Jatkoajan tupakkilakkolaiset

[kehveli]

Uuttavuotta viettäessä joutui savuttomuus jälleen testiin. Oli aika lähellä etten pyytänyt kaverilta tupakkaa pihalla kahvitellessa, mutta en sitten onneksi uskaltanut. Omalla kohdalla tuo tupakka ollut kumminkin niin nopeasti ja tehokkaasti koukuttava asia, että parempi olla leikkimättä asialla. Riippuvuudesta kertonee jotain sekin, että jouduin asiaa tämän viestin verran edelleen käsittelemään.

 

[Escapist]

Reilu kaksi kuukautta sitten loppui itsellä viimeisen kerran tupakointi. Lakkoja on ollut ja mennyt mutta nyt voin sanoa että tällä kertaa päätös pitää 100% varmasti. Miksikö tälläkertaa muka onnistuisin kun aina ennenkin olen ratkennut?

Aiemmin samana päivänä kun lakon aloitin äidilläni todettiin pitkälle levinnyt keuhkosyöpä, joka ennen joulua oli levinnyt maksaan sun muualle ja jouluaatton aamuna sain tiedon että hän oli nukkunut rauhallisesti pois. Lienee turhaa mainita että hän poltti koko ikänsä.

Tiedossahan nuo tupakoinnin vaarat varmasti kaikilla on mutta niin vain omalla kohdalla lopettaminen vaati jotain konkreettista että järki voitti riippuvuuden. Nyt savuttomana aikana ei ole edes käynyt mielessä että ostaisin askin. Työkaveri jonka kanssa tehdään yhdessä töitä polttaa joten houkutuksia olisi tarjolla päivittäin mutta minä en enää keuhkojani tuhoa. Pahimpaan hermostuneisuuteen olen nikotiinipastilleja imeskellyt mutta niitäkään ei mene enää kuin pari kolme päivässä joten voiton puolella ollaan myös fyysisen riippuvuuden kanssa. Henkinen riippuvuus joka mielestäni on paljon voimakkaampi katosi kertalaakista.

Sääli vaan että järki piti näin rankalla tavalla takoa kalloon, äitini ei ollut kuitenkaan kuin viisissäkymmenissä joten nuorena lähti.

 

[alessi]

Nikotiinipussien voimalla mennään kuudetta viikkoa ilman röökiä, eikä tee edes mieli.

 

[kehveli]

Reilu kaksi kuukautta sitten loppui itsellä viimeisen kerran tupakointi. Lakkoja on ollut ja mennyt mutta nyt voin sanoa että tällä kertaa päätös pitää 100% varmasti. Miksikö tälläkertaa muka onnistuisin kun aina ennenkin olen ratkennut?

Aiemmin samana päivänä kun lakon aloitin äidilläni todettiin pitkälle levinnyt keuhkosyöpä, joka ennen joulua oli levinnyt maksaan sun muualle ja jouluaatton aamuna sain tiedon että hän oli nukkunut rauhallisesti pois. Lienee turhaa mainita että hän poltti koko ikänsä.

Tiedossahan nuo tupakoinnin vaarat varmasti kaikilla on mutta niin vain omalla kohdalla lopettaminen vaati jotain konkreettista että järki voitti riippuvuuden. Nyt savuttomana aikana ei ole edes käynyt mielessä että ostaisin askin. Työkaveri jonka kanssa tehdään yhdessä töitä polttaa joten houkutuksia olisi tarjolla päivittäin mutta minä en enää keuhkojani tuhoa. Pahimpaan hermostuneisuuteen olen nikotiinipastilleja imeskellyt mutta niitäkään ei mene enää kuin pari kolme päivässä joten voiton puolella ollaan myös fyysisen riippuvuuden kanssa. Henkinen riippuvuus joka mielestäni on paljon voimakkaampi katosi kertalaakista.

Sääli vaan että järki piti näin rankalla tavalla takoa kalloon, äitini ei ollut kuitenkaan kuin viisissäkymmenissä joten nuorena lähti.

Otan osaa.
Eipä sitä itsekään ensimmäisiä röökejä polttaessa uskonut miten pahaan koukkuun jäisi. Sen jälkeen sitä tekikin parhaansa ollakseen ajattelematta noita terveyshaittoja :(
Voimia jatkoon!

Nikotiinipussien voimalla mennään kuudetta viikkoa ilman röökiä, eikä tee edes mieli.

Tsemppiä jatkoonkin!

 

[Escapist]

@kehveli kiitos paljon

 

[Rattlehead]

Ensimmäistä vuorokautta mennään lakon parissa. Viimeisen sätkän topasta poltin kuuden aikaan aamulla kahvin kera. Mulla on itse asiassa lääkitys lopettamiseen eli Voxran tupla-annoksella mennään, mutta purkkaa käytän korvaustuotteena nikkiksen poistoon.

Pisin aika ilman röökiä säännöllisen tupakoinnin aloittamisen jälkeen taitaa olla 1,5 vuorokautta, joten tapariippuvuuden kanssa tässä painitaan pään sisällä. Sitten kun se helpottaa, tiedän olevani voiton puolella.

 

[kehveli]

Ensimmäistä vuorokautta mennään lakon parissa. Viimeisen sätkän topasta poltin kuuden aikaan aamulla kahvin kera. Mulla on itse asiassa lääkitys lopettamiseen eli Voxran tupla-annoksella mennään, mutta purkkaa käytän korvaustuotteena nikkiksen poistoon.

Pisin aika ilman röökiä säännöllisen tupakoinnin aloittamisen jälkeen taitaa olla 1,5 vuorokautta, joten tapariippuvuuden kanssa tässä painitaan pään sisällä. Sitten kun se helpottaa, tiedän olevani voiton puolella.

Tsemppiä!

 

[Vesuri]

Nikotiinipussien voimalla mennään kuudetta viikkoa ilman röökiä, eikä tee edes mieli.

Mitä pusseja käytät? Olen tilaillut aika monia eri pusseja testiksi ja aina tuntuu tekevän mieli palata Nyytti tervalakuun. Pusseja reilu kymmenen päivässä, aika paljon enemmän kuin meni purkkaa ja imeskelytabletteja.

Neljä ja puoli kuukautta on ollut savutonta aikaa, eikä ole missään vaiheessa tehnyt mieli röökiä vetää. Silti en puhu mistään lopettamisesta tai lakosta, en vaan polta tällä hetkellä.

 

[alessi]

Mitä pusseja käytät? Olen tilaillut aika monia eri pusseja testiksi ja aina tuntuu tekevän mieli palata Nyytti tervalakuun. Pusseja reilu kymmenen päivässä, aika paljon enemmän kuin meni purkkaa ja imeskelytabletteja.

ILVS Aurora Mint ja Spearmint ollut aika kovalla käytöllä. Tykkään kun pussit on pienet (heh) eivätkä juuri vuoda. ILVS poraa mukavasti, ainoa miinus on tuo huulen limakalvon pieni rikkoutuminen jonka johdosta välillä tuntuu kuin olisi märkää vessapaperia kiinni huulessa. Snatch on myös hyvä merkki mutta pussit on melkosia möllejä, mutta jos niistä tykkää niin suosittelen testaamaan.

 

[Myyrä]

päätin yrittää päästä vaihteeksi taas nikotiinikoukusta eroon. Jouluaattona lopetin seinään kaikki nikotiinituotteet. Nyt siis ~10 päivää takana ilman nikotiinia, ennätys moneen vuoteen.

Vieroitusoireena tällä kertaa tuli ensin vajaa viikon kestävä flunssantapainen olotila ja kova väsymys. Sen jälkeen meni viikonlopuksi ohi, kunnes taas eilen "flunssa" palasi, ja tänään taas pois. Väsymys pysyy poissa, jos vaan pystyy nukkumaan päivässä pari kertaa sellaiset ~15 min power napit.

Saas nyt nähdä kauanko kestää. Yhtään siimaa ei pysty itselle antamaan eikä esim. yhtä ainoaa nikotiinipurkkaa ottamaan, koska sitten ollaankin taas kierteessä. Mutta eipä vielä ole suurempia mielitekojakaan tullut. Mutta aiemmilta kerroilta on hyvin muistissa, että ei ne mieliteot silloinkaan mitään kovin isoja ole olleet, vaan sellaisia pieniä ja huolimattomia.

 

[Alba]

Reilu kaksi kuukautta sitten loppui itsellä viimeisen kerran tupakointi. Lakkoja on ollut ja mennyt mutta nyt voin sanoa että tällä kertaa päätös pitää 100% varmasti. Miksikö tälläkertaa muka onnistuisin kun aina ennenkin olen ratkennut?

Aiemmin samana päivänä kun lakon aloitin äidilläni todettiin pitkälle levinnyt keuhkosyöpä, joka ennen joulua oli levinnyt maksaan sun muualle ja jouluaatton aamuna sain tiedon että hän oli nukkunut rauhallisesti pois. Lienee turhaa mainita että hän poltti koko ikänsä.

Tiedossahan nuo tupakoinnin vaarat varmasti kaikilla on mutta niin vain omalla kohdalla lopettaminen vaati jotain konkreettista että järki voitti riippuvuuden. Nyt savuttomana aikana ei ole edes käynyt mielessä että ostaisin askin. Työkaveri jonka kanssa tehdään yhdessä töitä polttaa joten houkutuksia olisi tarjolla päivittäin mutta minä en enää keuhkojani tuhoa. Pahimpaan hermostuneisuuteen olen nikotiinipastilleja imeskellyt mutta niitäkään ei mene enää kuin pari kolme päivässä joten voiton puolella ollaan myös fyysisen riippuvuuden kanssa. Henkinen riippuvuus joka mielestäni on paljon voimakkaampi katosi kertalaakista.

Sääli vaan että järki piti näin rankalla tavalla takoa kalloon, äitini ei ollut kuitenkaan kuin viisissäkymmenissä joten nuorena lähti.

Osanotto. Näin ikävästä jutustakin on kuitenkin mahdollista löytää se kuuluisa hopeareunus. Voit ajatella, että äitisi antoi viimeisenä tekonaan sulle motivaation johonkin minkä ansiosta voit saada jopa kymmeniä vuosia elämää.

Itse olen lopettanut jo vuosia sitten ja itse huomasin vasta noin viiden vuoden kohdalla olevani kokonaan kuivilla. Nykyisin uskallan jo pari sikaria kesäisin poltella. En kuitenkaan suosittele kenellekään. Tupakointia ei ole ikävä, eikä tule.

Tsemppiä kaikille jotka yrittävät.

 

[Escapist]

Osanotto. Näin ikävästä jutustakin on kuitenkin mahdollista löytää se kuuluisa hopeareunus. Voit ajatella, että äitisi antoi viimeisenä tekonaan sulle motivaation johonkin minkä ansiosta voit saada jopa kymmeniä vuosia elämää.

Kiitos, ja totta tosiaan haluankin asian ajatella niin että arvokkaampaa perintöä tuskin voi edes ihminen jättää kuin tämmöisen opetuksen ja sen seurauksena tulleet hyödyt terveydelle.

 

[peterra]

On sinänsä mukavaa, että täällä keskustelupalstallakin on tämä ketju. Tarvitsen tällaista ketjua foorumilla kuin foorumilla, koska tupakointi ja siitä irrottautuminen on ollut minulle koko aikuisikäni ajan isona haasteena. Yleensä minua on auttanut se, että kirjoitan asioita ylös ja jaan kokemuksiani muiden kanssa. Olen tehnyt niin monet lakot itse, että alan pitää itseäni jo jonkinlaisena tupakoinnin lopettamisen jatkuvana koelaboratoriona. Olen monesti miettinyt, miten tätä harrastusta parhaiten kuvailisi, mutta tupakointi on niin salakavala taipumus, että paras tapa on kerätä kokemuksia selkäreppuun ja reflektoida näiden kokemusten avulla.

Jossakin määrin olen kyllästynyt konkreettisesti luettelemaan ne kymmenet kerrat (kyllä niitä alkaa oikeasti jo kymmenen kohta olla), kun olen lopettanut, julistanut, toiminut ja toteuttanut tupakoinnin lopettamista. Jokainen lopetuskokemus on erilainen ja jokainen kokemus on opettanut ainakin sen, miten vahvan vastuksen oma mieli tälle prosessille tarjoaa. Parhaita tuloksia itselleni olen saavuttanut tähän mennessä sillä, että keskityn ainoastaan itseeni - konkreettisesti, ajatuksissa jne. Jotkut sanovat, että hyvä "psykologinen" keino "taistella irti riippuvuudesta" on kääntää psykologinen asetelma toisin päin: tupakoija kadehtii ihmistä, joka on tupakoimaton. Itselleni tämä ajatus ei ole koskaan uponnut ja tällainen ajatus on minulla johtanut siihen, että lopettamisen alkumetreillä minulle iskee "lopettamismania", jolloin rupean saarnaamaan lähipiirini tupakoijille - juuri sellaista *askaa, jota itse tupakoijana eniten vihaan.

Tähän mennessä näiden lopettamiskokemusten myötä minulle on toiminut toistaiseksi parhaiten seuraavat yksinkertaiset neuvot:
1) pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä sellaisena kuin se tulee - en yritä väkisin poistaa mielestäni ajatusta tupakasta vaan enemmänkin pyrin ymmärtään päivittäin sen, ettei tupakointi muuta päivääni mitenkään. Jos päivän aikana mikään ei onnistu - tupakointi ei auta onnistumaan. Jos päivän aikana kaikki onnistuu, ne onnistumiset tulevat ilmankin. Minulle on ollut valtavan tärkeää oppia erottelemaan tunteita toisistaan: mitä enemmän pystyy itselleen osoittamaan, mistä joku asia johtuu, sitä vähemmän on tarvetta tarjota itselleen ratkaisua, että tuo asia jotenkin muuttuisi tupakan voimalla.
2) en esittele ystävilleni, itselleni, naapureille tai kenellekään muullekaan lopettamissuorituksiani, koska se ainoastaan tuo minulle turhaa painetta ja palauttaa takaisin vertailun toisiin. Minulle tärkein prosessi on oma lopetusprosessini, ei kenenkään muun repsahtaminen tai jonkun toisen lopettamiskokemus.
3) lopettaminen sujuu itselläni parhaiten ilman mitään nikotiinikorvaushoitoja - itse nikotiiniriippuvuus on minun kokemukseni mukaan hyvinkin helppoa rikkoa, vaikeampaa on rikkoa ne kaikki psyykkisen ja henkisen riippuvuuden tasot, joilla kuvittelen ainakin itse asioiden muuttuvan, kun vain saan tupakkaa.

Tämä alustuksesta. Olin tupakoimatta siis 23.12.2020-27.7.2021 eli ei aivan kahdeksaa kuukautta. En oikein tunnista, mitä tuossa tapahtui sitten kesällä, mutta joidenkin mökkipippaloiden jälkeen löysin taas taskustani tupakka-askin ja yllättäen aloin syksyä myöden odotella, että pääsen mökkibileisiin. Ja näinpä olin taas jouluun 2021 mennessä täysin koukussa tupakkaan. Päätin nyt kaksi viikkoa sitten - kohtalaisen lyhyellä aikajänteellä - tehdä taas itselleni lopettamissuunnitelman ja aloitin sen toteuttamisen heti. Minulle parhaita motivaatioita ovat tähän mennessä tuoneet nämä asiat, joiden vuoksi toivon ihan oikeasti, että tämä on viimeinen lopetuskertani. En kuitenkaan rupea sitä alleviivaamaan, koska olen tämän riippuvuuden kanssa oppinut, että lopettaminen on prosessi, joka voi edetä eteen- ja taaksepäin. Mieli on kova vastus ja ihminen tuppaa unohtamaan, kuinka paljon pahaa se tupakka itselle aiheuttaa. Haluan myös muille jakaa itseäni motivoivat asiat, joista toivon jokaiselle lopettajalle apua:

1) ihmeiden odottaminen on turhaa. Ensimmäiset päivät mieli jotenkin ainakin itselläni odottelee, että jossakin ihmeellisessä vaiheessa tulisi yhtäkkiä jokin oivallus, että nyt olen vapaa ja koskaan en enää aloita. Tällaista oivallusta ei ainakaan minulle tule koskaan - siksi on helpompaa keskittyä nauttimaan joka päivä vapaudesta. Tupakoinnin lopettaminen ei estä mitään elämän nautintoa.
2) on todella palkitsevaa huomata, kuinka nopeasti tapahtuu todella paljon fysiikan saralla: yhtäkkiä lenkkeileminen tuntuu taas kivalta, luonto näyttää lumisenakin kauniilta ja kevät tuo "rakkautta rintaan", kun tajuat tuolla kävellessä, että tunnistat TUOKSUJA, joita et ole haistanut vuosiin. Se on erittäin motivoivaa. Itselleni myös ollut jännä, miten paljon suolaa oikeasti käytän - tupakoijana ei maista lainkaan suolaa. Yhtäkkiä suola ja pippuri tuntuvat jokaisessa ruoassa aivan eri tavalla.
3) on ihanaa nauttia levollisesta olosta. Tupakoijana olen aina menossa johonkin - koko elämäni kuin odottamislista, jossa odotan seuraavaa rakasta nikotiiniannostani. Siinä samalla kaikenlaiset projektit, koskivat ne sitten liikuntaa, harrastuksia, ystäviä tai ylipäätään työasioita niin projektisi rakentuvatkin tupakoinnin ympärille. Tupakointi rytmittää koko ajattelusi. Toisin kuin usein sanotaan niin levollisuus tulee siitä, että ymmärtää ajan kulun ja levon merkityksen. Nyt pystyn paneutumaan asioihin ja nautin siitä täysiä: en odota seuraavaa tupakkaa.

Toivottavasti jollekin toiselle näistä omista terapeuttisista ajatuksistani olisi myös apua. Uskokaa tai älkää, tupakoimattoman elämä on oikeasti moninkertaisesti parempaa ja nautinnollisempaa kuin tupakoijan.

 

[Petofani]

On sinänsä mukavaa, että täällä keskustelupalstallakin on tämä ketju. Tarvitsen tällaista ketjua foorumilla kuin foorumilla, koska tupakointi ja siitä irrottautuminen on ollut minulle koko aikuisikäni ajan isona haasteena. Yleensä minua on auttanut se, että kirjoitan asioita ylös ja jaan kokemuksiani muiden kanssa. Olen tehnyt niin monet lakot itse, että alan pitää itseäni jo jonkinlaisena tupakoinnin lopettamisen jatkuvana koelaboratoriona. Olen monesti miettinyt, miten tätä harrastusta parhaiten kuvailisi, mutta tupakointi on niin salakavala taipumus, että paras tapa on kerätä kokemuksia selkäreppuun ja reflektoida näiden kokemusten avulla.

Jossakin määrin olen kyllästynyt konkreettisesti luettelemaan ne kymmenet kerrat (kyllä niitä alkaa oikeasti jo kymmenen kohta olla), kun olen lopettanut, julistanut, toiminut ja toteuttanut tupakoinnin lopettamista. Jokainen lopetuskokemus on erilainen ja jokainen kokemus on opettanut ainakin sen, miten vahvan vastuksen oma mieli tälle prosessille tarjoaa. Parhaita tuloksia itselleni olen saavuttanut tähän mennessä sillä, että keskityn ainoastaan itseeni - konkreettisesti, ajatuksissa jne. Jotkut sanovat, että hyvä "psykologinen" keino "taistella irti riippuvuudesta" on kääntää psykologinen asetelma toisin päin: tupakoija kadehtii ihmistä, joka on tupakoimaton. Itselleni tämä ajatus ei ole koskaan uponnut ja tällainen ajatus on minulla johtanut siihen, että lopettamisen alkumetreillä minulle iskee "lopettamismania", jolloin rupean saarnaamaan lähipiirini tupakoijille - juuri sellaista *askaa, jota itse tupakoijana eniten vihaan.

Tähän mennessä näiden lopettamiskokemusten myötä minulle on toiminut toistaiseksi parhaiten seuraavat yksinkertaiset neuvot:
1) pyrin nauttimaan jokaisesta päivästä sellaisena kuin se tulee - en yritä väkisin poistaa mielestäni ajatusta tupakasta vaan enemmänkin pyrin ymmärtään päivittäin sen, ettei tupakointi muuta päivääni mitenkään. Jos päivän aikana mikään ei onnistu - tupakointi ei auta onnistumaan. Jos päivän aikana kaikki onnistuu, ne onnistumiset tulevat ilmankin. Minulle on ollut valtavan tärkeää oppia erottelemaan tunteita toisistaan: mitä enemmän pystyy itselleen osoittamaan, mistä joku asia johtuu, sitä vähemmän on tarvetta tarjota itselleen ratkaisua, että tuo asia jotenkin muuttuisi tupakan voimalla.
2) en esittele ystävilleni, itselleni, naapureille tai kenellekään muullekaan lopettamissuorituksiani, koska se ainoastaan tuo minulle turhaa painetta ja palauttaa takaisin vertailun toisiin. Minulle tärkein prosessi on oma lopetusprosessini, ei kenenkään muun repsahtaminen tai jonkun toisen lopettamiskokemus.
3) lopettaminen sujuu itselläni parhaiten ilman mitään nikotiinikorvaushoitoja - itse nikotiiniriippuvuus on minun kokemukseni mukaan hyvinkin helppoa rikkoa, vaikeampaa on rikkoa ne kaikki psyykkisen ja henkisen riippuvuuden tasot, joilla kuvittelen ainakin itse asioiden muuttuvan, kun vain saan tupakkaa.

Tämä alustuksesta. Olin tupakoimatta siis 23.12.2020-27.7.2021 eli ei aivan kahdeksaa kuukautta. En oikein tunnista, mitä tuossa tapahtui sitten kesällä, mutta joidenkin mökkipippaloiden jälkeen löysin taas taskustani tupakka-askin ja yllättäen aloin syksyä myöden odotella, että pääsen mökkibileisiin. Ja näinpä olin taas jouluun 2021 mennessä täysin koukussa tupakkaan. Päätin nyt kaksi viikkoa sitten - kohtalaisen lyhyellä aikajänteellä - tehdä taas itselleni lopettamissuunnitelman ja aloitin sen toteuttamisen heti. Minulle parhaita motivaatioita ovat tähän mennessä tuoneet nämä asiat, joiden vuoksi toivon ihan oikeasti, että tämä on viimeinen lopetuskertani. En kuitenkaan rupea sitä alleviivaamaan, koska olen tämän riippuvuuden kanssa oppinut, että lopettaminen on prosessi, joka voi edetä eteen- ja taaksepäin. Mieli on kova vastus ja ihminen tuppaa unohtamaan, kuinka paljon pahaa se tupakka itselle aiheuttaa. Haluan myös muille jakaa itseäni motivoivat asiat, joista toivon jokaiselle lopettajalle apua:

1) ihmeiden odottaminen on turhaa. Ensimmäiset päivät mieli jotenkin ainakin itselläni odottelee, että jossakin ihmeellisessä vaiheessa tulisi yhtäkkiä jokin oivallus, että nyt olen vapaa ja koskaan en enää aloita. Tällaista oivallusta ei ainakaan minulle tule koskaan - siksi on helpompaa keskittyä nauttimaan joka päivä vapaudesta. Tupakoinnin lopettaminen ei estä mitään elämän nautintoa.
2) on todella palkitsevaa huomata, kuinka nopeasti tapahtuu todella paljon fysiikan saralla: yhtäkkiä lenkkeileminen tuntuu taas kivalta, luonto näyttää lumisenakin kauniilta ja kevät tuo "rakkautta rintaan", kun tajuat tuolla kävellessä, että tunnistat TUOKSUJA, joita et ole haistanut vuosiin. Se on erittäin motivoivaa. Itselleni myös ollut jännä, miten paljon suolaa oikeasti käytän - tupakoijana ei maista lainkaan suolaa. Yhtäkkiä suola ja pippuri tuntuvat jokaisessa ruoassa aivan eri tavalla.
3) on ihanaa nauttia levollisesta olosta. Tupakoijana olen aina menossa johonkin - koko elämäni kuin odottamislista, jossa odotan seuraavaa rakasta nikotiiniannostani. Siinä samalla kaikenlaiset projektit, koskivat ne sitten liikuntaa, harrastuksia, ystäviä tai ylipäätään työasioita niin projektisi rakentuvatkin tupakoinnin ympärille. Tupakointi rytmittää koko ajattelusi. Toisin kuin usein sanotaan niin levollisuus tulee siitä, että ymmärtää ajan kulun ja levon merkityksen. Nyt pystyn paneutumaan asioihin ja nautin siitä täysiä: en odota seuraavaa tupakkaa.

Toivottavasti jollekin toiselle näistä omista terapeuttisista ajatuksistani olisi myös apua. Uskokaa tai älkää, tupakoimattoman elämä on oikeasti moninkertaisesti parempaa ja nautinnollisempaa kuin tupakoijan.

Tsemppiä! Aloita pienin askelin. Itse en ole maistanutkaan nikotiinituotteita, enkä maista.

 

[kehveli]

1) ihmeiden odottaminen on turhaa. Ensimmäiset päivät mieli jotenkin ainakin itselläni odottelee, että jossakin ihmeellisessä vaiheessa tulisi yhtäkkiä jokin oivallus, että nyt olen vapaa ja koskaan en enää aloita. Tällaista oivallusta ei ainakaan minulle tule koskaan - siksi on helpompaa keskittyä nauttimaan joka päivä vapaudesta. Tupakoinnin lopettaminen ei estä mitään elämän nautintoa.

Tuo ihmeiden odottaminen lopetti itseltäkin monet lakot heti alkuunsa. Puolustelin sortumistani sillä, että ei ollut muka oikea aika lopettaa, koska tupakanhimo ei ollut kokonaan kadonnut. Minnepä se olisi täysin hetkessä kadonnut, kun oli sitä ennen neljännes vuosisadan polttanut "ammatikseen"...

Muutenkin kirjoittelit täyttä asiaa. Tai siis noin olen itsekin lopettamisen kokenut, sehän ei tarkoita, että asiat menisivät samalla tavoin muilla. Seinään lopetin itsekin pari vuotta sitten, sitä ennen kymmeniä muita yrityksiä, joskus "apukeinoin", joskus ilman. Aina silloin tällöin sydän hypähtää edelleen, kun löytää sytkärin vanhan takin taskusta, kaveri sytyttää sikarin vieressä tms. Tuo "hypähdys" kumminkin ihan ok :)

Tsemppiä!

 

[MadSpade]

Muutaman kuukauden itsekin ollut taas polttamatta ja vahva tunne etten enää retkahda. Parhaimmillaan olin pari vuotta lakossa. Tupakanhimo voi olla kuukausiakin poissa, mutta en usko että se katoaa koskaan täydellisesti. Vielä vuodenkin tauon jälkeen tulee välillä niitä hetkiä, kun mieli halajaa vanhasta muistista esim niitä "ruokasavuja". Pahin tupakanhimonlaukaisija on ylivoimaisesti adrenaliini ja tämän eritykseen riittää jo pelkästään tunnepitoinen urheilun seuraaminen ja erilaiset mielihyvät.

 

[smugu]

Itselläni reilun 15-vuoden säännöllisen tupakoinnin jälkeen on jo jonkun aikaa ollut se tilanne, että olen ikään kuin kyllästynyt tupakointiin. Vuosien varrella olen yrittänyt lopettaa lukuisia kertoja ja aina se on epäonnistunut kun on tullut niin ikävä sitä mahtavaa tunnetta vaikkapa terassilla kaljaa ottaessa polttaa tupakka. Olen myös yrittänyt aina lopettaa asenteella ”en polta enää koskaan”. Nyt olen tilanteessa, että en ole lopettanut mutta tupakoin vaan jos jaksan/tekee mieli. Tämä siis lähinnä jos otan alkoholia. Selvinpäin harvoin edes tekee mieli kun tuota on vuosien varrella tullut niin paljon jo harrastettua. Tämän vuoden puolella olen tupakoinut yhteensä kolmena viikonloppuna.

 

[peterra]

Selvinpäin harvoin edes tekee mieli kun tuota on vuosien varrella tullut niin paljon jo harrastettua. Tämän vuoden puolella olen tupakoinut yhteensä kolmena viikonloppuna.

Ihmiset on tässä suhteessa todella erilaisia: jotkut pystyvät paremmin operoimaan tauoilla ja sitten pystyvät aidosti itsensä kanssa tällaisen sopimuksen tekemään, että se tupakka oikeasti jää sinne baariin tai yöelämään. Omassakin ystäväpiirissä paljon porukkaa, jotka pystyvät ihan vaan omalla henkilökohtaisella päätöksellään tähän enkä ainakaan itse ole huomannut, että krapulapäivän jälkeen olisivat jääneet etsimään tupakka-askejaan. Samaan hengenvetoon olen itse todennut, että minulle tämä tekniikka ei sovellu lainkaan. Kun alan polttamaan niin koko lopetus unohtuu sen siliän tien - aina haen uuden askin ja hetken päästä huomaan, että polttamisen frekvenssi on täysin samanlainen kuin ennen lopettamista. Muutaman kerran myös huomannut, että määrä jopa kasvanut. Pitkään meni omassa prosessissa hyväksyä se, että minulle "yksi tupakka" missä tilanteessa tahansa aloittaisi tuon kierteen uudestaan. Kierre pitää siis katkaista ennen kuin se alkaa uudestaan.

Toinen itselleni tärkeääkin tärkeämpi oppi on ollut se, että se nikotiiniriippuvuus tulee näkyviin yllättävin tavoin. Saattaa mennä useita viikkoja, kuukausiakin, ettei ole mitään ongelmia, mutta jokin yllättävä tapahtuma laukaisee ihan hirveän tarpeen polttaa. Näissä tilanteissa täytyy aina vähän jokaisella lopetuskerralla - ainakin minun - opetella omanlaisia toimintamalleja niihin. Itselleni tällainen hyvin erikoinen hetki oli, kun katselin tuota Kärpät-Ilves game 6 ja jää meni *askaksi. Minulla ei ole mitään tunnesidettä kumpaankaan joukkueeseen, mutta olisin halunnut vain katsoa täysimittaisen jääkiekko-ottelun tuona iltana, kun oli tullut tehtyä hyvin kouluhommia niin päivä olisi kaivannut rentoutuskruunajaisia. Kun peli meni ensin tunnin paussille ja sen jälkeen siirrettiin kokonaan, oli kyllä tiukassa halu tupakoida. Juuri tuollaisissa hetkissä niitä olisi mennyt aiemmin nopeasti kolmekin putkeen. Lopultahan nuo "kohtaukset" eivät kestä hirveän kauaa, mutta ne täytyy hallita nopeasti. Ja näitä tilanteita löytyy ex-tupakoijalla kuin sieniä sateella eli tuntuu aina uusia tilanteita, joita et ole selvittänyt KOSKAAN tupakoimatta. Onneksi jokainen kokemus on kotiin päin :)

 

[peterra]

Päivitystä: kolmen viikon rajapyykki lähenee uhkaavasti - ja tulee eteen nopeasti! Jaan jälleen kerran täältä muille lakkoilijoille, mutta lähinnä omana pääkopan terapiana muutamia ajatuksia. Ensimmäiseksi on alleviivattava, että tässä lopetuksessa on ollut sitä jotain. Jokainen lopetuskerta tupakoinnin ikuiselta tuntuvasta tunkkaiselta ystävyydeltä, on omanlaisensa kokemus kuten aiemmin olen sanonut. Jokaisella lopetuskerralla on pikkuisen valmiimpi ajattelemaan aina vain pidemmälle tulevaisuuteen: uskoakseni omassa prosessissani olen saavuttanut jonkinlaisen uuden välietapin, jota kutsun hyväksymiseksi. Olen samaan aikaan tällä kertaa hyväksynyt kaksi asiaa osaksi arkeana:

• tuntemuksia tupakkaan liittyen tulee vielä kauan, ehkä vuosia. Mutta ne ovat tuntemuksia - eivät pakottavia toimenpiteitä.
• en koe ahdistusta (tämä on tärkeää) enää ajatuksesta, etten polttaisi enää koskaan.

Näiden kahden ajatuksen voimalla olen kokenut elämäni yllättävän rauhalliseksi ja nautinnolliseksi. Eniten kuitenkin iloani nostaa se, että tein tuossa yliopiston kirjastossa aivan käsittämättömän suorituksen: jaksoin tehdä opintoihini liittyviä töitä yhteensä kahdeksan tuntia yhtenä päivänä. Parasta oli se, etten huomannut koko tuona aikana yhtäkään ajatusta tupakasta: tupakka jätti minut jo yhdeksi päiväksi lähes kokonaan rauhaan. Keskityin tekemään työtäni, nauttimaan ympäristöstä, kauniista päivästä sekä opintojeni etenemisestä. Juuri tätä tunnetta olen ollut vajaana vuosien tupakointini aikana - miten tällaiset asiat saisi syöpymään oikeasti mieleen niin, ettei ne unohtuisi enää koskaan? Tupakoimattomana olen mielestäni oikeasti parempi versio itsestäni: rauhallisempi, iloisempi, positiivisempi ja energisempi. On vaikeaa ymmärtää, kuinka mahtavalta tuntuvat yöunet, jotka rentouttavat. En tarvitsekaan niitä kymmenen tunnin unia - kahdeksan tuntia ja jopa hieman vajaa riittääkin hyvin palauttamaan kropan.

Yksi positiivinen riippuvuus käynnistyy joka kerta, kun lopetan tupakoinnin: liikunnasta tulee minulle yhtäkkiä jotain aivan muuta kuin siihen asti. Liikuntaan saa padottua niitä tunteita, joita tupakoinnilla itseltään pimittää, mutta toisin kuin tupakoidessa, olo aidosti paranee liikunnalla. Tsemppiä kaikille tupakointia lakottaville ja lopettaville! Uskoa tähän ei kannata menettää - paljon se ottaa, mutta taitaa silti enemmän antaa.

 

[MadSpade]

Yksi positiivinen riippuvuus käynnistyy joka kerta, kun lopetan tupakoinnin: liikunnasta tulee minulle yhtäkkiä jotain aivan muuta kuin siihen asti. Liikuntaan saa padottua niitä tunteita, joita tupakoinnilla itseltään pimittää, mutta toisin kuin tupakoidessa, olo aidosti paranee liikunnalla. Tsemppiä kaikille tupakointia lakottaville ja lopettaville! Uskoa tähän ei kannata menettää - paljon se ottaa, mutta taitaa silti enemmän antaa.

Tähän on todella helppo samaistua. Suhtautuminen liikuntaan kohtaan on täysin erilainen savuttomana. Tuprutellessa kaikki ylimääräinen liikunta saattaa helposti tuntua ennakkoon hyödyttömältä.

 

[peterra]

Päivitän muuttumatonta tilannettani. Kuukausi tuli täyteen tästä lopetuskerrasta - huomioita:

• tupakoidessa kärsin aika usein kummallisista säryistä, tuntemuksista kropassa ja päänsärkyäkin esiintyi. Rupesin tuossa yhtenä päivänä miettimään: kuukauteen ei ole tarvinnut minkään maailman särkylääkkeitä vedellä.
• liikuntaan on palannut ilo (tämä tapahtuu muuten jokainen kerta). Tulee käytyä se 4-5 kertaa viikossa pyöräilemässä +1h, uimassa ja kävelyllä/hölkkäämässä. Olen miettinyt, mikä tuossa liikunnassa on, mutta todennäköisesti siitä saa niitä samoja kropan huumausaineita, joita tupakoidessa on keinotekoisesti hankkinut.
• mieli on seesteinen ja rauhallinen. Nauran edelleen sille, kuinka tupakoijana ajattelen, että tupakka rentouttaa minua. Ja kissan viikset se mitään rentouta: päinvastoin ihan hirveää venaamista koko päivä, koska tässä nyt pääsis körssille. Tähän kohtaan kannattaa harkitsevan tai asian kanssa taistelevan oikeasti tarttua: tupakoimattomana stressaa oikeasti vähemmän. Jos jotkut on konkreettisuuden suhteen vaativia niin kannattaa kokeilla täysiä jääkiekkohalleja: parit ystävät edelleen tupakoi - kyllä se on kauheaa, kun joutuu erätauolla valitsemaan syömisen, röökäämisen ja juomisen väliltä. Tupakoimattomalla on aikaa.

Vaikeuksia/haasteita:

• ensimmäiset kolme viikkoa tuntuivat tällä(kin) kertaa todella pitkiltä. Tupakka odottaa ja kytee ajatuksissa melkein päivittäin. Se on hyväksyttävä osana prosessia. Niitä juttuja on vain yksinkertaisesti niin paljon, joiden osaksi sen tupakoinnin on päässään linkittänyt. Se on kuin automaatio ja yllättää päivittäin, yksi esimerkki: mielikuvaharjoittelin Tapparan mestaruusjuhlia ja ensimmäinen mielikuva mieleeni tuli, kuinka kävelen hallista ulos ja sytytän tupakan. Tällainen mielikuvavalmistautuminen jatkuu ja jatkuu. Tavallaan se mielikuvallistaminen myös vapauttaa, kun tajuaa, ettei juhla tarkoita tupakkaa.
• Allen Carr taisi olla ensimmäinen aikanaan, joka puhui nikotiinimöröstä. Nikotiinimörköä pitää nitistellä, mutta se on sitkeä ja laittaa pirusti hanttiin. Tämä on sillä tavalla oikein oivallinen kuva tilanteesta, koska nämä koetut vieroitusoireet muuttavat muotoaan radikaalisti tässä kolmen ja neljän viikon välissä - näin on mielestäni ollut aikaisemmillakin lopetuskerroilla. Jonain päivänä se tupakanhimo on oikeasti sellainen himo, ettei ajatusta meinaa saada taltutettua päästään millään. Himo on olemassa ja se täytyy hyväksyä, mutta se ei ole puoliksikaan niin paha - ainakaan mínusta - kun toisinaan menee jo parikin päivää, ettei vaan satu miettimään koko asiaa. Sitten tulee niitä yksittäisiä, lyhyitä pistemäisiä tupakanhimoja, jotka kestävät jotakin 30-60 sekuntia, ja ohi on. Jos satut olemaan tuossa aikaikkunassa tupakan "tavoitettavissa" niin minusta näitä on vaikeampi vastustaa kuin noita himokohtauksia.

Loppusummaus:

Jatketaan! Suosittelen edelleen kaikille, jotka harkitsevat, lukevat tai miettivät - totta kai tässä on alkutaipaleella valtava määrä vakuuttelua, selittelyä ja propagandaa itselleen. Tavallaan joutuu liioittelemaan, mutta aika nopeasti tajuaa kuitenkin, kuinka moni asia on aidosti paremmin, kun ei sytytä yhtään tupakkaa enää. Jokainen selviää tästä, jos vaan näkee ne omat syynsä polttaa ja suostuu niitä kohtaamaan silmästä silmään. Tässä vaiheessa itse korostan sitä, että minulle se tärkein fiilis koko prosessissa on kokemukseni vapaudesta ja stressittömyydestä. En muistanut oikeasti pari kuukautta sitten, kun yritin tupakan voimalla tehdä seminaarityötäni ja graduani, kuinka paljon tupakointi tuo täysin turhaa stressiä tämmösiin hommiin. Tupakoimattomana voin istua halutessani tunteja tietokoneella ja kirjoittaa niin kauan kuin flowta riittää - tupakoijana koko elämäni on seuraavan taukoni odottamista ja sitä, että pääsee vetämään körssin keuhkoihin. Kun sen oivaltaa, että taukokin on stressittömämpi kun nappasee suolapähkinän tai menee ulos katsomaan, miten upea ilma on - se on iso juttu. Tsemppiä kaikille lopettajille!

 

[peterra]

Propagandaa & päivityksiä savuttomasta elämästäni
Taas on pari viikkoa edellisestä postauksestani, joten voisin jatkaa valitsemallani tiellä ja keventää omaa sydäntäni tänne. Ensimmäiseksi on jälleen ihasteltava, että hyvin menee, mutta menköön. En aio väkipakolla etsiä propagandastani niitä heikkouksia, mutta tässä on ollut hyvin seesteinen vaihe nyt jo pidempään. Seesteinen vaihe ei automaattisesti tupakoijalle tai ex-tupakoijalle ole mikään hyve - seesteisessä maailmassa piilee vaaroja. Näistä vaaroista kirjoitan tänään, toivottavasti lyhyesti. Aloitetaan kuitenkin konkretialla, koska se suurimmin ihmisiä yleensä kiinnostaa:

1. Tupakkayskä. Se on nyt sitten taas alkanut - tosin tässä tapauksessa tarkoitan tupakkayskällä sitä köhää, joka seuraa lopettamista enkä suinkaan sitä, joka liittyy aktiiviseen toimintaan. Liikunnassa tulee alitajuisesti vältettyä kovimpia treenejä, koska ne tuntuvat tuolla syvällä keuhkoissa. Tähän menee aikaa - aikaisemmilta lopetuskerroilta muistan, ettei ole ihan parin viikon juttu. Pieni riesa, mutta muistuttaa päivittäin ainakin siitä, että on joskus polttanut.
2. Stressi. Olen kuullut niin lukemattomia kertoja jopa itseni sanovan, kuinka stressaavaa elämä ilman tupakkaa on ja kuinka tupakka helpottaa hermoja. Nämä kaksi suurta valhetta kannattaa ainakin minun mielestäni haudata heti, koska ainakin itselleni on käynyt ilmi, että ne oikeasti ovat valheita. Minulla on ollut yliopistossa tänä vuonna oikeasti aika tiukat kuukaudet nyt kaksi viimeisintä - olen suorittanut pari kurssia itsenäisesti, joissa on ollut oikeasti töitä, tehnyt graduani eteenpäin & pitänyt myös esitelmän sekä käynyt muutamilla luennoilla. Töihinkin paluu lähestyy, joten kaikenlaista stressaavaa on ollut oikeastaan maaliskuun lopusta tähän asti. Ai niin ja pari muuttoa vielä kaupan päälle. Joku voisi luulla, että näistä olisi stressaantunut, mutta päinvastoin: en ymmärtänyt ikinä, kuinka paljon tupakointi stressaa ja estää asioiden etenemisen. Monet stressaavat asiat etenevät tekemällä niitä - tupakkatauot eivät suinkaan edistä, kirkasta tai paranna ajatusta vaan ne hidastavat prosessia. Taukoja voi pitää monella muullakin tavalla - voi kävellä, käydä ulkona, hengähtää tai vaikka soittaa kaverille. En muista koko tämän vuoden aikana olleeni näin vähän stressaantunut gradusta kuin olen nyt, kun jätin tupakoinnin.
3. Aika. Itse en tullut tätä lopetusta suunnitellessa miettineeksi, kuinka paljon sitä syntyykään oikeasti uutta aikaa. Väitän, että jossakin määrin koko aikakäsitykseni on muuttunut - fundamentaalisella tavalla. Tupakoidessa päiväni oli toistuva kuvasarja, jolloin tupakka loi rytmin päivälle - se rytmi oli rikkoutumaton. Kaipaan toki tuota rytmitystä, koska valehtelisin, jos muuta väittäisin. Olen huomannut kuitenkin, että pystyn nyt olemaan hetkessä läsnä, koska tupakoijan vinoutunut aikakäsitys venyttää todellisuutta: tiedättekö kuinka mukavaa on katsoa jääkiekkoa, kun ei ole erätauolla ensimmäisenä mielessä se tupakka? Se muuten katosi minulta yllättävän nopeasti. Tämä tupakoijan aikakäsityksen vinouma on mielestäni juuri siinä, että vaikka olisit tekemässä mielestäsi asiaa (esim. jääkiekkoa katsomassa) niin odotat koko ajan, että tuo asia menisi tauolle niin pääsisit tupakalle. Eikö olekin todella mahtavaa? Nyt huomaan, että voin olla läsnä - mitä tahansa teenkin. Ei tarvitse pilata sitä tupakalla.

Otetaan tähän nyt myös ne kolme vaaraa, jotka liittyvät tähän tupakoimattomuuden aiheuttamaan seesteisyyteen:

1. Vastuksen aliarviointi. Epäilen, että yksi syy lukuisiin repsahduksiini takaisin tupakoinnin ihmeelliseen maailmaan on se, etten ole ottanut seesteisyyden vaaraa riittävän vakavissani. On täysin normaalia, että lopettamisajan kasvaessa, alkaa myös lopettaminen muuttua kovin arkipäiväiseksi hommaksi. Se ei ole enää yksinkertaisesti niin iso asia - joka on siis lähtökohtaisesti mielettömän hyvä. Tämän kääntöpuolella itselläni on se, että tuppaan prosessin edetessä myös alkamaan kuvitella (tälle on hyvin vaikea löytää mitään rationaalista syytä!), että minusta voisi tulla semmonen biletupakoija. Polttaisin ainoastaan harvoissa, ennaltamäärätyissä tilanteissa. Jostain syystä tällainen mielikuva polttamisesta reflektoinee sitä kaksijakoista tupakkasuhdetta: helposti unohtaa ne kaikki tupakat, jotka aiheuttivat ne jopa kymmenet asiat, miksi nyt olen tupakoimaton vs. glorifoi kaikkia niitä tupakkeja, jotka tuntuivat niin mielettömän hyvältä tietyissä tilanteissa. Tällaisien ajatusten kanssa on täytynyt opetella toimintamalleja: itselleni paras on ollut se, että kirjotin lapulle ne kolme syytä, miksi halusin lopettaa. Kurkkaus lappuun muistuttaa tehokkaasti, mistä on kyse.
2. Ennakoimattomat tilanteet. Vaikka himo tupakoida on kadonnut oikeastaan kokonaan niin yllätykset ovat edelleen arkipäivää. Näihin täytyy edelleen valmistautua ihan päivittäin ja on jopa ahdistavan mielenkiintoista, mihin kaikkeen tupakka voikaan liittyä. Itselleni hauskoja esimerkkejä ovat nuo muutot: muuttoporukassa ei ole yhtäkään tupakoijaa niin jossain vaiheessa vaan pysähdyn johonkin pihalla ja rupean kaivamaan taskua. Ennen kuin ehtii tajutakaan niin mielessä on "olisipas mukava polttaa yksi tupakka, kun on ollut niin kova homma". Onneksi tasku tuottaa pettymyksen: ei edes sytkäriä enää. Tällaisiin tilanteisiin on hyvin vaikea totutella, jotka ovat yksittäisiä tilanteita kaukaisuudessa. Niihin valmistautuminen on ainakin minulle ollut todella tärkeää - paljon helpompaa on mielestäni välttää mahdollisuudet polttaa tilanteissa, joissa se on ollut niin "normaalia" ja siihen on todellakin valmis.
3. Liian hyvää ruokaa. Onhan se myönnettävä, että ruoan merkitys elämässä on varmaan triplaantunut itselläni tupakoinnin lopettamisen jälkeen. Onneksi olen löytänyt kasan lenkkikavereita sekä pitänyt itse huolta liikunnasta, koska näinkin tulee kiloja. Tupakoijana on aika hirveää se, ettet oikeasti edes tiedä, miltä joku mauste maistuu ruoassa. Olen huomannut, että olen käyttänyt aika suruttomasti suolaa enkä enää pysty edes syömään kaikkea sitä, mitä ennen söin ihan vain mausteisuuden takia. Montahan makua on olemassa, jotka tupakointi ihan suoraan sumentaa?

Tsemppiä lopettajille viikkoon!

 

[Jymäkkä]

Jokohan uskaltaisi tänne kirjoittaa jotain. Viimeksi kun lakkoa aloittelin, tulin tänne heti raportoimaan suunnitelmista ja vituiksihan se meni heti. Hävetti niin, että ghostasin itseni keskustelusta kokonaan ;)

Nyt on 16 päivää takana ilman ensimmäistäkään käärylettä. Tai no, day 1 vedin sen aamutupakin kahvin kera klo 6:40. Nyt on mennyt hyvin, tosin nikotiinitabletteja vedän runsaasti, koska se henkinen riippuvuus/ tapa on minulle se pahin. Myrkkyähän nämäkin on, mutta paljon vähemmän haitallista kuitenkin kuin tupakointi.

Erityiskiitokset nimimerkille @peterra loistavista raporteista oman matkansa varrelta. On kyllä niin tunnistanut itsensä noista "haastavista tilanteista". On se saatanan perkele, että kaltaiselleni lähes viisikymppiselle korkeakoulutetulle tulee ihan oikeasti paniikinomainen tunne, että en selviä tästä tilanteesta ilman tupakkaa. Mut niin näitä vaan tulee.

 

[smugu]

Nyt on mennyt hyvin, tosin nikotiinitabletteja vedän runsaasti, koska se henkinen riippuvuus/ tapa on minulle se pahin.

Eikö tässä ole pieni ristiriita? Eikö ne tabletit ja muut korvaustuotteet auta nimenomaan siihen fyysiseen riippuvuuteen, eikä niinkään henkiseen?

Itse näen henkiseksi riippuvuudeksi tilanteet, missä tulee todella ikävä tupakkaa ja missä on aiemmin tottunut tupakoimaan. Siihen tunteeseen ei kyllä mielestäni tabletit tai sumutteet tai purkat auta.

 

[Jymäkkä]

Eikö tässä ole pieni ristiriita? Eikö ne tabletit ja muut korvaustuotteet auta nimenomaan siihen fyysiseen riippuvuuteen, eikä niinkään henkiseen?

Itse näen henkiseksi riippuvuudeksi tilanteet, missä tulee todella ikävä tupakkaa ja missä on aiemmin tottunut tupakoimaan. Siihen tunteeseen ei kyllä mielestäni tabletit tai sumutteet tai purkat auta.

Varmaan tämän voi ajatella monin tavoin sitten. Itsellä se menee niin, että kun ei tarvitse niksoissa kärvistellä, niin ne hetket kun olisi ihana panna tupakiksi on helpompi kestää ja tabletin mussutus on samalla tupakin imeskelyn sijaistoiminto. Toki tämä samalla pitää yllä tällaista säännöllisen myrkkyhetken rutiinia, mutta minulle tuntuu nyt ainakin aluksi sopivan ja toimivan.