Olen nähnyt Mel Brooksin Kevät koittaa Hitlerille viimeksi joskus 90-luvulla silloisen Filmnetin kautta, mutta vuoden ovat vierineet niin tiuhaa tahtia etten muistanut elokuvasta enää juuri muita kun todella hajanaisia otoksia - mitään kunnon muistikuvaa minulla ei ollut jäljellä, joten oli oikein oivallista istuutua tänään tv:n äärelle ja ryhtyä katsomaan kyseistä elokuvaa.
Tarinan ydin on hyvin selkeä, tehdä surkeaakin surkeampi näytelmä Broadwaylle ja kepulikonstein tienata sen avulla suuren suuri tukku dollareita - näin siis suunnuteltiin mutta toteutus ei vastannut suunnitelmia, tai oikeammin yleisön käyttäytyminen ei vastannut sitä mitä kuviteltiin. Mel Brooksin onnistui luomaan tästä asetelmasta todella kiehtovan ja oivallisen komedian, paljon toki oli myös kiinni oivallisissa näyttelijäsuorituksissa mutta kyllä suuri merkitys on myös sillä, että millainen itse tarina oli ja kuinka rohkeasti se uskallettiin kuvata - häpeilemättä korostettiin erilaisten ihmisten piirteitä ja ihmisryhmien käyttäytymistä, mikä ei välttämättä kaikissa elokuvissa kantaisi kovinkaan pitkälle mutta Brooksin leffan voima oli osaltaan tässä työskentelyssä.
Tietty leffan onnistuminen riippui myös paljon kahden näyttelijän onnistumisesta. Zero Mostel oli oivallinen lipevänä ja "hiukan" kierona Max Bialystockina ja vastaavasti Gene Wilder sattui peremmin kuin hyvin hysteerisen ja alkujaan perin harmaan ja hermostuvaisen tilintarkastaja Leo Bloomin rooliin. Mutta näiden kahden ohessa elokuvaa piti yllä jokunen muu näuyttelijä, osa enemmän ja osa vastaavasti vähemmän, mutta itsekullakin oli merkityksellinen rooli tässä suhteellisen lyhyessä elokuvassa, (mikä, lyhyys oli myös leffan valtti).
Kenneth Mars oli oivallinen surkeaakin surkeamman käsikirjoittajan Franz Liebkind'inroolissa ja tässä kohdin Brooksin karikatyyrinen hahmo oli erinomaisen onnistunut valinta, ja yhtä lailla toisen surkimuksen eli surkeimmista surkeimman ohjaajan Roger De Bris roolissa alleviivaten esiintyvä Christopher Hewett oli oikein hyvä. Mutta näistä sivuosanesittäjistä mielenpainuvimman kohtauksen teki kyllä L.S.D:nä Dick Shawn. Hänen ensimmäinen kohtauksensa elokuvassa oli todella loistava ja ehdottomasti eräs koko elokuvan hienoimmista kohtauksista, tai tätä mieltä minä olen.
Kokonaisuudessaan Mel Brooksin komedia oli oikein hyvä ja sen kesto oli sopiva. En usko, että tarinaa olisi saatu kantamaan kovinkaan paljon pidempää ja muutenkin Brooksin näkemys oli minusta oivallinen, pidin itsekin siitä ratkaisusta, että koe-esiintymisestä siirryttiin sitten ensi-iltaan, jota kaikki - syystä tai toisesta riippuen - odottivat suurella mielenkiinnolla ja innostuksella.
DVDverdictissä kirjoitettua: "Kevät koittaa Hitlerille tarjoaa elokuvan taikaa, josta et tahdo jäädä paitsi!"
Ja allekirjoitan tämän. Brooksin komedia on eräs niistä harvoista viimeaikoina katsomistani komedioista joista olen pitänyt, paljon parempi kuin Ghostbusters.
vlad.
