Jatkoajan leffakerho

  • 2 326 992
  • 12 037

leivoja

Jäsen
Suosikkijoukkue
St Pauli - Non established since 1910
Kyllä tuo Napapiirin sankarit sai vähän suhtettoman suurta haukuntaa osakseen tuossa ylempänä. Kyseessä on kuitenkin ihan harmiton elokuva. Ja mielestäni on aika turha puhua paskimmasta ikinä, jos ei ole nähnyt Elias Koskimiehen Likainen pommi -elokuvaa.

Siinä on teille kuulkaa paskaa. Tulossa R&A-festareille ja ensi-iltaan. Olin testiyleisössä ja pinnistelin melkein tunnin. Tuo elokuva on veljet oikeasti hirvittävää paskaa kaikilla maailman mittareilla mitattuna.
 

Isle of Man

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, TuTo
Katselin viime viikonloppuna "pakon edessä" läjän kotimaisia leffoja. Musta jää sekä Prinsessa yllättivät molemmat omalla tavallaan. Prinsessa ehkä vielä enemmän koska tosiaan poikkesi aika lailla normaalista kaavasta ja vaikka elokuvan olisi voinut luokitella draamaksi, tarjosi se silti kosolti hyvää mieltä.
Viime vuonna oli ihan hyviä kotimaisia pätkiä kuten Prinsessa, Napapiirin sankarit, Rare Exports ja jos nyt viime vuoteen Havukka-ahon ajattelijakin voitaisiin laskea.

Tänä vuonna taitaa taas syksyyn painottua hyvien kotimaisten tulo. Rimmisen Pussikaljaromaaniin perustuva Pussikaljaelokuva tulee ihan näillä näppäimillä ja on varmasti ihan jees. Mäkelän Kotirauha oli ok, sellaista suomalaisen miehen sielunelämän tulkkausta, mutta loppu latisti muuten kelvon elokuvan.

Kaksi ehkä kovinta kotimaista tulee olemaan Syvälle salattu ja Likainen pommi. Likainen pommi on aivan hirveä nimi mutta muutamia maistiaisia nähneenä menee sen verran hämärän huumorin puolelle että taitaa olla katsomisen arvoinen. Syvälle salatusta on tullut kuultua pelkkää hyvää. Psykologinen trilleri kyseessä ja todella traaginen pätkä.

Edit: HAHA. Leivoja ehti jo Likaisen pommin lyttäämään samalla kun kirjoitin. Uskokaamme siis koeyleisössä ollutta ja maistiaiset nähnyt joutakoon suohon arvioidensa kanssa.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Kyllä tuo Napapiirin sankarit sai vähän suhtettoman suurta haukuntaa osakseen tuossa ylempänä. Kyseessä on kuitenkin ihan harmiton elokuva. Ja mielestäni on aika turha puhua paskimmasta ikinä, jos ei ole nähnyt Elias Koskimiehen Likainen pommi -elokuvaa.

Siinä on teille kuulkaa paskaa. Tulossa R&A-festareille ja ensi-iltaan. Olin testiyleisössä ja pinnistelin melkein tunnin. Tuo elokuva on veljet oikeasti hirvittävää paskaa kaikilla maailman mittareilla mitattuna.
Taisit juuri markkinoida elokuvan muutamalle must see-listalle =D
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Eilen tuli kateltua pakollinen hömppä: You Will Meet a Tall Dark Stranger Linkki ja komedia: Leaves of Grass Linkki

Ensimmäinen oli Woody Allenin uutukainen, ihan ok ja arvosana 7.

Toinen taas oli Edward Nortonin show, vetää hienosti kaksoisroolin ja on yksi mun suosikkinäyttelijöistä. Arvosana 8.
 

axe

Jäsen
Avaudunpa vaikka tänne, että IMDB:n aiemmin tyydyttävä MyMovies-listaus on pilattu aivan totaalisesti uudistuksilla. Ihan käsittämättömän kökkö ja epäkäytännöllinen tekele, mutta on varmaan taas jotenkin karkimman näköinen - vaikea sanoa kun käyttöä yrittäessä raivo sumentaa silmät punaisiksi niin ettei näe. Hirveä määrä ongelmia ja puutteita, joista valitettaessa sitten vastataan että "ominaisuus on tulossa myöhemmin". Aivan käyttökelvoton paska nyt ja tuskin paranee niiden myöhempien aikojen jälkeenkään.

Toisen ketjun asiaa, mutta voisiko joku saakelin suunnittelumegainsinööri nyt paljastaa tyhmälle kansalle, mikä idea tällä IT-puolella on iskeä julki täysin puutteellisia tekeleitä, joita sitten korjataan ja täydennetään jatkuvasti? Ja muutenkin miksi lähes kaikkien nettisivujen uusiminen ja "parantaminen" tarkoittaa aina pelkästään ulkonäön koristelemista ja samalla käytettävyyden heikkenemistä. Missä koulussa näitä uusijoita tehdään?
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Toisen ketjun asiaa, mutta voisiko joku saakelin suunnittelumegainsinööri nyt paljastaa tyhmälle kansalle, mikä idea tällä IT-puolella on iskeä julki täysin puutteellisia tekeleitä, joita sitten korjataan ja täydennetään jatkuvasti? Ja muutenkin miksi lähes kaikkien nettisivujen uusiminen ja "parantaminen" tarkoittaa aina pelkästään ulkonäön koristelemista ja samalla käytettävyyden heikkenemistä. Missä koulussa näitä uusijoita tehdään?
Veikkaanpa, että IT on ollut julkistamista vastaan, mutta joku prouzect mänäser tullut sanomaan että nyt perjantaina pitää saada ulos oli mitä oli...
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Takeshi Kitanon ohjaama, käsikirjoittama ja tähdittämä Sonatine tuli katsottua reilusti yli vuosikymmenen tauon jälkeen, tällä kertaa dvd-formaatilta. Tavallaan aika on kullannut muistot, mielessä oli väkevämpi gansterikuvaus mutta aivan tälle tasolle Sonatinessa ei päästy. Samalla se oli kuitenkin omalaatuinen ja viehättävä kokonaisuus, jossa oli sijanta tilannekomedialle ja keveydelle - jota Kitanon muissakine elokuvissa on esiintynyt, kuten Kikujirossa, vaikka se muuten tyylilajiltaan onkin aivan toisenlainen elokuva. Ja kuten gansterielokuvaan kuuluu, ammuntaakin oli kiitettävästi sekä muuta väkivaltaa, ja loppu oli kaikella tavalla pysäyttävä.

vlad.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tuli sitten katsottua Edward Nortonin tähdittämä Leaves of Grass ja tämä elokuva pääsi yllättämään puun takaa todella posiitivisesti. Suosittelen lämpimästi...
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Viikonloppuna vilkaisin elokuvan Beautiful boy.Ajankohtainen elokuva, joka kertoo kouluampujan vanhempien elämästä. Tylsähän se minusta oli, elokuvassa tapauhtui vähän, mutta toisaalta hyvä niin. Tuollaiseen elokuvaan mäiske ei sovi ja näin elokuvasta oli saatu realistinen ja todentuntuinen, mikä auttaa samaistumaan päähenkilöihin.

Itse pidin elokuvassa siitä, että ohjaaja oli osannut pysytellä aiheessa, eikä elokuvassa ole lähdetty rönsyilemään tappajan motiiveilla tai itse ammuskelulla. Tuollaisessa elokuvassa ne saisivat helposti pääosan koko elokuvasta.
 

Lexaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juventus
Perskutarallaa. Captain Americahan oli paljon parempi kuin ounastelin. Evansia alkuun epäilin heikoksi ratkaisuksi päärooliin, mutta mies käytti tähtikilpeä hienosti ja veti todella vahvan roolisuorituksen. Eniten häiritsi se, että miksi saksalaiset puhuivat englantia? Noh, mutta tuollaisia "virheitä" sattuu moniinkin leffoihin, ja otetaan esille silloin kuin ei suurempaa moitittavaa löydy.

Seuraavana jos viitsisi käydä katsomassa Super 8 tai Conan Barbarianin. Conanin rooliin on kyllä vaikea kuvitella muuta kun Arskaa, mutta toisaalta tuskin tämän on tarkoituskaan täysin samanlaisen Conanin olla kuin iso A:n vetämä tekele silloin muinoin.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Sisältää spoilausta, joten älkää lukeko alkua pidemmälle.

Elem Klimovin "Tule ja katso" (Come and see) tuli ivimein katsottua tänään vaikka se on odottanut vuoroaan jo useamman viikon (?) tuossa dvd-hyllyssä. Alkuun elokuvassa oli pientä teatraalisuutta mukana, kenties tehokeinona ja ehkäpä hivenen tyypillisenä neuvostoelokuvan tyylikeinona mutta elokuvan lähdettyä rullaamaan täydellä voimalla eteenpäin nämä tyylikeinot kaikkosivat ja tilalle tuli voimakasta tilannekuvausta, raakaa realismia ja karuja ihmiskohtaloita. Positiivista oli myös se, että saksalaiset puhuivat saksaa eivätkä venäjää.

***spoilausta***

Elokuva sijoittui vuoteen 1943 Valko-Venäjän alueelle, alueelle jossa pienet kylät täplittivät maastoa peltojen, metsien ja soiden ympäröiminä. Ihmiset olivat köyhyä ja "yksinkertaisia" - sanalla haen posiivista kaikua. Elokaa katsotaan nuoren Floryan - partisaaniksi haluavan pojan - silmin. elämä ja kuolema tuntuvat paikoin menettävän merkityksensä, ihminen vajoavan hulluuteen ja mielipuolisuuteen - kuten sodassa tapaa käydä. Vihollinen - saksalaiset ja heidän liittolaisina taistelleet paikallisväestä kootut joukot - oli raaka ja julma, epäinhimillinen - kuten he oikestikin olivatkin. Kyllähän leffa pysäytti muutamankin kerran, kovinkaan monessa sotaleffassa ei näin karulla tavalla ole kuvattu sodan julmuutta ja epäinhimillisyyttä - ja pienenä häivähdyksenä inhimillisyyttäkin. Sijoittuu kyllä näkemieni sotaleffojen parhaimmistoon.

***spoilaus päättyy***

Enkä yhtään ihmettele miksi neuvostojoukot syyllistyivät myös raakuuksiin sodassa ja edetessään Saksan maaperälle. Yksin Valko-Venäjällä saksalaiset liittolaisineen tuhosivat yli 620 kylää tappaen suuren osan niiden asukkaista.

vlad.
 

El Lude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kvanttimobikki kolmessa eri ulottuvuudessa
vladille: Mistä olet onnistunut löytämään tämän mestariteoksen ("Tule ja katso" - siis)? Itse olen nähnyt ko. elokuvan joskus 1980-l. loppupuolella. Siitä on jo aivan liian pitkä aika.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
vladille: Mistä olet onnistunut löytämään tämän mestariteoksen ("Tule ja katso" - siis)? Itse olen nähnyt ko. elokuvan joskus 1980-l. loppupuolella. Siitä on jo aivan liian pitkä aika.

Tilasin sen amazon.com'in kautta reilun kymmenen euron hintaan. Ei todellakaan pahahinta tämän luokan elokuvasta.

Voin suositella kaikille sotaleffojen ystäville, ja vielä enemmän niille, jotka haluavat nähdä neuvostoliittolaisen näkemyksen sodasta. (Leffa siis tehty vielä silloin kun Neuvostoliitto oli olemassa).

Leffan karun kuvauksen ymmmärtää vielä senkin tähden koska ohjaaja Elem Klimov koki Stalingradin kauhut lapsena/nuorena. Kuolemaa, nälkää ja epäinhimillisiä oloja...

vlad.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
IMDb - Thor (2011)
Everything Must Go (2010) - IMDb

Thor tuli juuri katsottua. Sarjan ystävänä pidin kyllä tästä tekeleestä varsin paljon. Mutta jos uusin Hulk, Iron man 1 ja 2 ja uusin Captain America eivät putoa tai pidät niitä lapsellisinä niin jätä tämä katsomatta, ok? Mutta jos pidät sarjasta niin eikös katsomaan vaan. Suosittelen. Mielestäni parempi supersankarisarja kuin X-Men. Will Ferrellin uusin elokuva tuli myös katsottua ja yllätyin suuresti kuinka hyvä draamaelokuva oli kyseessä... toki Will Ferrell ei osaa näytellä kuin tuota yhtä roolia, mutta tässä elokuvassa hän oli mies paikallaan. Thor Marvel-elokuvana 7/10. Everything Must Go draamana 8/10.

-Tinke-80
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Nyt on tullut nähtyä viikon aikana seuraavat leffat:

- Tulikärpäsiä puutarhassa
- Tulkki
- Centurion
- Happythankyoumoreplease
- Avio-onnea Morganeiden tapaan

Ja tiedän, huonoja leffoja! ;) Mitähän sitä nyt v-loppuna kattelis..
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tuli nyt vihdoin katseltua tuo Danny Boylen kiitelty 127 Hours. Odotukset oli kehuista johtuen aika korkealla, joten ehkei nyt iskenyt hermoon ihan sillä kapasiteetilla, kuin olisi voinut kuvitella. Odotin pikkuisen enemmän vielä.

Olihan se toki hyvä elokuva ja etenkin loppupuoliskon kiihkeä rytmitys ja aika makaaberit jutut nosti tasoa. Leffan alku kenties tarkoituksellisesti tuntui jopa rasittavalta ja välillä tuntui, että dramatisointikin vähän haki itseään, vaikka sillä pyrittiinkin päähenkilön sekoamista kuvata, niin siihen oli vähän vaikeaa samaistua ilman huvittuneisuutta tai jopa pientä huokaisua tietystä teennäisyydestä.

Kuitenkin siis jälleen hyvä, mutta vain hyvä leffa Boylelta. Miehen elokuvissa on usein se, että niissä on paljon hyvää ja omaperäistäkin otetta, mutta se joku ihan lopullinen puristus jää puuttumaan. Elokuvansa siis jättää jollain osa-alueella vähän kylmäksikin. Siksi en niitä osaa ihan nerokkaina luomuksina pitää, mutta ei toisaalta kyllä mennä floppien puolellekaan. Jotakuinkin tietää aina mitä sieltä saa. Kyllä tätä uskaltaa suositella kenelle tahansa.
 

kapa76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Päivitin televisiolaitteistoni. Viimeksi vuonna 2003 ollut 21 tuumainen sony. Nyt 46 ja kaiutinjärjestelmät siihen päälle....

Aluksi kysymys: Mistä kannattaa tilata leffoja, sellaisia mitkä ovat vähän spessuja ettei ihan lähianttilasta löydy? Esim haluaisin Infernal Affairs trilogia boxin. Tai mistä yleensä noita hankitte ? Pienileffakauppa Helsingissä Sörnäisissä, Anttila, discshop.fi tuolta itse noita hankin.

Sitten itse leffoihin. Viimeisen puolen vuoden aikana katsottuja mitä suosittelen:

A bitter sweet life - IMDB
A Dirty Carnival - IMDB
Death note - IMDB. Huom kaksi muuta osaa
In a better world - IMDB
La Haine - IMDB
Memories of murder - IMDB
Election - IMDB. Huom tästä myös kakkososa
Ondskan - IMDB
The brotherhood of war - IMDB
The Chaser - IMDB
Tropa de elite - IMDB. Huom myös kakkososa
Un prophète - IMDB

Joukossa siis aika paljon aasialaisia leffoja. Ajattelin että kattotaans noita jonkun aikaa. Pidin näkemästäni. Jos noista pitää oikein mainostaa jotain niin The Chaser on ehdottomasti katsomisen arvoinen suosittelen. Memories of murder. Election kummatkin leffat, perus gansteri meininkiä mutta upposi minuun.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Aluksi kysymys: Mistä kannattaa tilata leffoja, sellaisia mitkä ovat vähän spessuja ettei ihan lähianttilasta löydy? Esim haluaisin Infernal Affairs trilogia boxin. Tai mistä yleensä noita hankitte ? Pienileffakauppa Helsingissä Sörnäisissä, Anttila, discshop.fi tuolta itse noita hankin.

Amazonista näyttäisi löytyvän halvimmalla --> Infernal Affairs - the Trilogy [DVD]: Amazon.co.uk: Infernal Affairs: Film TV Yllättävän arvokas tuo boksi kyllä näköjään on joka paikassa...

Yleensä itse suosin play.comia, josta kaiken saa Suomeen saakka ilman postikuluja. Lisäksi valikoima on varsin kattava (no on toki Amazonissakin) ja hinnat ovat varsin kilpailukykyisiä. Jos ei luottokorttia halua käyttää niin kannattaa tsekata cdon:in tarjonta.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Melancholia tuli käytyä katsomassa valitettavasti vasta eilen. Olihan sitä kehuttu, mutta kyllähän tämä menee heittämällä Trierin parhaiden elokuvien joukkoon. Loistavia näytteljöitä, jotka tekivät hahmojen elämistä merkityksellisiä. Ihmisten erilainen suhtautuminen asioihin saatu hienosti valkokankaalle. Aika tyhjä olo jäi elokuvan jälkeen ja saa kyllä täydet viisi tähteä.
 

JZZ

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Piraattiryhmä, Caps, ManU
Winter's Bone tuli katsottua eilen. Ei ehkä ihan paras valinta krapulapäivälle katsoa takametsien pirinarkkarien elämää, mutta ei se leffan vika ollut. Synkkää ja lohdutonta meininkiä, mutta silti erikoisen lämminhenkinen tunnelma oli saatu pätkään.
 

thego

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville
X-Men: First Class - ihan hirveää paskaa ja minä sentään olen tykännyt aikaisemmista X-Men- leffoista. Wolverinen esiintyminen oli hauskinta/parasta mitä tämä leffa tarjosi ja se kesti n. 5sekuntia. Bacon nyt oli hyvä kuten aina, mutta esim. Xavieria esittänyt James McAvoy oli ajoittain jopa surkuhupaisan huono. En jaksanut katsoa loppuun asti enkä kyllä suosittele kenellekään.

Tästä ketjusta bongaamani Leaves Of Grass oli pirteä poikkeus perinteiseen elokuvatarjontaan. Kiitokset vaan suosittelusta kuka nyt olikaan.

Priest tuli myös katsastettua viime viikolla ja olihan tuokin ihan mukavaa vaihtelua perinteisiin vampyyrileffoihin. Vampyyrit tosin oli kaikki niin samannäköisiä, tietokoneella tehtyjä olentoja ja se vähän söi leffan uskottavuutta. Jotenkin tuli mieleen muuten loistava I Am Legend jossa samalla tavalla heikosti tehdyt hirviöt söi sitä elokuvan "uskottavuutta".

E: Liam Neesonin uusin Unknown on myös suosituksen arvoinen pätkä. Tykkään kyllä tän miehen tyylistä ja on vaan jotenki niin karismaattinen näyttelijä.
 
Viimeksi muokattu:

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Melancholia tuli käytyä katsomassa valitettavasti vasta eilen. Olihan sitä kehuttu, mutta kyllähän tämä menee heittämällä Trierin parhaiden elokuvien joukkoon. Loistavia näytteljöitä, jotka tekivät hahmojen elämistä merkityksellisiä. Ihmisten erilainen suhtautuminen asioihin saatu hienosti valkokankaalle. Aika tyhjä olo jäi elokuvan jälkeen ja saa kyllä täydet viisi tähteä.
Eilen nähty eikä kyllä tuottanut pettymystä.

Visuaalisesti upea, kuvaustekniikka kaunista ja tarina kaikessa ahdistavuudessaankin toimiva. Mielenkiintoista tematiikkaa, vaikkei ihan omaperäisimmästä päästä olekaan. Loppu on sykähdyttävä monella tapaa, ja kun kuva pimeni, teatteriyleisö istui paikallaan varmaan kaksi minuuttia sanomatta sanaa edes vieruskaverilleen. Veti kirjaimellisesti hiljaiseksi aina siihen saakka kunnes lopputekstien oheen saatiin musiikkia. Hieno hetki.

Pituudesta olisi voinut karsia jonkin verran pois ja Trierille tyypilliseen tapaan henkilöhahmojen käytös oli välillä hieman epäloogista. Kuten...
... Sutherlandin näyttelemän Johnin vetäessä lääkkeillä överit tämän tajutessa Melancholian törmäyksen. Poika ja vaimo jäävät näin yksin odottamaan loppua. Jotenkin ylidramaattista siihen nähden, että John on aikaisemmin esitetty hyvinkin huolehtivana ja rationaalisena miehenä...
... sekä...
...Justinen paneskelu hännystelijänsä kanssa golf-kentällä.
Kummatkin tempaukset ovat toki jollain tapaa selitettävissä, etenkin kun kyseessä on Trierin käsikirjoitus, mutta minulle nuo kohtaukset olivat aika irrallisen oloisia ja todella epäuskottavia aikaisemman huomioiden.

Yhtä kaikki, pienistä vioistaan huolimatta Melancholia oli monella tapaa upean sykähdyttävä elokuva.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
... Sutherlandin näyttelemän Johnin vetäessä lääkkeillä överit tämän tajutessa Melancholian törmäyksen. Poika ja vaimo jäävät näin yksin odottamaan loppua. Jotenkin ylidramaattista siihen nähden, että John on aikaisemmin esitetty hyvinkin huolehtivana ja rationaalisena miehenä...

Minä taas samaistuin täysin tuohon hahmoon. Kieferiltä elämänsä paras roolisuoritus koskaan, ikinä, missään. John uskoi ja loi uskoa yltiöoptimisella asenteella muihin niin kaun kuin se oli mahdollista. Rationaalisena miehenä tämän oli kuitenkin tunnustettava olevansa väärässä ja huomasi, että oli samalla pettänyt myös perheensä, eikä kestänyt tästä johtuvaa tappion ja häpeän tunnetta varsinkaan, kun ei ollut enää mitään tehtävissä perheensä pelastamiseksi.

Panokohtaus sen sijaan oli minustakin vähän päälleliimatun oloinen
 

Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Minä taas samaistuin täysin tuohon hahmoon. Kieferiltä elämänsä paras roolisuoritus koskaan, ikinä, missään. John uskoi ja loi uskoa yltiöoptimisella asenteella muihin niin kaun kuin se oli mahdollista. Rationaalisena miehenä tämän oli kuitenkin tunnustettava olevansa väärässä ja huomasi, että oli samalla pettänyt myös perheensä, eikä kestänyt tästä johtuvaa tappion ja häpeän tunnetta varsinkaan, kun ei ollut enää mitään tehtävissä perheensä pelastamiseksi.

Panokohtaus sen sijaan oli minustakin vähän päälleliimatun oloinen
Vähän köykäisiä nämä spoiler-dialogit, mutta menköön vielä kertaalleen :)
Minäkin tulkitsin asian noin. Siitä huolimatta se tuntui minusta, kuten jo totesinkin, ylidramaattiselta ja hieman epäloogiselta. Liian raju vaihdos muutoin niin hillityn hahmon tarinaan. Toisaalta, kun John kerta kuoli ennen aikojaan, äkkinäinen juonenkäänne toimi ehdottomasti paremmin kuin jos murtuminen olisi hiljalleen pedattu itkuin ja anteeksipyynnöin. Nyt Johnin hahmo, tarinan ainut tasapainoinen henkilö, luhistui kertaheitolla ja koko tapahtumien mielettömyys iskisi kovemmin päin kasvoja.

Ei siis todellakaan mikään anteeksiantamaton kömmähdys, mutta hieman pökkelöltä se kuitenkin tuntui.
 

Baldrick

Jäsen
Tulipahan katottua Thor ja oli mielestäni ehkä paras Marvelin leffa tähän mennessä. Näyttelijät hyviä ja huumoriakin oikealla tavalla hieman sisällytetty siihen. Kyllä Iron Manit ja Spidermanit kalpenee Thorin rinnalla.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös