Tänään tuli viimeinkin Suomen elokuvateattereihin teos, jota olen oikeasti odottanut pitkään eli Taika Waititin Jojo Rabbit. Filmi kertoo Johannes -nimisestä muksusta (lempinimi Jojo), joka kovasti haluaa olla esimerkillinen natsi. Hänen elämänkatsomuksensa kyseenalaistetaan, kun hän tapaa ensimmäistä kertaa juutalaisen, joka ei yllättäen olekaan sarvekas, verenhimoinen hirviö vaan ihminen. Jojo alkaa tutkimaan tätä juutalaista samaan aikaan, kun toinen maailmansota lähenee loppuaan. Hänen rinnallaan seikkailee mielikuvitusystävä, Adolf Hitler.
Oli ihanaa käydä katsomassa elokuva, joka tuntui elokuvalta eikä laskelmoidulta tuotteelta. Se ei alentanut katsojaa kohtelemalla häntä kuin idioottia, heittänyt jatkuvasti viittauksia populäärikulttuuriin, ollut täynnä piilomainontaa tai ollut osa mitään sarjaa. Elokuva sai minut tuntemaan iloa, surua, jännitystä, sääliä ja ties mitä. Valokeilassa loistivat nuoret näyttelijät, joita tuki kokeneiden näyttelijöiden kaarti ja Waititi Hitlerinä oli erittäin onnistunut. Ehdottomasti näyttelijöille pisteet. Kuvaus oli miellyttävää ja olisi kiva nähdä elokuva uudelleen mielenkiintoisten otosten takia. Dialogi oli hauskaa ja soljuvaa, mikä miellytti minua suuresti.
Tarinaltaan tämä ei ehkä yllätä, mutta se on kerrottu niin hyvin, joten paha moittia. Tarinankulku laahasi hieman keskivaiheilla, mutta muuten en jaksa valittaa, koska elokuva iski minuun hyvin ja teatterista lähtiessä oli hyvä fiilis, koska tuli nähtyä jotain kiinnostavaa, hyvin tehtyä sekä koskettavaa. Elokuvan viesti on aika selkeä, mutta ei selvästikään vanhentunut, koska hiljattain sai taas lukea miten ihan Saksassa juutalaisuusvastaisuus voi hyvin ja luonnollisesti elokuvan viestiä voi soveltaa myös muihin ihmisryhmiin. Miten vaikeaa onkaan elää toisen ihmisen kanssa.
Suosittelen kaikille natseille ja natsinmielisille. Ja miksei myös muille.