Jatkoajan (v)ihastuttavat moderaattorit

  • 2 239 251
  • 13 688

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Nyt kyseinen nimimerkki sauhuaa kuitenkin oikeassa ketjussa.
Muuten en aiemmin tiennyt, että keskusteluketjukohtaisia pelikieltojakin jaellaan. Joku on kylläkin saanut pelikiellon koko löylyhuoneosioon. Jos kyseiselle nimerkille kävisi niin, hän voisi siirtyä ajamaan agendaansa, Koronavirus - uhka myös SM-liigalle, ketjuun.
 
Suosikkijoukkue
KK

Itse sain bannit kaikkeen korona-aiheisiin ketjuihin, myös tuonne. Vaikka en sinne ole ikinä kertaakaan edes kirjoittanut.
 
Suosikkijoukkue
KK
Sain myös kiellon koronaketjuihin, koska olin eri mieltä vallitsevaa ilmapiiriä kohtaan, kuten kun sanoin, että koronaa levittää ihan yhtä paljon rokottamaton, kuin rokotettu. Mulle linkattiin kaikkea liirum laarumia, että THL sun muut kertovat näin, mutta linkeistä ei löytynyt mitään tutkimusta aiheeseen, kuten että rokote jotenkin estäisi saamasta virusta tai levittämästä sitä eteen päin. Linkeissä oli ainoastaan kommentteja, näin luullaan ja ajattelemme näin. Nyt kun cdc on tehnyt aiheesta tutkimuksen, voidaan varmaan minun bammit perua?

Ai niinkuin lätkätuomaritkin peruu jäähyt aina jälkikäteen? Grow up man.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Sain myös kiellon koronaketjuihin, koska olin eri mieltä vallitsevaa ilmapiiriä kohtaan, kuten kun sanoin, että koronaa levittää ihan yhtä paljon rokottamaton, kuin rokotettu. Mulle linkattiin kaikkea liirum laarumia, että THL sun muut kertovat näin, mutta linkeistä ei löytynyt mitään tutkimusta aiheeseen, kuten että rokote jotenkin estäisi saamasta virusta tai levittämästä sitä eteen päin. Linkeissä oli ainoastaan kommentteja, näin luullaan ja ajattelemme näin. Nyt kun cdc on tehnyt aiheesta tutkimuksen, voidaan varmaan minun bammit perua?

Oliko noiden linkkien takana tarkoitus olla jotain todisteita tuolle lihavoimalleni väitteelle? Jos oli, voitko osoittaa tyhmälle missä se on kun minä en löydä?
 
Suosikkijoukkue
KK
Oliko noiden linkkien takana tarkoitus olla jotain todisteita tuolle lihavoimalleni väitteelle? Jos oli, voitko osoittaa tyhmälle missä se on kun minä en löydä?

Lääkärit painottavat rohkaisevansa kaikkia rokotuksen ottamiseen.

– Koronarokote on ensisijaisesti henkilökohtainen tehokas suoja vakavaa taudinmuotoa vastaan.

Heidän mukaansa hyvää tieteellistä näyttöä ei kuitenkaan ole siitä, että rokote estäisi tehokkaasti tartunnan leviämistä ihmisestä toiseen.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun katsoo myös McTorson viestien määrää ja niiden aihepiirien laajuutta en oikein ymmärrä tuota syytöstä "samasta levystä". Eli sama nimimerkki ei saa keskustella noin useasti saman ketjun alla (about 2-3 viestiä per 25 postauksen sivu)

McTorso kuuluu samaan ihmiskategoriaan minun kanssani. Mielipiteet polarisoivat valtavasti ja aiheuttavat voimakkaita vastareaktioita. Tämä kyllästyttää muita keskustelijoita ymmärrettävästä syystä valtavasti ja aina joku meidän kummankin kommentteihin kuitenkin tarttuu. Sääntöjen puitteissa on melkein mahdotonta nähdä, miksi McTorso laitettiin hyllylle, muttei asia minulle varsinaisesti kuulu.

Olen ollut monenlaisissa yhteisöissä netissä mukana (siis keskustelufoorumeilla) ja olen huomannut, että tämä on yksi suomalaisen foorumin ongelma. En ole törmännyt saksankielisillä tai englanninkielisillä foorumeilla ikinä tähän samaan ongelmaan, mutta Suomessa arvostetaan voimakkaasti keskustelun "lyhytsanaisia keskustelijoita." Jos joku kertoo näkemyksensä pitkästi ja perustellen kuten McTorso joka kerta - uskoo aidosti siihen, mitä sanoo - niin tällaiset keskustelijat tuomitaan toistamisesta ja "yhden totuuden luukuttamisesta", koska heidän viestinsä ärsyttävät teräviä lyhytsanaisia keskustelijoita.

Kun McTorson bännää niin kannattaa seurata tarkasti, loppuuko tämä hyökkäily niiden osalta, jotka hyökkäävät. Ei se lopu. Sille vain etsitään uusi kohde, jonka kirjoitukset täyttävät McTorson kirjoituksien ulkoisen habituksen. Suomalaiset eivät kaipaa perusteellisuutta eivätkä sinänsä myöskään arvosta mielipiteen vapautta juurikaan. Suomessa on voimakkaampi halu voittaa konsensus keskusteluun. Tämä ei ole koskaan keskustelun tavoite.

Ihmettelen, miksi McTorson täytyy sietää niin paljon enemmän kuin monen muun. Se määrä, jota heitetään ihan puhdasta haastetta pöytään - se näyttää vänkäämiseltä, mutta siinä on aina useampia osapuolia. McTorso kertoo juurta jaksaen mielipiteensä ja joku sitä aina haastaa. Sen jälkeen McTorso vastaa, koska on kohteliasta vastata ja niin suurinta osaa ihmisistä on opetettu. Bannaaminen varmasti ratkaisee ongelman seurauksen, muttei koskaan sen juurisyytä.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Olen yleensä arvostanut sinua ja mielipiteitäsi todella paljon, mutta tällä kertaa en. Mielestäni et ole ymmärtänyt alkuunkaan miksi McTorso menee ihmisten ihon alle ja aiheuttaa hirveät väännöt joka kerta kun saapuu keskusteluun.

Ainakin omalla kohdallani kyse on siitä, että hän nostaa itseään jalustalle, eikä kunnioita muita keskustelijoita lainkaan. Lisäksi hän heittäytyy joka välissä marttyyriksi, eikä edes yritä nähdä, että omassa toiminnassa voisi olla parantamisen varaa. Sieltä tulee aina samaa soopaa, että "päälleni hyökätään, kun omaan eriävän mielipiteen", eli ei tunnu ymmärtävän alkuunkaan ongelman juurta. Lisäksi hän puhuu jatkuvasti ristiin itsensä kanssa ja haukkuu muut valehtelijoiksi, kun nostetaan suoraan esille mitä hän on itse sanonut. Puhumattakaan siitä, että hänen kanssaan eri mieltä olevat eivät ymmärrä mistään mitään ja McTorson mielestä heidän kanssaan ei voi keskustella, koska eivät ole hänen kanssaan älyllisesti samalla tasolla.

Kyllä McTorso on ihan itse oman kuoppansa kaivanut. Ei mielipiteillään, vaan käytöksellään. Ylimielinen ja muita halveksuva keskustelutyyli saa herkästi aikaiseksi juuri sitä, mitä McTorson kanssa on jo pitkään täällä nähty. Hän ei ehkä yleisesti käyttäydy suoraan palstan sääntöjen vastaisesti, mutta jos keskustelutyyli aiheuttaa kerta toisensa jälkeen hirveän määrän vääntöä ja kuumia tunteita, niin jossain kohtaa on pakko iskeä sinne juurisyyhyn, eli siihen yksittäiseen käyttäjään, joka tämän kaiken aiheuttaa.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Olen yleensä arvostanut sinua ja mielipiteitäsi todella paljon, mutta tällä kertaa en. Mielestäni et ole ymmärtänyt alkuunkaan miksi McTorso menee ihmisten ihon alle ja aiheuttaa hirveät väännöt joka kerta kun saapuu keskusteluun.

Kuten itse yllä sanoin niin en tavoittele konsensusta kanssasi - en tässäkään asiassa. Sen sijaan kiitän sinua palautteesta ja voin heittää sinne Jyväskylän (tai Keski-Suomen) suuntaan näin virtuaalisesti syötön lapaan, ettet itsekään ole surkeimmasta päästä keskustelussa.

hän nostaa itseään jalustalle, eikä kunnioita muita keskustelijoita lainkaan. Lisäksi hän heittäytyy joka välissä marttyyriksi, eikä edes yritä nähdä, että omassa toiminnassa voisi olla parantamisen varaa.

Itselläni vähän se ongelma, etten tunnista tätä "heittäytyä marttyyriksi" ja minua on usein tästä samasta syytetty. Minulle McTorson keskustelutapa näyttäytyy viisaana. Olen itse ainakin kokenut, että hänen kunnioituksensa on hyvin mahdollista saada, jos vain pelaa saman pelikentän säännöillä. Voi olla, että koska itselläni on tapa heittäytyä myös marttyyriksi (ulkoiset lähteet) niin minulle olisi yli-inhimillistä tunnistaa tämä. Itse asiassa myös minua usein syytetään siitä, että nostan itseni keskustelun yläpuolelle, joten tämäkin on sinänsä tuttu ilmiö. Näissä auttaisi tosi paljon sellainen hyvä palaute ja konkretia enemmän kuin bannaaminen minun mielestäni. Minun on esimerkiksi vaikea ymmärtää, mikä tämän tunteen tekstiäni lukiessa voi aiheuttaa ja tarvitsen sen ymmärtämiseen oikeasti kanssakeskustelijan arvokasta apua.

Hän ei ehkä yleisesti käyttäydy suoraan palstan sääntöjen vastaisesti, mutta jos keskustelutyyli aiheuttaa kerta toisensa jälkeen hirveän määrän vääntöä ja kuumia tunteita, niin jossain kohtaa on pakko iskeä sinne juurisyyhyn, eli siihen yksittäiseen käyttäjään, joka tämän kaiken aiheuttaa.

Tämä on vaikea kohta. Mielestäni McTorsoa haastavat onelinerit ovat tähän yhtä suuressa vastuussa. Jos haastat koko ajan yhtä henkilöä ja vielä tiedät, että hänellä on sinun yllä maitsemasi ominaisuudet niin miksi oletusarvoisesti juuri esim. @McTorso tai peterra on se, jonka pitää perääntyä keskustelusta?
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
@peterra Toistan edelleen, että suurin ongelma on epäkunnioittava ja ylimielinen käytös muita kohtaan. En ole oikeastaan koskaan törmännyt tilanteeseen, missä McTorso aidosti kunnioittaisi toisen käyttäjän eriävää näkemystä. Hänen keskustelutyylinsä on ihan järjettömän provosoiva. Lisäksi en osaa arvostaa lainkaan ihmisiä, joilla ei ole kykyä itsekritiikkiin. Vika on aina muissa, ei minussa. Kun lähes kaikilta muilta keskustelussa mukana olevilta tulee kritiikkiä, niin mielestäni siihen pitäisi suhtautua rakentavasti, eikä tyyliin "kritiikin antajat eivät ole kanssani älyllisesti samalla tasolla".

Kyllä täältä palstalta värilaseja löytyy vaikka kuinka ja hyvin omia näkemyksiään perustelevia käyttäjiäkin on paljon. Silti hyvin harvoin keneenkään suhtaudutaan samalla tavalla kuin McTorsoon. Ei tämä ole sattumaa.

Ymmärrän kyllä, että näet asiat eri tavalla, koska ilmeisesti omaat McTorson kanssa samankaltaisia luonteenpiirteitä. Suhtaudut hänen saamaansa kritiikkiin samalla tapaa kuin hän itse. Tämä suhtautuminen tuntuu poikkeavan valtavirrasta varsin voimakkaasti.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ymmärrän kyllä, että näet asiat eri tavalla, koska ilmeisesti omaat McTorson kanssa samankaltaisia luonteenpiirteitä. Suhtaudut hänen saamaansa kritiikkiin samalla tapaa kuin hän itse. Tämä suhtautuminen tuntuu poikkeavan valtavirrasta varsin voimakkaasti.

Ehkä olen henkisesti enemmän jotain muuta kuin suomalainen :) Yleistelin tuossa ekassa kommentissa paljon. Viisaita sanoja sinulta. Jos ajattelen itseäni niin kuvittelisin, että minulle toimisi parhaiten tuo tapa antaa palaute, kun nyt asian teet. Kissa pöydälle julkisesti ja mitenkään erityisesti kaunistelematta asiaa.

Ymmärtämisen & väärässä olemisen taito ei ole ihan se helpoin taito oppia. Siihen tarvitaan aina muiden apua ja vähän niin kuin jääkiekossa - toistoja, toistoja & toistoja. Ja jottei kaikki olisi niin negatiivista niin miettikää kenen muun kommentit täällä luetaan tuossa pituudessa, jota McTorso suoltaa, alusta loppuun. Ainahan kirjoittaja jotain tekee oikein, jos lukija kuitenkin jaksaa lukea loppuun asti ja keskittyä lukemaansa niin paljon, että lähtee vänkäämään vastaan.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ehkä olen henkisesti enemmän jotain muuta kuin suomalainen :) Yleistelin tuossa ekassa kommentissa paljon. Viisaita sanoja sinulta. Jos ajattelen itseäni niin kuvittelisin, että minulle toimisi parhaiten tuo tapa antaa palaute, kun nyt asian teet. Kissa pöydälle julkisesti ja mitenkään erityisesti kaunistelematta asiaa.
Tässä tulee omien havaintojeni mukaan selkeä ero sinun ja McTorson suhteen. En ole koskaan ollut sitä mieltä, että jos sinulle antaa palautetta, niin et osaisi ottaa sitä vastaan. McTorson kanssa taas tuntuu siltä, että on ihan sama miten palautteen esittää, niin hän ei ole halukas käsittelemään sitä, tai sitten ei vain osaa käsitellä. Kun palautteen antajalle tulee sellainen tunne, että McTorso pitää häntä vähä-älyisenä ihmisenä, kun kehtaa antaa kritiikkiä, niin eihän se kovin hedelmälliseen keskusteluun voi johtaa.

Väärässä olemisen taito on minunkin pitänyt opetella kantapään kautta elämän aikana, enkä ole vieläkään siinä kovin hyvä. Yritän kuitenkin jatkuvasti parantaa ja pyrin olemaan itseni suurin kriitikko. Olen huomannut, että elämä on helpompaa, kun kykenee myöntämään, että saatoin olla tällä kertaa väärässä. Tämä on toki helpompaa, jos keskustelu ei ole kiihtynyt liikaa, vaan on pysytty asialinjalla. Kun tunteet tulevat peliin mukaan, niin on huomattavasti vaikeampi suhtautua muiden kirjoituksiin rationaalisesti.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Jos yksi kirjoittaja on vuodesta toiseen, ketjusta riippumatta napit vastakkain eri henkilöiden kanssa, niin voisiko se mitenkään olla, että tämä yksi kirjoittaja saattaisi olla se syy vääntöihin?

Samaa paskaa harrasti BlackWolf, vaikkakin eri tyylillä kylläkin. Mutta joka saatanan ketjussa oli hän vastaan maailma, ja vika oli tietysti aina maailmassa.
 
Tässä vaiheessa tosiaan pari huomiota.

Ensinnäkin, tämä ei ole koronaketju. Täällä keskustellaan moderaattoreista ja moderaattorien päätöksistä. Edellä oleva keskustelu menee vielä ketjun antiin (välttäkää toki henkilökohtaisuuksia), mutta tähän ketjuun ei todellakaan kaivata mitään koronavääntöjä.

Toisekseen jos on saanut bannit koronaketjuihin, tarkoitus on silloin se ettei kyseisestä aiheesta spämmätä muuallekaan.

Moderaattorit
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
@Knox riippuu pelikentästä ihan aidosti. Kuten tästäkin keskustelusta huomaa niin erilaisilla keskustelijoilla on erilaista kannatusta. Se, että ylipäätään esim. keskustellaan McTorson annista ja asia jakaa mielipiteitä tähän ketjuun niin asia ei ole ihan vähäpätöinen. Olemme kaikki rajoittuneita ja joskus esimerkiksi pieni empatia on paikallaan enkä nyt siis viittaa sinuun.

Joskus kun katsoo vaikka tämmöistä perinteistä "vääntöä" netissä esimerkiksi minun ja jonkun toisen välillä niin kannattaa ennen kuin hyppää sukkana mukaan hetken aikaa seurailla keskustelua (ei elämänohjeena sinulle vaan yleisesti laajemmin) ja pysähtyä miettimään keskustelijaa myös empaattisesti. Joskus vääntäjä vaikuttaa aivan täydeltä idiootilta (kuten itsekin usein vaikutan), mutta kun seuraat hetken aikaa ja huomaat, kuinka moni kyseistä nimimerkkiä haastaa ja kuvittelet itsesi siihen tilanteeseen niin ymmärrys lisääntyy.

Minä olen saanut esim. Tapparan omalla foorumilla osuuteni siitä, millä tavalla olen vuosien varrella ihmisiä käsitellyt ja keskustellut. Minua on haastettu, haukuttu, kivitetty, nöyryytetty ja mitä näitä vielä on. En koe itseäni marttyyriksi, vaikka minua usein siitä syytetään. Koen vaan, etten osannut ilmaista itseäni siten kuin piti ja nyt maksan siitä hintaa, mutta aina kanssakeskustelijat eivät ole kohtuullisia eivätkä empaattisia. Joskus pelkästään se, että olet jotakin mieltä ja tapasi kirjoittaa jo ärsyttää toista. Ihmiset lukevat usein rivien välistä.

Yllättävän usein olen itsekin nykyään jo ruvennut viittaamaan Osmo A. Wiion viestinnän lakeihin (Osmo A. Wiion lait latistavat viestinnän - Ei oo totta) :

1. Viestintä epäonnistuu aina, paitsi sattumalta.
2. Jos sanoma voidaan tulkita eri tavoin, niin se tulkitaan tavalla, josta on eniten vahinkoa.
3. On olemassa aina joku, joka tietää sinua itseäsi paremmin, mitä olet sanomallasi tarkoittanut.
4. Mitä enemmän viestitään, sitä huonommin viestintä onnistuu.
5. Joukkoviestinnässä ei ole tärkeää se, miten asiat ovat, vaan se, miten ne näyttävät olevan.
6. Uutisen tärkeys on kääntäen verrannollinen sen etäisyyden neliöön.
7. Mitä tärkeämmästä tilanteesta on kysymys, sitä todennäköisimmin unohdat olennaisen asian, jonka muistit hetki sitten.

Kun seuraavan kerran seuraa, kuinka kanssakeskustelija ajautuu pahaan pulaan niin pysähtyminen on viisautta. Miettiä, miltä mahtaa esim. henkilöstä tuntua, kun yhtäkkiä 10 ihmistä huutaa sun nimeä ja tagailee. Ihminen taistelee vaistoilla ja jokaisella meillä on se breiking point. Keskustelu ei koskaan saisi edetä siihen, että mennään "minä vs. muut", koska se vaan ruokkii sitä puolustusmekanismia. Ja valitettavan usein keskustelija suoraan sanoen työnnetään tähän.
 
redpecka

En tiedä mikä on Osmo enkä itsekään pidä Torson tyylistä, mutta lainaamani kohta on ihan kivankuuloinen näin ensilukemalta.

Tuo varsinkin, että tökkiminen vahvistaa tökittävän puolustustautumista entisestään on niin totta yhtien totuuksien intternetissä. Käykää katsomassa vaikka salaliittoketjuista tai jumalaketjuista: onko joku kääntynyt uskossaan kun sitä on setämäisesti haastettu? Pah! Päinvastoin, tökittävän usko lujittuu entisestään kun tulee siinä puolustellessaan ja mielipiteitään vahvistavia tilastoja etsiessään vielä löytäneeksi uusiakin tilastoja mitkä tukevat omaa olettamustaan. Jääkiekkofani on samanlainen, onneksi harmittomampi.

Torsontyyppisissä ei se kuuluisa ignorenappi toimi kun sitten on ihan pihalla mistä nää ihmiset oikein puhuu täällä. Ja toisten kirjoittajien lainauksissa joutuisi pahoittamaan mielensä jokatapauksessa.

Ei muuta, adelante!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös