Jatkoajan leffakerho

  • 2 336 190
  • 12 066

fiftyeight

Jäsen
Suosikkijoukkue
Iddrott Förskott Puukädet
Saakos tähän laittaa mainintoja dokumenttielokuvistakin? Laitan vaikkei saisikaan.

Tänään tulee loistava dokkari klo 22 Kakkoselta: "Kuuban valloittajat". Kertoo kuubalaisesta eläkkeellä olevasta automekaanikosta, joka saa haastavan tehtävän kun Che Guevaran entisen auton vaihdelaatikko pitäisi laittaa kuntoon. Varsin kiehtova dokkari, jonka toisena aiheena on mekaanikko Maximiliano ja hänen sairautensa jonka takia hän on lähes sokea.

Näin tämän Arto Halosen leffan elokuvissa ennen Kuubassa käyntiä joku vuosi sitten ja sattumoisin meillä oli mahdollisuus sitten tavata livenä Matanzasissa elokuvan päätähti Maximiliano, hänen vaimonsa ja sukulaisiaan. Päräyttipä hän meille käyntiin oman jenkkinsäkin, joka myös leffassa nähdään. Sähköikkunat ja kaikki. Olipa loistava kokemus, vaikkei espanjan kieleni kummoinen olekaan.

Ennakkoluulottomille hieno leffa.
 
Ioota Rhoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
The Broad Street Bullies
Voisi kai todeta nyt WTF!? Sen verran tiukan biisin nyt löysin. Kesällä se tulee. Ei pitäisi olla epäselvää mistä on kyse. Tässä nyt hieman tuoretta fiilistelyä.

http://www.youtube.com/watch?v=OTyw6cq86kY

paras musa video ikinä!

Kaikki lukemani Die Hard nelosesta viittaa paskakeittoon, jonka jälkeen haluaa kaivaa silmät päästään, mutta se on uusi Die Hard -leffa joten pakkohan se on mennä kattomaan.
 
Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
The Prestige

Sisältää pieniä spoilereita:

Ihan jees. Pakko myöntää että odotin enemmän.

Hugh Jackman ei ole parhaimmillaan vakavassa elokuvassa. Sikaria polttavan virnuilevan Wolverinen rooli istui paljon paremmin.

Christian Bale: samaa synkkyyttä kuin ennenkin. Yritti mielestäni näytellä liikaa vrt. Battiksen loppukohtaus K.Holmesin kanssa linnansa raunioilla ==> Ei toimi.

Caine: hyvää työtä ja paikkasi nuorempien kollien suorituksia.

Johansson: vähemmissä vaatteissa olisi päässyt oikeuksiinsa.

Idea oli hyvä, mutta olisin toivonut vähän pidempää alustusta. Nyt "kostokierre" alkoi liian nopeasti muttei kehittynyt juurikaan vaan junnasi paikalla. Moni hyvä idea hukkui leffan pimeyteen. Leffassa oli ihan riittävästi aineksia, mutta kohtaukset tapahtuivat todella nopeasti. Vähän enemmän alustusta oli nostanut arvosanaa. Nyt tultiin näyttämölle ja TSUP!! Se oli siinä.

Illusionist:a odotellessa...
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä ihmeen takia dvd-leffoihin ei ole laitettu sellaista ominaisuutta, että jo alkuvalikosta saisi valita katsooko leffan kokonaisuudessaan, vai sitten esimerkiksi ilman häiritseviä tunteilu- tai liioteltuja rakkaus-kohtauksia. Ja samalla tietenkin voisi olla naisille, tai sukupuoleen katsomatta kelle tahansa kuka ei tykkää, sellainen vaihtoehto, että saisi toimintakohtaukset pois, tai siis väkivaltaa sisältävät. Tai mitä tahansa muuta vastaavaa, mutta noi kaksi nyt tuli itselleni ensimmäisenä mieleen, ja varsinkin tuon liiotellun tunteilun väkisinkin joka leffaan pistäminen ärsyttää monesti suunnattomasti.

Nyt tänä päivänä lähes kaikki vähänkään isommat leffat ovat menneet siihen, että niille yritetään kerätä mahdollisimman paljon katsojia, ja samalla siis yritetään miellyttää mahdollisimman monia, jonka takia leffoissa on "kaikille jotain". Tekniikaltaan tuollainen olisi varmaankin todella helppoa tehdä, onhan monissa dvd-levyissä chaptereiden väleissä esimerkiksi ohjaajan kommentit tai muuta vastaavaa, ja onhan leffoissa kaiken maailman tekstitys- ja kuva-asetuksia ja monenlaisia extroja, kuten esimerkiksi behind the scenes pätkiä tai cumshot galleryitä ja niin edelleen.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks

Ihan tyhmä arvaus mutta oiskohan mitään tekemistä sen kanssa, ettei tuollaisessa ole sen tuon taivaallista järkeä.

Jokainen ohjaaja / käsikirjoittaja / tarinan iskijä varmasti haluaa sen tarinansa katsojille juuri sellaisena esittää, kuin hän sen mielessään oli nähnyt ja kaikenlainen "turhan" poistaminen valinnalla valikosta on Mad TV -tason idea.

Kannattaa pysyä pelkissä pornofilmeissä, ei ainakaan ole liikaa tyhmää tunteilua.
 
pettter

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Noh, ei kait siinä sen leffan juoni kärsisi yhtään. Onhan joistakin leffoista olemassa hieman erilaisia versioita jne, tai hmm, onkohan toi nyt hieman eri juttu. Mutta kuitenkin onhan osasta leffoista tai siis niiden joistakin versioista esimerkiksi leikattu väkivaltaisia taistelukohtauksia pois, joissa vaikkapa veri ja suolenpätkät lentelee tai muuta vastaavaa, mistä kohtauksista kaikki eivät tykkää. Mun mielestä olisi hyvä jos dvd.n alkuvalikosta saisi valittua leffan ilman joitakin tälläisiä kohtauksia. Olisi tälläinen ominaisuus vaikkapa extrana dvd.llä. Esimerkiksi kun joissakin sotaleffoissa joku näistä nykyajan nuorista sankareista dicaprio tai damon jne esittävät jotain sotasankaria ja kovaa jätkää, mutta sitten yhtäkkiä vihollisleirin tuhottuaan kaivaakin jonkun hikisen tyttöystävän kuvan lompakosta ja alkaa nyyhkyttämään kuin mikäkin pissis. Siis jokin tuntuu mättävän, toiminta/sota-leffassa "pääosan" näyttelijä on saanut itseensä enemmän luoteja kuin eminemin kaverit yhteensä, eikä mikään tunnu pysäyttävän häntä, paitsi se saatanan herkkä hetki kun se alkaa muistelemaan vanhoja hyviä aikoja oman pikku kullanmurun kanssa. Tui tui tui.

Jos tälläisen leffan alussa olisi tekstitys yms valikoiden lisäksi valinta, siis rajumpi ja pehmompi versio, eikä näillä nyt välttämättä tarvitsisi montaa minuuttia olla eroa, mutta ehkäpä esimerkiksi joillakin "pariskunnillakin" olisi kivempi katsoa yhdessä sitä "sota"leffaa, tai jotain muuta vastaavaa.

Siis kyllä mä tykkään monen muunkinlaisista leffoista, siis myös sellaisista vähän hempeämmistäkin, mutta tollainen olisi mun mielestä hyvä juttu joihinkin leffoihin, joilta siis en odota mitään rakkaustarinaa vaan actionia.
 
Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tänään iltapäivällä tuli katsottua Pirates of the Caribbean: At World's End, Tennarissa. Yksi vuoden parhaimmista elokuvista tähän mennessä. Todella hulvatonta menoa ja järkyttävän upeita erikoistehosteita, ja juonikin oli todella mukaansa tempaava. Mielestäni uusin piraatti-elokuva on trilogiansa paras suosittelen elokuvaa kaikille!
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
En nyt oikeasti tiedä kuinka tosissasi olet mutta vastataan.. :)

Noh, ei kait siinä sen leffan juoni kärsisi yhtään.
Jos elokuvan tekijä haluaa näyttää kahden ihmisen välisen suhteen kehittymistä, juoni kärsisi hurjasti jos "lässyt" kohtaukset jätettäisiin pois.

Onhan joistakin leffoista olemassa hieman erilaisia versioita jne, tai hmm, onkohan toi nyt hieman eri juttu. Mutta kuitenkin onhan osasta leffoista tai siis niiden joistakin versioista esimerkiksi leikattu väkivaltaisia taistelukohtauksia pois, joissa vaikkapa veri ja suolenpätkät lentelee tai muuta vastaavaa, mistä kohtauksista kaikki eivät tykkää.
On täysin eri juttu. Tässä on kyse elokuvasensuurista, eli lapsille ja nuorille vahingollisia tai tuotantuyhtiön mielestä leffan suosiota laskevia (esimerkiksi suolenpätkien lentämiset pienentää sitä määrää ihmisiä, jotka haluavat leffan nähdä tai siitä pitävät) leikataan elokuvista pois. Directors cut -versiot ovat sitten ohjaajan omia versioita, jotka pääsevät sellaisenaan markkinoille, jos pääsevät ja niihin ei tuotantoyhtiö pääse väliin.

Mun mielestä olisi hyvä jos dvd.n alkuvalikosta saisi valittua leffan ilman joitakin tälläisiä kohtauksia. Olisi tälläinen ominaisuus vaikkapa extrana dvd.llä. Esimerkiksi kun joissakin sotaleffoissa joku näistä nykyajan nuorista sankareista dicaprio tai damon jne esittävät jotain sotasankaria ja kovaa jätkää, mutta sitten yhtäkkiä vihollisleirin tuhottuaan kaivaakin jonkun hikisen tyttöystävän kuvan lompakosta ja alkaa nyyhkyttämään kuin mikäkin pissis.
Veikkaan, että oikeasti sodassa olevat ihmiset katselevat tyttöystäviensä kuvia ja nyyhkyttävät todella usein. Rambot on erikseen, niissä ei taida kauheasti olla nyyhkyä?

Siis jokin tuntuu mättävän, toiminta/sota-leffassa "pääosan" näyttelijä on saanut itseensä enemmän luoteja kuin eminemin kaverit yhteensä, eikä mikään tunnu pysäyttävän häntä, paitsi se saatanan herkkä hetki kun se alkaa muistelemaan vanhoja hyviä aikoja oman pikku kullanmurun kanssa. Tui tui tui.
Keskity etsimään splatter -elokuvia. Ei lässytellä.

Siis kyllä mä tykkään monen muunkinlaisista leffoista, siis myös sellaisista vähän hempeämmistäkin, mutta tollainen olisi mun mielestä hyvä juttu joihinkin leffoihin, joilta siis en odota mitään rakkaustarinaa vaan actionia.
Ei tuossa ajatusmallissa periaatteessa ole mitään täysin käsittämätöntä mutta veikkaan tuollaiselle on niin vähän tarvetta, että joudut vastaisuudessakin joko kärvistelemään nyyhkyt kuin mies tai kelaamaan niiden kohtausten yli.
 
Rosoh

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Leijonat, Mikko Rantanen, Colorado
Musta Dahlia

Leffa joka kannattaa katsoa silloin kun EI kärsi krapulasta/univajeesta.
Vähän hitaan ja tummanpuoleinen.

Sarjassamme "kaikki ei ole miltä näyttää"-Vol CXXVII.

Näyttelijöistä nstr. Ei häikäiseviä suorituksia, mutta muutamia elokuvan luonteeseen kuuluvia hyviä pätkiä/tms.
 
Viimeksi muokattu:

KeittoP

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Boston Bruins
Zodiac

Olin sunnuntaina katsomassa Zodiacin. Fincherin uusin houkutti sen verran.

Leffa perustuu tositapahtumiin, ja se kertoo -60 ja -70 luvulla San Franciscossa riehuneesta sarjamurhaajasta nimeltä Zodiac.

Leffassa näyttelee pääosassa Jake Gyllenhaal piirtäjänä, joka yrittää omin keinoin selvittää, kuka Zodiac on. Näyttelijöistä parhaiten onnistuu Robert Downey Jr., joka näyttelee alkoholisti toimittajaa.

Leffa kannattaa mennä katsomaan. Lupaan, että leffasta kotiin tultuasi alat etsimään netistä tietoa Zodiacista. Youtubesta löytyi jopa uutispätkiä -60 luvulta, joissa puhutaan Zodiacista. Yksi parhaista leffoista 2007.
 
pEku_

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, AS Roma, Azzurri ****
Tänään iltapäivällä tuli katsottua Pirates of the Caribbean: At World's End, Tennarissa. Yksi vuoden parhaimmista elokuvista tähän mennessä. Todella hulvatonta menoa ja järkyttävän upeita erikoistehosteita, ja juonikin oli todella mukaansa tempaava. Mielestäni uusin piraatti-elokuva on trilogiansa paras suosittelen elokuvaa kaikille!

Jaa. Eilen tämän pätkän kävin katsomassa, ja aika päinvastaiset mielipiteet on. Leffahan oli käytännössä vajaat 3h ylipitkää huttua, joka ei meinannut loppua sitten millään. Pari ihan hauskaa vitsiä ja aina yhtä komea Johnny. Noh. Enpä ole kyllä noista aiemmistakaan Pirateseista niin perustanut, mutta oli tämä kyllä niistä kaikista huonoin. Kaksituntisena olisi mennyt hyvänä viihteenä. Hanurini puuduttamisesta tulee miinusta.

Siitä olen kyllä samaa mieltä, että hienohan tuo "pätkä" oli visuaalisesti silmälle kuvana katseltavaksi. Varsinkin laivankeikautus ja brittiamiraalin(?) siltakävely (en viitsi nyt tarkemmin sepostaa, ettei tule turhia spoilauksia).

Suosittelen faneille ja teräsperseille.
 
Jaa. Eilen tämän pätkän kävin katsomassa, ja aika päinvastaiset mielipiteet on. Leffahan oli käytännössä vajaat 3h ylipitkää huttua, joka ei meinannut loppua sitten millään. Pari ihan hauskaa vitsiä ja aina yhtä komea Johnny. Noh. Enpä ole kyllä noista aiemmistakaan Pirateseista niin perustanut, mutta oli tämä kyllä niistä kaikista huonoin. Kaksituntisena olisi mennyt hyvänä viihteenä. Hanurini puuduttamisesta tulee miinusta.

Tämähän se juuri yleensä elokuvasta tekee 'huonon'. Eli ettei vain pidä jonkinlaisista, jonka jälkeen etenkin eepokset alkavat puuduttamaan toden teolla. Itse taas pidin ykkösestä (etenkin aina yhtä kauniista Johnnystä, josta oli tehty ruma). Voinko siis olettaa, että pitäisin tästäkin? Kakkosta en tosin ole jostain syystä saanut katsottua, joten vaikea ottaa siihen kantaa. Mainokset yms. ovat olleet varsin mielenkiintoisia ja itse odotan leffalta aivot-narikkaan-meininkiä eikä liikaa syvällisyyksiä.
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Itse taas pidin ykkösestä (etenkin aina yhtä kauniista Johnnystä, josta oli tehty ruma). Voinko siis olettaa, että pitäisin tästäkin? Kakkosta en tosin ole jostain syystä saanut katsottua, joten vaikea ottaa siihen kantaa.

Itse pidin myös ykkösosasta kovasti, mutta kakkonen ei sitten iskenytkään enää kovinkaan kovaa. Silti kolmonen oli pakko mennä katsastamaan ja oli se huomattavasti kakkososaa parempi mutta ei ensimmäiselle pärjännyt.

Ja kolmosta on ihan turha mennä katsomaan jos kakkonen on näkemättä. Suositteleen siis kipittämään Makuuniin ja katsastamaan kakkososan ja jos vielä sen jälkeen aihe kiinnostaa, voi kolmosta suositella hyvällä omallatunnolla.
 
Makuuniin siis ja kilo karkkia. Taidankin aloittaa uuden elämän vasta huomenna.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Itseäni ei jostain syystä sytyttänyt ensimmäinen POTC, enkä toista ole edes katsonut. Muutama kaveri ja velipoikakin on tykännyt, mutta itse en syty, vaikka muuten yleensä seikkailugenre on se, joka menee aivot narikkaan-tyylisistä leffoista parhaiten. En oikein tiedä, mikä nuivaan suhtautumiseeni on syynä. En pidä Keira Knightleystä kovin paljon, mutta tuskin se on ainoa syy.

---

Uuh, voi olla, että meikäläisellä on teltta pystyssä koko loppuleffan ajan, kun Optimus Prime esittäytyy Transformersissa ensimmäisen kerran. Tämä on mulle sen luokan nostalgiapläjäys, että menen vaikka edellisenä iltana jonottamaan ensi-iltalippuja ja ostan todenäköisesti special extended director's cut megapussi-versionin metalliboksissa heti dvd:n ilmestyttyä. Ensi-iltaan on kyllä ehdottomasti hommattava t-paita Autobot-logolla. Jumankauta, mä ajan saliin rekalla!
 
jossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Liverpool FC
Itse pidin myös ykkösosasta kovasti, mutta kakkonen ei sitten iskenytkään enää kovinkaan kovaa. Silti kolmonen oli pakko mennä katsastamaan ja oli se huomattavasti kakkososaa parempi mutta ei ensimmäiselle pärjännyt.

Ihan samanlaisia ajatuksia täälläkin päässä. Ykkönen on nähty vaikka kuinka monta kertaa (ja tällä viikolla pitäisi taas vaihteeksi katsoa), kakkonen vain leffassa ja kolmannen katson uudemman kerran DVD:ltä sitten jossain vaiheessa. Toisin sanoen, ei mitään suurta hinkua nähdä. Ja ensimmäisen sentään katsoin kolme kertaa vuorokauden aikana, kun leffan Makuunista hain.
 
Murmeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Vancouver Canucks
Children of Men tuli vahdattua viikonloppuna ja iski todella kovaa.

Elokuvassa eletään vuotta 2027 Britanniassa ja ihmiskunta on ollut 18 vuotta lisääntymiskyvytön. Muu maailma on käytännössä jo luhistunut kaaokseen ja Briteissäkin vainotaan laittomia maahanmuuttajia, jottei viimeinen vähänkään toimintakykyinen valtio ylitäyty ihmisistä. Päähenkilö Theo Faron lähtee vanhan naisystävänsä pyytämänä saattamaan nuorta maahanmuuttajanaista toiselle puolelle Englantia ja saa pian tietää tämän olevan raskaana.

Tästä lähtökohdasta on saatu upea kuvaus synkästä lähitulevaisuudesta ilman turhanpalttista scifeilyä.

Ohjaus (Alfonso Cuarón) ja kuvaus on viiden tähden luokkaa. Leffa erottuu muista muutamalla todella pitkällä yhtäjaksoisella kohtauksella, jossa katsoja uppoutuu elokuvan tunnelmaan todella tiiviisti.

Paras elokuva, jonka olen nähnyt pitkään aikaan.
 
Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Tulipa katsastettua vähän aikaa sitten tämä uusi "hassunhauska komedia" Epic Movie. Miksiköhän edes odotin tältä leffalta mitään. Scary Movie ykkönen oli ihan hauska ilmestyessään ja kakkonenkin menetteli, mutta eikö nämä paskan komiikan teokset voisi kohta jo loppua? Oli ihan tuskaa katsoa elokuva loppuun enkä olisi mitään menettänyt vaikka olisin lopettanut jo aiemmin. Läppä oli niin väsynyttä ja kuivaa että pahaa teki. Muutama hörähdys ehkä saattoi välillä päästä, mutta harvassa ne olivat. Voiko tästä sanoa mitään positiivista?
 
Thibauld

Jäsen
Suosikkijoukkue
Gwinnett Gladiators, Lukko

Tuon samaisen pätkän lauantaina vuokrasin ja aivan samaa mieltä olen. Yleensä näihin muita leffoja morkkaaviin pätkiin on saatu mukaan edes jotain hauskaa. Tämän esityksen aikana taisin naurahtaa kahdesti. Enää en ihmettele miksi kyseinen elokuva ei teattereissa kauaa viihtynyt ja DVD ilmestyi myös melko hätäiseen. Tämä nyt on taas yksi niitä mukahauskoja leffoja jotka on tehty pelkästään rahastusmielessä. En minä ainakaan löydä tästä mitään plussaa. Ei tämän näkemisestä ainakaan kannata mitään maksaa.
 
jossu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Liverpool FC
3 kertaa POTC1 päivässä. Aika sanattomaks vetää. Hellurei!

Noin sanottuna se kyllä kuulostaakin aika oudolta. :D Kahden eri päivän puolelle, mutta silti 24 tunnin sisään katselukerrat sijoittuivat. Ensin illalla, sitten aamulla ja toisen kaverin kanssa vielä illalla. Sen jälkeen tahti onkin radikaalisti hidastunut.

Se vaan oli sillon jotain niin uutta ja ihmeellistä. Vitsitkin uppos ihan täysillä, näyttelijät oli mieleisiä (erityisesti Depp, pakko kai se on tunnustaa) ja niin pois päin. Oli ihan ainutlaatuinen vaikutus. Ei nyt ehkä paras näkemäni leffa ikinä, mutta mitään muuta ei noin useasti (lyhyen ajan sisään) ole tullut katsottua. Lähimmäksi pääsi uusin Bond, kaksi kertaa viikon aikana.
 
psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
The fountain

Katselin tuossa Aronofskyn uuden The fountainin. Yksi parhaita leffoja koskaan, mielettömän hieno kokemus. Tietysti tämä on niitä elokuvia joita joko vihaa tai rakastaa, sen mukaan mitä siitä kukin saa irti. Mutta ei se nyt oikeasti ole ollenkaan niin vaikeaselkoinen etteikö siitä saisi irti mitä siinä haettiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös