Kokemukseni oli semmoinen tuon elokuvan kanssa, ettei sellaista halua kokea enää. 90 minutes of ugly crying.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Suomi ja Yhdysvallat ratkaisevat alkulohkon voittajan tiistain iltaottelussa – Petteri Rimpinen jatkaa tolppien välissäLue lisää »
-
Jääkone hajosi Espoossa − Norjan ja Slovakian ottelun kolmas erä siirtyy harjoitushalliinLue lisää »
-
Lahjakas Oona Koukkula suuntaa SDHL:äänLue lisää »
-
Kevään pronssimitalisti Kasper Björkqvist Ilveksen hyökkäyskalustoon − "Pystyy vaikuttamaan positiivisesti pelin kulkuun monella eri tavalla"Lue lisää »
-
Jimi Suomi vahvistamaan KooKoon puolustusta − "Kaikki mahdollisuudet lunastaa suuri rooli tulevien kausien aikana"Lue lisää »
-
SK: Ässät näytti jälleen ovea – nyt lähti toimitusjohtajaLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 310 555
- 11 991
Siis South Parkhan on paljon hauskempi ja terävämpi kuin alkuaikoinaan. Alussa huumori oli sitä lapsellista pissakakkaa ja Mr Slave, Big Gay Al kaltaisilla hahmoilla shokeeraamista. Vähitellen näitä elementtejä on karsittu pois taidokkaan yhteiskuntakritiikin tieltä. Parasta South Parkissa on, että se vittuilee juurikin kaikille puolille. Ero johonkin Putouksen ja Trevor Noahin (jota kyllä sinänsä katsoo) "nauretaanpa nyt taas Trumpille" -juttuihin on valtava.
Kreisikomedioille on paikkansa ja aikansa, myönnän viihtyväni American Pien ja Hangover 1 ja 2 parissa, mutta joillekin Adam Sandlerin leffoille ei voi saumaa antaa
Aina voi valittaa, ettei elokuva ole komedia, jos se ei naurata, mutta samalla logiikalla voi väittää johonkin omaan mielipiteeseen tukeutuen, ettei elokuva voi olla kauhuelokuva, jos se ei yhtään pelota. Tuli vaan mieleen, että tarkoitus genreillä on yleensä vain kuvata mahdollisimman osuvasti kutakin elokuvaa, jolloin esimerkiksi jokin komedia tai draama voi olla vain kattotermi, jonka alle mahtuu kaikenlaista. Naurattaa tai pelottaa sitten kuinka tahansa, tai ei yhtään. Onko jollakulla sitten oikeutta määritellä mitään termistöä uusiksi tai edes vähän muokatakseen, niin se on kokonaan sitten ihan eri keskustelu. Mitäs mieltä olette kauhukomedioista?
Ainakin IMDb määrittelee kaikki mainitut elokuvat draamakomedioiksi. Tai tarkemmin sanottuna listaa kaikki sekä draaman että komedian kategoriaan.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
The Dig
Netflix leffa. Draama Sussexsissa tehdystä arkeologisesta kaivauksesta juuri toisen maailmansodan alla. Ei mitään suureellista tai mahtipontista, vaan hyvin kerrottu kertomisen arvoinen tarina. Hyvät ja aidot ihmiskuvaukset tuo syvyyttä sinänsä simppeliin tarinaan jossa kaikki hahmot tuntuu tosi aidoilta ihmisiltä.
Laadukasta ajanvietettä pienen hyvin kerrotun tarinan ääressä.
Netflix leffa. Draama Sussexsissa tehdystä arkeologisesta kaivauksesta juuri toisen maailmansodan alla. Ei mitään suureellista tai mahtipontista, vaan hyvin kerrottu kertomisen arvoinen tarina. Hyvät ja aidot ihmiskuvaukset tuo syvyyttä sinänsä simppeliin tarinaan jossa kaikki hahmot tuntuu tosi aidoilta ihmisiltä.
Laadukasta ajanvietettä pienen hyvin kerrotun tarinan ääressä.
Plussaa myös malickmaisista väläytyksistä heti alussa ja sitten vielä tukevammin mm. loppupuolella laskevassa ilta-auringossa. Muuten toki perinteisempää.
Hyvin tehty ja kirjoitettu perinteinen lämmin "sunnuntai alkuillan" brittielokuva. Fiennes erinomainen, mutta yllättääkö se nyt ketään. Mukavaa myös nähdä Carey Mulligania pitkästä aikaa.
Viimeksi muokattu:
Kuopionkukko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- KalPa, Red Wings, ManU, Kups
Vuokrasin Tenetin ja nyt ymmärrän kaiken sen kehun ja hypen. Oli loistava Bond leffa olematta Bond
Nelisen päivää enää Golden Globeihin, jotka ovat siirtyneet Oscareiden alkuperäiseen ajankohtaan. Globeja vietetään sekä itärannikolla Rockefeller Centerin Rainbow Roomissa että länsirannikolla tavallisella paikassa Beverly Hiltonissa. Tina Fey juontaa New Yorkista ja Amy Poehler Los Angelesista. Hirveästi ei mitään käytännön tietoa ole saatavilla järjestelystä, mutta ilmeisesti nämäkin pippalot mennään ilman yleisöä - tässä tapauksessa siis ehdokkaat jännittävät kotisohvalta, mutta toivottavasti kuitenkin etiketin mukaisesti pienessä huppelissa. Tietysti mahdollista on, että molemmissa paikoissa olisi läsnä jonkinlainen pieni yleisö. Vähän eristäytymistä ennen tapahtumaa ja negatiivinen koronatesti tai kaksi ei ole ollut mitenkään epätavallista. Kuka tietää. Vähän latistavia nämä palkintogaalat ovat olleet ja aika alkaa Oscareiltakin loppua, että saataisiin teatteri täyteen väkeä. Ellei sitten niissä ilmaispussukoissa jaeta kaikille ilmaisten iPhonien sijaan rokotteita, mikä ei jostain syystä ihmetyttäisi, vaikkei tule tapahtumaan tänä aikakautena.
Mutta siis ehdokkaat:
Paras elokuva - Draama:
Paras elokuva - Komedia tai Musikaali:
Paras näyttelijä - Draama:
Paras näyttelijätär - Draama:
Paras näyttelijä - Komedia tai Musikaali:
Paras näyttelijätär - Komedia tai Musikaali:
Paras miespääsivuosa:
Paras naissivuosa:
Paras ohjaaja:
Paras käsikirjoitus:
Paras alkuperäismusiikki
Paras alkuperäislaulu:
Paras animaatio:
Paras ulkomainen elokuva:
Eniten ehdokkuuksia:
6 - Mank
5 - The Trial of the Chicago 7
4 - The Father, Nomadland, Promising Young Woman
3 - Borat 2, One Night in Miami
Wikipediasta näkee sitten myös televisiopuolen ehdokkaat, en niitä tänne leffapuolelle viitsi liittää.
Koronavuosi näkyy, koska Mank oli vain ihan hyvä ja Chicago 7 taas oli parhaimmillaan kohtalainen. Silti sieltä on saatu molempien heikoista kohdista, ensin mainitun kaksiteräinen hiomaton käsikirjoitus ja toisen ohjaus, saatu niillekin ehdokkuus. Olkoonkin, että Mankin käsikirjoitus saattaa Oscar-ehdokkuuteenkiin yltää, mutta se oli silti hiomaton ja olisi voinut olla parempi.
En ole vielä tutustunut, että mitä tuolta puuttuu. Välittömästi tuli kuitenkin mieleen, että missä ovat esimerkiksi King of Staten Island (komedia) ja Never Rarely Sometimes Always. Outolintuja tietysti Minarin sijoittaminen ulkomaiseksi elokuvaksi, koska siinä ei puhuta tarpeeksi englantia. Samoin Hamiltonin (ja Lin-Manuel Mirandan) ehdokkuus 5-6 vuotta vanhana filmatisoituna Broadway-näytelmänä on eksoottinen. Omissa sfääreissään on sitten The Promin ja James Cordenin ehdokkuudet. Ja tietysti Baron Cohen ja Borat 2 myös omalla tavallaan.
Lupaavan nuoren naisen vankkureissa, vaikuttaa nerokkaalta elokuvalta. Käsittelee naisen kokemusta, miesosiin castattuna pidettyjä komedisia näyttelijöitä, romanttinen komedia, kostotarina, mustaa huumoria. Pakko olla hyvä, jos noin vahvan oloisena genre-elokuvana kerää tuollaisen pöhinän. Ei ole helppoa yhdistellä ja vaihdella raskautta sekä kepeyttä. Tulee ensi-iltaan vasta 23.4 näillä näkymin ja Oscarit pidetään nykysuunnitelmissa 25.4. Animaatioista toivoisi jatkuvasti hyvää kamaa tuottavan Cartoon Saloonin Wolfwalkersin voittoa, mutta Soul on kovin hypetetty.
Peukku ylös myös La Lloronan ehdokkuudelle.
Mutta siis ehdokkaat:
Paras elokuva - Draama:
| The Father | Mank | Nomadland | Promising Young Woman | The Trial of the Chicago 7 |
Paras elokuva - Komedia tai Musikaali:
| Borat 2 | Hamilton | Music | Palm Springs | The Prom |
Paras näyttelijä - Draama:
| Riz Ahmed - Sound of Metal | Chadwick Boseman - Ma Rainey's Black Bottom | Anthony Hopkins - The Father | Gary Oldman - Mank | Tahar Rahim - The Mauritanian |
Paras näyttelijätär - Draama:
| Viola Davis - Ma Rainey's Black Bottom | Andra Day - The United States vs. Billie Holiday | Vanessa Kirby - Pieces of a Woman | Frances McDormand - Nomadland | Carey Mulligan - Promising Young Woman |
Paras näyttelijä - Komedia tai Musikaali:
| Sacha Baron Cohen - Borat 2 | James Corden - The Prom | Lin-Manuel Miranda - Hamilton | Dev Patel - The Personal History of David Copperfield | Andy Samberg - Palm Springs |
Paras näyttelijätär - Komedia tai Musikaali:
| Maria Bakalova - Borat 2 | Kate Hudson - Music | Michelle Pfeiffer - French Exit | Rosamund Pike - I Care a Lot | Anya Taylor-Joy - Emma |
Paras miespääsivuosa:
| Sacha Baron Cohen - The Trial of the Chicago 7 | Daniel Kaluuya - Judas and the Black Messiah | Jared Leto - The Little Things | Bill Murray - On the Rocks | Leslie Odom Jr. - One Night in Miami |
Paras naissivuosa:
| Glenn Close - Hillbilly Elegy | Olivia Colman - The Father | Jodie Foster - The Mauritanian | Amanda Seyfried - Mank | Helena Zengel - News of the World |
Paras ohjaaja:
| Emerald Fennell - Promising Young Woman | David Fincher - Mank | Regina King - One Night in Miami | Aaron Sorkin - The Trial of the Chicago 7 | Chloé Zhao - Nomadland |
Paras käsikirjoitus:
| Emerald Fennell - Promising Young Woman | Jack Fincher - Mank | Aaron Sorkin - The Trial of the Chicago 7 | Florian Zeller & Christopher Hampton - The Father | Chloé Zhao - Nomadland |
Paras alkuperäismusiikki
| Trent Reznor, Atticus Ross & Jon Batiste - Soul | Trent Reznor & Atticus Ross - Mank | James Newton Howard - News of the World | Alexandre Desplat - Midnight Sky | Ludwig Göransson - Tenet |
Paras alkuperäislaulu:
| Fight For You - Judas and the Black Messiah (D´Mile, H.E.R., Tiara Thomas | Hear My Voice - The Trial of the Chicago 7 (Celeste & Daniel Pemberton) | Io Si (Seen) - The Life Ahead (Laura Pausini, Niccoló Agliardi, Diane Warren) | Speak Now - One Night in Miami (Sam Ashworth, Leslie Odom Jr.) | Tigress and Tweed - The United States vs. Billie Holiday (Andra Day, Raphael Saadiq) |
Paras animaatio:
| The Croods: A New Age | Onward | Over the Moon | Soul | Wolfwalkers |
Paras ulkomainen elokuva:
| Another Round - Tanska | La Llorona - Guatemala | The Life Ahead - Italia | Minari - Yhdysvallat | Two of Us - Ranska |
Eniten ehdokkuuksia:
6 - Mank
5 - The Trial of the Chicago 7
4 - The Father, Nomadland, Promising Young Woman
3 - Borat 2, One Night in Miami
Wikipediasta näkee sitten myös televisiopuolen ehdokkaat, en niitä tänne leffapuolelle viitsi liittää.
Koronavuosi näkyy, koska Mank oli vain ihan hyvä ja Chicago 7 taas oli parhaimmillaan kohtalainen. Silti sieltä on saatu molempien heikoista kohdista, ensin mainitun kaksiteräinen hiomaton käsikirjoitus ja toisen ohjaus, saatu niillekin ehdokkuus. Olkoonkin, että Mankin käsikirjoitus saattaa Oscar-ehdokkuuteenkiin yltää, mutta se oli silti hiomaton ja olisi voinut olla parempi.
En ole vielä tutustunut, että mitä tuolta puuttuu. Välittömästi tuli kuitenkin mieleen, että missä ovat esimerkiksi King of Staten Island (komedia) ja Never Rarely Sometimes Always. Outolintuja tietysti Minarin sijoittaminen ulkomaiseksi elokuvaksi, koska siinä ei puhuta tarpeeksi englantia. Samoin Hamiltonin (ja Lin-Manuel Mirandan) ehdokkuus 5-6 vuotta vanhana filmatisoituna Broadway-näytelmänä on eksoottinen. Omissa sfääreissään on sitten The Promin ja James Cordenin ehdokkuudet. Ja tietysti Baron Cohen ja Borat 2 myös omalla tavallaan.
Lupaavan nuoren naisen vankkureissa, vaikuttaa nerokkaalta elokuvalta. Käsittelee naisen kokemusta, miesosiin castattuna pidettyjä komedisia näyttelijöitä, romanttinen komedia, kostotarina, mustaa huumoria. Pakko olla hyvä, jos noin vahvan oloisena genre-elokuvana kerää tuollaisen pöhinän. Ei ole helppoa yhdistellä ja vaihdella raskautta sekä kepeyttä. Tulee ensi-iltaan vasta 23.4 näillä näkymin ja Oscarit pidetään nykysuunnitelmissa 25.4. Animaatioista toivoisi jatkuvasti hyvää kamaa tuottavan Cartoon Saloonin Wolfwalkersin voittoa, mutta Soul on kovin hypetetty.
Peukku ylös myös La Lloronan ehdokkuudelle.
Kiitos jälleen @Buster erinomaisesta viestistä tähän ketjuun.
Itsellä ja varmasti monella muullakin ensimmäistä kertaa sellainen vuosi takana että ei ole päässyt elokuvateatteriin katsomaan Golden Globe ja Oscar-ehdokkaita, eikä pääsekään vähään aikaan. Täytyy googletella mistä nuo elokuvat löytyisi. Mank taitaa olla Netflixissä.
Olen yleensä leffateatterissa katsonut elokuvia ajatuksella ja kotisohvalta vähän kevyempää matskua. Siihen menee sekin että olen nähnyt yllä mainituista vain Boratin ja Soulin. Molemmat ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiä.
Vaikka Sachan huumorista pidänkin niin Borat oli häneltä ehkä huonoin tuotos koskaan, ratsasti vain tällä vanhalla hahmolla ja vitsit huonoja. Jos hänen edelliset komediat on mulle genressään 3-4/5 tähden elokuvia niin tämä oli 1/5. Ja täytyy miettiä mistä sen yhdenkin tähden antaa, ehkä siitä Giuliani tempauksesta mistä pääsi uutisiinkin.
Soul on tosiaan ylihypetetty. Itse olisin mieluummin katsonut vanhanliiton piirrettyä soul-kapakkamaisemissa ja kun totuus oli se että mennään siinä sielunmaisemassa ihan liian pitkään niin ei toiminut mulle.
Tituleeraan itseäni viralliseksi musascore-mieheksi, ihan vain sen vuoksi kun harva nostaa elokuvamusiikkia framille, mun mielestä se on todella tärkeässä osassa hyvää elokuvanautintoa. Nautin hyvästä ja monimuotoisesta, kokeilevastakin musiikista elokuvissa. Siihen liittyen hienoa nähdä NIN miehet Trent Reznor & Atticus Ross näin vahvasti mukana elokuvamusassa. Nostaa odotuksia jatkoakin ajatellen että elokuvamusiikkin panostetaan, eikä se ole vain yksi Celine Dionin kiekaisu mistä puhutaan sitten parikymmentä vuotta.
Itsellä ja varmasti monella muullakin ensimmäistä kertaa sellainen vuosi takana että ei ole päässyt elokuvateatteriin katsomaan Golden Globe ja Oscar-ehdokkaita, eikä pääsekään vähään aikaan. Täytyy googletella mistä nuo elokuvat löytyisi. Mank taitaa olla Netflixissä.
Olen yleensä leffateatterissa katsonut elokuvia ajatuksella ja kotisohvalta vähän kevyempää matskua. Siihen menee sekin että olen nähnyt yllä mainituista vain Boratin ja Soulin. Molemmat ennakko-odotuksiin nähden pettymyksiä.
Vaikka Sachan huumorista pidänkin niin Borat oli häneltä ehkä huonoin tuotos koskaan, ratsasti vain tällä vanhalla hahmolla ja vitsit huonoja. Jos hänen edelliset komediat on mulle genressään 3-4/5 tähden elokuvia niin tämä oli 1/5. Ja täytyy miettiä mistä sen yhdenkin tähden antaa, ehkä siitä Giuliani tempauksesta mistä pääsi uutisiinkin.
Soul on tosiaan ylihypetetty. Itse olisin mieluummin katsonut vanhanliiton piirrettyä soul-kapakkamaisemissa ja kun totuus oli se että mennään siinä sielunmaisemassa ihan liian pitkään niin ei toiminut mulle.
Tituleeraan itseäni viralliseksi musascore-mieheksi, ihan vain sen vuoksi kun harva nostaa elokuvamusiikkia framille, mun mielestä se on todella tärkeässä osassa hyvää elokuvanautintoa. Nautin hyvästä ja monimuotoisesta, kokeilevastakin musiikista elokuvissa. Siihen liittyen hienoa nähdä NIN miehet Trent Reznor & Atticus Ross näin vahvasti mukana elokuvamusassa. Nostaa odotuksia jatkoakin ajatellen että elokuvamusiikkin panostetaan, eikä se ole vain yksi Celine Dionin kiekaisu mistä puhutaan sitten parikymmentä vuotta.
Ei näyttänyt tästä olevan vielä juttua, muuta uuden Mortal Kombatin trailleri tuli viime viikolla. Ihan positiiviset vibat itselle tuosta jäi. Ei tule olemaan mikään masterpiece, mutta toiminta voi kannattella elokuvaa. Vähän niinkuin John Wick jatko-osissa. Jos rehellisiä ollaan moni varmaan haluaa nähdä/kuulla vain ”finish him” lauseen.
Linkki vie youtubeen ja on ikärajoitettua materialia, niin ei näy tässä.
Tarinankertoja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Tää on aika käsittämätön juttu.. siis toi stagetaltiointi on huikean hyvä, ja itse musikaali on rajoja rikkova ja hieno kaikenkaikkiaan.. mutta mitä tää tekee leffojen joukossa??
Nyt kun on pitkä työpäivä takana, niin piti oikein tutustua tähän tarkemmin Googlen kanssa. Mennään ensin Oscar-historiaan. Muun muuassa Laurence Olivierin ja Maggie Smithin tähdittämä Othello vuodelta 1965 oli periaatteessa filmatisoitu näytelmä, sillä se perustui National Theatre Companyn näytelmän käsikirjoitukseen lavasteita myöten. Ymmärtääkseni samankaltainen tapaus oli vuoden 1975 The Man in the Glass Booth.
Sen sijaan vuoden 1974 elokuva Give 'Em Hell Harry oli yhdeksällä kameralla tallennettu yhden miehen näytelmä, jota oli vielä yleisökin katsomassa ja pääosan esittäjä James Whitmore pokkasi suorituksestaan Oscar-ehdokkuuden. Samalla suorituksella irtosi ilmeisesti Grammy-voittokin parhaasta "puhealbumista" (spoken word album).
Teknisesti ottaen Hamilton olisi ollut myös sallittu Oscar-ehdokas. Ainoastaan dokkareiden kohdalla säännöissä on maininta, ettei ehdokkaaksi kelpaa esimerkiksi "unfiltered records of performances". Ilmeisesti siellä on Oscareiden säännöistä vastaava komitea kokoontunut ihan varta vasten ennakkoon käsittelemään Hamiltonia ja päättänyt, ettei se ole kelvollinen Oscar-ehdokas. Tulevaisuudessa lienee odotettavissa jonkinlainen sääntömuutos tai sanamuotojen selkeytys, joka torppaa tällaisen reilut neljä vuotta vanhan taltioinnin potentiaalisen kelpuutuksen suoralta kädeltä.
Samaan tapaan monilla muillakaan palkintogaaloilla ei ole mitään selkeitä torppaavia sääntöjä filmatisoituja esityksiä kohtaan. Jotkut tosin käsittelevät Hamiltonia elokuvan sijaan tv-ohjelmana.
Perinteisestihän esimerkiksi konserttitaltioinnit on niputettu dokumenteiksi, koska se nyt vaan on tavallaan oikean elämän tallentamista sellaisenaan - jonkun asian tai tapahtuman faktuaalinen tallennus. Tietysti jos hiuksia halutaan haroa, niin elokuvan määritys on kuta kuinkin: liikkuva kuva, joka kertoo tarinan. Siitä sopii sitten esimerkiksi pohdiskella, että kuinka paljon Hamiltonin filmatisoinnin ohjaajalla taas on ollut varaa kuvillaan sitä tarinaa kertoa. Minun ajatusmaailmassa kun kuitenkin elokuvaohjaaja on sen materiaalin jumala, mies jolla on visio, ja joka vastaa elokuvan artistisista ja dramaattisista aspekteista herättäen käsikirjoituksen (audio)visuaalisesti henkiin.
Onhan tuo kaikin puolin jännä homma, että 2016 Tonyt putsannut teatteriesitys samalla porukalla putkahtaa aikakapselista viisi vuotta myöhemmin pintaan - esitetään suoratoistona, töllöttimessä ja teattereissa - jonka jälkeen se niittää elokuva-alan ehdokkuuksia/palkintoja 2021. Ja pillit on alkuperäisen castin osalta pantu pussiin nelisen vuotta sitten, ainakin jos unohdetaan Mirandan kotimaassa järjestetyt hyväntekeväisyysnäytökset.
Ja on kyllä saakelin hyvä, itsekin sen näkemistä tuon 5-6 vuotta odotti. Mutta mielenkiintoinen tapaus.
Alien leffan tunnelmasta saa aika vahvasti kiittää ohjaaja Ridley Scottia. Ei kertonut näyttelijöille etukäteen missä käytävässä se Alien on sitten työnnettiin naaman eteen yllättäen. Sama juttu klassisessa ruokapöytäkohtaulsessa. Kertoi vain isot linjat, ei sitä että räjähtää mahasta ulos ja lisäksi tehosteina tekoverta ja sisäelimiä.
tässä hyvä kooste miten tuo tehtiin.
What’s the Story Behind the Chestburster Scene in “Alien”? | Watch | The Take
Every so often, a horror movie comes along with a scene so disturbing it becomes a permanent part of our cultural consciousness. There was the…
the-take.com
Näitä lueskellessa tulee mieleen lähipäiviltä esimerkki Lucasin maailmasta kun poika tuossa katseli Star Warseja. En muistanutkaan kuin surkeita hahmototeutuksia Phantom Menace on täynnä. Järkyttävää suorastaan.
Itse juuri katsonut Mandaloriania ja fiilistellyt sitä Disneyn Mandalorian dokkaria missä kerrotaan kuinka he kunnioittavat Lucasin maailmaa oikeilla nukeilla, pienoismalleilla, maskeilla, musiikilla ja myös hienovaraisesti tuomalla uutta tekniikkaa rinnalle jota itse Lucaskin käy tekovaiheessa katsomassa(=hyväksymässä). Mandalorian sarjana ei yllä parhaimpien leffojen tasolle jo ihan itseään toistavan kerronnankin vuoksi mutta iso hatunnosto tekijäjoukolle jota kiitettävästi esitellään tuossa dokkarissa.
Toki ymmärrän että tuo CGI oli samalla tavalla uutta aikanaan mutta nyt katsottuna oli iso virhe ja jää tahrana elokuvahistoriaan varsinkin tälläisten merkittävien elokuvien osalta.
Legendaarinen Beavis & Butt-head Do America saa jatko-osan. Leffa ilmestyy Paramount +-striimauspalvelussa.
Zack Snyder palaa zombie-genreen Netflixin Army of the Dead leffalla.
Viaplaylle tänään ilmestynyt The Hunt on aivan loistava satiirinen toimintapläjäys, jossa riittää verta, hikeä ja no kyyneleitä ei ehkä niinkään vaan komediallisiakin elementtejä. Itselle tämä kohosi viime vuoden top-2 leffaksi. Amerikan vasemmisto ja oikeisto saavat molemmat osansa elokuvassa ja yllätyksiä yllätysten perään. 10/10.
ps. Naispääosan vetäjä oli aivan loistava.
ps. Naispääosan vetäjä oli aivan loistava.
Toissa yönä jaettiin Golden Globet ja se vain vahvisti sitä hämmentynyttä fiilistä, kun yrittää ajatella, että mitkä elokuvat voisivat juhlia sitten huhtikuun lopussa Oscareissa. Kuitenkin vuosi on noissakin piireissä ollut poikkeuksellinen ja studioiden mediakoneistojen on ollut hankala saada niitä jopa 15 miljoonan dollarin mainoskampanjoita käyntiin kuten ennen vanhaan. Ei ole ollut punaisen maton ensi-iltoja, meet & greeteja, illallisia, juhlia ja jopa palkintoseremoniat itsessään menevät kotona kyhjöttäessä.
Nytkin Globeissa yleisö koostui hoitohenkilöstöstä. Vain juontajat ja palkintojen jakajat olivat paikan päällä, ehdokkaat ja muut kyhjöttivät kotona tietokoneidensa edessä juhlatamineissa. Televisiokatsojana on yleensä voittajan kohdalla voinut lukea huonetta ja päätellä yleisön mökästä, sekä mahdollisisista seisovista aplodeista asemia Oscareita varten, mutta kun ei ollut sitä perinteistä Oscar-äänioikeuden omaavaa yleisöä.
Vuoden yleisestä sekavuudesta huolimatta Globet voi kuitenkin vaikuttaa Oscar-ehdokkaisiin tänä vuonna yllättävänkin paljon, koska Globeista oli joku viitisen päivää siihen deadlineen, jolloin Oscar-akatemian jäsenten pitää viimeistään palauttaa äänestysliput, joilla valitaan Oscar-ehdokkaat. Eli siellä voidaan kansanomaisesti katsoa Globen voittajalistaa ja todeta, että nämä elokuvat minun ainakin kannattaisi vielä ehtiä katsoa ennen ehdokasäänestyksen sulkeutumista ja siellä ne äänestäessä sitten kummittelevat tuoreina muistoina.
Näyttelijöiden kohdalla Globet on olleet perinteisesti tarkimpia ennustamaan voittaja, vaikka tietysti aikanaan tuleva näyttelijöiden killan palkintotilaisuus on sitten se kaikkein paras mittari. Mutta vähän tuota Globen ehdokaslistaa katsoessa jatkuvasti ihmetyttää, että tässäkö nämä ovat. Outo, tynkäinen vuosi. Edelleen kuitenkin odotan näkeväni takavasemmalta tavallista enemmän yllätyksiä ja eroavaisuuksia sitten aikanaan Oscar-ehdokkaiden listassa, joka julkaistaan 15. maaliskuuta.
Chloe Zhao ja Nomadland veivät ohjaajan ja parhaan draaman. Lähinnä mietityttää, että se ei kuitenkaan vissiin ole tyylillisesti ja materiaaliltaan kovinkaan lähellä tavallista Oscar-voittajaa. Alle sadan henkilön äänestäjäkunnasta koostuvilla Globeilla on muutenkin aika eriävä näkemys ollut viime vuosina näissä jotain 10 000 päiseen Oscar-akatemiaan verrattuna. Borat 2 taas hieman yllättäen nappasi parhaan musikaali/komedian ja päälle Baron Cohenille paras miespääosa musikaali/komedia genressä, sekä aika hauskat voittopuheet häneltä - mitä paransi ihanan Isla Fisherin jatkuva epäuskon sekainen hajoaminen, että voiko tollain sanoa televisiossa. Sacha Baron Cohenhan voitti jo alkuperäisestä Boratista tämän saman näyttelypystin ja ansaitsi vielä alkuperäiskäsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden. Kyllä sieltä varmaan saattaa olla jotain ehdokkuutta tulossa, katsellaan. Mutta varmaan sitten vasta Oscar-gaalan kynnyksellä intoutuu enemmän ehdokkuuksista ja veikkauksista kirjoittamaan, mikäli aika antaa periksi.
Loput näyttelijäpalkinnot menivät draamasta postuumisti Chadwick Bosemanille ja naispääosa Andra Daylle, sekä komedia/musikaalista Rosamund Pikelle. Sivuosat draamasta: Daniel Kaluuya ja Jodie Foster. Kässäri meni Sorkinille, Soul paras animaatio ja musiikki. Minari paras "ulkomainen".
Wikipediasta näkee kaikki voittajat ja voi yhdistää nimet, sekä elokuvat.
Nytkin Globeissa yleisö koostui hoitohenkilöstöstä. Vain juontajat ja palkintojen jakajat olivat paikan päällä, ehdokkaat ja muut kyhjöttivät kotona tietokoneidensa edessä juhlatamineissa. Televisiokatsojana on yleensä voittajan kohdalla voinut lukea huonetta ja päätellä yleisön mökästä, sekä mahdollisisista seisovista aplodeista asemia Oscareita varten, mutta kun ei ollut sitä perinteistä Oscar-äänioikeuden omaavaa yleisöä.
Vuoden yleisestä sekavuudesta huolimatta Globet voi kuitenkin vaikuttaa Oscar-ehdokkaisiin tänä vuonna yllättävänkin paljon, koska Globeista oli joku viitisen päivää siihen deadlineen, jolloin Oscar-akatemian jäsenten pitää viimeistään palauttaa äänestysliput, joilla valitaan Oscar-ehdokkaat. Eli siellä voidaan kansanomaisesti katsoa Globen voittajalistaa ja todeta, että nämä elokuvat minun ainakin kannattaisi vielä ehtiä katsoa ennen ehdokasäänestyksen sulkeutumista ja siellä ne äänestäessä sitten kummittelevat tuoreina muistoina.
Näyttelijöiden kohdalla Globet on olleet perinteisesti tarkimpia ennustamaan voittaja, vaikka tietysti aikanaan tuleva näyttelijöiden killan palkintotilaisuus on sitten se kaikkein paras mittari. Mutta vähän tuota Globen ehdokaslistaa katsoessa jatkuvasti ihmetyttää, että tässäkö nämä ovat. Outo, tynkäinen vuosi. Edelleen kuitenkin odotan näkeväni takavasemmalta tavallista enemmän yllätyksiä ja eroavaisuuksia sitten aikanaan Oscar-ehdokkaiden listassa, joka julkaistaan 15. maaliskuuta.
Chloe Zhao ja Nomadland veivät ohjaajan ja parhaan draaman. Lähinnä mietityttää, että se ei kuitenkaan vissiin ole tyylillisesti ja materiaaliltaan kovinkaan lähellä tavallista Oscar-voittajaa. Alle sadan henkilön äänestäjäkunnasta koostuvilla Globeilla on muutenkin aika eriävä näkemys ollut viime vuosina näissä jotain 10 000 päiseen Oscar-akatemiaan verrattuna. Borat 2 taas hieman yllättäen nappasi parhaan musikaali/komedian ja päälle Baron Cohenille paras miespääosa musikaali/komedia genressä, sekä aika hauskat voittopuheet häneltä - mitä paransi ihanan Isla Fisherin jatkuva epäuskon sekainen hajoaminen, että voiko tollain sanoa televisiossa. Sacha Baron Cohenhan voitti jo alkuperäisestä Boratista tämän saman näyttelypystin ja ansaitsi vielä alkuperäiskäsikirjoituksesta Oscar-ehdokkuuden. Kyllä sieltä varmaan saattaa olla jotain ehdokkuutta tulossa, katsellaan. Mutta varmaan sitten vasta Oscar-gaalan kynnyksellä intoutuu enemmän ehdokkuuksista ja veikkauksista kirjoittamaan, mikäli aika antaa periksi.
Loput näyttelijäpalkinnot menivät draamasta postuumisti Chadwick Bosemanille ja naispääosa Andra Daylle, sekä komedia/musikaalista Rosamund Pikelle. Sivuosat draamasta: Daniel Kaluuya ja Jodie Foster. Kässäri meni Sorkinille, Soul paras animaatio ja musiikki. Minari paras "ulkomainen".
Wikipediasta näkee kaikki voittajat ja voi yhdistää nimet, sekä elokuvat.
Alien leffan tunnelmasta saa aika vahvasti kiittää ohjaaja Ridley Scottia. Ei kertonut näyttelijöille etukäteen missä käytävässä se Alien on sitten työnnettiin naaman eteen yllättäen. Sama juttu klassisessa ruokapöytäkohtaulsessa. Kertoi vain isot linjat, ei sitä että räjähtää mahasta ulos ja lisäksi tehosteina tekoverta ja sisäelimiä.
tässä hyvä kooste miten tuo tehtiin.
What’s the Story Behind the Chestburster Scene in “Alien”? | Watch | The Take
Every so often, a horror movie comes along with a scene so disturbing it becomes a permanent part of our cultural consciousness. There was the…
Scott noudatti hyvien kauhuelokuvien kaavaa ja näytti hirviötä mahdollisimman vähän. Siksi se on mielestäni pysynyt parhaimpana elokuvana Alien-sagassa. No samaa tasoa Aliensin kanssa. Kolmos osassa vielä säilyi pelottavuus kun alieniä näytettiin vain harvoin. Sen jälkeen vaikka CGI:llä tehtiin efektejä, niin ei ollut oikein enää pelottavaa kun hirviö sai paljon ruutuaikaa.
Spielberg noudatti samaa kaavaa Tappajahaissa. Hai pysyi pelottavana kun sitä näytettiin mahdollisimman vähän ja enemmän vihjailtiin hain läsnäoloa. Seuraavat jatko-osat olivatkin huonompia kun haita näytettiin entistä enemmin ja pelote vaikutus pieneni.
Ehkä tästä voisi ottaa oppia nykyajan ohjaajat. Mitä vähemmän näytät hirviötä, niin sitä pelottavampana hirviö pysyy.
Uhkan piilottelu on niin yksinkeritanen, mutta tehokas keino nostattaa jännitystä. Tuntuu, että se hai voi olla missä vaan ja iskeä koska tahansa. Tulee vertailuksi mieleen Jason Stathamin Megalodon (vai Meg) elokuva, jossa halutaan kokoajan näyttää, kuinka iso hai on. No se leffa menee enemmän komedian puolelle.
Myös Jurassic Parkissa menee ties kuinka kauan, että nähdään T-Rex tai raptori tai ylipäätään dinosaurusta. Kasvissyöjiä näytetään ilman piilottelua, mutta saalistajien osalta nostatetaan hypeä antamalla viitteitä dinoista näyttämättä niitä juuri lainkaan. Katsoja laitetaan saaliin asemaan eikä tiedä enempää lähestyvästä uhkasta kuin hahmotkaan.
Alienissa hirviön piti näkyä enemmän, mutta kun kyseessä on mies naamiaispuvussa niin se myös näytti siltä. Scott ja leikkaavat sitten fiksailivat tuon editointi vaiheessa viimeistään. Jawsissa oltiin tehty helvetin kalliilla mekaaninen hai ja sitä haluttiin käyttää mahdollisimman paljon. Noh, se ei toiminut kunnolla ja taisi upota pohjaan kerran tai kaksi, niin sitä ei sitten voitukaan käyttää niin paljon kuin haluttiin. Kässäriä korjattiin ja päätettiin kokeilla less is more elämänohjetta.
Minua tuossa kohtauksessa häiritsi se, että hirviö ensimmäiseksi istuu, sitten kävelee rapukävelyä ja sitten nousee sitten ylös rennosti ja sen takia kumipuku erottuu selvästi. Jos tuossa leikatussa kohtauksessa olisi ollut suorempi hyökkäys, niin sitten ehkä minä olisin ottanut sen mukaan elokuvaan. Tiedän myös sen, että Tappajahaissa oli tarkoitus käyttää haita enemmän, mutta ongelmat estivät sen.
Vaikka Spielbergillä ja Scottilla oli tarkoitus käyttää hirviöitä enemmän, niin hyvinä ohjaajina osasivat sitten päätellä sen, että kohtaukset/efektit eivät toimineet ja jättivät ne pois elokuvasta. Alien leffoista on myös julkaistu niitä pidempiä versioita joissa on enemmän kohtauksia mitä oli jätetty pois. Ne ehkä antavat sarjan kovimmille faneille lisä arvoa, mutta tavallisille elokuvan katsojille ne eivät tuo mitään. Jos ne olisivat olleet mukana, niin elokuvien ns. flow olisi kärsinyt niistä.
Leffoihin kuvataan yleensä aika paljon materiaalia joita sitten karsitaan pois sitten syystä tai toisesta.
The Gentlemen tuli katsottua ja olihan se erittäin hyvä elokuva. Taattua vanhaa Guy Ritchietä, joka on tehnyt aikamoista paskaa viimeiset vuodet.
Näyttelijäsuoritukset ovat suorastaan huikeita kautta linjan ja ensimmäistä kertaa ikinä, edes Charlie Hunham ei vituttanut millään tavalla, vaikka lähellä oli.
Kerronnallisesti elokuva oli suorastaan nerokas. Elokuva siis rullaa pääosin takaumien muodossa ja kertojasta riippuen, se on joko luotettavaa tai epäluotettavaa. Tämä ei varsinaisesti jää aina katsojan päätettäväksi, vaan samaa takaumaa saatetaan läpikäydä joltain osin uudestaan toisesta näkökulmasta. Tätä olisi voitu mielestäni jopa käyttää enemmän hyväkseen, koska elokuva kyllä "taantuu" lineaarisempaan muotoon myöhemmin. Se ei toki haittaa, koska juoni on hyvä ja näyttelijät ovat lähes täydellisiä rooleissaan.
Elokuva on toki komediallinen, mutta siitäkin huolimatta hieman koettelee uskottavuutta varsinkin lopussa. Ritchie taiteilee veitsenterällä vakavuuden ja komedian välillä ja ei ihan 100%:sti saa mielestäni pidettyä lankoja käsissään. Tai ainakin minulle tuli hieman epäuskoinen olo lopun tapahtumien suhteen, sekä harmitti, että joidenkin hahmojen kohtalo jätettiin kokonaan katsojan arvailujen varaan, sekä yksi juonilanka unohdettiin täysin. Jos leffa olisi ollut ihan puhdasta komediaa alusta loppuun, niin ei minulla olisi tuosta lopusta mitään nokan koputtamista.
Joka tapauksessa erittäin vahva suositus. Erittäin kova "return to form" Ritchieltä.
7.5/10
Näyttelijäsuoritukset ovat suorastaan huikeita kautta linjan ja ensimmäistä kertaa ikinä, edes Charlie Hunham ei vituttanut millään tavalla, vaikka lähellä oli.
Kerronnallisesti elokuva oli suorastaan nerokas. Elokuva siis rullaa pääosin takaumien muodossa ja kertojasta riippuen, se on joko luotettavaa tai epäluotettavaa. Tämä ei varsinaisesti jää aina katsojan päätettäväksi, vaan samaa takaumaa saatetaan läpikäydä joltain osin uudestaan toisesta näkökulmasta. Tätä olisi voitu mielestäni jopa käyttää enemmän hyväkseen, koska elokuva kyllä "taantuu" lineaarisempaan muotoon myöhemmin. Se ei toki haittaa, koska juoni on hyvä ja näyttelijät ovat lähes täydellisiä rooleissaan.
Elokuva on toki komediallinen, mutta siitäkin huolimatta hieman koettelee uskottavuutta varsinkin lopussa. Ritchie taiteilee veitsenterällä vakavuuden ja komedian välillä ja ei ihan 100%:sti saa mielestäni pidettyä lankoja käsissään. Tai ainakin minulle tuli hieman epäuskoinen olo lopun tapahtumien suhteen, sekä harmitti, että joidenkin hahmojen kohtalo jätettiin kokonaan katsojan arvailujen varaan, sekä yksi juonilanka unohdettiin täysin. Jos leffa olisi ollut ihan puhdasta komediaa alusta loppuun, niin ei minulla olisi tuosta lopusta mitään nokan koputtamista.
Joka tapauksessa erittäin vahva suositus. Erittäin kova "return to form" Ritchieltä.
7.5/10
Näin minäkin ajattelen, mutta sitten näytin elokuvan saman ikäiselle kaverille (oltiinkohan 25v kun katsottiin, nyt jo yli 30v) joka ei ollut syystä tai toisesta nähnyt ikinä elokuvaa niin olikin hirveän pettymys kun T-Rex "vain vähän pukki sitä autoa". Myös Matrix oli tälle pettymys kun oli nähnyt muissa uudemmissa elokuvissa efektit "paremmin tehnynä" niin ei tullut mitään wow-efektiä mikä itselle aikoinaan. Voin vaan kuvitella mitä sitten tämän päivän junnut ajattelee noista leffoista kun joku Marvel dominoi koko elämää.
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy