Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Tuli tässa katsottua pitkästä aikaa Peter Sellersin Vaalenpunainen pantteri leffat. Sen verran monesti olen noi joskus muksuna katsonut että näköjään vieläkin suurimman osan vitseistä osasi ulkoa. Valitettavasti jos osaa vitsit ulkoa niin eipä ne naurata ihan niin paljon kuin ekalla kerralla. Tämä nyt pikkasen latisti tätä leffa-maratoonia.

Mutta listataan nyt nää Sellersin Insp. Jacques Clouseau leffat omaan paremmusjärjestykseen:

1. A Shot in the Dark (1964)
- Hieman yllättäen tää nyt nousi nyt suosikiksi. Tosin onhan tällä näistä leffoista myös korkein IMDb keskiarvo eli 7,5. Sellers nyt tässä vaiheessa oli uraansa parhaassa vedossa ja se nyt sitten näkyy leffassa. Samana vuonna tuli ulos myös Tohtori Outolempi jota nyt pidetään Sellersin parhaimpana suorituksena.

2. The Return of the Pink Panther (1975)
- Edellisestä Clouseau leffasta oli tässä vaiheessa kulunut 10 vuotta, joten kai sinne Sellersin ja leffojen ohjaneiden/käsikirojttaneen Blake Edwardsin pöytälaatikkoon oli kertynyt ideoita vuosien saatossa. Tää kun nyt mielestäni oli paras näistä 70-luvulla tehdyistä. Voi olla että tää saa myös bonuspisteitä siitä että oli eka Clouseu leffa jonka näin. IMDb:ssä keskiarvo on 7,1.

3. The Pink Panther (1963)
- Ensimmäinen leffa jossa Clouseau on mukana. Poikkeeaa siinä että Clouseau tässä leffassa se toinen pääosa hahmo, kun alunperin leffan päähenkilön piti olla David Nivenin esittämä Sir Charles Lytton. Lisäksi uskomattoman kaunis Claudia Cardinale varastaa jokaisessa kohtauksessa huomion. Aikaisemmin en digannut tästä leffasta just sen takia että leffa ei pyörinyt täysin Clouseun ympärillä, mutta nyt tää leffa toimi. IMDB:ssä keskiarvo on 7,1.

4. The Pink Panther Strikes Again (1976)
- Tätä leffaa olen tainut katsella näistä Sellersin Clouseau leffoista vähiten, ja taisi pitkään olla sellainen leffa jota metsästin. IMDb:ssä keskiarvo 7,2 joka on siis toiseksi korkein keskiarvo.

5. Revenge of the Pink Panther (1978)
- Ennen tätä katselukertaa oli mielikuva että tää ois näistä leffoista jopa paras. Oisinkohan katsellu tätä joskus liikaa kun nyt ei ollut ihan niin hauska ja löytyy ylättäen sijalta viisi. Onhan tällä myös IMDb:sä matalin keskiaarvo eli 6,7.

Trail of the Pink Pantheria (1982) ei löydy leffahyllystä. Sellershän kuoli leffan kuvauksien aikana, joten leffa on sekoitus kuvattua materiaalia, muista leffoista poistettuja kohtauksia ja jonkinlainen juoni kyhäelmä jolla saatiin homma kassaan. Kerran olen nähnyt ja se riitti. Mielestäni tota lefaa ei olisi pitänyt edes kasata ja siksi en ole sitä hommanut.

Steve Martinin versioista olen nähnyt vain ykkösen ja senkin kattelin lähinnä Beyoncén takia. Mielestäni Clouseau on sellainen hahmo jota on aika turha koittaa reebotata. On vähän niinkuin Chaplinin kulkurihahmo, eli aika vahvasti sidoksisissa tiettyyn näyttelijään.

Clouseaun takia Peter Sellersistä oli aluksi jäänyt sellaine hauska miehen maine. Sitten joskus tuli katseltua leffa "The Life and Death of Peter Sellers" jonka jälkeen sitten tuli perehdyttä hieman miehen historiaan ja selvis että ei nyt siviilissä ollu mikään maailman mukavin mies.
 
Viimeksi muokattu:
Requiescat in pace. Kiekko-Espoo 1984 - 2016 Espoo Blues

redpecka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran ensikauden Dream Team

"Yle Areenaan julkaistaan tiistaina 29.12. neljänkymmenen ohjelman Donner-paketti. Donnerin elokuvia juhlitaan puolestaan Yle Teemalla helmikuun 6. päivänä ohjelmassa Ilta Donnerin kanssa."

En ole nähnyt varmaan yhtäkään Donnerin leffaa, mutta jos tuo tarkoittaa, että niitä voisi nyt kohta Areenasta alkaa tsiigailla niin hieno homma. Vai mitä tahtoo sanoa "Donner-paketti"..?
 

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Brian O'Neill
En ole nähnyt varmaan yhtäkään Donnerin leffaa, mutta jos tuo tarkoittaa, että niitä voisi nyt kohta Areenasta alkaa tsiigailla niin hieno homma. Vai mitä tahtoo sanoa "Donner-paketti"..?
Saattaa sanoa sen, että mukana on myös hänen vain tuottamiaan elokuvia. Itse jutussa oli puhetta, että hankittujen elokuvien joukossa on 30 Donnerin muille tekijöille tuottamaa elokuvaa. Onneksi lähes jokainen Jörkan elokuva on jo valmiiksi nähty, kun tuskastuttaa, ettei noita sketsiviihteen helmiäkään ole tuolta ehtinyt edes aloittaa katsoa.

Voisin tähän väliin laittaa oman Top-5:sen kuluneen vuoden parhaista elokuvista, kun ei tiedä miten on aikaa myöhemmin.

1. Hiomattomat timantit
Safdien veljesten rauhattomaan New Yorkiin sijoittuvien elokuvien sarja jatkuu hypnoottisen kaoottisella tarinalla hämärästä jalokivikauppiaasta, joka on ahneuksissaan kaivanut itselleen kuopan ja yrittää selviytyä tekemällä lisää huonoja valintoja. Se on tyypillinen Safdie-elokuva, äänekäs ja kineettinen nuorallatanssi, jossa päähahmo yrittää määrätietoisesti selviytyä seuraavaan päivään ja seuraavaan tuntiin seurauksista välittämättä.

Päähahmo Howard Ratneria esittää Adam Sandler parhaassa roolisuorituksessaan sitten Paul Thomas Andersonin Punch-Drunk Loven. Näätämäisessä ja ahneessa huijarissa ei pitäisi olla hirveästi hurrattavaa, mutta Sandler saa lähes välittömästi sisäisellä humaaniudellaan ja pidettävyydellään katsojan Ratnerin puolelle. On hermoja raastavaa seurata, selviääkö tämä pikavoittoja tavoitteleva puheautomaatti vaarallisesta pelistään kuivin jaloin, sillä hän ratkaisee välittömän ongelman luomalla luontevasti kaksi uutta. Joko kaaoksen keskellä viihtyvällä Ratnerilla on äärettömästi itseluottamusta, tai hän on vain hyvä kätkemään epätoivonsa falskin itseluottamuksen ja tyynen ulkokuoren alle. Synkän huumorin ystävillä riittää hihiteltävää ensin Ratnerin härskiydessä ja limaisessa neuvokkuudessa, sekä myöhemmin räpiköinnissä kohti pintaa.

Hiomattomat timantit on tragikoomisin kosketuksin rakennettu synkkä ja energinen tarina ahneesta miehestä, joka haluaa itselleen niin paljon kuin mahdollista niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta kuten yleinen viisaus kuuluu; älä riskeeraa, mitä et ole valmis menettämään. Addiktiossa järki saa kuitenkin harvoin riittävän tukevaa jalansijaa ennen pohjakosketusta, jonka jälkeen voi jo olla myöhäistä.

2. Parasite
Parasite on eteläkorealaisen auteurin Bong Joon-ho:n mestarillinen komedisia mausteita sisältävä jännityselokuva, jossa köyhän Kim Ki-taekin perhe keplottelee itsensä osaksi sikarikkaan Parkin perheen elämää, minkä kautta Kimit sotkeutuvat myös osaksi erittäin kummallista kuviota.

Kun Bongin Snowpiercerin miljöönä olevassa junassa köyhimmät olivat vasemmalla ja rikkaimmat oikealla, Parasitessa Kimin perhe asuu mäkisen kaupungin matalimmassa korttelissa kellariasunnossa, kun taas rikas Parkin perhe asuu korkealla kukkulalla eristyksissä muusta maailmasta. Tyypilliseen Bongin tapaan elokuva kätkee sisäänsä useita eri genrejä. Se alkaa komedisempana versiona Hirokazu Koreedan Shopliftersista, josta elokuva siirtyy heist-elokuvien kautta Driving Miss Daisy -alueelle ennen asettautumista farssin kautta synkäksi jännäriksi. Pohjimmiltaan tämä on elokuva yhteiskuntaluokista ja niiden välisistä valtavista kuiluista, yhteiskunnasta joka luo ja ruokkii tätä erottelua, sekä rahan vaikutuksesta ihmisen psyykeeseen. Elokuvan aiheeseen nähden verrattain kepeä ulkokuori ja Bongille ominaiset yksityiskohdat kätkevät sisäänsä aiempiin Bongin elokuviin nähden käsinkosketeltavaa raivoa ja epätoivoa yhteiskuntaa, sekä sen valtaleikkejä kohtaan.

Teknisesti elokuva on puhdas mestariteos, joka liitelee saumattomasti kohtauksesta, tunteesta ja genrestä toiseen. Hong Kyung-pon kameratyö ja kompositiot ovat kaikessa vakavuudessaan ja hillittyydessään mahtavia. Myös lavastus on kenties elokuvavuoden vahvinta ja tarinalle keskeisintä. Kohtaus Kimin perheen pojasta kaatosateessa laskemassa ja laskemassa rikkaiden asunnolta takaisin köyhään kellariasuntoon on muutamien muiden hetkien ohella ikimuistoinen, koska se summaa hetkellisten tunteiden ohella elokuvan teeman paremmin kuin mikään muu voisi. Parkien valoisa moderni asunto, sen täydellinen yksityisyys ja jääkaapista löytyvä ökyluokan pullovesi ovat nekin kenties kuluneen elokuvavuoden tarinallisesti keskeisimpiä ja puhuttelevimpia tekijöitä kontrastina Kimien kusirajan alapuolella sijaitsevaan likaiseen asuntoon.

Bong ja käsikirjoittaja Han Jin Won eivät ole valinneet sitä helpointa reittiä ja lähteneet luomaan rikkaista sekä etuoikeutetuista Parkeista selkeästi halveksittavia kusipäitä. Parkit ovat todella mukavia, mikä käy elokuvassa ilmi kerta toisensa jälkeen. He ovat paljon mukavampia ja helpommin pidettäviä ihmisiä kuin köyhä Kimin perhe. Tähän perheen pää Kim Ki-taek toteaa, että hänkin olisi mukava, mikäli hän olisi rikas. "Raha on silitysrauta, joka siloittaa kaikki elämän kurtut". Rikkaat Parkit ovat ihmisiä, joiden käytöksestä paistaa läpi ison rahakasan tarjoaman turvallisen elämän huolettomuus ja kuinka tiedostamattomia he ovat etuoikeutetusta elämästään. Tästä herännyttä mahdollista raivoa katsojan päässä tasapainottaa köyhän Kimin perheen uskomaton itsekkyys ja halveksunta parempiosaisiaan kohtaan, eli suomeksi sanoen herraviha. Elokuvan käsikirjoitus on pidemmän vuodatuksen estämiseksi siis loistava ja se ei anna katsojansa vain istua passiivisena, tai teeskentele asioiden olevan yksinkertaisia.

3. Waves
Waves on perheitä elokuvissaan käsittelevän Trey Edward Shultsin kolmas elokuva ja nyt alkaa olla aika sanoa, että tässä on lahjakas mies, jonka uraa kannattaa seurata. Miten se sanonta menee, että kolmanteen elokuvaan mennessä ohjaajalla on homma hanskassa ja silloin häneltä viimeistään on lupa odottaa hyvää elokuvaa. Okei, kaikki Shultsin elokuvat ovat olleet hyviä, mutta ne eivät ole mitään Wavesiin verrattuna. Se on poikkeuksellisen vahva ja moderni audiovisuaalinen kokemus, joka huokuu jyskyttävää elämänvoimaa tarjoillen vinjetteinä koskettavan intiimin perhetarinan, joka on yhtä aikaa hellä ja raaka. Mikäli pidät Alejando G. Inarritun ja Terrence Malickin kaltaisista elokuvan muotoa taivuttavista ja eteenpäin puskevista nykyelokuvantekijöistä, niin rakastut tähän elokuvaan.

Elokuva kertoo Etelä-Floridassa asustavasta täysin tavallisesta Williamsin afroamerikkalaisesta perheestä. Tyler (Kelvin Harrison jr, loistava nuori näyttelijä) on lukio-opiskelija ja koulunsa painitähti, jolla on mahdollisuus voittaa osavaltion mestaruus ja täysi stipendi valitsemaansa yliopistoon. Hänen isänsä (Sterling K. Brown) vaatii pojalta todella paljon, koska he ovat mustia ja täten he eivät voi olla keskinkertaisia, mikäli he aikovat menestyä elämässä. Isä on hyperläsnä poikansa elämässä ja välittää tästä todella, mutta ei osaa tuoda rakkauttaan ulospäin selkeällä hellällä tavalla, vaan hän on kuin kova isoveli. Renee Elise Goldberry esittää superkärsivällistä äitipuolta, joka on perheen yhdessä pitävä liima ja järjen ääni, mutta joka näkee itsensä hetkittäin hieman ulkopuolisena. Nelihenkisen perheen täydentää Taylor Russelin ujo pikkusisko Emily, joka on isoveljensä varjossa.

Wavesissa hahmojen toimet vaikuttavat muihin hahmoihin ja heidän tekemisiinsä, mikä tuo etäisesti mieleen Paul Haggisin elokuvat - ilman kosmisen kohtalon alleviivausta yhtälössä. Williamsin perheen korttitalo alkaa kaatua Tylerin kautta, jonka unelma painimestaruudesta uhkaa livetä käsistä, mikä aiheuttaa mielenkiintoisia asioita ja tapahtumaketjuja perheen sisällä. Eikä tämä elokuva muuten noudata mitään tyypillistä "sankarin matkaa", jossa Tyler nousisi vastoinkäymisistä huolimatta mestariksi. Ehei, tämä on elämää ja elämä on joskus raakaa sekä arvaamatonta. Ylämäkeä ja alamäkeä reiluilla pohjakosketuksilla, joissa isot mahdollisuudet katoavat ikuisiksi ajoiksi silmänräpäyksessä. Elämässä teoilla on usein seurauksia, joita emme vain pysty ennakoimaan. Pohjimmiltaan Wavesissa on kuitenkin kyse anteeksiannosta, hyväksynnästä ja perheen tärkeydestä.

4. The King of Staten Island
The King of Staten Island on elokuva masennuksesta, menetyksestä ja kamppailusta olla normaali. Valtaosalla ihmisistä on epätoivoisissa tilanteissa automaationa päälle kytkeytyvä henkiinjäämisvaisto; taistele tai pakene -moodi, joka vahvistaa ihmisen tahtoa ja kykyä pysyä hengissä. Joillakin ihmisillä se kytkin on jumiutunut pois päältä. Siihen on monia syitä: masennus, trauma, syyllisyyden tunne, mielenterveydelliset ongelmat jne. Lopputuloksena on piste, jolloin kuolema tuntuu ratkaisulta kyseisiin ongelmiin, tervetulleelta vaihtoehdolta elämisen jatkuvaan tuskaan. Nämä itsetuhoiset tuntemukset saattavat ilmaantua, vaikka olisikin samaan aikaan asioita, joiden vuoksi oikeasti haluaisi elää ja vaikka kokisikin lamaannuttavaa pelkoa kuolemaa kohtaan. Nämä tunteet ovat yksinkertaisesti olemassa, koska se kytkin on off-asennossa ja sille faktalle ei voi mitään. Se on brutaalia, aihe on tabu ja asiaa ei auta juntit, jotka niputtavat itsemurhan tehneet pelkureiksi. Näistä tuntemuksista ei osata ja uskalleta puhua riittävästi, mikä olisi tärkeää. Maailmassa tuskin on montaakaan muuta tuntemusta, jotka saavat ihmisen tuntemaan olonsa yksinäisemmäksi ja eristäytyneemmäksi ympäröivästä maailmasta.

Itsetuhoisuus on kuitenkin vain yksi asia, jota Apatow'n mainio The King of Staten Island koskettaa. Pääteema on kamppailu olla läsnä elämässä. Päähahmo, nuori aikuinen Scott (Pete Davidson), ei halua työskennellä, mennä mihinkään, tehdä mitään, tai olla parisuhteessa. Hän ei halua sanella omaa elämäänsä, vaan haluaa tulla jätetyksi nurkkaan omiin oloihinsa. Hän haluaa olla tuntematta mitään ja vain antaa asioiden tapahtua ympärillään. Jos olen jotain oppinut elämästä, niin sinun on oltava itse aktiivinen sen sijaan, että odottaisit asioiden maagisesti tapahtuvan kohtalon johdattamana, mihin on lapsena ja teininä helppo tuudittautua. Kiitos sadut!

Scott onnistuu menestyksekkäästi olemaan tuntematta mitään, kunnes hänen äitinsä (Marisa Tomei) alkaa tapailemaan miestä (Bill Burr). Kun haluaa olla tuntematta mitään ja on siten pitkään, silloin saattaa olla hankala suhtautua oikein ja oikealla mittakaavalla asioihin, jotka saavat sinut tuntemaan jotain. Uusi mies kuvioissa järkyttää Scottin tunnemaailmaa perinpohjaisesti ja nostaa esiin hänen traumojensa ytimen; isän kuoleman, joka tapahtui Scottin ollessa 7-vuotias.

Olen saanut elokuvan kuulostamaan raskaalta ja vakavalta, mitä se ei ole. Nauroin todella kovaa ja todella usein. Hauskuuden ohella elokuva on samalla vaivattoman syvällinen ja itsevarma. Se osaa vitsailunsa ohella antaa hetkien muhia ja upota. Tämä on elokuva ihmisestä, joka hiljalleen oppii tuomaan itsensä maailmaan ja oppii ohjaamaan itseään kohti parempia aikoja. Se tapahtuu askel askeleelta pienten asioiden kautta.

Tämä on myös eräänlainen puolielämänkerrallinen elokuva Saturday Night Live- ja koomikkotähti Pete Davidsonin elämästä. Hänen palomiehenä työskennellyt isänsä kuoli WTC-iskuissa pelastaessaan muita, mikä jätti jälkensä nuoreen poikaan.

5. Premature
Premature on intiimi ja autenttinen rakkaustarina yhdistettynä aikuistumistarinaan, sekä kertomukseen nuorista mustista miehistä ja naisista etsimässä tietään nykypäivän Bronxissa. Se on herkkä elokuva, joka näyttää millaista on olla nuori, musta ja rakastunut New York Cityssa Ayannan (Zoe Howard) ja Isaiahin (Joshua Boone) suhteen kautta.

Ayanna on omia intiimejä tuotoksiaan tarkasti vartioiva kirjailijan alku, joka on teini-iän ja aikuisuuden välisellä kynnyksellä. On hänen viimeinen kesänsä Harlemissa ennen kuin hän muuttaa toiselle paikkakunnalle opiskelemaan. Ayanna on suunnitellut viettävänsä kesän kavereidensa kanssa hengaillen nauttien "vanhasta" elämästään ja teini-iästä ennen kuin kaikki mullistuu. Suunnitelmat muuttuvat, kun samoille kulmille muuttaa hieman vanhempi, musiikkiurasta haaveileva tuottajanalku Isaiah, joka iskee silmänsä Ayannaan.

Juonikuvaus kuulostaa kliseiseltä, mutta Premature onnistuu olemaan toteutuksessaan niin tuore, aito, hienovarainen ja kaunis, että se on suosikkielokuviani tältä vuodelta. Ohjaaja Green ja elokuvan käsikirjoittanut, sekä sitä tähdittävä Howard ovat taitavia vangitsemaan parisuhteen pieniä hetkiä, jotka synnyttävät intiimiyttä. Tämä on ehkä hienoin rakkaustarina valkokankaalla sitten La La Landin.

Erityisesti Zora Howard ansaitsee tulla nostetuksi esiin, sillä hänen suorituksensa pääosassa on hämmästyttävän kypsä. Hän sanoo paljon ilman sanoja ja oikein huomaa, kuinka eri ajatukset liikkuvat Ayannan päässä kunakin hetkenä. Lisäksi Howard omaa karismaa ja taitoa kannatella elokuvaa, mikä on harvinaista näin nuoressa ja kokemattomassa näyttelijässä - tämä on hänen ensimmäinen pitkä elokuvansa. Myös esikoiselokuvansa ohjannutta Greeniä on syytä pitää silmällä, sillä tässä elokuvassa ei pitäisi olla mitään originaalia, mutta niin vain se tuntuu täysin ainutlaatuiselta ja on enemmän kuin osiensa summa.

Vastapainoksi vuoden suurimmat pettymykset.
1. Rattiraivo. Edustakoon tämä kaikkia vuoden absoluuttisesti huonoja elokuvia, joita kohtaan ei edes ollut mitään odotuksia.
2. Cats. Halusin pitää elokuvasta ja vastaus siihen miksi en pitänyt, löytyy kaikille katsomalla elokuva.
3. Birds Of Prey. Tyyliltään I, Tonya volume 2. En enää edes muista koko juonta, vain tyylin.
4. Ava. Matthew Newton potkittiin pois ja jäljelle jäi vain häivähdyksiä loistavasta toimintaelokuvasta.
5. Vuosi 2020.
 
Puheet katoavat, kirjoitukset säilyvät

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä "shokkirainasta" A Serbian Film (Spriski film) IMDb julkaistaan keväällä Director´s Cut -versio, sekä Making of-dokumentti. Alkuperäinenhän jo on ihan kulttikamaa 9/10.
 
"Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa!!!"

Histo

Jäsen
The Midnight Sky.

Olipa pettymys. Elokuvan teema oli vanhus miettimässä elämässään tekemää suurta virhettä, tapahtumaympäristö tällä kertaa sattui olemaan maailmanpäällinen katastrofi, ja sen yhteen laitettua planeettojenvälistä matkailua. Asetelma kiinnostava, mutta kaikki avaruuteen liittyvä on niin epäuskottavaa (juuri löytynyt elinkelpoinen "planeetta" - todellisuudessa tappavaa säteilyä suoltavan - Jupiterin lähistöllä, kaikki viestintävaikeudet, aluksen poikkeaminen kurssista hämäräksi jääneestä syystä, avaruuskävely jne.) että en päässyt niistä yli. Eikä Clooneyn hahmon matkakaan olisi kaikkein dramaattisimpia vaikeuksia tarvinnut. Luonnollisesti hänelle tulee myös lopuksi yllätyksenä, mikä on lennolla mukana olevan naisastronautin nimi, vaikka muuten oli lentoratoja myöten kaikki missiosta selvillä.

Kenties ensi vuoden avaruusleffa (joka vuosi tuntuu tulevan yksi, joka ei tapahdu kaukaisissa galakseissa ja pyrkii olemaan jossain määrin realistinen) on jälleen tasokkaampi.
 

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Voisin tähän väliin laittaa oman Top-5:sen kuluneen vuoden parhaista elokuvista, kun ei tiedä miten on aikaa myöhemmin.

1. Hiomattomat timantit
Safdien veljesten rauhattomaan New Yorkiin sijoittuvien elokuvien sarja jatkuu hypnoottisen kaoottisella tarinalla hämärästä jalokivikauppiaasta, joka on ahneuksissaan kaivanut itselleen kuopan ja yrittää selviytyä tekemällä lisää huonoja valintoja. Se on tyypillinen Safdie-elokuva, äänekäs ja kineettinen nuorallatanssi, jossa päähahmo yrittää määrätietoisesti selviytyä seuraavaan päivään ja seuraavaan tuntiin seurauksista välittämättä.

Päähahmo Howard Ratneria esittää Adam Sandler parhaassa roolisuorituksessaan sitten Paul Thomas Andersonin Punch-Drunk Loven. Näätämäisessä ja ahneessa huijarissa ei pitäisi olla hirveästi hurrattavaa, mutta Sandler saa lähes välittömästi sisäisellä humaaniudellaan ja pidettävyydellään katsojan Ratnerin puolelle. On hermoja raastavaa seurata, selviääkö tämä pikavoittoja tavoitteleva puheautomaatti vaarallisesta pelistään kuivin jaloin, sillä hän ratkaisee välittömän ongelman luomalla luontevasti kaksi uutta. Joko kaaoksen keskellä viihtyvällä Ratnerilla on äärettömästi itseluottamusta, tai hän on vain hyvä kätkemään epätoivonsa falskin itseluottamuksen ja tyynen ulkokuoren alle. Synkän huumorin ystävillä riittää hihiteltävää ensin Ratnerin härskiydessä ja limaisessa neuvokkuudessa, sekä myöhemmin räpiköinnissä kohti pintaa.

Hiomattomat timantit on tragikoomisin kosketuksin rakennettu synkkä ja energinen tarina ahneesta miehestä, joka haluaa itselleen niin paljon kuin mahdollista niin nopeasti kuin mahdollista. Mutta kuten yleinen viisaus kuuluu; älä riskeeraa, mitä et ole valmis menettämään. Addiktiossa järki saa kuitenkin harvoin riittävän tukevaa jalansijaa ennen pohjakosketusta, jonka jälkeen voi jo olla myöhäistä.
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
 

HPL76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katselin tuon Wonder Woman 1984. Tai no, en jaksanut katsoa edes loppuun. Todella tylsä leffa. Miinusta myös kököistä erikoisefekteistä jotka näyttävät välillä olevan oikeasti vuodelta 1984.

Uncut Gems tuli katseltua toiseen kertaan, ja onhan tuo nyt hyvä elokuva. Ahdistava tunnelma jatkuu läpi leffan, ja välillä ei voi oikein uskoa että yhdellä kaverilla menee kaikki koko ajan päin persettä. Sandler vetää ihan hyvän roolisuorituksen ja vakuutti ainakin meikäläisen siitä että osaa tehdä muutakin kuin urpokomediaa.
 
Yes English can be weird. It can be understood through thorough thought, though.

El Gordo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
No minulta jäi ainakin katsominen kesken. Jos kokee viihdyttävänä kun Adam Sandler hankkiutuu hankaliin tilanteisiin, niin sitten katsoo, itse en kokenut näin. Ei tässä mitään merkittäviä taiteellisia arvoja ole, joten ei kuulu millään mielikuvituksen venäytyksellä merkittävien ja säilytettävien kulttuuriperintöjen listalle.
 

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Brian O'Neill
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
Tottakai on ja miksi ei olisi? Selviäähän se jo kriitikkojen arvioita katsellessa, että tässä voi olla jotain. Adam Sandler on täydellisesti roolitettu, vaikka tietysti hän on se, josta on ensimmäisenä vaikea päästä yli. Hienosti hän ja tekijät kaivavat myötätuntoa hahmoa kohtaan, jota pitäisi halveksia. Kuten todettua, kyseessä kuumeisella energialla ja mustalla huumorilla täytetty nuorallatanssi kiireisestä kaverista, joka on addiktoitunut ottamaan riskejä. Elokuva on tyyliltään päähahmonsa ja hänen maailmansa - New Yorkin - mukainen, kiireinen ja äänekäs. Hetki tuossa tietysti menee, että hahmoon alkaa tykästyä ja elokuva luonnollisesti rakentaa koko ajan lopussa koittavaa crescendoa kohti.

Tietysti jos ei tykkää, niin sitten ei tykkää. Itse pidän, kun elokuva herättää tuntemuksia ja Sandlerin hahmon reunalla tasapainottelun seuraaminen oli vuoristorata, jossa koko ajan odotti jonkun tönäisevän hänet alas. Tai nykimäisemmin saavan nyrkistä naamaan, tai puukosta kylkeen. Periaatteessa tuo on loppukädessä se avain, että kuinka hyvin tuohon Sandlerin hahmoon tykästyy. Mikä nyt toki yleisesti pätee kutakuinkin elokuvaan kuin elokuvaan.
 
Puheet katoavat, kirjoitukset säilyvät
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Katselin tuon Wonder Woman 1984. Tai no, en jaksanut katsoa edes loppuun. Todella tylsä leffa. Miinusta myös kököistä erikoisefekteistä jotka näyttävät välillä olevan oikeasti vuodelta 1984.
En pitänyt ekastakaan.. tässä aivan liian venytettyjä kohtauksista ja näille leffoille tyypillisen typerästi yliampuva juoni. Plussaa Cristopher Reeven lentoasento pouseista, taatusti tarkotukeellista kunnianosotusta. Postcredit kohtaukselle myös varovainen peukku historian kunnioittamisesta... huolestuttaa kyllä näillä näytöillä, että mitä Squadrons SW leffasta tulee
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
The Midnight Sky.

Olipa pettymys. Elokuvan teema oli vanhus miettimässä elämässään tekemää suurta virhettä, tapahtumaympäristö tällä kertaa sattui olemaan maailmanpäällinen katastrofi, ja sen yhteen laitettua planeettojenvälistä matkailua. Asetelma kiinnostava, mutta kaikki avaruuteen liittyvä on niin epäuskottavaa (juuri löytynyt elinkelpoinen "planeetta" - todellisuudessa tappavaa säteilyä suoltavan - Jupiterin lähistöllä, kaikki viestintävaikeudet, aluksen poikkeaminen kurssista hämäräksi jääneestä syystä, avaruuskävely jne.) että en päässyt niistä yli. Eikä Clooneyn hahmon matkakaan olisi kaikkein dramaattisimpia vaikeuksia tarvinnut. Luonnollisesti hänelle tulee myös lopuksi yllätyksenä, mikä on lennolla mukana olevan naisastronautin nimi, vaikka muuten oli lentoratoja myöten kaikki missiosta selvillä.

Kenties ensi vuoden avaruusleffa (joka vuosi tuntuu tulevan yksi, joka ei tapahdu kaukaisissa galakseissa ja pyrkii olemaan jossain määrin realistinen) on jälleen tasokkaampi.
Joo

Zsiisus mitä roskaa... täysin epäuskottavaa settiä.. uusi maailma Jupiterin kuussa, joo mutta se lento "kartoittamattoman" alueen läpi... siis siinä maan läheisyydessä vuonna 2049, kun jo nyt tunnetaan lähiavaruus paremmin.. Mitä ihmeen jääkökköröitä siä on ruuhkaks asti jne. Ja että tossa tilanteessa, joo, ottakaa toki toinen sukkula, eihän ne ny ole kuin ainoat olemassaolevat..

Eniten hämää amerikkalaisten leffantekijöiden ikuinen ymmärtämättömyys talvesta ja pakkasesta. Tässä ny vähän kastuu jääkylmässä vedessä mutta mukavasti sitä pakkasessa ja kovassa viimassa käppäilee muksun kanssa päämäärään..

Jos haluaa hieman saman asetelman laatuteoksen ääreen paneutua, on se Neal Stephensoni kirja Seveneves
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

Lucius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
The Midnight Sky.
Lähes kaikesta samaa mieltä tämän ja @Tarinankertoja :n viestin kanssa. Asetelmassa oli jotain potentiaalia mutta se hukattiin täysin.

Sen sijaan seuraavan jutun käsitit kyllä väärin:

Luonnollisesti hänelle tulee myös lopuksi yllätyksenä, mikä on lennolla mukana olevan naisastronautin nimi, vaikka muuten oli lentoratoja myöten kaikki missiosta selvillä.
Kyllähän Clooney tiesi kokoajan keitä miehistössä oli. Mielikuvitus Iiris lapsena oli mukana kuviossa, koska Clooneyn oli tarve päästä lähettimellä pelastamaan aluksessa oleva tyttärensä todellinen Iiris. Kun matka meinasi typerien dramaattisten tapahtuminen takia katketa, mielikuvitus Iiris katosi, koska se tarkoitti ettei oikeaa Iiristä pystytä pelastamaan. Matkan yllättäen jatkuessa, mielikuvitus Iiris palasi.

Tämä ei tosiaankaan muuta sitä, että elokuva oli surkea ja kova pettymys.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Muutama vuosi sitten päätin laajentaa leffahorisonttiani katsomalla elokuvia mahdollisimman monesta eri maasta. 2018 lopputulos oli 33 maata, vuonna 2019 korottelin 42:een. Koronavuonna oli vähän enemmän löysää aikaa, joten kirjasin uudeksi ennätykseksi 72 eri maata. Tuosta meneekin jo haastavaksi kovin paljon korotella, vaikka esim. Argentiina ja Pakistan jäivätkin tällä kertaa valloittamatta.

(Laskettu IMDb:n listaaman maan mukaan. IMDb listaa mm. Itä-Saksan, Länsi-Saksan ja Saksan eri maiksi, joten laskin samoin.)

Listalla yksi leffa per maa:

Koodi:
Suomi                -  Helene (2020)
Ruotsi               -  Persona - naisen naamio (Persona) (1966)
Norja                -  Kumi käryää (Børning) (2014)
Tanska               -  Kesä -92 (Sommeren '92) (2015)
Islanti              -  Woman at War (Kona fer í stríð) (2018)
UK                   -  High-Rise (2015)
Irlanti              -  Extra Ordinary (2019)
Saksa                -  Metropolis (1927)
Länsi-Saksa          -  Rangaistussiirtola Moon 44 (Moon 44) (1990)
Itä-Saksa            -  Venus on vaiti (Der schweigende Stern) (1960)
Ranska               -  Nuoren naisen muotokuva (Portrait de la jeune fille en feu) (2019)
Espanja              -  Verónica (2017)
Portugali            -  John From (2015)
Italia               -  Inferno (1980)
Malta                -  Simshar (2014)
Kreikka              -  Kulmahammas (Kynodontas) (2009)
Pohjois-Makedonia    -  Hunajan maa (Medena Zemja) (2019)
Belgia               -  The Brand New Testament (Le tout nouveau testament) (2015)
Alankomaat           -  Lihaa ja verta (Flesh + Blood) (1985)
Luxemburg            -  Retrograde - paluu menneisyyteen (2004)
Sveitsi              -  Cargo (2009)
Itävalta             -  Mademoiselle Paradis (Licht) (2017)
Puola                -  Escape from the 'Liberty' Cinema (Ucieczka z kina 'Wolnosc') (1990)
Tsekkoslovakia       -  Palaa, palaa! (Horí, má panenko) (1967)
Tsekki               -  We Intend to Cause Havoc (2019)
Slovakia             -  Tulkki (Tlmocník) (2018)
Unkari               -  Curtiz (2018)
Romania              -  Oh, Ramona! (2019)
Bulgaria             -  3/4 (2017)
Turkki               -  Mustang (2015)
Neuvostoliitto       -  Mies ja elokuvakamera (Tšelovek s kinoapparatom) (1929)
Venäjä               -  Gagarin: First in Space (Gagarin. Pervyy v kosmose) (2013)
Valko-Venäjä         -  Crystal Swan (Khrustal) (2018)
Viro                 -  November (Rehepapp) (2017)
Ukraina              -  Kansan palvelija 2 (Sluga naroda 2) (2016)
Georgia              -  Brother (Dzma) (2014)
USA                  -  The Sugarland Express (1974)
Kanada               -  Matthias & Maxime (2019)
Kuuba                -  Celeste Garcian avaruusmatka (El viaje extraordinario de Celeste Garcia) (2018)
Meksiko              -  Time Share (Tiempo compartido) (2018)
Costa Rica           -  The Awakening of the Ants (El despertar de las hormigas) (2019)
Dominica             -  Uncivilized (2020)
Kolumbia             -  Pickpockets (Pickpockets: Maestros del robo) (2018)
Brasilia             -  Ghost Killers vs. Bloody Mary (Exterminadores do Além Contra a Loira do Banheiro) (2018)
Peru                 -  How to Get Over a Breakup (Soltera Codiciada) (2018)
Uruguay              -  Nasha Natasha (2016)
Chile                -  Attitude Test (Prueba de Actitud) (2016)
Australia            -  OtherLife (2017)
Uusi-Seelanti        -  Kiivijoulu (Kiwi Christmas) (2017)
Japani               -  One Cut of the Dead (Kamera wo tomeruna!) (2017)
Kiina                -  The Wandering Earth (Liu lang di qiu) (2019)
Hong Kong            -  The Super Inframan (Zhong guo chao ren) (1975)
Taiwan               -  Lohikäärmeen paluu (Ju ma pao) (1976)
Pohjois-Korea        -  A Family Basketball Team (Kajok nonggu sonsudan) (1998)
Etelä-Korea          -  Parasite (Gisaengchung) (2019)
Filippiinit          -  TNT Jackson (1974)
Indonesia            -  Headshot (2016)
Singapore            -  Revenge of the Pontianak (Dendam Pontianak) (2019)
Vietnam              -  The Housemaid (Cô Hâu Gái) (2016)
Thaimaa              -  Happy Old Year (2019)
Intia                -  Ghost Stories (2020)
Kirgisia             -  Running to the Sky (Jo Kuluk) (2019)
Iran                 -  Yalda, a Night for Forgiveness (Yalda) (2019)
Arabiemiraatit       -  The Worthy (2016)
Saudi-Arabia         -  Barakah Meets Barakah (Barakah yoqabil Barakah) (2016)
Israel               -  The Day After I'm Gone (Hayom Sheachrey Lechti) (2019)
Egypti               -  The Chord (El Watar) (2010)
Algeria              -  Bloody Beans (Loubia hamra) (2013)
Sudan                -  You Will Die at 20 (2019)
Nigeria              -  93 Days (2016)
Ghana                -  Keteke (2017)
Etelä-Afrikka        -  Die Ontwaking (2015)
 
Aika multaa puistot.

Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Silk (1986)
Jos haluat tietää mikä on todellista ajantuhlausta, niin se on tämä elokuva. Silk on B-luokan kasarikyttäleffa, jonka päähahmo Jenny "Silk" Sleighton on Havaijin kovin naispoliisi, joka ampuu ensin ja kysyy vasta sitten. Käsittämättömän tylsä elokuva, jonka huonoudelle ei voi edes nauraa.

Juoneltaan sekava tekele pomppii paikasta toiseen pääosin ilman suurta johdonmukaisuutta ja monilla kohtauksilla ei ole loppujen lopuksi mitään funktiota. Elokuvalla on juoni, mutta siitä on tehty epäintensiivinen, mikä on sinänsä ironista, koska leffalla on kiire päästä seuraavaan toimintakohtaukseen. Draamankaari on vedetty matalaksi puskutraktorilla, sillä elokuva ei kykene millään tavalla nostattamaan tarinaa minkäänlaiseen kliimaksiin. Toimintakohtauksetkaan eivät anna mitään, sillä ne pääosin menevät näin: pahis ampuu -> hyvis ampuu -> pahis kuolee. Välilä myös potkitaan ja jos pitää antaa yhtään krediittiä tälle elokuvalle, niin yksi Silkin tekemä liike oli fiksu ja B-luokan elokuvaksi miltei näyttävä.

Lähes kaikki repliikit on lausuttu niin monotonisesti, että sen voisi melkein luulla olevan joku ohjaajan keksimä tyyli. Elokuvassa ei myöskään ole yhtään huumoria, siis ei yhtään. Kukaan hahmoista ei heitä mitään kuivaa läppää tai kliseistä "I am too old for this shit" heittoa, mikä voisi sopia tämän genren elokuvaan. Tässä elokuvassa ei ole mitään mikä voisi aiheuttaa katsojassaan minkäänlaista tunnereaktiota. Ehkä tämä elokuva on jokin eksperimentaalinen teos siitä, miltä masentuneesta tuntuu? Ainoa kerta kun naurahdin oli, kun rikollinen tippui katolta ja leikattiin maahan osuvaan ilmiselvään nukkeen. Ihmettelen miten elokuva oli saanut k-18 leiman Amazonissa, koska muutamaa koomista puukoniskua lukuunottamatta leffa on veretön ja kuvaruudussa vilahtaa vain yksi (1) paljas tissi. B-luokan leffalta odottaa edes järjettömiä toimintapätkiä ja/tai alastomuutta, mutta nyt ei saada kumpaakaan.

Silk pyrkii tuomaan vahvan naissankarin, mutta vaikea olla kiinnostunut hahmosta, jolle ei anneta mitään persoonallisuutta niin kuin ei muillekaan. Elokuva epäonnistuu hämmentävästi kaikessa mitä se tekee eikä se ole edes tarpeeksi huono tarjotakseen tahatonta komiikka tai edes vahingoniloa epäonnistumisesta. Jopa Redlettermedian pojat lopettivat leffan katsomisen kesken Best of the Worstiä varten, koska tästä ei irronnut yhtään mitään. Oli muuten ensimmäinen kerta kuin noin kävi.

Elokuva kestää noin tunnin ja 20 minuuttia. Jos haluat tietää, miltä tuntuu menettää tuon pituinen aika elämästä saamatta mitään takaisin, niin katso Silk.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Giants, HIFK, Minnesota Timberwolves
Pidän kovasti Stanley Kubrickin elokuvista, mutta Barry Lyndon ei vaan iske. Olen nyt kolmesti koettanut katsoa elokuvan, mutta vasta eilen pääsin sen nukahtamatta loppuun - tai niin luulen, vaikka pari kertaa pitikin kelata taaksepäin ja katsoa uudelleen, mitä siinä tapahtuikaan.

Visuaalisesti yltäkylläinen, komeasti puvustettu ja juoneltaankin ihan kiinnostava, mutta jotenkin niin l-a-a-h-a-a-v-a, etten vastaavaan ole minkään ns. klassikon kohdalla törmännyt. Edes Bela Tarrin elokuvat eivät ole näin puuduttavia.
 

vastaantulija

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
The Others katsottu pitkästä aikaa

Tää on niin hyvä leffa. Hyödynsi aikanaan samaa twistiä kuin Kuudes Aisti vähän aikaisemmin, mutta onnistui silti yllättämään silloin.
 
"Miksi HPK on tässä tilanteessa?"
"Yksi syy siihen on se, että voittoja ei ole tullut tarpeeksi", Tiilikainen vastaa YLE:n haastattelussa 26.1.2021

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
En pitänyt lainkaan. Katsoin kahdessa osassa, kun ekalla kerralla loppui moti. Ahdistava ja tunkkainen, mutta jotenkin sillä tavalla, että ei itseäni napannut yhtään.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Areenassa on vielä 3 päivää katseltavissa Timo Koivusalon ohjaama Täällä Pohjantähden alla 1/2.

Toinen osa esitetään tulevana perjantaina YLE TV2 15.1 ja lienee myös viikon katseltavissa Areenassa.

Tätä elokuvaa ei oikein netistä muuten mistään löydy joten kannattaa nyt katsoa nämä jaksot. On aina niin vaikuttava kertomus, Suomen historiasta.

 
Viimeksi muokattu:

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
Tämä on kyllä todella hyvä elokuva, ja nousee omillakin listoilla huomattavan korkealle. Tämä ei myöskään ole missään nimessä helppo elokuva, vaan lähinnä ärsyttävä, raastava ja vituttava, ja sen tekee juuri tuo Sandlerin roolihahmo joka on niin vitun raskas ja ärsyttävä, että hetkittäin tuntuu että on pakko laittaa elokuva pauselle kun ei vaan enää jaksa. Mutta tuo hahmo on myös koko elokuvan kantava voima, ja loistava roolisuoritus, joka ei välttämättä ihan heti leffan jälkeenkään tunnu siltä, mutta hetken etäisyyttä saatuaan tuo tuntuu entistä vahvemmalta.
Hetki tuossa tietysti menee, että hahmoon alkaa tykästyä ja elokuva luonnollisesti rakentaa koko ajan lopussa koittavaa crescendoa kohti.
Itse en missään vaiheessa saanut kyllä tykästyttyä tuohon Sandlerin hahmoon. Mutta elokuva itsessään on silti hieno, vaikka sen katsominen onkin aikamoista tunteiden vuoristorataa.

Safdien veljeksiltä löytyy Netflixistä myös Good Time, joka on hiukan helpompi, mutta yhtä hyvä. Isot suosittelut tuollekin.
 
Piraattiryhmäläiset ovat erilaisia - Siinä missä Ultrat ovat onnellisia jakaessaan sämpylän keskenään, on Piraateilla varaa ostaa kaikille omat.

Buster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Brian O'Neill
Areenassa on vielä 3 päivää katseltavissa Timo Koivusalon ohjaama Täällä Pohjantähden alla 1/2.

Toinen osa esitetään tulevana perjantaina YLE TV2 15.1 ja lienee myös viikon katseltavissa.
Edvin Laineen alkuperäinen ja jatko-osa Akseli ja Elina on kyllä parhaimpia koskaan tehtyjä kotimaisia. Ei tehnyt palvelusta katsoa noita Koivusalon vastaavia elokuvia heti seuraavana iltana, kun ne pari vuotta sitten kaikki telkkarista tuli. Pitää nekin tässä joskus katsella ihan loppuun nyt kun on nuo alkuperäset jo vähän unohtanut, niin saa nuokin reilumman mahdollisuuden.
 
Puheet katoavat, kirjoitukset säilyvät

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Edvin Laineen alkuperäinen ja jatko-osa Akseli ja Elina on kyllä parhaimpia koskaan tehtyjä kotimaisia. Ei tehnyt palvelusta katsoa noita Koivusalon vastaavia elokuvia heti seuraavana iltana, kun ne pari vuotta sitten kaikki telkkarista tuli. Pitää nekin tässä joskus katsella ihan loppuun nyt kun on nuo alkuperäset jo vähän unohtanut, niin saa nuokin reilumman mahdollisuuden.
En ole koskaan katsonut Edvin Laineen versiota.

Omassa katseluhistoriassani tämä Koivusalon elokuva on paras suomalainen elokuva. Ehkä pitää joskus katsoa myös Laineen versio.
 
Laineen versio Täällä Pohjantähden Alla on oma henkilökohtainen suosikkini kotimaisista elokuvista. Lähelle ei pääse yksikään muu, tai no, ehkä Kahdeksan surmanluotia melko likelle. Koivusalon versio Pohjantähdestä on myös hyvää katsottavaa, vaikka toki pidän alkuperäisiä parempana, ehkä senkin takia, että ne on tullut oletettavasti katsottua aikaisemmin ja ne näyttelijät ovat istutettu mielessäni omille paikoilleen ja niihin on vaikea asettaa muita.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Koivusalon heikkous ohjaajana paistaa Pohjantähdessä vähän häiritsevästi. Mies kun ikäänkin vain luettelee kohtauksia eteenpäin ilman mitään näkemyksellistä draaman rakentamista (tuttua Koivsalon kaikista leffoista).



Vahva tarina (Pohjantähti tirlogia) ja kovat näyttelijät kantaa kuitenkin sen ihan katsottavaksi miehen tuotannossa...



mutta hyvät ihmiset, lukekaa se kirjatrilogia!
 
Tulevaisuus on toivoa täynnä

-Share Ilves-

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi
En ole Koivusalon Pohjantähtiä katsonut kiitos ennakkoluulojeni, mutta en kyllä pidä kovin arvossaan noita Laineen ohjauksiakaan tästä romaanista. Siitä on toki aikaa kun olen nuo katsonut, mutta aikoinani ensimmäisen romaanitrilogian lukukokemuksen jälkeen noista elokuvista en löytänyt juurikaan sitä tunnetta minkä kirjoista sain ja elokuvahahmot jäivät aika pinnallisiksi karikatyyreiksi romaanihahmoista. Toki hankalaahan noin kokonaisvaltaista teosta on säädylliseksi elokuvaksi tehdä, mutta en kyllä näe että Edvin Laine olisi siinä käytettävissä olleilla pelimerkeillä kovinkaan hyvin onnistunut. Vaikka Laineen Tuntematonkin herättää osaltaa hieman ristiriitaisia tunteita, niin ainakin minusta se on kyseiseltä ohjaajalta paljon parempi onnistuminen.

Tuo edellämainittu Kahdeksan surmanluotia on elokuvana aivan totaalisen eri sfääreissä kuin Pohjantähti tai Akseli ja Elina.
 
Piilokamera jää pois ohjelmistosta

Kipinä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset
Onko tämä nyt oikeasti hyvä elokuva? Tuntuu, että on tosi jakautuneita mielipiteitä ollut tämän elokuvan osalta. Osa sanonut, että oikeasti hyvä leffa Sandlerilta ja osa taas piti täytenä kusetuksena. En tiedä mihin uskoa, Sandler on kusettanut minua aivan liian useasti aiemmin ja mietin, että tätä en varmastikaan katso, mutta pitäisikö sittenkin?
Laitetaan vielä yksi mielipide. Ihan hyvä, ehkä just ja just 3/5 tähteä. Sandler vetää mun mielestä hienon roolin ja elokuva on todella ahdistava alusta loppuun asti, ei mikään hyvän mielen elokuva. Loppuratkaisu oli hyvä, ehkä pääsi jopa vähän yllättämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy