Voisitko nyt jo riisua sen tekopyhyyden kaavun ja myöntää vastustavasi homoparien adoptioita. Olet kierrellyt ja kaarrellut asiaa koko iltapäivän, viritellen absurdia esimerkkiä..
Tämän viimeisimmän sivun tekstejä lukiessa minut valtasi, ihan oikeasti, alemmuuskompleksi. Täällä on hyviä kirjoituksia siitä, miksi homoparin kuuluisi saada adoptiolapsi jos tilanne on suotuisa, mutta kun minä en vaan sitä voi hyväksyä tai ymmärtää. Onneksi en ole näistä asioista päättämässä. Kai minä sitten olen homofoobikko tai mikä lie, kun en asiaa pysty sulattamaan.
Sanoin jo tuolla aiemmin, että näin kun sitä itse elää tätä ns. normaalin lapsiheteroperheen arkea, monet väitteet siitä että me puolisoni kanssa emme todellisuudessa tarjoaisikaan mitään erityistä ja erilaista biologisina vanhempina omille lapsillemme nimenomaan erilaisina, eri sukupuolta omaavina kasvattajina, tuntuvat suoraan sanottuna aivan todellisuudesta irtautuneilta.
Mä uskon, että jokaisen oma elämäntilanne ja kokemukset vaikuttavat hyvin pitkälle siihen, miten tämän homovanhemmuuden kokee. Etenkin jos on lukenut paljon kirjallisuutta, joka tukee omia käsityksiä siitä, miten tärkeitä omat, kaksi eri sukupuolta olevat vanhemmat, ovat lapsen kehitykselle niiden omien subjektiivisten käsityksen lisäksi ihan tieteellisesti todennettuna faktana.
Sanoin jo tuolla aiemmin, että näin kun sitä itse elää tätä ns. normaalin lapsiheteroperheen arkea, monet väitteet siitä että me puolisoni kanssa emme todellisuudessa tarjoaisikaan mitään erityistä ja erilaista biologisina vanhempina omille lapsillemme nimenomaan erilaisina, eri sukupuolta omaavina kasvattajina, tuntuvat suoraan sanottuna aivan todellisuudesta irtautuneilta.
Meillä isä, eli minä, vien poikiamme urheiluharrastuksiin, kalastamaan, metsästämään, olen niistä asioista aidosti kiinnostunut ja käymme niistä antoisia keskusteluita, jotka lujittavat suhdettamme. Potkimme palloa, leikimme vesisotaa täydellä antaumuksella ja poikien riemu on sanoinkuvaamaton. Samoin vaimoni leipoo, laittaa ruokaa, askartelee, virkkaa ;), järjestää lauluhetkiä ja touhuaa poikien kanssa aivan omanlaisiaan asioita, jotka taas minua eivät kiinnosta mutta joista taas he voivat keskustella ja toimi yhdessä kaikkia kehittävällä tavalla.
Tottakai voi sanoa että äitikin voi vetää hokkarit jalkaan ja pelata jääkiekkoa, seurata runkosarjaottelut tiiviisti Nelonen Pro:ta tujoittaen ja analysoida jalkapallon MM-finaalin tilanteita loputtomasti ja aidosti asioista kiinnostuneesti keskustellen. Meillä tämä nyt vain ei aivan toteudu, koska kiinnostuksen kohteemme ovat erilaiset ja sellaista aitoa kohtaamista samalla pelikentällä ei tapahdu.
Joku voi edelleen väittää, että millään tällaisella ei ole merkitystä. Riittää, kun lapsi saa riittävästi rakkautta ja kiintymystä osakseen. Eikä lapsi sitä osaa kyseenalaistaa, että häneltä olisi jotain jäänyt puuttumaan, vaikkei kumpaakaan vanhemmista kiinnostanut perhokalastus tai jääkiekko. Kun häneltä sitten kysytään, hän sanoo että hienosti menee, mulla on kavereita ja koulukin sujuu.
Tuo aiemmin linkittämäni, n. 30-vuotiaan, kahden naisen kasvattaman, nyt jo reilusti aikuisen naisen tarina hänen kaipuustaan puuttuvaa isäänsä kohtaan koskettaa todella syvältä. Jari Sinkkonen on tämän aihealueen asiantuntija ja tietää, mistä tuossa on kyse. Ihminen voi päästä pitkällekin, kyseenalaistamatta ja käytännössä edes ymmärtämättä kuin vasta siinä vaiheessa kun hänella on omia lapsia ja hän kokee saman asian mitä kuvailin edellä, mitä hänen omasta elämästään mahdollisesti on puuttunut.
Tässä kohden voidaan palata siihen, mikä olikaan sitä ideaalia, ensinnä lapsen, ja mikä kahden homoseksuaalin perhe-elämän kannalta. Ne eivät ole aivan täysin sama asia.
Mä uskon, että jokaisen oma elämäntilanne ja kokemukset vaikuttavat hyvin pitkälle siihen, miten tämän homovanhemmuuden kokee. Etenkin jos on lukenut paljon kirjallisuutta, joka tukee omia käsityksiä siitä, miten tärkeitä omat, kaksi eri sukupuolta olevat vanhemmat, ovat lapsen kehitykselle niiden omien subjektiivisten käsityksen lisäksi ihan tieteellisesti todennettuna faktana...
...Jari Sinkkonen on tämän aihealueen asiantuntija ja tietää, mistä tuossa on kyse. Ihminen voi päästä pitkällekin, kyseenalaistamatta ja käytännössä edes ymmärtämättä kuin vasta siinä vaiheessa kun hänella on omia lapsia ja hän kokee saman asian mitä kuvailin edellä, mitä hänen omasta elämästään mahdollisesti on puuttunut...
En silti koe, että olisin jäänyt mistään paitsi lapsuudessani. Mutta ehkä mä tajuan sen vasta sitten, kun saan omia lapsia.
...En @TosiFani jaksa enää tuosta aiheesta kanssasi, koska asia se on täysin selvä ja sinä ainoastaan kieltäydyt ymmärtämästä näitä tosiasioita.
Minulla, aivan samoin kuin tuolla linkittämäni kahden äidin kasvattaman naisen kohdalla, juuri omat lapset ja syvä kokemus siitä mitä he tarvitsevat vaikuttaa tähän näkemykseen varmasti todella paljon.
Hauskaahan tämä aina on kun yksi netistä löytyvä yksittäistapaus (päinvastaisia tarinoita löytynee vähintään yhtä paljon) sekä tutkijan sanojen vääntely saavat aikaan näin ehdottoman varmuuden.
Se miten tähän "kiistattomuuteen" todellisuudessa ajauduttiin kuvaa sekin lähinnä ihmistieteen politisoitumista. Ensin me uskottelimme että kyllä yksinhuoltajan lapset pärjäävät, jottei eroäitejä syyllistettäisi. Lasten pärjäämisestä tehtiin "kiistaton tosiasia", jonka kyseenalaistajat teurastettiin feministien toimesta. Nyt me olemme jatkaneet rakentamista tämän "kiistattoman tosiasian" päälle ja ulottaneet sen koskemaan homovanhemmuutta.
Tutkimusten mukaan yksinhuoltajien lasten mahdolliset ongelmat selittyvät taloudellilla ja sosiaalisilla syillä eikä huoltajuudella. Vaikka kyllähän sinä varmaan tämän tiesitkin. Lukenut mies, krrhhhm.Ensin me uskottelimme että kyllä yksinhuoltajan lapset pärjäävät, jottei eroäitejä syyllistettäisi. Lasten pärjäämisestä tehtiin "kiistaton tosiasia", jonka kyseenalaistajat teurastettiin feministien toimesta.
Ainoat jotka ovat saaneet vastakkaisia tuloksia ovat ihan sattumalta kristillisen biaksen kanssa liikkeellä olleita.
Tutkimusten mukaan yksinhuoltajien lasten mahdolliset ongelmat selittyvät taloudellilla ja sosiaalisilla syillä eikä huoltajuudella. Vaikka kyllähän sinä varmaan tämän tiesitkin. Lukenut mies, krrhhhm.
Korjaan, myös Jari Sinkkonen kyseenalaisti näiden suoritettujen tutkimusten luotettavuuden asiantuntijalausunnossaan.
Olen kyllä lukenut muun muassa suhteellisen tuoreen ruotsalaistutkimuksen, jossa todettiin että samassa sosioekonomisessa asemassa olevista perheistä, ydinperheissä elävät lapset voivat paremmin kuin yh-, adoptio- ja uusperheissä. Voin etsiä lähteen myöhemmin ellei joku löydä kyseistä tutkimusta minua ennen.
A) Lukutaito
B) Näinköhän?
...jo 2005 Yhdysvaltain psykologiyhdistys (APA) antoi julkilausuman, jossa todettiin, että 59 tutkimuksen perusteella on osoitettu kiistattomasti, että samaa sukupuolta olevien vanhempien lapset kehittyvät aivan yhtä hyvin elleivät paremminkin kuin heteroperheiden lapset. Julkilausuma on poikkeuksellinen, sillä kehityspsykologian alueella tuskin mikään on yksiselitteistä tai kiistatonta.
Myöhemmin Loren Marks - niminen tutkija kävi läpi mainitut 59 tutkimusta ja totesi katsauksessaan, että monissa niistä aineistot ovat pieniä, vertailuryhmät puuttuvat, tai menetelmissä on puutteellisuuksia. Lasten subjektiivisia kokemuksia on tutkittu vielä verraten vähän. Mark Regnerus - niminen sosiologi joutui valtavan parjauskampanjan kohteeksi julkaistuaan 2012 tutkimuksen, jonka mukaan samaa sukupuolta olevien vanhempien lapsilla on myöhemmin kohonnut depression riski.
....Miten sinä @Tuamas koet tämän, Jari asettui näiden 59 tutkimuksen osoittaman kiistattoman faktan taakse?
..."Despite the flaws in Mark Regnerus’s research model, he and Walter Schumm are the only scholars studying alternative family structures, who have ever agreed to speak with me. This holds true even though I know that many other researchers must know of my existence. I am on quite prominent blacklists published by the two most powerful gay rights organizations in the United States – Gay and Lesbian Alliance against Defamation, and HumanRights Campaign.
Though I have a doctorate, went to Yale, have tenure, and have compiled dozens of life histories involving same-sex parenting, I have been dismissed, quite often rudely, by researchers who keep claiming to know a great deal about the impact of same-sex parenting on children. Mark Regnerus has been attacked not for what he failed to find, but rather,for what he included. He found a large number of people of color who were involved in same-sex parenting homes, as well as people who lived real-life complexities that other researches peremptorily suppressed (more than two parental figures, living in separate houses, gay parents breaking up, etc.)
In otherwords, unlike every other researcher in this field, Mark Regnerus seeks to understand every person he comes across who had a gay or bisexual parent. All the others go looking for families that suit a prescribed profile – they must be a stable, picture-perfect gay couple that doesn’t have any of the complicating factors that actually happen in real life.
Hence the rejection of Mark Regnerus’s work is not a defense of gay families; it is a slap in the face of the vast majority of us who comefrom gay families and cannot seem to be heard by researchers who expect us to fit a narrow and suffocating mold.Having said all that, Mark Regnerus’s study ends up falling prey to what ruined all the other research into children of gay parents.
The question being asked was always whether children of gay parents made a good impression on adults – do they have good grades, are they well-liked by peers, do they seem confident and “well adjusted”? All of these measurements reflect what adults want out of children.
None of these measurements can possibly capture the grave injustice being done to a child whose father or mother has been permanently taken away."
Varmasti kyllä hieno uutissivu tuo lifesitenews jos ylläpitäjät ovat jotain konservatiiviuskiksia.
Campaign Life Coalition - Wikipedia, the free encyclopedia