Onko kelkka kääntynyt taas parissa viikossa Tarantinolla, eikös juuri kommentoinut sitä ettei tee Star Trekkiä vaikkaki on sarjan suuri fani. Tarantinolla kaiketi aika vahva tahto siitä että ohjaa sen tasan kymmenen elokuvaa koko pitkää elokuvaa ja laskukaavalla että Kill Bill on yksi elokuva niin on tehnyt yhdeksän. Joten viimeistä ohjaustaan harkitsee tarkkaan.
Verkkolehden uusimmat jutut
-
Jatkoajan rangaistus kostautui – Tapparan CHL-taival katkesi RuotsissaLue lisää »
-
Heikki Hiltunen astuu syrjään, Jyrki Seppä on uusi Liigan hallituksen puheenjohtajaLue lisää »
-
Vancouver Canucksin huippuhyökkääjä J.T. Miller määrittelemättömäksi ajaksi sivuun kaukaloistaLue lisää »
-
Siirtolistalle joutuneen Kasperi Kapasen ura jatkuu Edmonton Oilersin riveissäLue lisää »
-
Christopher Gibson löysi pelipaikan Slovakiasta – siirtyy jumbojoukkueeseen Nick Ritchien seurakaveriksiLue lisää »
-
IS: Sportin hyllyttämille Karjalaiselle ja Rantakarille lähtöpassitLue lisää »
Jatkoajan leffakerho
- Viestiketjun aloittaja Paitselo
- Alkaa
- 2 409 471
- 12 325
En kyllä osaa tähän mitään vastata, katselin jonkun pätkän mistä sain käsityksen että Star Trek-leffa olisi jo tosissaan otettu työn alle, mutta ei googletus kyllä mitään varmistusta antanut. Kyseessä lienee sittenkin spekulaatiot. Juu tuosta kymmenen elokuvan rajan "pakkomielteestä" olen tietoinen, siihen sopisi hyvin vielä kolmaskin Kill Bill "yhdeksi" elokuvaksi. Tämän todella toivon toteutuvan.
The Irishmanista on paljon sanottu, ja tullaan sanomaan. Muistelisin, että joku kuvaili Scorsesen uusinta teosta hitaaksi tai tylsäksi. Hitaudelle on ehkä perustelunsa, sillä leffa on yli kolmetuntinen. Tylsä tämä ei ole kuitenkaan missään vaiheessa.
Ensinnäkin tämä on aivan helvetin hyvin rytmitetty elokuva. Koko ajan on jotain mielenkiintoista meneillään, eikä päähenkilöitä päästetä missään vaiheessa "helpolla". Jännite on käsinkosketeltava, kuten hyvissä mafialeffoissa tapaa olla.
Elokuvan parasta antia ovat kuitenkin näyttelijäsuoritukset. En vähättele lainkaan Pacinoa tai De Niroa, kun totean, että tämä on Joe Pescin näytös. Tyyppi tulee käytännössä eläkkeeltä ja vetää tällaisen roolin. Huh. Haluan myös kehua Scorsesea, joka on selvästi alansa parhaita, mitä tulee näyttelijöiden ohjaamiseen. The Irishman antaa aidosti aikaa ja tilaa näyttelylle. Kyllä, näyttelylle. Nykypäivänä tuntuu poikkeukselliselta, että päähahmoille annetaan minuuttikaupalla tilaa ajatella, elehtiä ja reagoida tilanteisiin. Ruudulta on aistittavissa, että hahmot käsittelevät erilaisia tunteita ja mielialoja, jotka sitten johtavat mihin johtavat. Tarina on riittävän yksinkertainen, jotta katsojalle jää aikaa prosessoida, mitä hahmojen pään sisällä tapahtuu.
Pidän myös siitä, ettei Scorsese ole jäänyt toimivan reseptinsä vangiksi. Aiemmissa leffoissa, kuten Goodfellasissa, hahmoilla tuntui menevän kaikki putkeen. The Irishmanissa päähenkilöitä käsitellään paljon kriittisemmin. Nyt nähdään, mitä näille hepuille tapahtuu vanhentuessa, kun he tutkailevat elämäänsä taaksepäin ja pohtivat valintojaan. Elokuva myös vihjailee, että aika perseestähän tämä tällainen elämäntapa on, jossa lapsille näytetään esimerkkiä hakkaamalla kioskinpitäjä. Painotan kuitenkin, että leffa ei ole saarnaava, vaan ennemminkin monipuolinen näytös, josta löytää useita kiinnostavia teemoja. Toisin kuin monet muut tänä vuonna ilmestyneet pätkät, tämä on katsottava useita kertoja.
En väitä, että The Irishman nousisi aivan samoihin sfääreihin kuin Kummisedät 1 ja 2 tai Once Upon a Time in America, mutta aika lähelle kuitenkin. Todella kova veto Scorseselta, ja uskallan väittää, että on ykkössuosikki parhaan elokuvan Oscariin. Jos ei muuta, niin Pesci ansaitsee parhaan sivuosan pystin.
Tuomio: 4½*
Ensinnäkin tämä on aivan helvetin hyvin rytmitetty elokuva. Koko ajan on jotain mielenkiintoista meneillään, eikä päähenkilöitä päästetä missään vaiheessa "helpolla". Jännite on käsinkosketeltava, kuten hyvissä mafialeffoissa tapaa olla.
Elokuvan parasta antia ovat kuitenkin näyttelijäsuoritukset. En vähättele lainkaan Pacinoa tai De Niroa, kun totean, että tämä on Joe Pescin näytös. Tyyppi tulee käytännössä eläkkeeltä ja vetää tällaisen roolin. Huh. Haluan myös kehua Scorsesea, joka on selvästi alansa parhaita, mitä tulee näyttelijöiden ohjaamiseen. The Irishman antaa aidosti aikaa ja tilaa näyttelylle. Kyllä, näyttelylle. Nykypäivänä tuntuu poikkeukselliselta, että päähahmoille annetaan minuuttikaupalla tilaa ajatella, elehtiä ja reagoida tilanteisiin. Ruudulta on aistittavissa, että hahmot käsittelevät erilaisia tunteita ja mielialoja, jotka sitten johtavat mihin johtavat. Tarina on riittävän yksinkertainen, jotta katsojalle jää aikaa prosessoida, mitä hahmojen pään sisällä tapahtuu.
Pidän myös siitä, ettei Scorsese ole jäänyt toimivan reseptinsä vangiksi. Aiemmissa leffoissa, kuten Goodfellasissa, hahmoilla tuntui menevän kaikki putkeen. The Irishmanissa päähenkilöitä käsitellään paljon kriittisemmin. Nyt nähdään, mitä näille hepuille tapahtuu vanhentuessa, kun he tutkailevat elämäänsä taaksepäin ja pohtivat valintojaan. Elokuva myös vihjailee, että aika perseestähän tämä tällainen elämäntapa on, jossa lapsille näytetään esimerkkiä hakkaamalla kioskinpitäjä. Painotan kuitenkin, että leffa ei ole saarnaava, vaan ennemminkin monipuolinen näytös, josta löytää useita kiinnostavia teemoja. Toisin kuin monet muut tänä vuonna ilmestyneet pätkät, tämä on katsottava useita kertoja.
En väitä, että The Irishman nousisi aivan samoihin sfääreihin kuin Kummisedät 1 ja 2 tai Once Upon a Time in America, mutta aika lähelle kuitenkin. Todella kova veto Scorseselta, ja uskallan väittää, että on ykkössuosikki parhaan elokuvan Oscariin. Jos ei muuta, niin Pesci ansaitsee parhaan sivuosan pystin.
Tuomio: 4½*
Tästä viestistä inspiroituneena täytyi katsoa pitkästä aikaa Once Upon a Time In America. Ja onhan se edelleen vaan aivan helvetin kova pätkä.
Jos The Irishmanista voidaan puhua edes samassa kappaleessa, niin menee seuraavaksi katseluun.
Minusta se tarina lähtee lentoon vasta loppua kohden. Puoliväliin tultessa on tosiaan sellainen suvantovaihe, mutta payoff hyvittää odotuksen.
Mainitussa leffassa on paljon samoja piirteitä kuin The Irishmanissa. Kummassakin käsitellään pitkää aikaperspektiiviä, jonka avulla saadaan monipuolinen tarina-arkki hahmoille. Leonen teoksen vahvuus onkin siinä, että tarina lähtee käyntiin lapsuudesta asti. Siinä saadaan aikamoiset jännitteet aikaan, kun päähenkilöiden välistä suhdetta kuljetetaan aina sinne vanhuusvuosiin asti.
KaljaVeikko
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- 235, Karjala-lippis
Tiedätkö mistä näkisi livenä suomessa? Nopealla googletuksella en varmuutta asiaan löytänyt vielä.
Mietin että jos vain jaksaa niin gaalan voisi katsella, ihan vain Ricky Gervaisin vuoksi.
Samaa olen yrittänyt selvittää tuloksetta. Pakko yrittää huomenna googlata jos show löytyisi streamina jostain netin syvyyksistä.
Golden Globes on yleensä viihdyttävä show juontajien ja välisketsien ansiosta. Toisin kuin emmyt ja oscarit nykyään.
torreira#11
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ilves, Arsenal
Netflix ja The Irishman jäivät nuolemaan näppejään Golden Globe-gaalassa. Ei tainnut tulla yhtäkään pystiä, kun nopeasti katsoin. Taistelulähetit 1917 ja Once Upon a Time in...Hollywood suurimpia voittajia. Hiukan harmi, että edes Pesci tai Pacino ei saanut sivuosapystiä, vaan Pitt vei tämän. Omasta mielestäni väärin meni, vaikka Pittkin teki mainion roolin. Ehkä sitten Oscareissa?
Viimeksi muokattu:
CTV.ca, eli kanadalainen tv-kanava on muistaakseni Globesit laittanut ainakin nettisivuilleen jälkikäteen katsottavaksi, pitää vain asua Kanadassa. Ongelma on myös siinä, että ne ei koskaan ole siellä läheskään heti ja siellä on mahdotonta olla törmäämättä spoilereihin, ellei omaa jostain suoraa linkkiä suoraan siihen videoon - siis sitten kun se joskus sinne tulee. Tämä on ollut jo monta vuotta aika vaikeasti katsottava ja saattanut saada odottaa iltaankin saakka, mutta toisaalta nämä taitaa alkaa Oscareita myöhemminkin.
En ole voinut sähköpostianikaan katsoa, koska se on kuitenkin täynnä uutisia otsikoilla kuka voitti ja mitä. Vaikka tämä taitaa olla taas hävitty taistelu, jos iltaan asti menee.
Yhtä kaikki onneksi Oscarit tulee sentään kutakuinkin kaikkialla televisiosta, jolloin voi vain laittaa töllön nauhoittamaan ja alkaa katsoa välittömästi herättyään.
Mutta Globes on tosiaan viihdearvoltaan ylivoimainen (siellähän tarjoillaan alkoholiakin pöytään saakka, ei tartte Oscarien tapaan anniskelualueelle juosta). Oscareissahan ei haluttu edes käyttää juontajaa viime vuonna, meriselityksenä että saadaan lyhyempi kesto gaalalle. Se tosin toteutui, mutta teillä on hei noi katsojaluvut olleet viimeiset vuodet laskussa ja se ei ainakaan nouse sillä, että viihdettä poistetaan. Eikä nyt varmaan kannata alan ihmisiä ja lojaaleimpia faneja suututtaa sillä, että siirretään merkittävien teknisten palkintojen jakamisia mainoskatkoille. Tai että Kevin Hart siirretään juontohommista syrjään vuosikymmenen vanhan twiitin vuoksi, kyllä sieltä joka vuosi löytyy jokatapauksessa aina joku julkisen pahennuksen aihe, joka somekuplassa äänekkäästi leviää ja jonka haukku on purentaa pahempi.
Ilmeisesti siellä on Gervais Globeissa tänäkin vuonna roastannut porukkaa ja eiköhän viimeistään Youtubesta löydä kaikki hänen juontonsa klippinä ainakin jossain vaiheessa. Muutaman kerran tullut sieltä mehusteltua myös noita menneitä juontoja. Hienoja aikoja ja hienoa, että uskalsivat ottaa takaisin ja ilmeisesti eivät taaskaan ole lähteneet rajoittamaan. Tai siis eihän Gervais tuohon suostuisikaan, jos ei saisi vetää omalla tyylillään. Siellä on varmaan taas lakimiesten kanssa yritetty katsella vitsejä ennakkoon läpi. Naurattaa jo valmiiksi, kuinka porukka epämukavana kiemurtelee tuoleillaan. Hauskaa vaihtelua turhantärkeään pönöttämiseen.
Viimeksi muokattu:
Tuossa nyt ainakin jotain Golden Globesista. Kyllähän siellä hiukan tyrmistynyttä katsetta yleisössä on Gervaisin alkuspiikin aikana, hoh.
Ja bonuksena epämukavinta mukanaurua pitkään aikaan. Mahtavaa settiä.
www.reddit.com
Ja bonuksena epämukavinta mukanaurua pitkään aikaan. Mahtavaa settiä.
Reddit - Dive into anything
www.reddit.com
Viimeksi muokattu:
Tuossa nyt ainakin jotain Golden Globesista. Kyllähän siellä hiukan tyrmistynyttä katsetta yleisössä on Gervaisin alkuspiikin aikana, hoh.
Ja bonuksena epämukavinta mukanaurua pitkään aikaan. Mahtavaa settiä.
Reddit - Dive into anything
Starojen tylytys tekopyhyydestä, Epstein-heitto ja kruununa Weinstein-läppä. Viimeinen erityisesti oli sitä mitä olisi voinut tykittää tämänkin maan metoo-hörhöille kun homma oli ajankohtaista. "Te kaikki alalla näitä sikailuja olette siunanneet" -heitto olisi jossain Jussi-Gaalassa ollut tyylikästä.
Gervais hoiti homman ilmeisen tyylillä ja Emilia Clarke taisi olla yksi selkeään miinaan kävelleistä.
Kiitos tästä. Tuli juuri katsottua koko show kyseiseltä sivulta. ÄLÄ JATKA LUKEMISTA kun kerron vähän omia kohokohtiani. En viitsinyt palkintogaalan tapahtumia pistää sentään spoilertagien taakse mutta caps lockia tarjoan.
Gervais oli oma tylyttävä itsensä. Lusiferin kiitos hän oli Scorsesen kanssa samaa mieltä Marvel-leffoista joten hän voitti minut heti puolelleen. Ehkä illan paras mieheltä oli kuitenkin viimeinen vitsi kun hän esitteli Sandra Bullockin joka tulisi antamaan parhaan draama-elokuvan eli illan viimeisen palkinnon. Hän sanoi että seuraava nainen teki flixille leffan nimeltä Birdbox jossa ihmisten pitää teeskennellä etteivät he näe mitään, aivan kuin tässäkin salissa olevat Harvey Weinsteinin kanssa vuosia työskennelleet. Kohahdusten ja naurujen päälle hän vielä huusi että mitä metelöitte, oma vika! Naurahdin ääneen.
Elämäntyöpalkinnot ovat aina koskettavia kuten tälläkin kertaa Ellen Degenerisin ja varsinkin Tom Hanksin kohdalla.
Briteille meni taas aivan liikaa palkintoja. Se saatanan Fleabag on suurinta kuraa pitkään aikaan ja se vie kaikki palkinnot minun suosikkieni nenien edestä globeseissa ja emmyissä:)
Sama 1917 kohdalla. Sen voi tosin laittaa sen piikkiin että "oikea" elokuvateattereissa esitettävä elokuva on edelleen etulyöntiasemassa elokuvapalkintoja jaettaessa. Toki itse elokuvakin on laatukamaa mutta ei mitään asiaa jos kilpailijat olisi olleet "oikeita" elokuvia.
Eddie Murphy ja hänen leffansa jäi tyhjin käsin josta olen vähän pettynyt.
Brad Pittille hattu ilmaan! Noin kovaa ehdokasrosteria ei ole varmaan ikinä ollut miessivuosa-kategoriassa:
Joe Pesci, Al Pacino, Anthony Hopkins, Tom Hanks....
Viihdyttävä show kaikin puolin.
Näissä globeissa samoin kuin oscareissa pitää lisäksi olla amerikkalainen elokuva jotta pääpalkintoon on asiaa. Nyt uutena rajoituksena näyttää sitten tulleen, että suoratoistopalvelun elokuviakin syrjitään. Loppujen lopuksi syynätään aika pientä segmenttiä kaikista elokuvista näissä gaaloissa.
Niinhän Parasite-ohjaaja Bong Joon-hokin totesi, ettei jaksa Oscareista stressata, koska "The Oscars are not an international film festival. They're very local."
Juurikin. Vuoden paras elokuva, ehdottomasti. Golden globe palkinto, Baftassa 4 ehdokuutta.
Tässä lista mitä saavuttanut. Yksi Oscar on toki Oscar, mutta fimin meriitit ovat kovat.
List of accolades received by Parasite - Wikipedia
Tämähän ei täysin ole totta, onhan parhaan elokuvan Oscarilla palkittu useita brittielokuvia. Oikeassa olet toki siinä, että muilla kun yhdysvaltalaiselokuvilla on todella vaikeaa voittaa parhaan elokuvan Oscaria. Käytännössä Oscar-voittajien äänestyshän menee niin, että akatemian vajaat 7000 jäsentä pääsevät äänestämään ehdokkaista (jotka muuten tämän vuoden osalta julkaistaan ensi maanantaina) laittamalla ne "paremmuusjärjestykseen". Ja mikäli olen oikein ymmärtänyt voittaja on lopulta se joka on saanut parhaimman "keskiarvon". Eli käytännössä tuohon 7000 jäsenen joukkoon mahtuu paljon henkilöitä jotka rankkaavat ulkomaiset-, sarjakuva-, suoratoisto-, animaatioelokuvat yms. tuonne listan pohjalle, jolloin näiden mahdollisuus voittoon pienenee huomattavasti.
Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
DC Comicsin ja Marvelin elokuvien vertailua:
DC Comicsin leffat (ykkösinä Watchmen, Dark Knight -trilogia ja V for Vendetta) ovat mielestäni parhaimmistoltaan uskottavia ja koskettavia teoksia. Elokuvissa on syvällisiä teemoja, yhteiskuntakritiikkiä, filosofisia pohdintoja, samaistuttavia roolihahmoja, ja monilla niistä on upeat alkuperäisteokset. Lisäksi DC:n elokuvissa on monesti suunnattoman hieno musiikki, erityismaininnalla Hans Zimmerin sävellykset.
Marvel (hiukan karrikoiden): muovista, videopelimäistä hälläväliä-kohellusta, yleistä sekoilua, laserilla ampuva pesukarhu
DC Comicsin leffat (ykkösinä Watchmen, Dark Knight -trilogia ja V for Vendetta) ovat mielestäni parhaimmistoltaan uskottavia ja koskettavia teoksia. Elokuvissa on syvällisiä teemoja, yhteiskuntakritiikkiä, filosofisia pohdintoja, samaistuttavia roolihahmoja, ja monilla niistä on upeat alkuperäisteokset. Lisäksi DC:n elokuvissa on monesti suunnattoman hieno musiikki, erityismaininnalla Hans Zimmerin sävellykset.
Marvel (hiukan karrikoiden): muovista, videopelimäistä hälläväliä-kohellusta, yleistä sekoilua, laserilla ampuva pesukarhu
Ikävänkantaja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Joker on kyllä loistava lisä uskottavien DC-leffojen sarjaan. Kyseessä on poikkeuksellisen kantaaottava elokuva - sekä varsin epätyypillinen "supersankari"- tai "sarjakuva"-leffa monessakin mielessä. Kannattaa ehdottomasti katsoa!
DC:n tv-sarjoja en ole sen sijaan nähnyt minuuttiakaan, joten en osaa ottaa kantaa niihin.
Tänään tuli viimeinkin Suomen elokuvateattereihin teos, jota olen oikeasti odottanut pitkään eli Taika Waititin Jojo Rabbit. Filmi kertoo Johannes -nimisestä muksusta (lempinimi Jojo), joka kovasti haluaa olla esimerkillinen natsi. Hänen elämänkatsomuksensa kyseenalaistetaan, kun hän tapaa ensimmäistä kertaa juutalaisen, joka ei yllättäen olekaan sarvekas, verenhimoinen hirviö vaan ihminen. Jojo alkaa tutkimaan tätä juutalaista samaan aikaan, kun toinen maailmansota lähenee loppuaan. Hänen rinnallaan seikkailee mielikuvitusystävä, Adolf Hitler.
Oli ihanaa käydä katsomassa elokuva, joka tuntui elokuvalta eikä laskelmoidulta tuotteelta. Se ei alentanut katsojaa kohtelemalla häntä kuin idioottia, heittänyt jatkuvasti viittauksia populäärikulttuuriin, ollut täynnä piilomainontaa tai ollut osa mitään sarjaa. Elokuva sai minut tuntemaan iloa, surua, jännitystä, sääliä ja ties mitä. Valokeilassa loistivat nuoret näyttelijät, joita tuki kokeneiden näyttelijöiden kaarti ja Waititi Hitlerinä oli erittäin onnistunut. Ehdottomasti näyttelijöille pisteet. Kuvaus oli miellyttävää ja olisi kiva nähdä elokuva uudelleen mielenkiintoisten otosten takia. Dialogi oli hauskaa ja soljuvaa, mikä miellytti minua suuresti.
Tarinaltaan tämä ei ehkä yllätä, mutta se on kerrottu niin hyvin, joten paha moittia. Tarinankulku laahasi hieman keskivaiheilla, mutta muuten en jaksa valittaa, koska elokuva iski minuun hyvin ja teatterista lähtiessä oli hyvä fiilis, koska tuli nähtyä jotain kiinnostavaa, hyvin tehtyä sekä koskettavaa. Elokuvan viesti on aika selkeä, mutta ei selvästikään vanhentunut, koska hiljattain sai taas lukea miten ihan Saksassa juutalaisuusvastaisuus voi hyvin ja luonnollisesti elokuvan viestiä voi soveltaa myös muihin ihmisryhmiin. Miten vaikeaa onkaan elää toisen ihmisen kanssa.
Suosittelen kaikille natseille ja natsinmielisille. Ja miksei myös muille.
Oli ihanaa käydä katsomassa elokuva, joka tuntui elokuvalta eikä laskelmoidulta tuotteelta. Se ei alentanut katsojaa kohtelemalla häntä kuin idioottia, heittänyt jatkuvasti viittauksia populäärikulttuuriin, ollut täynnä piilomainontaa tai ollut osa mitään sarjaa. Elokuva sai minut tuntemaan iloa, surua, jännitystä, sääliä ja ties mitä. Valokeilassa loistivat nuoret näyttelijät, joita tuki kokeneiden näyttelijöiden kaarti ja Waititi Hitlerinä oli erittäin onnistunut. Ehdottomasti näyttelijöille pisteet. Kuvaus oli miellyttävää ja olisi kiva nähdä elokuva uudelleen mielenkiintoisten otosten takia. Dialogi oli hauskaa ja soljuvaa, mikä miellytti minua suuresti.
Tarinaltaan tämä ei ehkä yllätä, mutta se on kerrottu niin hyvin, joten paha moittia. Tarinankulku laahasi hieman keskivaiheilla, mutta muuten en jaksa valittaa, koska elokuva iski minuun hyvin ja teatterista lähtiessä oli hyvä fiilis, koska tuli nähtyä jotain kiinnostavaa, hyvin tehtyä sekä koskettavaa. Elokuvan viesti on aika selkeä, mutta ei selvästikään vanhentunut, koska hiljattain sai taas lukea miten ihan Saksassa juutalaisuusvastaisuus voi hyvin ja luonnollisesti elokuvan viestiä voi soveltaa myös muihin ihmisryhmiin. Miten vaikeaa onkaan elää toisen ihmisen kanssa.
Suosittelen kaikille natseille ja natsinmielisille. Ja miksei myös muille.
Pari leffaa jälleen. Sen verran on todettava, että vuosi 2019, joka tavallaan jatkuu vieläkin, on ollut elokuvaviihteen osalta erinomainen.
Olin kuullut vain positiivisia asioita Rian Johnsonin ohjaamasta Knives Out -elokuvasta, joten odotin takuuviihdettä. Sellaista Johnson myös tarjoili. Tapahtumien keskiössä on aika perinteinen murhamysteeri, mutta sitä käsitellään modernisti. Leffa on keston puolesta pitkä, mutta käsikirjoitus ei laiskistu missään kohtaa, vaan elokuva pikemminkin nostaa kierroksia loppua kohden.
Daniel Craig tekee hienon roolin salapoliisina, joka veistelee jostain syystä leveää etelävaltioiden murretta. Aika erikoinen idea, mutta toimii, ja Craig on muutenkin hauska. Bondin ohella tässä pyörii mukana sellaisiakin nimiä kuin Toni Collette, Chris Evans, Jamie Lee Curtis ja Don Johnson, mutta he jäävät mielestäni hieman Craigin varjoon. Nimekäs näyttelijäkaarti takaa kuitenkin sen, että elokuva vaikuttaa monipuoliselta ja "isommalta" kuin juoni ehkä oikeuttaisi.
Parista jutusta aion silti motkottaa. Knives Out käsittelee vakavaa aihetta aika humoristisesti, mikä sopii kyllä tyylilajiin, mutta samalla se häivyttää osan jännitteestä. Sivuhahmot ovat myös sen verran itsekkäitä mulkkuja, että he muistuttavat toisinaan enemmän karikatyyrejä kuin oikeita ihmisiä. Ainiin, ja sellainenkin asia pisti vähän silmään, että Johnson on lisännyt ajankohtaista poliittista dialogia aristokraattiseen toimintaympäristöön. Se ei oikein toimi, ja vie vähän huomiota kaikelta muulta hyvältä.
Kokonaisuudessaan Knives Out on kuitenkin erinomainen viihdepläjäys, joka pistää ajattelemaan ja palkitsee jatkuvasti. Käsikirjoitus on nokkela, ja toisin kuin tavanomaisissa dekkareissa, se ei noudattele tuttuja kaavoja. Luulen, että lähes jokainen elokuvakävijä pitää tästä ainakin jonkin verran. Kannattaa käydä katsomassa.
Tuomio: 3½*
Sitten siihen todelliseen mestariteokseen. Celine Sciamman Nuoren naisen muotokuva on ehkä kliseinen "ranskalainen taide-elokuva", mutta helvetin hyvä sellainen. Tätä on kehuttu nyt Oscarien alla, eikä syyttä. Elokuva käsittelee melko pienimuotoista aihetta huikealla pieteetillä, eikä tunnu hetkeäkään laiskalta. Seurasin sivusilmällä yleisön reaktioita, ja huomasin jossain kohtaa, että viereisen tuolin nainen suorastaan nojautui jännittyneenä valkokangasta kohti. Niin hyvä tämä on.
Suurimmat ansiot tulevat ehdotomasti näyttelijätyöstä. Ranskattaret vetävät koko kaksituntisen hillityllä intensiteetillä, eikä haittaa, että he ovat aika hyvännäköisiä. Tämä ei myöskään ole yhdysvaltalainen blockbuster, joten tissejä ja kainalokarvoja ei tarvitse piilottaa. Tuntuu yleisesti ottaen, että nyt on uskallettu luottaa katsojan kykyyn nauttia hyvästä draamasta ja pohtia vaikeita teemoja. Kun koko ajan ei tapahdu jotain shokeeraavaa, on aikaa tutkia kasvojen ilmeitä, pieniä eleitä ja fantastista kuvausta. Kamera tuntuu jatkuvasti löytävän sellaisia kuvakulmia, jotka kertovat jotain kohtauksen tunnelmasta. Tapahtumat tulevat niin sanotusti iholle, minkä lisäksi elokuva on huolellisesti editoitu ja rytmitetty. Kaikki tuntuu harkitulta.
Parasta on kuitenkin se, että elokuva ei vesitä itseään loppua kohden, kuten usein tämän aihepiirin teoksissa. Mietin tunnin kohdalla, että toivottavasti tämä ei mene "halpaa reittiä" ja yritä kalastella irtopisteitä. Onneksi näin ei käynyt. Sen sijaan loppua kohden jännite kasvaa ja draama syvenee. Kun kaikki on sanottu, kuva pimenee juuri oikealla hetkellä. Katsojalle jää tunne, että se oli nyt tässä, eikä tarvitse jäädä vatvomaan mitään puolivillaisia loppukaneetteja tai kerrontaa siitä, mitä tapahtui tarinan lopun jälkeen.
Pakko antaa tälle täydet pisteet. Joskus ei voi säästellä, kun törmää johonkin poikkeukselliseen. Tuomio on siis tällä kertaa täydet 5 tähteä.
Olin kuullut vain positiivisia asioita Rian Johnsonin ohjaamasta Knives Out -elokuvasta, joten odotin takuuviihdettä. Sellaista Johnson myös tarjoili. Tapahtumien keskiössä on aika perinteinen murhamysteeri, mutta sitä käsitellään modernisti. Leffa on keston puolesta pitkä, mutta käsikirjoitus ei laiskistu missään kohtaa, vaan elokuva pikemminkin nostaa kierroksia loppua kohden.
Daniel Craig tekee hienon roolin salapoliisina, joka veistelee jostain syystä leveää etelävaltioiden murretta. Aika erikoinen idea, mutta toimii, ja Craig on muutenkin hauska. Bondin ohella tässä pyörii mukana sellaisiakin nimiä kuin Toni Collette, Chris Evans, Jamie Lee Curtis ja Don Johnson, mutta he jäävät mielestäni hieman Craigin varjoon. Nimekäs näyttelijäkaarti takaa kuitenkin sen, että elokuva vaikuttaa monipuoliselta ja "isommalta" kuin juoni ehkä oikeuttaisi.
Parista jutusta aion silti motkottaa. Knives Out käsittelee vakavaa aihetta aika humoristisesti, mikä sopii kyllä tyylilajiin, mutta samalla se häivyttää osan jännitteestä. Sivuhahmot ovat myös sen verran itsekkäitä mulkkuja, että he muistuttavat toisinaan enemmän karikatyyrejä kuin oikeita ihmisiä. Ainiin, ja sellainenkin asia pisti vähän silmään, että Johnson on lisännyt ajankohtaista poliittista dialogia aristokraattiseen toimintaympäristöön. Se ei oikein toimi, ja vie vähän huomiota kaikelta muulta hyvältä.
Kokonaisuudessaan Knives Out on kuitenkin erinomainen viihdepläjäys, joka pistää ajattelemaan ja palkitsee jatkuvasti. Käsikirjoitus on nokkela, ja toisin kuin tavanomaisissa dekkareissa, se ei noudattele tuttuja kaavoja. Luulen, että lähes jokainen elokuvakävijä pitää tästä ainakin jonkin verran. Kannattaa käydä katsomassa.
Tuomio: 3½*
Sitten siihen todelliseen mestariteokseen. Celine Sciamman Nuoren naisen muotokuva on ehkä kliseinen "ranskalainen taide-elokuva", mutta helvetin hyvä sellainen. Tätä on kehuttu nyt Oscarien alla, eikä syyttä. Elokuva käsittelee melko pienimuotoista aihetta huikealla pieteetillä, eikä tunnu hetkeäkään laiskalta. Seurasin sivusilmällä yleisön reaktioita, ja huomasin jossain kohtaa, että viereisen tuolin nainen suorastaan nojautui jännittyneenä valkokangasta kohti. Niin hyvä tämä on.
Suurimmat ansiot tulevat ehdotomasti näyttelijätyöstä. Ranskattaret vetävät koko kaksituntisen hillityllä intensiteetillä, eikä haittaa, että he ovat aika hyvännäköisiä. Tämä ei myöskään ole yhdysvaltalainen blockbuster, joten tissejä ja kainalokarvoja ei tarvitse piilottaa. Tuntuu yleisesti ottaen, että nyt on uskallettu luottaa katsojan kykyyn nauttia hyvästä draamasta ja pohtia vaikeita teemoja. Kun koko ajan ei tapahdu jotain shokeeraavaa, on aikaa tutkia kasvojen ilmeitä, pieniä eleitä ja fantastista kuvausta. Kamera tuntuu jatkuvasti löytävän sellaisia kuvakulmia, jotka kertovat jotain kohtauksen tunnelmasta. Tapahtumat tulevat niin sanotusti iholle, minkä lisäksi elokuva on huolellisesti editoitu ja rytmitetty. Kaikki tuntuu harkitulta.
Parasta on kuitenkin se, että elokuva ei vesitä itseään loppua kohden, kuten usein tämän aihepiirin teoksissa. Mietin tunnin kohdalla, että toivottavasti tämä ei mene "halpaa reittiä" ja yritä kalastella irtopisteitä. Onneksi näin ei käynyt. Sen sijaan loppua kohden jännite kasvaa ja draama syvenee. Kun kaikki on sanottu, kuva pimenee juuri oikealla hetkellä. Katsojalle jää tunne, että se oli nyt tässä, eikä tarvitse jäädä vatvomaan mitään puolivillaisia loppukaneetteja tai kerrontaa siitä, mitä tapahtui tarinan lopun jälkeen.
Pakko antaa tälle täydet pisteet. Joskus ei voi säästellä, kun törmää johonkin poikkeukselliseen. Tuomio on siis tällä kertaa täydet 5 tähteä.
Yhden sanan vasta-argumentti: "Marthaaaaa!!!!!"
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy