The Two Popes on Fernandon Meirellesin ohjaus, joka kertoo nykyisen paavin (Franciscus) ja häntä edeltäneen paavin (Benedictus XVI) välisestä ystävyydestä. Meirelles on ohjannut myös modernin klassikon "Jumalten kaupunki", joten odotuksia oli myös tämän tuotoksen suhteen.
Onneksi Kaksi paavia onkin hyvin tehty elokuva. Draama on pienimuotoista, eleetöntä ja hallittua, mutta ei kuitenkaan tylsää. Näyttelijät (Hopkins ja Pryce) tekevät loistavaa duunia ja kannattelevat elokuvaa, joka voisi aiheen puolesta alkaa herkästi laahaamaan.
Pidän henk.koht erityisen paljon tällaisista tositapahtumiin perustuvista draamaelokuvista, joista voi katselunautinnon lisäksi oppia jotain. Meirelles ei tyydykkään vain viihdyttämään yleisöä, vaan vie hahmonsa yllättäviin syvyyksiin. Kaiken lisäksi tämä tehdään jopa hieman yllättävällä tavalla, mikä on aina plussaa. Elokuvassa on jopa dokumentaarinen ote, ja toisinaan katselija unohtaa, että kyse on fiktiosta - joskin tositapahtumiin perustavasta sellaisesta.
Leffa alkaa esittelemällä prosessia, jonka kautta uusi paavi valitaan. Tämän jälkeen siirrytään päähenkilöiden väliseen dialogiin, josta loppuelokuva pitkälti koostuu. Tarinaa maustetaan kuitenkin oikeassa suhteessa takaumilla, jotka kasvattavat hahmojen tarina-arkkia. Erityisesti Prycen hahmo kehittyy mukavasti elokuvan edetessä. Kaiken kaikkiaan tämä on aika mukava paketti leffadiggarille, ja uskoisin, että myös satunnaiskatsoja viihtyy sen parissa. Juuri tällaisia teoksia sitä janoaa näin Oscarien alla, kun kesän blockbusterit ja syksyn trillerit on katseltu läpi.
Pientä kritiikkiä on kuitenkin myös annettava. Elokuva kestää yli kaksi tuntia, mikä on mielestäni tarpeettoman paljon näin pienimuotoiselle draamalle. Loppua kohden sävy myös vaihtuu, ja leffasta tulee tavallaan humoristinen ja kepeä, mikä on jonkinlaisessa ristiriidassa alun vakavuuden kanssa. Mielellään olisin nähnyt, että tarina kulkee omalla painollaan, ja loppuu siinä vaiheessa, kun kaikki on jo sanottu. Nykyisestä kestosta saisi helposti leikattua 15-20 min pois ilman, että sisältö kärsii. Tarina on kuitenkin niin mielenkiintoinen, että yli kaksituntinenkin meni kuin siivillä.
Tuomio: 4/5*
Marriage Story on puolestaan Noah Baumbachin ohjaus, joka on tyrkyllä myös Oscar-ehdokkuuksiin. Leffaa on kehuttu paljon, eikä syyttä: Adam Driver ja Scarlett Johansson yltävät ajoittain huikeisiin roolisuorituksiin. Itselleni tämä ei kuitenkaan toiminut aivan niin hyvin kuin olin toivonut.
Leffassa ei loppujen lopuksi tapahdu ihan hirveästi mitään, mikä voisi olla heikkous, ellei käsikirjoitus olisi kiinnostava. Marriage Story ei kuitenkaan tunnu tylsältä juuri missään vaiheessa, vaan päähenkilöiden välinen jännite riittää itsessään kannattelemaan tarinaa. Elokuvan aiheena on avioero ja siitä koituvat traagiset seuraukset, mutta erityisen kiinnostavaksi tämän tekee se, että päähenkilöjä ei yritetä väkisin leimata huonoiksi ihmisiksi tai syyllisiksi kaikista seuraamuksista. Sen sijaan heidät kuvataan realistiseen tapaan ihmisinä, jotka ajautuvat hankalaan tilanteeseen. Tämä "armollisuus" ja ymmärrys hahmoja kohtaan luo aitoa sympatiaa heitä kohtaan ja pitää mielenkiintoa yllä.
Suurin ongelma tässä on mielestäni tietynlainen teatraalisuus. Sille voi olla perustelunsa, sillä kummatkin päähenkilöistä ovat teatterialalla. Itse koin sen kuitenkin etäännyttäväksi, sillä etenkin alussa tuntui, että elokuvan hahmot eivät tee kovin järkeviä tai harkittuja päätöksiä. Sivuhahmot ovat myös jossain määrin karikatyyrisia, vaikkakin mielenkiintoisia sellaisia. Tavallaan tässä tuntuu, että taustalla on halu kritisoida järjestelmää, eikä niinkään sitä, että elokuvan henkilöt ovat kykenemättömiä järjestelemään elämäänsä.
Teknisesti elokuva on loisteliasta tarinankerrontaa. Kohtaukset liikkuvat mukavasti eteenpäin, leikkaus on saumatonta ja musiikki teemoja tukevaa. Tällaisen draaman onnistunut tekeminen lieneekin aikamoinen haaste koko tuotantotiimille, sillä katsoja täytyy pitää kiinnostuneena lähes kaksi ja puoli tuntia pelkkien henkilösuhteiden varassa. Mielestäni tässä onnistutaan aika hyvin, ja vaikka itselleni tämä ei ollut mitenkään virheetön leffa, arvostan siihen laitettua taiteellista kunnianhimoa ja ammattitaitoa.
Tuomio: 4/5*