Jatkoajan tupakkilakkolaiset

[avatar]

Ensi toukokuussa tulee 5 vuotta ilman spaddua.

17 vuotta meni itseään tappaessa.

Ei ole ollut lähelläkään aloittaa uudestaan. Ja en näe sellaista kriisiä mikä voisi sen aiheuttaa. Kaikki skenaariot olen käynyt päässäni läpi.

Lapsia kun ei ole eikä tule.

 

[peterra]

@avatar lähditkö ihan lopetuspäätöksestä liikkeelle vai millaisella tavalla tuo syntyi? Onneksi olkoon pitkästä savuttomasta elämästäsi! :)

 

[Kaukalonreuna]

Vähän päälle kaksi vuotta ilman nikotiinituotteita täysin. Aikaisemminkin olin "ilman" nikotiinituotteita vuodesta 2013 vuoteen 2015 pari vuotta, silloin polttelin ja nuuskasin satunnaisesti alkoholin huuruisissa illanvietoissa.

Erona tuohon aikaisempaan on tosiaan ihan oikea motivaatio, ja samalla on muutenkin tullut katsottua elämäntapoja. Tänä aikana kun on kaksi vuotta ollut ilman niin ensin tuli laihdutettua reilu 20kiloa(100->80kg), aloitettua kuntoilu kävelyn ja kuntopyöräilyn merkeissä, sittemmin tämän vuoden puolella laihdutusprojekti päättynyt ja tällä hetkellä uutena harrastuksena kuntosaliharrastus kotona kun tilaa laitteille löytyy, tavoitteena lihasmassan kasvatus.

Vaikka itse sanonkin niin huima muutos parin vuoden takaiseen lopetushetkeen, silloin tuli lähinnä syötyä paskaa, vedettyä nuuskaa/tupakkia ja maattua sohvalla löysänä. Kyllä nuo muut harrastukset ja tavoitteet sen alkushokin jälkeen kannattaa yrittää ottaa mukaan lopetusyrityksiin sillä ne vie aika hemmetin tehokkaasti ajatuksia muualle. Eka 4kk tosin en vielä tehnyt oikein mitään, ei kannata myöskään liian suurta palaa haukata kerralla.

 

[avatar]

@avatar lähditkö ihan lopetuspäätöksestä liikkeelle vai millaisella tavalla tuo syntyi? Onneksi olkoon pitkästä savuttomasta elämästäsi! :)

Firma tarjosi champixit ja koin suurta eksistentiaalista kriisiä.

Pelkään agnostikkona kuolemaa.

Rahan säästö on kiva plussa. Olen säästyneillä 8k eurolla ostanut 100 pulloa viskiä.

 

[Salama15]

2.7.2018 kärysi viimeisin rööki täällä päässä, viides kerta kun "lopetin", mutta tällä kertaa oli sekä elämäntilanne, että motivaatio tarpeeksi hyvällä mallilla onnistumiselle! Ekalla kerralla menin parin vuoden polttamatta olemisen jälkeen siihen "poltan vain jos otan"-ansaan (kohta piti käydä ostamassa pari bisseä, että sai polttaa), sittemmin pari heikkoa yritystä, sitten taas pidempi pätkä ilman ja "voinhan mä noita sikareita pössytellä"-ansa (laatikko Moodseja / päivä).

Kaikkia noita aiempia kertoja leimasi tupakoinnin korvaaminen jollain toisella korvaustuotteella = "en nyt polta, mutta jauhan tähän samaan tarpeeseen ja samaan hetkeen tätä purkkaa / heitän nuuskapussin yläpeltiin, josta saan samat fibat kuin röökistä". Tuosta oli sitten liian helppo kääntyä takaisin polttamaan, korvata siis tuo korvaustuote sillä itsellään. Viides kerta meni sitten pitkällä Champix-kuurilla ja varoin oikeasti sitä, että korvaisin röökihetket jollain, vieroitin siis itseni sekä nikotiinista, että noista tavoista, jotka vahvasti liittyvät tupakointiin. Nyt, kohta 5v. ilman olleena voin kertoa, että menee joskus jopa päiviä, ettei tee mieli. Itselle sen myöntäminen, että on "nikotiini-narkomaani" oli aika vaikeaa, mutta toisaalta se muistuttaa siitä, että noilla hommilla ei voi leikkiä => joko poltan tai sitten en polta! Ja nyt en polta... Enkä oikeastaan edes kadehdi pari kaveria, jotka saattavat kiskoa "perjantain ja sunnuntain välisenä yönä" 3 askia röökiä ja olla sitten taas kuukausitolkulla polttamatta, good for them, but not for me!

 

[peterra]

Vaikka itse sanonkin niin huima muutos parin vuoden takaiseen lopetushetkeen, silloin tuli lähinnä syötyä paskaa, vedettyä nuuskaa/tupakkia ja maattua sohvalla löysänä. Kyllä nuo muut harrastukset ja tavoitteet sen alkushokin jälkeen kannattaa yrittää ottaa mukaan lopetusyrityksiin sillä ne vie aika hemmetin tehokkaasti ajatuksia muualle. Eka 4kk tosin en vielä tehnyt oikein mitään, ei kannata myöskään liian suurta palaa haukata kerralla.

Tätä on tutkittu ja itsekin olen pari luentoa asian tiimoilta joskus katsonut. Yksi hyvin erikoinen juttu tupakoinnissa on se, että se passivoi ihmistä. Yksi ulottuvuus (ei toki läheskään kaikilla) tupakoinnista on se, että tupakoinnin aiheuttama terveyshaitta moninkertaistuu, koska tupakoija on vielä passiivinen siihen päälle.

Tupakoinnin huonoin yhdistelmä on muistaakseni tutkimusten mukaan keskimäärin enemmän tarjolla miehillä:

1) passiivinen elämäntyyli (harrastukset ja hyötyliikunta vähäisiä)
2) tupakointi +10 päivässä

Aikanaan laitoin kovasti tätä ajatusta vastaan, koska pidin itseäni kuitenkin hyvinkin aktiivisena vaikka tupakoin. Lopulta sitten rupesin oikeasti tekemään kirjauksia siitä, miten aktiivisuudelle käy kun polttaa. Et jaksa. Ja se tekee sinusta passiivisen. Työpäivän jälkeen mehut on vuodatettu töihin ja sen jälkeen ei vapaa-ajalla enää jaksa sitä, mikä olisi tarpeen.

Joka kerta kun olen lopettanut tupakoinnin niin sen kummempaa ajatusta en ole asiaan laittanut, mutta muutaman kuukauden päästä lopettamisesta olen löytänyt itseni liikkumasta ihan vapaaehtoisesti pitkiäkin lenkkejä. Tätä ei siis parane yleistää, mutta omalla kohdallani homma on ollut yksi yhteen.

Yksi viisas lääkäri sanoi jossakin videolla:

When you stop smoking it's time to start a deeper relationship with your bike, skates, gym, walking etc."

 

[smugu]

Enkä oikeastaan edes kadehdi pari kaveria, jotka saattavat kiskoa "perjantain ja sunnuntain välisenä yönä" 3 askia röökiä ja olla sitten taas kuukausitolkulla polttamatta, good for them, but not for me!

Mä olen tämä kaveri vaikka pitkä tausta tupakoinnista onkin. Jossain vaiheessa voisi kyllä lopettaa tämänkin. Tuntuu vain siltä, että sellainen ehdottomuus ”mä lopetan tämän kokonaan” tekee henkisesti itselleni sen, että huvittaisi heti hakea aski röökiä ja polttaa se yhdeltä istumalta.

Itseä on helpompi huijata niin, että muka tupakoi, mutta ei vaan polta tupakkaa ainakaan kovin usein. Polttaa sitten vaan harvoin. Harvoin = kun juo kaljaa humalahakuisesti tai kesäisin golfkentällä viikonloppukierroksilla.

 

[peterra]

@smugu eikä tuossa mitään väärää ole. Ei ole oikeaa tapaa tupakoida tai olla tupakoimatta, se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu. Suhde tupakointiin määrittyy paljon henkilössä ja onpahan sitäkin tutkittu, että kyseessä on ihan fyysiset erotkin. Siksi ainakin itse aina korostan sitä, ettei ole mitään yhtä oikeaa tekniikkaa tai prosessia, joka automaattisesti takaisi parhaan lopputuloksen. Motivaatio on ihmisillä mallia muuttuva - se on vähän samanlainen asia kuin liikunta, että aniharvalta ihmiseltä oikeasti puuttuu kyky toteuttaa liikuntarikasteista arkea, mutta toiset käyttävät koko elämänsä sen luomiseen ja siltikään sen ylläpito ei meinaa onnistua.

Itse olen tupakoinnissa ns. totaalikieltäytyjä eli ei ole olemassa ns. no man's landia. Minä joko poltan tai sitten en polta, mutta tiedän kokemuksesta, että minulla tuollainen "poltan kerran puolessa vuodessa" ei toimisi ikinä. Siitä seuraa minulle joka kerta ennemmin tai myöhemmin se, että löydän itseltäni uuden askin jostain ja se on pakko polttaa. Yleensä se aika siihen täysitupakoinnin ja tupakoimattomuuden väliin on sellainen 3-4 viikkoa. Olen omalla kohdallani sitä mieltä, että minulle helpoin ei olisi se ensimmäinen ei. Kun sanoo aina ensimmäiselle ei niin mitään seurauksia siitä ei synny.

Se, mihin prosessini minua vie ja miltä maailma näyttää esim. vuoden päästä, sitä en tiedä. Olen lopettanut pääni vaivaamisen asialla. Kenenkään ei tarvitse lopettaa tupakointia koko loppuelämäksi kerralla, on helpompaa vaan todeta, että tänään on tupakoimaton päivä ja se pitää. Varsinkin savuttomuuden alussa tulee ihan väistämättä joka kerta niitä vaikeita, vaikeita päiviä vaikka olisi kuinka kova päätös taustalla.

Tupakka on ihan hyvä ainakin minulle nähdä sellaisena kuin se on. Olen riippuvainen ja tupakointi on ollut minulle vuosien varrella:

1) ystävä
2) ruoka
3) yksinäisyys ja oma aika
4) kuvitelma aikaansaamiskyvystä

Jos asiaa kuitenkin tarkastelee sellaisena kuin se oikeasti on niin ei tupakka oikeasti ole mitään noista. Jos haluat olla yksin ja saada omaa aikaa, ei tupakkaa siihen tarvitse. Jos sinun täytyy saada aikaiseksi niin saat ihan yhtä lailla aikaiseksi ilman yhtäkään tupakkaa. Nälkään kannattaa syödä ja ystäväksi tupakasta ei ole. Ystäväksi voi ottaa liikunnan tai oikean kaverin. Kun tupakan jotenkin näkee sellaisena kuin se on, niin aika helppoa siitä on pysyä erossa. Minun heikkouteni on ylläpito.

 

[smugu]

@smugu eikä tuossa mitään väärää ole. Ei ole oikeaa tapaa tupakoida tai olla tupakoimatta, se on jokaisen henkilökohtainen ratkaisu. Suhde tupakointiin määrittyy paljon henkilössä ja onpahan sitäkin tutkittu, että kyseessä on ihan fyysiset erotkin. Siksi ainakin itse aina korostan sitä, ettei ole mitään yhtä oikeaa tekniikkaa tai prosessia, joka automaattisesti takaisi parhaan lopputuloksen. Motivaatio on ihmisillä mallia muuttuva - se on vähän samanlainen asia kuin liikunta, että aniharvalta ihmiseltä oikeasti puuttuu kyky toteuttaa liikuntarikasteista arkea, mutta toiset käyttävät koko elämänsä sen luomiseen ja siltikään sen ylläpito ei meinaa onnistua.

Itse olen tupakoinnissa ns. totaalikieltäytyjä eli ei ole olemassa ns. no man's landia. Minä joko poltan tai sitten en polta, mutta tiedän kokemuksesta, että minulla tuollainen "poltan kerran puolessa vuodessa" ei toimisi ikinä. Siitä seuraa minulle joka kerta ennemmin tai myöhemmin se, että löydän itseltäni uuden askin jostain ja se on pakko polttaa. Yleensä se aika siihen täysitupakoinnin ja tupakoimattomuuden väliin on sellainen 3-4 viikkoa. Olen omalla kohdallani sitä mieltä, että minulle helpoin ei olisi se ensimmäinen ei. Kun sanoo aina ensimmäiselle ei niin mitään seurauksia siitä ei synny.

Se, mihin prosessini minua vie ja miltä maailma näyttää esim. vuoden päästä, sitä en tiedä. Olen lopettanut pääni vaivaamisen asialla. Kenenkään ei tarvitse lopettaa tupakointia koko loppuelämäksi kerralla, on helpompaa vaan todeta, että tänään on tupakoimaton päivä ja se pitää. Varsinkin savuttomuuden alussa tulee ihan väistämättä joka kerta niitä vaikeita, vaikeita päiviä vaikka olisi kuinka kova päätös taustalla.

Tupakka on ihan hyvä ainakin minulle nähdä sellaisena kuin se on. Olen riippuvainen ja tupakointi on ollut minulle vuosien varrella:

1) ystävä
2) ruoka
3) yksinäisyys ja oma aika
4) kuvitelma aikaansaamiskyvystä

Jos asiaa kuitenkin tarkastelee sellaisena kuin se oikeasti on niin ei tupakka oikeasti ole mitään noista. Jos haluat olla yksin ja saada omaa aikaa, ei tupakkaa siihen tarvitse. Jos sinun täytyy saada aikaiseksi niin saat ihan yhtä lailla aikaiseksi ilman yhtäkään tupakkaa. Nälkään kannattaa syödä ja ystäväksi tupakasta ei ole. Ystäväksi voi ottaa liikunnan tai oikean kaverin. Kun tupakan jotenkin näkee sellaisena kuin se on, niin aika helppoa siitä on pysyä erossa. Minun heikkouteni on ylläpito.

Tämä voi tosiaan olla jotain ihan geeniperäisiäkin juttuja. Olen kuitenkin tupakoinut ehkä 17-vuotta, mutta en ole ikinä pystynyt esimerkiksi aamusavuja vetämään vaan ensimmäinen tupakka paloi aina vasta puolen päivän jälkeen vaikka saatoin polttaa muuten 15-20 savuketta päivässä. Olisin varmaan oksentanut aamusavuista. Muuten olen kyllä aina nauttinut tupakoinnista.

Tosin iso käännekohta tupakoinnissa oli se, kun menthol savukkeiden myynti loppui. Sen jälkeen oikein mikään ei ole enää ollut ennallaan ja on joutunut ottamaan tilalle karamellisoidut pikkasikarit, koska joku sininen lm on itselleni ihan vastenmielisen pahan makuista.

 

[Salama15]

Mä olen tämä kaveri vaikka pitkä tausta tupakoinnista onkin. Jossain vaiheessa voisi kyllä lopettaa tämänkin. Tuntuu vain siltä, että sellainen ehdottomuus ”mä lopetan tämän kokonaan” tekee henkisesti itselleni sen, että huvittaisi heti hakea aski röökiä ja polttaa se yhdeltä istumalta.

Liittyy vahvasti genetiikkaan ja aivokemiaan, välittäjäaineitahan tuo nikotiini viskoo ja siihen koukuttuminen on yksilöllistä, sulla jaettuna tuohon geenilottoon hyvät numerot, mulla ei! Ja eihän valtaosa alkoholia reippaastikin nauttivista ole alkoholisteja, ja sitten taas ne, jotka ovat, ovat alkoholisteja vaikka eivät ottaisi tippaakaan, ovat siis raittiita alkoholisteja...

 

[kehveli]

On se kyllä minusta myös noloa, että esimerkiksi kaupan parkkipaikalla pitää rööki imaista ennen kuin menee kauppaan sisään. Aika paha riippuvuus pitää tuotteeseen olla.

Tunnistan kyllä itseni :(

Ja tuon lisäksi:

-Heti kun tuli kaupasta ulos pirunmoisten ostosten kanssa, niin äkkiä kaikki ostokset maahan, tai toiseen käteen, että sai tupakan palamaan. Siitä sitten autoa kohti tupakkaa imien.

-Matkustaminen julkisissa liikennevälineissä oli yhtä perkelettä, kun ei saanut polttaa tupakkaa omaan tahtiin.

-Se ahdistus, jos tajusi tupakoiden VOIVAN loppua, ennen kuin pääsee ostamaan lisää...

-Vaikka minkälaisista tilanteista pihalle tupakalle karkaaminen jne.

Noloja tilanteita kyllä riitti :( Niin kauan kuin tupakkaa oli mukana, pystyin sitä milloin tahansa polttamaan ja hankkimaan lisää, oli elämässäni muka kaikki ihan raiteillaan, mutta jos jokin noista kolmesta asiasta häiriintyi...tuntui, että ei pystynyt mitään muuta edes ajattelemaan. Miten minä nyt tästä tilanteesta selviän? ARGH! PÄÄ RÄJÄHTÄÄ! Saatana, että maailma on paska paikka, kun tupakointiani on rajoitettu idioottimaisella rajoituksilla! jne...

Ei enää kuulosta ihmiseltä, jolla on kaikki kunnossa? Pirun tiukassa oleva ja elämää säätelevä riippuvuus siitä omalla kohdalla tuli aika nopeasti. Ja tilannehan pikku hiljaa vain paheni. Polttamisen määrä nousi ja nousi, sekä alkoi siirtymään tupakasta sikareihin. Kaikkea mahdollista paskaa, jota ei kuitenkaan niin hahmota, jos mikään ei päässyt arjeksi kutsuttua hökötystä häiritsemään. Jos tupakkaan olisi suhtauduttu kuten muihin huumeisiin, olisin kyllä luultavasti keskisormi pystyssä ja sylki roiskuen huutanut maailmalle haistakaa paskaa ja minun tupakointianihan te ette rajoita...kyllä siinä aika moni työpaikka ja ihmissuhde olisi varmaan jäänyt kakkoseksi.

Tuolta pohjalta, ajattelin tänäänkin olla aloittamatta tupakointia uudelleen :)

 

[peterra]

@kehveli tuossa se hirvein juttu onkin koko tupakoinnissa. Kun siihen on koukussa niin et pysty rentoutumaan yhtään missään. Ulkomaanmatka? Ei hitto, lentomatka ja taas pitää olla x tuntia tupakoimatta. Työmatka? Tupakoimatta OMG. Tutustu uusiin ihmisiin? Tupakoimatta? EI!!!

Ahdistavinta itselleni on se, että tupakka konkreettisesti tekee eteesi sellaisen savuesteen myös silloin kun et polta. Tupakoijana näet asiat sieltä savun takaa epäselvästi: tupakka on jokaisessa arjen kohdassa välissä. Se on ensimmäisen asia mielessä aamulla ja illalla mietit kolme tuntia ennen nukkumista, vieläkö tässä ehtisi pari tupakkaa polttaa.

Ihmisarvoista elämää on se, kun hoksaa vapauden. Oma top 1 savuttomuudesta on ehdottomasti sellainen, jota kaipaan nykyään jopa silloin, kun tupakoin. Viikonloppu + sunnuntai. Tupakoijana se koko päivä on yhtä ahdistusta maanantaista, mutta tupakoimattomana se sunnuntai on suunnilleen paras päivä. Huvittaako tänään mikään? NO ei! Netflix auki ja leffamaraton sunnuntaina. Voit olla siellä alushouluissasi vaikka koko päivän ja katsella sitä televisiota. Vähän samalla laitella ruokaa jne. Ei tarvi lähteä mihinkään.

Auta armias, jos on tupakoija. Äkkiä housut jälkeen ekana aamulla, katsot että -20 astetta ja pitää mennä hytisemään etupihalle tupakalle. Päivän eka tupakka nousee kivasti päähän, voit huonosti ja sitten juokset koko ajan siellä tupakajalla. Sen enempää miettimättä mitä kaikkea kivaa voisit sisällä tehdä. Kaikki tekemisesi on sen tupakan ympärillä. Väitän, että tämän olen oikeasti jo nyt ymmärtänyt, mutta se on sitten toinen asia, miten elämässään toimii.

 

[smugu]

@peterra @kehveli Tuo teidän tupakoiminen kuulostaa kyllä jo ihan kunnon riippuvuus-sairaudelta. Ihan hyvä että te olette tajunneet tuon pelleilyn lopettaa. Tuohan menee jo siihen, että tuo riippuvuus ohjaa teidän elämää ja on pakko saada sitä jotain nautintoainetta kehoon, että pystyy jatkaa toimintaa. Ei taida olla ihan ”wörtti” olla mihinkään tuollaisessa koukussa.

 

[peterra]

Täällä painetaan menemään! ^_^

Jos muuten joku palstatoveri on samassa tilanteessa eli lopettaa juuri nyt tupakointia niin mielellään voisi ottaa vaikka privakeskustelun pystyyn täällä jatkoajassa ja toimia vertaistukena vaikeina päivinä. Tämä näin ei-sitovana ideana :)

Oon erittäin ylpeä itsestäni. Onneksi olen lopettanut monta kertaa ennenkin eli tiedän suunnilleen, mitkä ovat niitä vaikeita hetkiä ja mitkä eivät niitä ole. Minä olen ns. kolmoshelvetin lopettaja. Kyseessä on luonnollisesti taikausko, mutta minulle tämä on tuntunut kuin itseään ohjaava ennuste jokaisessa lopettamisessa. Eli kaikenlaiset kolmoset ovat minulle lopettamisprosessin haasteita:

3. päivä.
3. viikko.
3. kuukausi.

jne.

Nyt olen hyvässä alussa ja korostan edelleen näitä parhaita puolia ensin:
Vaikka tällä kertaa savullinen vaiheeni oli suhteellisen lyhyt aikaisempaan verrattuna niin on mahtavaa, kun voi istua esimerkiksi yliopistolla, kirjastolla, kotona jne. ilman jatkuvaa tarvetta kaikenlaiseen ylimääräiseen. Elämäni on sisältöä eikä odottelua!
Nopeasti saavutetut terveyshyödyt: voin paremmin. Päänsäryt katoavat itseltäni kuin taikaiskusta aina kun lopetan tupakoinnin, mutta parasta on se, että kävely alkaa itselläni tuntua helpommalta todella nopeasti. Kaikenlainen liikunta-aktiivisuus yksinkertaisesti tuntuu paremmalta kuin ennen.

Sitten niitä vähän vähemmän mukavia puolia:
Minulla on ollut jokaisen lopettamisen aluksi (yleensä kestänyt n. 3-5 viikkoa) fyysisten ja psykosomaattisten vieroitusoireiden yhdistelmä. Puhun yhdistelmästä, koska en oikein pysty suoraan sanomaan, kumpi siinä on ns. oikeasti läsnä eikä sillä minulle niin väliäkään ole. Näitä siis ovat:

Uni paranee aina ensimmäiset kaksi lopetusviikkoa ja sitten tulee unettomuuden vaihe. Koska olen yleensä hyväuninen niin minulle tämä on aina hyvin raskas vaihe lopettamisessa. Vaikka varaisin kuinka paljon aikaa nukkumiseen niin heräilen yöllä epämääräisesti ja minun on vaikea nukahtaa uudestaan. Itse uni (kun sitä saan) sen sijaan on rauhallisempaa kuin tupakoidessa - yleensä lakanat eivät ole liikkuneet ympäri asuntoa kuten silloin kun tupakoin.

Aineenvaihdunta on joko tästä seurannaisena tai sitä aiheuttaen aivan sekaisin: ihmeellistä hikoilua milloin mihinkäkin hetkeen, vatsaoireita (vatsa ei toimi tai toimii aivan liian hyvin).

Tämän takia toivon joka kerta, että juuri tämä olisi se viimeinen lopetuskerta. Nämä täytyy joka kerta kärsiä läpi.

 

[peterra]

Jatkataan tänne päivittelyä, ettei ihmiset luule minun jatkaneen tupakointia. Näin ei ole! Kuukausi savuttomuutta pamahti kasaan. Mielenkiintoinen tuo taipumus minulla laskea aikaa, vaikka oikeasti sillä ajalla ei ole mitään väliä.

Päivät ovat erilaisia. Olen aikaisemminkin sanonut, että jokainen lopetuskerta on erilainen, ainakin minulla. Voi toki olla, että asiaan keskittyy itse niin paljon, että kaikenlaiset jutut laitetaan automaattisesti tupakoinnin piikkiin, vaikka todellisuudessa kyse olisi jostain ihan muusta. Aloitetaan vaikeuksien kertaamisella:

• halvaantunut keskittymiskyky: on vaikea syventyä kunnolla sellaisiin askareisiin, jotka vaatisivat syventymistä. On kyse hommasta kuin hommasta niin noin tunnin välein karkeasti tupakka tulee mieleen. Tässä ehkä ärsyttävintä on se, ettei tuo himo ole kovin konkreettinen. Se on enemmänkin tunne siitä, että minun pitää tehdä jotain. Välillä unohdat kokonaan ja tulee hymy naamalle "jes kohta menen tupakalle" kunnes havahdut, että hei en muuten menekään. Eikä mulla edes ole.
• jossittelu: vaikka kuinka annat itsellesi luvan & oikeutuksen siihen, että menneisyys on menneisyyttä niin minulla on taipumusta edelleen palata jossittelemaan jotain mennyttä tupakointihetkeä. "Miksi aloitin lukiossa?; "miksi otin yhden tupakan silloin viime syksynä, vaikka tiesin?"; "miksen ole lopettanut aikaisemmin, minulla olisi nyt säästössä asunto?"
• fyysiset vieroitusoireet: ne, jotka eivät usko, niin tupakka on oikeasti aikamoinen aine elimistölle. Elimistö saa lopettaessa ihan tosissaan opetella toimimaan ilman nikotiinia. Minulla on ollut täysin absurdeja hikoilukohtauksia (tuskahiki päälle, kun katson telkkaria sohvalla jne.), univaikeuksia sekä ruoansulutusongelmia. Vatsa alkaa toimia paremmin kuin tupakoidessa, mutta välillä kyllä vähän liiankin hyvin. Nyt tässä vaiheessa alkanut nämä oireet helpottamaan oikeasti.

Sitten siirrytään positiivisiin juttuihin, jotka nostavat mielialaa ihan huolella:

• kyky saada aikaan: vaikka keskittymiskykyni on edelleen aivan riekaleina, saan silti paljon enemmän aikaan kuin tupakoidessa. Kokemus siitä, että esimerkiksi pakolliset kouluhommat on tehtynä ajallaan ja huomattavan paljon ennen deadlinea on loistava. Se tuo tilaa hengittää ja vähentää muuta stressiä elämästä. Jaksan tehdä kotitöitä ja myös nähdä ystäviäni aivan erilaisella energiatasolla.
• tarve lähteä liikkeelle: juoksuohjelma alkoi. Tämän lisäksi uintikertoja on tullut yksi lisää viikkoon ja kävelyä on tullut ihan mielettömästi arkeen lisää. Vaikka vielä liikunnassa ei saadakaan nauttia parhaista hyödyistä (ne tulevat siellä 2-3 kuukautta lopettamisesta) niin käveleminen aina helpottuu itselläni ensimmäisenä. Haluan lähteä liikkeelle eikä sitä minulta erityisesti vaadita. Liikunta on jonkinlainen substituutti tupakalle, mutta äärimmäisen hyvä sellainen. Jos polttaa 10 savuketta päivässä niin se on melkein 1 h lisää aikaa jokaiseen päivää. Siinä yhdessä tunnissa ehtii hyvin lenkkeillä.
• ylpeys itsestä: olen ylpeä itsestäni ja kohtaan arjen haasteita erilaisella mindsetillä. Tupakka antaa jonkinlaisen tekosyyn siihen, ettei tarvitse käsitellä oikeasti ongelmia vaan ne voi ikään kuin tupakoida lävitse. Kun tupakkaa ei ole saatavilla niin ainakin minä joudun käsittelemään erilaisia elämäni pieniä iloja ja suruja aivan eri tavalla. Kai se on ikään kuin asioiden kohtaamista sellaisena kuin ne ovat.

Tästä on hyvä jatkaa! Tsemppiä kaikille lopettajille jatkoon!

 

[peterra]

Taidan olla ainoa tähän ketjuun kirjoittava. Kirjoitan nyt kuitenkin - jos nyt en mistään muusta syystä niin vähintään omaksi ilokseni ja todistukseksi itselleni siitä, että päätökseni pitää - tämän hetken kokemuksista, muutoksista sekä yleisolotilasta.

Tupakanhimo on päästänyt irti toistaiseksi
Ensimmäinen savuton kuukausi oli tälläkin lopetuskerralla kaikista armottomin. Päivääkään ei mennyt niin, ettei mielessä olisi ollut tupakointi tai vähintään sen kuuluisan yhden maistaminen. Olin kuitenkin valinnut ensimmäisen kuukauden strategiakseni päivä kerrallaan -ajattelun. Pahimmilla hetkillä tyynnytin itseäni ajatuksella, että poltan sitten huomenna ja usein ajatus unohtui yön aikana. Olen lopettanut ajan laskemisen, joka on yleensä minulle hyvä merkki. Enää en mieti päivittäin edes sitä, koska viimeksi olen polttanut. Tämä ajatus alkoi toteutua noin kolme viikkoa sitten. Korostan edelleen tuota otsikon viimeistä sanaa. Aikaisemmat lopetuskerrat ovat opettaneet, että tupakanhimo on kuin rakkaus, se muuttaa muotoaan ja saattaa häipyä ja yhtäkkiä taas palata.

Yleisvointi
Arjen muuttuminen helpommaksi on ehkä se motivoivin juttu. Yleisolotila on tässä toisen lopettamiskuukauden aikana ottanut ison stepin kohti parempaa. Energisyys on ehkä se hienoin juttu, josta haluan eniten puhua. En osaa tätä oikein sanoiksi pukea, mutta tupakka on ihan valtavan passivoiva aine. Yleensä lopettamisen alussa energiataso ensin romahtaa, mutta täällä 2-3 kuukauden taitteessa se alkaa vähitellen palautua. Jaksan suorittaa päivän askareita määrätietoisesti ja minulle jää vielä energiaa käydä ulkoilemassa, uimassa tai pyöräilemässä. Tupakoinnista muistuttaa edelleen eniten kovissa liikuntasuorituksessa ylös pyrkivä lima. Tämä limaisuus ei kokemukseni mukaan heti olekaan loppumassa eli räitään ja availlaan kurkkua niin kauan kuin tarve vaatii.

Odotan elämässäni uudenlaisia asioita
Tupakoijana minua harmitti lähes aina se, etten osannut nauttia mistään elämäni asiasta. Mikä tahansa tapahtuma tai meno niin aina se fiilis oli sellainen, että odottelen seuraavaa röökiä. Kun tämä odottelu elämästäni poistui taas kerran, toivottavasti pysyvästi, aloin odottamaan toisenlaisia asioita. Odotan hyviä sarjoja, hyviä elokuvia, lukuhetkiä, sarjan katselua tietokoneella, hidasta aamua kahvikupin kanssa kalsareissa ja viikonloppuisin aamulenkkiä. Koen tietynlaista eufoorista vapautta, kun urheilutapahtumissa voin erätauolla nauttia kaikessa rauhassa olueni tai ystäväni seurasta, enää minun ei tarvitse kiirehtiä kelloa katsoen tupakalle pieneen karsinaan.

Tämmösin ajatuksin kohti kolmatta savutonta kuukautta! Tsemppiä kaikille lopettaneille ja lopettamista harkitseville. Tämä on matka, joka oikeasti antaa palkintoja eikä se ole vain illuusiota ja propagandaa.

 

[peterra]

Monologin jatko. Pian on kolme kuukautta savuttomuutta täynnä ja kasvan päivä päivältä luottavaisemmaksi siihen, että minun osaltani tupakointi olisi tupakoitu. Etenevä kevät ja loistavat terassikelit toki tuovat oman haasteensa ja viime päivinä vanha ystäväni tupakanhimo on ollut vieraana lähes päivittäin. Tupakanhimo on jälleen muuttanut muotoaan. Kyseessä ei ole mikään fyysinen kokemus tai edes oikea halu, jonka haluaa toteuttaa. Se on sellainen kevyt ajatus, että tähän hetkeen jotenkin sopisi tupakka. Yleensä kuitenkin mieli osaa ohittaa tuon hetken siihen kuuluvalla vakavuudella.

En halua nyt ylettömästi toistella samaa, mutta:
1) minulla oli ihan kamala flunssa tuossa pari viikkoa sitten. Tai itse asiassa flunssa meni ohitse vasta muutama päivä sitten. Siinä olossa mietin, millainenhan se olo olisi ollut, jos vielä olisin kiskonut tupakkaa. Kun makasin yskien sänkyni pohjalla, tuntui samalla todella hyvältä. Ratkaisuni tupakoimattomuudesta sai merkitystä.
2) kuten olen monesti aikaisemmin kertonut, minulla on hirveä tarve päästä liikkeelle. Tupakoinnin lopettamisesta vapautuva energia on upotettava johonkin. Olen taas löytänyt kesän alkajaisiksi suhteeni pyöräilyyn sekä rullaluisteluun uudestaan. Rullaluistelu on se laji, joka muistuttaa rasittavuudessaan minua siitä, mitä keuhkoilleni olen tehnyt.
3) elämäni on säännöllistä ja säntillistä. Jaksan tehdä juttuja, jotka liittyvät työhön ja opintoihin. Jaksan nähdä ystäviä ja tehdä heidän kanssaan mielekkäitä juttuja. Yksi aliarvostettu näkökulma tupakoinnin lopettamisessa on kyky käsitellä stressiä. Kuvittelin tupakoijana vuosia, että tupakointi auttaisi stressin käsittelyä, mutta se on itse asiassa juuri toisin. Tupakointi luo sietämättömän nikotiinistressin, joka pitää sinut erossa asioista, joita oikeasti haluat tehdä.

Aion jatkaa valitsemallani tiellä ja kulkea rohkeasti savuttomuuden polkua. Alkava kesä ja palaileva ajatus tupakoinnista todistavat ja muistuttavat edelleen minua tupakoinnistani. Nykyään en enää kutsu noita huonoiksi muistoiksi vaan ne ovat merkkejä siitä, että alan toipua. Olen myös onnellinen siitä, että viimeisin lopettaminen on jälleen ollut henkisesti kuluttavaa, raskasta ja jopa fyysistä toisinaan. Se muistuttaa siitä, mikä työ on edessä jossain vaiheessa, jos jälleen repsahtaisin polttamaan. Muistot ennaltaehkäisevät toivottavasti repsahdukset.

En ole vieläkään ulkona tästä enkä halua edes kuvitella sitä. Olen kuitenkin matkalla suuntaan, johon haluan mennä.

 

[godspeed]

Kesällä tulee ilmeisesti 5 vuotta täyteen. En siis oikein enää muista tarkasti vuotta, vaan sitä pitää aina joka kerta vähän jostain haistella.

Välillä ihan yleisen henkisen hyvinvoinnin kautta ajattelee, että voisipa vielä polttaa. Monet sanoo tiukasti, että se on vaan riippuvuutta, mutta kyllä minä siitä tupakoinnista nautin. Voisin edelleen muutamia omia projekteja tehdessä poltella, koska se vähän kuin kuului asiaan ja sai palkita itseään mahdollisista oivalluksista. Tupakointi siis vauhditti ajatuksia ja paransi henkistä oloa. Kyllä, tämä on nyt jälkeenpäin se minun päätelmäni. Jos minun paikoin tyhjästä elämästäni jotain puuttuu, niin tupakki. Aina oli se tuumaustauko, josta oli oikeastikin hyötyä.

Mutta. Kokeilla ei enää voi, koska luulen olevani välittömästi nalkissa. En halua kuluttaa rahaa tupakkaan, ja koen, että sitten haittoja on kuitenkin liikaa. Terveys tietysti myös, mutta sekin tuli mieleen vasta tässä kohtaa viestiä, eli noin pahasti se tupakka sitten on muokannut ajatuksia aikanaan. Eli kerran tupakkamies, aina tupakkamies.

 

[Rinksu]

@peterra ,

Pidä vaan pääsi. On meinaan päätös jota et katumaan tule.

Itsellä nyt 2,5 vuotta siitä kun vihdoin viimein (oli useita pieleen menneitä "lakkoja" takana) poltin sen viimeisen tupakkani.

Elämän laadun kohentuminen siitä hetkestä on ollut valtava.

 

[avatar]

Tuli viime torstaina täyteen 5 vuotta ilman spaddua.

En rehellisesti sanottuna edes muistanut koko päivää kunnes vasta eilen tajusin.

Paras asia mitä olen ikinä tehnyt.

 

[Ollakseni]

En tiedä olenko poikkeus, mutta en ole nikotiinista saanut vieroitusoireita ikinä. Enkä kyllä kofeiinistakaan. Ei tule päänsärkyä tai muuta.

Itse en ole ainakaan vielä lopettamassa, mutta kaikille lopettajille kaikki henkinen tuki, thoughts and prayers jne. Kun ei ole halua lopettaa niin ei kannata edes yrittää varsinaisesti.

 

[peterra]

Kun ei ole halua lopettaa niin ei kannata edes yrittää varsinaisesti.

Ilman oikeaa halua lopettaminen ei onnistu, joten sitä omaa halua kannattaa odottaa. Olen muutamaan otteeseen itse jutellut tupakoinnin lopettamisesta erinäisten lääkärien kanssa, joiden työtehtävään kuuluu ohjata tupakoinnin lopettamiseen. Minulla on ollut todella huono säkä lääkäreiden suhteen, koska kukaan heistä ei ole tuntunut oikein ymmärtävän tuota oman tahdon ja ajoituksen merkitystä. Apu on ollut käytännössä sitä, että rupeamme tutkimaan tätä sun ongelmaa x, jos ensin lopetat tupakoinnin.

Vaikken minä tupakoinnista pidä enkä tupakointia kenellekään suosittele, niin Suomessa tupakoija on julkisessa terveydenhuollossa kakkos- tai kolmosluokan kansalainen. Tavallaan kaikki oireesi laitetaan automaattisesti sen piikkiin. Jos sinulla vielä on yhdistelmä esim. ylipainoa+tupakointia niin käytännössä mihinkään uuteen oireeseen järjestelmämme ei lähde puuttumaan. Kaikki johtuu aina tupakoinnista tai ylipainosta sekä niiden yhdistelmästä. Se on siis yksi uusi asia, minkä tästä savuttomuudesta saa, että voi olla oikea mahdollisuus joskus saada niihin vaivoihin ihan oikeita tutkimuksia ja selvityksiä.

Itse olen lopettaessa kokenut, että ne tärkeimmät keinot ovat olleet:
1) 100 % itsekkäät syyt ja aito halu savuttomuuteen. Näiden syiden muistaminen ja käsittely osana prosessia.
2) Tilannetoleranssi ja kyky välttää ainakin alussa tietyt tilanteet eli prosessoida omaa riippuvuutta. Ei ole mikään pakko hypätä heti savuttomuuden ensimmäisenä päivänä niihin vaikeimpiin tilanteisiin.
3) Henkinen toipuminen ja lopetusprosessia aidosti tukevat menetelmät kuten tieto (youtube-videot erilaisista tekniikoista, Stumppaa tähän-kirja jne.)
4) Itse en ole tarvinnut hirveästi sosiaalisista tukea. Silloin aikanaan joskus vuosia sitten, kun lopetin n. vuodeksi, silloin siihen tarvittiin lähipiirin valtava sosiaalinen tuki. Se sosiaalinen tuki tuli silloin ikään kuin käytettyä, mutta repsahtaessani pitkän tupakoimattoman jakson jälkeen, opin samalla myös sosiaalisen tuen negatiivisen puolen: toiset ihmiset pettyvät sinuun puolestasi. Tupakointi on kuitenkin niin voimakkaan henkilökohtainen kokemus, ettei repsahduksista kannata edes oikeastaan mainita kenellekään. Kun koin itse sosiaalisen elämän puolella enemmän painostusta kuin tukea niin olen myöhemmät lopettamiset pyrkinyt hoitamaan ilman sosiaalisia paineita. Ainoa paine, joka minuun osuu, tulee itseltäni. Kun se paine on lähtöisin minusta niin en minä tässä (kävi miten vain), ketään muuta petä kuin itseni.

Tsemppiä kaikille, jotka lopettavat! Ja niille, jotka eivät ole vielä lopettamassa niin tsemppiä siihen oman hetken etsintään. Lopettaminen sisältää paljon ajatustyötä ennen kuin viimeinen tupakka oikeasti sammuu. Eli toisin kuin suomalainen lääkäri lopeta vain niin minun viestini on lopeta vain oikealla hetkellä.

 

[KariJurri]

Day 3 kokonaan ilman tupakkaa, sitä ennen viikon ajan koitin vaan koko ajan vähentää ja vähentää ja ottaa Zonnicia väliin pahimpien niksojen karkoittamiseksi. Lähinnä sen takia tämä että tuli perseiltyä alkukuusta rahojensa kanssa ja nyt joutuu valitsemaan tupakoinnin ja syömisen väliltä loppukuussa. Alan kallistumaan siihen että kyllähän sitä nyt ihminen pari päivää syömättä pärjää.

On se kauhea myrkky ja on tää 20v jälkeen polttamattomuus kamala fiilis. Halua olisi lopettaa kokonaan, niin lasteni takia kuin itsenikin, mutta voi helvetin helvetti kun mistään ei tule mitään ja hermot on riekaleina ja tekisi mieli mennä vaikka myymään hanuria Meskun nurkalle yksistä jämistä. Zonnic auttaa noin 5min ajan. Kamalasti yritän keksiä itselleni tekemistä ja olla ajattelematta tätä, mutta kyllä sitä perkele ihminen huomaa tällaisina hetkinä tahdonvoiman olevan heikko.

Send help.

 

[Evil]

Send help.

Vaimon serkkutytön mies, sanotaan nyt vaikka Kimmoksi, sairastui koronaan taannoin. Tuli keuhkokuume, meni heikkoon kuntoon. Joutui sairaalaan. Löysivät keuhkosyövän. Etäispesäkkeitä aivoissakin. Miehellä ikää 54 ja 40 vuotta polttanut antaumuksella.

 

[KariJurri]

Vaimon serkkutytön mies, sanotaan nyt vaikka Kimmoksi, sairastui koronaan taannoin. Tuli keuhkokuume, meni heikkoon kuntoon. Joutui sairaalaan. Löysivät keuhkosyövän. Etäispesäkkeitä aivoissakin. Miehellä ikää 54 ja 40 vuotta polttanut antaumuksella.

Kiitos.