Jatkoajan virallinen valokuvaustopic

  • 150 923
  • 844

calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
EDIT: Ainiin, semmoista mietin, että onko sudenkorentoja mahdollista houkutella jollain "ruualla" tai vastaavalla, jotta saisi penteleet hetkeksi laskeutumaan tahtomaansa paikkaan ?

Taitavat olla petohyönteisiä eli syövät muita lentäviä hyönteisiä. Ennen auringonnousua kun lähtee liikkeelle, niin saa helpommin kuvattua paikallaan olevia korentoja. Auringon noustua lähtevät lämmettyään liikkeelle, ja sen jälkeen kuvaamisen vaikeus nousee aika moneen potenssiin. Eli näihinkin pätee sama sääntö kuin muuhunkin luontokuvaamiseen, mitä aikaisemmin on liikkeellä kuvaamassa, niin sitä todennäköisempää on saada linssin eteen jotain mielenkiintoista (ja mahdollisesti hienossa valossa).

Perhos- ja korentokuvauksessa kannattaa muistaa, että nekin ovat yksilöitä. Toiset pelästyvät pienemmästäkin liikkeestä, toiset antavat kuvata kaikessa rauhassa, ja kaikkea siltä väliltä. Kärsivällisyys ja rauhalliset liikkeet, niin niitä pystyy kyllä kuvaamaan päivälläkin.
 
Alamummo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool FC, Heiskanen, Lundell, Rantanen
Perhos- ja korentokuvauksessa kannattaa muistaa, että nekin ovat yksilöitä. Toiset pelästyvät pienemmästäkin liikkeestä, toiset antavat kuvata kaikessa rauhassa, ja kaikkea siltä väliltä. Kärsivällisyys ja rauhalliset liikkeet, niin niitä pystyy kyllä kuvaamaan päivälläkin.
Kannattaa perehtyä sen verran puutarhakasveihin, että oppii tuntemaan ne, jotka houkuttelevat päiväperhosia. Aurinkoinen päivä ja nauhus kukassa ovat aika takuuvarma yhdistelmä päiväperhoskuvaukseen. Valitettavasti korentoja ei voi houkutella millään kasvilla vaan niitä pitää vaan kuvata kärsivällisesti ja napsia runsaasti otoksia. Onneksi niitä on yleensä liikenteessä paljon, kun se aika tulee.
 
Elazi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Red Wings
Löytyykö kokemuksia telejatkeista? Kiinnostaisi omaan kameraan hommata joko 1.4- tai 2-kertainen telejatke. Kamerana on Nikon D5000 (runko päivittynee D7100:een kunhan on varaa), ja käyttäisin jatketta lähinnä Sigman 70-300 f4-5.6 -objektiivin kanssa.

Telejatkeen kaipailu on syntynyt lähinnä, kun olen käynyt tyttären kanssa läheisellä lintutornilla lintuja kuvailemassa omaksi iloksi.

Tiedän, että objektiivin heikko valovoima heikkenee entisestään jopa kahdella aukolla, käyttäisin tuota kuitenkin vain päiväsaikaan, joten valoa pitäisi riittää. Valovoiman heikkenemisen takia kameran automaattitarkennus ei välttämättä toimi, mutten käsitarkennuksellakin pärjään (etäisyys lintuihin ei heittele yhtäkkiä). Mites vakaaja, toimiiko se edelleen jatkeesta huolimatta, ja onko jotain muuta mitä tulisi ottaa huomioon? Kuvanlaatu varmasti heikkenee, mutta kuten sanoin, kuvaan omaksi iloksi, joten kuvanlaadun heikkeneminen ei paljoa haittaa.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Löytyykö kokemuksia telejatkeista?
Canonin 1.4 II telejatkeen omistan, ja kun nykyinen kamera tukee suoraan autofocusta tuon ja 100-400:n kanssa, niin yleensä aina pidän myös jatketta kiinni putkessa.

Canonissa pystyi jeesusteippiviritelmällä (siis teippaamalla peittoon jatkeesta(?) pinnin jota kautta aukkotiedot välittyivät kameralle) hämäämään kameraa luulemaan että telejatketta ei ollut välissä ja sitä kautta kameran autofokuksen toimimaan myös jatkeen kanssa. Hidashan autofocus tuolla viritelmällä oli, mutta parempi kuin ilman. Ehkä Nikonille on olemassa samanlainen viritys?

Uusimmat telejatkeet taitaa olla sen verran laadullisesti parempia, ettei kuvanlaadullista heikkenemistä ole enää niin paljoa. Vakaaja toimii ainakin Canonissa normaalisti jatkeen kanssa.
 
Tuli juuri vietettyä yhdeksän vuorokautta New Yorkissa häämatkalla ja siinä ohessa otettua muutama kuvakin. Tässä kolme niistä ja Flickr-profiilissa muutama lisää.

Silta kuva mielestäni selkeästi komein, vaikka muutkin ovat hyviä.

Tuossa kuvassa on mielestäni erittäin mahtava kuvakulma ja tietty symmetrisyys joka hivelee ainakin minun silmääni.

Paria asiaa olisin kuitenkin tehnyt eritavalla, molemmat on korjattavissa.
Tuo oikealla oleva vihreä valo on mielestäni hieman liian kirkas ja sitä yrittäisinkin käsittelemällä kikkailla pikkasen tummemmaksi, ettei se vie sillalta itseltään huomiota liikaa.

Toinen asia on se, että mielestäni tuossa ei horisontti ole ihan balanssissa, tai sitten se on optinen harha. Joka tapauksessa kokeilisin kääntää ihan vähän vastapäivään, ei ole kyllä monesta asteesta kiinni.

Hieno kuva jokatapauksessa, valotukset ja aukot tuntuvat olevan kohdillaan ja tarkkakin tuo on kun perkele.
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Tuli juuri vietettyä yhdeksän vuorokautta New Yorkissa häämatkalla ja siinä ohessa otettua muutama kuvakin. Tässä kolme niistä ja Flickr-profiilissa muutama lisää.

Ihan mallikkaita kuvia, tosin panoraama on vähän "tylsä" johtuen horisontin sijoittamisesta aivan kuvan keskiosaan. Jos tuota muokkaisi aavistuksen niin että horisontti nousee, tai laskee voisi vaikutus olla parempi.
 
Gilmore

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Silta kuva mielestäni selkeästi komein, vaikka muutkin ovat hyviä.

Tuossa kuvassa on mielestäni erittäin mahtava kuvakulma ja tietty symmetrisyys joka hivelee ainakin minun silmääni.

Paria asiaa olisin kuitenkin tehnyt eritavalla, molemmat on korjattavissa.
Tuo oikealla oleva vihreä valo on mielestäni hieman liian kirkas ja sitä yrittäisinkin käsittelemällä kikkailla pikkasen tummemmaksi, ettei se vie sillalta itseltään huomiota liikaa.

Toinen asia on se, että mielestäni tuossa ei horisontti ole ihan balanssissa, tai sitten se on optinen harha. Joka tapauksessa kokeilisin kääntää ihan vähän vastapäivään, ei ole kyllä monesta asteesta kiinni.

Hieno kuva jokatapauksessa, valotukset ja aukot tuntuvat olevan kohdillaan ja tarkkakin tuo on kun perkele.

Oikeassa olet kummankin kohdan kanssa ja ne sainkin jo Lightroomilla säädettyä kuntoon. Tuon horisontin olin jo tuon vasemman reunan horisonttilinjan avulla säätänyt kuntoon, tai siis ainakin luullut säätäväni. Se oli kuitenkin jostain syystä jäänyt sen vajaan asteen verran vielä vinoon ja nyt kun asiasta sanoit niin sen kyllä ihan silmälläkin näki ja LR sen todeksi myös näytti. Ja tuon vihreän valon säädin pimeämmäksi ja samalla myös vähän kellertävämmäksi, että se "sekoittuu" paremmin kuvan värimaailmaan.

Tuosta tarkkuudesta olin itsekin vähän yllättynyt, kuvaa kun on kuitenkin valotettu sen 15 sekuntia ja sillat kun tuppaavan olla vähän eläväistä sorttia ja tuo Brooklyn Bridgen puinen kävelyosuus kun tuppaa heilua jopa ohi kävelevien ihmisten avulla. :)

Ihan mallikkaita kuvia, tosin panoraama on vähän "tylsä" johtuen horisontin sijoittamisesta aivan kuvan keskiosaan. Jos tuota muokkaisi aavistuksen niin että horisontti nousee, tai laskee voisi vaikutus olla parempi.

Hyvältä näytti kyllä sekin versio kun nyt kokeilin ottaa osan taivaasta pois. Se ei vienyt juurikaan kuvasta kuitenkaan mitään pois, kun mitään sen hienompia pilviä ei tuolle päivälle ikävä kyllä sattunut. Itselleni tuon kuvan "se juttu" on tuon kuvan täysikokoisena katselu. Se jättää jotenkin suun auki, kokoa kun on kuitenkin se 15 000 pikseliä leveyssuuntaan ja kuvasta pystyy bongata jos jonkinlaista asiaa, mm. pari lentävää helikopteria yms. :)

Kiitokset kommenteista molemmille!
 
Värilasiton

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onko Nissin Di700 salaman omistajia? Sopiiko vähän sekalaiseen kuvaamiseen ensimmäiseksi "irtosalamaksi" ? Hinta näyttäisi omaan lompakkoon kohtuulliselta ja ainakin latausaika ja "ohjeluku" näyttävät ihan hyviltä.

Tuntuu, että esim muksun kuvaamiseen salamaa tarttis ja vaikka oon erilaisia "paperinpala kameran oman salaman eteen"-virityksiä koittanut niin kaipaisin sellaista kun saisi heijastettua haluamani suunnan kautta, tietenkin myös sellaisen joka ei lataisi varttia niin tuo vaikuttaisi ihan sopivalta.

Ja Thornton, eka kuva tuo kivasti mieleen meidänkin seinältä löytyvän Ikean taulun, jossa kanssa vaan taxit värillisiä. Komeita kuvia kumpainenkin, en keksi kritisoitavaa.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Onko Nissin Di700 salaman omistajia? Sopiiko vähän sekalaiseen kuvaamiseen ensimmäiseksi "irtosalamaksi" ? Hinta näyttäisi omaan lompakkoon kohtuulliselta ja ainakin latausaika ja "ohjeluku" näyttävät ihan hyviltä.
Ei ole tuota mallia, mutta vastaava vanhempi löytyy. Lienee juuri sellainen, mikä vastaa tarpeitasi.

Tuntuu, että esim muksun kuvaamiseen salamaa tarttis ja vaikka oon erilaisia "paperinpala kameran oman salaman eteen"-virityksiä koittanut niin kaipaisin sellaista kun saisi heijastettua haluamani suunnan kautta, tietenkin myös sellaisen joka ei lataisi varttia niin tuo vaikuttaisi ihan sopivalta.
Pirkka-niksi: jos on pelkkä ponnahdussalama käytössä, tai ei jaksa aina kantaa lisäsalamia mukana, kannattaa pitää ohutta pakastepussia tms. kameralaukussa. Siitä saa muutamaan kerrokseen taiteltuna helposti solmittavan (solmu kannattanee jättää takapuolelle) ja siedettävästi toimivan hajoittajan salaman eteen. Kannattaa testata etukäteen, minkälaisella taittelulla tulee paras lopputulos.
 
calvin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maailman myrkyllisin jääkiekkojoukkue
Vähän lisää Nyyjorkkia:
Ihan hyviä kuvia, mikä on tietysti vähän tylsästi sanottu, mutta myös aika kliseisiä ja yllätyksettömiä. Siltakuvan erilainen kuvakulma hienoine linjoineen erottui edukseen. Katselin myös muutkin kuvat New Yorkin albumista, ja näin omaan silmään potentiaalisin kuva oli "Through the Glass", jos sitä olisi hieman työstänyt enemmän kuvaustilanteessa menemällä lähemmäs ja rajaamalla tiukemmin ja muuttamalla kuvakulmaa siten, että olisi yrittänyt saada sijoitettua eri rakennuksia erikokoisten ikkunaraamien sisään, ikäänkuin kehyksiä kehyksessä ja monta kuvaa yhdessä kuvassa. Aika vaikea selittää sanallisesti, en tiedä ymmärsitkö...
 
Ostan kyllä tuon määritelmän "yllätyksetön ja kliseinen" ihan hyvin. Osa on kyllä jopa ihan tarkoituksella sellasia, heh. Oli ensimmäinen kerta kunnon kameran kanssa New Yorkissa, niin tahtoi ottaa niitä kliseisiäkin kuvia ihan tarkoituksella ja osittain se yllätyksettömyys johtuu taas siitä, että kyseessä oli häämatka vaimon kanssa, niin ei tullut kuin pari kertaa panostettua kuvaukseen sen enempiä. Tekosyitä, tekosyitä, I know, mutta jäipähän jotain parannettavaa seuraavaan Nykin reissuun. :) Ja ymmärrän kyllä mitä tarkoitit tuolla rakennusten "rajaamisella". Olisi ollut ehdottomasti kokeilemisin arvoinen juttu. Kiitokset palautteesta!
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitäisi ostaa kamera jolla olisi seuraavia ominaisuuksia. 1 Pieni tai pienehkö, eihän sitä muutoin tule edes otettua mukaan. 2 Helppokäyttöinen ( ok automaattiasetukset). 3 Nopea toiminnoissaan, myös käynnistyksessä, muutoin tilanteet menevät ohi 4 Nopea myös siten, että liikkuvan kohteen (lapset) saaminen kuvaan terävänä onnistuisi (keinu, karuselli, pulkkamäki). 5 Valovoimaa saisi myös olla, jotta kotioloissa ei tarvitsisi heti salamaa.

Niin, ja hintaa saisi olla siinä 300. Rajalalla on muutamia tarjokkaita halvennuksessa, onko noista mihinkään?

Olympus xz-2iHS 249,-
Sony NEX-3N + SEL16-50/3.5-5.6 Oss pz 299,-
Nicon 1 S1 paketti 299,-
Olympus PEN E-PM2 + M Zuico 14-42mm 3.5-5.6 paketti 299,-
Panasonic Lumix DMC-G2 14-42 kit 345,-
 
Olyn PEN settiä suosittelisin, mutta en muista miten nopea autofocus tuossa on ja miten hyvin/nopeasti ottaa kiinni liikkuvaan kohteeseen. Muuten tuossa on kameraa aika paljon pienessä paketissa.
Itselläni on kaksi PEN-sarjan kameraa ja Olympuksen OM-D E5
ja saakelin tyytyväinen olen ollut.
Pana on myös hyvä mutta siinä on vakaajat objektiiveissä kun taas Olympuksessa on rungossa.
Hyvä peli sekin.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Pitäisi ostaa kamera jolla olisi seuraavia ominaisuuksia. 1 Pieni tai pienehkö, eihän sitä muutoin tule edes otettua mukaan. 2 Helppokäyttöinen ( ok automaattiasetukset). 3 Nopea toiminnoissaan, myös käynnistyksessä, muutoin tilanteet menevät ohi 4 Nopea myös siten, että liikkuvan kohteen (lapset) saaminen kuvaan terävänä onnistuisi (keinu, karuselli, pulkkamäki). 5 Valovoimaa saisi myös olla, jotta kotioloissa ei tarvitsisi heti salamaa.
Laitoit sitten melkoisen vaatimuslistan. Jos valoa on paljon, mikä tahansa pokkari suoriutuu ulkona leikkivien lasten touhujen kuvaamisesta. Nopeat käynnistymiset ja muut toiminnot ovatkin sitten jo suhteellinen käsite. Melkein voisin kyllä sanoa, että jos se on puolesta sekunnista kiinni, et kyllä ehdi tarkentamaankaan, jos kamera on edes virransäästöllä, off-tilasta puhumattakaan. Eli käytännössä sun pitää olla koko ajan tähtäämässä, jos se on noin tarkkaa. Joka tapauksessa, noiden nopeiden tilanteiden kuvaamiseen tarvitset kunnon etsimen, eli unohda takatelkkarit. Ja samalla voit melkein unohtaa nuo peilittömät minijärkkärit (PEN, Nex, jne.). Tekniikan kehittymisestä huolimatta ne ovat melko heikkoja vilkkaasti liikkuvien kohteiden kuvaamisessa. Tai sitten lakkaat stressaamasta asian kanssa ja otat ne kuvat, mitkä ehdit saamaan.

Pahin vaatimus on tuo viimeinen. Tuolla sun 300 € budjetilla saat tarpeeksi valovoimaisen (käytetyn) objektiivin, jolla et tarvitse sisällä salamaa. Ja silti joudut tekemään kompromisseja, ellei aurinko porota suoraan sisään. Ja sitten tarvitset vielä sen rungon. Jos aiot kuvata lapsia sisällä, ota lusikka kauniiseen käteen ja osta se lisäsalama, jonka saat käännettyä joka suuntaan. Muuten tulee ikäviä varjoja kuviin. Eli kameran ponnahdussalama kyllä valaisee, mutta myös helposti pilaa koko kuvan.

Niin, ja hintaa saisi olla siinä 300. Rajalalla on muutamia tarjokkaita halvennuksessa, onko noista mihinkään?
Tässä tulee se ongelmakohta. Ensinnäkin, valovoima on kallista. Toiseksi, valovoima ja pieni koko eivät kulje käsi kädessä, päinvastoin. Tuolla rahalla saat kyllä kelvollisen kameran, mutta se on aina kompromissi. Jos tarvitset ehdottomasti pienen ja kevyen kameran, osta sellainen. Mutta tunne sen rajoitukset, jottet syytä kameraa sellaisesta, mihin se ei ole tarkoitettu. Kolmanneksi, noissa pikkujärkkäreissä saat pelkän laajiszoomin pakettiin mukaan. Seuraavaksi tulet kaipaamaan niitä telepään millejä, kun haluaisit joskus kuvata hiukan yksityiskohtia ja potrettejakin. Eli tarvitset toisen putken, mikä maksaa taas lisää.

Tutustu vaikka tähän koosteeseen. Linkki vie jonkinsortin arvosteluun jonkun raadin mielestä viime vuoden parhaisiin kameroihin. Arvostelu on jaettu viiteen osaan. Ensimmäisessä on todennäköisesti ne ominaisuudet, mitkä sinua kiinnostavat teknisessä mielessä. Hinta pompsahtaa juuri tästä syystä. Kolmannessa koko ja budjetti osuvat kohdalleen, mutta eivät täytä vaatimuslistaa (joka siis on jo itsessään melko ristiriitainen) ainakaan valovoiman osalta. Kakkosessa on minusta parhaat kompromissit sinun tarpeisiisi. Hintakin saattaa joidenkin mallien osalta osua kohdilleen. Olennaista on, että unohdat ne mallit, joissa ei ole salamakenkää lisäsalamaa varten. Tarvitset sen sisäkuvaukseen joka tapauksessa.

PS. Sony Nexeissä on minusta hienosti toimivat automatiikat. Tykkään kovasti, kuvanlaatukin on mahtava. Hyvä lomakamera, mutta onneton action-kamera. Ei vaan pysy tarkennus mukana.
 
MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Pitäisi ostaa kamera jolla olisi seuraavia ominaisuuksia. 1 Pieni tai pienehkö, eihän sitä muutoin tule edes otettua mukaan. 2 Helppokäyttöinen ( ok automaattiasetukset). 3 Nopea toiminnoissaan, myös käynnistyksessä, muutoin tilanteet menevät ohi 4 Nopea myös siten, että liikkuvan kohteen (lapset) saaminen kuvaan terävänä onnistuisi (keinu, karuselli, pulkkamäki). 5 Valovoimaa saisi myös olla, jotta kotioloissa ei tarvitsisi heti salamaa.

Niin, ja hintaa saisi olla siinä 300. Rajalalla on muutamia tarjokkaita halvennuksessa, onko noista mihinkään?

Olympus xz-2iHS 249,-
Sony NEX-3N + SEL16-50/3.5-5.6 Oss pz 299,-
Nicon 1 S1 paketti 299,-
Olympus PEN E-PM2 + M Zuico 14-42mm 3.5-5.6 paketti 299,-
Panasonic Lumix DMC-G2 14-42 kit 345,-

Suosittelen katsomaan cyberphotosta Panasonic G6 hintoja, runko 276e ja pannukakkuzoomilla 445e. Tässä on selvästi eritason peli kyseessä kaikin puolin kuin tuo vanha G2. Tämä on erinomainen kamera, pieni, hyvällä etsimellä sekä hyvällä ergonomialla. Kuvanlaatu on erittäin hyvä. Ominaisuuksia löytyy vaikka muille jakaa (wifi, timelapse, stopmotion jne), ja liikkuvaan kohteeseen tarkennus on mahdollista pienellä harjoittelulla. Myös m43 järjestelmän objektiivivalikoima on muita peilittömiä paremmalla tolalla. Tämä kamera on luultavasti hinta-laatusuhteeltaan yksi parhaista peilittömistä mitä on tarjolla. Suosittelen tutustumaan!
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pitäisi ostaa kamera jolla olisi seuraavia ominaisuuksia. 1 Pieni tai pienehkö, eihän sitä muutoin tule edes otettua mukaan. 2 Helppokäyttöinen ( ok automaattiasetukset). 3 Nopea toiminnoissaan, myös käynnistyksessä, muutoin tilanteet menevät ohi 4 Nopea myös siten, että liikkuvan kohteen (lapset) saaminen kuvaan terävänä onnistuisi (keinu, karuselli, pulkkamäki). 5 Valovoimaa saisi myös olla, jotta kotioloissa ei tarvitsisi heti salamaa.

Muita kameroita en tunne, mutta voisin tuota Sonyä kommentoida. Se on kohtalaisen pieni, joten se täyttää ehdottomasti vaatimuksen 1. Sonyn NEX- kameroiden valikko ei mielestäni ole nopein mahdollinen, ilman että sitä itse säätää mieluisekseen. Kun fyysisiä nappeja ei ole joka toiminnolle, hidastaa se kameran käyttöä väkisinkin. Automaatti toimii kamerassa hyvin, joten kohdista 2 ja 3 sanoisin, että NEX-3n täyttää vaatimukset kohtaan 2, muttei kohtaan 3, tottakai sillä varauksella, että kaikki on suhteellista. Käynnistymisaika kamerassa on muistaakseni ihan perus tuon tasoisilla kameroilla.

Peilittömissä kameroissa ei ole yhtä nopeaa tarkennusta kuin järkkäreissä, mutta kyllä nuo ihan kohtalaisen nopeasti nykyään tarkentavat. Varsinkin kun noissa objektiiveissä on väkisinkin kohtalaisen isot syväterävyysalueet. Sonyssä löytyy sisäänrakennettu salama, mikä on mielestäni iso plussa. Sonyssä on isoin kenno noista kameroista, mikä käytännössä suoraan johtaa parhaaseen hämäräkuvien laatuun. Väitän, että tuolla objektiivilla saat hyvässä sisävalaistuksessa ihan hyviä kuvia. Ihan hämärässä kuvissa alkaa toki näkyä selvää kohinaa.

Sonyn valtti siis muihin nähden on kuvien laatu ja heikkoutena ehkä nopeus, sillä vaikken noita muita kovin hyvin tunnekkaan, uskoisin että ne ovat hiukan nopeampia käyttää.

Tuo MetalMacin mainitsema Panasonic G6 on loistava kamera ja m43:sta löytyy mielettömän hyvä objektiivivalikoima, mutta G6 on meikäläisen makuun liian iso, kameraksi joka on aina mukana. Jos tuo hieman suurempi koko ei haittaa, niin minäkin ehdottomasti suosittelen G6:tta.
 
Viimeksi muokattu:

MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Tuo MetalMacin mainitsema Panasonic G6 on loistava kamera ja m43:sta löytyy mielettömän hyvä objektiivivalikoima, mutta G6 on meikäläisen makuun liian iso, kameraksi joka on aina mukana. Jos tuo hieman suurempi koko ei haittaa, niin minäkin ehdottomasti suosittelen G6:tta.

Näinhän se on, mutta ajattelin jos kerran G2 on mukana listalla, niin silloin G6 uppoaa tuohon kategoriaan. Hieman isomman rungon myötä saa toisaalta fyysiset painikkeet eri toiminnoille mikä taas nopeuttaa käyttöä ja asetusten vaihtamista, mitkä voi olla paikallaan jos tarvitsee kuvata paljon nopeita kohteita.

Camerasize.com on hyvä sivusto missä voi vertailla noiden kameroiden kokoja. Seuraava linkki vie siis camerasize.com sivustolle ja esimerkki vertailussa about samoilla ominaisuuksilla varustetut Panasonic G6 sekä Sonyn uusi A6000.

Compare camera dimensions side by side
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Peilittömissä kameroissa ei ole yhtä nopeaa tarkennusta kuin järkkäreissä, mutta kyllä nuo ihan kohtalaisen nopeasti nykyään tarkentavat.

Tähän puuttuisin, sillä vaikka vähän eri hintaluokan kamera kuin kysytty, mutta esim Olympuksen OM-D on todella nopea, nopeampi kuin moni järkkäri mitä olen samassa hintaluokassa kokeillut.
Tässä videossa näkee vähän millä nopeudella vasemmalla oleva OM-D tarkentaa ja ottaa kuvan.
Canon EOS M vs. Olympus OM-D E-M5: AF Speed TEST - YouTube
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tähän puuttuisin, sillä vaikka vähän eri hintaluokan kamera kuin kysytty, mutta esim Olympuksen OM-D on todella nopea, nopeampi kuin moni järkkäri mitä olen samassa hintaluokassa kokeillut.
Tässä videossa näkee vähän millä nopeudella vasemmalla oleva OM-D tarkentaa ja ottaa kuvan.
Canon EOS M vs. Olympus OM-D E-M5: AF Speed TEST - YouTube
Hyvinhän tuo staattisia kohteita tarkentaa. Onko sulla kokemuksia liikkuvien kohteiden mukana pysymisen suhteen?
 
SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Hyvinhän tuo staattisia kohteita tarkentaa. Onko sulla kokemuksia liikkuvien kohteiden mukana pysymisen suhteen?

Kirjoittaja puhui yleisesti tarkennusnopeudesta.
Mutta kyllä, on tuossa puutteensa nopeita kohteita kuvatessa, mutta esim lentäviä lintuja olen usein kuvannut ja tarkentaa varsin nopeasti.
Lapset saa kyllä kuvaan helposti. Tosin jos oikein nopeita tilanteita kuvaisin, vakavissani kuten moottoriurheilua, niin ehkä valinta olisi 3x isompi ja painavampi ja kalliimpi järkkäri.
 
MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Hyvinhän tuo staattisia kohteita tarkentaa. Onko sulla kokemuksia liikkuvien kohteiden mukana pysymisen suhteen?

Kyllä ainakin uusimmilla Panan G-sarjalaisilla (G5, G6) onnistuu nopean liikkuvan kohteen (koira minun tapauksessa) kuvaus hyvinkin mallikkaasti. JPGillä jos kuvaa, n 9/10 on terävää, RAW tosin tiputtaa osumaprosenttia hieman, n 6/10. Myönnän kuitenkin, että tähän pääseminen vaatii hieman töitä ja testailua, että löytää juuri oikeat asetukset.
 
Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos vastauksista. Toki tiedostan, että budjetillani joudun tyytymään kompromisseihin. Kun kysyn hyvää kameraa, tarkoitan tietysti hyvää kameraa siinä hintaluokassa, mitä olin ajatellut laitteeseen investoida. Että jos laitan 300 kameraan, saan vastinetta rahoilleni.
Tossa vielä Niconilta yksi vaihtoehto Enhän minä näistä kameroista juurikaan ymmärrä, ja nämä vaihtoehdot, mitä laitoin jakoon taitavat kaikki olla alennuksessa. Sekin kai kertoo jotain, tyhmä kuluttaja juoksee alennusprosenttien perässä, vaikka parempi olisi, jos saisi rahoilleen vastinetta, oli tuote alennuksessa tai ei.
 
Orava

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näinhän se on, mutta ajattelin jos kerran G2 on mukana listalla, niin silloin G6 uppoaa tuohon kategoriaan. Hieman isomman rungon myötä saa toisaalta fyysiset painikkeet eri toiminnoille mikä taas nopeuttaa käyttöä ja asetusten vaihtamista, mitkä voi olla paikallaan jos tarvitsee kuvata paljon nopeita kohteita.
Tätä muuten ei kannata aliarvioida. Kannattaa vähän pohtia että onko isompi koko este mukana raahaamiselle, sillä jos ei, niin se ehdottomasti kannattaa. Toisaalta taas paras kamera on se, joka on mukana.

Voin jakaa omakohtaisia kokemuksia tästä. Meikäläisen kuvailuharrastus lähti aivan uuteen nousuun, kun vaihdoin järkkärin Sony NEX-5n:ään. Pienempi kamera oli vaan yksinkertaisesti mukavampi pitää mukana ja vaikka se olikin kaikin puolin hitaampi käyttää, niin kuvia vaan tuli otettua enemmän. Toisaalta vähän aikaa sitten taas hankin lisäksi Sony A7:n joka on paljon isompi. Nyt taas pienempi NEX-5n jää kaappiin, sillä isompaa on paljon nopeampi ja helpompi käyttää, kun löytyy fyysiset näppäimet kaikkeen. En voi sanoa, että olisin mitään kuvia missannut NEX-5n:n hitaamman säädön takia, mutta käyttömukavuus on vaan fyysisillä näppäimillä eri luokkaa. Semmosta pohdintaa tähän väliin.

Tähän puuttuisin, sillä vaikka vähän eri hintaluokan kamera kuin kysytty, mutta esim Olympuksen OM-D on todella nopea, nopeampi kuin moni järkkäri mitä olen samassa hintaluokassa kokeillut.
No joo. OM-D on vielä toistaiseksi poikkeus sääntöön.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös