Mainos

Joulukinkku

  • 202 448
  • 888

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
En ollut tänä vuonna omakätisesti valvomassa kinkunvalmistusta kuin vasta vasta uuniinpanovaiheessa. Huoneenlämpönostatus oli tapahtunut HK:n ohjeella tunti per kilo, mutta sisälämpö oli 16,5c astetta kun kinkun mittareineen uuniin lykkäsin. Uhka vai mahdollisuus? Pidin varmuudeksi ekat 45 min 185c asteessa, sitten 90c asteessa kunnes mittari näytti 77c. Ainakin makoisalta maistuu ensipuraisut. Kinkku on tuore, harmaasuolattu.

Aina olen ottanut kinkun edellisenä iltana huoneenlämpöön, niin nytkin. Kahdeksan tuntia uunissa, sisälämpö 75 astetta. Nyt saa vähän jäähtyä, illemmalla maistetaan.
 
12961

Jäsen
Mulla on tänä vuonna ihan toisenlaiset metodit kuin koskaan aiemmin. Teen nimittäin kinkun vakuumipussissa ja vesihauteessa, pitkällä kypsennysajalla eli sous vide.

Itsenäisyyspäivän testikinkusta tuli täydellinen, mureneva mutta silti mehevä ja kostea. Nesteitä tai rasvoja ei kadonnut kypsennyksen aikana liki lainkaan.

Strategiset arvot 6kg, 66 astetta ja 72 tuntia. Näillä tulee vesihauteessa sellaista, mihin uunissa ei ole mitään mahdollisuuksia. Yhtaikaa sekä murenevaa että mehevää.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Oliko se muovipussissa, vai omistatko helvetillisen vakuumikoneen?
 
kaizu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Canucks
Tässä ketjussa alkaa olemaan jo perinteitä. Itselleni perinteeksi on muodostunut seuraava näytelmä:

Kinkku uuniin tässä illalla, tarkasti laskeskelen että aamulla klo 7 aikaan on noin 75 astetta. Juu, ei ole. On ehkä 60 astetta. Siinä sitten aamupäivän tuskailen kun ei lämpötila nouse ja pitäis lähtee mutsilla ja broidilla käymään. Uunin lämpötilaa ja omaa stressitasoa nostetaan tasaisesti molempia. Lopuksi kinkku kuitenkin jotenkin onnistuu, oltuaan uunissa noin 5 tuntia kauemmin kuin ohjeessa. Syy tähän on tuntematon, kaikki on vuosien saatossa vaihdettu, mittari, uuni, kämppä ja vaimo. Sama lopputulos

Eihän sitä sitten kukaan muu syö kuin minä, lapset vähän näykkii mutta kun on kaikkea muutakin. Päädyn siis syömään Joulunaikaan noin 3 kiloa kinkkua, heitän puolet pois ja lupaan Itselleni että ensi vuonna en itseäni enää tällä näytelmällä kiusaa. Vuosi on kuitenkin pitkä aika, joten onkin aika laittaa kinkku uuniin. Seiskalta pitäisi olla valmista.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Mulla on sous videen sellanen käsikäyttöinen vakumointi"pistooli". Verrattain kätevä, vaikken nyt kyllä joulukinkkua ole sousvidettämässäkään.
 
Trimmer

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
N. tunti sitten jyrähti 6kg:n liha uuniin. Tänä vuonna tein poikkeuksen ja hankin tuoresuolatun. Aamulla pitäisi olla redi.

E. Aamuyöllä siis.
 
Vesuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vyborg Jesters
Eilen oli ohjelmassa kolmekiloisen pikku kinkun savustus. Kinkku savustuslaatikkoon, rengaspoltin alle ja tulille. Hommastaan ei tullut yhtään mitään kun tuuli vei polttimen lämmöt ja ei alkanut kypsymään. Puuilosta itselle joululahjaksi kaasusavustin ja kinkku sinne. Lihalämpömittarissa myös uunin mittari samassa lähettimessä joten vaivattomasti sai lämmöt kohdilleen ja sai sohvalta seurata kuinka kypsyi. 85 asteessa tulet pois ja sai jäädä yöksi vetäytymään. Aamulla jääkaappiin ja työpäivän päälle maistiaiset. Lopputuloksena mehukas sopivan savuinen kinkku.
 
Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Puoli tuntia sitten HK:n 6,5 kiloinen mötkäle uuniin. Menneinä vuosina on tullut vähän kiirekin sulatuksen ja huoneenlämmössä pidon kanssa, joten nyt molempiin ekstra- aikaa. 7 tuntia ja vartti olisi tarkoitus pitää, ensin melkein tunti parissa sadassa asteessa. Viime jouluna ainakin tuo suhde oli aikalailla täydellinen; enempi mehukkuutta kuin mureutta.

Täällä joku joskus sanoi vuosia sitten, kun ensimmäistä kinkkua lähdin paistelemaan, että mittarit vittuun. Tätä ohjenuoraa olen noudattanut, ja aina on tullut hyvä. Viime jouluna parhain. Kokeilu mielessä nyt on vartti lisä-aikaa, oikeastaan vain hienosäädön ja testailun vuoksi.

Tulipa muuten ostettua Dijonin- hunajasinappi- versiota. Erittäin lupauksia herättävä kuorrute- sinappi. Väkevä ja makea.
 
DTremens

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings, PattU, Wolves, Patriots
Tänä vuonna "poika" on Atrian tuoresuolattu potkallinen juhlakinkki n. 8,2kg - ihan siitä yksinkertaisesta syystä että paikallinen osuuskauppa päätti laittaa pakastekinkulle centilleen saman kilohinnan kuin tuoreelle. Livahti leivinuuniin vajaa tunti sitten joten valmista tällä kertaa vasta iltapäivän puolella. Eilispäivän aikataulut hieman liukuivat kohti iltaa ja uunin lämmitys viivästyi, joten täytyi nukkumaan mennessä arpoa milloin uuni olisi lähellä sopivaa 150 astetta. Herätyskellon avulla hieman viiden jälkeen kinkku siis uuniin ja samalla imeltymässä olevan perunamassan sekoitus suoritettu. Nyt lisää unta ja aamulla tutkailemaan millainen lämpötilakehitys uunissa on tapahtunut.
 
Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Hauska lukea miten eritavalla moni kinkkuaan valmistaa. Kertavuotinen traditio kuitenkin, niin mielenkiintoista luettavaa :)

Meillä oli tänä vuonna vain n. 4kg kinkku. Ensin huoneenlämmössä , että sisälämpötila on 10-16 asteen välissä. Hiljainen kypsytys uunissa 100-150c kunnes sisälämpötila 85-90c. Siitä kinkku ulos ja kunnon sinappimarinointi ja vielä hetkeksi uuniin maustumaan.

Ja sinappihan on ihan perheresepti, eikä mikään Turun sinapin bulkki.

Ehkä aika normaali tapa? Mutta pakko tällainenkin ohje oli tänne jakaa. Hyvää joulua kaikille!
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tämä oli aika hyvä:
 
Liitteet

  • kinkunpaistoa.jpg
    kinkunpaistoa.jpg
    68,9 KB · kertaa luettu: 505

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Tässä ketjussa alkaa olemaan jo perinteitä. Itselleni perinteeksi on muodostunut seuraava näytelmä:

Kinkku uuniin tässä illalla, tarkasti laskeskelen että aamulla klo 7 aikaan on noin 75 astetta. Juu, ei ole. On ehkä 60 astetta. Siinä sitten aamupäivän tuskailen kun ei lämpötila nouse ja pitäis lähtee mutsilla ja broidilla käymään. Uunin lämpötilaa ja omaa stressitasoa nostetaan tasaisesti molempia. Lopuksi kinkku kuitenkin jotenkin onnistuu, oltuaan uunissa noin 5 tuntia kauemmin kuin ohjeessa. Syy tähän on tuntematon, kaikki on vuosien saatossa vaihdettu, mittari, uuni, kämppä ja vaimo. Sama lopputulos

Eihän sitä sitten kukaan muu syö kuin minä, lapset vähän näykkii mutta kun on kaikkea muutakin. Päädyn siis syömään Joulunaikaan noin 3 kiloa kinkkua, heitän puolet pois ja lupaan Itselleni että ensi vuonna en itseäni enää tällä näytelmällä kiusaa. Vuosi on kuitenkin pitkä aika, joten onkin aika laittaa kinkku uuniin. Seiskalta pitäisi olla valmista.

Kannattaa se uunin lämpötila mitata erikseen, jos niin ei ole tehnyt. Noiden kotiliesien lämmöt voi vaihdella älyttömästi siitä asetetusta lämmöstä. Varsinkin matalissa lämpötiloissa saattaa mennä aikamoiseksi säätämiseksi, että se haluttu lämpötaso sieltä löytyy.
 
Pleksi(t)

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kinkut taas paisteltu, tällä kertaa ostin pienemmän ettei tarvitse väkisin loppuja syödä. 2,5kg, varmaan koosta johtui ettei samoilla spekseillä tullut niin priimaa kuin ennen, hyvää toki nytkin.

Mutta soossi osui ensimmäistä kertaa vähän paremmin kohdilleen, laitan itselleni muistiin:
Voissa ruskistin muutaman ruokalusikallisen vehnäjauhoja. Reipasta sekoittelua ja sekaan pari desiä kinkun nesteitä ja vajaa desi vettä. Mausteeksi n. 3 lusikallista (tee-ruoka) hunaja-Dijonia sekä omenahilloa ja ripaus mustapippuria. Pienet keittelyt ja vielä kermaa vajaa 2dl. Mitoissa voi olla vähän heittoa.
 
julle-jr

Jäsen
Kannattaa se uunin lämpötila mitata erikseen, jos niin ei ole tehnyt. Noiden kotiliesien lämmöt voi vaihdella älyttömästi siitä asetetusta lämmöstä. Varsinkin matalissa lämpötiloissa saattaa mennä aikamoiseksi säätämiseksi, että se haluttu lämpötaso sieltä löytyy.
Tässä käytetään sekaisin termejä lämpö, lämmöt, lämpötila ja lämpötaso, eikä viesti tarkoita oikein mitään järkevää.

Kannattaa alkajaisiksi katsoa vaikka Wikipediasta mitä tarkoittaa lämpö ja lämpötila.
 
Kyllä minulle ainakin selvisi Stygen viestin sisältö, vaikka terminologia ei varmaan ole jonkun pilkunhierojan mielestä oikein.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
En kai ole ainoa, joka vaan paistaa kinkun ilman mitään huntuja tai sooseja? Eli kinkku uuniin, ja kun sisälämpötila 80-85 astetta niin ulos. Oon kokeillu kovempaa lämpötilaa ekalle tunnille tai sitten tasaista paistolämpötilaa ilman havaintoa huomattavasta erosta. Sitten siistiminen ja kinkku jäähdyttyään hieman jääkaappiin, ja tarjoillaan kylmänä. Sinapin teen itse, ja siitä sitten se lisämaku.
 
Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves

Et ole. Toiset nauttii hifistelystä, toisille riittää pelkästää hyvä maku.
 
RauMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Detroit Red Wings

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Nii, se mittari (kunnollinen) tekee vain sen että itse valmistettu ruoka osuu joka kerta kohdilleen.

Tämä on nyt seitsemäs kinkku ilman mittaria, ja aina on osunut nappiin. Esim. 7kg kinkku ja 7 tuntia, 30-45min paistoajalla. Tällä ajalla tulee enempi sellanen mehukaampi, mikä on paremmin mieleen. Sitä ennen tuli syötyä parikymmentä vuotta serkuilla sellaista sahanpuru- kinkkua, mistä vanha kansa pitää. Ehkä noista ajoista on tullut muokattua omia tottumuksia.

En tietenkään ylenkatso mittareiden käyttöä. Sinne saa työntää vaikka Nasan kantoraketin polttoaine- järjestelmän lämpötila-anturin, jos sillä saa paremman onnistumisen tunteen. Pääasia, että läskiä on uunissa, oli tyyli ihan mikä tahansa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Meneehän tuo ilman mittaria, jos uuninsa tuntee. Itse en lähtis uudella tai tuntemattomalla uunilla kokeilemaan,kun ei jollain kinkulla sitä kypsyyttä leikkelemättä voi varmistaa,jos ei mittaria "alennu" käyttämään.
 
Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Tuli nukuttua maanantaina pikkuisen turhan pitkään ja leivinuunin lämmitys viivästyi aiotusta. Lisäksi se tuli hätäpäissään lämmitettyä jopa ylikuumaksi näitä Joulun ruuanlaittojuttuja silmällä pitäen. Anyways, uunia illalla tuulettamalla eli lämpötilaa siten laskemalla sain lykättyä 7,5 kg:n kinkun sinne jo noin puolen yön korvilla - mittari kyljessä ja oletettu paistoaika oli n. 7-8 tuntia.
Kello soi 6:45 aattoaamuna ja pikainen vilkaisu leivinuunin kertoi, että lämpötila oli ollut rahtusen korkea aiottuun verrattuna, koska kinkun lämpötila oli jo 80 °C eli äkkiä ulos uunista. Kinkku jäähtyi muutaman tunnin sisällä, sitten poistin kamaran, leikkasin pienet maistiaiset, hyvää oli ja foliossa ulos jäähtymään tarjoilukylmäksi.
Kinkkuhan maistui jälleen erinomaiselta muiden jouluruokien ohella kuten maistiaiset antoivatkin olettaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös