Jatkoajan leffakerho

[alwahla]

Unensieppaaja toimii paljon paremmin kirjana. Leffaversio on yksi kaikkien aikojen surkeimmista filmatisoinneista, mitä olen nähnyt. Oikeastaan ainoa asia, mikä leffassa näytti hyvältä, oli luontokuvat.

 

[Infamous]

Kingin leffojen vakio-ongelma on juuri nuo törkeän huonot loppuratkaisut. Harvassa ovat ne King-filmatisoinnit joiden loppuratkaisu on tyydyttävä.

Yksi tälläinen on The Mist (2007). En spoilaa, mutta leffa pitää katsoa loppuun asti. Muutenkin tuo on mörkökauhuleffaksi ihan kelpo tuotos, vaikkei sitä yleensä missään juuri hehkuteta. Erityismaininta eräästä roolihahmosta. Kyseisen pätkän uskovaisrouva on vittumaisuudessaan Game of Thronesin Joffreyn ohella yksi ärsyttävimmistä hahmoista 2000-luvun TV/elokuvatuotannossa. Siis aivan loistava.

Jep, minunkin mielestä The Mist:n loppukohtaus on kaikessa tylyydessään oikein piristävä poikkeus omassa kastissaan. Muuten leffa on luokkaa "katsottava", on sitä paljon huonompiakin kauhuleffoja nähty.

 

[Musta Nuoli]

Minulla oli nuorempana kunnianhimoinen tavoite kerätä hyllyyni King-filmatisointeja, mutta jossain vaiheessa tajusin tavoitteeni mielettömyyden. Varmaan siinä vaiheessa, kun sysipaskoja filmatisointeja ja ties mitä Kultaisia vuosia tuli nähtyä. On niitä edelleenkin iso liuta hyllyssä, koska en elokuvistani yleensä luovu, mutta nyttemmin en King-filmatisointeja hanki elleivät ne ole samalla hyviä elokuvia yleisestikin ottaen.


Kingin neljän pienoisromaanin kokoelma Kauhun vuodenajat eli Different Seasons on elokuvalliselta kannalta parasta Kingiä, sillä neljästä pienoisromaanista peräti kolme on filmatisoitu ja joka ainoa on erinomainen elokuva. Stand By Me, Mallioppilas ja Shawshank Redemption - tuosta on paha pistää paremmaksi. Ainoastaan neljäs pienoisromaani on filmatisoimatta, eikä siitä elokuvaa ehkä oikein saisikaan.

Empire-elokuvalehtikin noteerasi tämän viime vuoden numeroissaan ja heitti kehiin parinkymmenen sivun Different Seasons -teeman, jossa käytiin jokainen näistä elokuvista läpi uusien haastattelujen kera ja pohdittiin vielä tosissaan tuota "puuttuvaa" tarinaa eli The Breathing Method -pienoisromaania. King-filmatisointeja on lehdessä aiemminkin esitelty enemmänkin. Yksi syy lukuisiin filmatisointeihin on se, että Kingillä on ollut tapana myydä elokuviensa filmatisointioikeuksia nuorille elokuvantekijöille yhden dollarin kappalehintaan kannustaakseen näitä urallaan ja antaakseen heille mahdollisuuden toteuttaa tarina taloudellisesti.

Asiasta kolmanteen: suosittelen lämpimästi Empire-lehteä kaikille elokuvia harrastaville ja niistä kiinnostuneille. Oivallinen kombinaatio sekä viihdettä että klassikoita sekä erilaisia katsauksia milloin mihinkin elokuvan osa-alueeseen. Lehdessä voi yhtä hyvin olla kolmessa eri numerossa jatkuva Hitchcock-syväluotausartikkeli kuin katsaus syksyn supersankarielokuviin. Joka numerossa 150-200 sivua ja koska Empire on levikiltään maailman suurin elokuvalehti, se saa myös tehtyä 6-8 sivun mittaisia pitkiä haastatteluja oikeastaan kenen tahansa elokuva-alan ihmisen kanssa.

Ostettuani viisi vuotta lehteä irtonumeroina tulin siihen tulokseen, että on vain tyhmää maksaa liikaa ja tilasin lehden suoraan Briteistä itselleni kotiin. Maksoi vain 50-60 euroa vuosikerralta, irtonumerot Suomesta maksavat puolestaan noin kympin. Uusimmassa Empiressä on teemana Bondien 50-vuotisjuhla ja sen kunniaksi lehdessä on paitsi tulevan Skyfallin ennakkotunnelmia myös katsaus jokaiseen tähänastiseen Bondiin ja monien Bondien (Dalton, Moore jne) muisteluita ja uusia kommentteja.

 

[Lexaa]

Jep, minunkin mielestä The Mist:n loppukohtaus on kaikessa tylyydessään oikein piristävä poikkeus omassa kastissaan. Muuten leffa on luokkaa "katsottava", on sitä paljon huonompiakin kauhuleffoja nähty.

Pakko yhtyä The Mistin kehujiin. Ei ehkä mikään huipputeos mutta todellakin katsottava. Ja roolihahmot on hyvin näytelty. Ja lopusta todellakin plussaa. Itse pääsin tämän katsomaan ilman mitään ennakkotietoja ja yllätti todella positiivisesti.

 

[psychodad]

Pakko yhtyä The Mistin kehujiin. Ei ehkä mikään huipputeos mutta todellakin katsottava. Ja roolihahmot on hyvin näytelty. Ja lopusta todellakin plussaa. Itse pääsin tämän katsomaan ilman mitään ennakkotietoja ja yllätti todella positiivisesti.

Itsekin pidin tuosta lopusta paljon, muuten aika perus King filmatisointi. Ja se Marcia Gay Hardenin uskisamma oli kylla rasittavuudessaan loistava hahmo. Hyva nayttelija muuten, Miller's crossingissa elementissaan.

 

[mice]

Unensieppaaja toimii paljon paremmin kirjana. Leffaversio on yksi kaikkien aikojen surkeimmista filmatisoinneista, mitä olen nähnyt. Oikeastaan ainoa asia, mikä leffassa näytti hyvältä, oli luontokuvat.

Juuri näin. Tässä on loistoesimerkki näistä Kingin "ei-niin-hyvistä" filmatisoinneista. Kirja on mainio, mutta leffaversio aika ala-arvoinen.

 

[Jakedeus]

Ongelmana useimmissa King-filmatisoinneissa on se, että ne yrittävät olla 'uskollisia' alkuperäisteokselle, vaikka se on lähtökohtaisesti jos ei mahdotonta niin ainakin erittäin vaikeaa.

Syy sille, miksi näitä filmatisointeja tehdään niin älyttömät määrät, on Kingin nimen kaupallinen käyttöarvo. Tämä johtuu osaltaan loistavista kirjoista, mutta myös itse nimen täydellisyydestä. Kyllä jokin suomalainenkin (b-)kauhuleffa olisi helpompi markkinoida nimellä Tapani Kuninkaan Aaveajajat kuin pelkkä Aaveajajat. Sinänsähän on hauskaa kuinka Kingistä on tullut niin suosittu vaikka kirjat ovat äärimmäisen haastavia filmata ei-naurettavasti. King kun osaa kirjoittaa erittäin hyvin ja jopa pelottavasti asioista kuten kävelevistä pensaista, kissazombeista ja jopa persereiästä tulevista muukalaisista. Näitä kun sitten yritetään tuoda ruudulle nollabudjetilla niin tulos on mikä on. Lisäksi King itse tuntuu olevan sokea filmatisoinneilleen ja herra jakaa oikeuksiaan vähän joka puolelle ainoana vaatimuksenaan mahdollisimman suuri 'uskollisuus' joka sitten aiheuttaa näitä myötähäpeän tuntemuksia. Kubrikin Hohdonhan hän on haukkunut pystyyn juuri sen takia, että siinä ei ole käveleviä pensaita ja muita ei niin filmauskelposia asioita (korostettakoon nyt kuitenkin, että kirjassa nämä jutut toimivat erittäin hyvin).

Ainoa kauhufilmatisointi mikä on onnistunut vangitsemaan kirjoissa olevaa tunnelmaa on jo mainittu Darabontin Mist (ja tämänkin katsoin ohjaajan tarkoittamana mustavalkoversiona, ilmeisesti värillisenä CGI-möröt näyttävät vähemmän onnistuneilta).

 

[Ted Raikas]

Olen tainnut Mististä jotain sanoa täällä aiemminkin, mutta menkööt vielä: Eli se oli varsin onnistunut kauhuelokuva, jossa oikeastaan hyytävin tunnelma saatiin aikaan silloin kun ne möröt ei esiintyneet. Toki niidenkin kanssa saatiin muutama kuumottava hetki aikaan, mutta erityisesti ne henkilöhahmojen keskinäiset jännitteet ja ihmisluonteen pimeä puoli oli se vahva osa elokuvaa. Plus tietysti loppuratkaisu.

Menee kyllä ihan top10:een omissa kirjoissani kun puhutaan parhaista kauhuleffoista.

Miinus menee tosiaan vähän kehnohkoille cgi-monstereille (konsepteissa ei nyt välttämättä niin vikaa, mutta toteutus), mutta ei ne elokuvaa nyt pilaakaan.

 

[Musta Nuoli]

Olen tainnut Mististä jotain sanoa täällä aiemminkin, mutta menkööt vielä: Eli se oli varsin onnistunut kauhuelokuva, jossa oikeastaan hyytävin tunnelma saatiin aikaan silloin kun ne möröt ei esiintyneet. Toki niidenkin kanssa saatiin muutama kuumottava hetki aikaan, mutta erityisesti ne henkilöhahmojen keskinäiset jännitteet ja ihmisluonteen pimeä puoli oli se vahva osa elokuvaa. Plus tietysti loppuratkaisu.

Menee kyllä ihan top10:een omissa kirjoissani kun puhutaan parhaista kauhuleffoista.

Miinus menee tosiaan vähän kehnohkoille cgi-monstereille (konsepteissa ei nyt välttämättä niin vikaa, mutta toteutus), mutta ei ne elokuvaa nyt pilaakaan.

Ostin tuosta sen tuplaversion, jossa on mustavalkoinen teatteriversio ja värillinen "erikoisversio". Katsoin nuo suht peräjälkeen enkä kyllä juuri eroa huomannut tai havainnut värien lisäksi. Katselukokemuksen jälkeen päätin rasistisesti hyljeksiä värillistä, eli toisin sanoen elokuva toimii mustavalkoisena paljon, paljon paremmin. Tunnelma on paljon ahdistavampi.

Elokuvan hilpeä loppukohtaus oli kyllä viimeinen piste i:n päälle. Erinomainen King-filmatisointi ja ennen kaikkea erinomainen elokuva.

Vanhemmista King-filmatisoinneista Carrie ja Christine ovat myös oivallisia. Christine-kirjan ja -elokuvan jälkeen tulee väkisinkin olo, että pitääpä tarkkailla ettei läheisen parkkipaikan reunaan ole ilmaantunut punaista vuoden '58 Plymouthia. Carrien jälkeen jokainen katsoja tekee luultavasti päätöksen, ettei huuda kenellekään "tuki se" tai kaada sianverta niskaan.

 

[alwahla]

Jatkoa Stephen King-keskusteluun: tuli juuri katsottua Cat's Eye-niminen filmi, jonka wikipedia väittää kuuluvan kauhugenreen. Kauhua kyseisessä teoksessa ei ole missään kohdassa ja koko filmi on niin kökköä kamaa, että tällä kilpaillaan Unensieppaajan ja parin muun filmin kanssa surkeimmasta King-filmatisoinnista. Oikeastaan koko leffa kulminoitui viimeiseen puoleen tuntiin, jossa noin 10-vuotias Drew Barrymore kokee pelottavia hetkiä (hui!) makuuhuoneessaan asuvan trollin taholta.
Ainoa hyvä asia tässä filkassa oli kissa, joka muistutti jonkin verran omaa edesmennyttä narttuani.

Tämä leffahan syntyi vain pari vuotta Christinen jälkeen ja vuosi ennen Stand by me-leffaa. Vaikka King osaa kirjoittaa, eivät kaikki hänen teoksensa ansaitse tulla filmatuksi.

 

[Hippi Hiiri]

To Kill a Mockingbird (1962)

Katselin leffan imdb-arvostelujen ja lyhyen juonikuvauksen perusteella. Oikeaa ja väärää, hyvää ja pahaa, moraalia ja moraalittomuutta käsittelevät laadukkaat draamat ovat minusta antoisimpia elokuvia. Tämä teos ei pettänyt, vaan mieleen tulivat klassikot kuten Shawshank Redemption ja Vihreä maili.

Elokuvassa on kaksi hiukan omaa tarinaansa, jotka kuitenkin kietoutuvat saman aiheen, suvaitsevaisuuden ja rehtiyden, ympärille. Onko neekeri (huomatkaa sanavalinnan viitekehyksenä vuoden 1962 elokuva) raiskannut naapurin tytön, ja mikä kumman mörkö viereisessä talossa asustaa? Nämä kysymykset selvitetään perinpohjaisesti. Hyvät ovat hyviä, pahat pahoja.

Ainakin minussa elokuva soitteli oikeita kelloja, ja jopa liikutuin hiukan. Hauskaa, ettei mustavalkoisuus tai erikoistehosteiden puuttuminen haitanneet lainkaan. Ehkä vielä hauskempaa oli se, että lapsinäyttelijöitä oli isoissa rooleissa, eivätkä he vituttaneet hetkeäkään, vaan jopa symppasin sitä reipasta tyttöä.

Jos haluat katsoa rehellistä, ymmärrettävää elokuvaa isoista teemoista, kannattaa pysähtyä tämän teoksen kohdalle. Krapulaleffaksi en ehkä suosittele.

 

[Musta Nuoli]

Ainoa hyvä asia tässä filkassa oli kissa, joka muistutti jonkin verran omaa edesmennyttä narttuani.

Onhan Drew Barrymore varsinkin aikuisena aikamoinen kissa. Pahoittelen toki Drew Barrymore -lookalike-naisesi edesmenoa.

Puujalkavitsit sikseen: aika kelvoton teos tuo on. Barrymore oli mukana myös Firestarterin filmatisoinnissa. Tulisilmähän on kirjana hieno, olen aina pitänyt sitä eräänlaisena Kingin versiona Ryhmä-X:stä ja mutanteista, jotka saavat yliluonnollisia voimia ja joita yhteiskunta (tai ainakin hallitus eli "Verstas") pelkää ja vihaa. On telepatiaa, on telekineesiä, on pyrokinesiaa - ja ikävä inkkari. Elokuva ei ollut läheskään niin hyvä kuin kirja, mutta kyllä tuon ennemmin katsoi kuin Cat's Eyen.

Cat's Eyen tapaiset teokset ovat itse asiassa osasyy siihen, miksi päätin lopettaa King-filmatointien kokonaisvaltaisen haalimisen dvd-kokoelmiini. King-filmatisointeja on niin paljon ja niin moni niistä on niin huono, että ei tuommoisia kannata omaksi hommata.

Musta Torni -teossarjan filmatisointiin suhtaudun hyvin skeptisesti, minusta siitä pitäisi tehdä pelkästään HBO:n laatusarja, yksi tuotantokausi per teos. HBO-kytköstä jossain vaiheessa huhuttiinkin, mutta Musta Torni -produktiot ovat olleet niin kauan ns. development hellissä, että en usko ennen kuin näen.

Tässä linkki englanninkieliseen wikipedia-listaukseen, johon on koottu kaikki King-filmatisoinnit ja tv-tuotannot. On noita hemmetinmoinen määrä. Toisaalta en kyllä laske itse King-filmatisoinneiksi mitään Maissilapset kuutosia tai muita jatko-osia, joissa on käytetty vain Kingin teoksen nimeä. Myöskään mikään Carrie 2 ei liity Kingiin mitenkään ja on niin huono, että sen tekijät voisi laittaa vankilaan alkuperäisklassikon häpäisystä.

Laskin pikaisesti nähneeni 23 King-pohjaista elokuvaa (mukana eivät siis mitkään Carrie kakkoset yms.) ja 9 tv-tuotantoa. On sitä siinäkin.

 

[ms.qvist]

Muutama sanan näin yömyöhällä King-filmatisoinneista - kenties täydennystä tulee myöhemmin (huomenna), jos huomaan jotain olennaista uupuvan.

Listallani filmatisoinneista ehdoton ykkönen on Stephen Kingin lyttäämä Stanley Kubrickin Hohto. Jokin kyseisessä elokuvassa vaan vetää puoleensa ja pienistä puutteista huolimatta elokuva on kiinnostava kokonaisuus. Olen nähnyt sen useamman kerran ja se jaksaa kiehtoa aina uudelleen ja uudelleen. Pakko tunnustaa, että teininä, jolloin näin sen ensimmäisen kerran, minulle ei avautunut mitä "redrum" tarkoittaa. No sellaista se oli silloin, eihän sitä nyt "lapsi" voi kaikkea tajuta. Joidenkin mielestä "maaninen" Nicholson veti roolista hiukan "yli", mutta minä en keksi ketään, joka olisi paremmin osunut kyseiseen rooliin. Hieno suoritus, samoin pidin hermoheikon äidin - Shelley Duvallin suorituksesta.

Seuraavaksi nostaisin Frank Darabontin ohjaaman, jopa maailman parhaimmaksi elokuvaksi mainitun, the Shawshank Redemptionin, jonka nimi, kuten kirjankin nimi - joka myös on erinomainen - on suomennettu mitä idioottimaisimmalla tavalla, suorastaan spoilaa elokuvaa. The Shawshank Redemptionissa niin Robbins kuin myös Freeman tekevät loistotyön, mutta kokonaisuudessaan näyttelijätyö on laadukasta ja todella hienoa. Kovinkaan montaa heikkoa lenkkiä se ei pidä sisällään, nyt ei tule mieleeni ainoatakaan. bob Gunton äryttävä ja veemäisenä vankilanjohtajana tekee myös hienon roolityön, kohtalo oli tyly mutta niin sen pitikin olla.

Kolmanneksi nostaisin Rob Reinerin ohjaaman Stand by Me. Elokuva on kerronnaltaan hieno ollen todella upea kuvaus lapsuuden lopusta ja samalla matkasta vieraaseen maailmaan mutta myös omaan minuuteen. Kirjana se on hyvä mutta kenties elokuvana jopa vielä parempi. Kannattaa katsoa mutta myös lukea!

Sissy Spacekin tähdittämä Carrie kuuluu myös King filmatisointien suosikkeihini. Jo sen avaus on hieno ja samalla hyytävä, suihkukohtaus koululla liikuntatunnin jälkeen ei taatusti jätä ketään kylmäksi mutta se on vain esimakua siitä mitä tuleman pitää. Carrien äitinä Piper Laurie oli hyytävän vittumainen - se uskonnollisuus oli viety äärimmäiseen fanatismiin tuhoten kasvavan ja aran teinitytön minuuden liki kokonaan. Voisin melkein sanoa, että eräs hyytävimmistä äitihahmoista joita elokuvamaailma pitää sisällään.

Noukitaan joukon jatkoksi vielä Christine ohjaajanaan John Carpenter. Ehkäpä ajoittain hiukan epätasainen elokuva, tai sitten vuodet ovat haalistaneet muistiani eikä jokainen detalji enää ole tarkkaan piirtynyt mieleeni, mutta yhtäkaikki kuuluu onnistuneimpien King-filmatisointien joukkoon. Ja elokuvan loppu - spoilaamatta liikoja - on hyvin selkäpiitä riipivä.

Lisätään vielä sen verran, että toki muitakin kohtalaisen hyviä tai jopa hyviä filmatisointeja on olemassa, kuten Vihreä maili, joka itseasiassa on kirjana tai oikeammin alunperin ilmestyneenä kirjasarjana "Kuolemankäytävä" kelvollinen elokuva, vaikka aika on hiukan tehnyt sen suhteen tehtävänsä. Vaikka elokuva noudatteleekin suht' hyvin kirjasarjan henkeä, olivat nämä pienoiskirjat kaikesta huolimatta parempia ja niiden luoma maailma kiehtovampi.

vlad.

 

[ms.qvist]

Muutamia mietteitä sotaelokuvista.

Muistaakseni olen joskus aiemmin listaillut mielestäni parhaimpia sotaelokuvia pienin kommentein, mutta aikaa on kulunut ja monia (minulle) uusia sotaelokuvia on tullut nähtyä, joten pienoinen päivitys listaan.

Edelleen Wolfgang Petersenin loistava Das Boot pitää keulapaikkaa. Olen nähnyt elokuvan useamapana versiona, leikeltynä ja täyspitkänä sekä myös minisarjana - tai näin muistelen. Ehdottomastihan elokuva tulee katsoa täyspitkänä versiona, jotta siitä saa "imettyä" kaikki mehut ja elokuva pääsee parhaimmilleen. Elokuvassa Petersen onnistuu luomaan mitä erinomaisimman tunnun sukellusveneen klaustrofobiseen miljööhön, aivan kuin itse olisin keskellä taistelua ahtaassa sukellusveneessä. Ja pakko tunnustaa, minua tuskin saisi sodan keskellä sellaiseen purkkiin sisään - ei ennen eikä nyt. Huikaisevan hieno elokuvakokemus kaikkiaan, ja jos joku ei ole tätä vielä nähnyt niin tämä kuuluu niihin elokuviin jotka on pakko nähdä!

Toiseksi nousee minun listallani hiukan kahtiajakoisen vastaanoton saanut, toiset tykkäävät ja toiset eivät, Terrence Malickin Veteen piirretty viiva. Pidin elokuvasta todella paljon, sen tunnelmasta ja tietynlaisesta runollisuudesta, jonka Malick onnistui elokuvaan rakentamaan. Elokuva on minusta kunnianosoitus James Jonesin romaanille "Ohut punainen viiva" mutta yhtälailla se teemoissa on aistittavissa tunnelmaa Jonesin vieläkin paremmasta kirjasta "Täältä ikuisuuteen". Elokuvassaan Malick kuvaa maailmaa, jossa väkivalta kohtaa rauhan, jossa luonto näyttää armeliaisuutensa mutta myös vahvuutensa, jossa ihminen on lopulta pieni ja kuolevainen sankariteoistaan huolimatta. Yksittäisistä kohtauksista eräällä tavalla runollisen merkittävä on kohtaus jossa sotilaat marssivat rintamalle ja ohittavan toisesta maailmasta heitä vastaan kävelevän alkuasukkaan. Kaunista!

Kolmannelle sijalle nostan Elem Klimowin klassikoksi nousseen Tule ja katso. Se on väkevin Itärintaman sotaa kuvaava teos, eikä siinä juurikaan esiinny paatoksellista isänmaallisuutta vaikka onkin valmistunut Neuvostoliiton aikaan, ja vaikka olisikin niin suon sen, koska Elem Klimow itse näki ja koki sodan kauheuden lapsena Stalingradin raunioissa. Sota näyttäytyy armottomana tässä teoksessa mutta samalla siinä on vivahteita inhimillisyydestä ja ihmisyyden voitosta. Mutta yhtäkaikki se sisältää väkeviä ottoja ja kohtauksia - millaisen kohtalon naiset ja miehet: ihmiset, sodassa kokevatkaan olivatpa he keitä tahansa. Hitlerin "valmistaminen" on elokuvan detaljeista mielenkiintoinen kohtaus.

Parhaimpana Vietnam-kuvauksena pidän edelleen Olivar Stonen Platoonia. Se on kestänyt aikaa yllättävän hyvin, siitä huolimatta, että sen jännitteet ovat ehkäpä liiankin musta-valkoiset. Tämäkin elokuva paljastaa karulla tavalla koko sodan julmuuden ja epäinhimillisyyden, mutta on siinä vivahde ihmisyyttäkin joukossa. Minusta aika huomioiden, Stone onnistui hyvin kuvaamaan rintamantakaistakin elämää, kuinka huumeenhuuruista se pahimmillaan oli kuinka tämä elämä toimi pakopaikkana monelle rintamalla taistelleelle. Edes hetken helpotus sodan kauhuihin!

Stanley Kubrick on ohjannut parikin erinomaista sotafilmiä, mielestäni toiseksi parhaan Vietnam-kuvauksen eli Full metal jacketin sekä Paths of Gloryn (Kunnian polut), joista jälkimmäistä pidän parempana ja kenties parhaimpana sodanvastaisena elokuvana joka on koskaan kuvattu. Elokuva kuvaa todella hienosti ihmishengen arvottomuuden oman kunniantavoittelun ohessa ja kun sitä haluamaansa ei saa, joku on uhrattava sen sijaan, että itse kantaisi vastuun teoistaan, julmasta ja totaalisen turhasta ihmishenkien tapattamisesta. Ei voi kuin ihastella Kubrickin työskentelyä ja sitä millaisena epäinhimillisenä mielettömyytenä hän onnistui kuvaamaan sodan.

Tässäpä viisi parasta höystettynä maininnalla Full metal jacketista. Aivan liian moni loistava elokuva jäi mainitsematta tarkemmin, esim. sellaiset heinot kuvaukset kuten Stalingrad, Clint Eastwoodin hieno ja mahdollisimman paljon objektiivisuuteen pyrkivä kuvaus Iwojiman mielettömyydestä japanilaisten silmin eli Kirjeitä Iwojimalta, tai suomalaisista Talvisota - niin sarjana kuin myös elokuvana. Muitakin hienoja leffoja jäi mainitsematta, kuten Rautaristi - jälleen oivallista itärintamakuvausta ja samalla hienoa kuvausta ihmisyydestä ja halusta saada kunniaa ja kuinka tässäkin tapauksessa ihmisiä ollaan valmiit uhraamaan turhaan tai Eric Maria Remaquen loistavaan romaaniin perustuva Länsirintamalta ei mitään uutta, tämän kohdalla erityisesti 1930 tehty versio on koskettavampi. Erikoisesti haluan vielä mainita japanilaisen Tulikärpästen haudan (Hotaru no haka), jossa Isao Takahata animaation keinoin onnistui kuvaamaan sodan lasten silmin ja samalla tämäkin elokuva kuuluu mielestäni niihin parhaimpiin pasifistisiin elokuviin joita on kuunaan tehty. Jos muuten animaation tuntuvat lapsellisilta katsoa niin tämän elokuvan kohdalla kannattaa tehdä poikkeus.

vlad.

 

[SamSpade]

Mihin on unohtunut King-filmatisoinneista loistava "Piina" eli Misery.
Todella hyvin kirjaa mukaileva ja varsin ahdistava leffa.

 

[ms.qvist]

Mihin on unohtunut King-filmatisoinneista loistava "Piina" eli Misery.
Todella hyvin kirjaa mukaileva ja varsin ahdistava leffa.

Kappas vaan, niinpä onkin unohtunut vaikka kuuluu suosikkeihini King-filmatisointien joukossa. Piinassa Kathy Bates tekee todella loistavan roolityön ihonalle pyrkivänä fanina, joka haluaa ehdottomasti tahtonsa läpi vaikka sitten läpi sen kuuluisan harmaan kiven. Elokuva todellakin seuraa hienosti mukaillen kirjan tarinaa, ja kuten totesit, elokuva on varsin ahdistava ja samalla hyvin kiehtova. Onneksi kukaan ei fanita minua samalla tapaa, tosin eipä ole aihettakaan. Enkä myöskään haluaisi samanlaista kohtelua lekan ja puupalikan kanssa, mihin James Caan roolissaan joutui.

vlad.

 

[-Kantor-]

Muutamia mietteitä sotaelokuvista.

Hyviä elokuvia mainitsit paljonkin, mutta näytit unohtaneen (?) Apocalypse Now:n pois kokonaan. Mielestäni kyseessä on kevyesti kaikkien aikojen paras sotaelokuva ja yleensäkin kaikkien aikojen paras elokuva heti Avaruusseikkailu 2001:n jälkeen. Visuaalisesti aivan upea teos ja se vertaansa vailla oleva tunnelma, joka muuttuu aina vain uhkaavammaksi mitä pidemmälle Willard joukkoineen etenee. Lisäksi kyseessä on helkkarin päräyttävä kuvaus ihmismielen syvimmistä syövereistä.

Ja ainiin; se legendaarinen "Ride of the Valkyries"-kohtaus kuuluu elokuvataiteen hienoimpiin hetkiin. Tiivistää sodan järjettömyyden kaikessa raadollisuudessaan niin osuvasti, että selkäpiitä karmii.

 

[ms.qvist]

Hyviä elokuvia mainitsit paljonkin, mutta näytit unohtaneen (?) Apocalypse Now:n pois kokonaan.

En unohtanut. En vaan yksinkertaisesti ole koskaan innostunyt kyseistä elokuvasta kokonaisuutena, vaikka se pitääkin sisällään hienoja yksityiskohtia - kuten "Ride of the Valkyries"-kohtaus. Tietty siinä on uhkaavia ja painostavia elementtejä mutta jokin siinä minua "tökkii". Toki katsottava elokuva kuitenkin, eikä aivan "kökkö" filmiksi.

Yhtälailla Deer hunter on elokuva, joka ei aivan parhaimpia elokuvia ole, vaikka siinäkin sotaa ja sinne joutumista ja sen jälkeistä aikaa, elämän raadollisuutta käsitellään kelvollisella tavalla. Mutta katsottava elokuva tämäkin ja voin sanoa, että on niitä must see vaikka ei aihepiirin elokuvista pitäisikään.

Toki kovin subjektiivisia käsityksiähän tällaiset listaukset ovat ja varmasti nytkin olen unohtanut monta kelvollista elokuvaa, jotka olen nähnyt mutta ne ovat yksityiskohtina kadonneet mielestäni. Kuitenkin aika aktiivisesti pyrin ostamaan hyviä ja kehuttuja sotaelokuvia, niin Suomesta kuin ulkomailtakin, vaikka tuo englanti ei parhainta laatua minulla olekaan, mutta yllättävän hyvin kuvakerronnan ja kielen kautta pääsee perille siitä mistä todellisuudessa on kyse.

vlad.

 

[-Kantor-]

En unohtanut. En vaan yksinkertaisesti ole koskaan innostunyt kyseistä elokuvasta kokonaisuutena, vaikka se pitääkin sisällään hienoja yksityiskohtia - kuten "Ride of the Valkyries"-kohtaus. Tietty siinä on uhkaavia ja painostavia elementtejä mutta jokin siinä minua "tökkii". Toki katsottava elokuva kuitenkin, eikä aivan "kökkö" filmiksi.

Heh, jännä juttu kun yleensä osaat arvostaa hyviä elokuvia, niin olisin olettanut, että tykkäät tästäkin :) Mielipidekysymyksiähän nämä tietty ovat, mutta minulle Ilmestyskirja Nyt edustaa elokuvaa täydellisimmillään. Niin kuvausteknisesti, tunnelmallisesti kuin kerronnallisestikin.

Vastavuoroisesti täytyy todeta, että itse taas en ole koskaan innostunut Platoonista, joka onkin mielestäni yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimmista elokuvista. Muutoin kaikki mainitsemasi, etenkin Das Boot ja Kubrickin ohjaukset, kuuluvat kyllä elokuvahistorian merkkiteoksiin.

 

[Ted Raikas]

Itse en oikein Apocalypse Now!:ta osaa pitää sotaelokuvana, vaikka se nyt Vietnamin sotaan sijoittuukin ja siinä on sotakohtauksia. Enemmän se on mielestäni matka ihmismielen hämäryyteen (jota toki sotaelokuvatkin voi olla ja tulisikin olla). Painottuu siis enemmän siihen etsintäretkeen ja mielentilan asteittaiseen hämärtymiseen. Monella tapaa enemmän sukua road movieille rakenteeltaan kuin sotaelokuville. Tämä toki vaan oma mielipiteeni.

Saattaa tietysti olla vaikutus silläkin, että tuo tarinahan taitaa alkujaan sijoittua Afrikkaan ja siinä yhteydessä ei mihinkään sotaan? Coppola vaan siirsi tuon tarinan Vietnamiin ja sivusi Vietnamin sotaa samalla.

 

[-Kantor-]

Itse en oikein Apocalypse Now!:ta osaa pitää sotaelokuvana, vaikka se nyt Vietnamin sotaan sijoittuukin ja siinä on sotakohtauksia. Enemmän se on mielestäni matka ihmismielen hämäryyteen (jota toki sotaelokuvatkin voi olla ja tulisikin olla).

Olen kuullut näin sanottavan ennenkin, mutta en ole oikein ikinä ostanut tätä pointtia. Elokuva sijoittuu alusta loppuun Vietnamin sotaan ja kuvaa sotilasjoukon suorittamaa tehtävää ko. sodassa. Toki mukana on myös paljon muuta ja "perinteiselle" sotaelokuvalle ehkä hieman poikkeuksellistakin pohdintaa, mutta ei tämä silti sulje sitä pois, etteikö kyseessä olisi sotaelokuva. Eihän "matka ihmismielen hämäryyteen" edes ole mikään genre vaan pikemminkin näkisin, että minkä tahansa genren elokuva voi periaatteessa kuvata tätä. Samalla näkökulmallahan voisi väittää, että esimerkiksi Das Boot ei ole sotaelokuva, sillä sekin osaltaan luotaa ihmismieltä poikkeuksellisissa olosuhteissa, joka ko. elokuvassa sattuu olemaan sukellusvene keskellä sotaa.

 

[ms.qvist]

Vastavuoroisesti täytyy todeta, että itse taas en ole koskaan innostunut Platoonista, joka onkin mielestäni yksi kaikkien aikojen yliarvostetuimmista elokuvista. Muutoin kaikki mainitsemasi, etenkin Das Boot ja Kubrickin ohjaukset, kuuluvat kyllä elokuvahistorian merkkiteoksiin.

Minulla varmasti eräs syy sille miksi Platoon nousee niinkin korkealle listallani johtuu 80-luvusta (vuosi 1986), jolloin elokuva sai ensi-iltansa kotikaupungissani ja kävin katsomassa sen muistaakseni ihan ensi-iltaviikkona. Tuolloin Vietnaminsodan käsittely niinkin väkevällä tavalla oli poikkeuksellista - toki Vietnam elokuvia oli tehty sitäkin ennen - mutta Platoon oli minun aikani tuote ja väkevä sellainen. Siihen löi tavallaan leimansa myös Kylmän sodan viimeiset laineet Gorbatshovin ja Reaganin aikakaudella. Sen jälkeen olen nähnyt sen vain kertaalleen 90-luvulla VHS-aikakaudella, joten jos katsoisin sen nyt, elokuva kenties avautuisi minulle uudessa valossa. Mutta haluanko pilata muistoni vai vaalinko niitä ja annan Platoonin levätä niissä...

vlad.

 

[Vanha Len]

Sotaleffat TOP 10 meikäläisellä sekalaisessa järjestyksessä:

1. Navaronen tykit
2. Platoon
3. Full metal jacket
4. Likainen tusina
5. Pelastakaa sotamies Ryan
6. Kotka on laskeutunut
7. Rautaristi
8. Ilmestyskirja-Nyt
9. We were soldiers
10. Tuntematon sotilas (vanha versio)

 

[ernestipotsi]

Itse en varsinaisesti mikään sotaelokuvien ystävä ole. Erityisesti WWII on niin loppuun käytetty teema, että leffan pitää olla sisällöltään todella hyvä jotta sitä jaksaisi katsoa.

Tietyt klassikot toki ovat erittäin hyviä, mutta 2000-luvun sotaleffat ovat suurimmaksi osaksi aika roskaa. Poikkeuksen tekee Inglorious Bastards, josta ainakin itse pidin. Muutama aivan loistava roolisuoritus, perinteistä QT-häröilyä ja muidenkin kielien kuin englannin käyttöä. Bonusta vielä historian uudelleenkirjoituksesta.

 

[Musta Nuoli]

Poikkeuksen tekee Inglorious Bastards, josta ainakin itse pidin. Muutama aivan loistava roolisuoritus, perinteistä QT-häröilyä ja muidenkin kielien kuin englannin käyttöä. Bonusta vielä historian uudelleenkirjoituksesta.

Tässä olivatkin pitkälti ne syyt, minkä takia elokuva oli minusta ponneton floppi. Poislukien tietysti muiden kielien kuin englannin käyttö, sehän on aina plussaa jos elokuvassa puhutaan eri maissa oikeita kieliä.

Pidin elokuvaa lähinnä typeränä ja impotenttina kostofantasiana, jossa olisi ollut aineksia kunnon sotadraamaan/toimintaan, mutta joka lerpahti mukahauskaksi nakkenakuttaja-kohellukseksi. Lisäksi karikatyyri-Hitler on nähty noin tuhat miljoonaa kertaa, eikä se ole esim. Perikadon jälkeen toiminut niin kuin vanhoina hyvinä propagandan vuosina. Hitlerin kokema overkill oli lähinnä pateettista. Lisäksi historiaa oli muutenkin kirjoitettu uudestaan niin paljon, että natsien tilalle olisi voinut pistää vaikka örkkejä tai Keisari Palpatinen stormtroopereita, koska yhtymäkohtia todelliseen toiseen maailmansotaan ei juuri ollut.

Surkeinta antia elokuvassa olivat Brad Pittin "juutalaiset kostajat", jotka olivat paitsi käsittämättömän epäuskottavia (ja natsien veroisia rasisteja, jotka vainosivat tavallisia saksalaisia "natseina", vaikka tosiasiassa perussoltut eli Wehrmachtin sotilaat olivat samanlaisia asevelvollisia kuin muissakin maissa, natsipuolueen jäsenet ja SS-joukot olivat eri asia), myös dramaturgisesti täysin turhia itse pääjuonen kannalta. Jäi mielikuva, että Brad Pitt joukkoineen oli ollut pakko ympätä käsikirjoitukseen sen takia, että Pitt ja Tarantino olivat leffanteosta yhdessä sopineet viinipullojensa äärellä ja Pittille piti joku repliikki kehitellä varsinaisen päätarinan eli juutalaisnaisen kostotarinan lomaan.

Surullisinta Tarantinon selkeän välityön antamassa kuvasta "juutalaisista kostajista" on se, että toisessa maailmansodassa oli oikeasti juutalaisia sankareita, jotka koulutettiin Yhdysvalloissa ja lähetettiin mm. laskuvarjoilla Itävaltaan ja muualle soluttautumaan ja toimimaan linjojen takaisina tiedustelijoina ja agentteina. Asiasta voi lukea lisää vaikkapa Patrick K. O'Donnellin teoksesta "Soluttautujat: juutalaisvakoojien tehtävä natsi-Saksassa" (Gummerus 2011), joka on huikeaa luettavaa - ja täyttä faktaa. Nämä miehet toimivat henkensä kaupalla natsialueilla, osa kärsi kovaa kidutusta, osa huijasi natsipomoja teeskentelemällä natsiupseeria marssimalla kylmästi upseerikerholle ryyppäämään natsien seuraksi ja osa lähetti erittäin tärkeitä tietoja liittoutuneille. Tästä jos mistä saisi erittäin kiinnostavan ja huikean jännittävän elokuvan, joka olisi kaiken lisäksi vielä totta.

Mitä tulee perheensä natsien käsissä menettäneen juutalaisnaisen koettelemuksiin ja lopulta kostoon, niin sekin tarina on kerrottu paremmin Paul Verhoevenin vuoden 2006 elokuvassa Black Book (Zwartboek). Tätä elokuvaa suosittelen, jäntevä ja dramaattinen elokuva Hollannin miehityksestä.

Jotta ei jäisi tämä Tarantino-asia vielä epäselväksi, niin todettakoon, että ei Inglourious Basterds mitenkään äärimmäisen huono tai katselukelvoton ollut. Se vain oli rönsyilevän lattea, sekava ja raskaalla kädellä editointia kaipaava möhkäle, josta olisi saanut kelpo elokuvan jos joku olisi uskaltanut pistää jumala-Tarantinolle hanttiin ja väittää vähän vastaan, kun mies sauhusi typerimpiä ideoitaan ja ymppäsi Brad Pittia käsikirjoitukseen väkinäisesti. Kerran tuon katsoi läpi, toiste ei ole syytä katsoa - ja ainoa, mitä tästä elokuvasta kannattaa muistaa on Christopher Waltzin natsirooli, josta mies sai sinänsä täysin ansaitusti Oscarin.