Katseltiin eilen Oscareita aikanaan kahminut American Beauty. Muistin oikeastaan kaikki avainkohtaukset, joten mitään ei tullut yllätyksenä, mutta kyllähän tämän jaksaa aina 10 vuoden välein katsoa.
Elokuva on tällainen hiotulla ja mainstreamilla tavalla nihilistisempi näkemys esikaupunkiarjesta siellä missä kaikki aidot amerikkalaiset asuvat, ja hehän eivät asu kerrostaloissa niin kuin muualla maailmassa. Pintapuolisesti siis aika synkkä, mutta kyllä tässä oli kaiken huumorinkin kautta sellainen toiveikas pohjavire, ettei kaikki sentään ollut paskalla kuorrutettu. Ehkä se seksuaalisen turhautumisen ylenpalttinen korostaminen oli liiaksi keskiössä, kun tuntui, että seksillä olisi kaikki pelastettu. Eli pankaa menemään vaan, niin maailma (= USA) pelastuu. Nuorisossa on tulevaisuus, sillä oikeastaan ainoa porukka, joka suhtautui tässä elämäänsä täysin penseästi, pikkusieluisesti ja törpösti oli vanhemmat.
Näytti kyllä positiivisesti katsottuna ihan ysäriltä koko elokuva, mutta olihan tässä huippukuvaaja Conrad L. Hall puikoissa. Se oli kyllä hieno ja henkilökohtaisesti tärkeä elokuvavuosikymmen, ja pakko oli katsoessa hieman miettiä millaiset elokuvat tuolloin saivat sen parhaan elokuvan pystin, kun draamassakin alkoi olla isompaa vaihtelua. Tässäkään ei ollut kulunut kuin muutama vuosi Forrest Gumpin voitosta, ja näiden kahden elokuvan draama on tyystin erilaista ihan sama miltä kantilta sitä katsot. Toisinaan Akatemiassa on ollut jopa rohkeutta ja visiota päätösten suhteen, eikä American Beauty ole mikään tekorankka juttu, vaikka kaikki senkään suhteen ei aivan nappiin toimikaan.
