Mainos

Jokerit takaisin Liigaan?

  • 392 152
  • 2 196

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ilmeisesti lyöty jo kiveen että nimenomaan tämä Oy:n organisaatio jatkaa ja on mm. sitä liigaan pääsyä tavoittelemassa. Olisi voinut olla aika paljon vähemmän sulateltavaa jos Oy olisi kuopattu ja Ry aloittanut uuden osakeyhtiön, vaikka sitten identtisellä nimellä, kuvastolla ja suurelta osin henkilökunnallakin.

Kurrista ja muusta khl-aikaisesta johtoportaasta olisi kyllä päästävä eroon. Erittäin vahva mahorkan katku Kurriinkin on tarttunut ja julkiset esiintymiset tuo mieleen naapurimme hevosnaamaisen ulkoministerin. Ei siis ulkonäkö tai ulosanti, vaan se että ylipäätään käy pönöttämässä ja höpöttämässä jopa tolkullisiakin asioita kun aiemmin on pönöttäessään kehunut miten neukkulan touhut on ihan kosher ja vähän jos jotain levottomuutta Minskissä niin ei se jääkiekkoon liity kuitenkaan.
 
Samart

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mä en edes muista, milloin Liigaan on viimeksi noustu urheilullisin perustein. Googlella selviäisi, mutta onhan toi jo sataan kertaan tässä ketjussa todettu, ettei se ei vaan ole tällä hetkellä käytäntö eikä ole ollut pitkään aikaan.

Tämä olikin yksi kansalaisen mielipide, en odotakaan että näin tapahtuu. Itse asiassa koko kommenttini oli samaa tasoa. Saahan sitä kuitenkin visioida.
 
Tykinkuula

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tainnut kukaan ölistä mitään kun KooKoo ja Jukurit nostettiin. Jokerit on Jokerit, herättää paljon tunteita niin puolesta kuin vastaankin. Kaikki rakastaa vihata Jokereita. Siinä vain yksi syy, miksi Jokerit toisi heti ihan uutta sähköä Liigaan
Ihanko vakavasti luulette että Jokereiden brändi on samanlainen tai yhtä kiinnostava positiivisessa mielessä tämän kahdeksan vuotta kestäneen huorauksen jälkeen kuin ennen sitä? Puhumattakaan niistä tunteista joita Ukrainassa meneillään oleva kansanmurha aiheuttaa myös niitä kohtaan jotka ovat olleet näiden kusipääjohtajien manipisneskavereina ja bulvaaneina Suomessa? Tuntuu että monille teille esim. Kurrin asema ei ole ongelma vaikka kyseinen pelle on istunut KHL:n hallituksessa tähän viimeisimpään itänaapurin suorittamaan rikokseen asti.

Asioiden pitää toki herättää tunteita ja se tuo myös kiinnostavuutta mutta jos joku asia herättää vain negatiivisia tunteita ja sitä kautta "kiinnostusta" niin se ei tuo kenellekään mitään lisäarvoa. Venäjäkin herättää tällä hetkellä erittäin vahvoja tunteita ja on maabrändinä kiinnostava negatiivisessa mielessä, Venäjä voitaisiin myös ottaa mukaan kevään kotikisoihin jos ainoa mittari on se että joku herättää tunteita.

Jokereiden nykyinen brändi on täyttä paskaa varsinkin jos siellä Kurri jatkaa hommissa ja leuaton sipoolaisnilkki häärimässä rahoitusta taustalla. Melkein samaa voisi sanoa siitä jos elättelevät toiveita jatkaa tuolla saastuneella paska-areenallaan, kuvastaa muuten hyvin mikä on hjalliksen moraali kun sekin piti myydä kummolan avulla rikollisille vaikka oli siihenkin aikanaan saanut suomalaisten veronmaksajien rahoja.

Jos Narrit haluaa brändinsä kuntoon niin ainakin seuraavat asiat pitäisi tehdä:

- Kurrit ja hjallikset mahdollisimman kauas organisaatiosta
- Vakavasti harkintaan kannattaako paska-areenalla jatkaa vaikka se jollakin suhmuroinnilla ja suomalaisten veronmaksajien rahoilla haltuun saataisiinkin

Aloittaminen Mestiksessäkään ei olisi noin tärkeää kuin nuo kaksi asiaa, toki sekin olisi liigan uskottavuuden ja mahdollisen tulevan avautumisen suhteen erittäin tärkeää.
 
Viimeksi muokattu:

Hugotron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit

Se että, jullit täällä ölisee vittupaskakurahuoraa ja maalaiset mutisee jostain suomisarjoista ym. naurettavuuksista, ei todellisuudessa perus tuularikannattajaa kiinnosta hevonpaskaa. Kurrilla tai ei, luulenpa, että ensimmäisellä kaudella jokainen peli tulee olemaan aikalailla loppuunmyyty. Pelattiinpa sitten Vaasassa tai Oulussa.
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ymmärrä Kurria kohtaan olevaa vihaa. Ei se ole Venäjällä politikoinut vaan ollut urheilujoukkueen osaomistaja.
Vähän on tietämystä. Jokerit oli Venäjän pehmeän vaikuttamisen väline Suomessa ts osa venäläistä propagandakonetta. Kohelon pyrkiminen ulkomaille on Putinin idea ja tärkeydestä kertoo rahan kaataminen suruttomasti pohjattomaan kaivoon. Narrien rahoitus toi venäläisille goodwilliä Kremlissä ja siksi sellainen löytyi ja vaihtui vaivattomasti.

Kurri sai seuran ilmaiseksi ja liksaa puolikkaan miljoonaa vuodessa. Hyvä korvaus jämptistä Moskovan ohjeiden noudattamisesta. Näkyi erityisen selvästi suhtatumisessa Valko-Venäjään. Kurri on suora kytkentä Kremliin ja sitä kautta liiga ottaa Buchan tuoksua imagoonsa. Vähän vaikuttaa siltä, että raha toimii hyvänä suotimena kalman hajulle.

Kurri myyköön seuran ja rahastakoon viimeisen kerran venäläisten avulla. Ilman Kurria paluu on OK jollekin sarjatasolle, Kurrin kanssa ei millekkään. Kurri on iso mainehaitta Suomelle, jääkiekolle, liigalle ja urheilulle yleensä. Mitä halutaan myydä siviilien joukkohaudoilla ja sotarikoksilla?
 
Viimeksi muokattu:

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se että, jullit täällä ölisee vittupaskakurahuoraa ja maalaiset mutisee jostain suomisarjoista ym. naurettavuuksista, ei todellisuudessa perus tuularikannattajaa kiinnosta hevonpaskaa. Kurrilla tai ei, luulenpa, että ensimmäisellä kaudella jokainen peli tulee olemaan aikalailla loppuunmyyty. Pelattiinpa sitten Vaasassa tai Oulussa.
Voit olla että olet oikeassa, tai sitten et, mutta en nyt hirveästi tulisi tänne ketjuun henkselit paukkuen kertomaan mistään maalaisista ja tuulareista. Takki (onneksi) on monella Pro KHL-tyypillä kääntynyt niin, että kohina käy mutta Jokereiden sekoilut ei kyllä hetkeen varmasti niiltä tuulipukukansalta myöskään unohdu.

Jokerifanina olisin ainakin aika saatanan nöyrä tällä hetkellä.
 
Samanlailla se Venäjän hokimajukin voitaisiin ottaa kevään mömmömkisoihin ja katsomot olisivat varmaan täynnä homovittua huutavia sekä vastustajaa kannattavia tuulareita. Se ei silti poista homman täydellistä moraalittomutta ja halpamaista sihteeriopistotason huorausta.

Voi olla että olet oikeassa tuossa että ihmisten muisti on valitettavan lyhyt, jos esim. rauha Ukrainassa saadaan hierottua kesällä niin ehkä sitten puolentoista vuoden päästä kukaan ei enää muistele narrien prostituutiota manipisnesrikollisten kanssa. Onneksi kuitenkin yritysmaailmassa ja sponsoririntamalla muisti on pidempi varsinkin kun nykyään somessa kytätään erittäin tarkasti sellasia varmaan sillai tyhmiä yhteiskuntavastuujuttua jotka varmaan Ilmalassa ja Moskovassa ovat täyttä paskaa.
 
Hugotron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voit olla että olet oikeassa, tai sitten et, mutta en nyt hirveästi tulisi tänne ketjuun henkselit paukkuen kertomaan mistään maalaisista ja tuulareista. Takki (onneksi) on monella Pro KHL-tyypillä kääntynyt niin, että kohina käy mutta Jokereiden sekoilut ei kyllä hetkeen varmasti niiltä tuulipukukansalta myöskään unohdu.

Jokerifanina olisin ainakin aika saatanan nöyrä tällä hetkellä.
Aikalailla nöyränä tässä henk. koht tulee oltuakin, ottaen huomioon, mitä paskaliigaa tässä tuli seurattua viimeiset palttiarallaa 8 vuotta.

Tuularikannattajaa en niinkään pidä minään "haukkumasanana" vaan ihan perus katsojana, mitä löytyy joka ikisestä hallista/stadionista, oli laji mikä tahansa. Maalaiskommentti jos tunteisiin menee, niin tsemppiä.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Voit olla että olet oikeassa, tai sitten et, mutta en nyt hirveästi tulisi tänne ketjuun henkselit paukkuen kertomaan mistään maalaisista ja tuulareista. Takki (onneksi) on monella Pro KHL-tyypillä kääntynyt niin, että kohina käy mutta Jokereiden sekoilut ei kyllä hetkeen varmasti niiltä tuulipukukansalta myöskään unohdu.

Jokerifanina olisin ainakin aika saatanan nöyrä tällä hetkellä.
Eihän tästä ole kauankaan, kun narrit pelasivat kotimatsejaan Venäjällä, joten ihmettelen mikä siinä Espoossa pelaamisessa niin ihmeellistä olisi.

Jotkut myös näyttävät keulivan narrien maksaneen Liigasta lähdöstään, mutta millä ne persaukiset olisivat mitään kyenneet itse kuittaamaan. Putinin kaverit nekin rahat hoitivat.

Ilmeisesti siellä Kurri ja Vuorinen edelleen ovat puikoissa, joten mahorkan tuoksua ei voi olla huomaamatta.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
Se on niin vaikeaa olla nöyrä, kun on niin helvetin hyvä ja jengikin on suurin ja kaunein.

Ei vaan, nöyrää poikaa tässä on oltava. Tavoite on toki hyvä, mutta saa porukka toimistolla tehdä niska limassa duunia, jotta kriteerit täyttyisi. Ja sittenkin on oltava hattu kourassa liigan toimiston suuntaan. Ja muutaman lahjankin voisi osakkaille lähettää. Ainiin, ei voi, muistuttaa liikaa menneestä.

Ja liigan toimistolle on sitten syytä lähettää joku muu kuin Yari tai Yanne. Ne muuten vain meidän toimistolta pois, pysyvästi.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Voit olla että olet oikeassa, tai sitten et, mutta en nyt hirveästi tulisi tänne ketjuun henkselit paukkuen kertomaan mistään maalaisista ja tuulareista. Takki (onneksi) on monella Pro KHL-tyypillä kääntynyt niin, että kohina käy mutta Jokereiden sekoilut ei kyllä hetkeen varmasti niiltä tuulipukukansalta myöskään unohdu.

Jokerifanina olisin ainakin aika saatanan nöyrä tällä hetkellä.
Mielestäni kyse ei ole ylimielisyydestä tai henkseleiden paukuttelusta, kun puhutaan siitä, että Jokerit vetää hallit täyteen kunhan paluu Liigaan tapahtuu. Enemmänkin vain realistinen olettamus.

Jokerit on aina ollut kaikissa Suomen jääkiekkokaupungeissa hyvin areenoita täyttävä vieras, ja nyt kaikista näistä viimeisen 8 vuoden aikana tapahtuneista asioista johtuen, uskoisin, että jäähallien täyttöaste myös maakunnissa sen kuin nousee.

Kai nyt kaikki haluavat tulla paikalle katsomaan kun oman kylän joukkue pistää ylimielisiä, ylipalkattuja hesalaisia putinisti-keplottelijoita pataan 6-0?

Aivan varmasti myös Liiga tietää tämän ja siksi Jokerit olisikin Liigalle mieluisa joukkue ottaa mukaan, kunhan vain Liigapaikkaan edellyttävät ehdot täyttyvät.

Tämän asian esiin nostaminen ei ole mielestäni kuvitteellisten henkseleiden paukuttelua, vaan myös historiaan pohjautuvaa realistista pohdintaa.
 
Hugotron

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Onneksi kuitenkin yritysmaailmassa ja sponsoririntamalla muisti on pidempi varsinkin kun nykyään somessa kytätään erittäin tarkasti sellasia varmaan sillai tyhmiä yhteiskuntavastuujuttua jotka varmaan Ilmalassa ja Moskovassa ovat täyttä paskaa.
Tätä itse toki toivon, että Kurrin puheet pitäisivät edes TÄLLÄ kertaa kutinsa ja omistuspuoli olisi salonkikelpoinen ja yhteistyökumppanit tätä myötä myös oikealla asialla mukana, eikä nikkelifirma ym. Aika näyttää.
 
magnum37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tulevaisuuden Sport
Parasta niin Jokereiden kuin Liigankin kannalta olisi se, että Kurri junailisi omistusasiat järkevästi ja myisi itsensä samalla ulos kaikesta omistuksesta Jokereiden ympärillä. Sitten olisi helpompi keskustella ja ajaa Jokereiden liigaprojektia puhtaalta pöydältä. Kurri on kyllä ajanut itsensä pahasti nurkkaan ryhtymällä Venäjän hallinnon poliittiseksi vasallimieheksi - joko sinisilmäisyyttään tai sitten täysin tietoisella riskillä ellei jopa täydellä väliinpitämättömyydellä. Kuten @Sako ylempänä ansiokkaasti muistuttaa, Jokereiden KHL-kuvio oli Putinin pehmeä keino pyrkimyksessä siirtää Suomea hiljalleen Venäjän etupiiriin. Kyse ei ole pienistä asioista. Kyse on Kurrin ja Hjalliksen osalta totaalisesta töppäyksestä, jolla vedetään kerralla pytystä alas melkolailla kaikki ne saavutukset mitä kaksikko on suomalaisen jääkiekon eteen tehneet.

Toisin sanoen; jos Jokerit on Kurrille oikeasti rakas asia, niin hän järjestää seuralle uuden omistuksen terveellä pohjalla ja jää itse pois anteeksipyynnön kera. Pitäisi ymmärtää hävetä.
 
Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Minusta narrifaneilla ei ole mitään syytä olla nöyrempiä kuin minkään muunkaan joukkueen fanien. Nöyryys olisi toki hyve monellekin kirjoittelijalle. Nehän kannatti seuraansa läpi pahojen aikojen, hattua tässä pitää nostaa, eikä olettaa saavansa satoja anteeksipyyntöjä. Ja mitäpä niistä hyötyisi kukaan. Toivottavasti Kurri lähtee ja kauas, mutta on Liigan homma katsoa, onko Jokerit kelvollisessa tilassa Liigaan vai ei. Ja jos ottaa tämä liian lujille, niin ainahan voi käyttää aikaansa johonkin muuhun kuin jääkiekkoon, lajeja on maailma pullollaan.

Mikäli kaikki on kunnossa, suoraan liigaan, jos talous epäilyttää, sitten Mestiksen kautta. Mitä sitä minnekään Suomi-sarjaan, kun ei sinne tippuneetkaan. Loppuun vielä keskustelun mukainen vittuhomopersehuora, sainkohan tästä vähän katu-uskottavuutta ja painoarvoa viestilleni. No ehkä kirjoituskieltoa.
 
Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Mitä tulee itse ketjun aiheeseen, niin täytyy yhtyä niihin muutamiin käyttäjiin ylempänä ja ihmetellä tätä "epäreilu ohituskaista"-termiä.

Liigallahan on tietyt ehdot, jotka tulee täyttyä, että uusi joukkue otetaan mukaan Liigaan. Jokereilla ei vielä ole kaikki nämä ehdot täytettynä, mutta sehän on juuri nyt ilmoitettu olevan työn alla, että kaikki nuo ehdot saadaan täyttymään jotta Jokerit pääsee Liigaan 23-24 kaudelle.
Edelleen. Tervetuloa takaisin Liigaan. Jokerit tuo Liigalle ihan äärettömän paljon ja nostaa kiinnostusta lisää Liigaa kohtaan. Toivottavasti saatte entisen jaffalan kotiluolaksenne, hyvä hallihan se on ja vetää ihmisiä paljon tarpeen vaatiessa.

Silti itse kutsun tuota mahdollista Liigaan tulemista kaudella 2023-24 ohituskaistaksi. Millä muulla termillä tuota voisi edes kutsua? Eiköhän jokaiselle ole täysin selvää se, että karsintoja ei ole ja tuo on ainut keino tulla Liigaan. Pelin henki on siis selvä. Tuo pelin henki on vain aivan mätä paska ja kusee suoraan itse urheilun päälle.

Mielestäni Liigalla olisi tässä nyt elämänsä tilaisuus palauttaa karsinnat takaisin vaikka ensi kaudeksi. Kauden 2022-23 paras Mestis-joukkue nousee suoraan Liigaan ja sitten kaudella 2023-24 Mestiksen paras joukkue karsii Liigan huonoimman kanssa Liiga-paikasta.

Tiedän kyllä sen, että Liigan koko johto on mätä paska ja siellä ei osata katsoa yhtään pidemmälle eikä tajuta tätä tilaisuutta palauttaa karsinnat Liigaan. Nyt sen paikka olisi kun Mestiksessä olisi kaksi nousunälkäistä joukkuetta Kiekko-Espoon ja Jokerien muodossa...
 
aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mielenkiintoista nähdä, miten Jokeri-yhteisö lopulta reagoi Liigaan paluuseen. Oma mielikuvani puhtaasti palstan perusteella on, että merkittävä osa kannattajista suhtautui vielä muutama kuukausi sitten jopa vihamielisesti Liigassa pelaamista kohtaan; missä määrin kannattajissa on sellaisia, joilla ei kiinnostus riitä Liiga-Jokereiden seuraamiseen vai pitääkö vaihtoehtojen puute mukana menossa. 8 vuodessa on varmaankin jo muodostunut kannattajasegmentti, joka ei Liiga-Jokereita ole koskaan tuntenutkaan.

Kurriin suhtautuisin Liiga-päättäjinä siinä määrin suurella epäluottamuksella, että hänestä olisi syytä päästä eroon – oleellista on sopimusperusteisesti saada Jokerit – ja muutkin seurat – sidottua Liiga-projektiin niin, ettei esim. viiden vuoden päästä olla samassa tilanteessa kuin 2014 ja ettei jatkuvasti tarvitse olla epäileväinen siitä, että joku johtava seura tähyilee muualle.
 
Viimeksi muokattu:

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mielenkiintoista nähdä, miten Jokeri-yhteisön lopulta reagoi Liigaan paluuseen. Oma mielikuvani puhtaasti palstan perusteella on, että merkittävä osa kannattajista suhtautui vielä muutama kuukausi sitten jopa vihamielisesti Liigassa pelaamista kohtaan; missä määrin kannattajissa on sellaisia, joilla ei kiinnostus riitä Liiga-Jokereiden seuraamiseen vai pitääkö vaihtoehtojen puute mukana menossa. 8 vuodessa on varmaankin jo muodostunut kannattajasegmentti, jotka eivät Liiga-Jokereita ole koskaan tunteneetkaan.

Kurriin suhtautuisin Liiga-päättäjinä siinä määrin suurella epäluottamuksella, että hänestä olisi syytä päästä eroon – oleellista on sopimusperusteisesti saada Jokerit – ja muutkin seurat – sidottua Liiga-projektiin niin, ettei esim. viiden vuoden päästä olla samassa tilanteessa kuin 2014.
Ensimmäisen kappaleen osalta:voin aikalailla kumota tuon. En lonkalta muista esim.tältä palstalta yhtään nimimerkkiä joka olisi Jokerit jättämässä koska siirrytään Kohelosta Liigaan. Avaisitko mistä olet tällaisen käsityksen saanut? Voin melko varmasti sanoa että ei pidä lainkaan paikkaansa.
 
SonOfMothMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edelleen. Tervetuloa takaisin Liigaan. Jokerit tuo Liigalle ihan äärettömän paljon ja nostaa kiinnostusta lisää Liigaa kohtaan. Toivottavasti saatte entisen jaffalan kotiluolaksenne, hyvä hallihan se on ja vetää ihmisiä paljon tarpeen vaatiessa.

Silti itse kutsun tuota mahdollista Liigaan tulemista kaudella 2023-24 ohituskaistaksi. Millä muulla termillä tuota voisi edes kutsua? Eiköhän jokaiselle ole täysin selvää se, että karsintoja ei ole ja tuo on ainut keino tulla Liigaan. Pelin henki on siis selvä. Tuo pelin henki on vain aivan mätä paska ja kusee suoraan itse urheilun päälle.

Mielestäni Liigalla olisi tässä nyt elämänsä tilaisuus palauttaa karsinnat takaisin vaikka ensi kaudeksi. Kauden 2022-23 paras Mestis-joukkue nousee suoraan Liigaan ja sitten kaudella 2023-24 Mestiksen paras joukkue karsii Liigan huonoimman kanssa Liiga-paikasta.

Tiedän kyllä sen, että Liigan koko johto on mätä paska ja siellä ei osata katsoa yhtään pidemmälle eikä tajuta tätä tilaisuutta palauttaa karsinnat Liigaan. Nyt sen paikka olisi kun Mestiksessä olisi kaksi nousunälkäistä joukkuetta Kiekko-Espoon ja Jokerien muodossa...
Juuh, ehkäpä termi "ohituskaista" on ihan sopiva jos mietitään asiaa siltä kantilta, että Espoo, Joensuu ja muut Mestiksessä olevat, liigapaikkaa jo vuosia hamuilleet jengit köröttelee tällä hetkellä motarilla pappatunturilla neljääkymppiä kohti Liigaa ja sen vaatimien ehtojen täyttämistä, ja samalla Jokerit on painelemassa Ferrarilla 150 km/h näistä kaikista ohi.

Sitä kitinää tästä tilanteesta en kuitenkaan ymmärrä, koska onhan noilla Mestiksen jengeillä ollut aikaa saada asiansa siihen kuntoon, että olisivat liigakelpoisia, mutta eivät ole siihen pisteeseen päässeet. Syystä tai toisesta. Siksi en ymmärrä tuota termiä "epäreilu ohituskaista". Koska Liiga ei ole avoin eikä sinne voi nousta liigakarsintojen kautta, on ainoa tie Liigaan kabinettien kautta.

Jos Jokerit nyt saa asiansa järjestymään, niin että Liigan asettamat ehdot täyttyvät ennen Espoota tai Joensuuta, niin mun mielestä ei jää mitään vikisemisen varaa kenellekään.

Tilanne, ja myös omat mielipiteeni, olisivat hyvin erilaisia, JOS Liigaan olisi mahdollista nousta Mestiksen ja liigakarsintojen kautta. Mutta kun se ei ole.
 
Ikurin Vireä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves talvella ja Ilves kesällä, Ikurin Vire
Nyt alkaa jo pikkuhiljaa ihmetyttää, mikä tässä kuviossa olisi Kurrin Jokeri-oy:n lisäarvo sijoittajille, verrattuna suoraan Jokerit Ry:n kanssa toimimiseen? Nimi ja logo on vuokralla, hallia ei ole, ensi vuonna maksetaan junioreille, pelaajasopimuksista ei varmasti haluta tai pystytä maksamaan välivuotta KHL-palkoilla, ja nyt hallituksen uudeksi kokoonpanoksi ilmoitettiin Jari ja Vanessa. Tämä lisättynä mainehaittaan, joka on osalle pienempi ja osalle isompi asia.

Jos tämä olisi yritysmaailmaa, niin en löisi vetoa Oy:n asemasta kovinkaan isoilla summilla. Urheiluseurat ovat tietysti oma maailmansa, mutta onko Oy tässä isompi yhdistävä tekijä kuin Ry? "Lineal champion"-tyyliin.
 
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Mielenkiintoista nähdä, miten Jokeri-yhteisö lopulta reagoi Liigaan paluuseen. Oma mielikuvani puhtaasti palstan perusteella on, että merkittävä osa kannattajista suhtautui vielä muutama kuukausi sitten jopa vihamielisesti Liigassa pelaamista kohtaan; missä määrin kannattajissa on sellaisia, joilla ei kiinnostus riitä Liiga-Jokereiden seuraamiseen vai pitääkö vaihtoehtojen puute mukana menossa. 8 vuodessa on varmaankin jo muodostunut kannattajasegmentti, joka ei Liiga-Jokereita ole koskaan tuntenutkaan.

Kurriin suhtautuisin Liiga-päättäjinä siinä määrin suurella epäluottamuksella, että hänestä olisi syytä päästä eroon – oleellista on sopimusperusteisesti saada Jokerit – ja muutkin seurat – sidottua Liiga-projektiin niin, ettei esim. viiden vuoden päästä olla samassa tilanteessa kuin 2014 ja ettei jatkuvasti tarvitse olla epäileväinen siitä, että joku johtava seura tähyilee muualle.
Kyllähän suurin osa nimimiehistä tulee olemaan Jokerifaneneille vain muisto kaudella 24-25. Ne jotka eivät mene muihin Liigajengeihin, suuntaavat akselille NLA/SHL/DEL/AHL. Jokereiden budjetin on pakko pudota reilusti KHL:n vastaavasta.
 
Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Juuh, ehkäpä termi "ohituskaista" on ihan sopiva jos mietitään asiaa siltä kantilta, että Espoo, Joensuu ja muut Mestiksessä olevat, liigapaikkaa jo vuosia hamuilleet jengit köröttelee tällä hetkellä motarilla pappatunturilla neljääkymppiä kohti Liigaa ja sen vaatimien ehtojen täyttämistä, ja samalla Jokerit on painelemassa Ferrarilla 150 km/h näistä kaikista ohi.

Sitä kitinää tästä tilanteesta en kuitenkaan ymmärrä, koska onhan noilla Mestiksen jengeillä ollut aikaa saada asiansa siihen kuntoon, että olisivat liigakelpoisia, mutta eivät ole siihen pisteeseen päässeet. Syystä tai toisesta. Siksi en ymmärrä tuota termiä "epäreilu ohituskaista". Koska Liiga ei ole avoin eikä sinne voi nousta liigakarsintojen kautta, on ainoa tie Liigaan kabinettien kautta.
Jos ehdot täyttyvät, ei siinä ole nokan koputtamista. Ainakaan minulla. Toistan itseäni, mutta olen kiitollinen siitä, ettei Salonojalla ole sormiaan pelissä tämän päivän K-Espoon kanssa. Hirso on tehnyt jo nyt paljon enemmän positiivisia asioita espoolaisen kiekkoilun eteen, muutamassa kaudessa, kuin Salonoja sai aikaan parissakymmenessä vuodessa.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV, Artun pumppu
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös