Mainos
  • Joulurauhan julistus
    Huomenna, jos Moderaattorit suovat, on meidän Jatkoajan armorikas joulupäivä; ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha, kehottamalla kaikkia tätä palstaa asiaankuuluvalla kirjoittelulla täyttämään sekä muutoin hiljaisesti ja rauhallisesti käyttäytymään sillä se, joka tämän rauhan rikkoo ja joulurauhaa jollakin laittomalla taikka sopimattomalla kirjoituksella häiritsee, on raskauttavien asianhaarain vallitessa syypää siihen rangaistukseen, jonka Moderaattorit ja säännöt kustakin rikoksesta ja rikkomuksesta erikseen säätävät.

    Toivotamme kaikille Jatkoajan kirjoittajille sekä lukijoille Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta 2025.

Jatkoajan leffakerho

  • 2 424 452
  • 12 327

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
alwahla, kiitti vinkistä, itseäni on aina kiinnostanut nämä erämaan selviytymistarinat.

Eilen ihmettelin leffaa nimeltä: 13 Sins joka on genreltään kauhu mutta itse leffa on hyvin toiminnallinen ja viihdyttävä, pitäen sisällään myös mm. Saw-teemaa. Hyvä leffa vaikeassa genressä, arvosana 7.

Tänään ohjelmassa vielä Arskan ja Syltyn Escape Plan, rock rock!
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mafiaperhe oli leffa, joka rikkoi pitkän elokuvataukoni. Kiirettä on pitänyt, joten muutama sarja viikottain on saanut toimia pään tuulettamisena, mutta nyt tuli tosissaan ihan elokuva katseltua. Ja pidin näkemästäni. De Niro ja Tommy Lee Jones tosin jo toimivat jonkinmoisen laadun takeena, ainakin sen, ettei aivan täysillä ala verta valua korvista. Mustaa huumoria, räiskintää ja muutama sopiva onelineri, sitähän tuo oli. Sopiva aivojen tyhjäys kaikkinensa. Ei mitään hirveän älyllistä menoa kannata odottaa, vaan enemmän sellaista Kick-Ass tyylistä toimintaa teemaan sopivammin.

Eilen innostuin sitten totaalisesti ja katsoin toisen leffan viikonlopulle. Promised Land oli kyseessä, eli Matt Damon ja maakaasuyhtiön maanvaltausyritykset Nebraskassa. Hyvä viritelmä oli tämäkin. Ei erityisen nyyhky vaan kivaa kerrontaa, pientä huumorikoukkua ja perusvankat näyttelysuoritukset. Tunnelmallinen elokuva, ehkä sellainen jonkin sortin hyvän mielen draama voisi sopia genreksi.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Spike Leen Oldboy tuli sitten katsottua tänään. Yleensä suhtautumiseni remakeihin on hiukan nuiva ja epäileväinen ja niin oli tämänkin leffan suhteen, erityisesti olen suhtautunut skeptisesti aasialaisten filmien siirtämiseen valkokankaille remakena amerikkalaisena tuotantona - jotenkin on ollut sellainen kuva etteivät ne kovinkaan usein ole todella onnistuneita, tosin poikkeuksiakin löytyy joukosta. Itse ainakin pidin aikanaan the Departedin varsin onnistuneena leffana, tässä kohdin on kuitenkin todettava se etten ole tähän päivään mennessä onnistunut haalimaan käsiini Infernal Affairsia, joten tässä suhteessa en voi vertailla the Departedia alkuperäiseen elokuvaan.

Spike Lee onnistui minusta Oldboyn suhteen varsin hyvin, tai ainakin minä pidin hänen lähestysmistavasta ja näkemyksestä - siinä oli mukana vanhaa ja korealaista Oldboyta mutta siinä oli kuitenkin hitunen omaperäisyyttäkin, joten se ei muodostunut ikäväksi katselukokemukseksi ainakaan minulle. Ja ehdottoman hyvänä pidin sitä, että elokuvassa tarinan lisäksi väkivalta oli sellaista mitä sen pitikin olla, ettei sitä oltu vesitetty miksikään k12 kamaksi tai edes k16 tavaraksi. Liian usein minusta tehdään se virhe, että hyvä idea ja ajatus vesitetään siten, että ryhdytään kosiskelemaan liian suuria massoja ja tällöin - jos elokuvan luonteeseen kuuluu brutaali väkivalta - se liennytetään, jotta elokuvaa voidaan markkinoida suurille massoille.

Minusta on tärkeää se, että toisinaan uskalletaan rajata kohdeyleisö selkeästi ja sanoa suoraan, että "tämä leffa ei ole lapsille tarkoitettu" sen sijaan, että vesitettäisi ideaa naurettavuuksiin saakka. Ja painotan, ei kaikkiin elokuviin tarvitse sisällyttää brutaalia ja raakaa väkivaltaa tai kidutusta, mutta jos se kuuluu ehdottomasti elokuvan luonteeseen tulee se tuolloin kuvata sellaisena kuin se on. Ja Oldboyssa niin väkivallan kuin myös muiden viittausten tuli olla sellaisia, että ne tukivat tarinaa, joten olisi ollut varsin absurdia lähteä karsimaan tätä näkemystä tai vielä pahempaa, ryhtyä muokkaamaan Joe Doucettin (Brolin) ja Marie Sebastianin (Olsen) suhdetta siveellisemmäksi. Nyt vedettiin kunnolla loppuun saakka ja niinpä isä pääsi nussimaan tytärtään - tietämättään tosin. Ja nähtiin teon raadolliset seuraukset.

Brolin oli minusta vakuuttava Doucettina eikä Olsenkaan huono ollut Mariena, mutta näistä kahdesta Olsen oli kuitenkin minusta selkeästi heikompi pari ja hänen työhön jäi enemmän toivomisen varaa. Mutta en kuitenkaan osaa oikein sanoa, että mitä kaikkea Olsenin olisi pitänyt tehdä paremmin, ehkäpä tiettyä herkkyyttä ja tunnetta olisi saanut olla enemmän.

Kokonaisuutena Spike Leen Oldboy on minusta katsottava leffa ja vähintäänkin keskitason elokuvasta voidaan puhua kun otetaan puheeksi Leen näkemys Oldboystä. Paljon huonompaan näkemykseen olisi voitu päätyä, joten kyllä silmissäni Lee veti pisteet kotiin.

vlad.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eilen oli Oulussa HIFK:n matsin ja junanlähdön välissä aikaa tapettavana kolmisen tuntia ja kun sää ei suosinut, tuli se kulutettua suurimmaksi osaksi leffateatterissa. Aikatauluun sopivia vaihtoehtoja oli kaksi: joku nimen perusteella totaalinen chickflick ja Pompeji 3D. Kauempana keskustasta sijaitsevassa Starissa pyörinyt The Grand Budapest Hotel olisi kyllä ollut valintani, mutta aikataulu olisi mennyt turhan tiukaksi. Pompeiji se olkoon siis, etenkin kun 3D-leffa oli minulta aiemmin kokematta (joo, käyn leffassa varmaan keskimäärin kolmen vuoden välein). Olen nähnyt huonompiakin leffoja, mutta kyllä se tihkusateessa kävely olisi silti voinut olla viihdyttävämpi kokemus ja ainakin realistisempi 3D-kokemus.

Leffan juoni on siis se, että kalisutellaan miekkoja ja siinä sivussa odotetaan koska posahtaa. Lisäksi... no, siinä se oikeastaan olikin. Gladiaattorikatastrofielokuva - liekö lajinsa ensimmäinen? Kiefer Sutherland veti kyllä hyvän roolin.
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
Chronicle vaikutti pitkään tylsältä teinileffalta mutta onneksi loppu pelasti paljon. Lyhyesti: 3 kaverusta saa supervoimia ja kaikki menee alkuun leikkien kunnes yhtä kaverusta alkaa ahdistamaan oikein kunnolla.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ethan ja Joel Coenin Burn after reading on... hmmm... minusta hyvä elokuva ja hieno komedia, mutta kokonaisuudessaan se ei yltänyt sille tasolle mitä se parhaimmillaan oli eli elokuvana se oli hiukan epätasainen - mutta tämä arvio voi olla hyvinkin virheellinen, koska elokuvagenrestä komediat on eräs niistä joista en erityisemmin pidä, toki laadukkaat komediat kun Burn after reading ovat poikkeus. Tunnustan, että minun on siis hyvin vaikea arvioida tasapuolisesti komedioita verrattuna vaikkapa laadukkaaseen draamaan (jossa toki voi olla komediallisiakin piirteitä) tai trillereihin tai sotaelokuviin - jotka ovat minulle kaikella tapaa tutumpi ympäristö.

Burn after reading oli komedia sävytettynä draamallisilla piirteillä ja se onnistui oivallisesti sovittamaan yhteen monenlaista maailmaa raadollisista vakoilupiireistä lähtien ja päätyen suurvaltapolitiikan kautta höhliin kuntosalityöntekijöihin, jotka nyt vaan yksinkertaisesti sattuivat haukkaamaan väärästä omenasta ja tarttumaan sellaiseen tehtävään missä olisi kannattanut painaa villaisella kaikenmoiset haaveet rikastumisesta. Tai no kyllähän Linda Litzke (oivallinen Frances McDormand, joka tosin Fargossa oli monin verroin parempi) sai sen mitä halusi, mutta toisaalta höhlä Chad Feldheimer (Pitt'in kipeä suonenveto, saattoi todellakin luulla, että hän on niin typerä kuin roolissa oli) ei nyt ihan saanut sitä mitä kenties halusi - jollei salaisena toiveena ollut ysimillisen saaminen päähän.

Tässä aivan viimeisimpinä aikoina en ole nähnyt John Malkovichilta hienoja rooleja mutta Coenin veljesten Burn after readingissä hän oli minusta juuri sellainen kuin pitkin ja saatoin kuvitella - totaalinen sekopää analysoija, jolla keitti yli hetkessä ja joka oli kaikella tapaa tragikoominen hahmo. Ja aivan kuten hän, George Clooney Harry Pfarrerina oli hyvä roolissaan ja se täydellistä naistenmiestä ja machoa näytellyt mies paljastui lopulta melkoiseksi luuseriksi - ehkäpä olisi kannattanut vaan panostaa niiden seksikoneiden rakentamiseen machoilun sijaan...

Mutta kokonaisuudessaan elokuva ei kuitenkaan noussut loistavaksi vaan se oli - ja on edelleen - hyvä genressään. Ei myöskään Coenin veljesten parhaimpia elokuvia, mutta oikeastaan tämä osoittaa veljesten tason, Burn after reading on heidän listallaan vain ja ainoastaan hyvä elokuva, jonku toinen ohjaaja samaisen elokuvan ohjattuaan voisi hehkutella saavuttaneensa jotain erinomaista!

vlad.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Pitääpäs taas otta Burn After Reading katseltavaksi. Yksi allekirjoittaneen suosikkeja genressään. Burn After Reading jakaa yleensä vahvasti mielipiteitä. Tai ainkin omassa kaveriporukassa osa vihaa ja pitää elokuvaa sysipaskana, ja sitten taas osa (minä mukaanlukien) on sitä mieltä, että tuo on yksi parhaimmista komedioista koskaan.

Ja ole vladin kanssa samaa mieltä Malkovichista, sopi rooliin kuin nenä päähän. Sana fuck lähtee sillä raivolla millä sen pitääkin.

Youtubesta meikäläisen suosikkikohtaus elokuvasta. "I thought you might we worried about the security of your shit", "YES YES, this is Osborne Cox, who the fuck are you". Aivan loistavaa.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olen tämän vuoden puolella nähnyt Gravityn - tämän oscar-voittajan ja niinpä tietyllä tapaa oli mielenkiintoista verrata siihen Sebastián Corderon ohjaamaa Europa Reportia.

Alkuun on todettava, että visuaalisesti Gravity pyyhki Europa Reportilla avaruuden tunnuslukuja mutta... ollakseni täysin rehellinen niin siihen se sitten jäikin. Gravity on ja oli visuaalista ilotulitusta ja näyttävää kuvausta, mutta Europa Reportiin verrattuna sen sisältö oli huomattavasti ohuempi. Gravityssä tavoitettiin se tuskallinen tuntu loppujen lopuksi vain muutamassa kohdin ja oikeastaan yhdessä kohdin oli todellakin sellainen tunne, että Sandra Bullockin näyttelemä Ryan Stone on sekoamassa kun vastaavasti Corderon Europa Reportissa oli todella usein - lähes jatkuvasti - pinnalla sellainen tunne, että nämä avaruuslentäjät kamppailevat hengestään ja ettei ole varma siitä, että heistä kukaan tulee pelastumaan.

En tiedä kuinka paljon Europa Reportista puhuttaisi elokuvana jos siinä olisi ollut tähtinä Bullock ja Clooney tai joku muu edes jollain tasolla tunnettu näyttelijä. Nyt käytännössä kaikki näyttelijät olivat kaikella tapaa tuntemattomia suuruuksia ja tämä jos mikä oli selkeällä tavalla elokuvan vahvuus, katsoja ei voinut edes nimen perustella päätellä mitään siitä, että mikä näyttelijän hahmon kohtalo elokuvassa on. Se saattoi olla ihan mikä tahansa kuoleman ja selviämisen välillä. Ja yleensäkin elokuvassa oli onnistuttu kätkemään varsin hyvin se, että mikä avaruuslentäjien kohtalo loppujen lopuksi on - selviävätkö he vai eivät.

Minusta Europa Reportin koko paketti oli riittävän toimiva ja se pysyi kasassa koko elokuvan ajan ja on aivan pakko tunnustaa, että minulle kyseessä on kenties paras ns. todellisia avaruuslentoja kuvaava leffa tässä viimeisimpien vuosien kuluessa. Kyseessä ei ollut mitään yltiöpäistä scifiä tai seikkailua avaruudessa vaan retki Jupiterin Europa kuulle, joka teoriassa on ihmiskunnan tavoitettavissa nykyisin laittein - tai hiukan hankkeeseen panostamalla.

Elokuvassa kiehtovalla tapaa sai piilomainontaa myös jokunen todellinen yhtiö, voi olla, että osin tahtomattaan - tai Volga Dneprin kohdalla tarkoitus oli mitä suurimmalla todennäköisyydellä haluttu.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Ivan Reitmanin Ghostbusters ei ole minulle mikään aivan tuntematon elokuva vaan olen nähnyt sen joskus vuosikymmeniä sitten, nyt se tuli sitten katsastettua uudelleen kun tuossa taannoin ostin sen kokoelmiini. Hmmm... mitäpä siitä sitten sanoisin.

On viisainta olla aivan rehellinen, etenkin itselleni, ja tunnustettava, että minusta se oli loppujen lopuksi varsin harmiton komedia - sellainen jonka katsoo kerran tai korkeintaan kaksi, mutta joka ei millään muotoa kuitenkaan ole sellainen elokuva, että sen pariin olisi pakko palata säännöllisesti - tai näin minä asian näen. Joku toinen näkee leffan toisin ja se hänelle suotakoon.

Kyllähän Ghostbusters hymyilytti minua ja nauroinkin jopa pari kolme kertaa, mutta minusta siitä puuttui jotain olennaista - tai oikeastaan ei siitä välttämättä puuttunut mitään, mutta minuun kolahtavat enemmän toisentyyppiset komediat, silloin kun yleensäkään kolahtavat. Joko kyseessä on oltava selkeän draamakomedian, jolloin ne elämän tapahtumat tuovat komediallisen säväyksen elokuvaan tai sitten elokuvan on komediallisin keinoin oltava pisteliäs ja piikittelevä ynnä tarkkanäköinen, kuten loistava Monty Pythonin Life of Brian. Tai sitten komedian on siirryvä mustanhuumorin puolelle hyvin voimallisesti tai oltava suorastaan myötähäpeää herättävä kohtauksiltaan jotta se minuun todella syvällisesti iskisi - kuten osa mr. Bean lyhytfilmeistä on ja Mr. Bean - Äärimmäinen katastrofielokuvassa tätä tasoa myös paikoin hätyyteltiin. Ja inhimillisellä tapaa loistavia ovat myös monet varhaiset komediat. Mutta mitään tällaista tasoa Ghostbusters ei minusta saavuttanut tai hätyyttänyt, se ei ollut edes riittävän korni ollakseen oivallinen komedia, joten veikkaanpa, että se tulee jatkossa pölyttymään kokoelmissani ja katson sen kenties parin vuosikymmenen kuluttua nähdäkseni sen mahdollisesti uusin silmin.

Mutta Ghostbustersin jälkeen etenkin Bill Murray on tehnyt huikaisevan hienon uran ja Lost in Translationissa hän hipoi täydellisyyttä. Ja vaikka Sofia Coppolan Lost in Translation on laskettavissa draamaksi, piti se sisällään useita mustanhuumorin sävyttämiä komediallisia jaksoja, jotka Ghostbustersista uupuivat liki täysin.

vlad.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Pitkästä aikaa tuli katsottua Vietnam sotaan liittyvä elokuva, kyse on ennemminkin "pakotarinasta" eli Werner Herzogin ohjaamasta ja Christian Balen tähdittämästä Rescue Dawnista.

Elokuva pohjautuu Dieter Denglerin (Christian Bale roolissa) tarinaan, mutta en ole juurta jaksain tutkinut kuinka orjallisesti elokuva noudattaa Denglerin tarinaa - onko se todella napakka kuvaus alasampumisesta Laosin yllä Vietnamin sodan alkupuolella ja siitä vangituksi joutumiseen Laosiin pienelle vankileirille keskelle viidakkoa. Ja lopulta pakoon leiriltä, selviytymiseen viidakosta ja lopulta onnekkaaseen pelastautumiseen. Tai kuinka tarkkaan tapahtumat leirillä elokuvassa todella noudattivat todellisia tapahtumia - olivatko vankien suhteet sellaiset kuten ne elokuvassa on kerrottu, oliko Gene (eli Eugene) todellisuudessa niin itsekäs ja epätasapainoinen millainen kuva hänestä elokuvassa on luotu. Se on kuitenkin varmaa, että Dieter Dengler pelastettiin viidakosta ja sittemmin hän toimi koelentäjänä eri tahoilla, mutta se mitä vankeudessa tapahtui voi olla kovinkin värittynyt näkemys tapahtuneesta.

Elokuva ei minusta ollut voimakkainta Herzogia, mutta ehdottomasti kuitenkin keskitasoa parempi elokuva ja sen välittämä kuva ihmisistä, vangeista ja vangitsijoista, oli kaikesta huolimatta varsin inhimillinen ja todellisen oloinen - aivan hyvin voi kuvitella, että tapahtumat pienellä leirillä ovat kehittyneet nähdyllä tavalla ja konflikteja vankien kesken on syntynyt tilanteissa joissa syttyy eturistiriitoja. Ja jokainen varmasti ymmärtää, että epämääräinen tulevaisuus leirillä - osa oli ollut vankeina jo vuosia - syö miestä ja nostaa pintaan samalla vähemmän mairittelevia puolia persoonasta. Ja tässä kuvauksessa Herzog onnistui minusta ihan hyvin, olivatpa ne sitten kuinka todellisia tahansa.

Näyttelijöistä kolmikko Bale Dieter Denglerinä, Jeremy Davies Genenä eli Eugenena ja Steve Zahn Duanena onnistuivat rooleissaan oikein hyvin. Itse asiassa tietyllä tapaa Davies Genenä onnistui paikoin parhaiten, hän tietyllä tapaa onnistui kuvaamaan oman hahmonta tuntemuksia minusta parhaiten ja luomaan hänestä - inhottavan mutta inhimillisen - kuvan. Sen sijaan Bale oli parhaimmillaan vasta aivan elokuvan loppupuolella mielenterveyden tehdessä jo tepposiaan viidakon kätköissä ja Duanen jäätyä matkalle. Mutta vankeudessa, leirillä ollessa, inhottava ja itsekkään oloinen Davies Genenä oli eräällä tapaa parhain ja samalla koskettavin hahmo.

Jeremy Davies oli aiemmin minulle tuttu oikeastaan Uphamina Pelastakaa sotamies Ryanista, jossa hänen roolinsa ei mikään sankarillinen ollut vaan ennemminkin pelokas ja liki arkajalkamainen, koituen näin taistelutovereiden kohtaloksi. Zahn sitä vastoin on minulle liki tuntematon näyttelijänä - en muista häneltä kovinkaan montaa roolia, jos ainoatakaan. Ja kun en Dallas Buyers Club'iakaan ole nähnyt vielä niin en osaa hänen roolista siinäkään mitään sanoa.

Kaikkiaan Rescue Dawn oli kuitenkin positiivinen kokemus ja miellyttävä tuttavuus. Hiottavaa ja parannettavaa jäi mutta en mitään täydellistä elokuvaa odottanutkaan, joten käytännössä sain sitä mitä odotinkin.

vlad.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Herzog on aiemmin tehnyt dokumenttielokuvan samaisesta Dieter Dengleristä eli elokuvan Little Dieter Needs To Fly vuodelta 1987. Rescue Dawn on ns. fiktionaalisempi tulkinta tästä Vietnamin vankeudesta ja paosta.

Gene DeBruin ei todellisuudessa ollut ilmeisesti ollenkaan niin itsekäs ja epävarma kuin elokuvassa, ainakin sekä DeBruinin veli että eräs leirin muista selviytyjistä väittää miehen olleen hyvinkin epäitsekäs, muita auttava ja muutenkin erilainen. Lisäksi pakosuunnitelmaa oli suunniteltu porukalla jo ennen Denglerin tuloa.

Herzog on kertonut, ettei ole tiennyt näistä asioista ja tosiaan Rescue Dawn on elämäkerrallisena elokuvana mielestäni oivallinen teos, mutta tosiaan pitkälti Denglerin omiin muistoihin ja elämäkertaan nojautuva, ei mitenkään erityisen neutraali tulkinta tapahtuneista. Se on tietysti selvää, että kriisitilanteissa jokaisella on niistä omat muistonsa ja tulkintansa, ja tuskin Dengler tarkoituksella on vääristellyt vuosien takaisia tapahtumia.

Steve Zahnin roolisuoritus oli hyvä, kuten Zahnilla yleensäkin. Zahn on tuttu muun muassa "X-sukupolven" elokuvasta Reality Bites, Tony Scottin Crimson Tidesta ja Miehet elämässäni -elokuvasta. Indie-komedia Happy, Texas oli myös varsin hauskaa, kevyttä komediaa jossa Zahn oli pääosassa.
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Pictures & Photos of Mel Gibson - IMDb

Cannesissa napatuissa kuvissa esiintyvä Mel Gibson on näköjään käynyt vähän salilla Expendables-porukan kanssa.

Samaisesta tilanteesta tuli katsottua näyttelijöiden haastatteluja ja Lundgren totesi omassaan, että leffasarjan ykkösosa oli aika rankka, kakkonen enemmän huumoripitoisempi ja kolmonen olisi sitten joku näiden välimuoto. Pidin itse kakkosen huumorista varsin kovasti, eli sitä toivoen jatkossakin (se typerä huumori nyt vaan kuuluu asiaan näiden tyyppien leffoissa). Mielenkiinnolla odotellen.
 

Andji

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kulloinkin minkäkin liigan hallitseva mestari
Miika Nousiaisen huikea romaani Vadelmavenepakolainen on tiettävästi siirretty valkokankaalle.

Ensimmäinen traileri on jo julkaistu: Ilta-Sanomat: Vadelmavenepakolainen elokuvaksi -katso traileri

Pelonsekaisin tuntein odotan tätä elokuvaa. Nähtävähän se on, mutta mielessä vaanii Arto Salmisen Varaston elokuva-adaptaatio. Ei se huono ollut, mutta loppu melkein pilasi koko elokuvan. Saa nähdä aiotaanko Vadelmavenepakolaistakin sokerikuorruttaa siten, että se uppoaa suurempaan yleisöön. Saa myös nähdä ovatko kirjan Thaimaa-kohtaukset mukana elokuvassa ja missä ne on kuvattu.
 

Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Eipä tuo uusi Godzilla suurta vaikutusta tehnyt. Hyvältähän se näytti, mutta kovin ontto oli sisältä. Ihmishahmoista yksikään ei ollut millään tavalla kiinnostava (no ehkä Cranstonin näyttelemän kaveri) ja "tarina" oli yhtä tyhjän kanssa ja vain lista syitä saada CGI:ta ruudulle. Ja ne monsterin päästelemät äänet (sama ääni kuin kaikilla elokuvahirviöillä Jurassic Parkista alkaen) alkoivat ärsyttää jo leffan puolivälissä (kaveri lanseerasi hyvän termin "vuvuzilla").

No oli se sentään parempi kuin edellinen jenkkien yritys. Ja jatko-osaa kuulemma puskee. Ei varmaan tarvitse nähdä.

Eikä tarvitse tulla sanomaan "no mitä sä sitten odotit?". En odottanut juuri mitään, ja juuri sitä sain.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Katselin elokuvan Pompeji (2014) - IMDb.

Kertoo siis Pompeijin viimeisistä päivistä ja tulivuorenpurkauksesta.

Mielestäni elokuva on täydellinen esimerkki siitä, miten tehdään äärimmäisen paska elokuva erikoistehosteilla ja tietokoneella, ilman järjen häivääkään.

Irtonaisia huomioita:

- tapahtumat ovat epähistoriallisia, samoin lavastus, puvustus.
- päähenkilöt ovat surkeasti käsikirjoitettuja, puuttuu kaikki syvyys hahmoista.
- äärimmäisen epäuskottavat juonenkäänteet, ylhäinen neito rakastuu yhdessä illassa alhaiseen gladiaattori-orjaan
- Tietokoneella tehdyt taustat näyttävät todella feikiltä.
- yritetty kopioida tv-sarjaa Spartacus tuomalla peliin gladiaattori-kortti, tässäkin on epäonnistuttu --> gladiaattorien välille syntyy veljeys, kunnioitus ja luottamus, tämä kaikki kahdessa päivässä.
- haluttu tehdä k12-elokuva, väkivaltaa sisältäneet kohtaukset ovat käytännössä verettömiä, ei vaikuta uskottavalta tämäkään.

Siis ihan uskomatonta SKEIDAA, ei voi kuin hämmästellä, mitä varten tällaista scheissea on tehty.

Surulliseksi vetää...jos miettii vaikka pieteetillä tehtyä tv-sarjaa Rooma, niin kuvaavaa on, ettei sarjasta koskaan tullut mitään jättisuurta yleisömenestystä. Ehkä tällaiset Pompeii'n kaltaiset tekeleet sitten tuntuvat paremmilta katsojan silmään.
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
Pompeiji oli kuin todella huono kopio elokuvasta 2012, joka sekään ei ollut mikään mestariteos. Onneksi en odottanut leffalta mitään, niin ei voinut edes pettyä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Lähinnä tässä ihmetyttää, että olette ylipäätään lähteneet edes katsomaan tuota elokuvaa (Pompeji) teatteriin? Minulle ainakin jo trailerin näkeminen imdb:n kautta ja viimeistään sitten elokuvateatterissa aiheutti sellaisen vastareaktion, että ei tulisi mieleenkään tuhlata vähäisiä ropoja ja mennä katselemaan tuo teos.

Joskus vaan pelkästä trailerista tietää, että juttu on silkkaa kukkua. Ei sillä, etteikö ohilaukauksia olisi silti tultu nähtyä teattereissa, mutta nettiaikakaudella vähemmän, kun tosiaan trailerit on ulottuvilla ja muutenkin arviot ja näkemykset elokuvista (tosin varon, etten lueskele lefffa-arvosteluja liikaa ja liian tarkkaan, koska ne voi antaa vääriä odotuksia elokuvaa kohtaan.)
 

alwahla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flames, Canadiens, Kraken, HIFK
^ En ole vuosiin käynyt leffateattereissa katsomassa leffoja. Koin tuon jonkin sortin elämyksen ihan kotisohvalla netistä katsoen.
 

abianos

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, suomalaiset
Lähinnä tässä ihmetyttää, että olette ylipäätään lähteneet edes katsomaan tuota elokuvaa (Pompeji) teatteriin? Minulle ainakin jo trailerin näkeminen imdb:n kautta ja viimeistään sitten elokuvateatterissa aiheutti sellaisen vastareaktion, että ei tulisi mieleenkään tuhlata vähäisiä ropoja ja mennä katselemaan tuo teos.

Joskus vaan pelkästä trailerista tietää, että juttu on silkkaa kukkua. Ei sillä, etteikö ohilaukauksia olisi silti tultu nähtyä teattereissa, mutta nettiaikakaudella vähemmän, kun tosiaan trailerit on ulottuvilla ja muutenkin arviot ja näkemykset elokuvista (tosin varon, etten lueskele lefffa-arvosteluja liikaa ja liian tarkkaan, koska ne voi antaa vääriä odotuksia elokuvaa kohtaan.)

Älkööt kukaan mielessään miellä minua minkään sortin elitistiksi, mutta itselleni jo se, että elokuva pyörii suomalaisessa elokuvateatterissa kertoo USEIN (ei aina, mutta valitettavan usein) elokuvan katsomattomuuden puolesta. En voi olla ainoa, joka osaa 97% leffateattereissa pyörivien elokuvien trailereista kertoa suurin piirtein mitä elokuvassa tapahtuu. Helvetin tylsää käydä vain toteamassa omat arvauksensa oikeiksi.

Vladinkin mainitsema Old Boyn jenkkiversio täytyy katsastaa! Alkuperänen on viime vuosien suosikkileffojani! Toi sai mut kiinnostumaan etelä-korealaista leffoista. Monet korealaiset on mukavia sekotuksia Hollywood-äksöniä, aasialaista sekopäistä huumoria ja eurooppalaista yllätyksellisyyttä. Osaiskohan joku nimetä joitain omasta mielestään katsomisen arvoisia korealaisleffoja? Genrellä ei niin väliä. Viimeiset ite katsomani on just Old Boy (tulee n. kerran vuodessa katottua), The Good, the Bad, the Wierd, Brotherhood of War ja Memories of Murder eli noita ei kannata mainita.

Viimesin kattomani elokuva oli toi Django... Mikähän sen nimi olikaan? Siis Tarantinon kai uusin leffa. Satuin kiipeenä löytämään Viaplaystä ja tykkäsin kovasti. Kertoo siis pvapaasta mustasta miehestä orjien Yhdysvalloissa. Hän lyöttäytyy erään valkoihosen matkaan ja yhdessä pyrkivät vapauttamaan tämän entisen orjan vaimon, joka eräällä farmilla on orjana. Mietin et on jotenkin massasta poikkeavaa ja raakaakin menoa. Tämä selittyikin sitten, kun huomasin olevan Tarantinon käsialaa. En miehen elokuvista Kill Bill vol. 1:stä lukuunottamatta mitenkään erityisesti pidä ja etenkin Kunniattomat paskiaiset oli jotenkin kunniaton ja paska, mutta hänen tapansa kuvata väkivaltaa on toki toimiva ja tekee tästä muutenkin toimivasta Djangosta yhä toimivamman.

Edit: Muistinkin leffan aivan väärin. Ehkä oli liikaakin kuumetta tota kattoessa!?! Olin siinä kyllä muutaman ryypynkin ottanut... Eli Django oli orja, jonka toi valkoihonen palkkionmetsästäjä hankki itselleen, koska tämä pystyisi auttamaan häntä nappaamaan eräät veljekset, joista saisi mukavan kiinniottopalkkion. Vastapainoksi lupasi vapauttaa homman jälkeen Djangon. Ja toki Djangon vaimokin pyritään vapauttamaan.
 
Viimeksi muokattu:

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
^ En ole vuosiin käynyt leffateattereissa katsomassa leffoja. Koin tuon jonkin sortin elämyksen ihan kotisohvalla netistä katsoen.

Piratismi valitettavasti varmistaa sen, että elokuvateattereihin ei aina niin laajaa valikoimaa tule, koska piratismin tuottamien tappioiden vuoksi elokuvateatterien on pelattava varman päälle ja otettava Pompeijit sun muut teattereihin.

Moraalikysymyksetkin sivuuttaen elokuvateatteri on se ainoa oikea tapa katsoa monet elokuvat, sinne ne on tarkoitettukin. Kotonakin on hyvä elokuvia katsoa, mutta elokuva kuin elokuva on parhaimmillaan teatterissa. Ei se ole ihan sama, vaikka mikäs siinä kotona katsoessa laillisesti ostettua tai vuokrattua teosta.

Eikä elokuvissa käynti edelleenkään niin kauheasti maksa, vaikka hinnat ovatkin kohonneet varsinkin viikonloppunäytöksiin. Alelippuja ja päivänäytöksiä on. Monet ihmiset, jotka valittavat elokuvalippujen kalleutta pistävät kuitenkin surutta viinaan rahaa joka viikko kaksi- tai kolminumeroisen luvun euroja.

Kotiuduin juuri elokuvateatterista, jossa katsoin X-Men: Days Of Future Pastin, joka oli kutakuinkin juuri niin erinomainen teos kuin odotinkin, ja se teki hienosti kunniaa alkuperäiselle tarinalle (Ryhmä-X 10/1985), joka aikoinaan teki järisyttävän vaikutuksen kun sen luin lokakuussa 1985.

Kahden eri aikakauden Ryhmä-X:n yhdistävä elokuva oli myös näytelty hyvin. Oscar-voittajia ja -ehdokkaita nyt pursui joka kohtauksessa, mutta James McAvoy veti ehdottomat pohjat nuorena Charles Xavierina. Bryan Singerin paluu X-elokuvien puikkoihin tapahtui tyylillä ja intensiteetillä. Kotiin tämänkin heti ostan kun se saataville tulee, mutta teatterissa nämä pitää kokea jotta elämys on parhain mahdollinen. Kotona saattaa esimerkiksi missata sivuosissa vilahtavat maestrot eli käsikirjoittajasuuruuden Chris Claremontin sekä Len Weinin, modernin Ryhmä-X:n luojan.

Lopputekstien jälkeen tuli kutkuttava kohtaus, joka antaa osviittaa suunnitteilla olevaa X-Men: Age of Apocalypsea varten. Nomen est omen pätee tuonkin kohdalla.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Tämän vuoden puolella olen katsonut kokeilevasti elokuvat Syntinen kääpiö ja Wham! Bam! Thank You, Spaceman! ja nyt viimeisenä samaan sarjaan kuului japanilainen Noribumi Suzukin leffa Sex and Fury vuodelta 1973, joka em. kolmikosta on kaikesta huolimatta ehein kokonaisuus vaikka sekään ei omassa luokituksennai korkealle tasollisesti noussut.

Wham! Bam! Thank You, Spaceman! on kenties surkein elokuva jonka olen koskaan katsonut, surkeudessaan se oli niin surkea ettei se edes herättänyt minussa myötätuntoa tai kiinnostusta, se oli kaikella tapaa elokuva, joka ei herättänyt minussa positiivisia tunteita, jopa sen katsominen alusta loppuun oli varsin tuskastuttava kokemus jota en todellakaan halua toistaa. Siihen verrattuna Syntinen kääpiö oli "hyvä" leffa vaikka sekin kuuluu kaikella tapaa tämän vuoden surkeimpien katsomieni elokuvien joukkoon, josta kolmikosta ehdottomasti paras on Suzukin leffa Sex and Fury ja siinä oli jopa aineksia kohtalaisen hyvään elokuvaan, mutta kokonaistyöskentely oli lopulta sen verran epävakaata ja tasapainotonta ettei elokuvaa voi kuitenkaan tyydyttäväksikään kutsua - tai sen on korkeintaan juuri ja juuri tyydyttävä elokuvana.

Suzukin elokuvan tarina oli kohtuullisen toimiva ja rakenteensa puolesta se oli suhteellisen uskottava, tarinasta olisi jopa saanut pienellä hiomisella todella hyvän tai hyvä ohjaaja olisi tarinan nykyrungosta muodostanut oivallisen elokuvan, joka olisi kantanut pitkälle ja joka muistettaisi kenties muunakin kuin "villeimpänä, väkivaltaisimpana ja viihdyttävimpänä japanilaisena sexploitaatioelokuvana". Sikäli harmi, koska loppujen lopuksi hyvin pienin kokonaisvaltaisin muutoksin tämä elokuva olisi kaikella tapaa toisessa kategoriassa omalla arvosteluasteikollani, mutta kaikkiaan mielenkiintoinen tuttavuus mutta en kuitenkaan tiedä jatkanko enää täst' edespäin tutustumismatkaa sexploitaatioleffojen parissa vai jääkö se tähän, näihin kolmeen keskenäänkin kovin epätasaiseen elokuvaan joiden välillä on tasollisesti lopulta yllättävänkin suuria eroja. Surkeinta en voi suositella kenellekään, mutta Suzukin Sex and Fury'a sentään jollekulle kokeilunhaluiselle japanilaisen elokuvan ystävälle. Huomioidaan kuitenkin se ettei näitäkään kolmea leffaa kannata edes vertailla keskenään, niin suuri ero niiden välillä on - niin surkea Wham! Bam! Thank You, Spaceman! todellisuudessa on.

vlad.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Wham Bamissa on se hyvä puoli kuitenkin, että se asettaa selkeän pohjastandardin, johon vertailla huonoja elokuvia. Lopuksi sitä saattaa todeta, että joku huonoksi mielletty elokuva oli kyllä huono, mutta ei niin huono kuitenkaan. Absoluuttinen pohja on aina hyvä olla olemassa.

Minun viime vuonna katsomistani elokuvista Wham Bam ei ollut (kenties valitettavasti) lähelläkään huonointa katsomaani elokuvaa. Sen kunnian saa italialainen Porno Holocaust, joka on kammottavin mahdollinen pornon ja zombie-kauhun yhdistelmä mitä kuvitella saattaa. Ja minä voin kuvitella paljon, nähtyäni elämäni aikana melkoiset määrät italokauhua ja vielä enemmän pornoa.

Wham Bamin absurdin surrealistisesta psykedeelisyydestä ja viiden sentin foliolavasteista jopa nautin omituisella, lievästi masokistisella tavalla, mutta Porno Holocaustin kohdalla "cruel and unusual punishment"-pykälä täyttyisi lainsäädännöstä heittämällä.

Kammottavaa pornoa, jossa päähuomio on viiksekkään italomiehen peräpukamissa. Kammottavaa "kauhua", jossa tökeröin zombiemutantti koskaan raiskaa hengiltä lahnana makaavan naikkosen ja mökeltää hitaasti vaappuen. Tämäkin on siis suomi-julkaisu, tätä on kansakunta odottanut kaikki nämä vuodet.

Katso Porno Holocaust, niin unohdat Wham Bamin. Taattua "laatua" italokulttiohjaaja Joe D'Amatolta. Traileri on YouTubessa.
 

SamSpade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ikurin Vire
Vladinkin mainitsema Old Boyn jenkkiversio täytyy katsastaa! Alkuperänen on viime vuosien suosikkileffojani! Toi sai mut kiinnostumaan etelä-korealaista leffoista. Monet korealaiset on mukavia sekotuksia Hollywood-äksöniä, aasialaista sekopäistä huumoria ja eurooppalaista yllätyksellisyyttä. Osaiskohan joku nimetä joitain omasta mielestään katsomisen arvoisia korealaisleffoja? Genrellä ei niin väliä. Viimeiset ite katsomani on just Old Boy (tulee n. kerran vuodessa katottua), The Good, the Bad, the Wierd, Brotherhood of War ja Memories of Murder eli noita ei kannata mainita.

Ei Korean mutta Raid ja Raid 2 (enkä nyt tarkoita näitä kotimaisia poliisileffoja...)
The Raid 2: Berandal - Red Band Trailer (2014) [HD] - YouTube

Sitten Koreaan.
Tidal wave/Tsunami
Korean Movie: Tsunami - YouTube
Haeundae (2009) - IMDb

Ja toinen, The tower
Ta-weo (2012) - IMDb
 

ChosenTwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalaiset NHL:ssä
Edge Of Tomorrow katsottu. Pitkään tuli tätä odoteltua, kun Cruise ja Sci-Fi kuulostivat oitis hyvältä yhdistelmältä. Ja sitähän se olikin. Samaisen ysin annoin arvosanaksi tälle, kuin viime vuoden loistavalle Oblivionille.

Ja sitten IMDb:ssäkin tuntuu porukka vain itkevän, että Cruise tekee skeidaa ja ura on ohi. Jos Mission: Impossible - Ghost Protocol, Jack Reacher, Oblivion ja Edge Of Tomorrow ovat skeidaa, niin toivon samanlaista "laskusuhdannetta" kaikille fanittamilleni näyttelijöille. Tuossakin siis neljä leffaa viimeiseltä neljältä vuodelta ja alin antamani arvosana tuossa sakissa on 8.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös