Jatkoajan leffakerho

[Vanha Len]

VIETNAM
-Ilmestyskirja.Nyt
-Platoon
-Casualties Of War
-Kauriinmetsästäjä
-Full metal jacket

Aika yllättävää, että Vietnam- listastasi jäi pois elokuva Hamburger Hill. No, tuo oli oman ajan armyleffa aikoinaan.

 

[Musta Nuoli]

Aika yllättävää, että Vietnam- listastasi jäi pois elokuva Hamburger Hill. No, tuo oli oman ajan armyleffa aikoinaan.

Leffa on kyllä dvd-hyllyssäni. Suoraan sanottuna unohdin tuon äsken listatessani elokuvia. Kelpo Vietnam-kuvaus kyllä tuokin ja kiteyttää mainiosti sodankäynnin järjettömyyden, kun turhasta kukkulasta väännetään kättä ja tuhlataan ihmishenkiä täysin turhaan. Kyllä Hamburger Hill on tosiaan myös elokuva, joka on syytä nähdä, jos sotaelokuvista on kiinnostunut.

Lisätään Vietnam-listalle vielä Robin Williamsin Good Morning, Vietnam!, joka on monelta osin enemmänkin tragedia kuin komedia. Koomisia elementtejähän on mukana paljonkin, kun Williamsin hahmo ei sopeudu systeemeihin, mutta varsinkin loppu on varsin dramaattinen.

Ja nyt kun tarkemmin mietin, niin onhan niitä Korean sota -elokuviakin ainakin yksi, ja se onkin sitä parempi: miten helkkarissa unohdinkaan M.A.S.H.in? Ei sitä sovi kenenkään muunkaan unohtaa.

Tuohon kotimaisten sotaelokuvien listalle laittamaani tuoretta (2011) Hiljaisuutta suosittelen, se kertoo vähän erilaisen tarinan kahdesta kaveruksesta etulinjojen takana, jotka valmistelevat suomalaisia sankarivainajia kuljetettavaksi kotipitäjän multiin ja hakevat ruumiita myös etulinjoilta. Suomihan oli toisen maailmansodan ainoa maa, joka nouti omat vainajansa kotiin niin pitkälle kuin vain mahdollista, eikä kaatunuttakaan veljeä jätetty. Teos kuvaa hienosti ruumiiden sulattajien ja siistijöiden karua, joskus makaaberiakin mutta erittäin tärkeää työtä etulinjojen liepeillä. Joonas Saartamolta ensiluokkainen roolisuoritus. Minulla oli Saartamosta vähän ennakkoluuloinen mielikuva jostain kymmenen vuoden takaisesta nuorisoelokuvasta, mutta pojasta on aikoja sitten tullut mies ja Saartamo onnistui luomaan hyvin uskottavasti hiljaisen, mutta syvästi tuntevan suomalaisen miehen henkilöhahmon. Elokuvan äänimaisema sopi hyvin elokuvan Hiljaisuus-nimeen, sillä suomalaisille sotakuvauksille tyypillisen pauhun sijasta äänimaailma oli sopivan minimalistinen.

 

[Ted Raikas]

Pistäkäähän listaan myös parhaat Ensimmäisen maailmansodan tapahtumista kertovat elokuvat, jos viitsitte. Olen niitä täällä aiemminkin kysellyt, mutta mukavasti listassa ne erottuisi paremmin. Jostain syystä tuo kyseinen sota kiehtoo ja elokuvamuodossa voisi olla kiehtova tutustua siihen ajankohtaan.

WWII toki on kuvatumpi sota varmasti elokuvissa.

 

[-OO-]

Tuo Hiljaisuus oli kyllä tosiaan hyvä, ei vähiten Ilkka Heiskasen loistavan roolityön takia, mutta noin yleensäkin minä olen alkanut tykkäämään tällaisista vähän erilaisista sotaelokuvista jossa etstiään uusia näkökulmia sotaan. Näitä taisteluun keskittyviä sotaelokuvia on nähty jo niin paljon että siihen on vaikea tuoda enää mitään uutta, mutta esim. tämä Hiljaisuus toi esiin elokuvissa ennen näkemättömän puolen sodasta.

Kun näitä sotaelokuvia esim. Talvi- ja Jatkosodasta tuntuu olevan suunnitteilla edelleenkin tasaisin väliajoin niin minä toivoisin esim. että joku tarttuisi vaikka sellaiseen aiheeseen kuin kotirintama. Olisi esim. mielenkiintoista nähdä elokuva siitä mitä äidit joutuivat kestämään sodan aikana ja minkälaisia uhrauksia siellä tehtiin.

 

[-OO-]

Pistäkäähän listaan myös parhaat Ensimmäisen maailmansodan tapahtumista kertovat elokuvat, jos viitsitte.

Gallipolista minä olen aina tykännyt. Ja Kadonnut pataljoona on ihan OK. Tähän hätään ei tule muita mieleen kuin Flyboys, Punainen paroni ja Passchendaelen taistelu mutta noista mikään ei ole minun mielestäni mitenkään erityisen hyviä elokuvia.

 

[alwahla]

Sotaelokuvista hyppään aasinsiltaa käyttäen musikaaleihin. Pientä provoa heti alkuun: Les Parapluies de Cherbourg eli suomeksi Cherbourgin sateenvarjot on mielestäni edelleen kaikkien aikojen paras musikaali. Toisin kuin lähes kaikissa musikaaleissa tässä leffassa ei ole juuri yhtään rivitanssikohtausta, kaikki leffan vuorosanat lauletaan ja leffa on varsin todenmukainen. Kenties tärkein asia on kuitenkin se, että kaikki henkilöt leffassa ovat karismaattisia, eritoten nuori Catherine Deneuve. Poissa on esimerkiksi mahtipontisuus tyyliin Moulin Rouge, happy happy joy joy-meininki tyyliin Highschool Musical ja tyhjänpäiväinen mesoaminen runsaan ilveilyn kera (School of Rock). Kaltaiseni korkean kulttuurin ystävä ei vaan pysty kyllästymään tähän klassikkoon ja joka kerta nähdessäni Sontikat mieleni liikuttuu ihan kuin aikoinaan ensimmäisellä kerralla.

Vaikka haukuin School of Rockin, johtuu se enimmäkseen Jack Blackista. Biisit kyseisessä leffassa ovat priimakamaa.

 

[ms.qvist]

Pistäkäähän listaan myös parhaat Ensimmäisen maailmansodan tapahtumista kertovat elokuvat, jos viitsitte.

Kovinkaan montaa ensimmäistä maailmansotaa kuvaavaa elokuvaa en muistaakseni ole nähnyt, tai jos olenkin niin nimet ovat haituneet unholaan. Mutta ehdottomasti katsomisen arvoinen on 1930-filmatisoitu Länsirintamalta ei mitään uutta (All Quiet on the Western Front), sehän perustuu Eric Maria Remarquen loistavaan pasifistiseen romaaniin, joka määrättiin poltettavien kirjojen joukkoon Hitlerin Saksassa epäisänmaallisuuden tähden. Leffasta on tehty uusinta versio 1979, jossa oli mukana myös Ernest Borgnine. Tämä versio on muistaakseni tullut myös sarjana, mutta elokuvanakin se löytyy mahdollisesti jostain (ainakin minun kokoelmista).

Ja ehdottomasti WW I kuvaavien elokuvien parhaimmistoa on Stanley Kubrickin loistava, ja samalla äärimmäisen raadollinen kuvaus sodan mielettömyydestä, Kunnian polut (Paths of Glory), jossa esim. Kirk Douglas tekee todella hienon roolityön. Tämä elokuva kannattaa ehdottomasti katsoa sillä se kuvaa todella mainiosti sodan mielettömyyden ja sen kuinka halpaa ihmishenki ensimmäisessä maailmansodassa todellakin oli.

vlad.

 

[sampio]

Välttämätöntä se ei ole, mutta monet parhaat sotaelokuvat ovat syntyneet sellaisten tekijöiden käsissä, jotka ovat itse kokeneet sodan ja tietävät mistä siinä on kyse.

Vaan aika harva enää tällä kriteerillä voi maailmansotiin liittyviä leffoja tehdä. Minusta tuntuu, että moni sodan kokenut keskittyy tai keskittyi usein enemmän fiilisten välittämiseen kuin varsinaisesti realistiseen tarinankerrontaan kaikkine ihmisyyksineen.

Isku Mogadishuun -elokuvaa lukuunottamatta aniharva nykypäivän konflikteihin sijoittuva elokuva on noussut mihinkään klassikon asemaan tai jäänyt vahvasti mieleen.

Tämä on toki mielipidejuttu, mutta mun makuuni tuo oli lähinnä komein musiikein ryyditetty jenkkiylistys. Hieno toteutus ja koskettavia kohtaloita sinänsä, mutta lähinnä keskitason yläpuolella oli tuo leffa, ei omalla listalla klassikko millään tapaa.

Tietyt sodan kuten Korean sota 1950-luvulla ovat myös täysin unohdettuja elokuvallisessa mielessä.

Brotherhood of War löytyy ainakin. En hirveästi muista tuosta, mutta homman juju on eri puolille värvätyt veljekset.

Pistäkäähän listaan myös parhaat Ensimmäisen maailmansodan tapahtumista kertovat elokuvat, jos viitsitte.

Listaa en laita, mutta heitän tähän leffan Poikani Jack. Elokuva lähestyy aihetta tositarinan kautta. Kiplingin tarinasedästä ja hänen pojastaan on kyse. Aika hidastempoinen leffa on kyseessä, mutta mielestäni samalla puhutteleva. Kuvaa hyvin sodan aattohetkien tunnelmia nationalismeineen ja sinisilmäisine sankariaatteineen. Sodan raadollisuus tule hyvin ilmi varsin vähäisestä rintamakuvauksesta huolimatta. Elokuvan loppukohtaus on yksi koskettavimmista Kiplingin runon saattelemana; olen leffan näyttänyt kahden vuoden aikana yhteensä 5-6 luokalle ja itselläni nousee pala kurkkuun joka kerta sen katsoessani.

 

[L. Paraske]

Aika hyvinhän tuo sotaleffa-genre on tuossa nyt jo käsitelty, mutta sekoitan vielä omankin lusikkani soppaan.

Oikeastaan tuo vladin edellisellä sivulla käymät leffat kertovat omalta osaltakin lähes kaiken olennaisen. Das Boot, Veteen piirretty viiva ja Kunnian polut on ehkä se itselleni kovin kolmikko, mutta tuli tuossa monia muitakin mestariteoksia mainittua. No, Stalingradia pidän hiukan ehkä kömpelönä teoksena, tai ainakin sellaisena, jonka aiheesta olisi ollut mahdollisuus tehdä paljon muistettavampikin elokuva. Ja onhan noita näkemättömiäkin, esim. tuo Clintin Iwojima-leffa.

Mutta haluaisin silti mainita muutaman omasta mielestäni erinomaisen sota-leffan. Ensinnäkin Andrei Tarkovskin Ei paluuta (tunnetaan myös nimellä Ivanin lapsuus) on paljon tuota vladin mainitsemaa Tule ja katso -elokuvaa muistuttava kertomus sodasta lapsen silmin. Tarkovski tunnetaan runollisesta ja tällaiselle normikatsojalle (ainakin siis itselle) jopa luotaantyöntävän hitaasta kerronnasta (tämä Studio Julmahuvin sketsi kuvaa aikamoisen hyvin Tarkovskin elokuvamaailmaa). No, joka tapauksessa tuo Ei paluuta on selvästi Tarkovskin "tavallisin" ja suoraviivaisin elokuva, ja siten samalla ehdoton suosikkini neuvostoliittolaisen tuotannosta.

Amerikkalaisista sotaleffoista, hyvistä sellaisista, mainitsematta on ainakin Joel Schumacherin Tigerland, vai johtuuko sitten siitä että joku voi mieltää tuon enemmänkin armeijakuvaukseksi, koska rintamalle eli Vietnamiin saakka siinä ei koskaan päästä. No, katsomisen arvoinen elokuva joka tapauksessa.

Ja vielä yksi nosto, Bosnian sotaan sijoittuva Ei kenenkään maa lähestyy tuota surullista sotaa muutamien yksilöiden kautta ja sillä tavalla onnistuu kuvaamaan aika raadollisesti syyt tuohon veriseen sodankäyntiin.

 

[Swearengen]

Hyviä sotaleffoja mainittu ketjussa. Laitetaan mestariteoksien lisäksi joitakin hieman vähemmän tunnettuja pätkiä. Jatketaan Vietnamin sodalla:

B-filmi Siege of Firebase Gloria ei yritäkään olla mikään elokuvallinen mestariteos, mutta sotaelokuvana toimii ihan hyvin. Pelkistetty raina on lähinnä tylyä taistelukuvausta, mutta poikkeuksena mukana on myös hieman "Charlien" eli Viet Congin näkölulmaa. Pääosassa yrmyilee R. Lee Ermey. Kunnian etuvartio (1989) - IMDb

Boys from Company C leffaa voisi kutsuta vaikka b tai c-luokan Full Metal Jacketiksi, vaikka on tehty paljon ennen Kubrickin mestariteosta. R. Lee Ermey tässäkin ja kuinkas muuten kuin kouluttajakessuna. Ilmestyskirjan soturit (1978) - IMDb

Burt Lancasterin tähdittämä Don't Tell Spartans on tavallaan parempi versio John Waynen camphenkisestä Green Beretistä. Tarkoitan tällä sitä, että tuossa keskitytään konfliktin alkuaikoihin, missä jenkit olivat erikoisjoukkoineen enemmän konsultteina tukemassa etelä-vietnamilaisia. Lauri Törnin hengessä mennään. Viimeinen viesti (1978) - IMDb

Kaikki em. ovat perushyviä kolmen tähden sotaleffoja. Itse asiassa Vietnamin sodasta en tiedä tai muista juurikaan varsinaisesti huonoja leffoja. Joku "Platoon Leader" nyt tulee lähinnä mieleen Vihreiden Barettien lisäksi.

Toista maailmansotaa käsittelevistä pätkistä ei ole mainittu Bernhard Wickin hienoa klassikkoa Die Brücke. Antaa sodasta vähemmän käsiteltyä Volkssturm -näkökulmaa, missä kakarat puolustaa siltaa eteneviä jenkkejä vastaan. Silta (1959) - IMDb
Telkkarissa näytettiin tuosta hiljattain uusversiokin, mutta en sille erityisemmin lämmennyt.

Leimallisen pasifistinen, mutta ihan tyylikäs Midnight Clear on myös katsomisen arvoinen ja poikkeavan näkökannan Ardennien taistelusta kertova raina. Tahdon voitto (1992) - IMDb

Don Siegelin minimalistinen ja tiukka Hell is for Heroes on sitten jonkinlainen ww2-genren unohtunut helmi. Gonahtanut Steve McQueen taistelee pääosassa, mutta mitään kaunistelua ei tuo leffa sisällä, päinvastoin kuin monet muut aikakautensa sotaleffat. 6 urhoa (1962) - IMDb

Richard Attenboroughin A Bridge too Far on hieman pitkäveteinen, mutta suositeltava kuitenkin sotagenren ystäville. Spektaakkeli kärsii "Atlannin Valli Murtuu" -tyyliin mammuttitaudista ja on enemmänkin hajanaisten kohtausten kooste kuin koherentti elokuva. Pyrkimys historialliseen autenttisuuteen ja hillittön määrän eturivin tähtinäyttelijöitä pitää kuitenkin homman kiinnostavana. Yksi silta liikaa (1977) - IMDb

Ketjussa paljon kehuttu Das Boot on toki aivan omassa luokassaan, mutta sukellusvenesotaa onnistuneesti käsittelee myös Enemy Below. Lavastuksen autenttisuus ei ole tässä kummoista, mutta sotadraamana vangitsee kuitenkin hienosti hävittäjän ja sukellusveneen saalistushengen. Syvyyspommittajanäkökulmaa edustaa Robert Mitchum ja saksalaista u-venekipparia Curd Jürgens. Vihollinen syvyydess (1957) - IMDb

Pommituslaivueissa ei ollut mitään hohdokasta, mutta olivat strategisesti tärkeässä osassa liittoutuneiden voitossa. Yhtä B-17 pommituslentoa kuvaa ihan pätevästi Memphis Belle. Memphis Belle (1990) - IMDb


Ja kun hypätään eteläisempiin konflikteihin, niin buurisotaan sijoittuva Breaker Morant on erittäin vakuuttava sotaoikeusdraama. Pääosan vetää hienosti läpi Wicker Man -kauhuklassikosta ja Equalizer -sarjasta tuttu Edward Woodward.

Afrikkaan sijoittuva sotaleffa on tietysi myös Zulu mikä on hieno piirityselokuvien klassikko. Zulu (1964) - IMDb

Zulusotaan hieman toisen ja vähemmän sankarillisen näkökulman antaa Zulu Dawn Taistelu aamunkoitteessa (1979) - IMDb

Afrikassa ovat rellestäneet myöhemmin valkoiset palkkasoturit kuten Mike Hoare ja Siegfried "Kongo" Müller. Näiden hengessä on tehty kaksi onnistunutta ja poliittisesti hieman epäkorrektia leffaa: Mercenaries a.k.a. Dark of the Sun Palkkasoturit (1968) - IMDb ja tietysti legendaarinen Wild Geese Villihanhet (1978) - IMDb
Molemmat kyllä edustavat enemmän Likainen Tusina ja Kotkat Kuuntelevat -tyyppistä äijälyä kuin varsinaista ryppyotsaista sotagenreä. Dogs of War (1980) on tehty myös em. hengessä, mutta on vähän puiseva yritys. Katsottava lähinnä koska Christopher Walken ja Tom Berenger heittävät ihan pätevät roolit palkkiksina.

 

[Rattlehead]

Heitetään kehiin vielä muutama sotaleffa käsittelyyn, kun en tekstejä lukiessani huomannut niitä mainittavan. Toki, jos sotaleffan käsittää pelkkinä taistelujen kuvaamisena, niin näistä siihen kategoriaan ei taivu kuin yksi. En osaa sen kummemmin luoda mitään listoja paremmuusjärjestykseen, mutta Lawrence of Arabia, A Bridge Too Far, The Bridge on the River Kwai sekä The Great Escape ovat ehdottomasti mainitsemisen arvoisia ja nousevat omalla listallani varsin korkealle.

Pitäisi kyllä katsoa jokainen noista uudestaan, koska edelliskerroista on jo vuosia aikaa, joten mitään syväanalyysia en osaa tässä vaiheessa kirjoittaa. Aikamoisia järkäleitä jokainen, mutta lähimpänä "perinteistä" sotaelokuvaa on A Bridge Too Far (Yksi silta liikaa), joka kuvaa liittoutuneiden epäonnistunutta operaatio Market Gardenia. Eipä tästä elokuvasta hirveästi ole kuullut puhuttavan, vaikka meikäläinen sitä pitää varsin onnistuneena tekeleenä.

Arabian Lawrence on muutakin kuin sotaa, tarkemmin sanottuna tarina brittiupseeri T.E. Lawrencen elämästä. Muistaakseni tämä onkin lähempänä neljää tuntia, mutta pituudestaan huolimatta on mieluisaa katseltavaa. Leffa sijoittuu ensimmäisen maailmansodan aikoihin ja Lawrencella oli oma roolinsa arabikapinassa Osmanien valtakuntaa vastaan.

Kwai-joen silta on varmaan suurimmalle osalle aiheen ystäviä tuttu tapaus. The Great Escapea pidän yhtenä parhaimpana leffana koskaan. Suuri syy löytyy näyttelijäpuolelta, koska Steve McQueen oli yleensä laadun tae ja niin on tässäkin. Roolisuoritus "Cooler Kinginä" toimii meikäläiselle todella hyvin, puhumattakaan muusta porukasta. Jopa Charles Bronson sopii mainiosti muottiin.

Aika pintapuolista selitystä tuli kerrottua kyseisistä elokuvista, mutta olisi mielenkiintoista lukea, että arvostaako muut sotaleffojen ystävät näitä kovinkaan korkealle? Toki kolme noista on muutakin kuin taistelua, huutamista ja rykimistä, mutta sota on kuitenkin keskeinen elementti kaikissa. Leffojen näyttelijälistoja läpikäydessä ei voinut muuta kuin ihmetellä, että kuinka laajalti niissä on laatua.

edit: Heh, heti edeltävässä viestissä tulikin A Bridge too far, kun kirjoittelin tätä, mutta ei se mitään.

 

[ms.qvist]

Sotaelokuvista tuli vielä mieleeni venäläinen Afganistanin sodasta kertova 9. komppania (9 rota). Minusta se on varsin väkevä ja onnistunut kuvas Afganistanin sodan mielettömyydesta ja täydellisen turhasta ihmishenkien uhraamisesta, paikoin tuli jopa mieleen ensimmäisen maailmansodan ihmishenkien uhraaminen tai Hamburger Hill Vietnam kuvauksena. Toisaalta yhtymäkohtia voi nähdä Kubrickin Full metal jacketiin elokuvan kaksivaiheisuuden tähden. Alussa koulutusta johon sisältyi ankaruuden ja ajoittaisen kiusaamisen oheen myös pienoista velmuilua kouluttajien kustannuksella. Elokuvassa oli myös inhimillisempi piirteensä, erityisesti kuvaus tästä taiteilijanuorukaisesta, mutta myös afgaaniheimoilasten tapakulttuurin suhteen.

L.Paraske mainitsi Tarkovskin Ei paluuta (Ivanin lapsuus), se unohtui mainita vaikka pidän sitä ensinnä eräänä parhaista Tarkovskin ohjaamista elokuvista, heti Stalkerin jälkeen. Inhimillinen kuvaus sodasta lapsen - lapsisotilaan silmin.

Mainittu Kwai-joen silta on myös tullut nähtyä - mutta en ole vielä löytänyt sitä kokoelmiini vaikka Anttiloissa sun muissa onkin tullut kierrettyä kiitettävällä tavalla. Liene pistettävä tilaukseen. Mutta elokuvaa parempi on ehdottomasti Pierre Boullen teos, johon elokuva pohjautuu.

Ja mainitaan nyt tietyllä tavalla sotaan - vallankumoukseen - liittyvä historiallinen (klassikoksin mainittu) Sergei M. Eisensteinin ohjaama Panssarilaiva Potemkin (Bronenosets Potyomkin). Aikahan sitä on jo hiukan syönyt mutta ajankuvana ja poliittisen väkivallan kuvauksena se on edelleen loistava teos, ja sisältyyhän siiden kuuluisa kohtaus Odessan portaista, mitä on sitten lainattu ja mukaistu vaikka ties kuinka monessa elokuvassa. Tämän elokuvan sai ainakin jossain vaiheessa Suomestakin ja suomi-tekstein.

vlad.

 

[Vanha Len]

Sotaa sivuavia leffoja, joissa hyvä juoni sekailaisessa järjestyksessä TOP 5:

1. G.I. Jane
2. Sodan arvet (J Fox ja Sean Penn, ohjaus Palma)
3. Flyboys
4. Heartbreak Ridge
5. Deer Hunter

 

[-OO-]

Mainittu Kwai-joen silta on myös tullut nähtyä - mutta en ole vielä löytänyt sitä kokoelmiini vaikka Anttiloissa sun muissa onkin tullut kierrettyä kiitettävällä tavalla. Liene pistettävä tilaukseen. Mutta elokuvaa parempi on ehdottomasti Pierre Boullen teos, johon elokuva pohjautuu.

Tuostahan on sitten tehty myös "jatko-osa" nimeltä Kwai-joen vangit joka on ihan OK elokuva. Ei mikään loistelias mutta ihan katsottava kuitenkin. Tämähän ei siis varsinaisesti ole mikään virallinen jatko-osa Kwai-joen sillalle, siksi laitoinkin tuon lainausmerkkien sisään, vaan ihan itsenäinen elokuva joka on rakennettu saman teeman ympärille.

Irakin sotaa käsittelevistä elokuvista nostaisin vielä sellaisen kuin Battle for Haditha (Hadithan taistelu) joka oli minusta varsin onnistunut. Amerikkalaiseksi harvinaisen puolueettomalla tavalla esitetty elokuva verilöylystä jossa amerikkalaiset sotilaat kostivat tienvarsipommin tappamalla parikymmentä siviiliä.

 

[Swearengen]

Aika pintapuolista selitystä tuli kerrottua kyseisistä elokuvista, mutta olisi mielenkiintoista lukea, että arvostaako muut sotaleffojen ystävät näitä kovinkaan korkealle?

Kyllä arvostaa, elokuvina kaikki kolme loistavia. Jostain syystä Kwai-Joen silta, Suuri Pakoretki ja Arabian Lawrence eivät vain tule mieleen sotagenreä miettiessä, vaikka kaikki myös siihen lajityyppiin oikeasti kuuluvatkin.

Syinä ehkä se, että kaksi ensimmäistä tulee helposti luettaviksi vankilagenreen. Arabian Lawrence taas on enemmän geneerinen "historiallinen spektaakkeli" vaikka tottavie leffa käsittelee sotaa mitä suuremmassa määrin. Itse asiassa tuon jälkimmäisen voi lisätä huoletta ww1-genreen.

 

[Musta Nuoli]

Lisäisin vielä teoksen Merry Christmas, mr. Lawrence!, joka on sotavankileirikuvaus toisen maailmansodan ajoilta. Japanilaiset tylyttävät liittoutuneiden upseereja urakalla, pääosassa David Bowie, joka on aliarvostettu näyttelijänä. Intensiivinen tunnelma ja japsien raa'an eläimellistä alistusta, josta perinteisten, Saksaan sijoittuvien Suuri pakoretki -henkisten leffojen leppoisampi henki on kaukana.

Sitten taas jos haluaa tahattoman koomisen Vietnam-vankileirikuvauksen, niin ei kun kehiin Missing In Action II eli Chuck Norrisin MIA-trilogian kakkososa, jossa Norrisin esittämä Braddock jää Vietnamin sodan aikana vangiksi leirille. Norris on hieno mies yhtä kaikki.

 

[Delter]

Sotaelokuvista tuli vielä mieleeni venäläinen Afganistanin sodasta kertova 9. komppania (9 rota). Minusta se on varsin väkevä ja onnistunut kuvas Afganistanin sodan mielettömyydesta ja täydellisen turhasta ihmishenkien uhraamisesta

Itsekin olin tulossa lisäämään sotaleffa-genreen tuon samaisen venäläisteoksen.

Kyseessähän on ihan passeli elokuva, ja vaikka loppu menee mielestäni hieman ylisentimentaaliseksi, onnistuu leffa muutoin säilyttämään suoraviivaisen otteensa. Mitään Rossiya-Matushka -ylistystä 9 rota ei todellakaan ole, vaan pikemminkin päin vastoin, elokuvassa kritisoidaan melko rohkeastkin sotaa ja (venäläistä) sotakulttuuria.

Me länsimaalaiset olemme aika onnellisesti sivuuttaneet koko Afganistanin sodan, ainakin nuorempi polvi, sillä aihe ei ymmärrettävästi kovin mediaseksikäs ole eikä sitä liiemmälti koulussakaan käsitellä. Kuten moni varmasti tietääkin, Yhdysvallat tuki vastarintaliikkeen mujahideen-sissejä asein estääkseen Neuvostoliiton vaikutusvallan leviämisen Lähi-Itään. Tätä aihetta käsiteltiin elokuvassa Charlie Wilson's War, jossa Tom Hanks esittää aseiden mobilisaatiota organisoivaa herrasmiestä. Vaikkei kyseessä siis varsinainen sotaleffa olekaan, antaa se ihan mielenkiintoista näkökulmaa Afganistanin sotaan ja osoittaa nykyhetkeä peilaten, kuinka järjettömän lyhytnäköisesti suurvallat kylmän sodan aikana toimivat.

 

[Vanha Len]

Lisäisin vielä teoksen Merry Christmas, mr. Lawrence!, joka on sotavankileirikuvaus toisen maailmansodan ajoilta. Japanilaiset tylyttävät liittoutuneiden upseereja urakalla, pääosassa David Bowie, joka on aliarvostettu näyttelijänä. Intensiivinen tunnelma ja japsien raa'an eläimellistä alistusta, josta perinteisten, Saksaan sijoittuvien Suuri pakoretki -henkisten leffojen leppoisampi henki on kaukana.

Sitten taas jos haluaa tahattoman koomisen Vietnam-vankileirikuvauksen, niin ei kun kehiin Missing In Action II eli Chuck Norrisin MIA-trilogian kakkososa, jossa Norrisin esittämä Braddock jää Vietnamin sodan aikana vangiksi leirille. Norris on hieno mies yhtä kaikki.

Sun nämä kuvaukset tulevat kuin suoraan jostain Wikipediasta. Onko mitään sellaista aihetta, josta et kykene laittamaan puolen sivun juttua kaikkinen faktoineen? Ei millään pahalla mutta alkaa hieman epäilyttämään nämä "koko sivun faktat".

Sorry vaan mutta jotain outoa sussa on...

 

[Musta Nuoli]

Sun nämä kuvaukset tulevat kuin suoraan jostain Wikipediasta. Onko mitään sellaista aihetta, josta et kykene laittamaan puolen sivun juttua kaikkinen faktoineen? Ei millään pahalla mutta alkaa hieman epäilyttämään nämä "koko sivun faktat".

Sorry vaan mutta jotain outoa sussa on...

Pahoittelen mahdollisesti liian tarkkoja ja laajoja selvennyksiäni, mutta pitkän linjan elokuvaharrastajana elokuvia on ns. nähty ja myös analysoitu muuallakin kuin foorumeilla. Luen sitä paitsi ahkerasti tilaamaani Empire-lehteä, joka on elokuvan ystäville lähes välttämätön luettava jos haluaa pysyä perillä sekä vanhoista että uusista elokuvista. Suomalainen Episodihan on täyttä skeidaa, lähinnä mainospuffaukselta tuntuva aviisi, jossa jutut ovat pinnallisen suppeita.

En silti mitenkään liian syvällisenä hardcore-leffaharrastajana pidä. Eräskin ystäväni kävi taannoin läpi teoksen "1000 elokuvaa jotka sinun pitäisi elämäsi aikana nähdä" ja on katsonut tuosta varmaan yli 800 elokuvaa mykkäkauden varhaisklassikoista alkaen. Kaverilta tulee välillä vinkkejä ties mistä tsekkiläisistä 60-luvun teoksista, en tuollaiseen yllä kumminkaan. Toki on elokuvapuolellakin muutenkin aiheita, joista en pysty heittämällä antamaan "koko sivun faktoja", en kaikista alagenreistä välitä enkä ole perehtynyt tiettyjen maiden elokuvatuotantoon.

Lupaan olla antamatta puolen sivun juttuja esimerkiksi teininuorten 2000-luvun tanssielokuvista kuten esim. Step Up -trilogiasta tai Footloosen vuoden 2011 remakesta, koska en näitä elokuvia vapaaehtoisesti katsele. Sitä paitsi nuorison tanssielokuvien genressähän on vanhassa vara parempi myös naisten mielestä. Staying Alivesta lähdetään ja Dirty Dancingin "nobody puts Baby in the corner"-sitaatti on hyvä osata hallittavaksi, jos haluaa tehdä vaikutuksen kehen tahansa noin 30-vuotiaaseen naiseen, joka aikoinaan ihastui Patrick Swayzen ja Jennifer Greyn valkokangasromanssiin.

Tosin harva nainen tietää, että kaksikko inhosi toisiaan ja inhosi jo elokuvan Red Dawn - Punainen Vaara (1984) kuvauksissa, jossa kumpikin esiintyi. Red Dawn ei toki mikään tanssielokuva olekaan vaan John Miliuksen ohjaama, mukavan vainoharhainen kylmän sodan sissisotaelokuva, jossa neukut ja kuubalaiset tekevät invaasion Yhdysvaltoihin ja joukko lukiolaisia aloittaa sissisodan heitä vastaan. Tästäkin on tietääkseni tulossa valkokankaille (täysin turhalta kuulostava) uusintaversio, jossa neukkujen tilalle piti ensin laittaa kiinalaisia, mutta sitten Kiinan leffamarkkinoista huolestuneet tuottajat vetivät pateettisesti tämän juonikuvion pois ja korvasivat kiinalaiset pohjoiskorealaisilla, jotka siis valtaavat Yhdysvallat. Luultavasti täyttä paskaa koko uusintaversio kuten yleensä kaikki uusintaversiot. Elokuva on ollut pari vuotta valmiina hyllylläkin odottamassa julkaisua, mutta nyt kun siinä mukana oleva Chris Hemsworth on noussut maineeseen Thor- ja Kostajat -elokuvista niin teos aiotaan julkaista. Asia vain on niin, että Miliuksen ohjaustöihin ei pitäisi koskea, ei olisi pitänyt koskea Conan Barbaariinkaan. Alkuperäinen elokuva on klassikko, uusi tulkinta oli tylsän muovista CGI-huitomista.

Sivumennen olen aikoinaan myös Wikipediaan tuottanut erinäisiä lähteistettyjä artikkeleita, en tosin edellämainituista sotaelokuvista vaan hyvinkin erilaisista aiheista, muun muassa myös jääkiekkoon liittyvistä aiheista. Nyttemmin olen wikipedia-avustamisen lopettanut vuosia sitten, koska koin wikipedian taustakuviot ja taustalla pyörivät, lähes poliittisia puolueita muistuttavat kuppikunnat rasittaviksi, rajoittaviksi ja turhauttaviksi enkä enää viitsinyt tuhlata aikaani antamalla sinne minkäänlaisia kontribuutioita.

 

[Dishier]

Nyt kun noita sotaelokuvia on tänne kovasti laitettu, niin hiukan pitää ihmetellä, että kukaan ei ole vielä tainnut mainita elokuvaa Enemy at the Gates eli Vihollisen porteilla.

Itse olin pätkiä tuosta ennen nähnyt jossain, mutta vasta äsken katsoin leffan kokonaan ihan rauhassa. Mikään ihan huippuleffa ei ole kyseessä, mutta mielestäni ehdottomasti hyvä ja tasokas elokuva.

Elokuva kertoo siis toisesta maailmansodasta ja sen yhdestä käännekohdasta eli Stalingradin taistelusta. Päähuomio kiinnittyy venäläiseen tarkka-ampujaan, joka käy jännittävää kaksintaistelua vihollisen kokenutta ampujaa vastaan.

Juoni on hyvä ja taistelut kuvattu hyvin, mutta jotkut päänäyttelijät kyllä pettävät rooleissaan, mikä heikentää leffaa hieman.

Suosittelen leffaa myös niille, jotka eivät välttämättä ole ihan perinteisten sotaleffojen ystäviä, sillä alun jälkeen huomio kiinnitty pitkälti päähenkilöiden omaan kaksinkamppailuun.

Mikäli ymmärtää englantia edes suht hyvin, elokuva on helppo katsoa kokonaisuudessaan youtubesta vaikka heti.

 

[sonnychiba]

^Vihollinen porteilla on mielestäni hiton hyvä leffa. Ilmeisesti perustuu löyhästi tosielämään eli Neuvostoliittolaisen tarkka-ampuja Vasili Zaitsevin elämään. Ainoa Jude Lawn leffa, josta pidän. Myös minä suosittelen.

Eilen tuli katsottua Nicholas Cagen Musta noita. Siinä meni puolitoista tuntia elämää hukkaan. Heti huomasi, että kyseessä on halvalla tuotettu leffa, jonka ainoa myyntivaltti oli Cage. Paskat efektit, kömpelöä dialogia ja ohut juoni, älkää katsoko tätä.

 

[ms.qvist]

Sotaleffoista pitää vielä nostaa esille kaksi Israelin 1980-luvun Libanonin sotaretkeä kuvaavaa teosta. Toinen niistä on dokumentaarinen, animaatio Waltz with Bashir (Vals Im Bashir), jossa ohjaaja Ari Folman käy takautuen ja haastattelujen kautta läpi omaansa ja samalla muiden miesten - sotilaiden - kokemuksia Libanonissa. Samalla ohjaajan omat muistiaukot tulevat täytettyä ja sodan koko kuva piirtyy hänen mieleensä. Elokuva on erinomaisen hieno kokonaisuus ja animaationa tehtynä se tuntuu vieläkin väkevämmältä teokselta, ja elokuva herätti aikanaan voimakastakin keskustelua esim. Cannesin festifaaleilla 2008. Hieno filmi ja kannattaa katsoa ajatuksella!

Toinen elokuvista - Libanon (Lebanon) käy myös läpi Libanonin sotaretkeä 1982. Filmin ohjaaja on vallinnut varsin mielenkiintoisen perspektiivin lähestyä sodan mielipuoliisuutta, koska (muistaakseni) likimain koko elokuvan merkityksellisimmät asiat nähdään neljän panssarivaunumiehen silmin vaunun sisältä. Sotaa kuvataan neljän miehen kautta ja samalla kuvataan niitä jännitteitä, joita sota heidän välille luo. Tämäkin elokuva oli mitä mieluisin yllätys minulle. Israelilaisille kipeää sotaa oli käsitelty hyvin autenttisenoloisesti.

vlad.

 

[Musta Nuoli]

Olisi pitänyt muistaa nuo kaksi itsekin mainita, kumpikin on hyllyssä ja kumpikin on erinomainen henkilökohtainen katsaus Israel-Libanon -sotaan. Ainakin tuo antaa hyvin erilaisen perspektiivin Israelin sotilastoimiin siihen itse osallistuneiden silloisten varusmiesten näkökulmasta.

Sitä on helppo Euroopasta käsin aina yleistää ja yhtenäistää, että israelilaiset sitä ja israelilaiset tätä, mutta kuten nämä elokuvat osoittavat niin eivät Israelin asukkaatkaan lähde kritiikittä ja soitellen sotaan eivätkä hyväksy kaikkia niitä toimia ja tekoja, joita heidän armeijansa (ja he itse siinä mukana) ovat tehneet. Ja Israelissa asevelvollisuus on vähän toista kuin Suomessa, jossa se on yhä lyhenevää pelleilyä yhä supistuvissa asevoimissa. Israelissa miehet ja naiset päätyvät käytännössä sotatila-alueille asevelvollisuusaikanaan ja mukaan erilaisiin konflikteihin. Kokemus vaikuttaa moneen hyvin traumaattisesti, kuten Waltz With Bashirin ohjaajan Ari Folmanin tarina todistaa.

 

[alwahla]

Pearl Harbor

Tuli tuossa eilen katsottua kyseinen elokuva ja en kyllä yhtään ihmettele, että Ben Affleck, Josh Hartnett sekä Kate Beckinsale olivat Razzle-ehdokkaina tämän elokuvan ilmestymisen jälkeen. Harvoin on tullut todistettua yhtä surkeaa näyttelemistä näin kalliissa produktiossa. Oikeastaan tämä oli täysin odotettavissa kahdelta ensin mainitulta, miksei myös kaikilta kolmelta. Cuba Gooding Jr. teki huonon, mutta sitäkin kliseisemmän roolin kokkina, josta kuoriutuikin äärimmäisen tehokas tappokone, kun hän pääsi tykille ampumaan japskeja. Vaude.
Ben Affleck on kenties huonoin näyttelijä, mitä Hollywoodissa on viimeisen 20 vuoden aikana nähty, Josh Hartnett puolestaan viiden huonoimman joukossa.

Olin muutama vuosi sitten nähnyt muutaman kymmenen minuutin pätkän leffan puolivälistä, mutta tällä kertaa katsoin koko roskan.

Leffan toimiva osa oli lentokonekuvaukset. Tosin wikipediasta lukiessani minulle avautui, että lähes kaikki lentokoneet elokuvassa olivat joko väärältä aikakaudelta tai sitten muuten vaan virheellisiä.
Ei-toimivia osia olivat sitten kaikki muut, joista mainittakoon naurettava mahtipontisuus, jota täydensi naurettava musiikki olivat omiaan laskemaan nautintoa. En viitsinyt laskea, kuinka monta kertaa elokuvassa mainittiin Oh my God tai Son of a bitch, mutta veikkaisin kummankin ylittäneen reippaasti kymmenen maininnan rajan.

Todella ihmeellistä on se rahamäärä, joka tähän elokuvaan aikoinaan upotettiin. Ja se, mitä tuosta rahamäärästä saatiin vastineeksi.

 

[leivoja]

Odotukset Sasha Baron Cohenin uutukaisen tiimoilta eivät olleet kovinkaan korkealla, mutta Diktaattori ylitti riman melkoisella loikalla. Vaikka elokuva ei sisällä Cohenin aikaisemmasta poiketen autenttisia kohtauksia, niin sen nauruvoima oli ihan kohtuullinen. Mikään hirtehinen leffa ei ollut, mutta viihdyttihän tuo.

Eiköhän tuo Boratin ja Mies ja alaston ase -rainojen ystäville uppoa. Yksi asia on sanottava ihan ääneen: Kyllä ei nuorisolle poliittiset piikit auenneet ollenkaan. Aika hiljaista oli salissa aina sellaisen kohdalla.

***