Cate Shortlandin Lore. Kyseessä on hiukan kliseisesti alkava elokuva toisen maailmansodan lopusta, siitä kuinka SS-upseeri perheineen tekee pakoa syrjäseuduille vihollisen hiljalleen miehittäessä maata ja samalla maan alkaessa polttaa tämän upseerin ja hänen vaimonsa ja sen myötä koko perheen jalkojen alla. Lähtö on juuri sellainen millaisena se kaikissa vastaavissa elokuvissa tai sarjoissa on nähty, pakataan tavaroita, poltetaan arkaluontoista aineistoa - sellaista mikä ei saa jäädä liittoutuneiden käsiin, pistetään perhe kasaan ja autoon ja ennen lähtöä ammutaan perheen koira. Perin tyypillistä ja tavanomaista, ikävä kyllä minua alku ei juurikaan sykähdyttänyt koska se oli liian ennalta arvattava.
Mutta elokuva alkoi nostaa tasoaan hiljalleen, perheen pattua syrjäseudulle, isän jätettyä perheen sinne ja lopulta äidinkin oli hylättävä lapsensa. Tästä alkoi lasten selviytymistarina perheen vanhimman lapsen Loren (Saskia Rosendahl) johdolla, matka kohti mummia, joka asui miehitetyn Saksan toisella laidalla.
Tällä matkalla lapset joutuivat näkemään osin toisenlaisen Saksan, tekemisiin ihmisten kanssa joihin he eivät välttämättä juurikaan olleet aiemmin törmänneet eläessään sikäläisittäin yläluokkaista ja arvostettua elämää isänsä hoteissa. Matkalle osui ihmisiä jotka käänsivät heille selkänsä mutta toisaalta ihmisiä, jotka tappion jo koitettua luottivat vieläkin Führeriin ja olivat pettyneitä saksalaisiin, saksalaisiin jotka pettivät johtajansa. Nämä kuvaukset olivat tavallaan mielenkiintoisia, koska niihin oli saatu puettua erilaisten ihmisten tunnelmia ja aidoilta tuntuvia tunnelmia pettymyksestä ja kaihosta menneisyyteen - ja epäuskosta liittoutuneiden väitteitä kohtaan.
Lore sisaruksineen tapasi tällä matkalla myös arvoituksellisen Thomasin (Kai-Peter Malina), joka oli ihminen jollaisia Lore oli opetettu vihaamaan - vai oliko sittenkään? Minua henkilöistä viehätti juuri eniten tämä arvoituksellinen Thomas, joka kertoi olevansa juutalainen. Mutta tiettyjen tapahtumien myötä aloin kyllä jo varsin varhaisessa vaiheessa epäillä sitä, että onko hän sitä mitä väittää olevansa vai onko se vain keino pelastua miehitetyssä maassa. Loren ja Thomasin luottamuksen kehittymistä oli mielenkiintoinen seurata, tai sitä kuinka Loren oli vaikea luopua vihastaan juutalaisia kohtaan edes hetkenä jona vihan kohteeseen luottaminen olisi ollut ensiarvoisen tärkeää.
Elokuvassa hyvää oli se, että kerronnan kautta kaikkea ei selitetty aivan auki ja ettei ollut mitään onnellista loppua Loren ja Thomasin välillä, itse asiassa oliko lopulta kenekään kohdalla onnellista loppua. Oliko edes perille pääsy ja mummin hoteisiin pääseminen onnellinen loppu kun se kokemus minkä matka oli ihmismieleen jättänyt repi sitä hajalle ja se totuus mistä mummi puhui ei välttämättä kaikessa vastannut sitä mitä matkalla oli nähty.
Hiukan minua häiritsi se, että elokuva oli kauttaaltaan kuvattu kesällä ja syksyllä, jolloin aika jonka piti tulkintani mukaan kuvata kevättä ja alkukesää, oli kuitenkin aikaa jolloin luonto oli jo pitkällä kesässä. Mutta kaikkiaan elokuva oli kelvollinen, ei millään muotoa erinomainen tai loistava mutta ehdottomasti tasalaatuinen ja katsottava.
vlad.
