Paul Tanterin the Rise & fall of a white collar hooligan oli pienimuotoinen - pituudeltaan siis - gansterielokuva, jossa työttömäksi jäänyt valkokaulustyöläinen ajautuu elämänsä epätoivoitessa, pitkään jatkuneessa, tyttömyydessä hiljalleen rikolliselle tielle.
Tanterin tapa kuvata tapahtumia oli varsin suoraviivainen, Miken (Nick Nevern) ajautuminen rikolliselle tielle helpon rahan myötä oli tietyssä mielessä looginen ratkaisu sen jälkeen jos sai itselleen todistettua sen ettei loppujen lopuksi kovinkaan suurta rikosta tee koska varastaa rikkailta pankeilta - ollen kuin nykyajan robin hood jakamatta varastamiaan rahoja kuitenkaan köyhille.
Tanter oli rakentanut filminsä siten ettei se periaatteessa tällä tapaa ohjattuna ja kuvattuna olisi kerronnaltaan pysynyt kasassa kovinkaan paljoa kestoansa pidempää aikaa. Aiheesta olisi kyllä saanut rakennettua pidemmänkin ja kenties moniulotteisemman ja syvällisemmän - laajempaa moraalista pohdiskelua sisältävän elokuvan, mutta tuolloin se olisi menettänyt suoraviivaisuutensa ja rajun iskevyytensä. Elokuvan teemasta johtuen pidän Tanterin valintaa kelvollisena pitää elokuva tiiviinä iskevänä pakettina, jossa nousun jälkeen kuvattiin karu romahdus pohjalle. Ja näytettiin myös häivähdys uuden elämän alusta...
Elokuvan ehkäpä tärkeintä antia minulle oli kuitenkin se, että ryhdyin sitä katosessani pohtimaan, että missä minun rajani menevät - olisinko valmis samaan jos ajautuisin elämässäni samanlaiseen tilanteeseen? Minun on vaikea nähdä tilannetta sellaisena, että ajautuisin rikolliselle tielle - tai niin pitkälle mihin Mike elokuvassa ajautui rahan tarpeen ja myöhemmin muidenkin vaikuttimien vuoksi, nautinnonhalu eräänä tekijänä. Mutta en tietenkään voi sanoa ehdottomasti, että kaikkina elämäni hetkinä voisin pysyä kaikella ehdottomuudella kaidalla tiellä, koskaan tulevaisuudesta ei voi sanoa suurella ehdottomuudella, että ei tekisi moraalisesti arvelluttavia tekoja - että tekisi tekoja joita nyt, tänä nimenomaisena hetkenä, pitää moraalisesti arvelluttavina.
Mainitaan vielä loppuun, että Tanterin filmi perustuu tositapahtumiin.
vlad.
Tanterin tapa kuvata tapahtumia oli varsin suoraviivainen, Miken (Nick Nevern) ajautuminen rikolliselle tielle helpon rahan myötä oli tietyssä mielessä looginen ratkaisu sen jälkeen jos sai itselleen todistettua sen ettei loppujen lopuksi kovinkaan suurta rikosta tee koska varastaa rikkailta pankeilta - ollen kuin nykyajan robin hood jakamatta varastamiaan rahoja kuitenkaan köyhille.
Tanter oli rakentanut filminsä siten ettei se periaatteessa tällä tapaa ohjattuna ja kuvattuna olisi kerronnaltaan pysynyt kasassa kovinkaan paljoa kestoansa pidempää aikaa. Aiheesta olisi kyllä saanut rakennettua pidemmänkin ja kenties moniulotteisemman ja syvällisemmän - laajempaa moraalista pohdiskelua sisältävän elokuvan, mutta tuolloin se olisi menettänyt suoraviivaisuutensa ja rajun iskevyytensä. Elokuvan teemasta johtuen pidän Tanterin valintaa kelvollisena pitää elokuva tiiviinä iskevänä pakettina, jossa nousun jälkeen kuvattiin karu romahdus pohjalle. Ja näytettiin myös häivähdys uuden elämän alusta...
Elokuvan ehkäpä tärkeintä antia minulle oli kuitenkin se, että ryhdyin sitä katosessani pohtimaan, että missä minun rajani menevät - olisinko valmis samaan jos ajautuisin elämässäni samanlaiseen tilanteeseen? Minun on vaikea nähdä tilannetta sellaisena, että ajautuisin rikolliselle tielle - tai niin pitkälle mihin Mike elokuvassa ajautui rahan tarpeen ja myöhemmin muidenkin vaikuttimien vuoksi, nautinnonhalu eräänä tekijänä. Mutta en tietenkään voi sanoa ehdottomasti, että kaikkina elämäni hetkinä voisin pysyä kaikella ehdottomuudella kaidalla tiellä, koskaan tulevaisuudesta ei voi sanoa suurella ehdottomuudella, että ei tekisi moraalisesti arvelluttavia tekoja - että tekisi tekoja joita nyt, tänä nimenomaisena hetkenä, pitää moraalisesti arvelluttavina.
Mainitaan vielä loppuun, että Tanterin filmi perustuu tositapahtumiin.
vlad.