Jatkoajan leffakerho

[Musta Nuoli]

Katsoin just emännän kanssa Evil Dead -uusinnan ja pettymyshän tuo oli jos vertaa alkuperäiseen 1981 -versioon. Näyttelijät oli mitä sattuu ja leffassa keskitytään vain splätteriin eikä sellainen mene nykyään enää kauhusta. Arvosana 5.

Olihan tuo tosiaan surkeaa, tarpeetonta remake-roskaa, jossa on saatu kymmenillä miljoonilla latteampaa ja surkeampaa jälkeä kuin mitä Sam Raimi sai nekkurahoilla kaveriporukkansa kanssa 1980-luvulla. Lisäksi uusversio oli tyystin vailla originaalin mustaa huumoria, jota siinä oli (vaikkakaan ei niin paljon kuin Evil Dead kakkosessa).

Eipä ole oikeastaan yksikään remake-elokuva kovin onnistunut ollut, ainakaan silloin kun tehdään uusiksi 20-30 vuotta vanhaa kauhuleffaa. Uusintatulkinnatkaan eivät alkuperäistä ylitä: esimerkiksi uusin Carrie oli kyllä sinänsä hyvä nykypäivän näkemys Stephen Kingin romaanista, mutta siitä huolimatta aiempi filmatisointi on yhä edelleen viiden tähden klassikko, joten kohtalaisen hyvä uusi filmatisointikaan ei mitään uutta tuo kovin helpolla.

Nämä kauhurääppiäiset taas ovat ihan oma lukunsa. Saisivat keksiä jotain uutta.

 

[godspeed]

Eipä ole oikeastaan yksikään remake-elokuva kovin onnistunut ollut, ainakaan silloin kun tehdään uusiksi 20-30 vuotta vanhaa kauhuleffaa... Saisivat keksiä jotain uutta.

The Hills Have Eyesin remake on omasta mielestäni alkuperäistä himppasen parempi, vaikka se onkin sliipatumpi. Nuhjuisuus ja riippumattomuus on tietysti aina originaalien vahvuus, mutta tässä tuotantoarvot eivät vie ilkeyttä liiaksi sivuun ja mutanttitarinointia syvennetään melko hilpeästi. Toki kyse on pitkälti vain väkivaltaisemmasta ja autiomaailmeeltään kuumottavammasta päivityksestä.

William Lustigin ohjaaman Maniacin uusintaversio taas ei olekaan enää vain päivitys, vaan nykyaikaan sovitettu, The Thingin jälkeen ylivoimaisesti paras (kauhu)remake mitä on tehty. Omasta mielestäni parempi, jos vertailla haluaa, vaikka hyvin erilaisista tekeleistä on kyse. Alkuperäinen oli jonkin sortin irrallisen nihilistisistä kohtauksista kasattu surrealistinen suurkaupunkipainajainen, jonka pääosassa hikinen misogynistisika eli Joe Spinell vain metsästi naisia - ja ihan vain siksi, että hän oli MANIAC.

Tuoreessa omilla jaloilla seisovassa teoksessa Elijah Wood on joukkoon sulautuva, mutta henkisesti melkoisen hauras, harmittoman neuroottinen taiteilija. Harmiton tosin siihen pisteeseen asti kun kykenemättömyys kommunikaatioon vastakkaisen sukupuolen kanssa kulminoituu erinäisiin väkivaltaisiin tekoihin. Point of view -kuvaustyyli voi etäännyttää (aiheen lisäksi), mutta se vie kuitenkin paljon lähemmäksi päähenkilöä kuin aiemmin. THHE:n ohjaaja Alexandre Aja on kuulunut tässäkin tekijäporukkaan, lupaavimpia jamppoja nykykauhun saralla.

 

[ms.qvist]

En suosittele lukemaan IMDB:n palstoja ollenkaan, idioottejahan se on täynnä. Suomi24-tasoa mutta sinne ovat kaivautuneet kansainväliset idiootit eri maista vänkäämään paskaa ilman kummoistakaan moderointia.

Olen huomannut tässä viimeisimpien vuosien aikana sen ettei minun makuni ja IMDB:n pisteytykset kovinkaan usein natsaa keskenään, niinpä olen olennaisella tapaa vähentänyt kyseisen sivuston käyttöä kartoittaessani millaisia elokuvia kannattaa ostaa ja millaisina leffoina katsojat tiettyjä elokuvia pitävät. Nyt käytän IMDB:tä lähinnä vain siihen, että etsin käsiini näyttelijöitä, ohjaajia, leffoja niiden alkuperäisillä nimillä etc. eli lähinnä vain ja ainoastaan faktaa ettei kyse ole kenenkään kovin subjektiivisesta mielipiteestä.

Tietyt elokuvat saavat minusta IMDB:ssä aivan liian korkeita pisteitä verrattuna siihen mitä itse niille antaisin ja toki pisteiden määrään vaikuttaa olennaisella tapaa se millainen markkinointikoneisto leffan ympärillä on ja millainen hype siitä on nostettu - joskin toisinaan hype ja todellisuus eivät kohtaa ja sitten tuloksena on kaikella tapaa pannukakku. Voisin noukkia vaikkapa Avatarin esimerkiksi elokuvasta, mikä on saanut kohtuullisen korkeat pisteet IMDB:ssä eli 7,9 pojoa ja vastaavasti minä arvioisin sen korkeintaan 5 pisteen tuotokseksi. Ja kyse on todellakin korkeintaan pisteistä.

Vastaavasti tuntuu siltä, että tietyn genren elokuvat saavat IMDB:ssä huomattavan helposti todella alhaisia pisteitä tai suhteellisen huonoja pisteitä, näin esim. joidenkin kauhuelokuvien suhteen ja tällöin tuntuu siltä etteivät katsojat ole kyenneet katsomaan sen kauhun ja kaiken vastenmielisyyden taakse ja näkemään mitä siellä on piilossa. Esim. Karim Hussainin Subconscious Cruelty on minusta olennaisesti parempi elokuva mitä voisi päätellä IMDB:n pisteiden (5,3 pts) perusteella - suuri yleisö ei kenties jostain syystä ole pitänyt Husseinin leffasta. Toisaalta siinä oli (on) elementtejä joista minä pidän.

Niinpä IMDB on minulle todellakin sekundäärinen kanava etsiessäni minua kiinnostavia tai mahdollisesti kiehtovia elokuvia - sieltä etsin sitten todellakin tiettyjä faktoja ja nimiä, en juuri muuta.

vlad.

 

[teemu_s]

The Normal Heart

HBO:lta ilmestyi vastikään tv-leffa The Normal Heart, joka kertoo 1980-luvun alkupuoliskon HIV-epidemiasta New Yorkin homoyhteisössä. Pääroolin vetää ansiokkaasti Mark Ruffalo ja muissa rooleissa nähdään Taylor Kitsch, Julia Roberts, Alfred Molina, jne.

Ruffalon hahmo on Ned Weeks. Alkuun ainoalta selväjärkiseltä vaikuttava tyyppi, joka näkee vierestä lukuisien ystäviensä kuolevan ja muun yhteisön jatkavan elämäänsä kuin viimeistä päivää. Kirjaimellisesti.

Hyvä ja koskettava leffa mielenkiintoisesta aiheesta. Suosittelen etsimään tämän käsiinsä. Löytyy ainakin HBO Nordicilta.

4/5

 

[Musta Nuoli]

Niinpä IMDB on minulle todellakin sekundäärinen kanava etsiessäni minua kiinnostavia tai mahdollisesti kiehtovia elokuvia - sieltä etsin sitten todellakin tiettyjä faktoja ja nimiä, en juuri muuta.

Minulle IMDB on puhdas faktanhakusivusto, mitään muuta en sieltä hae ja tarvitse kuin elokuvien teknisiä tietoja, näyttelijälistoja, alkuperäisnimiä yms.

Toki joskus huvikseni olen vilkaissut esim. top250-listaa ja kyllähän kyseisen listan elokuvista valtaosa onkin katsomisen arvoisia ja/tai klassikoita, mutta ei niiden katsomispäätös IMDB-pisteiden takia tapahdu (IMDB-foorumeista nyt puhumattakaan).

Ns. suuren yleisön mielipide on minulle muutenkin hyvin merkityksetön monessa suhteessa, ja varsin harvoin katson myöskään etukäteen kovinkaan monen elokuvan trailereita sun muita. Teen elokuvapäätökseni muilla kriteereillä. Suurten massojen sijasta kuuntelen ennemmin yksittäisten elokuvaharrastajien ja -arvostajien näkemyksiä ja teen niistä omat johtopäätökseni omiin mieltymyksiini pohjautuen.

Esimerkiksi sinun, vlad, mietteet ovat kiinnostavia ja antavat minulle riittävän mielikuvan elokuvasta/elokuvista jotka olet katsonut. Joskus se johtaa katselupäätökseen, joskus käy selväksi, ettei elokuva ehkä ole minulle ensisijainen valinta.

Jos on kuitenkin joku media, josta olen saanut melkoisen paljon osviittaa, inspiraatiota ja riittävää ennakkotietoa elokuvista ja tulevista teoksista, niin se on elokuvalehti Empire, jota olen tässä ketjussa ennenkin suositellut ja suosittelen edelleenkin. Tutustukaa vähintäänkin, lehteä saa Lehtipisteen tietyistä myyntipisteistä ja osasta Suomen kirjastoja.

Sitä tilaan suoraan briteistä, ja hyllyssä ovat aika tasan kahdeksan vuoden numerot. Lehteä saisi tilattua iPad-versionakin, mutta iPadit ovat minusta saatanasta ja samoin on lehden lukeminen mistään hemmetin tabletista tai lukulaitteesta. Lehti on lehti, sen kuuluu olla paperia ja sitä varten kuuluu kaataa puu.

 

[Girardi #5]

IMDb:n arvosana antaa mielestäni kuitenkin hyvin suuntaa onko leffa roskaa vai ei, siis jos leffan arvosana on esim. 5 tai alle, en edes katso sitä.

Eilinen gangster-leffa Billy Bathgate oli täynnä hyviä näyttelijöitä esim. Hoffman, Kidman, Willis, Buscemi, Tucci, Kelly mutta silti leffa ylsi minun asteikossa vain 6 ja IMDb näyttää keskiarvoa 5,9.

 

[ms.qvist]

Adam Wingardin hetkittäin mustan komedian säväyksin varustettu kauhun ja trillerin sekoitus You're Next oli kaikella tapaa keskitasoinen elokuva genressään tai jopa hiukan alle keskitason. Ajoittain siinä oli oivallisia ideoita ja ratkaisuja mutta toisaalta tietyn vaiheen jälkeen leffa alkoi olla sikäli ennalta arvattava, että katsoja osasi aavistaa tietyt juonenkäänteet - etenkin sen ettei tilanne ollut talossa/kartanossa sellainen miltä se vaikutti ja millaisen kuvan ohjaaja antoi.

Kotelon takakannessa lukee "You're Nextin yllättävät käänteet puistattavat veritekojakin hyytävämmin" jota en kyllä kaikessa allekirjoita eli viittaan yllä kirjoittamaani. Minulle suurin osa niistä yllättävistä käänteistä ei loppujen lopuksi ollut kovinkaan yllätyksellisiä vaan jopa odotettuja tapahtumia, sellaisia jotka eivät siis millään muotoa onnistuneet yllättää minua. Sikäli harmillista, koska elokuvan alkuastelma oli mielenkiintoinen ja jopa tarinanrungon avulla elokuvasta olisi ollut rakennettavissa olennaisesti kiehtovampi elokuva mitä se nyt oli.

Erinin (Sharni Vinson) aktiivinen toiminta alkutapahtumien yhteydessä antoi jo selkeällä tapaa osviittaa siitä, että hänen tarinansa ja elämänsä menneisyydessä ei ole ollut sitä millaisen kuvan hän Crispianin (AJ Bowen) naisystävänä loi elokuvan alkumetreillä. Toisaalta tietyt tapahtumat elokuvassa antoivat ymmärtää sen ettei Crispianin rooli ollut niin viaton mitä joku saattoi kuvitella, ja lopun ratkaisu tässäkin asiassa oli hyvin perinteinen ja yllätyksetön - ikävä kyllä näin kävi.

You're Nextissä olisi siis ollut aineksia huomattavasti parempaan, mutta nyt oikeastaan mikään näistä yllätysmomenteistakaan ei ollut todellinen yllätys elokuvan ehdittyä pidemmälle, tapahtumat olivat odotettuja ja perinteisiä. Eikä elokuvassa harvoin esiintynyt musta huumorikaan yllättävää ja tavanomaisesta poikkeavaa ollut, itse asiassa jopa yllättävän laimeaa - olisivat nyt perkele edes nussineet sen murhatun äidin ruumiin vieressä niin olisi hiukan saatu korniutta ja kenties joitakin katsojia puistattavaa teemaa elokuvaan lisää.

En siis oikein voi allekirjoittaa mitään mitä elokuvasta on kirjoitettu, se ei edes ollut "älykkäintä ja karmivinta kauhua aikoihin", koska se ei ollut älykäs elokuva kuin pienin hetkin, eikä se ollut missään nimessä karmiva - kaukana siitä.

vlad.

 

[Ramchester]

Neloselta tulee tälläkin hetkellä tuo vuoden 2007 Transformers, enkä oikein tiedä mitä sanoa. Jos oksennus olisi kategoria johon elokuvia voitaisiin luokitella, niin tämä tekele kuuluisi ehdottomasti sinne. Musiikilla ei ole saatu minkäänlaista tunnelmaa aikaan, juoni on täyttä paskaa ja dialogit perseestä. Vielä kun joku kertoisi, miten tuo sileäposkinen poika joka näyttelee pääosaa saa vieläkin rooleja, olisin kiitollinen. Hirveä elokuva. Karsea suorastaan.

Jaa. Olisi kiva tietää minkälaisiin elokuviin tätä vertaat. Jos tätä vertaisi nyt vaikka mihin tahansa Spider Man -elokuvaan, niin tämä ensimmäinen Transformers veisi niitä kaikkia 6-0.

 

[godspeed]

vladille snadi suositus Adam Wingardin noston perusteella: löyhään kehystarinaan pohjautuva V/H/S 2. Toki on olemassa V/H/S 1, jota en ole nähnyt, mutta joka ei luotettavien tahojen mukaan ole erityisen hyvä. Tarvii joskus katsoa riippuen kuinka paljon siinä on käsivaraa, en ole sellaisen ystävä.

Adam Wingard kuuluu kuitenkin tällaiseen uuteen fanityyppiseen jenkkikauhuohjaajien kaveriporukkaan, joka pohjaa tekeleitään enempi vähempi homage-tyyliseen kauhuelokuvantekoon. Heillä tosin on normaaleja amatöörejä enemmän taitoa ja resursseja toteuttaa ideoitaan. On noissa jonkin verran persoonallisiakin ulottuvuuksia, mutta pääpiirteittäin aiheet ja vaikutteet on vedetty idoleilta. Mm. kuvaukselliseen tunnelmointiin luottavan House of the Devilin tehnyt Ti West kuuluu tuohon porukkaan, joskaan hän ei ole V/H/S 2:ssa mukana.

V/H/S 2:n tekijäporukka on hieman laajempi ekaan osaan nähden, sillä episodeja ovat ohjanneet myös Jason Eisener (Hobo with a Shotgun) ja Gareth Evans (The Raid), joten ammattitaitoakin löytyy. En ole ainakaan koskaan aiemmin nähnyt, että zombien näkökulmasta olisi kirjaimellisesti tehty kauhua. Muutoinkin kuvaus on paljolti näkökulmakeskeistä, suoraan tapahtumien keskellä olevan kulmasta kuvattua. Kauheita mainospuheita noista ei kannattane pitää, sillä sisältö on humoristisen eksploitatiivista ja tietynlaisiin iskeviin shokkeihin luottavaa kauhua aiheitaan myöten. Käytännössä pilkataan sitä mikä on hölmöä ja splättäillään sen varjolla. Jos on noita umpivakavia found footage -elokuvia kuten ranskalaisen [REC]:n nähnyt, niin aika lähellä liikutaan.

Paljon paskaa tämä porukka on tehnyt, mutta näissä lyhytelokuvissa ne vahvuudet tuntuvat tulevan parhaiten eteen. Pitkien elokuvien käsikirjoituksissa eivät niinkään.

 

[ms.qvist]

Jos on noita umpivakavia found footage -elokuvia kuten ranskalaisen [REC]:n nähnyt, niin aika lähellä liikutaan.

Jos tarkoitat Jaume Balaguerón ja Paco Plazan [REC]'iä niin kyseessähän on espanjalainen leffa. Sen olen aikanaan nähnyt ja kohtalaisena pitänyt, hetkittäin jopa hyvänäkin, sen sijaan [REC] 2 ja mitä niitä nyt on niin ovat näkemättä ja mitä suurimmalla todennäköisyydellä pysyvätkin näkemättöminä.

Tänään tuli katsastettua italialainen I corpi presentano tracce di violenza carnale eli Torso, kyseessähän on Sergio Martinon ohjaama elokuva, Martino on minulle aiemmin tuttu Mannajan kautta. Martinon Torso kuuluu italialaisiin giallo-leffoihin -

"Giallo-sana on italiaa ja tarkoittaa sanatarkasti keltaista. Giallo tarkoittaa myös italialaisen elokuvan lajityyppiä, joka on ottanut nimensä Italiassa tuotettujen kioskijännityskirjojen kansien vallitsevasta väristä.

Vaikka giallo-elokuvaa onkin vaikeaa määritellä johtuen sen luokittelua pakenevasta monimuotoisuudesta, on kuitenkin paljon tunnusmerkkejä, jotka voi yhdistää perinteiseen lajityypin elokuvaan. Giallo-elokuvat ovat alun perin saaneet vaikutteita saksalaisista 1960-luvun krimi-elokuvista, jotka perustuivat Edgar Wallacen kirjoittamiin tarinoihin. Giallo-lajityyppiin kuuluvan elokuvan täytyy olla italialaista alkuperää tai vähintään elokuvan ohjaajan täytyy olla italialainen.

Gialloissa kuvataan yleensä kasvottoman murhaajan veritekoja, jotka suoritetaan mitä oudoimmilla ja kekseliäämmillä tavoilla...". (wikipediasta lisää).

Torsossa murhat nyt suoritettiin varsin perinteisesti huivia (kuristaminen) ja veistä käyttämällä mutta pokasahaakin käytettiin sopivassa määrin ruumiiden paloitteluun.

Mutta voidaan sanoa, että Martinon Torso kyllä täyttää giallon määreet riittävän hyvin ollakseen ehtaa ja aitoa gialloa, elokuvan juoni ei ollut kuitenkaan aivan yksinkertaisin eli juonenrakentelun kautta kyettiin säilyttämään jännitys murhaajasta aivan loppumetreille saakka ja vaikka potentiaalisia murhaajia poistui pelistä jo aiemmin, ja murhaaja oli kaikesta huolimatta varmasti monelle yllätys - tai ainakin sellaiselle joka ei aiemmin ollut pahemmin perehtynyt kyseisen lajityypin leffoihin, jolloin ei osannut odottaa täysin odottamatonta, mutta motiiviltaan uskottavaa ja loogista, murhaajaa.

Toisaalta Martinon Torsossa ei kuitenkaan rakennettu täysin epäuskottavaa ratkaisua, sellaista joka olisi kääntynyt itse elokuvaa vastaan, niinpä loppujen lopuksi pidin elokuvasta kohtuullisen paljon ja sitä - ja kauniita naisia - katsoessa se puolitoistatuntinen vierähti oikein mukavasti. Leffa oli miellyttävä sekoitus thrilleriä ja kauhua varustettuna ripauksella mysteerejä. Joten ei ole poissuljettua ettenkö jatkossakin etsisi käsiini lajityypin leffoja. Posiitivinen kokemus kaikkiaan!

vlad.

 

[godspeed]

Jos tarkoitat Jaume Balaguerón ja Paco Plazan [REC]'iä niin kyseessähän on espanjalainen leffa.

Totta, muisti teki tepposet. Niputin sen samaan syssyyn kuin À l'intérieur:n ja Frontière(s):n, jotka ovat ranskalaisia ja aikalailla samaan aikaan tehtyjä.

Joten ei ole poissuljettua ettenkö jatkossakin etsisi käsiini lajityypin leffoja. Posiitivinen kokemus kaikkiaan!

Jos tämä kuului genren parissa ensimmäisten kokemusten joukkoon (Argento poislukien), niin aika paljon vielä riittää lusikoitavaa. Torson juoni on vielä simppeli, sillä siinä on logiikka.

 

[ms.qvist]

Jos tämä kuului genren parissa ensimmäisten kokemusten joukkoon (Argento poislukien), niin aika paljon vielä riittää lusikoitavaa. Torson juoni on vielä simppeli, sillä siinä on logiikka.

Jos jätetään huomiotta italo-westernit, jokunen kauhuleffa ja Pier Paolo Pasolini niin suhtautumiseni italialaisiin elokuviin on ollut jostain - minullekin tuntemattomasta - syystä johtuen torjuvaa ja olen mielummin valinnut jonkin muun kuin italo-leffan.

Oikeastaan italialaiset ja ranskalaiset elokuvat ovat lopulta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta saaneet minulla hyvin nuivan vastaanoton ja olen mielelläni vältellyt niitä aivan näihin vuosiin saakka. Tavallaan outoa, että näin on käynyt, koska kuitenkin hyvin moni katsomistani elokuvista on tavalla tai toisella viehättänyt minua ja osa on ollut jopa erinomaisen hyviä tai jollain muulla tapaa koskettavia - kuten vaikkapa Pasolinin Salò - Sodoman 120 päivää. Vasta viime vuoden puolella aloin laajentamaan repertuaariani ja noukkimaan rohkeammin muitakin kyseisten maiden leffoja kuin perinteistä kauhua, westerniä tai trilleriä - ja Pasolinia.

vlad.

 

[godspeed]

Oikeastaan italialaiset ja ranskalaiset elokuvat ovat lopulta harvoja poikkeuksia lukuunottamatta saaneet minulla hyvin nuivan vastaanoton ja olen mielelläni vältellyt niitä aivan näihin vuosiin saakka.

Tuntuu olevan vahvassa noin yleisesti tämä mielikuva, että vastaan tulisi aina jotain tympeää taide-elokuvaa. Eivät ne tee ainakaan nykyään sen kummallisempia elokuvia kuin muutkaan eurooppalaiset. Vastustuksen ymmärtääkin lähinnä nykyvuosina, sillä jälki on paikoin jopa huonoa ja näkemyksetöntä.

Ehkä tuo mielikuva pohjautuu Ranskan suhteen siihen 60- ja 70-lukujen taide-elokuvaan, jota Truffautit ja Godardit hallitsi ja amerikkalaisten yksiselitteistä kerrontatapaa rikkoen kyseenalaistivat. Onnistuivat siinä tai ei. Italiassa taasen neorealismin jälkeen 60- luvulta 80-luvulle tehtiin pääasiassa amerikkalaiseen kauhugenreen pohjautuvaa ryöstöviljelyä, joka poiki jonkin verran klassikkoja. Giallot, italocrimet ja spaghettiwesternit toki seisovat omilla jaloillaan, mutta muita varsinaisia vientituotteita ei löydy.

 

[ms.qvist]

Tuntuu olevan vahvassa noin yleisesti tämä mielikuva, että vastaan tulisi aina jotain tympeää taide-elokuvaa. Eivät ne tee ainakaan nykyään sen kummallisempia elokuvia kuin muutkaan eurooppalaiset. Vastustuksen ymmärtääkin lähinnä nykyvuosina, sillä jälki on paikoin jopa huonoa ja näkemyksetöntä.

Nuivasta suhtautumisestani tekee sikäli mielenkiintoisen sekin seikka ettei minulla yleisesti ole mitään vastaan sellaisia elokuvia jotka voidaan mieltää jollain tapaa taide-elokuviksi tai kerronnaltaan perinteistä suoraviivaista tyyliä rikkoviksi. Ja kun sitten olen tutustunut joihinkin ranskalaisiin 60-luvun leffoihin ovat ne paljastuneet vähintäänkin kohtuullisiksi (tyydyttäviksi) eli välttämättä ei edes ole olemassa perustetta sille, että välttelen ranskalaisia elokuvia pl. muutamat ranskalaiset kauhuleffat ja trillerit joista pidän - jälkimmäisistä loistavia esimerkkejä ovat Luc Bessonin Tyttö nimeltä Nikita sekä useiden loistavien roolisuoritusten Léon, joka nyt tosin on hyvin hatarasti miellettävissä ranskalaiseksi elokuvaksi, mutta ovathan Besson ja Reno ranskalaisia suuruuksia.

Ehkäpä siinä ranskalaisuudessa ja italialaisuudessa on jotain mikä on saanut minut aikanaan epäilevälle kannalle ja tätä mielikuvaa on sitten vaikea karistaa pois harteilta, tai ainakin vaikeaksi tekee tutustua laajalti maiden elokuvatuotantoon.

vlad.

 

[Ted Raikas]

...mutta ovathan Besson ja Reno ranskalaisia suuruuksia.

Jos nyt sallitaan pieni pilkunviilaus, niin Jean Reno on syntyään espanjalainen (muistaakseni syntynyt Marokossa, mutta vanhemmat taitaa olla espanjalaisia). Sittemmin toki ranskalaistunut.

Hieno näyttelijä, ei tosin ole harmillisesti juuri viimeaikoina näkynyt missään elokuvissa, tai en ainakaan muista?

 

[ms.qvist]

Jos nyt sallitaan pieni pilkunviilaus, niin Jean Reno on syntyään espanjalainen (muistaakseni syntynyt Marokossa, mutta vanhemmat taitaa olla espanjalaisia). Sittemmin toki ranskalaistunut.

Olet tavallaan oikeassa eli Renon vanhemmat pakenivat Espanjasta Francon valtakaudella ns. Ranskan Marokkoon ja Casablancaan, jossa Reno syntyi heinäkuussa 1948. Häntä pidetään ranskalaisena, mutta juuret ovat vanhempiensa osalta tiukasti Espanjassa. Itse kuitenkin laskisin hänet historiansa myötä kaikesta huolimatta ranskalaiseksi näyttelijäksi, koska side Espanjaan on todella ohut - vai pitäisikö ennemminkin todeta, että hän on monikansallinen näyttelijä, koska produktioita on useammastakin maasta.

vlad.

 

[Tinke-80]

Tuli käytyä Cruisen tähdittämä Edge of Tomorrow ja itse ainakin viihdyin todella hyvin leffateatterissa. 10/10 tälle Päiväni murmelina feat Warhammerk 40k elokuvalle.. Sopi myös Normandian maihinnousun vuosipäivään läheisyyteen tämä elokuva.

Edge of Tomorrow - Rotten Tomatoes

-Tinke

 

[disco-stu]

Tuli käytyä Cruisen tähdittämä Edge of Tomorrow ja itse ainakin viihdyin todella hyvin leffateatterissa. 10/10 tälle Päiväni murmelina feat Warhammerk 40k elokuvalle.. Sopi myös Normandian maihinnousun vuosipäivään läheisyyteen tämä elokuva.

Edge of Tomorrow - Rotten Tomatoes

-Tinke

Täällä käytiin myös Edge of Tomorrow tsiigaamassa ja pakko myöntää että yllätti positiivisesti! Samantyyliset Oblivion ja Elysium eivät oikein iskeneet, joten pienellä varauksella lähdin tätä leffaa katsastamaan. Täysin absurdista asetelmasta huolimatta elokuva pysyi hyvin kasassa eivätkä epäloogisuudetkaan alun hymähtelyn jälkeen juurikaan häirinneet. Tarinaa vietiin eteenpäin sopivalla tahdituksella, eikä missään vaiheessa tullut hohhoijjaa-efektiä. Paitsi semisti sen pakollisen romanssinpoikasen kohdalla, mutta sehän on jo normi kaikissa Hollywood-projektioissa.

Leffassa oli sopivasti särmää ja persoonaa, siinä missä nuo aiemmin mainitsemani verrokit jäivät jotenkin kolkoiksi ja mitäänsanomattomiksi. En kuitenkaan ihan kymppiä lähde antamaan, koska ei tässä mistään mestariteoksesta puhuta. Mutta erittäin vahva ja solidi kahdeksikko kuitenkin! Ja voin suositella jossei "robotit" ja scifistely aiheuta näppyjä.

 

[ms.qvist]

Paul Tanterin the Rise & fall of a white collar hooligan oli pienimuotoinen - pituudeltaan siis - gansterielokuva, jossa työttömäksi jäänyt valkokaulustyöläinen ajautuu elämänsä epätoivoitessa, pitkään jatkuneessa, tyttömyydessä hiljalleen rikolliselle tielle.

Tanterin tapa kuvata tapahtumia oli varsin suoraviivainen, Miken (Nick Nevern) ajautuminen rikolliselle tielle helpon rahan myötä oli tietyssä mielessä looginen ratkaisu sen jälkeen jos sai itselleen todistettua sen ettei loppujen lopuksi kovinkaan suurta rikosta tee koska varastaa rikkailta pankeilta - ollen kuin nykyajan robin hood jakamatta varastamiaan rahoja kuitenkaan köyhille.

Tanter oli rakentanut filminsä siten ettei se periaatteessa tällä tapaa ohjattuna ja kuvattuna olisi kerronnaltaan pysynyt kasassa kovinkaan paljoa kestoansa pidempää aikaa. Aiheesta olisi kyllä saanut rakennettua pidemmänkin ja kenties moniulotteisemman ja syvällisemmän - laajempaa moraalista pohdiskelua sisältävän elokuvan, mutta tuolloin se olisi menettänyt suoraviivaisuutensa ja rajun iskevyytensä. Elokuvan teemasta johtuen pidän Tanterin valintaa kelvollisena pitää elokuva tiiviinä iskevänä pakettina, jossa nousun jälkeen kuvattiin karu romahdus pohjalle. Ja näytettiin myös häivähdys uuden elämän alusta...

Elokuvan ehkäpä tärkeintä antia minulle oli kuitenkin se, että ryhdyin sitä katosessani pohtimaan, että missä minun rajani menevät - olisinko valmis samaan jos ajautuisin elämässäni samanlaiseen tilanteeseen? Minun on vaikea nähdä tilannetta sellaisena, että ajautuisin rikolliselle tielle - tai niin pitkälle mihin Mike elokuvassa ajautui rahan tarpeen ja myöhemmin muidenkin vaikuttimien vuoksi, nautinnonhalu eräänä tekijänä. Mutta en tietenkään voi sanoa ehdottomasti, että kaikkina elämäni hetkinä voisin pysyä kaikella ehdottomuudella kaidalla tiellä, koskaan tulevaisuudesta ei voi sanoa suurella ehdottomuudella, että ei tekisi moraalisesti arvelluttavia tekoja - että tekisi tekoja joita nyt, tänä nimenomaisena hetkenä, pitää moraalisesti arvelluttavina.

Mainitaan vielä loppuun, että Tanterin filmi perustuu tositapahtumiin.

vlad.

 

[opelix]

Eilen tuli katsastettua Wolf of wall street ja olipa loistava pätkä. DiCaprio huimassa vireessä ja samoin Superbadistä tuttu Jonah Hillitä. En tiedä koska olen nauranut viimeksi yhtä paljon. Kunnon sikailua koko rahan edestä.

 

[sampio]

Hooligans 2 oli aivan töyhkäinen jatko-osa muistaakseni ok-tason alkuperäisleffalle. Pakotin itseni katsomaan tuon loppuun, en kyllä ollenkaan ymmärrä, miksi. Olisi pitänyt mennä nukkumaan. Kertoo kuitenkin brittifutishuligaaneista, jotka joutuvat linnaan, ja sit siellä on toisen joukkueen faneja ja sitten tulee turpaan. Loppuratkaisu oli aikaimoinen antikliimaksi.

Mutta sitten vähän onnistuneempi leffa, eli Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi. Kyseessä siis koko 1900-luvun kokeneen vanhuksen elämäkerta, jota käydään nykypäivään sijoittuvien tapahtumien lomassa lävitse. Mukana on runsaasti mustaa huumoria sekä kasa kiltimpiäkin vitsejä. Lisäksi oman mausteensa leffaan toi linkitykset erilaisiin historian tapahtumiin, kun päähenkilö eri puolilla maailmaa seikkaili.

Hiukan venyi pitkäksi tuo elokuva ja välillä vähän junnasi paikoillaan. Huumori oli sellaista pikkukivaa synkistelyä, mutta mitään tajunnanräjäyttävää ei tapahtunut. Muuten tykkäsin kerronnasta, huumorista sekä näyttelijätyöstä ja voin tuota suositella, jos joskus haluaa kivan kepeää ja hiukan tummemmansävyistä huumoria nautiskella. Kolmannes pituutta pois ja leffa olisi kiitettävä.

 

[Musta Nuoli]

Vilkaisin Film2homesta tuoreimman Tom Clancyn Jack Ryan -filmatisoinnin eli Jack Ryan: Shadow Recruitin. Ryanin saappaisiin astuu Chris "uusio-Kirk" Pine, muissa osissa muun muassa Kenneth Branagh, Kevin Costner ja Keira Knightley.

Ei mikään elämää suurempi, mutta ihan viihdyttävä agenttitarina. Jännitystä, toimintaa ja teknotrilleriä sopivassa suhteessa. Elokuva aloittaa uudestaan Ryanin tarinan, eli oletettavasti jatkoa seuraa. Elokuva tuotti reilut 135 miljoonaa dollaria noin 60 miljoonan dollarin budjetilla, eli omilleen se meni.

Mielenkiintoisesti valtaosa tuloista tuli Yhdysvaltain ulkopuolelta, vaikka päähenkilö on niin periamerikkalainen kuin vain CIA:n analyytikkoagentti voi olla. Elokuvasarjan jatko saisi minun puolestani ollakin enemmän ns. eurooppalaistyylinen, juonellisempi trilleri.

 

[MustatKortit]

Olipa koskettava tarina tämä Dallas Buyers Club, annan tuolle 4,5/5.

Vahvisti timantinkovan True Detectiven jälkeen käsitystäni siitä, että M. McConaghey on helvetin kova näyttelijä, romkomien roolit paidatta olivat kaikki vain hämäystä.

Jotenkin oli kyllä surullinen ja ahdistava, mutta samalla elämänmakuinen ja humoristinenkin kuvaus AIDS-epidemian alkuajoista ja siitä, kuin pitkälle ihminen voi sisulla päästä.

 

[Baldrick]

Elokuvasarjan jatko saisi minun puolestani ollakin enemmän ns. eurooppalaistyylinen, juonellisempi trilleri.

Näinpä. Nyt oli vähän turhan suoraviivainen "perusaction" siinä mielessä. Sekä mielestäni myös pääosanäyttelijä on väärä. Jack Ryanin kuuluisi olla korstompi ja muutenkaan en pidä Chris Pinestä, lähinnä jollain tapaa antikarismaattiset kasvot. Muutenkin aivan liian pullamössön näköinen Jack Ryaniksi. Itse olisin valinnut mielummin esim. Gerard Butlerin. Jälkimmäinen voisi olla jopa ihan vaikuttava tuossa roolissa, jos juoni olisi monimutkaisempi ja elokuva tunnelmaltaan synkempi, kuten minä toivoisin. Butler nyt ei ihan satasella ole sitä mitä haen, mutta valovuoden edellä Pineä kuitenkin.

 

[Girardi #5]

Ohoh, leffakerho-keskustelu löytyi vasta sivulta 4.

Uusi RoboCop oli huono suuresta hypestä huolimatta. Ikävä oli nähdä alkuperäisten leffojan fanina jotain tällaista vasemmalla kädellä säädettyä kuraa. Alkuperäisestä 1987 vuoden teoksesta oli mukana vain nimi ja pari sekunttia teemamusaa. Naispari oltiin vaihdettu mustaan mieheen, kyttäauto Batmanin prätkään ja rauta-asu muistutti jotain latex-asua. Ääh, ei jatkoon ja leffanimikin olisi ollut parempi vaikka "New Cop" eikä RoboCop.