Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 255 712
  • 13 719

godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Tollain yleisesti kun ajattelen, niin foorumilla pyyhkii aika hyvin. Olen minäkin näitä alustoja kymmeniä kolunnut, mutta mikään ei ole pysynyt yhtä elinvoimaisena, vaan ovat pikkuhiljaa sitten kuolleet ja kadonneet. Jengi täällä kasvaa, kuluu ja häipyy. Jotkut pysyy. Onhan Jatkoajassakin sukupuol... polvenvaihdoksia kaiken aikaa.

Se mitä yritän tässä sanoa, on se, että laadukas moderointi pitää tämän homman käynnissä. En minä Jatkoajan sivustoa välttämättä kaipaa useinkaan, mutta foorumille on aina mukava tulla, kun ei leijaile jatkuva paskankäry ilmassa. Paskantaminen toki kuuluu meidän arkeen, mutta onneksi aina voi toivoa, että älkää lähtekö shinne. Eli pysykää poissa sota-alueelta (kotimainen liiga), niin jaksatte paremmin. Se on ilmainen neuvo.

Meillä on täällä hienot moderaattorit!
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Muuten olen varsin samaa mieltä, mutta scholl osasi sopivissa fiiliksissä ollessaan myös keskustella asiallisesti. Monesti näin tapahtuikin, eikä homma mennyt välttämättä kiville, vaikka schollin kanssa olisi ollut eri mieltä jostakin. Tuli ihan asiaakin ja usein hyviä perusteluja. Tosin aika paljon myös tuota, mistä edellä mainitsit.
Schollilla oli tosiaan erittäin kulmikas ja jyrkkä tapa kirjoittaa väittelyssä. Vasta kun tapasin hänet reaalielämässä niin tajusin ettei ollutkaan trolli, mutta välillä kirjoitti kuin trolli kirjoittaisi - mikä on monesti vähän akateeminen erotus... Omituinen tapaus, mutta siis äärimmäisen tietorikas ja sivistynyt henkilö.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP

Kun katsoo niitä Scholli kornerin videoita, niin on kyllä palstaperoona ihan eri. Puhuu hienosti esim. Börje Salmingin poismenosta.
 
Pantteli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tämä Cappe71 poisto menee vähän sille listalle @Moderaattorit että eiköhän siitä voisi tehdä oikaisupyynnön.

Itselleni tulee samoilta tiimoilta mieleen case Punamusta. Ehdottaisin seuraavaa: Muutatte vaikka pelikiellon paussiksi ja jos kyseinen käyttäjä haluaa sitten kun Tapparan pelit jatkuu palata takaisin rinkiin niin suotte mahdollisuuden. Jos täällä pitäis joku ulos isoista ovista laittaa niin se on joku muu.
Itseäni häiritsee onelinereita huomattavasti enemmän nämä jatkuvasti toisia provosoivat kirjoittajat. Mieluummin luen neutraaleja lyhyitä viestejä kuin pitkiä haukkumisia ja vuodatuksia ja itsensä toistamista. Nuorella (muistaakseni mainitsi olevansa reilusti alaikäinen) kaverilla on vielä mahdollisuus kehittyä kirjoittajana, toisin kun näillä vuosia samalla levyn uralla jauhaneilla janareilla.
 
godspeed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Heikki Silvennoinen, Ali Leiniö
Mieluummin luen neutraaleja lyhyitä viestejä kuin pitkiä haukkumisia ja vuodatuksia ja itsensä toistamista.

Kuka jaksaa lukea sellaista pötköä sivutolkulla, jossa otetaan vastapuolen viestit, paloitellaan ne ja laitetaan irti kontekstista kaikkiin väleihin jotain omaa oikeamielista tuubaa ja toistetaan tätä tasaisin väliajoin. Tarkoitus useimmilla ei ole kuitenkaan kuin vain voittaa toinen. Vähän kuin välitunnilla aikanaan.
 
Rupture

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, WPG
Itseäni häiritsee onelinereita huomattavasti enemmän nämä jatkuvasti toisia provosoivat kirjoittajat. Mieluummin luen neutraaleja lyhyitä viestejä kuin pitkiä haukkumisia ja vuodatuksia ja itsensä toistamista. Nuorella (muistaakseni mainitsi olevansa reilusti alaikäinen) kaverilla on vielä mahdollisuus kehittyä kirjoittajana, toisin kun näillä vuosia samalla levyn uralla jauhaneilla janareilla.
Tästä kaikesta erittäin samaa mieltä. Tällä palstalla on henkilö jolla on vielä muutama vuosi ennen aikuisikää eikä kukaan ole edes epäillyt mitään hänen iästään, koska hän kirjoittaa ihan kuin kypsä aikuinen. Mitäköhän hänellä on annettavana silloin kun aivot ovat täysin kehittyneet?

Minä itsekin lukeudun erittäin isoon vähemmistöön täällä eli alaikäisiin kirjoittajiin, ja Cappen lähtöpassit olivat minulle erittäin iso kysymysmerkki. Hänellä olisi ollut niin paljon enemmän annettavaa kuin joillain joitten nimimerkit ovat minua vanhempia mutta silti tuntuvat vain vittuilevan kaikille ja levittävän omia ideologioitaan jotka eivät ole enää nykypäivän yhteiskunnassa lähelläkään moraalisia tai hyväksyttäviä.

Mitä Cappen kirjoitustyyliin tulee niin lyhyitä viestejä toki, mutta suurin osahan niistä tuntui löytävän tiensä otteluseurantaan. Kyllä olen häneltä nähnyt hyviä ja analysoivia tekstejä yleisellä puolella. Kuitenkin jos tästä on noottia jaeltu ja annettu huomautuksia eikä homma muuttunut niin siinä tapauksessa ymmärrän tämän jotenkin mutta herranjestas. Kai kaverille voi antaa toisen mahdollisuuden niin kuin schollille?
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Jos Cappe nyt joskus vuoden parin jälkeen haluaa kirjoitusoikeudet takaisin niin en ymmärrä miksi ei niitä silloin saisi. Kunhan nyt ei ole päättänyt huutaa modeille yksityisviesteillä, sähköpostilla ja haukkua maahan. Tai yritä toisella nickillä sisään.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Cappe oli hyvä nimimerkki ja toivottavasti uniset veljet tiedätte kyllä missä officessa ottavat päät pois pensaasta.

Tarjoan kuitenkin itse alaikäisenä palstalla aloittaneena vastakkaisen esimerkin kirjoitusten laadun kehittymisestä.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tässä ketjussa saa kertoa mielipiteitään moderoinnista ja esittää toiveitakin, me kyllä seurataan tätä ketjua silloinkin, kun ei kommentoida mitään. Muistutuksena kuitenkin, että pelikieltoja ei jaeta tai peruta tämän ketjun huutoäänestyksillä.

Toisen käyttäjän sääntörikkeistä voi ilmoittaa meille raportointitoiminnalla tai yksityisviestillä. Nimimerkki @Vaslofin yllä oleva viesti sen sijaan ei ole oikea ja sovelias tapa.

Terveisin,
Moderaattorit
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Toisen käyttäjän sääntörikkeistä voi ilmoittaa meille raportointitoiminnalla tai yksityisviestillä. Nimimerkki @Vaslofin yllä oleva viesti sen sijaan ei ole oikea ja sovelias tapa.

Terveisin,
Moderaattorit

Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään, mutta miten saitte tägättyä käyttäjän tuossa genetiivimuodossa..? Mulla ei ainakaan ole tägäys onnistunut ilman välilyöntiä nimimerkin perään... Onks tää joku ultimate-ominaisuus, joka löytyy vain moderaattorien työkalupakista, vai enkö mä vain osaa..? (Vedonlyöjänä laittaisin toki betsit jälkimmäiselle.)
 
Kirjoitat ihan manuaalisesti kirjaimet tägin perään, kun tekivät myös hammaslääkärit omassa viestissään. @Noppa10 n

Edit. Aika mennä nukkumaan, kun ei osaa enää lukea.
 
Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään, mutta miten saitte tägättyä käyttäjän tuossa genetiivimuodossa..? Mulla ei ainakaan ole tägäys onnistunut ilman välilyöntiä nimimerkin perään... Onks tää joku ultimate-ominaisuus, joka löytyy vain moderaattorien työkalupakista, vai enkö mä vain osaa..? (Vedonlyöjänä laittaisin toki betsit jälkimmäiselle.)
Tätäkö tarkoitit? Eli miten vaikka #Noppa10n nimen perään tai eteen saa laitettua tekstiä ilman välilyöntiä?

En ole moderaattori, mutta voit vilkaista.

Lainaa tekstini, ja näet koodin salaisuuden. PS. Matrix V on tulossa...
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Ei liity ketjun aiheeseen mitenkään, mutta miten saitte tägättyä käyttäjän tuossa genetiivimuodossa..? Mulla ei ainakaan ole tägäys onnistunut ilman välilyöntiä nimimerkin perään... Onks tää joku ultimate-ominaisuus, joka löytyy vain moderaattorien työkalupakista, vai enkö mä vain osaa..? (Vedonlyöjänä laittaisin toki betsit jälkimmäiselle.)
Helpoin keino on kirjoittaa käyttäjätunnus perusmuodossa, lähettää viesti, ja sen jälkeen muokata viestiä ja lisätä taivutus.
 
El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Helpoin keino on kirjoittaa käyttäjätunnus perusmuodossa, lähettää viesti, ja sen jälkeen muokata viestiä ja lisätä taivutus.
Pitäisi saada myös suomen kieleen oleellisesti kuuluva konsonanttien paradigmaattinen astevaihtelu mukaan.

Eli esim. @Vintsukkan pitäisi pystyä kirjoittamaan @Vintsukan niin että siitä taivutetusta muodosta yksi k-kirjain katoaa, mutta se viittaisi silti käyttäjään @Vintsukka.
 
Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
On se vaan melkoista noituutta tuo ATK.

Kunhan et vaan toimi pyövelinä minun noita-oikeudenkäynnissäni!

Eli tän voi tosiaan tehdä joko niin, että kirjoittaa suoraan:

[USER=nimimerkin id-numerosarja]haluamasi teksti[/USER]

Tai sitten antaa automaatin hoitaa tägäyksen ja käy vaan muokkaamassa viestin lähettämisen jälkeen tuota linkin tekstiä. Kummallakin tavalla pitäisi tulla tägäys perille.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Tässä ketjussa saa kertoa mielipiteitään moderoinnista ja esittää toiveitakin, me kyllä seurataan tätä ketjua silloinkin, kun ei kommentoida mitään. Muistutuksena kuitenkin, että pelikieltoja ei jaeta tai peruta tämän ketjun huutoäänestyksillä.

Toisen käyttäjän sääntörikkeistä voi ilmoittaa meille raportointitoiminnalla tai yksityisviestillä. Nimimerkki @Vaslofin yllä oleva viesti sen sijaan ei ole oikea ja sovelias tapa.

Terveisin,
Moderaattorit
Päivän pelikieltoja katsoessa en voi kuin lainata legendaarista Sir. Penaa:

Pena: Hei jos täällä yks käyttäjä huutaa kurkku suorana, ripittää joka viestin jälkeen. Onko vaikutusta?
Moderaattori: ...
Pena: Onko vaikutusta?!!
Moderaattori: Älä nyt mulle huuda...
Pena: No vittu sä koulutat niitä!
Moderaattori: Aivan mut älä siitä huolimatta huuda mulle...
Pena: Sä koulutat ja johdatte niitä.
Moderaattori: Aivan mut siit huolimatta.
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013

WarWas

Jäsen
Suosikkijoukkue
ÅIFK. Kaikki Fin maajoukkueet. 99+
Tuosta sai @Dark Passenger esapekkaa kuukauden.

Tämähän on huumoria, ei arvuuttelua. Joku varmaan toteaa, että suurin heitoista on huumoria, mutta oikeesti hei. Studio Julmahuvi.
Ja kukaan ei opi tästä. Esimerkkejä on enemmin kuin buumeja mitä Tami luonut, mutta jotkut menevät edelleen samaan miinaan...
50% keskittyminen on 90% suoritus!!
 
axe

Jäsen
Ja kukaan ei opi tästä. Esimerkkejä on enemmin kuin buumeja mitä Tami luonut, mutta jotkut menevät edelleen samaan miinaan...
50% keskittyminen on 90% suoritus!!
Ja se ainakin on varmaa että moderaattoreiden kohdalla keskittyminen tähän heidän ylitsevuotavasti rakastamaansa kohtalonkysymys-pykäläänsä on aina 100 % ja vähän extraa päällekin, koska nää kriminaalit pitää saada vastuuseen teostaan!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös