Pete Travisin Dredd jätti kieltämättä kahtiajakoiset tunnelmat, filmin katsottuani en oikein osannut sanoa, että pidinkö siitä vai enkö pitänyt - missään nimessä leffa ei kuitenkaan ollut niin hyvä kuin on sanottu sen olevan. Selkeällä tapaa aineksia parempaan oli ja kun en ole Dredd-sarjakuviin koskaan tutustunut, en osaa sanoa tavoitettiinko leffassa sarjakuvien henki ja jos tavoitettiin niin kuinka hyvin. Mitä ole elokuvan arvosteluja ja katselijoiden arvioita lukenut niin tavoitettiin mutta kun omakohtaista kokemusta ei sarjakuvista ole niin en ota tähän probleemaan syvällisemmin kantaa.
Minusta elokuvan eräs ongelma oli se, että minä en löytänyt ainoatakaan hahmoa johon todella samaistua ja jotka olisivat olleet syvällisesti koskettavia persoonia. Dredd sotisopaan ja kypärään sonnustautuneena oli oikeuden puolustaja mutta en päässyt sisälle hänen persoonaansa, hän jäi eräiltä osin ontoksi kuoreksi jonka kohtalo ei suuremmin koskettanut minua - kuoliko vai jäikö eloon evvk. Ja koska Dredd varustukseltaan oli millainen oli ja tämä varmasti oaltaan sai aikaan sen, että minä en kokenut häntä todella merkitykselliseksi henkilöksi - ennemminkin hiukan etäiseksi, niin minusta Andersonin näyttelijän olisi tullut olla persoonallisempi ja samaistuttavampi vaikka hän nyt ei "päätähti" ollutkaan. Ikävä kyllä minusta Olivia Thirlby "rookie" Andersonina oli hiukan liian persoonaton ja ohut, hänenkään ei oikein osannut samaistua ja hänen kohtalonsa ei tuntunut merkitykselliseltä - selviäisikö hän kokelaisuudesta vai ei, tai jäisikö henkiin vai ei. Minusta hänessä olisi saanut olla edes hitunen enemmän särmää ja persoonallisuutta, ja vaikka mutanttina hänessä oli poikkeavuutta tämäkään ei minusta merkittävällä tapaa tuonut kosketeltavuutta lisää hänen persoonaansa, elokuvassa vain muutaman kerran saatiin jotain konkreettista irti tästä osasta häntä. Andersonissa oli kyllä herkkyyttä ja tiettyä inhimillisyyttä olemassa, mutta kun sekään ei tuntunut koskettavalta ja aidolta - syvälliseltä - oli tähänkin puoleen hiukan vaikea samaistua.
Persoonana ehkäpä onnistunein oli Ma-Ma (Lena Headey) vaikka hänestäkään ei saatu revittyä irti täyttä potentiaalia, oli hän kuitenkin eräs niitä harvoja elokuvaa kannattelevia voimia. Mutta hänenkään persoonasta ja olemuksesta ei huokunut kovia kokeneen entisen hutsun elämä, arpiset kasvot ja karskit teot eivät vielä riittäneet kun tuli tunne ettei täyttä potentiaalia saatu irti. Eikä syy välttämättä ole näyttelijöissä vaan syy voi myös olla ohjaajan, joka ei onnistunut "repimään" näyttelijöistä sataa prosenttia irti vaan joka tyytyi siihen ysikymppiin ja niinpä tulos on puolittainen onnistuminen.
Dialogista sun muusta ei oikein edes kannata puhua, sellaisesta parhaiten jäi heittona mieleen Ma-Man toteamus: Call 911.
En tiedä olisiko katselunautinnon pelastanut se jos minulla olisi ollut tietoa sarjakuvan maailmasta ja olisin perehtynyt Dreddiin syvällisemmin ja näin päässyt jo ennalta sisälle tähän apokalyptiseen maailmaan, jonka kuvaaminen nyt oli ehkäpä parasta koko elokuvassa - vaikka paikoin sävytys olisi saanut olla tummanpuhuvampi.
vlad.