Mainos

Jokerit takaisin Liigaan?

  • 392 152
  • 2 196

Tykinkuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viestistä on annettu pelikielto
Parasta mielestäni olisi, jos Jokerit kulkisi taas tien tyyliin Vuosaaresta, Kontulasta ja Myllypurosta karsintojen kautta Liigaan. Mutta se on romantisoitu kuvitelma, jota ei todellisuudessa tienä ole. Liiga haluaa lisää tuloja mm. tv-sopparista ja halleissa, joten Jokereille on levitetty punainen matto. Ja kyllä Liiga tarvitsee paikallisottelun yli miljoonan asukkaan pääkaupunkiseudulle.

Näillä mennään. Taas.
Edelleen lähes samoilla argumenteillä perusteltiin aikanaan liigan sulkemista, eli talous kuulemma painoi urheilullisuutta enemmän.

Mitä oli lopputulos? Liiga näivettyi vuosi vuodelta sekä taloudellisesti että urheilullisesti. Tämä varmaan oli yksi syy siihen miksi leuaton sipoolainen alkoi kusipääroistojen peppuhuoraksi kahdeksan vuotta sitten, loppu on kusisinta ja paskaisinta lietettä koko suomalaisen urheilun historiassa. Jotkut hiihtäjien kärytkin olivat pientä tähän verrattuna.

Nyt sitten liigaseurat ovat toivottamassa kusista ja halpaa huoraa takaisin kotiin jos siltä vaikka tippuisi stringeistä muutama seteli myös heille.

Oksettavaa toimintaa mutta jokainenhan voi itse päättää kantaako tähän liigaksi kutsuttuun bordelliin rahoja kattelemaan träppiä sekä kabinettinousijoita, sehän tässä vapaassa maailmassa on vielä hienoa että saa itse päättää mihin rahansa kantaa. Itärajan toisella puolella on vähän eri meininki ja kukaan ei jäisi itkemään jos kurrit, hjallikset, hiltuset ja läskipöllö-kummolat häipyisivät sinne.
 
Viimeksi muokattu:

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Kovaa tykitystä. Mä en näe Jokereiden paluulle isompia eettisiäkään esteitä, kunhan taustat on kunnossa.

Mikäli näkisin, niin sitten pitäisi ottaa raju linja ja torpata Jokerit-brändi kokonaan pois suomalaisesta jääkiekosta. Se tarkoittaisi myös juniorijoukkueita eikä tietysti olisi Mestikseenkään asiaa.

Eli vedän rajan vähintään nykyisen Ry:n ja Oy:n väliin. Mitä Oy:ssä pitää tapahtua, että Jokerit saisi edustuksen miesten sarjoihin? Kyllä se varmasti muutos Kurrista ja kumppaneista lähtisi. Mahdollisesti koko tämä toimiston porukka pitäisi siirtää sivuun?

Linkki vie Jokereiden organisaatiosivulle.
 
C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Kurrille Krimin valtaus ei ollut liikaa.
Kurrille malesialaisen matkustajakoneen alasampuminen ei ollut liikaa.
Kurrille Venäjän oppositiopoliitikkojen murhat eivät olleet liikaa.
Kurrille Valko-Venäjän diktaattorin vaalivilppi ja sitä seuranneet väkivaltaisuudet eivät olleet liikaa.
Kurrille Navalnyin murhayritys ei ollut liikaa.
Kurrille Skripalien murhayritykset eivät olleet liikaa.
Kurrille Venäjän väkivaltaregiimin mainoskasvona toimiminen ei ollut liikaa.
Kurrille bulvaanina toimiminen ei ollut liikaa.
Kurrille Venäjän ihmisoikeusrikokset eivät olleet liikaa.
Kurrille kannattajille valehteleminen ei ollut liikaa.

Toivottavasti Kurri on Liigalle liikaa.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan
Täytyy muistaa, että Wesa oli kuolemassa ja keinotekoisesti pelastettiin Aimo Mäkisen toimesta. Vähän kuten Salonoja, pumppaamalla hirveästi rahaa nurin menevään joukkueeseen.
Sääli, sillä Wesalla oli sentään historiaa. Samoin Karhu-Kissoilla, joille ei koskaan löytynyt rahoittajaa. Ei liioin PiTa:lle.
Sitten Mäkisen perustama Jokerit oli pulassa, kun Mäkisen into ja ehkä rahat vähenivät. Harkimo astui esiin suututtuaan, kun hänelle ei tarjoutunut mahdollisuutta HIFK:ssa. Hän oli aikoinaan HIFK-fani. Tämä takinkääntäjä sitten otti haltuunsa Jokerit ja rakennutti paljolti (käsittääkseni) yhteiskunnan varoilla Pasilaan hallin. Ja Jokerit kävi alemmalla tasolla, ollen aivan konkurssin partaalla ja pelastettiin kolmannen kerran Kummolan toimesta keinotekoisesti tekohengityksellä. Ja vaikka nyt sydänkäyrä, hengitys ja kaikki muut mittarit osoittavat tyhjän kuoren olevan jäljellä, se pelastetaan taas.
Jokerien kannattajia käy melkein sääliksi ja toivoisin heidän vaihtavan vaikka Espoon tai Karhu-Kissojen leiriin.
Ei tuollaisella toiminnalla ole ollut mitään mahdolllisuuksia pysyä pinnalla. Pelkkä korttitalo, eikä edes Ässiä, Kingejä tai Rouvia joukossa.
 
Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Ei liigaan. Alimmalle sarjatasolle,
Jos laukkunarrit kikkaillaan Venäjältä suoraan Liigaan, jää siitä leima heille otsaan vuosikausiksi. Jos harlekiinojen unelma on aidosti vaihtunut Yuri Gagarin -pystistä Kanada-maljaan eikä vain pakon sanelemana, kehottaisin heitä lähestymään suomalaisen jääkiekon pääsarjaa pitkän kaavan kautta. Olisi omituista jos kahdeksan vuotta Vladimir Putinin asiaa ajaneet tulisivat muina miehinä suoraan takaisin samaan asemaan kuin ennenkin ja ilman seuraamuksia. Hartwall -halli on käsittääkseni ainoa vaihtoehto heille pelipaikaksi ja se järjestyy kyllä jos vain halua löytyy. Riittää kun pyllistää oikeaan suuntaan ja se luonnistuu siltä porukalta luontevasti kuten tähänkin asti. Ei siihen tarvita edes rasvaa, nätti hymy ja silmänisku riittää.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Eihän Jokereiden päästäminen Liigaan ohituskaistalta tunnu reilulta. Kyllä heidänkin pitäisi tahkota läpi Suomi-sarja ja Mestis ennen liigalisenssin myöntämistä.

Ei voi kuin ihmetellä kenen rahoilla Kurri Jokerit "osti." Joo, Kurri pelasi hienon ja pitkän uran NHL:ssä, mutta siitä on 20 vuotta aikaa. Vaikea uskoa, että edes Kurri olisi saanut sijoituksensa poikimaan nijn, että Liigajoukkueen pyörittäminen kautta tai kahta pidempään olisi mahdollista.

Täytyy muistaa, että Wesa oli kuolemassa ja keinotekoisesti pelastettiin Aimo Mäkisen toimesta. Vähän kuten Salonoja, pumppaamalla hirveästi rahaa nurin menevään joukkueeseen.
Sääli, sillä Wesalla oli sentään historiaa. Samoin Karhu-Kissoilla, joille ei koskaan löytynyt rahoittajaa. Ei liioin PiTa:lle.
On Kiekko-Espoollakin historiaa (80-luvun alusta lähtien), ei tosin niin pitkältä ajalta kuin Töölön
Wesalla/Jokereilla.

Hyvä vain, että K-Espoo yrittää paluuta Liigakartalle luomumenetelmin, eikä Sugardaddy Salonojan "Kaikki mulle heti" -mantralla.
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Sami Kauhaselta fiksua tarinaa maikkarilla tänään Mertsin haastattelussa. Ei ollenkaan takki auki vaan suht nöyrä kaveri. Peukku ylös.
Saman asenteen kun saisi Jokerien kannattajillekin.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
En gång till, Hjallis? Vai laittaako #8 riparista sisään ja lyö lompakkoa tiskiin?

No mikäs siinä. Vaikka ihan ilman Putiniakin Jokereiden KHL reissu oli alunperinkin oksettava liike Hjallikselta ja Kurrilta. Siinä alistuttiin myymään persettä venäläismafialle mitassa joka hipoo jo vähintääkin moraalisen maanpetoksen rajapintaa. Voiko sellaisen kiekkoileva Suomi antaa milloinkaan anteeksi? Joka tapauksessa tuhlaajanarripoika tahtoo palata kotiin.

Sitä ei käy kieltäminen etteikö Jokereiden paluu Liigaan olisi tuotetta parantava tekijä. Yksistään tämä viestiketju asiasta kertoo sen, että Jokerit herättää tunnetta ja intohimoa. Ilman sitä ei ole mitään lajikulttuuria. Siksi suhtaudun Jokereiden paluuseen lähtökohtaisesti myönteisesti. Mitään urheilullista lisäarvoa Jokerit ei taida tuoda - kuten ei tuo Sportkaan - mutta eihän tässä Liigassa urheilullisuudesta olekaan kysymys. Ihan muut syyt ratkaisevat sen ketkä pelaa ja ketkä ei.
 
pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Taisi Sport nousta kabinetin kautta.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Avaisitko vielä taustoja tämän kommentin osalta?
Hengetön ja muovinen ostojoukkue on ollut kyseessä jo vuosien ajan niin liigassa kuin KHL:ssä. Jokerit ratsastaa lähinnä menneillä saavutuksillaan, joille se itse ei ole kunniaa juuri tehnyt. Mitään ei oikein ole voitettuna sitten 1990-luvun.
 
massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hengetön ja muovinen ostojoukkue on ollut kyseessä jo vuosien ajan niin liigassa kuin KHL:ssä. Jokerit ratsastaa lähinnä menneillä saavutuksillaan, joille se itse ei ole kunniaa juuri tehnyt. Mitään ei oikein ole voitettuna sitten 1990-luvun.
Näillä kriteereillä Liigaa pitäisi pelata muutaman joukkueen voimin.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edelleen lähes samoilla argumenteillä perusteltiin aikanaan liigan sulkemista, eli talous kuulemma painoi urheilullisuutta enemmän.

Mitä oli lopputulos? Liiga näivettyi vuosi vuodelta sekä taloudellisesti että urheilullisesti. Tämä varmaan oli yksi syy siihen miksi leuaton sipoolainen alkoi kusipääroistojen peppuhuoraksi kahdeksan vuotta sitten, loppu on kusisinta ja paskaisinta lietettä koko suomalaisen urheilun historiassa. Jotkut hiihtäjien kärytkin olivat pientä tähän verrattuna.

Nyt sitten liigaseurat ovat toivottamassa kusista ja halpaa huoraa takaisin kotiin jos siltä vaikka tippuisi stringeistä muutama seteli myös heille.

Oksettavaa toimintaa mutta jokainenhan voi itse päättää kantaako tähän liigaksi kutsuttuun bordelliin rahoja kattelemaan träppiä sekä kabinettinousijoita, sehän tässä vapaassa maailmassa on vielä hienoa että saa itse päättää mihin rahansa kantaa. Itärajan toisella puolella on vähän eri meininki ja kukaan ei jäisi itkemään jos kurrit, hjallikset, hiltuset ja läskipöllö-kummolat häipyisivät sinne.
"Paska, kusi, perse, huora, mulkku, paskakasa, mälli, pillu, peppu" Alkaisiko koko suomenkielen kirosanalista kohta olla jo käytynä läpi sun toimesta? Joudut varmaan kohta siirtymään kiroilemaan toisella kotimaisella, niin saat jotain uutta sisältöä viesteihisi.

Mitä tulee itse ketjun aiheeseen, niin täytyy yhtyä niihin muutamiin käyttäjiin ylempänä ja ihmetellä tätä "epäreilu ohituskaista"-termiä.

Liigallahan on tietyt ehdot, jotka tulee täyttyä, että uusi joukkue otetaan mukaan Liigaan. Jokereilla ei vielä ole kaikki nämä ehdot täytettynä, mutta sehän on juuri nyt ilmoitettu olevan työn alla, että kaikki nuo ehdot saadaan täyttymään jotta Jokerit pääsee Liigaan 23-24 kaudelle.

Se, että Espoossa, Joensuussa, Rovaniemellä tai vaikka Kokkolassa ei ole onnistuttu noita Liigan asettamia ehtoja täyttämään vuosienkaan aikana, ei liity Jokereihin millään tavalla. Jos Jokerit saa nuo ehdot täytettyä 1,5 vuoden aikana tehdyllä kovalla työllä ja saa liigapaikan, on se vain osoitus siitä halusta ja motivaatiosta pelata Liigaa. Onhan tässä nyt viime vuosina nostettu liigaan Sporttia, Jukureita, Kookoota, jotka ovat onnistuneet täyttämään Liigan asettamat ehdot, joten ei se mitenkään mahdotonta ole Mestiksestä Liigaan nousta. Se, miksi noilla muilla Mestis-seuroilla ei ole ollut kykyä, mahdollisuutta tai edellytyksiä täyttää noita ehtoja on heidän oma asiansa. Oletettavasti Liigan asettamat ehdot liigapaikkaan ovat kuitenkin kaikille samat. Jos Jokerit täyttää kyseiset ehdot nopeammin kuin muut joukkueet, niin mikä ongelma siinä on?

Totta kai Liigan täytyy myös pohtia sitä, mitä uusi joukkue toisi mukanaan Liigaan liittyessään. Kyseessä on kuitenkin bisnes, ja raha puhuu. Sitä en tiedä, onko joku tällainen pykälä liigakelpoisuusehdoissa, tai jos on, niin miten tätä pystyttäisiin mittaamaan, muuten kuin jokaista joukkuetta erikseen arvioimalla.

Siitä varmaan jokainen on samaa mieltä, että Jokereiden tuoma näkyvyys, tunne (niin positiivinen kuin negatiivinenkin) sekä historia Liigassa painavat myös vaakakupissa. Jos vertaa mitä Jokerit toisi Liigaan noustessaan, ja mitä esim. Hermes toisi Liigalle, on ero aika valtava. Helsinki nyt sattuu olemaan Suomen pääkaupunki ja pääkaupunkiseutu suurin markkina-alue, saataisiin Stadin paikallispelit takaisin, jotka ovat aina vetäneet hyvin porukkaa katsomoihin, ja ihan varmasti myös maaseudulla saataisiin paikalliset mökit täyteen katsojia kun se "kuvottava, venäläismielinen, epäreilusti Liigaan noussut ylimielinen Jokerit" tulee kylään.

Mikään toinen Liigan ulkopuolinen jääkiekkojoukkue Suomessa ei saa ihmisiä liikkeelle samalla tavalla kuin Jokerit.

Jokereiden brändi ja yhteisö on todella vahva, ja uskon vahvasti, että joukkueelle löytyy suuri määrä sijoittajia ja kumppaneita, jolloin myös rahoitus saadaan kuntoon ja sitä myötä jalkeille myös oikein kilpailukykyinen joukkue. Ei ehkä ihan vielä 23-24 kaudelle mitään timanttista mestaruusnippua saada kasaan, mutta varmasti tuohta löytyy sen verran, että ei mitään heittopussia Jokereista tule ensimmäisellekään Liigakaudelle.

Tällä hetkellä Liigaan noustaan vain ja ainoastaan kabinetissa tehtyjen päätösten avulla. Mielestäni se ei ole oikein ja näivettää Mestistä sekä koko Suomen jääkiekkoilua. Liigan pitäisi olla avoin ja nousukarsinnat pitäisi tuoda takaisin. Tosin, tietysti Mestiksestä mahdollisesti nousevalla joukkueella tulisi olla kaikki liigakelpoisuuteen vaaditut ehdot täytettynä, ennen kuin pystytään nostamaan Liigaan. Avoin Liiga ja nousukarsinnat olisivat hyväksi koko Suomalaiselle kiekkoilulle
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Se, että Joensuussa on motivaatio=ei merkitse mitään jollei ne Liigan asettamat kriteerit täyty. Mikäänhän ei liene ole estänyt Joensuuta täyttämästä niitä kriteereitä jo aiemmin?
Mitä tulee Jokereihin niin eikö juuri ole ilmoitettu, että rahat hankitaan, halliasia hoidetaan kuntoon ja ehdot täytetään? Toisekseen en tiedä mitä tarkoitat ettei Jokereilla ole organisaatiota? Joukkuetta ei vielä ole, mutta toimistolla väkeä kyllä on. Jos Jokerit hoitaa about 6kk:ssa asiat kuntoon (siis lokakuuhun-22 mennessä)niin turha kait siellä Joensuussa on mieltään aiheesta pahoittaa. Markkinataloudesta tässä on kyse. Mikään ei estä Joensuuta hoitamasta asioita nopeammin ja paremmin.

Nopealla googlauksella löysin vanhan uutisen Jukurien sivuilta koskien Liigaan nousemisen ehtoja: Jääkiekon SM-liiga Oy:n tiedote sarjanousuun liittyen

Osakkaat siis päättää eli seurat. Ja vaikea ei ole arvata, että kaikille raha kelpaa.
On olemassa lyhytnäköinen etu sekä Suomen jääkiekon etu pidemmällä aikavälillä. Varmasti raha kelpaa kaikille mutta kysymys kuuluu kasvaako massimäärä (lue katsojamäärät) tällä toiminnalla jossa aitoa kilpailuasetelmaa ei ole Mestiksen ja Liigan välillä ja joukkuemäärää kasvatetaan, osin keinotekoisesti Liigassa? Ja ennen kaikkea, onko se Suomen jääkiekon etu, pitkällä aikavälillä. Väitän että ei ole.
Mulla ei suoranaisesti ole sitä vastaan että Narrit tulee takaisin, soisin sen tapahtuvan urheilullisin perustein, Mestiksen kautta. Ja ennen kaikkea putsattuna Venäjään liittyvistä henkilöistä ja aiheista, Kurri etunenässä. Mutta niin kuin sanot, kaikille raha kelpaa, (lyhytnäköisesti kun asiaa tarkastellaan).
 
Viimeksi muokattu:

Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Mulla ei suoranaisesti ole sitä vastaan että Narrit tulee takaisin, soisin sen tapahtuvan urheilullisin perustein, Mestiksen kautta.
Mä en edes muista, milloin Liigaan on viimeksi noustu urheilullisin perustein. Googlella selviäisi, mutta onhan toi jo sataan kertaan tässä ketjussa todettu, ettei se ei vaan ole tällä hetkellä käytäntö eikä ole ollut pitkään aikaan.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Sportilla ei ole edes niitä menneitä saavutuksia.
No ottaapa siellä koville, kun joku vaasalainen tulee kertomaan, että Jokereiden toiminta on ollut surkealla tasolla jo 20 vuotta.

Se ei kuitenkaan poista sitä, etteikö Jokereiden paluu olisi hyvä asia Liigalle. Toivottavasti kuitenkin Jokereissa palataan oman sorvin ääreen enemmän ja saadaan kasaan sitoutunut joukkue ja organisaatio joka voi menestyä.

Pää pois perseestä ja eteenpäin.
 
NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs
Enpä nyt äkkiseltää muistan joten kysyn: Herättikö esim. KooKoon ja Jukureiden nostaminen liigaan kabinettipäätöksillä ja ilman karsintoja samanlaisia tunneryöpsähdyksiä aikoinaan kuin nyt Jokereiden todennäköisen nousun kohdalla? Jotenkin on sellainen kutina että näille äänekkäimmille vastustajille tämä on kova paikka nimenomaan sen takia että kyseessä on Jokerit.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli

Ei varmaankaan, mutta aikaisemmin Liigaan on noustu aina kotimaisesta sarjasta Venäjän sarjan sijaan.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Enpä nyt äkkiseltää muistan joten kysyn: Herättikö esim. KooKoon ja Jukureiden nostaminen liigaan kabinettipäätöksillä ja ilman karsintoja samanlaisia tunneryöpsähdyksiä aikoinaan kuin nyt Jokereiden todennäköisen nousun kohdalla? Jotenkin on sellainen kutina että näille äänekkäimmille vastustajille tämä on kova paikka nimenomaan sen takia että kyseessä on Jokerit.
Ei tainnut kukaan ölistä mitään kun KooKoo ja Jukurit nostettiin. Jokerit on Jokerit, herättää paljon tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Kaikki rakastaa vihata Jokereita. Siinä vain yksi syy, miksi Jokerit toisi heti ihan uutta sähköä Liigaan
 
Kiuru

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pimeä Aitio ja vuosiluvut 1923 & 1897
Ei tainnut kukaan ölistä mitään kun KooKoo ja Jukurit nostettiin. Jokerit on Jokerit, herättää paljon tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Kaikki rakastaa vihata Jokereita. Siinä vain yksi syy, miksi Jokerit toisi heti ihan uutta sähköä Liigaan
Kyllähän noista kabinetti nostoista silloinkin puhuttiin ja ölistiin sekä kritisoitiin kovastikin. Kaikilla kuitenkin oli sitä Mestis menestystä taustalla joka joillekin se kova juttu.
 
se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
Joku voisi perustaa sellaisen uuden liigan, johon nykyisestä Liigasta voisi nousta. Siihen ehtona, että viimeinen potkitaan aina pois ja uusi joukkue otetaan kausittain sisään.

Toinen juttu mikä tuli mieleen, niin olisiko Jokerit voittaessaan KHL:n nostettu Liigaan? Itse olen aina pitänyt koheloa paitsi eettisesti niin myös tasollisesti perseestä olevana sarjana. Nytkin sieltä on näitä muutamia rivimiehiä tullut Liigaan eikä hyvältä näytä. Nyt Jokerit näyttää tulevan Liigaan ilman urheilullisia perusteita.

Noh, vakavasti puhuen Jokerit nostaisi Liigan kiinnostavutta niin paljon, ettei Liiga jätä tätä korttia pöydälle. Siinä on puolensa ja puolensa, mutta lopulta plussat voittaa miinukset. Nyt vain toivotaan, että Liiga vaatii Jokereilta tarpeeksi, eikä päästä Jokereiden mukana mitään pesäkkeitä sisään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös