Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 420 969
  • 12 317

godspeed

Jäsen
Renny Harlinin Deep Blue Sea piti katsoa uudelleen, koska muistelin, että tässä olisi hyvää hirviötoimintaa ja selviytymistaistelua. Pidän myös julmetusti suljetuista ympäristöistä elokuvissa ja tässähän tapahtumapaikkana on tuollainen pääasiassa merenpinnan alapuolella oleva tutkimuslaitos. Aliens meets Jaws olisi aika kehuva kuvaus, mutta ihan niin hyvin ei ole asiat.

Juoni voi kuulostaa alkuun tavallista kunnianhimoisemmalta, mutta ei siitä revitä mitään irti. Tutkimuslaitoksessa on siis useampi hai, joiden aivoja on keinotekoisesti kasvatettu, jotta ne tuottaisivat tarvittavan määrän jotain proteiinia mahdollisesti toimivaan lääkkeeseen Alzheimerin tautia vastaan. Samalla haista tulee erittäin älykkäitä. Tai jotain sellaista. Siis, jos juoni on tuo ja tulos tämä, niin jossain vaiheessa käsikirjoitusvaihetta on aloitettu laiskottelu ja ehkä pari tuottajaakin voisi katsoa peiliin. No, tämä onkin toimintaelokuva, eikä varsinaisesti edes kauhua. Vähän on katsoessa sellainen olo, että tehdessä on ollut liiankin hauskaa ja se sitten näkyy monissa ratkaisuissa.

Suurin osa elokuvasta onkin aika itseään toistavaa ihmisten jahtaamista, kun pääasiassa CGI-hait mellastavat ja ruumiita tulee tällä kertaa jatkuvalla syötöllä. Renny on ihan hyvä rakentelemaan (naurettaviakin) tilanteita, joissa ihmisiä voidaan eri tavoin saalistaa ja syödä, eikä haitkaan ole koneella tehtyjä jos vaan yhtään voidaan tehdä vanhoin keinoin. Jaws todellakin saa monta nyökkäystä. Oikeastaan tässä on ihan sama mitä tapahtuu, kunhan vaan porukkaa saadaan hengiltä. Paljoa muuta ei ole tarjolla.

Surkeat ja erittäin halvalla tehdyt haielokuvathan ovat 2000-luvun elokuvamaailmassa tällainen omanlaisensa genre. Niitä todellakin on tehty kymmeniä, jotta ihmiset voivat meeminomaisesti nauttia täydellisestä ja tietoisesta perseilystä. Deep Blue Sea on tehty ennen noita, ja kyllähän siinäkin on melkoinen b-fiilis, vaikka tämä oli Harlinillekin vielä iso projekti (60 milliä), kunnes sitten 2000-luvun alussa alkoi kupla puhjeta ja isomman profiilin työt pikkuhiljaa loppua. Niin kävi tosin monille muillekin, kun toimintaelokuvat alkoivat hitaasti, mutta varmasti siirtyä supersankariosaston puolelle ja sillä tiellä vahvasti ollaan.

DBS on ihan ok. Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Viaplaylta katselin leffan nimeltä The Outfit. Se kertoo räätälistä, joka muuttaa Lontoosta Chicagoon joskus 1940- luvulla. Asiakaskuntana paikalliset gangsterit, koska kelläpä muulla tuolloin oli varaa mittatilauspukuihin. Ehkäpä paras leffa pitkiin aikoihin. Aika nerokkaasti kirjoitettu ja juonenkäänteitä mukavasti. Räätälitkään eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat välillä pysähtyä katsomaan jotain rauhallista mutta juonikasta teosta. Eikä aina sitä aivot narikkaan toimintakohellusta.
 

Blue F

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Ja Rennyähän on aina kiinnostava katsoa.
Sain tossa männäviikolla väijyttyä Muurarin. Suomi-yhteyksien etsiminen on yleensä näissä Rennyn vilmeissä ollut se pointti, jonka vuoksi näitä on tullut ylipäätään kahteltua. Ristus sitä yhtä läpsyttelykohtausta siellä talonkatolla; Arctic Blue Gin sai siinä ainakin näkyvyyttä. Aiemminhan nämä ovat olleet sellaisia "vilahduksia" ja "viuhahduksia", mutta tämähän oli kuin Kummeli Storiesin Pastirol-mainos. Tim Blake Nelson on kyllä huvittava, omalla persoonallisella tyylillään. 3/10.
 

Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Viaplaylta katselin leffan nimeltä The Outfit. Se kertoo räätälistä, joka muuttaa Lontoosta Chicagoon joskus 1940- luvulla. Asiakaskuntana paikalliset gangsterit, koska kelläpä muulla tuolloin oli varaa mittatilauspukuihin. Ehkäpä paras leffa pitkiin aikoihin. Aika nerokkaasti kirjoitettu ja juonenkäänteitä mukavasti. Räätälitkään eivät aina ole sitä, miltä näyttävät. Suosittelen ihmisille, jotka haluavat välillä pysähtyä katsomaan jotain rauhallista mutta juonikasta teosta. Eikä aina sitä aivot narikkaan toimintakohellusta.
Tämä oli kyllä todella virkistävä tapaus. Tuli vahingossa vastaan joskus jossain, sain katsella ilman minkäälaista ennakkohypen painotaakkaa. Tällaisia jännäreitä tehdään nykyään aivan liian vähän.
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Eihän Oscareille nyt kannata antaa liikaa painoarvoa, mutta ilahduttaa se, että ainakin tänä vuonna parhaan elokuvan ehdokkaissa vaikuttaa olevan todella hyvä laatu. Olen itse nähnyt kandidaateista tähän mennessä 6/10, ja jos olisi rankattava ne henkilökohtaiseen paremmuusjärjestykseen, sanoisin ehkä about näin:

Past Lives
Poor Things
Oppenheimer
Killers of the Flower Moon
Barbie
The Zone of Interest

Ja silti Zone of Interest oli mielestäni todella hyvä ja vaikuttava elokuva, joten tavallaan tämäkin oli ihan tyhmä listaus. Näin Zonen viime viikonloppuna, ja vaikka se sitä katsoessa tuntui vähän liian itseään toistavalta, jälkikäteen minusta on alkanut tuntua että se on mestariteos. Se todella jäi mieleen, ja nyt kun ajattelee, niin monet ohjaajan taiteelliset ratkaisut olivat oikeastaan aika nerokkaita.
Mutta joo, tuntuu ettei ainakaan tähän mennessä omalle kohdalle ole näistä Oscar-ehdokkaista sattunut sellaista elokuvaa, josta olisi tullut hohhoijaa-fiilikset, vaan kaikki olleet omalla tavallaan oikein hyviä.

Eli parannusta viime vuoteen, jolloin Oscarit olivat kohtuullisen masentavat tuloksiltaan. Mielestäni EEAAO on yksi yliarvostetuimpia elokuvia joita tiedän, ja tuntui naurettavalta että se sai kaikki mahdolliset palkinnot aina näyttelijäpalkintoja myöten. Ei se nyt missään nimessä huono elokuva ole, mutta olen kai jotenkin tyhmä ja vanhanaikainen, kun en tajua miten sellainen ADHD-vyörytys voi saada kaiken mahdollisen kunnian jota voi saada.
 

Ice raven

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & Liverpool
Tuli katsottua Aku Hirviniemen TÄHDITTÄMÄ Hirttämättömät eilen. Alkuperäinen vuodelta 1971 on ajaton klassikko jonka kanssa rainalla ei ole nimien lisäksi oikein mitään tekemistä. Tämähän keräsi leffateatterissa avajaisviikolla jopa 1300 katsojaa. En tiedä onko taustalla vedonlyönti siitä kuinka paljon katsojia voi aliarvioida. Maailman paskin elokuva? -666/5
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Luottomies All In tulee leffaan ja pakkohan se on nähdä. Yksi historian hienoimpia komediasarjoja kuitenkin kyseessä jonka jaksot voi aina tasaisin välein katsoa uudestaan.

Arvosteluista on tullut vain kahta tähteä. Hesarilta ja Episodilta.
 

Wizzö

Jäsen
Luottomies All In tulee leffaan ja pakkohan se on nähdä. Yksi historian hienoimpia komediasarjoja kuitenkin kyseessä jonka jaksot voi aina tasaisin välein katsoa uudestaan.

Arvosteluista on tullut vain kahta tähteä. Hesarilta ja Episodilta.
Vähän pelottaa kyllä näin sarjan ystävänä että miten homma toimii pitkässä leffassa.

Omasta mielestäni juuri tuo sarjan lyhyt kesto ja näin ollen sellainen napakka huumori saattaa olla hankalaa siirtää elokuvaan.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Vähän pelottaa kyllä näin sarjan ystävänä että miten homma toimii pitkässä leffassa.

Omasta mielestäni juuri tuo sarjan lyhyt kesto ja näin ollen sellainen napakka huumori saattaa olla hankalaa siirtää elokuvaan.
Tätä valiteltiin arvosteluissa myös. Saa nähdä. En juuri nykyään käy leffoissa. Jokusen kerran vuodessa maksimissaan. Mutta tämä on ihan kannatuksen vuoksi mentävä katsomaan.
 
Vähän pelottaa kyllä näin sarjan ystävänä että miten homma toimii pitkässä leffassa.

Omasta mielestäni juuri tuo sarjan lyhyt kesto ja näin ollen sellainen napakka huumori saattaa olla hankalaa siirtää elokuvaan.
En juuri tätä sarjaa ole niin paljoa seurannut, mutta kyllä se myös VOI toimia ihan hyvin se lyhyen sarjapohjaisen juonikuvion siirtäminen kokopitkäksi elokuvaksi. Se lyhyen yksittäisen jakson kesto tuo kerrontaan kokonaisuutena omat ”helppoutensa”, mutta myös omat haasteensa. Sama se on sitten elokuvan mittaisessa tarinassa. Siihen kuuluu rakentaa tunteiden kuljettelua varten useammat virittelyt, nousut, huiput ja laskut. Tämä mahdollistaa aika paljon syventymistä hahmoihin tai näihin ihan uusien ulottuvuuksien tuomista.

Luottomies-jakso on kyllä niin lyhyt kestoltaan että elokuvan voisi kuvitella olevan tosi monenlainen. Sarjan jaksoissa on se rytmitys minun mielestä mennyt niin että yksi jakso on ollut vähän kuin vuoristorata-ajelu missä se loppuratkaisu on ainakin jollain tavalla ”erikoinen” ja se hauskuus / absurdius kiihtyy loppua kohden. Toimiva setti lyhyenä pätkänä ja päähahmoilla on keskenään hyvä kemia. Tulee kyllä varmasti katsottua tämä elokuva kun se joskus tulee suoratoistona saataville jossain palvelussa mikä sattuu olemaan itsellä aktiivinen.
 
The Zone of Interest elokuvassa parasta itselleni oli se ristiriitaisuus lähes jokaisella mahdollisella tasolla. Äänen ja kuvan välinen ristiriita oli selvin, mutta ristiriitaisuutta löytyi lapsista, vaimosta, ystävistä, sukulaisista ja tietenkin miehestä itsestään.

Hirttämättömät. En tiedä mitä sanoa, koska eihän se alkuperäinen myöskään mikään mestariteos ole, vaikka siltä saattaa näyttääkin tämän uuden rinnalla. Jollakin tasolla kuitenkin pidin tätä uutta versiota mielenkiintoisena siitäkin huolimatta, että se oli huonosti näytelty, ohjattu ja käsikirjoitettu. Saavutus sekin, että en näe mahdottomana että joskus katsoisin sen uudestaan.

Luottomies toimii hyvin itselleni sarjana ja yleensä sarjasta elokuvaksi tehdyt tuotokset yleensä tahtovat epäonnistua lähes poikkeuksetta. Annan kuitenkin mahdollisuuden mutta pienillä odotuksilla.
 

godspeed

Jäsen
Katsoin uudelleen muistin virkistykseksi Mark Rydellin ohjaaman ikääntymisestä kertovan draamaelokuvan On Golden Pond - Kultainen lampi vuodelta 1981. Oli hyvä nyt toistamiseenkin.

Lyhyesti elokuva kertoo vanhemmasta pariskunnasta, joka tulee kesämökille viettämään aikaa keskenään, mutta mökille tuppaa muutakin väkeä kuten heidän aikuinen tyttärensä. Näyttelijälegendat Henry Fonda ja Katharine Hepburn ovat tässä jo uransa ehtoopuolella, mutta kun taitoa on vaikka muille jakaa, niin suorituksissa riittää rutkasti ihmeteltävää. Hahmonsa voisivat olla tuollaisenaan olemassa ihan oikeina ihmisinä kaikkine vikoine, tunteine ja ajatuksineen, mikä ei yleensä tällaisessa hieman teatterimaisemmassa kamassa päde. Tässä draama on kuitenkin jonkin sortin realismiin pyrkivää kaikkia kommunikaation vaikeuksia ja tökeröyksiä myöten. Keskusteluissa on vuoroin rakkautta, vuoroin silkkaa turhautuneisuutta, sekä muita hankalasti kuvattavia tunteita, jotka voivat aiheuttaa jopa aika rajua myötähäpeää. Aina kaikki ihmiset eivät suorapuheisuudessaan tai omassa kuplassaan ymmärrä loukkaavatko he edes ketään, kun kaikki vaan pälpätetään ulos ilman suodattimia.

Joku voisi sanoa hieman ilkeämielisestikin, että tuollaisiahan ne vanhukset ovat, kun tämän tästä ollaan myös kuolemasta ja sen ajankohdasta jauhamassa. Vähän kuin olisi mahdoton hyväksyä sitä missä mennään ja ollaan, sillä jokaisella meistä on oma kellomme käynnissä. Milloin muistellaan menneisyyttä, ihmissuhteiden kiemuroita, tekemättömiä tekoja ja milloin sitten lopulta vaietaan tulevaisuudesta. Jos kaiken selittämisen seassa lopulta edes osataan pukea sanoiksi kaikkea sitä elämänkokemusta mikä on vuosikymmenien kuluessa siunaantunut. Kuoleman pelko voi olla läsnä joka päivä.

Sellainen monen hahmon sielunmaisemia luotaava tutkielmahan tämä elokuva on. Ikääntymisestä ja yleensä vanhenemisen ongelmista ja vaivoista (mm. dementia) tehdään sellaisia huomioita kuin kuka tahansa meistä tekisi, joten tämä sopii hyvin minunkin ikäiselleni, joka on jo alkanut tajuamaan aikamme rajallisuuden. Kukaan ei pysty pakenemaan sitä mitä tämä elokuva esittää, joten se on ihan suositeltavaa katsottavaa myös kaikille niille, joille selvästi hitaampi ja pohdiskelevampi dialogivetoinen draama uppoaa. Ja onhan tässä Henry Fondan tytär Jane Fondakin melko pieneksi jäävässä, mutta tärkeässä sivuosassa!

Henry Fondallehan tämä oli viimeinen elokuva hänen menehtyessä melko pian eli parin vuoden sisään elokuvan valmistumisen jälkeen, mikä tietysti tuo ihan uuden ulottuvuuden elokuvan sisältöön ja sen katsomiseen. Katharine Hepburn ilakoi tämän jälkeen elävien kirjoissa vielä pari vuosikymmentä, mutta kyllähän tuollainen hahmo varmaan ennemmin elääkin, kun janoa siihen vielä on.
 

Prookie

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Luottomies - All In

Pari arvostelua tuli lukaistua ja niissä arvosana 2/5. Ja näiden perusteella odotin pettymystä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Myötähäpeä, ahdistus, huumori. Siinä elokuvan teemat. Varmasti tulee jakamaan mielipiteitä. Jos ei Luottomies -sarja nappaa, niin kannattaa jättää väliin.
4/5
 

Metukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Luottomies - All In

Pari arvostelua tuli lukaistua ja niissä arvosana 2/5. Ja näiden perusteella odotin pettymystä. Näin ei kuitenkaan käynyt. Myötähäpeä, ahdistus, huumori. Siinä elokuvan teemat. Varmasti tulee jakamaan mielipiteitä. Jos ei Luottomies -sarja nappaa, niin kannattaa jättää väliin.
4/5
Ei ollut itselläkään kovin kummoisia ennakko-odotuksia, mutta kyllähän tuo pääsi positiivisesti yllättämään ja tuli muutaman kerran naurettua ihan kunnolla. Vaatii kyllä sen, että itse sarja on tullut katottua ja tykkää siitä. Esim. Iiron roolia olisi vaikea ymmärtää ilman sitä.
 

WildCore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Voin myös suositella Luottomiestä, ihan samalle tasolle TV-sarjan kanssa ei nousta, mutta ihan viihdyttävä oli. Ja tämä sellaiselta katsojalta joka ei kotimaisia elokuvia juuri katso.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Stephen Kingin Langoliers on tullut vaan kerran näemmä telkkarista ja Elonetin mukaan sekin 21.09.1997 melko tuoreena tekeleenä. Tuli vieläpä kahdessa osassa eli peräkkäisinä sunnuntaina ja tietysti se jälkimmäinen osa jäi silloin näkemättä. Jäi kaivelemaan vuosiksi, mutta jossain vaiheessa nettiaikana tuo sitten tuli jäljitettyä ja katsottua loppuun.
On muuten käytännössä täsmälleen sama kokemus kyseisestä elokuvasta / minisarjasta. Muistan siis nähneeni telkkarista alun tästä, lopusta sen sijaan en ole varma. Enpä nyt yleensäkään muista kuin parit tapahtumat ja tunnelman, joka kiehtoi ainakin silloin aikanaan. Hankala kyllä uskoa, että se olisi ollut jo 1997 vuonna, mutta kaippa sekin on sitten mahdollista.

En ole tuon jälkeen nähnyt, joten pitääpä yrittää jatkossa kaivella, jos tulee jostain vastaan.
 

godspeed

Jäsen
Eikös se yleensäkin näin mene että jos Hesarin arvostelija ei tykkää niin elokuva on todennäköisesti silloin hyvä ja viihdyttävä..

Sitä minä en kyllä koskaan tule ymmärtämään, että miksi kriitikolle nykyaikana annetaan vieläkin jonkinlaista painoarvoa. Eihän ne ole sen kummempia ihmisiä kuin me taviksetkaan. Ymmärrän, jos aikanaan oli tietoa huonosti saatavilla ja kriitikon sana oli enemmän tai vähemmän laki, mutta nykyään ei tarvitse enää kumarrella, saati pahoittaa mieltä, jos se mieli sattuukin olemaan eri. Antaa jengin tuhertaa niitä omia juttujaan vaan ihan rauhassa.

Okei, jos löytyy hyvä kriitikko, jonka kanssa on helppoa olla eri mieltä tai samaa mieltä ja saa sitä kautta ns varmaa tietoa onko elokuvasta johonkin, niin sitten seuraa sellaisia tyyppejä. Ei siinä silloin mitään. Itsellä ei ole mitään suosikkeja tai inhokkeja, kun yleensä kriitikot on lähtökohtaisesti vain huonoja, eivätkä tee kuin työkseen mainosluonteisia tekstejä. Analyysit ja oivallusta vaativat tekstit eivät yleensä lähde heidän kynästään, mutta toisaalta eipä ihmiset sellaisia koskaan ole kaivanneetkaan.

On muuten käytännössä täsmälleen sama kokemus kyseisestä elokuvasta / minisarjasta. Muistan siis nähneeni telkkarista alun tästä, lopusta sen sijaan en ole varma. Enpä nyt yleensäkään muista kuin parit tapahtumat ja tunnelman, joka kiehtoi ainakin silloin aikanaan. Hankala kyllä uskoa, että se olisi ollut jo 1997 vuonna, mutta kaippa sekin on sitten mahdollista.

En ole tuon jälkeen nähnyt, joten pitääpä yrittää jatkossa kaivella, jos tulee jostain vastaan.

Elonet voi olla väärässäkin jossain asioissa, sillä eihän siellä usein ole listattuna edes kaikkia 90-luvulla tulleita elokuvia. Esimerkiksi Arnoldin Commandosta ensimmäinen merkintä on vuodelta 1998, vaikka se on luonnollisesti sitä ennenkin tullut telkkarista ties kuinka monta kertaa.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Elonet voi olla väärässäkin jossain asioissa, sillä eihän siellä usein ole listattuna edes kaikkia 90-luvulla tulleita elokuvia. Esimerkiksi Arnoldin Commandosta ensimmäinen merkintä on vuodelta 1998, vaikka se on luonnollisesti sitä ennenkin tullut telkkarista ties kuinka monta kertaa.
No, siinäpä toinen elokuva, johon liittyy selkeä muisto. On nimittäin ensimmäinen toimintaelokuva mitä muistan nähneeni telkkarista. Joskus kesällä tuo on tapahtunut ja ala-asteella olen ollut. Varmaankin puolivälissä ala-astetta. Ja tuohon sitten 1998 ei sovi, vaan pitää olla joitain vuosia aiemmin. Siitä alkoikin rakkaus toimintaelokuviin ja Arskaan. Ei ole tuo rakkaus sammunut vuosien saatossa.
 

Wizzö

Jäsen
Okei, jos löytyy hyvä kriitikko, jonka kanssa on helppoa olla eri mieltä tai samaa mieltä ja saa sitä kautta ns varmaa tietoa onko elokuvasta johonkin, niin sitten seuraa sellaisia tyyppejä. Ei siinä silloin mitään. Itsellä ei ole mitään suosikkeja tai inhokkeja, kun yleensä kriitikot on lähtökohtaisesti vain huonoja, eivätkä tee kuin työkseen mainosluonteisia tekstejä. Analyysit ja oivallusta vaativat tekstit eivät yleensä lähde heidän kynästään, mutta toisaalta eipä ihmiset sellaisia koskaan ole kaivanneetkaan.
Se on juurikin näin.

Itse tulee YouTubesta katseltua Chris Stuckmannin "arvosteluja", tuntuu hänellä olevan samanlainen leffamaku kuin itselläni.

E. Ja tietenkin täältä löytyy muutamia loistavia kirjoittajia jotka antavat myös hyviä leffa vinkkejä.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös se yleensäkin näin mene että jos Hesarin arvostelija ei tykkää niin elokuva on todennäköisesti silloin hyvä ja viihdyttävä..
Aiemmin siellä oli arvostelijana Mikael Fränti, lienee siirtynyt eläkkeelle. Fräntin tähdet piti kääntää toisinpäin, yksi tähti = parasta viihdettä, ja viisi tähteä = tekotaiteellista paskaa, leffaa ei jaksa katsoa loppuun.

Perinne elää vahvana, Shawshank Redempion (Rita Hayworth - avain pakoon) sai pari vuotta sitten joltakin arvostelijalta (Martta Kaukonen?) muistaakseni vain kaksi tähteä.
 

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Aiemmin siellä oli arvostelijana Mikael Fränti, lienee siirtynyt eläkkeelle. Fräntin tähdet piti kääntää toisinpäin, yksi tähti = parasta viihdettä, ja viisi tähteä = tekotaiteellista paskaa, leffaa ei jaksa katsoa loppuun.

Perinne elää vahvana, Shawshank Redempion (Rita Hayworth - avain pakoon) sai pari vuotta sitten joltakin arvostelijalta (Martta Kaukonen?) muistaakseni vain kaksi tähteä.

Fränti kuoli 2015, ehti tosin siirtyä eläkkeelle.

Antaisin Shawshankille tähden verran enemmän, en vain voi ymmärtää, miten se on saavuttanut niin suuren suosion.
 

Buster

Jäsen
Kriitikoista ja heidän mielipiteistään puheen ollen tuli mieleen Bosley Crowther. Hän oli aikanaan New York Timesin maineikas pääkriitikko. Ihan ulkomuistista vetäen toimi jostain 40-luvun ihan lopusta 60-luvun loppuun lehdessä kriitikkona. Jos vähänkin vanhojen elokuvien triviaa lukenut jostain saitilta, niin nimeen on mahdoton olla törmäämättä. Omasi värikkäitä mielipiteitä ja hienoja näkemyksiä. Omalla panoksellaan oli monia hienoja elokuvia nostamassa valokeilaan ja tasoittamassa hieman joidenkin elokuvantekijöiden uraa. Esimerkiksi Crowther piti eurooppalaisesta elokuvasta, mikä varmasti oli avuksi että heidän elokuvansa saavuttivat Yhdysvalloissa isompaa huomiota.

Mutta sitten tuli Arthur Pennin Bonnie & Clyde siellä ihan 60-luvun lopussa. Crowther muistaakseni lyttäsi elokuvan aika jyrkästi. Hän ei ollut siinä pikajunassa ensireaktioidensa kanssa ihan yksin, mutta siinä missä muut arvostelijat/lehdet asiaa sulateltuaan alkoivat kääntää mielipiteitään ja julkaista oikaisuja / uusia arvosteluja elokuvasta, niin Crowther ei järkähtänyt. Hän vaikutti käyvän jopa jonkinlaista donquijotemaista ristiretkeä Bonnie & Clyde -elokuvaa vastaan. Muiden lehtien kriitikot (mm. Pauline Kael muistaakseni) kritisoivat omilla palstoillaan Crowtheria ja Crowther vastaili pysyen jyrkässä mielipiteessään. Hän ei vain kertakaikkiaan pystynyt sulattamaan etunenässä elokuvan tapaa sensationalisoida väkivaltaa.

Lopulta jotain kautta alkoi liike New York Timesia kohtaan, jossa vaadittiin Crowtherin eroa / vähintäänkin syrjään siirtämistä lehden pääkriitikon paikalta. Ihan katsojakunta mukana vahvasti, mutta liekö siinä ollut tulia puhaltamassa myös nuo muut kriitikot omien mielipidepalstojensa kautta kainoin vihjauksin. Päällimmäisenä perusteena, ettei hän ollut enää ajan hermolla ja näin palvellut lukijoitaan. Samoihin aikoihin hän teilasi muistaakseni toisen klassikon, eli L'Avventuran (?) pahanpäiväisesti myöskin. Joten sitten melko pikaisesti Crowther sai kenkää / siirrettiin syrjään / eläkkeelle.

Ihan kuriositeettina.
 

Paloposti

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse kyllä arvostan kriitikoiden mielipiteitä, mutta en kuitenkaan niin että kaikki heidän kirjoittamansa arvostelut olisivat automaattisesti objektiivista faktaa.

Mutta kyllä kriitikoiden tekstit auttavat itseä elokuvan valitsemisessa. Etenkin kun uutta elokuvaa pukkaa joka vuosi vain enemmän ja enemmän, valinnanvaraa on mahdottoman paljon.
Olen tykästynyt Rotten Tomatoesiin kun haen infoa leffoista. Sivustolla näkyy selkeästi erikseen vahvistettujen kriitikkojen arviot keskiarvona (Tomatometer), sekä yleisön arviot keskiarvona (Audience Score), omina lukuinaan. Kriitikkojenkin joukossa on väkeä aina isoimmista sanomalehdistä pienempiin leffablogeihin.

Jos pitäisi jotain arvata, sanoisin että neljä kertaa viidestä kallistun olemaan enemmän samaa mieltä nimenomaan kriitikkojen kanssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös