Katseltiin mestariohjaaja William Friedkinin komentama French Connection eli Kovaotteiset miehet vuodelta 1971. Dirty Harry samalta vuodelta ei saanut pystin pystiä, mutta tämä jopa parhaan elokuvan Oscarin aikanaan. Toki hieman erilaiset leffatkin tyyliltään, Dirty Harryn ollessa humoristisempi, vaikka mistään komediasta ei missään tapauksessa siinäkään ole kyse. Tai se huumori on aika synkkää, ja toimintakin pelkistetympää ja yksittäisissä hetkissä tehokasta. Erinomainen elokuva sekin.
French Connectionissa Gene Hackman näyttele Popeye Doyleä, kovaotteista huumekyttää, joka on vähän kuumakalle, mutta ei mikään turhasta meuhkaava tampio. Osaa työnsä ja Hackman kyllä tavoittaa sellaisen ronskin sävyn hahmossaan. Paljonhan tämä on toiminut 80-luvun kyttäactionille esikuvana. Moni juttu on kuin sellaisenaan siirtynyt myöhempiin toimintaelokuviin, mutta ei tämä kyllä mitään prototyyppitason elokuvantekoakaan ole, vaan omaperäistä, kypsää ja realistista meininkiä, jossa ei pelleillä sekuntiakaan. Ei ollut tällaisesta vielä 60-luvulla kellään tietoakaan.
Olen kuullut monesti tämäntyylisiä elokuvia kuvattaessa sanan "gritty" ja se kuvaa kyllä tätäkin elokuvaa parhaiten. New Yorkin nuhjuisilla kaduilla pyöritään ja kaikkialla on vähän paskaista, kylmäkiskoista ja alhaista, jopa nihilististä. Kun kadun tasolla vauhdikas kuvauskin on Oscar-ehdokkuuden veroista, niin sellainen raju olo tämän elokuvan visuaalisesta tyylistä tulee. Periaatteessa elokuvaa voi suositella katsottavaksi myös hieman dokumentaarisempaan tapaan kuvauspaikkojen ja ajankuvan vuoksi, jos varsinainen huumekauppajuoni ei sinällään napostele.
Vielä olisi John Frankenheimerin ohjaama jatkiskin tuossa. Pätevä mies oli hänkin kameran takana.