Sisältää spoilausta, joten älkää lukeko alkua pidemmälle.
Elem Klimovin "Tule ja katso" (Come and see) tuli ivimein katsottua tänään vaikka se on odottanut vuoroaan jo useamman viikon (?) tuossa dvd-hyllyssä. Alkuun elokuvassa oli pientä teatraalisuutta mukana, kenties tehokeinona ja ehkäpä hivenen tyypillisenä neuvostoelokuvan tyylikeinona mutta elokuvan lähdettyä rullaamaan täydellä voimalla eteenpäin nämä tyylikeinot kaikkosivat ja tilalle tuli voimakasta tilannekuvausta, raakaa realismia ja karuja ihmiskohtaloita. Positiivista oli myös se, että saksalaiset puhuivat saksaa eivätkä venäjää.
***spoilausta***
Elokuva sijoittui vuoteen 1943 Valko-Venäjän alueelle, alueelle jossa pienet kylät täplittivät maastoa peltojen, metsien ja soiden ympäröiminä. Ihmiset olivat köyhyä ja "yksinkertaisia" - sanalla haen posiivista kaikua. Elokaa katsotaan nuoren Floryan - partisaaniksi haluavan pojan - silmin. elämä ja kuolema tuntuvat paikoin menettävän merkityksensä, ihminen vajoavan hulluuteen ja mielipuolisuuteen - kuten sodassa tapaa käydä. Vihollinen - saksalaiset ja heidän liittolaisina taistelleet paikallisväestä kootut joukot - oli raaka ja julma, epäinhimillinen - kuten he oikestikin olivatkin. Kyllähän leffa pysäytti muutamankin kerran, kovinkaan monessa sotaleffassa ei näin karulla tavalla ole kuvattu sodan julmuutta ja epäinhimillisyyttä - ja pienenä häivähdyksenä inhimillisyyttäkin. Sijoittuu kyllä näkemieni sotaleffojen parhaimmistoon.
***spoilaus päättyy***
Enkä yhtään ihmettele miksi neuvostojoukot syyllistyivät myös raakuuksiin sodassa ja edetessään Saksan maaperälle. Yksin Valko-Venäjällä saksalaiset liittolaisineen tuhosivat yli 620 kylää tappaen suuren osan niiden asukkaista.
vlad.