Kuukauden päiväthän siitä alkaa olla, tai itse asiassa melko lailla menee juuri tänään tasan kuukauteen, kun päätin viimeisen kerran lopettaa tupakoinnin. Pahoittelen yleisölle, että tässä ketjussa meikäläisen jorinat toistuvat lähes samanlaisella kaavalla, mutta käytännössä ketjun merkitys itselleni on ihan valtava toipumisen välineenä.
Kolmas viikko helvettiä
En tiedä, onko kyseessä ns. opittu ahdistus, mutta meikäläiselle ei oikein missään lopetuskerrassa ole istunut kolmoset. Kolmas päivä, kolmas viikko, kolmas kuukausi jne. Kolmannella viikolla minulle iski useita kertoja, useana eri päivänä, ns. aktiivinen tupakankaipuu. Puhun itse tupakan kaipuusta tässä kohtaa mieluummin kuin tupakanhimosta, koska himon koen lähes fyysiseksi kokemukseksi, kun taas kaipuu on taustalla haalistuva tunne jostakin puuttuvasta.
Tupakankaipuu oli niin kova joinakin päivinä, etten uskaltanut käydä kaupassa, koska mieleni antoi minulle ns. jatkuvasti soivalla levyllä ajatuskatkelmaa "yhden voit polttaa", joka on tunnetusti päihderiippuvaisen alakulon alkamispäivä. Nämä tuntemukset kyllä päivän edetessä katosivat, mutta siinä hetkessä, kun tuollainen pääsee valloilleen, niin täytyy kyllä istua ja hengittää syvään.
Vapaus
Kun olen tällainen tupakoinnin sarjalopettaja, aito kokemusasiantuntija, lopettamisesta, niin minua kiinnostaa jokaisen lopetuskerran tietynlainen ainutlaatuisuus. Jos ajattelen menneisyyttä, niin olen lopettanut tupakoinnin euforisesti vuonna 2012, jolloin muistan päätöksen olleen täysin impulsiivinen. Muistan vieläkin, kuinka istuin sohvalla ja katsoin telkkaria, kun päätin, että eiköhän tämä ollut tässä. Tuolloin lopettaminen oli sellaista euforiaa alusta loppuun: olin niin ylpeä itsestäni, ettei koko asia edes mietityttänyt minua.
Kun olen viimeisen kahden vuoden aikana lopettanut nyt tupakoinnin kolmesti, niin lienee selvää, että väistämättäkin lähestyn viimeistä lopetuskertaani. Jokainen näistä kolmesta lopettamisesta on ollut hieman erilainen, mutta on niissä ikävä kyllä ollut myös yhteistä.
Vapauden käsite on tupakoijalle todella vaikea nieltävä: vaikka näkee itsessään ja ympärillään sen kaiken hyvän, jota tupakoimattomuudesta ihan heti itselle seuraa, niin kuitenkaan sitä ei suostu hyväksymään aivan suoraksi tupakoinnin lopettamisen seuraukseksi.
Tulevia haasteita
Vannon lopettamisessa kontrollin ja halun nimeen. Erilaisiin tilanteisiin kannattaa mielestäni varautua. Minulla on muutama iso haaste tulossa nyt 1,5 kuukauden aikana ja olen alkanut jo etukäteen miettiä, miten nämä hoidan parhaiten. Tiedän, että kaikissa näissä on suuri repsahduspotentiaali, joten yritän tiedostaa riskit jo etukäteen.
Ensi viikolla on ystävän juhlapäivä, johon liittyy pidennetty viikonloppu Pirkanmaalla. Mökkeilyä, saunomista, alkoholia ja todennäköisesti huomattava määrä iloisia viihdekäyttäjiä nikotiinin osalta. Minä en halua vaihtaa tätä alkanutta tupakoimattomuuttani uudestaan nikotiiniin, joten olen ajatellut suoraan kertoa, että minä en edes pyydettäessä tarvitse näitä. Riskit kasvavat, jos juopuu.
Nykyiset työkaverit järjestävät minulle läksiäiset toukokuun lopussa, jossa pääsen harjoittelemaan täysin samaa ja ystävän häät järjestävät kesäkuun alussa vielä lisäksi samanlaisen kokemuksen. Elämähän ei voi loppua näihin haasteisiin ja ne ovat kaikki upeita tapahtumia, joista haluaa nauttia, mutta ilman nikotiinia kiitos.
Kestävää onnea
Jokaisella on omat syynsä, miksi tupakoinnista haluaa eroon (tai ylipäätään nikotiinista), mutta omaksi kestosuosikikseni on muodostunut kyky rauhoittua. Tiedän, että nikotiinin hinta minulle on rauhattomuus. Minulla on jatkuvasti väsynyt ja yliaktiivinen olo, kun poltan. Huume vie mennessään mielen niin nopeasti, etten edes tajua sitä.
Ihaninta tässä kaikessa on ollut se kiireen täydellinen häviäminen omasta elämästäni. Aikaa on, ja voin käyttää sitä itselleni mielekkäillä tavoilla, mutta minun elämäni ei enää muodostu odotuksesta. En odota työpäivän jälkeen, koska pääsen kotiin polttamaan. Voin pyöriä harrastuksissani ilman huolta eikä minun tarvitse aikataululla ystäviä sen mukaan, koska pääsen tupakoimaan.
Kaikki tämä on niin lähellä, että tupakoijan on vaikea muistaa sitä. Saati sitten ymmärtää, kuinka kokonaisvaltaisesti tuo tapa häiritsee elämää.
