Mainos

Jyväskylään uusi halli, mutta miten?

  • 797 919
  • 5 132

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
1) Halli laajenee ylöspäin ja päädyissä, mutta palataan siihen että onko käytäväkokemukset erätauolla yhä yhtä ahtautta ja jonottamista.
2) Palataan siihen, että onko liikenne ja pysäköinti järjestelyt houkutus vai häiriötekijä yleisön houkuttelevuuden näkökulmasta.
3) Palataan 10 vuoden päästä siihen, että miltä yleisökapasiteetti ja areenan yleisilme näyttää verrattuna keskeisiin kilpailija kaupunkeihin/ seuroihin.
4) Palataan 10-15 vuoden päästä siihen, kun aletaan miettiä seuraavaa remonttia, että saako vanhan päälle vielä kerran mitään järkevää aikaiseksi.
Kun kyseessä on yleisötapahtuma niin ahtautta on ja tulee olemaan. Pääasia että palvelut toimii siten että kuselle pääsee jos kusettaa sekä jos haluaa jotain ostaa niin sen ehtii tekemään erätauon aikana. Esimerkiksi Nokia Areenalla oli erittäin ahdasta käytävillä kun porukkaa lähes täysi halli. Hyväksyn sen ja se kuuluu asiaan.

Mitä tulee tuohon liikenteeseen niin siihen on tulossa parannuksia kuten suunnitelmissa mainitaan. Ei sinne meno niin jumalattoman vaikeaa ole koskaan ollut eikä varmaan tule jatkossakaan olemaan. Sinne voi mennä omalla autolla tai julkisilla. Mitään vaihtoehtoa ei ole pois suljettu.

Mikäli tosiaan käy niin että hallin kapasiteetti käy pieneksi niin olen erittäin tyytyväinen sellaiseen tilanteeseen. Sehän tarkoittaa JYPin kannalta pelkkää hyvää ja on itsessään peruste kapasiteetin kasvattamiselle. Rahavirrat kun tuppautuu ohjautumaan sinne missä kysyntää on.
 
Viimeksi muokattu:

-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mistä pitäisi ottaa selvää. SäyRin peleissä jo 20vuotta sitten hoettiin tuota City of Sports slogania. Toki vain SäyRin peleissä eikä tuolla ole mitään merkitystä.

Se millä on merkitystä on harjoittelu olosuhteet. Minkä lajin kohdalla Jyväskylässä on tällä hetkellä hyvät olosuhteet? Juoksu, maastojuoksu ja suunnistus on hyvällä tasolla. Mitkä muut lajit?
Eikö tuonne Hippokselle ole tulossa kohtuullisen hyvät harjoitteluolosuhteet?Pesisstadionia rakennetaan parhaillaan, Kangaslammelle on tulossa futishalli, ulkoliikuntapaikkoja on rakennettu Jyväsjärven rannoille, jäähalleja kohtuullisesti ja lisää tulossa, uimapaikkoja remontoitu ja ilmeisesti Vaajakosken liikuntahalli menee remonttiin, padelkenttiä nousee kuin sieniä sateella ja mitä näitä nyt onkaan. Säyrin tilanteesta en osaa sanoa mitään mutta yleisesti nämä menee niin että missä ihmisiä liikkuu niin sinne rahoja panostetaan.
 
knttrtknkn1

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Onhan noita kaikkia projekteja ja suunnitelmia. Pesäpallossa on ihan hyvät kentät Koskenharjulla ja Yrttisuolla. Mutta ainakin Yrttisuolla sosiaalitilat on aika ankeat.

Jalkapallo kenttiäkin tuntuu olevan jonkun verran. Ainakin tekonurmia.

En tiedä millä perusteella Jyväskylä on jotenkin enemmän urheilukaupunki kuin vaikka esim. Kuopio, Tampere tai Lappeenranta

Voisihan Jyväskylä alkaa mainostaa itseään myös rikkaaksi. Jyväskylä very rich City. Perusteena on että joskus meinataan olla rikas kaupunki.
 
Tarkoitus on luoda mielikuvia. Ja tässä tapauksessa puheille on kuitenkin katettakin. Hipposhanke on sellainen mitä muualla ei ole tarjota samalla tontilla kunhan se valmistuu.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Tarkoitus on luoda mielikuvia. Ja tässä tapauksessa puheille on kuitenkin katettakin. Hipposhanke on sellainen mitä muualla ei ole tarjota samalla tontilla kunhan se valmistuu.
Se on totta, että kokonaisuus on todella mahtava, JYPin kannalta harmillista että jääareena on hieman liian pieni varsinkin tulevaisuutta ajatellen. (Vaikka toki parannus nykyiseen)
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Se on totta, että kokonaisuus on todella mahtava, JYPin kannalta harmillista että jääareena on hieman liian pieni varsinkin tulevaisuutta ajatellen. (Vaikka toki parannus nykyiseen)

Kannattaa muistaa, että se on tällä hetkellä pieni vain kuvitelmissa ja totuutta ei ole vielä olemassa. Jos tuohon kokoon JYP onnistuu uusitulla niin, että se on pelistä toiseen lähes täysi, niin hattua voi heittää ilmaan ja odotella kovatasoista joukkuetta kaudesta toiseen sen ansiosta.

Isona huomiona ja tietty yhtä lailla toiveena vielä kannattaa huomata, että jos uudistus johtaa viihtyisyyteen ja tarjoaa katsojalle positiivista olotilana, se voi olla illasta toiseen lähes täysi, mutta muutoin ei.

Piirustusten perusteella itse luulen (tässä vaiheessa ei muuta voi) että tuon on mahdollista toteutua uudistuksessa ja minusta se on se varsinainen asia johon tuijottaa, ei niinkään nuppiluku mikä kerralla mahtuu. Realistisesti tulevallakaan koolla kun se ei tule olemaan täysi kuin maksimissaan pari kertaa kaudessa. Jos JYP saa parannusten myötä nostettua keskimäärää sinne 4,5k:n paremmalle puolelle pullat on hyvin uunissa.
 
Huerzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Valittajien luvattu maa
Kuuntelin 3D-hessujen näkemyksiä mihin suuntaan pää(te)laitteet kehittyvät teknisen tasonsa puolesta lähimmän viiden vuoden aikana. Näköpiirissä on kuluttajalaitteita, joissa silmikolle renderöity hyvälaatuinen kuva liikkuu käytännössä reaaliajassa pääsi liikkeiden mukaan. Tekniikka tarjoaa sliipatulla markkinointijargonilla "urheiluun uudenlaisen katsojakokemuksen".

NHL lienee aikanaan edelläkävijä, mutta väistämättä Suomessakin tehdään liikkeitä urheiluviihteen live-tuotteen tuomiseksi lähemmäs kotisohvia. Onko aikajänne meillä 5 vai 10 vuotta, kukapa tietää, mutta kotisohvan imu ei ainakaan heikenny uusien härpättimien vuoksi.

Lisäksi lätkässä kilpaillaan ennen kaikkea NHL-kiekon vetovoimaa vastaan. Nuorten miesten keskuudessa NHL on suositumpi kuin kotimainen liiga. Sieltä pitäisi saada tulevien katsojien perusrunko. Ikävä kyllä he ovat tottuneet seuraamaan lätkää kotisohvaltaan tai kännykästä.

Pelkkä uusi hieno areena ei siis riitä (kuin hetkeksi), vaan katsojien saamiseksi paikan päälle on tehtävä pirusti enemmän hommia ottelutapahtuman parantamiseksi ja sen sosiaalisen merkityksen lisäämiseksi. Homma tulisi aloittaa jo etukäteen, mielellään aloittaa pohjatyön tekeminen jo nyt. Liiga ei pysty tarjoamaan jääkiekon kirkkaimpia valoja, vaan tapahtuman merkitys ja perustelut saapua paikalle on haettava muualta.

Siksi 6000 paikkaa riittää mainiosti tulevaa varten. JYPin talous ei kaadu siihen, jos porukkaa jää pari kertaa vuodessa vaille lippuja. Sen sijaan se voi kaatua, jos katsojalukujen laskeva trendi jatkuu ja lätkää seuraa keskimäärin 2500-3000 katsojaa/ottelu kaudessa ja hallikulut juoksevat 8000 katsojan mukaan.

Lopulta kyse on kumpi riski koetaan pahempana ja kuinka paljon seuran lompakko kestää, jos ne vaaleanpunaiset happy case -skenaariot eivät toteudukaan. Toivottavasti olen väärässä ja hallin kapasiteetti ei riitä, jolloin JYP on kääntänyt yleisömääränsä trendin. Ja mikäs on paras tapa jinxata ennusteensa kuin kirjoittaa se julkiselle seinälle!
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat
Itse olen ihmetellyt pitkän aikaa sitä, miksi Jyp ei tee ottelun jälkeisestä ajasta myynti- ja tapahtuma-aikaa. Hätäisempi voisi kääntää nämä ruuhkat myyntimahdollisuudeksi.

Mutta vastaus tähän ei ole trubaduuri Pekka Perusjätkä Hurrikaanissa ja olutta paikalla oleville. Esim miten olisi aloittavien stsndup koomikoiden esiintymiset, muotinäytös jne. Kyllähän näitä keksii jos hieman laveammin ajattelee ja kokeilun hinta ei olisi kallis. Paljon puhutaan, että kiekko on parasta paikan päällä mutta oheistarjontaa ei kovin voimakkaasti kehitetä.

Uskon, että tässä voisi olla ajatusta varsinkin pe/la iltoihin kun ei ole kiirettä mihinkään, paitsi siihen jonoon.

Yksi parhaista JYPin matseista missä olen ollut oli sellainen minkä jälkeen (vai ennen?) Hippoksen pihalla oli Popedan keikka. Pelistä en muista mitään mutta tuon keikan muistan :D Eli oheistoiminnallahan voi olla hyvinkin tärkeä rooli otteluissa. Pelinhän näkee helpommin kotoa.
 
Tämä on hyvä huomio ja tätähän Hippos hanke parhaalla tavalla mahdollistaa. Siis ei pelkkä halli ja sen koko vaan kaikki mikä fasiliteettina on mahdollista saada lisää hallin koosta huolimatta. Minun silmään tuo on alusta asti ollut yksi pointti, kun olen kirjoitellut, että JYP saa hallin kokoa suuremman hallin puitteet tuon ansiosta.

Mitä se voi olla pitäisi olla jo suunnitelmissa, kuten @Huerzo tuossa ansiokkaasti myös esiin toi. Se voi olla isommissa aula/ravintolatiloissa vaikka valmentajien lehdistötilaisuus livenä, pelin jälkeen pelaaja lava, jossa joku/jotkut pelaajat käyvät moikkaamassa kannattajia ja vastaamassa heidän puoleltaan fiiliksiä pelistä jne. Se voi olla myös jotain ihan muuta viihdettä, joka ei suoraan liity JYPiin, on vaan JYPin tuottamaa. Mahdollisuuksia on monia, mutta se kai oleellista, että Hippoksen myötä on tila tuottaa erilaisia ideoita kannattajille ottelutapahtuman yhteyteen ja miksei vaikka ihan erillistä fanikuulemista uusille pelaajille, kun JYPiin tulevat.

Moni asia on mahdollista, kun sopivaa tilaa siihen on käytössä.
 
manageri6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Osaavat Jääkiekko-organisaatiot, Jypinkylä
Ihan talouden vinkkelistä...Paljonko ottelu tapahtumien tulisi myynnillisesti tuoda kassaan rahaa ja vielä realistisella tasolla. Jatkona tähän...Riittääkö tuo summa kantamaan taloudellisesti menestyvän joukkueen rosterin+muun staffin?
Näkisin tuon olevan se olennaisuus, mikä on hallin kapasiteetissa se punainen lanka, tai mitä se muuta voisi olla?
Se 6000 on täysin riittävä tähän sapluunaan, nyt vain malttia vielä, niin eiköhän kohta ala päätöksiä tulla:)
 
-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä mieltä olisitte sellaisesta jos Jyväskylän uuteen halliin tulisi NHL kokoinen kaukalo? Ismo Lehkonen heitti jossain jutussa idean että liigaseurat alkaisivat pienentämään kaukaloita. Meidän mielipiteillä ei tietysti sinänsä merkitystä ole mutta onhan se mukava spekuloida. Millaisia haittoja tai etuja tästä mielestänne voisi olla?
 
Viimeksi muokattu:

Hurricane

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NY Rangers, Suomi.
Mitä mieltä olisitte sellaisesta jos Jyväskylän uuteen halliin tulisi NHL kokoinen kaukalo? Ismo Lehkonen heitti jossain jutussa idean että liigaseuran alkaisivat pienentämään kaukaloita. Meidän mielipiteillä ei tietysti sinänsä merkitystä ole mutta onhan se mukava spekuloida. Millaisia haittoja tai etuja tästä mielestänne voisi olla?
Olen pitkään puhunut pienen kaukalon puolesta. Peli nopeutuisi mutta pelillistä syytä enemmän näkisin etuna sen, että se lisäisi kilpailukykyä niiden pelaajien osalta joilla tavoitteena NHL. Onhan se myös NHL seuroille mielenkiintoinen mahdollisuus, että yhdessä maailman parhaista kiekkomaista pelattaisiin NHL kaukalossa.
 
david

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mitä mieltä olisitte sellaisesta jos Jyväskylän uuteen halliin tulisi NHL kokoinen kaukalo? Ismo Lehkonen heitti jossain jutussa idean että liigaseuran alkaisivat pienentämään kaukaloita. Meidän mielipiteillä ei tietysti sinänsä merkitystä ole mutta onhan se mukava spekuloida. Millaisia haittoja tai etuja tästä mielestänne voisi olla?
Mielenkiintoinen idea. Ehkä sillä saisi hyvin positiivista näkyvyyttä ja voisi profiloitua änärijätkien kasvattajana. Mahdollistavatko liigan säännöt kapean askin?
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Mitä mieltä olisitte sellaisesta jos Jyväskylän uuteen halliin tulisi NHL kokoinen kaukalo?
Ottaen huomioon jatkuvasti kutistuvan suunnitelman ja kustannusten kasvun, ei sinne uuteen luultavasti isompi kaukalo edes mahdu…
Millaisia haittoja tai etuja tästä mielestänne voisi olla?
Pitäisi muuttaa kaikissa halleissa samalle kaudelle. Muutoin menee liian sekavaksi.

NHL-prospektien kannalta hyvä idea, noin muutoin, vaikea sanoa.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Mielenkiintoinen idea. Ehkä sillä saisi hyvin positiivista näkyvyyttä ja voisi profiloitua änärijätkien kasvattajana. Mahdollistavatko liigan säännöt kapean askin?
Mahdollistaa.
Ottaen huomioon jatkuvasti kutistuvan suunnitelman ja kustannusten kasvun, ei sinne uuteen luultavasti isompi kaukalo edes mahdu…

Pitäisi muuttaa kaikissa halleissa samalle kaudelle. Muutoin menee liian sekavaksi.

NHL-prospektien kannalta hyvä idea, noin muutoin, vaikea sanoa.
Miksi menisi, eihän nytkään hallien kaukalot ole samankokoisia? Jalkapallo puolella sama, kenttien koot vaihtelevat isosti jopa kymmeniä metrejä, kiekossa toki puhutaan vaan muutamista metreistä.
 
JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Mulle tuli pieni lukihäiriö tuossa @-MMH- viestissä ja luin, että Ismo olis ehdotellu pienentämään hallia. Ajattelin hetken, että jopas, tällaista ehdotusta en vielä täällä ole nähnytkään.

En mä kyllä näe mitään suurempaa merkitystä mikä tuolla kaukalon koolla olisi. Voisin jopa ajatella, että leveämpi kaukalo opettaa paremmin pelisilmää ja taktista osaamista.

Jopa ajatus, että Suomi kiekko olisi lähtökohtaisesti vain palvelemassa pohjois - Amerikkaa ihan rakenteeltaan vähän etoo. Suomessa pelataan suomikiekkoo ja muualla jotain muuta. Jos olen kartalla, niin esim. Ruotsissa kaukalot on suomeakin leveämpiä ja enempi sieltä päin menee valmista pelimiestä kirkkaisiin kuin suomesta.

Kunhan nyt muutos vaan saataisiin tulille, muulla väliä.
 
-MMH-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen pitkään puhunut pienen kaukalon puolesta. Peli nopeutuisi mutta pelillistä syytä enemmän näkisin etuna sen, että se lisäisi
kilpailukykyä niiden pelaajien osalta joilla tavoitteena NHL. Onhan se myös NHL seuroille mielenkiintoinen mahdollisuus, että yhdessä maailman parhaista kiekkomaista pelattaisiin NHL kaukalossa.
Samaa ajattelin itsekin. Kyllä se varmasti vaikuttaisi ainakin joidenkin pelaajien kohdalla joilla realistinen tavoite on NHL. Vaaka saattaisi kallistua Jyväskylään jos muuten suht tasaiset tarjoukset olisi pöydällä.

Lehkosen pointti oli siinä että peliä saataisiin viihdyttävämmäksi mikä on helppo uskoa. Kyllähän pelin intensiteetti on kovempi pienessä kaukalossa. Esimerkiksi Suolahden harjoitusottelu oli viihdyttävää katseltavaa. Siellä käsittääkseni on aika pieni kaukalo.

Mielenkiintoinen idea. Ehkä sillä saisi hyvin positiivista näkyvyyttä ja voisi profiloitua änärijätkien kasvattajana. Mahdollistavatko liigan säännöt kapean askin?
Uskon kanssa että asia saisi paljon mediahuomiota sekä ennen että jälkeen kaukalon valmistumista. Olisi mielenkiintoista tietää onko liigalla joku koko rajoitus kaukalolle.

Jopa ajatus, että Suomi kiekko olisi lähtökohtaisesti vain palvelemassa pohjois - Amerikkaa ihan rakenteeltaan vähän etoo.
Lähinnä ajattelin JYPin tilannetta tässä. Se voisi olla seuran kannalta merkittävä asia jos pioneerina lähtisi tähän. Tuleehan meillekin pelaajia pohjois-Amerikasta joten helpottaisi heidän sopeutumista myös.
 
Glove

Jäsen
IIHF:m säännöissähän sanotaan, että pituus 56-60 m ja leveys 26-30 m. NHL kaukalohan on himpun pdempi kun se on 200 jalkaa eli 60,96 m. Sitä en tiedä onko Liigalla mitään omia määräyksiä kaukalon suhteen. Tuntuu, että ei, kun sen verran kirjava on tämä liigakaukaloiden kokojakauma:

HIFK: 28 x 60
HPK: 30 x 58
Ilves & Tappara: 28 x 60
Jukurit: 29 x 59
JYP: 28 x 60
KalPa: 28 x 60
KooKoo: 30 x 60
Kärpät: 29 x 60
Lukko: 28 x 60
Pelicans: 28 x 58
SaiPa: 28 x 60
Sport: 28 x 58
TPS: 28 x 60
Ässät: 28 x 58

Listaus on Iltasanomista muutaman vuoden takaa.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Sitä en tiedä onko Liigalla mitään omia määräyksiä kaukalon suhteen.
Linjaus on että kaukalot on IIHF;n mukaiset, sekä jokaisessa liiga kaukalossa on maalit yhtä kaukana toisistaan, eli tämä 1-2 metrin ero näkyy katsojille kuinka suuri väli on maalin ja päädyn välissä siksi meillä on minimissään 58 metriä pitkä kaukalo.

Kouvolassa on enää ns vanha "olympia" mitoilla 60m x 30m oleva jää, tästä säännöstä taidettiin luopua 90 luvun puolivälin tietämissä. minkä jälkeen otettiin käyttön IIHF,n kaukolomääritelmä lisättynä että maalit on yhtä kaukana toisistaan jokaisessa hallissa (56m kaukalossa ei maalin takaa olisi enää tilaa) tai maalia jo joutuisi pienentämään syvyys suunnassa.
 
En kyllä ihan suoraan osta tätä, kun maaliviivan etäisyys päädystäkin on määrätty säännössä. Käsittääkseni se otetaan pois keskialueesta, jos kaukalo ei ole 60 m pitkä. Mutta voi se olla niin kuin sanoit, en tiedä.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
En kyllä ihan suoraan osta tätä, kun maaliviivan etäisyys päädystäkin on määrätty säännössä. Käsittääkseni se otetaan pois keskialueesta, jos kaukalo ei ole 60 m pitkä.
Voihan tuota olla muutettu, mutta olen lukenut tuon ohjeistuksen mitä on kaupungeille (liigapaikkakuntien hallien omistajille) jaettu jossa on hyvin tarkkaan määritelty mihin tulee siniviiva ja kuinka kaukana on päätyviiva punaviivasta. Täten on suomessa määräytynyt että kaukaloiden minimi mitta on 58m Sitä en jaksa muistaa oliko myös määrätty päädyn ja maalin välisestä alueesta, (maalihan periaatteessa voisi ola syvyys suunnassa kapempi, mutta tästä tulee ongelma sen pystyssä pysymisessä kun se saa kumminkin kontaktia ja siihen törmäillää, ja pulttaaminen paikalleen ei ole vaihtoehto jotai sähkömangneetti systeemiä on jossain vaiheessa keskusteltu mutta maalin pitää lähteä pois paikaltaan riittävän kovassa kontaktissa.

Itsestä tuo nykyinen systeemi on hyvä, jotenkin toivoisi ennemminn että noita lentokenttiä 60 x 30 olisi enemmän kuin tuo yksi, Saattaisihan siinä maalipaikkoja tulla enemmän kuin laidasta yhdellä potkulla on sektrorilla, ja JYPn pakkien ei tarvitsisi vöyhöttää mankelissa vastustajan hyökkääjien perässä
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Linjaus on että kaukalot on IIHF;n mukaiset, sekä jokaisessa liiga kaukalossa on maalit yhtä kaukana toisistaan, eli tämä 1-2 metrin ero näkyy katsojille kuinka suuri väli on maalin ja päädyn välissä siksi meillä on minimissään 58 metriä pitkä kaukalo.
Ei näin, koska säännöt määräävät maaliviivan paikan samaksi suhteessa päätyyn (ts 4 metriä päädyn tasaisesta osasta) kaikissa kaukaloissa. Maalit ovat yhtäkaukana päädyistä, mutta voivat olla eri etäisyyksillä toisistaan.
 
spaceman

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, #26, #15, #11, #45
Jossittelu on aina haustaa, Hippos 2020 -hankkeen alkuaikoina oli puhetta, että hallissa voisi järjestää MM-kisojakin: "Jyväskylä haluaa yhdeksi jääkiekon MM-kisojen kisapaikkakunnaksi vuonna 2022."
Ylen uutinen vuodelta 2017.

No, ei rakennettu eikä järjestetty, mutta sillävälin Tampereella iskettiin kuokka maahan:

"Kisojen taloudelliset vaikutukset kisakaupungeille, Tampereelle ja Helsingille, olivat myös merkittävät: suorien taloudellisten vaikutusten arvioidaan olleen 115,6 miljoonaa euroa, näistä 86,7 miljoonaa kohdistui Tampereen alueelle. Tapahtuman epäsuorat taloudelliset vaikutukset olivat 144,5–202,3 miljoonaa euroa."

Linkki uutiseen Leijonat.fi

Arvon ankeuttajat: olisko tuollainen vaikka 50 miljoonaa kuitenkin maistunut, ja olisikohan sillä saanut vaikka sen pesäpallostadioninkin rakennettua johonkin nurkkaan?

PS. Ensi keväänä uudet kisat ja toinen mokoma potti jakoon. Moro!
 
Viimeksi muokattu:

Nelfor

Niinpä. Jyväskylä olisi uuden hallin kanssa ollut oikeasti erittäin vahva ehdokas toiseksi kisapaikkakunnaksi, mutta kolme kaveria päätti, että eivät halua Jyväskylälle mitään hyvää.

Tavallaan haluaisin istua samaan pöytään näiden sankareiden kanssa, mutta oikeastaan en, koska en tiedä mitä siitä seuraisi. Sylettää, sylettää niin perkeleesti.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Niinpä. Jyväskylä olisi uuden hallin kanssa ollut oikeasti erittäin vahva ehdokas toiseksi kisapaikkakunnaksi, mutta kolme kaveria päätti, että eivät halua Jyväskylälle mitään hyvää.

Tavallaan haluaisin istua samaan pöytään näiden sankareiden kanssa, mutta oikeastaan en, koska en tiedä mitä siitä seuraisi. Sylettää, sylettää niin perkeleesti.
Ja kyse ei todellakaan ole vain kiekosta, kuten yltä nähdään. Kaupungille aika isoista menetetyistä tilaisuuksista ja rahoista puhutaan. Noilla menetetyillä rahoilla olisi osalla mahdollisesti voitu tehdä jopa ankeuttajien mieleen olleet pesäpallokentätkin uuteen loistoon...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös