Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

  • 2 734 731
  • 8 583

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Pakko oli käydä katsomassa Youtubesta muinaisia junnukisoja. Siellä Pulju menee voimalla läpi, eikä sellainen toimi NHL:ssä, kun voimamiehiä on vastassa joka vaihdossa. Miten mahtoi olla Puljun pituuskasvun kanssa? Oliko nykymitoissa jo joskus 14-vuotiaana? Se selittäisi paljon junnuaikojen dominointia. Kyllä Puljusta hyvä voimalaituri tulee ja keskelle mieluusti joku Barkovin (tai Ahon) kaltainen pelaaja. Niitä on monia. Osaamme luetella nimiä mutta tuossa suomalaisia tuttuja pelimiehiä.
 
JPL

Jäsen
Se suurin ongelma oli, että Puljujärvi ei ollut "tasavertainen" noiden kahden kanssa ja hän lähti ainakin vuoden liian aikaisin Pohjois-Amerikkaan. Todennäköisesti hänellä oli vähän vääristynyt kuva omasta tasostaan ja ikävä kyllä pelaajan lähipiiri ei osannut auttaa häntä tekemään uransa kannalta järkeviä päätöksiä. Esimerkiksi nuo U20-kisat, joissa Puljujärvi voitti koko turnauksen pistepörssin saattoi vääristää paljonkin pelaajan käsitystä omasta tasostaan. Jos tuon turnauksen otteluita katsoi, niin huomasi Puljujärven olleen erittäin lahjakas juniori, mutta hänen ketjukaverinsa Aho ja Laine pelasivat kuin miehet. Puljujärvi teki turnauksessa paljon hienoja suorituksia, mutta joukkoon mahtui myös lukuisia junnumaisia virheitä. Aho ja Laine pelasivat huomattavasti kypsemmin, minkä vuoksi he olivatkin valmiita NHL:ään jo seuraavalla kaudella.

Lahjakkuuttahan Puljujärvellä on, mutta nykyinen meininki näyttää vähän siltä, että ei hänestä mitään NHL-pelaajaa tule. On niitä ollut muitakin lahjakkaita pelaajia (esimerkiksi Jesse Niinimäki), jotka eivät ole päässeet lähellekään potentiaalinsa ylärajaa. Ainakin parin viime kesän aikana Puljujärvi on ollut huolestuttavan yleinen näky Oulun yöelämässä. Ehkä normaalia käytöstä 21-vuotiaalle, mutta ei 21-vuotiaalle urheilijalle, jonka tavoite on (ainakin toivottavasti) olla jonain päivänä maailman paras jääkiekkoilija. Nyt aletaan kuitenkin olemaan jo siinä pisteessä, että mikäli Jesse haluaa tehdä mittavan NHL-uran, niin jotain muutoksia on tehtävä.

Oma ehdotukseni on, että nyt kannattaisi mennä vuodeksi Kärppiin hakemaan itseluottamus takaisin. Manner on meritoitunut erinomaisena yksilöiden kehittäjänä ja tutussa ympäristössä Jessen pääkin voisi vähän avautua. Vapaa-aika kannattaisi käyttää harjoitteluun (niin fyysiseen kuin henkiseen) ja englannin kielen opiskeluun. Ensi kesänä sitten kova kesäharjoittelu ja korkki auki korkeintaan juhannuksena. Kun takana on nappikausi Liigassa, itseluottamus on palannut ja fyysinen kunto on kovan kesän jälkeen erinomainen, niin luulisi NHL-paikankin avautuvan helpommin. Suosittelisin kokeilemaan.

Samat on ajatukset. Aika virheellinen tapa hankkia itseluottamusta tuo kapakkaelämä. Kyllähän sieltä sitä huomiota saa, mutta sen siirtäminen kaukaloon on hitusen hankalaa. Jessehän on aina ollut järjettömän kova treenaamaan, joten se puoli on kunnossa. Pelkkä treenaaminen ei kuitenkaan enää tee NHL-pelaajaa, vaan kaikki palaset pitää olla kohdallaan.

Itseluottamus kuntoon Kärpissä ja samalla sitten kunnon pläni tuon muun ympäristön kuntoon saamiseksi. Esimerkkinä jos ottaa vaikka Laineen - hänellä oli 15-16 kesäisenä finninaamana todella isoja haasteita psyykkeen kanssa. Joku sanoo itseluottamukseksi - minä näen sen ennemmin epävarmuutena. Hän sai kuitenkin yläkerran paremmalle tolalle ja varmasti osaa suhtautua itseensä ja muihin nykyään paremmin, mikä auttaa kummasti tuolla rapakon takana. Kärpissä Jokinen voi jatkaa aloittamaansa operaatiota ensi kaudella. Ehkä se siitä oikenisi. Jos ei oikene, niin kyllähän noilla taidoilla kuitenkin liigassa saa uran tehtyä.
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Aika erikoista on että Pulju joka tunnetaan kovana harjoittelijana, ei kuitenkaan ole jaksanut panostaa paikallisen kielen opiskeluun? Kuitenkaan kyseessä ei ole mikään suomenkieli joka on tunnetusti todella vaikea oppia. Otetaan vaikka esimerkkinä Kimi Räikkönen, hänen kirjansa mukaan (mikä on muuten aivan erinomainen!) kimi ensi kertaa ulkomaille yksin lähdettyään ei osannut kunnolla englantia. Ei edes siinä määrin että olisi osannut kysyä junassa onko hän nyt oikeassa junassa vai ei. Oppi kuitenkin kielen ajan mittaan. Ymmärrän kyllä Puljujärven lähtötilanteen, onko hän nyt muuta koulua käynyt kuin peruskoulun loppuun? Mutta juuri tästä johtuen, luulisi häneltä tai hänen lähipiiristään löytyvän sen verran viisautta että Puljujärvi alkaisi opiskelemaan englantia? Ei voi olla rahasta kiinni yksityisopettajan palkkaaminen? Ja kyllä, osalle meistä kielten opiskelu on vähän haastellisempaa kuin muille. Ja joillekin erittäin haasteellista. Esimerkkinä vaikka minä itse. Yläasteella aloitettu ruotsin kielen opiskelu tökki jo alkuunsa joten päätin että minäpä vihaan ruotsin opiskelua ja en tule ikinä sitä mihinkään tarvitsemaan. No en ammattikoulussa tarvinnutkaan. Ja AMK:ssa jos ruotsin kielen oppimiseen olisi valmistuminut jäänyt niin senkin olisi voinut järjestellä niin ettei olisi tarvinnut ruotsia opiskella. No tämä kaikki kun lasketaan yhteen niin en vielä tänäkään päivänä puhu ruotsia kuin pari hassua sanaa. Eihän tuo paljoa vaikuttaisi ellen kolme vuotta sitten olisi tavannut nykyistä avovaimoani joka yllätys yllätys on suomenruotsalainen. Aika usein ruotsinkielen osaamisesta olisi enemmän kuin apua esim hänen sukulaisten kanssa juteltaessa. Eikä sopivaa aloittelijoitten kurssia ole löytynyt tältä tai lähipaikkakunnilta joten aikalailla itsenäisen oppimisen kanssa mennään. Joten tunnen kyllä Puljujärven tuskan kun ei kunnolla ymmärrä mitä muut puhuu tai jos ymmärtääkin niin osaa tai uskalla ilmaista itseään vieraalla kielellä. Mutta sitä en ymmärrä ettei hän tajua laittaa säästöpossusta pientä rahasummaa kielen opiskeluun, se jos mikä on idioottimaista.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuskin se kieliasia on niin yksinkertainen, että viitsiikö opiskella vai ei. Kyseessä lienee sosiaalinen ympäristö kokonaisuudessaan eli Pulju ei yksinkertaisesti tunne oloaan mukavaksi. Jos tuntisi, niin tankeroenglanti olisi ihan tarpeeksi. Uskon siis vahvasti, että kieliongelma on oire, ei syy.
 
Ei varmasti kieliongelma ole se pääasiallinen syy miksi Puljulla on ollut ongelmia, mutta varmasti helpottaisi toimimista niin joukkueen kesken kuin myös kaupungilla jos hän osaisi paremmin paikallista kieltä.
 
Ainakin parin viime kesän aikana Puljujärvi on ollut huolestuttavan yleinen näky Oulun yöelämässä. Ehkä normaalia käytöstä 21-vuotiaalle, mutta ei 21-vuotiaalle urheilijalle, jonka tavoite on (ainakin toivottavasti) olla jonain päivänä maailman paras jääkiekkoilija. Nyt aletaan kuitenkin olemaan jo siinä pisteessä, että mikäli Jesse haluaa tehdä mittavan NHL-uran, niin jotain muutoksia on tehtävä.
On se kuulemma kuppi maistunut tänäkin kesänä. Muutama viikko sitten joutuivat poistamaan yökerhostakin kun oli vähän turhan paljon nautittu alkoholia ja meinasi mennä riidan haastamiseksi.
 
Regina

Jäsen
Suosikkijoukkue
Diskos, Pittsburgh Penguins
Ymmärrän että Jessen fanit miettivät täällä parasta paikkaa hänelle. NHL on vaan sarja missä pelaa parhaat. Aika moni pelaaja pelaisi mielellään Ahon vieressä tai monen muun huippusentterin. Se paikka vaan pitää ansaita siellä änärissä eikä junnukisoissa. Aika moni muu jo änärissä pelaava pelaaja tekisi hyvää tulosta hyvän ykkössentterin vieressä, jos pääsisi rinnalle.
 
Glove

Jäsen
On se kuulemma kuppi maistunut tänäkin kesänä. Muutama viikko sitten joutuivat poistamaan yökerhostakin kun oli vähän turhan paljon nautittu alkoholia ja meinasi mennä riidan haastamiseksi.
Jostain joskus luin, että kunnon kännit vie reeneistä parhaimman terän jopa kahden viikon ajan. Jos käy kupilla joka toinen viikko niin koko ajan jää reeneissä ja kehityksessä selväpäisestä kaverista. Yritin etsiäkin mistä sen luin, mutta enpä löytänyt, enkä enää muista mistä.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Jos (ja tähän nyt tosiaan se todella iso JOS) se kuppi tosiaan maistuu, niin sitten kannattaisi varmaan miettiä pelipaikkaa jostain muualta kuin Oulusta. Toki jossain Helsingissä olisi vara valita useammastakin kuppilasta ja harva varmaan Jesseä kuitenkaan tunnistaa, mutta eipähän olisi sitä samaa kaveripiiriä houkuttelemassa norkoilemaan nurkkapöytiin.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Jos (ja tähän nyt tosiaan se todella iso JOS) se kuppi tosiaan maistuu, niin sitten kannattaisi varmaan miettiä pelipaikkaa jostain muualta kuin Oulusta. Toki jossain Helsingissä olisi vara valita useammastakin kuppilasta ja harva varmaan Jesseä kuitenkaan tunnistaa, mutta eipähän olisi sitä samaa kaveripiiriä houkuttelemassa norkoilemaan nurkkapöytiin.
Kyllä minä sanon et Jesse tunnetaan jokapuolella Suomea. Ja jos kuppi maistuu niin kyllä kaveria siihen hommaan löytyy aina. Olitpa tavis tai urheilija.

Jos nuo Jessen kupittelemiset ovat totta, niin ei ihme, että kehitys laahaa vs Laine ja Aho. Vaikka nyt ei tarvitsekkaan 100% absolutisti olla, niin jos siellä yössä jatkuvaan juokset, niin on selvää, että se vaikuttaa myös treenaamiseen ja pelaamiseen. Vaikka olisitkin vielä nuori mies. Etkä potisi krapulaa edes. Niin se kroppa menee kuitenkin totaaliseen "tilttiin" aina kun ryypätään.

Mutta itse uskon vahvasti, että Jesselle tulee vielä tolkkua päähän. Ja hänestä saadaan NHL mittarillakin ihan kelpo 50-60p pelimies. Se meneekö tuohon 1 vai 5 vuotta on sitten eriasia. Sen verran potentiaalinen kaveri kuitenkin kyseessä, että vielä on turha heittää kirvestä kaivoon hänen kohdallaan.

Nyt vain pitäisi löytää joku psykologi tai vastaava henkilö. Joka laittaisi hommat kuntoon niin siiviilissä kuin kaukalossakin. Vakuuttaisi, että nämä asiat on tapahduttava, että tulosta myös tulee. Herätettävä Jesse maailmaan, jossa kaikki on pääsääntöisesti paskaa. Enää ei tarjota kaikkea hopeatarjottimella, kuten junnuiässä on ehkä saanut. Nyt on tehtävä hommat itse. Lähipiirin tukemana.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Nämä kaikki dokaamiset, ongelmat Oilersin pukukopissa, harjoittelut tai harjoittelematta jättämiset, agentin ylimielisyys tai Puljujärven oma ajatusmaailma nyt ja menneisyydessä ovat niin kaukaisia asioita ja oma faktuaalinen kosketuspinta niihin lähentelee niin likeelle nollaa, että noiden pohjalle en esitä minkäänlaisia argumentteja.

Toivon vaan, että jotain kautta hänestäkin tulee vielä kelpo NHL-pelaaja. Vaikka viime vuosina näitä huippujunnuja on alkanut nousemaan jokaikisestä ikäluokasta, niin siltikään ei meillä kauheasti olisi vara menettää täysin ketään heistä. Harmittanut ihan vietävästi Puljujärven tilanteen lisäksi esimerkiksi Välimäen vittumainen loukkaantuminen. Nämä on vain todisteita siitä, että 1. kierroksen varaus ja huima lahjakkuus eivät vielä ole takeita NHL:ssä mistään.
 
Baldrick

Jäsen
Saattaisi kielen oppiminen lievittää syytä, niin tarvitsee vähemmän oirehtia.
 
Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jos (ja tähän nyt tosiaan se todella iso JOS) se kuppi tosiaan maistuu, niin sitten kannattaisi varmaan miettiä pelipaikkaa jostain muualta kuin Oulusta. Toki jossain Helsingissä olisi vara valita useammastakin kuppilasta ja harva varmaan Jesseä kuitenkaan tunnistaa, mutta eipähän olisi sitä samaa kaveripiiriä houkuttelemassa norkoilemaan nurkkapöytiin.
Keuruulle.

Urheilusanomien jutussa pari kautta sitten muistan jonkun KeuPan nokkamiehen tai koutsin sanoneen kun juttua oli heidän nousustaan ja mikä siinä salaisuutena on, että siinä on hyvä paikka pelaajan lähteä laittamaan urheilullisuus ja muutenkin ammattimaisuus kuntoon ja ura nousuun, kun ei ole mitään mitä tehdä vapaa-ajalla ja just noita baarien tai kirkkaiden valojen houkutusta.

Siellä taso mitattaisi, jos ei Pulju erotu kunnolla Mestiksessä ja KeuPassa niin NHL-kaukalot jäänevät lopullisesti. Olisi tyhmyyttä mennä muualle kuin Keuruulle.
 
I

Ice-Cold

Hyvin sanottu ja olen samaa mieltä. Todella vaikea kuvitella että Pulju mahtuisi kärppiin tai yleensä ottaen taso riittäisi nykypäivän liigassa.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Kun tässä on Jesseä taustajoukkoineen lynkattu jo ties kuinka monta sivua, niin edelleen oma syyttävä sormeni kohdistuu tuonne organisaation puolelle silti eniten. Klassinen konservatiivinen seura vs. vähän pihalla oleva junnu, jossa jälkimmäistä ei osata lukea oikein. Tough love-mentaliteetti on paistanut aika monessa vaiheessa läpi, mikä selvästi on osoittanut huonoa pelinlukutaitoa Oilersin puolelta.

Vajaa vuosi sitten yritin vähän koostaakin niitä asioita, mitkä Puljun toistaiseksi lyhyellä NHL-uralla ovat eniten hämmentäneet:

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

Ja jos se nyt ei ole itsestään selvää, niin totta kai varsinaiset ongelmat ovat ihan Jessen omia, mutta eipä tuo organisaatio ole hirveän oikeanlaisia reagointeja minusta noihin ongelmiin ottanut. Veikkaisin, että aika monessa seurassa Jesseä olisi osattu koutsata paremmin ja ehkä tämä osittain selittää Oilersin mainetta ei-niin-hyvänä prospectien käsittelijänä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Kun tässä on Jesseä taustajoukkoineen lynkattu jo ties kuinka monta sivua, niin edelleen oma syyttävä sormeni kohdistuu tuonne organisaation puolelle silti eniten.

...

Vajaa vuosi sitten yritin vähän koostaakin niitä asioita, mitkä Puljun toistaiseksi lyhyellä NHL-uralla ovat eniten hämmentäneet:

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

Otetaan listastasi kohta 1. Pulju pelasi ylhäällä yli 10 peliä, jolloin ELC-sopparista paloi ensimmäinen vuosi. Samaten pulju ylitti 41 pelin (tjsp.) rajapyykin NHL-rosterissa, jolloin Puljusta tulee UFA vuotta aiemmin. Oilers siis maksoi ihan helvetin kovan hinnan tuosta touhusta. Miksi? Itse näen seuraavat vaihtoehdot.

1) Paska organisaatio ja lupausten hautausmaa. Ja tyhmiä vielä.

2) Pulju oli niin kujalla, että eivät halunneet lähettää farmiin ennen tuota

3) Puljun sopparissa / muussa virityksessä oli luvattu paikka NHL-kokoonpanossa

Edmonton on ihan faktuaalisesti uhrannut aika paljon.
 
laamis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
No, Laine-ketjun keskustelujen jälkeen soppii eppäillä JA:n järjettömyyden rajallisuutta. Hymiö.
Noh, ei se ole ainoa järjetön ketju. Onhan noita paljon, hyvänä esimerkkinä inhokki-ketju kun perusteluna on maalaisuus.
Noloa tiettyjen valtiodiden vihaaminen toki on

Kun tässä on Jesseä taustajoukkoineen lynkattu jo ties kuinka monta sivua, niin edelleen oma syyttävä sormeni kohdistuu tuonne organisaation puolelle silti eniten. Klassinen konservatiivinen seura vs. vähän pihalla oleva junnu, jossa jälkimmäistä ei osata lukea oikein. Tough love-mentaliteetti on paistanut aika monessa vaiheessa läpi, mikä selvästi on osoittanut huonoa pelinlukutaitoa Oilersin puolelta.

Vajaa vuosi sitten yritin vähän koostaakin niitä asioita, mitkä Puljun toistaiseksi lyhyellä NHL-uralla ovat eniten hämmentäneet:

Jesse Puljujärvi – hymyilevä suomalainen

Ja jos se nyt ei ole itsestään selvää, niin totta kai varsinaiset ongelmat ovat ihan Jessen omia, mutta eipä tuo organisaatio ole hirveän oikeanlaisia reagointeja minusta noihin ongelmiin ottanut. Veikkaisin, että aika monessa seurassa Jesseä olisi osattu koutsata paremmin ja ehkä tämä osittain selittää Oilersin mainetta ei-niin-hyvänä prospectien käsittelijänä.

Itse taas syyttäisin vain ja ainoastaan Jesseä, ei yksinkertaisesti ole antanut näyttöjä jotta voisi pelata Oilersin paidassa top 6 roolissa.
En oikeastaan edes ymmärrä miksi mitään/ketään muuta voisi edes syyttää jos pelaaja ei pärjää.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922
Itse taas syyttäisin vain ja ainoastaan Jesseä, ei yksinkertaisesti ole antanut näyttöjä jotta voisi pelata Oilersin paidassa top 6 roolissa.
En oikeastaan edes ymmärrä miksi mitään/ketään muuta voisi edes syyttää jos pelaaja ei pärjää.
Kyllä se on tasan myös organisaation munattomuutta jos on luvattu tietty määrä pelejä ylhäällä tai että päästään suoraan änäriin jne. Jälkikäteen on helppo olla viisas, mutta oliko Jesse niiden ekojen änäripelien jälkeen sen näköinen että ansaitsee paikkansa ylhäällä koko kaudeksi? Coloradossa Rantasen kohdalla tehtiin nopeasti päätös että pistetään kaveri vuodeksi kasvamaan alhaalla. Rantanenhan on jälkikäteen kiitellyt kovasti tätä, että pääsi pelaamaan isossa roolissa ja tekemään tulosta alhaalla, sen sijaan että taistelisi jossain 3/4 ketjussa jengissä mikä ei pudotuspeleihin pääse. Palkintona siitä sitten AHL vuoden tulokas, All-star matsit ja mitä lie.

Veikkaan että jos Holland olisi ollut puikoissa 2016 sieltä olisi luvattu että saa sen 8 vai 9 matsia aikaa näyttää mihin änärissä pystyy, jos ei pysty niin takaisin Suomeen vuodeksi tai bussiliigaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös