Ketä nämä muut on jotka tehneet läpimurron? tai mitä tarkoitat? Varmasti jukureista kuten muistakin seurasta on nostetta saanut uralleen. mutta läpimurto aika brutaali ilmaisu.
Mainos
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Lukko rikkoi viime hetkillä Masi Härkösen unelman nollapelistä Liiga-debyytissäLue lisää »
-
Ässät ryösti pisteet Nokia-areenaltaLue lisää »
-
Liiga-kierros: Peter Abbandonatolle hattutemppu, Rami Määtälle maali ja Masi Härköselle debyyttivoittoLue lisää »
-
Otteluanalyysi: Jukureille täysi pistepotti Lahdesta – Pelicans menetti kolmannen erän johtoasemansaLue lisää »
-
Okko Kangasniemi on Mestiksen pistepörssin kärkinimi – henkilökohtaisten onnistumisten taustalla on monta tekijääLue lisää »
-
Maalivahti Jere Huhtamaa karistaa Suomen pölyt niskastaan – siirtyy eksoottiseen kiekkomaahanLue lisää »
Jukurit kaudella 2017–2018
- Viestiketjun aloittaja ath_lon
- Alkaa
- 225 982
- 748
Kukaan heistä ei tainnut tehdä Liiga-tason läpimurtoa Jukureissa. On eri asia murtautua Mestiksen kärkitasolle kuin Liigan kärkitasolle.
HighFlyer#95
Jäsen
J-P Laamanen:
99-00: Tappara, Liiga 5. 0+1=1, Hermes, I divisioona 10. 0+5=5
00-01: Jukurit, Mestis 31. 5+20=25, Ilves, Liiga 2. 0+0=0
01-02 Ässät, Liiga 53. 8+21=29 puolustajien pistepörssin 5.
Mikko Mäenpää:
04-05: JYP, Liiga 14. 0+1=1, Pelicans, Liiga 32. 0+2=2, Jukurit, Mestis 4. 0+2=2
05-06: Jukurit, Mestis 40. 6+10=16 (po. 6. 2+1=3)
06-07: HPK, Liiga 52. 14+26=40 (po. 9. 3+2) puolustajien pistepörssin 2.
Jari Korhonen:
00-01: Diskos, Mestis 35. 7+8=15 (po. 3. 0+1=1)
01-02: Jukurit, Mestis 37. 14+13=27 (po. 9. 3+10=13)
02-03: JYP, Liiga 49. 6+20=26 (po. 7. 1+1=2) puolustajien pistepörssin 5.
En sitten tiedä, mikä on kenenkin käsitys läpimurrosta, mutta kyllä ainakin kaikille em. pelaajilla suunta on ollut isosti ylöspäin ja ovat vakiinnuttaneet paikkansa Liigassa juuri Jukureissa pelatun kauden jälkeen.
99-00: Tappara, Liiga 5. 0+1=1, Hermes, I divisioona 10. 0+5=5
00-01: Jukurit, Mestis 31. 5+20=25, Ilves, Liiga 2. 0+0=0
01-02 Ässät, Liiga 53. 8+21=29 puolustajien pistepörssin 5.
Mikko Mäenpää:
04-05: JYP, Liiga 14. 0+1=1, Pelicans, Liiga 32. 0+2=2, Jukurit, Mestis 4. 0+2=2
05-06: Jukurit, Mestis 40. 6+10=16 (po. 6. 2+1=3)
06-07: HPK, Liiga 52. 14+26=40 (po. 9. 3+2) puolustajien pistepörssin 2.
Jari Korhonen:
00-01: Diskos, Mestis 35. 7+8=15 (po. 3. 0+1=1)
01-02: Jukurit, Mestis 37. 14+13=27 (po. 9. 3+10=13)
02-03: JYP, Liiga 49. 6+20=26 (po. 7. 1+1=2) puolustajien pistepörssin 5.
En sitten tiedä, mikä on kenenkin käsitys läpimurrosta, mutta kyllä ainakin kaikille em. pelaajilla suunta on ollut isosti ylöspäin ja ovat vakiinnuttaneet paikkansa Liigassa juuri Jukureissa pelatun kauden jälkeen.
Mäenpää teki Jukureissa alle puoli pistettä per peli, HPK:ssä pelasi yli 0,75 pisteen keskiarvolla. Jos kerran teki läpimurron Jukureissa, niin Liiga taisi olla heikompitasoinen sarja kuin Mestis, kun onnistui tuplaamaan pistetahtinsa sarjasta toiseen siirryttyä, vaikka läpimurto tuli tehtyä jo edellisellä kaudella.
Vai minkä Mäenpää teki HPK:ssa, jos ei läpimurtoa? Suonenvedon?
Vai minkä Mäenpää teki HPK:ssa, jos ei läpimurtoa? Suonenvedon?
Tuosta on nyt kymmenen vuotta, joten aika tosiaan näyttää. Mielestäni hän teki läpimurron Liigaan ja kansainväliselle tasolle.
EDIT: Tekikö muuten Miika Koivisto läpimurron Liigan eliittiin ja kansainväliselle tasolle Lukossa? Koivistolla suunta on ollut isosti ylöspäin ja vakiinnutti paikkansa Liigan huipulla juuri Lukossa pelatun kauden jälkeen.
Viimeksi muokattu:
paraspelaaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jukurit
Turha viisastella ja pallotella läpimurron käsitteellä.
Fakta on se, että Jukurit on varmasti koko 2000-luvun - ennen kaikkea Tommi Kerttulan aikakaudella, sanoisin - ollut aivan Suomen kärkiseura pelaajien kehittämisessä ja valmistamisessa SM-liigatasolle. Jos tästä pitää tehdä joku teoreettinen määritelmä: tarkastellessa pelaajien keskimääräistä palkkaa Jukurien jälkeisessä seurassa ja palkkaa jonka he saivat ensimmäisellä kaudellaan Jukureissa, on näiden kahden erotus ollut Suomen suurimpia.
Toki tämä on korostunut, kun on kehitetty puoliammattilaisia ammattilaisiksi. Siltikin kulttuuri elää vahvana ja Jukurit jatkaa valitulla linjalla: ei hankita nimiä, tehdään niitä. Kustannustehokasta!
Fakta on se, että Jukurit on varmasti koko 2000-luvun - ennen kaikkea Tommi Kerttulan aikakaudella, sanoisin - ollut aivan Suomen kärkiseura pelaajien kehittämisessä ja valmistamisessa SM-liigatasolle. Jos tästä pitää tehdä joku teoreettinen määritelmä: tarkastellessa pelaajien keskimääräistä palkkaa Jukurien jälkeisessä seurassa ja palkkaa jonka he saivat ensimmäisellä kaudellaan Jukureissa, on näiden kahden erotus ollut Suomen suurimpia.
Toki tämä on korostunut, kun on kehitetty puoliammattilaisia ammattilaisiksi. Siltikin kulttuuri elää vahvana ja Jukurit jatkaa valitulla linjalla: ei hankita nimiä, tehdään niitä. Kustannustehokasta!
Länsi-savon sivuilla tuo oli jo varmistettu. Eli Aho tulee Mikkeliin.
Harppa-setä
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jukurit
Onkohan yhtään viimeisen vuoden aikana pidetty yhtään pelaajajulkistusta / tiedotustilaisuutta missä kaikki eivät jo tiedä mistä kerrotaan :D
Budin tulo syksyllä tais olla sellainen.
Ei Rajukaan kauden jokaisessa matsissa aloita sentään. Itse uskoisin että Aholle kertyy Norjaa enemmän pelejä, eli torjuntavastuu jakaantuisi hieman tasaisemmin viime kauteen verrattuna. Riippuu toki esityksistä harkkapeleissä.
No ei, mutta Norjalle ei kertynyt kuin 8 peliä viime kaudelle. Ei ole kiva kausi pelaajalle tuommoinen.
Juu ja noistakin yksi osui kauden viimeiselle matsille jonka lopputuloksella ei ollut enää sinänsä merkitystä kuin vastapuolelle. Ei ollut Norjalle mikään kiva viimeinen liigakausi (ainakin epätodennäköisenä pidän että enää saisi liigajoukkueesta pelipaikkaa). Eikä ollut edes mikään katastrofi mutta toisaalta Rajaniemi oli varmempi ja nuorempana sekä jaksoi isompaa ottelutaakkaa, että kannatti harjoituttaa mahdollisimman paljon kun pelaa Jukureissa vielä vähintään yhden kauden.
paraspelaaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jukurit
Kotimainen kiekkokausi taputeltu. Tässä vaiheessa muutama ajatus Jukurien ensi kauden tarinasta? Urheilutoiminnan näkökulmasta.
Ensinnäkin on ilahduttavaa ja juuri Jukureille erityisen tärkeää, että toiminnassa on nyt vahva jatkuvuus. Joukkueen osalta teambuilding muuttaa ehkä luonnettaan, mutta antaa mahdollisuudet entistä vahvemman yhteisöllisyyden rakentamiseen. Ei pidä ajatella, että viime kauden joukkue olisi ollut maksimaalisen yhtenäinen, vaikka sellainen mielikuva monille saattoi muodostua. Koko yhteisön innostus itsessään kantoi pitkälle ja ikään kuin rakensi joukkueen kulttuuria; nyt tämä vaikutus saattaa olla pienempi. Toisin sanoin: enää ei saa rakentaa sen varaan, että jotkin ulkoiset voimat vievät tarinaa eteenpäin kuin itsestään. Joukkueen sisäiset tavoitteet korostuvat. Alkavalle kaudelle pitää esimerkiksi olla selvät urheilulliset ja pelilliset tavoitteet.
Ymmärrykseni mukaan pelaajabudjetti on käytännössä viime kauden tasolla. Iso kysymys siis on, saadaanko pelaajiston reaalista tasoa vietyä eteenpäin nimellisen arvon joka tapauksessa kasvaessa. Hankinnat vaikuttavat olevan linjanmukaisia ja potentiaalisia kiekollisen, pelinopean pelitavan pelaajia. Sen sijaan johtajuutta uupuu. Onhan tuohon pakko saada pari kokemuksellaan johtavaa pelaajaa, tai sitten on pakko alkaa siirtä vastuutta johtajuudesta Suhosen tai Roineen tyyppisille kokemattomille mutta vastuullisille ja kypsille pelaajille. Lisäksi on se strateginen kysymys, miten laajaa rosteria rakennetaan; viime kausi mentiin aivan kipurajoilla. Kokonaisuudessaan rakentumaisillaan oleva paketti näyttää lupaavalta ja tasapainoiselta, joskaan roolituksia ei ole vielä ehtinyt tarkastelemaan. Jäsen @HighFlyer#95 niitä tuolla edellä jo ansiokkaasti pyöritteli.
Jos Jukurien täytyy edelleen löytää lisää jatkuvuutta ja kilpailuetua pelaajistostaan, täytyy myös pelillistä identiteettiä kehittää ja tarkentaa samassa suhteessa. Puhun nyt tästä tarkemmin, koska kyseessä on lempiaiheeni. Tekstin pituus ei suoraan korreloi sitä, miten eri jääkiekon osa-alueita painotan; asianosaiset kyllä tietävät, että heitä puhutellaan!
No, lähdetään liikkeelle. Viime kaudesta Jukurien valmennustiimi Dufva,Nieminen,Hahl(&Co!) ansaitsee sikäli ison helpottuneen hatunnoston, ettei yritetty lähteä sooloilemaan tai leikkimään tulella. Kuten julistin vuosi sitten, Jukureilla ei kertakaikkiaan ole varaa muuhun kuin konstruktiivisen lyhytsyöttöpelin rakenteet sisältävään Meidän peliin. Tämän ymmärsi myös Risto Dufva, joka vuosia oli keinunut ikään kuin kahden vaiheilla ajatuksiensa suhteen. Robottikiekko on haudattu. Jukurien - ja sitä mukaa Dufvan - pelillinen identiteetti rakentui viime kaudella Meidän peliin, jossa olivat kaikki olennaiset rakenteet ja elementit kunnossa. Näin tulee olemaan jatkossakin.
Mutta. Ei niin hyvää, ettei jotakin huonoakin. Kuten sanoin, voittavan jääkiekon peruselementit olivat tiiviisti kasassa. Ymmärrettävästi kaikki se kulttuurin, toimintatapojen ja pelaajakehityksen rakentaminen kuitenkin tietyllä tavalla aiheutti sen, ettei pelin valmentamisessa (+valmennuksen kesken ideoinnissa) koskaan ehditty päästä riittävän syviin detaljeihin. Ensi kaudella siihen on hyvä mahdollisuus. Otan esille muutaman kehityskohteen, joissa Dufvan täytyy erityisesti tarkentaa pelikirjaansa.
1) PAPP, puolustusalueen puolustuspeli. Jukurien täytyy luopua puhtaasta miesvartioinnista ja siirtyä taiteen sääntöjen mukaiseen yhdistettyyn mies- ja aluepuolustukseen. Miesvartiointi on kerta kaikkiaan mennyttä aikaa! Ei ole mitään hyvää selitystä pelata miesvartiointia! Tämän tietää myös Juuso Hahl, joka tätä lukee, sekä Ville Nieminen, joka saattaa hyvinkin myös lukea. Olen jopa hieman tunteissani tälle kaksikolle, etteivät he jo päättyneellä kaudella saaneet menestyksekkäästi lobattua Mestaria luopumaan tavaramerkistään. Tulevana syksynä sen on tapahduttava! Voin ladella pöytään viisikin syytä, miksi ei pidä pelata miesvartiointia vaan yhdistettyä. Enkä keksi väkisinkään yhtään syytä, miksi pitäisi pelata juuri miesvartointia. Jos Dufvan motiivit liittyvät esimerkiksi pelaajakehitykseen, on aio niitä ostaa. Puusilmäinen juokseminen selkä peliin päin ei kehitä vaan taannuttaa pelaajan pelitaitoja. Myöskään yksinkertaisuus ei kelpaa selitykseksi. Suomalaiset pelaajat ovat älykkäitä ja reagointiin kykeneviä, eivät mitään hampaattomia kanukkeja.
2) Lyhytsyöttöpeli. Pelaamisen rakenne ja viisikon tiiviys viime kaudella oli suurimmaksi osaksi aivan hyvä. Kuitenkin jossain vaiheessa kautta, ehkä siinä vuodenvaihteen tienoilla, peli alkoi yksinkertaistua ja syöttöketjut lyhentyä. Peliä alettiin pakottaa ja tietyt lyhytsyöttöpelin elementit alkoivat käydä harvinaisiksi. Aivan absoluuttisesti voidaan todeta, että esimerkiksi alueelliset 2v1-tilanteet keskialueella vähenivät. Kolmiorakennetta oman siniviivan tuntumassa ei saatu aikaan vaan yritettiin pakottamalla voittaa tilaa eteenpäin; alivoimaiset hyökkäykset yleistyivät (rintamahyökkäykset vähenivät) runsaista kontrollilähdöistä huolimatta. Tämänkaltaista taantumista ei missään vaiheessa saisi ensi kaudella tapahtua; päinvastoin tulisi korostaa tiiviin viisikon ja lyhyillä syötöillä pelaamisen tärkeyttä ja toistaa sitä harjoitteissa läpi kauden. Organisoitujen hyökkäysten rakennetta täytyy totta kai pyrkiä kehittämään, sekään kun ei aivan hienostunut ollut (mallia voi ottaa vaikkapa Tapparan maineikkaasta viivelähdöstä pakki-pakki-sentteri -kolmioineen), mutta omat ajatukseni ovat silti kääntyneet siihen, että tyhjän tilan luomisen osalta pitäisi korostaa ja kehittää syöttöpelaamisen rakenteita. Pelin rytmityksestä otan kiinni ainoastaan sen verran, että totean sen olleen varsin laadukasta. Yleisesti ottaen viime kauden Jukurit teki tilaa kun peli niin kutsui, voitti tilan kun oli sen aika, prässäsi kun iskun paikka oli (ja koska viisikko oli tiivis, iskun paikka oli suhteellisen usein!) ja puolusti keskustan tiiviisti kun pelin virtaus niin vaati.
3) HAHP, päätypeli. Alkusyksystä Jukurit eli suorahyökkäyspelaamisesta, joka oli erinomaista, ja josta suurin osa maaleistakin syntyi. Tämä hiukan taantui myöhemmin, syystä jota en tiedä. Kulmapelin rooli kasvoi ja siinä oli omat sudenkuoppansa. En ole täysin varma asiastani, kun en niin tarkasti ole pelejä katsellut, mutta pienellä mutullakin uskallan hieman kritisoida kenttätasapainon toteutumista Jukurien kulmapelaamisessa. Dufvalla oli heti alkusyksystä selkeä linjaus viivalevitysten välttämisestä: pelattiin mieluummin päädyn kautta. Nähdäkseni myös kulmapelin ns. kolmas pelaaja, se kiekosta kauimmainen hyökkääjä, oli kovin usein sijoittuneena painolliselle puolelle, kun nään asian itse siten, että hänen pitäisi pyrkiä tasapainottamaan kenttää painottomalla puolella niin maalinteon kuin puolustusvalmiudenkin näkökulmasta. Pelin painon siirtyminen puolelta toiselle on myrkkyä puolustavalle viisikolle. Siksi väitän, että Jukurien kannattaisi rakentaa kulmapelaamisen tapaa siten, että esimerkiksi kovat ja tarkat viivalevitykset mahdollistuvat. Kulmapeliä tulee varioida myös muulla tavoin. Pakkien parempaa osallistumista (kurkkaukset, pinchit) täytyy mahdollistaa, paikanvaihtopeliä ja yllättäviä liikeratoja lisätä. Kun tämänkaltaisia elementtejä käytetään oikein, ovat ne erittäin tehokkaita. Aivan erityisen tehokkaita ne ovat silloin, kun vastaan sattuu joku hiukan hupsu miesvartiointia pelaava joukkue...
Toki itse HAHP-rakenteen lisäksi täytyy korostaa ja pitää mielessä kulmapelaamisen itseisarvo jatkumoiden luonnissa ja pelin virtauksen ylläpitäjänä. Jokaisen on helppoa ymmärtää, että kun kulmapeli on kestänyt 35 sekuntia, on vastustajan vastahyökkäys keskimäärin tuhnumpi kuin tilanteessa jossa kulmissa on pyöritty 10 sekuntia. Yleisestikin jatkumo-ajattelu on jääkiekon tulevaisuutta. Maalipaikan perimmäiset syyt ovat useimmiten aiemmissa hyökkäyksissä ja puolustustilanteissa; lopullinen maalipaikan tuottava hyökkäys on jäävuoren huippu.
Jottei mene vallan pelikirjaistamiseksi, lopetan tällä kertaa tähän. Loppuun vielä, ikään kuin välttämättömän vastakkainasettelun ylläpitämiseksi, mainitsen, että jääkiekko on pelaajien peli, viivelähdöt ovat hanurista, ja Vesku Rantanen on aivan huippu äijä. #saha
Ensinnäkin on ilahduttavaa ja juuri Jukureille erityisen tärkeää, että toiminnassa on nyt vahva jatkuvuus. Joukkueen osalta teambuilding muuttaa ehkä luonnettaan, mutta antaa mahdollisuudet entistä vahvemman yhteisöllisyyden rakentamiseen. Ei pidä ajatella, että viime kauden joukkue olisi ollut maksimaalisen yhtenäinen, vaikka sellainen mielikuva monille saattoi muodostua. Koko yhteisön innostus itsessään kantoi pitkälle ja ikään kuin rakensi joukkueen kulttuuria; nyt tämä vaikutus saattaa olla pienempi. Toisin sanoin: enää ei saa rakentaa sen varaan, että jotkin ulkoiset voimat vievät tarinaa eteenpäin kuin itsestään. Joukkueen sisäiset tavoitteet korostuvat. Alkavalle kaudelle pitää esimerkiksi olla selvät urheilulliset ja pelilliset tavoitteet.
Ymmärrykseni mukaan pelaajabudjetti on käytännössä viime kauden tasolla. Iso kysymys siis on, saadaanko pelaajiston reaalista tasoa vietyä eteenpäin nimellisen arvon joka tapauksessa kasvaessa. Hankinnat vaikuttavat olevan linjanmukaisia ja potentiaalisia kiekollisen, pelinopean pelitavan pelaajia. Sen sijaan johtajuutta uupuu. Onhan tuohon pakko saada pari kokemuksellaan johtavaa pelaajaa, tai sitten on pakko alkaa siirtä vastuutta johtajuudesta Suhosen tai Roineen tyyppisille kokemattomille mutta vastuullisille ja kypsille pelaajille. Lisäksi on se strateginen kysymys, miten laajaa rosteria rakennetaan; viime kausi mentiin aivan kipurajoilla. Kokonaisuudessaan rakentumaisillaan oleva paketti näyttää lupaavalta ja tasapainoiselta, joskaan roolituksia ei ole vielä ehtinyt tarkastelemaan. Jäsen @HighFlyer#95 niitä tuolla edellä jo ansiokkaasti pyöritteli.
Jos Jukurien täytyy edelleen löytää lisää jatkuvuutta ja kilpailuetua pelaajistostaan, täytyy myös pelillistä identiteettiä kehittää ja tarkentaa samassa suhteessa. Puhun nyt tästä tarkemmin, koska kyseessä on lempiaiheeni. Tekstin pituus ei suoraan korreloi sitä, miten eri jääkiekon osa-alueita painotan; asianosaiset kyllä tietävät, että heitä puhutellaan!
No, lähdetään liikkeelle. Viime kaudesta Jukurien valmennustiimi Dufva,Nieminen,Hahl(&Co!) ansaitsee sikäli ison helpottuneen hatunnoston, ettei yritetty lähteä sooloilemaan tai leikkimään tulella. Kuten julistin vuosi sitten, Jukureilla ei kertakaikkiaan ole varaa muuhun kuin konstruktiivisen lyhytsyöttöpelin rakenteet sisältävään Meidän peliin. Tämän ymmärsi myös Risto Dufva, joka vuosia oli keinunut ikään kuin kahden vaiheilla ajatuksiensa suhteen. Robottikiekko on haudattu. Jukurien - ja sitä mukaa Dufvan - pelillinen identiteetti rakentui viime kaudella Meidän peliin, jossa olivat kaikki olennaiset rakenteet ja elementit kunnossa. Näin tulee olemaan jatkossakin.
Mutta. Ei niin hyvää, ettei jotakin huonoakin. Kuten sanoin, voittavan jääkiekon peruselementit olivat tiiviisti kasassa. Ymmärrettävästi kaikki se kulttuurin, toimintatapojen ja pelaajakehityksen rakentaminen kuitenkin tietyllä tavalla aiheutti sen, ettei pelin valmentamisessa (+valmennuksen kesken ideoinnissa) koskaan ehditty päästä riittävän syviin detaljeihin. Ensi kaudella siihen on hyvä mahdollisuus. Otan esille muutaman kehityskohteen, joissa Dufvan täytyy erityisesti tarkentaa pelikirjaansa.
1) PAPP, puolustusalueen puolustuspeli. Jukurien täytyy luopua puhtaasta miesvartioinnista ja siirtyä taiteen sääntöjen mukaiseen yhdistettyyn mies- ja aluepuolustukseen. Miesvartiointi on kerta kaikkiaan mennyttä aikaa! Ei ole mitään hyvää selitystä pelata miesvartiointia! Tämän tietää myös Juuso Hahl, joka tätä lukee, sekä Ville Nieminen, joka saattaa hyvinkin myös lukea. Olen jopa hieman tunteissani tälle kaksikolle, etteivät he jo päättyneellä kaudella saaneet menestyksekkäästi lobattua Mestaria luopumaan tavaramerkistään. Tulevana syksynä sen on tapahduttava! Voin ladella pöytään viisikin syytä, miksi ei pidä pelata miesvartiointia vaan yhdistettyä. Enkä keksi väkisinkään yhtään syytä, miksi pitäisi pelata juuri miesvartointia. Jos Dufvan motiivit liittyvät esimerkiksi pelaajakehitykseen, on aio niitä ostaa. Puusilmäinen juokseminen selkä peliin päin ei kehitä vaan taannuttaa pelaajan pelitaitoja. Myöskään yksinkertaisuus ei kelpaa selitykseksi. Suomalaiset pelaajat ovat älykkäitä ja reagointiin kykeneviä, eivät mitään hampaattomia kanukkeja.
2) Lyhytsyöttöpeli. Pelaamisen rakenne ja viisikon tiiviys viime kaudella oli suurimmaksi osaksi aivan hyvä. Kuitenkin jossain vaiheessa kautta, ehkä siinä vuodenvaihteen tienoilla, peli alkoi yksinkertaistua ja syöttöketjut lyhentyä. Peliä alettiin pakottaa ja tietyt lyhytsyöttöpelin elementit alkoivat käydä harvinaisiksi. Aivan absoluuttisesti voidaan todeta, että esimerkiksi alueelliset 2v1-tilanteet keskialueella vähenivät. Kolmiorakennetta oman siniviivan tuntumassa ei saatu aikaan vaan yritettiin pakottamalla voittaa tilaa eteenpäin; alivoimaiset hyökkäykset yleistyivät (rintamahyökkäykset vähenivät) runsaista kontrollilähdöistä huolimatta. Tämänkaltaista taantumista ei missään vaiheessa saisi ensi kaudella tapahtua; päinvastoin tulisi korostaa tiiviin viisikon ja lyhyillä syötöillä pelaamisen tärkeyttä ja toistaa sitä harjoitteissa läpi kauden. Organisoitujen hyökkäysten rakennetta täytyy totta kai pyrkiä kehittämään, sekään kun ei aivan hienostunut ollut (mallia voi ottaa vaikkapa Tapparan maineikkaasta viivelähdöstä pakki-pakki-sentteri -kolmioineen), mutta omat ajatukseni ovat silti kääntyneet siihen, että tyhjän tilan luomisen osalta pitäisi korostaa ja kehittää syöttöpelaamisen rakenteita. Pelin rytmityksestä otan kiinni ainoastaan sen verran, että totean sen olleen varsin laadukasta. Yleisesti ottaen viime kauden Jukurit teki tilaa kun peli niin kutsui, voitti tilan kun oli sen aika, prässäsi kun iskun paikka oli (ja koska viisikko oli tiivis, iskun paikka oli suhteellisen usein!) ja puolusti keskustan tiiviisti kun pelin virtaus niin vaati.
3) HAHP, päätypeli. Alkusyksystä Jukurit eli suorahyökkäyspelaamisesta, joka oli erinomaista, ja josta suurin osa maaleistakin syntyi. Tämä hiukan taantui myöhemmin, syystä jota en tiedä. Kulmapelin rooli kasvoi ja siinä oli omat sudenkuoppansa. En ole täysin varma asiastani, kun en niin tarkasti ole pelejä katsellut, mutta pienellä mutullakin uskallan hieman kritisoida kenttätasapainon toteutumista Jukurien kulmapelaamisessa. Dufvalla oli heti alkusyksystä selkeä linjaus viivalevitysten välttämisestä: pelattiin mieluummin päädyn kautta. Nähdäkseni myös kulmapelin ns. kolmas pelaaja, se kiekosta kauimmainen hyökkääjä, oli kovin usein sijoittuneena painolliselle puolelle, kun nään asian itse siten, että hänen pitäisi pyrkiä tasapainottamaan kenttää painottomalla puolella niin maalinteon kuin puolustusvalmiudenkin näkökulmasta. Pelin painon siirtyminen puolelta toiselle on myrkkyä puolustavalle viisikolle. Siksi väitän, että Jukurien kannattaisi rakentaa kulmapelaamisen tapaa siten, että esimerkiksi kovat ja tarkat viivalevitykset mahdollistuvat. Kulmapeliä tulee varioida myös muulla tavoin. Pakkien parempaa osallistumista (kurkkaukset, pinchit) täytyy mahdollistaa, paikanvaihtopeliä ja yllättäviä liikeratoja lisätä. Kun tämänkaltaisia elementtejä käytetään oikein, ovat ne erittäin tehokkaita. Aivan erityisen tehokkaita ne ovat silloin, kun vastaan sattuu joku hiukan hupsu miesvartiointia pelaava joukkue...
Toki itse HAHP-rakenteen lisäksi täytyy korostaa ja pitää mielessä kulmapelaamisen itseisarvo jatkumoiden luonnissa ja pelin virtauksen ylläpitäjänä. Jokaisen on helppoa ymmärtää, että kun kulmapeli on kestänyt 35 sekuntia, on vastustajan vastahyökkäys keskimäärin tuhnumpi kuin tilanteessa jossa kulmissa on pyöritty 10 sekuntia. Yleisestikin jatkumo-ajattelu on jääkiekon tulevaisuutta. Maalipaikan perimmäiset syyt ovat useimmiten aiemmissa hyökkäyksissä ja puolustustilanteissa; lopullinen maalipaikan tuottava hyökkäys on jäävuoren huippu.
Jottei mene vallan pelikirjaistamiseksi, lopetan tällä kertaa tähän. Loppuun vielä, ikään kuin välttämättömän vastakkainasettelun ylläpitämiseksi, mainitsen, että jääkiekko on pelaajien peli, viivelähdöt ovat hanurista, ja Vesku Rantanen on aivan huippu äijä. #saha
Tykkään muuten edelleen tuosta Jukurien tavasta julkistaa jokainen uusi soppari erikseen ja ilmeisesti näille on saatu aika hyvin sponssiyrityksiä taakse. "Bubbles toi Budin Mikkeliin", Julius Vähätalo tuli Savonlinjan bussilla ja Juhana Ahon sopimus julkistettiin Amarillossa. Ohessa vielä tuoreesta Jukuriviestistä kuvakaappaus, joku voisi olla havaitsevinaan tuotesijoittelua. Olen myös ollut ymmärtävinäni että nykyinen kummipelaajakuvio sisältäisi jotain laajempaakin yhteistyötä, kuin mitä Mestiksen aikoina.
Liitteet
Tämä olisi voinut mennä viime kauden ketjuunkin, mutta menköön tähän.. Jukurit palkittiin juuri Liigagaalassa Vuoden kiekkoteko -palkinnolla. Ei huonosti avauskaudella Liigassa. Samassa tilaisuudessa Miika Koivisto pokkasi parhaan puolustajan pokaalin. Ansaitusti.
Nyt sitten vielä pitäisi tietää, mikä tuo Vuoden kiekkoteko on. Sääleistä ulos jääneiden joukkueiden mestaruus?
Hyväntekeväisyystempaukset, yhteiskuntavastuut jne. Hieno saavutus ja taas yksi sulka markkinointiguru Joni Vesalaisen hattuun.
Tuntuu penaa vituttavan vieläkin ikuinen Mestiksessä rämpiminen ja se ainainen pronssiottelun vääntäminen. Mutta itse asiaan, tosiaan hienoa työtä Vesalaiselta ja kumppaneilta. Hieno mies.
Totta. Oli kyllä Jukureille lottovoitto saada Vesalainen omiin riveihin, kun oli saanut projektinsa Raumalla valmiiksi. Ei voida vielä edes kuvitella mitä hassunhauskaa ja tuottavaa toimintaa Jukureille Joni on ensi ja tuleviksi kausiksi kehitellyt.
paraspelaaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Jukurit
Vuoden kiekkoteko oli se svengaava näpäytys, jonka Jukurit antoi niille epäileville Tuomaille ja muille unisille, jotka ennen kautta teutaroivat pitkin foorumeita tähän tapaan:
Eli ilmaislippuja yhteiskunnan vähäosaisille ja sillä tavoin katsojia halliin. Paljonko muuten mahtaa olla
Jukurien keskimääräinen lipputulo/katsoja?
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy