Mainos

Jatkoajan leffakerho

  • 2 422 585
  • 12 320

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pacific Rim on mielestäni paras ns. iso hirviöelokuva mitä on koskaan tehty. Pelkkänä rymistelynä sitä pitävä tai siitä jotain kaavamaista draamaa hakeva ei ole ehkä sisäistänyt sen perimmäisiä tarkoitusperiä.

Aika heikkotasoisia ovat sitten nämä isot hirviöelokuvat jos Pacific Rim on paras iso hirviöelokuva mitä koskaan on tehty...

Koska ohjaajana oli Guillermo del Toro niin kuvittelin (ja toivoin), että elokuva on muutakin kuin rymistelyä ja toimintaa, että sen tarinaan on onnistuttu todella puhaltamaan henkeä ja eloa - vaikka epäilys olikin jo olemassa elokuvan ostaessani. Minusta elokuvan onnistuakeen ja ollakseen useamman katselukerran kestävä on pidettävä sisällään useampia tasoja ja sen on oltava toimiva kokonaisuus ja katsojana haluan - vaadin - että ohjaaja kykenee luomaan siihen tarttumispintaa eikä vain tajoa yksiulotteista ja kaavamaista toimintaa. Pacific Rim ei ollut mitään tätä ja sen sisällään pitämä draama oli juuri tätä kaavamaista perushöttöä, jollaiseen en uskonut del Toron sortuvan. Yksinkertaisia yksiulotteisia ja kovin ennalta-arvattavia ratkaisuja, ei mitään omaperäistä, ei mitään haastavaa, ei mitään mikä nostaisi Pacific Rimin muiden kaltaistensa yläpuolelle - ainakaan olennaisella tapaa. Tai olihan se nyt Emmerichin Godzillaan verrattuna selkeästi parempi elokuva mutta koska Emmerichin Godzillan taso on niin alhainen ei tämä "selkeästi parempi" nosta tasoa kovinkaan korkealle.

Näkisin, että Pacific Rimissä olisi ollut mahdollisuus paljon parempaan - laaja-alaisempaan ja kokonaisvaltaisempaan sekä persoonallisempaan tulkintaan, mahdollisuuksia oli olemassa - perusta oli ihan hyvä, mutta del Toro ei onnistunut rakentamaan tälle perustalle mitään omaperäistä ja oivaltavaa tulkintaa, ei mitään sellaista, jota voi verrata hänen parhaimpien elokuviensa tasoon.

vlad.
 

godspeed

Jäsen
Ymmärrät kuitenkin varmaan sen, että tuo on sinun henkilökohtainen, omista tarkoitusperistäsi kumpuava tulkintasi siitä, mitä ohjaaja on mahdollisesti hakenut. Elokuvan kaava vain ei sovi tulkintaasi tai odotuksiisi. Et tällöin voi oikeamielisyydestäsikään huolimatta väittää, ettei elokuva sisältäisi mitään, jos sinä et ole sitä elokuvan antamista vihjeistä huomannut.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ymmärrät kuitenkin varmaan sen, että tuo on sinun henkilökohtainen, omista tarkoitusperistäsi kumpuava tulkintasi siitä, mitä ohjaaja on mahdollisesti hakenut. Elokuvan kaava vain ei sovi tulkintaasi tai odotuksiisi. Et tällöin voi oikeamielisyydestäsikään huolimatta väittää, ettei elokuva sisältäisi mitään, jos sinä et ole sitä elokuvan antamista vihjeistä huomannut.

Kerro minulle mitä se todella sisälsi, mitä minä en ymmärtänyt, enkä löytänyt niin katsotaan annanko elokuvalle joskus toisen mahdollisuuden löytääkseni kenties itse sen mitä sinä olet sieltä löytänyt?

Toisinaan elokuvissa ei ole mitään sen kummallisempaa mutta itse haluaa nähdä niissä olevan jotain piilotettua, jotain tasoja joita vain tarkkaavaisimmat katsojat löytävät - eikä sekään ole huono, että elokuvat ovat tavallaan onttoja tai niiden sisältö ei vastaa tavoitessa tai odotuksia. Minun ja Pacific Rimin kohdalla yhtälö ei toiminut, hyvä, että sinun kohdalla on toiminut.

vlad.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ei uudessa Godzillassa ainakaan sen syvällisempiä tasoja ollut, korkeintaan onttoa yritystä sellaiseen. En nyt viitsisi käyttää niin rankkaa ilmaisua kuin "tekotaiteellista paskaa", mutta olihan tuo paikoin kovinkin vaivaannuttavaa, kun tarinaan oli yritetty ympätä ties mitä keinotekoista symboliikkaa. Se jotenkin kruunasi koko hoidon, kun japanilaistutkija heilutteli perintökelloaan, jonka viisarit olivat jämähtäneet Hiroshiman ydinpommin jäljiltä. Muka-realistinen "luonnonvoima"-näkökulma oli myöskin kömpelö.

Tuskin Pacific Rimissäkään sen ihmeellisempiä piilotasoja on, ei tietääkseni del Torokaan ole muuta halunnut kuin tehdä kunniaa lapsuudessaan katsomilleen kaiju-elokuville ja -hahmoille ja tarkoitus oli, että isot hahmot ryskäisivät näyttävästi. Ei sitä Transformerseissakaan oikeasti ole mitään syvällisempää sanomaa vaikka Optimus Prime kuinka olisi eräänlainen Abraham Lincolnin ja marttyyri-Jeesuksen hybridi, joka lausuu yleviä aatoksia siitä, kuinka vapaus on kaikkien tuntevien olentojen oikeus ja joka pyrkii uhraamaan itseään suuremman hyvän edestä aina kuin silmä välttää. Voihan tuossakin halutessaan nähdä monitahoista sanomaa ja siihen on jokaisella tietysti oikeus, mutta pääpointti on kuitenkin näyttävässä rymistelyssä ja isojen mörköjen (olivat ne metallia tai lihaa) matseissa, joissa kaupunkikuva tuhoutuu.
 

godspeed

Jäsen
Harvoin yksittäinen elokuva tarjoaa paljoakaan kellekään yksittäiselle katsojalle. On vain paljon piilotettuja teemoja monille, löytää niistä sitten joku jotain omaa tai ei. Yleensä vaaditaan kyllä se jonkinlainen helppojen keinojen kautta luotava samaistumisen tunne, joten sinänsä jokaiseen ihmiseen luontaisesti istuva perusdramaturgia sitoo elokuvakerronnan lakeja varsinkin suurissa tuotannoissa. Pacific Rim käyttää noita keinoja tehdäkseen rahaa, mutta samalla se ruokkii myös niitä kulttuureja jotka tietävät mitä etsiä. Kerron kunhan saan katsottua uusiksi ja oman näkemykseni päivitettyä. Muistan kuitenkin kokeneeni kohtuullisen suurta tunnemyllerrystä. Siihen mielentilaan tuskin on paluuta uutuudenviehätyksen kadottua, mutta uskon että teemat selkenee paremmin kun voi keskittyä vain niihin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Musta Nuoli. Mikä tuollaisessa on "väärää"?

Ei viihteessä olekaan mitään väärää, viihde on arvo sinänsä kuten dosentti Veijo Hietalakin on todennut. Ei vain ole syytä aina olettaa, että kaikesta löytyisi muita arvoja tai tasoja tai että edes kuuluisi löytyä. Hyvä viihde on yksi olennainen arvo elokuvien elämyksellisyydessä, ja kunnon ns. spektaakkelit ovat oiva keino eskapismiin ja rentoutumiseen.

Keskinkertainen viihde taas on vähemmän elämyksellistä ja viihde-elokuva, johon yritetään väkisin ympätä ns. sanomaa siinä virheellisessä olemuksessa, että se tekisi teoksesta jotenkin uskottavamman ja syvällisemmän menee usein metsään. Viihde-elokuvassa voi olla sanomaa ja syvällistäkin sisältöä, esimerkiksi Bryan Singerin ohjaamissa Ryhmä-X -elokuvissa on monia merkittäviä teemoja, mutta ne toimivat luontevasti ja kiinteänä osana tarinaa, eivät väkinäisen oloisesti niihin ympättyinä. Ne eivät saarnaa eivätkä ne myöskään yritä olla ylenpalttisen realistisia (realismi mielletään nykyleffoissa usein synkkyydeksi ja raskassoutuisuudeksi) vaan ovat kirkkailla pääväreillä toteutettua sankarifantasiaa siitä huolimatta, että ne antavat myös ajattelemisen aihetta.

Ison budjetin elokuvat ovat taiteen ja teollisuuden liitto, ja jos nämä elementit ovat tasapainossa niin yleensä elokuvakin on hyvä tai katsottava.

Kenenkään ihmisen yksittäisessä elokuvamaussa ei toki sinänsä ole mitään väärää, piti sitten mistä aspektista tahansa tai mistä elokuvasta tahansa. Mutta kuten Freud aikoinaan sanoi niin joskus sikari on vain sikari, kaikessa ei ole symboliikkaa tai monitahoista syvällisyyttä vaikka siinä sellaista olisi näkevinäänkin.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ajattelin oikeasti että Cowboys vs Aliens menee ok tason leffana, vaikka on haukuttu. Olisi siis edes osittain toimintakomedia jossain muodossa, kertoohan sen nyt nimikin?!

No ei ollut. Aivan järkyttävää hyperpaskaa ja vituttaa suuresti että menin hukkaamaan 2 tuntia aikaani tuollaisen skeidan katsomiseen. Ei jatkoon.
 

trivekku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, IFK
Onhan Vanishing Point klassikko, ja valovuosia edellä näistä nykypäivän CGI-turhakkeista, joissa ei ole juonta, syvyyttä eikä aitoutta. Vanishing Pointissa on sekä ulkoinen näyttävä taso että ennen kaikkea sisäisiä tasoja ja syvyyttä. Se peilaa erinomaisesti oman aikansa Yhdysvaltojen kulttuuria ja eri alueiden ilmapiiriä sekä samalla kuvaa yksinäisen miehen vapaudentavoittelua hinnalla millä hyvänsä. Vapaus ja valta päättää omasta kohtalostaan voi olla tärkeämpää kuin oma elämä ilman tätä vapautta. Samalla kun ns. auto kulkee, niin elokuva kiteyttää jotain olennaista "mies ja auto"-yhtälöstä, joka Yhdysvalloissa on verrattavissa western-kuvastoon ja myytteihin, jossa villi ja vapaa cowboy ratsastaa hevosellaan auringonlaskuun ja päättää omasta kohtalostaan, johti se sitten minkälaiseen loppuun tahansa.

"kaikkien aikojen kaahauselokuva" sinänsä on mutta silti ei ole. Kowalski on ahdistunut ja yhteiskuntaan pettynyt läpeensä hyvä ihminen, joka tee omat ratkaisunsa leffan aikana. Onhan tää aikansa kuvaus "hippimenolla" sopivan epäkorrekti kun Kowalski rikkoo lakia, vetää spiidiä, onhan toikin kuvattu, että äijä on väsynyt ja ahdistunut ja vetää spiidiä, ennemmin miettii, että syy itsetuhoon on kun lähtee harkintakyky lopullisesti.
 

godspeed

Jäsen
Noiden 70-lukulaisten studiojärjestelmää murtaneiden jenkkielokuvien kyyninen pääteema yleisestikin ottaen on se, että lopullinen yksilönvapaus on sekin vain vankila - illuusio oman identiteetin voimasta. Toisin sanoen teet mitä tahansa, niin olet vain valtakulttuurisi myöntämän valinnanvapauden vanki, vaikka saat jossain määrin toteuttaa itseäsi. Kowalski tosin yrittää tehdä irtiottoa kaikesta ihmisten välisestä kanssakäymisestä, helpoista (uskonnollisista) pakoteistä tai mielivaltaisesti ihmisen keksimistä rajoitteista, mikä johtaa yleensä eksistentialistiseen kriisiin - autiomaahan, josta Kowalski yrittää päästä pois siinä onnistumatta. Oli auto kuinka nopea tahansa

Jos jossain olet vapaa, niin vain omassa mielessäsi. Oma mieli tosin on varsin katoavaista sorttia, minkä nimikin kertoo.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Pacific Rimin kohdalla on aika huvittavaa kieltamatta yrittaa etsia jotain syvallisempaa tarinaa. Tama on naita elokuvia joka pitaa ottaa sellaisena kuin se on tarjottu. Itse menin elokuviin katsomaan kun robotit taistelee isoja hirvioita vastaan ja sain rahoilleni vastinetta. Pitaa myoskin todeta etta kyseessa on elokuva joka toimii todella paljon paremmin IMAX-ruudulla seka -aanella.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pacific Rimin kohdalla on aika huvittavaa kieltamatta yrittaa etsia jotain syvallisempaa tarinaa. Tama on naita elokuvia joka pitaa ottaa sellaisena kuin se on tarjottu. Itse menin elokuviin katsomaan kun robotit taistelee isoja hirvioita vastaan ja sain rahoilleni vastinetta. Pitaa myoskin todeta etta kyseessa on elokuva joka toimii todella paljon paremmin IMAX-ruudulla seka -aanella.

Sepä siinä on kun minä en saa nautintoa mistään yksiulotteisistä maiskinnöistä tai elokuvista (tai yleensäkään viihteestä), joissa ei ole kerronnallista syvyyttä edes hiukan vertaa. Pacific Rim toisin toteutettuna olisi voinut olla olennaisesti parempi elokuvana, mutta kun ei ollut niin ei ollut - yksioikoinen ja yksiselitteinen tyhjänpäiväinen tarina jonka merkittävimpien hahmojen olemassa olo oli aivan tyhjänpäiväistä ja mitä heille tapahtui ei koskettanut minua tippaakaan. Parasta elokuvassa oli se, että kaijut olivat massiivisia ja ilkeitä ja että ne oli todella hankala tuhota - että niiden visuaaliseen ilmeeseen oli panostettu. Ja toihan Ron Perlmanissa sentään hiukan kaivattua karismaa.

Sama pätee muuten Ramboihin (ykköstä lukuunottamatta - joka on viihteellisesti hieno mutta myös tarinallisesti sekä draamallisesti). Edes nuorena Rambo II ei tuottanut minulle iloa ja nautintoa, jolloin katsoin sen ensimmäisen kerran, kyseessä oli vaivaannuttava epälooginen ja idioottimainen elokuva jonka katsominen oli yhtä tuskaa. First blood eli ensimmäinen Rambo oli kaikella tapaa aivan jotain muuta ja vielä nyt se avautuu minulle huomattavasti monisyisempänä tarinana mitä Rambo II. Minua kun ei ole oikeastaan koskaan kiehtonut pelkkä toiminta, tai oikeammin päätön toiminta, vaan olen aina kaivannut kokonaisuutta ja syvyyttä elokuvaan, joten yksiulotteiset kliseiset tarinat eivät ole minua varten. Tai sitten koko tarina pitää vetää lössiksi, kuten joku Machete, joka kaiken absurdiuden tähden kiehtoo ja kiinnostaa ja jonka jaksaa innostuneesti sen yhden kerran katsoa.

vlad.
 

godspeed

Jäsen
Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.
 

vstk

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Sepä siinä on kun minä en saa nautintoa mistään yksiulotteisistä maiskinnöistä tai elokuvista (tai yleensäkään viihteestä), joissa ei ole kerronnallista syvyyttä edes hiukan vertaa.

Toivottavasti tiesit mita elokuvaa olit katsomassa ennen rainan alkua. Tama elokuva ei suunnitellutkaan tarjoavan mitaan kerronnallista syvyytta, mielenkiintoista dialogia, tai tunteiden vuoristorataa. Pacific Rim oli hyva elokuva siina mielessa etta se tarjosi tasan sita mita se oli luvannutkin, aivotonta robottien maisketta hirvioita vastaan upeiden erikoistehosteiden kera. Elokuva lunasti lupauksensa.

Ellei sita pysty ottamaan sellaisena mihin se on tarkoitettu, niin genresta kannattanee pysya visusti kaukana tulevaisuudessa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
http://en.wikipedia.org/wiki/Bad_Lieutenant

Omasta mielestäni mestariteos, täysin nihilistinen teos ja täyttä ahdistustusta, katsominen tekee pahaa.
Mutta leffoissa on kysymys tunteista, jos herättää ajatuksia ja tunteita, niin silloin omalla kohdalla leffa on onnistunut.
Harvey Keitel pistää itsensä likoon roolissa.
Täysin eri tyylinen mutta myös ahdistusta aiheuttava elokuva oli irriversible
http://en.wikipedia.org/wiki/Irréversible
"Because time destroys everything. Because certain acts are irreparable. Because man is an animal. Because the will to get revenge is a natural impulse. Because most crimes go unpunished. Because the loss of a loved one destroys like lightening. Because love is the source of life. Because premonitions don't change the course of things. Because time reveals everything. The worst and the best."
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.

Dramaturgia on oppi kokonaisuudesta ja Pacific Rimin kohdalla tämä - oppi kokonaisuudesta - oli minusta sanalla sanoen perseestä. Elokuva ei ollut surkea kuten Godzilla vuodelta 1998, mutta ei se ollut missään nimessä kokonaisuutena mielenkiintoinen tai kiehtova - tasapaksu lattea innostamaton teos. Ei muuta!

Tämän vuoden aikana olen tietoisesti pyrkinyt repimään omalla kohdalla raja-aitoja mitä tulee leffojen katseluun, niinpä joukossa "taide-elokuvia" kuten Syntinen kääpiö tai brutaalin väkivaltainen Raze (joka oli luokkaa kiinnostaisimpi ja onnistuneempi mitä vaikkapa juuri Pacific Rim - genre tosin on eri), samoin joukossa on hulvattomia Mel Brooksin komedioita (rajojen rikkomista minulta, koska en erityisemmin pidä komedioista pl. brittiläiset komediat), tai rajojen rikkomista italialaisen giallon myötä (Torso) etc. Osa on ollut onnistuneita hankintoja, kuten the Raid: Redempion ja sen innoittamana hankin the Raid 2: Berandalin etc.

Myös Pacific Rim oli rajojen rikkomista, uskoni ei ollut suuren suuri johtuen esim. Godzillasta (v. 1998 versio), mutta toisaalta koska ohjaajana oli arvostamani del Toro, ajattelin elokuvan olevan muutakin kuin aivotonta mäiskintää ja latteita ilmaisuja - mitä se sitten lopulta oli, ikäväkseni. Ja tämän jälkeen mennee melkoinen tovi kunnes uudelleen annan mahdollisuuden tämän genren leffoille, hirviöitä ja robotteja on nähty tarpeeksi ainakin tämän vuoden tarpeille.

Mutta koska kyse on mielipiteistä ja ihmisen kokemasta nautinnosta, annan keskustelun jäädä tälle tasolle - toinen nauttii ja saa siitä kaipaamansa nautinnon toinen vastaavasti ei nauti. Minulle tämän genren elokuvat eivät tunnu tarjoavan sitä mitä leffoilta kaipaan, joku toinen genre tarjoaa sen, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että pitäytyisin vastakin vain niissä suosikeissani vaan tuolla on vino pino leffoja tekijöiltä ja genreistä joista en niin erityisemmin välitä mutta joihin haluan tutustua ja nähdä onko niillä mitään tarjolla - minulle.

vlad.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Omat suosikkielokuvani ovat pääasiassa mainstreamia koska en ole mikään leffojen suurkuluttaja enkä varsinkaan tuntija.Jos edetään suurinpiirtein kronologisessa järjestyksessä niin tässä joitakin elokuvia jotka ovat jättäneet jäljen:
Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän, ei tarvinne sen kummemmin perustella.Olin 15-vuotias kun tuon näin ja vaikka se naurattaa niin se myös järkyttää, yhä edelleen.
Michael Ciminon Kauriinmetsästäjä, järisyttävä kokemus nuorelle miehelle.Tuo legendaarinen venäläinen ruletti-kohtaus ensi kertaa nähtynä, huh huh.
Francis Ford Coppolan Kummisetä 1.Luin romaanin vasta elokuvan nähtyäni, loistava leffa ja loistavia roolisuorituksia.
Sam Mendes Matkalla Preditioniin.Uudemmista mafia-elokuvista tämä teki vaikutuksen kaikessa synkkyydessään.Lisäksi oli hauska nähdä Tom Hanks vähän erilaisessa roolihahmossa.
John Frankenheimerin Ronin.Jotain kylmän sodan haamuja leijuu tämän elokuvan yllä.Stellan Skarsgård ja Jean Reno tekevät loistavat roolit eikä tuo DeNirokaan ihan huonosti vedä.
Kevin MacDonaldin Last king of Scotland.Forest Whitakerin näytöstä on tämä alusta loppun.

Paljon on muitakin mainitsemisen arvoisia mutta nämä nyt ensinnä tulivat mieleen.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Dramaturgia on käsite, joka ei tarkoita draamaa, vaan oppia kokonaisuudesta. Kun tuon sisäistää, niin rajojaan voi koettaa rikkoa katsomalla mitä tahansa elokuvia riippumatta siitä ovatko ne laskelmoituja oscar-draamoja, toimintaelokuvia, kauhuelokuvia, oikeistoelokuvia, ranskalaisia elokuvia, vasemmistoelokuvia, viihde-elokuvia, taide-elokuvia, intialaisia elokuvia, neekerielokuvia, feministielokuvia, lastenelokuvia, paskaelokuvia, homoelokuvia, laatuelokuvia, homofeministielokuvia, feministihomoneekerielokuvia, kikkelielokuvia tai mitä tahansa keksiikään.

Syvällinen on aivan karmea sana. Usein se ei tarkoita mitään. Mutta jos tietää mistä tykkää ja pysyy siinä, niin mikäs siinä.

Olet oikeassa - syvällinen on usein karmea sana, joka ei tarkoita mitään. Yllättävän monen suomalaisenkin nuoren ihmisen pää on pilattu jollain akateemisella perusopintosuorituksella humanistisessa tiedekunnassa, jonka jälkeen vain feministihomoneekerielokuvat ovat "syvällisiä". Vastaavasti myös seiskapäivää-tason leffapuffeissa mikä tahansa romanttinen draamaelokuva, missä kyynel vierähtää poskelle on jo syvällinen.

Mitä dramaturgia-termin sisäistämiseen tulee, niin siitä ei toki haittaa ole, mutta ei sitä myöskään tarvitse sisäistää jotta voi koettaa rikkoa rajojaan erityylisillä elokuvilla. Elokuvantutkimuksen ja semiotiikan teoriat taas saattavat olla jopa haitallisia ilman käytännön kontekstia, toisin sanoen vahvaa elokuvaharrastustaustaa ja/tai elämänkokemusta. Liialliset teoriat pitäisi pyrkiä epäoppimaan tai työntämään taka-alalle, jotta mieli pysyisi riittävän vastaanottavaisena eikä lukkiutuisi mihinkään diskurssianalyysiin joka estää metsän näkemisen puilta.

Elokuvia kannattaa katsoa laaja-alaisesti ja avoimin mielin, vaikkapa kaikkia mainitsemiasi genrejä. Mutta kun niitä on aikansa katsonut, voi yhtä hyvin ottaa kokemuksistaan vaarin ja keskittyä katsomaan niitä lajityyppejä, niitä ohjaajia ja niitä aiheita joista eniten irti saa. Ei rajojaan tarvitse loputtomasti rikkoa tai kiusata itseään katsomalla väkisin sellaisia teoksia joista tietää, ettei niistä nauti.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Makutottumuskysymykseen voi ottaa hyvin vaikkapa ruoka-ainevertauksen. Jokaista ruokalajia kannattaa yleensä maistaa, ja on vanhempien ja kasvattajien tehtävä saada lapsi maistamaan eri makuja ja totuttamaan niihin. Se ei käy päinsä, että lapsi söisi vain juustonaksuja ja pizzaa kuten briteissä oli parissa tapauksessa ilmennyt, sellainen sairastuttaa. Mutta on myös ymmärrettävä, että jos makuelämys on kovin vastenmielinen, niin sitä ei kannata tuputtaa väkisin. Kenties lapsen maku siitä kehittyy vanhemmiten (tai makuaistit rappeutuvat) ja ennen paha maku onkin myöhemmin hyvä maku.

Mutta kun maku on aikuisena kehittynyt ja laajentunut, niin silloin kannattaa maistella niitä ruokia, joista pitää ja ottaa niistä kaikki mahdollinen irti. Uuttakin voi maistaa jos saa siihen hyvät suositukset ihmiseltä, jonka makuun luottaa, mutta mitä tahansa ei kannata kitaansa tunkea, oli se sitten liian halvan tuntuista karvakäsikebabia tai punaviinissä marinoidut Hans Välimäen ylihinnoitellut kivekset Michelin-ravintolassa.

Loppujen lopuksi genrerajat ja tähditykset voisi tiivistää kolmeen määritelmään ja niiden perään kolme laatukriteeriä.
-Herätti ajatuksia
-Herätti tunteita
-Ei herättänyt ajatuksia eikä tunteita

Ja laatukriteereiksi hyvä, huono ja keskinkertainen.

Moni ns. laatuelokuva on teknisesti hyvä ja tätä arvostaa, mutta elokuva ei silti herätä vastakaikua. Vastaavasti moni keskinkertaisesti toteutettu elokuva voi herättää kuitenkin ajatuksia tai tunne-elämyksiä. Huonosti tehtykin teos voi tehdä saman, tosin tällöin on todennäköisempää, että heränneet tunteet ovat negatiivisempia. Iso osa elokuvista kuitenkin jättää herättämättä ajatuksia tai sen kummempia tunnereaktioita. Hyvin tehdyt merkityksettömät leffat katsoo kerran läpi sujuvasti, muttei enää toiste. Keskinkertaisesti tehtyjä merkityksettömiä elokuvia ei saa oikein hyvin alas edes ensimmäisellä kerralla ja huonosti tehdyt merkityksettömät leffat voi jättää suoraan kesken tai muuten ohittaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olet oikeassa - syvällinen on usein karmea sana, joka ei tarkoita mitään. Yllättävän monen suomalaisenkin nuoren ihmisen pää on pilattu jollain akateemisella perusopintosuorituksella humanistisessa tiedekunnassa, jonka jälkeen vain feministihomoneekerielokuvat ovat "syvällisiä". Vastaavasti myös seiskapäivää-tason leffapuffeissa mikä tahansa romanttinen draamaelokuva, missä kyynel vierähtää poskelle on jo syvällinen.

Se on totta, että sana "syvällinen" ei yksin riitä kuvaamaan sitä millaisena katsoja sen elokuvan on kokenut, moni meistä käsittää "syvällisen" niin monella tavalla ja joillekin jo se, että elokuvaa katsoessa kyynel vierähtää poskelle riittää tekemään elokuvasta syvällisen - omalla kohdallani kokemus ei saa olla näin pinnallinen käyttäessäni kyseistä termiä. Ja toisaalta on harhaista kuvitella, että vain todelliset taide-elokuvat olisivat syvällisiä, että tällainen taso saavutetaan vain niissä leffoissa, joita tietty hyvin pieni piiri katsoo ja arvostaa ja niiden rinnalla jonkun arvostamani Full Metal Jacket on tasapaksu machoilua ylistävä tekele - mita kyseinen elokuva ei tietenkään ole.

Toisaalta itseisarvo ei saa, eikä voi olla sekään, että pelkin akateemisin sanankääntein kuvailee elokuvaa muodostaen näin ilmapiirin, että vain minä ja kaltaiseni ymmärrämme kyseisen elokuvan - asia mitä tuppaa tietyissä piireissä tapahtumaan, eikä tämä päde yksin elokuviin vaan yhtälailla kirjallisuuteen tai taiteeseen laajemmin. Omissa arvioinneissani palstalla (niin kirjat kuin elokuvat), olen pyrkinyt pitäytymään juuri hyvin selkeässä ja ymmärrettävässä ilmaisussa, enkä kovinkaan mielelläni käytä kovinkaan sofistikoituneita ilmauksia koska kirjoitan viestejä kaltaisilleni harrastajille - eli ihmisille ilman mitään laaja-alaista koulutusta tai humanistista oppineisuutta. Toisinaan, jos elokuva on minusta paska, niin voin jopa käyttää moista brutaalia termiä!

Olen hyvin pitkälti samoilla linjoilla mitä tulee elokuvamaun laventamiseen, tämä vuosi onkin ollut varsin poikkeuksellinen minulle, koska suurin osa katsomistani leffoista on ollut muita kuin ennakkoon hyviksi tai loistaviksi arvioimiani leffoja - olen tietoisesti haastanut itseäni ja kokenut niin onnistumisia kuin myös epäonnistumisia, jälkimmäisiä enemmän - asia mikä on tunnustettava. Mutta antoisa tämä vuosi on kaikesta huolimatta ollut eikä ole vielä päätöksessään. Mutta toisaalta uskoisin, että jossain vaiheessa palaan vankemmin niiden suosikkigenrejeni ja ohjaajieni pariin ja jätän tutkimusmatkat vähemmälle - loputtomiin sitä ei jaksa haastaa itseään ja katsoa elokuvia jotka eivät pahemmin herätä kiinnostusta tai innostusta, tai anna voimakasta positiivista katselukokemusta. Ei sitä paskaakaan jaksa jopa päivä syödä...

vlad.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös