Kirjastosta saattaisi löytyä, ellei muuten niin tilaamalla jostain toisesta kirjastosta lainalle. En tiedä varmaksi löytyykö, mutta kyllä heiltä sen verran omituisia teoksia löytyy, ettei olisi mikään iso ihme. Vaikka sarjakuva onkin.
Totta kai löytyy kirjastoista. Monessa kirjastossa tai kirjastokimpassa on erinomainen sarjakuvakokoelma, sekä suomeksi että alkukieleksi. Sarjakuva on tarinankerrontamuoto ja taidelaji siinä missä muutkin, joten miksei sarjakuvateoksia olisi kirjastoissa? Watchmen ei edes ole ns. "omituinen teos" (jollaisia myös kirjastoissa on) vaan arvostettu alan klassikko.
Nykypäivänä iso osa kirjastoista on enemmän tai vähemmän kimpoissa keskenään, toisin sanoen usean kunnan kirjastot käyttävät yhteistä tietokantaa ja varausjärjestelmää. Esimerkiksi Turussa Vaski-kirjastoihin kuuluu 17 eri kunnan kirjastotointa, sama tietokanta sisältää 350 000 lainaajaa. Varausmaksun (1€) hinnalla saa varattua kirjan vaikka Turusta Uuteenkaupunkiin, jonne se kuljetetaan, ja teoksen voi palauttaa mihin kirjastoon lystää. Tampereen seudulla on vastaavanlainen Piki-kimppa, johon kuuluu Pirkanmaan alueen kirjastoja. Pääkaupunkiseudun asukkailla taas on Hesan ja naapurikuntien HelMet-järjestelmä.
Jos sattuu syystä tai toisesta asumaan jossain sellaisessa paikassa, jossa kirjastopalvelut ovat pienet eikä kirjasto kuulu mihinkään isompaan kimppaan, niin aina on kaukolainaus. Kaukolainapyynnön jättämällä maksat muutaman euron kaukopalvelumaksua, mutta haluttu teos kaukolainataan jostain toisesta kirjastosta omaan kirjastoosi ja kuljetetaan sinne.
Henkilökohtaisesti suosittelen Watchmenin kohdalla lukemaan kummatkin, sekä alkuperäisteoksen että suomennoksen. Minulla on kummatkin omassa hyllyssä. Mielenkiintoista kyllä alkuperäisteos on kirjastoaiheeseen liittyen kirjastopoisto, jonka ostin eräästä Turun lähikirjastosta varmaan jo kymmenisen vuotta sitten. Se oli sinne hankittu jo 90-luvulla.
Watchmenin kohdalla tekstin ohella yhtä olennaista on myös keskittyä kuvakompositioon ja siihen, miten yksittäiset tarinan luvut on sommiteltu ja minkälaisia detaljeja ne sisältävät. Eräskin tarinan luku on rakennettu symmetrisesti niin, että tietyt visuaaliset elementit palaavat luvun lopussa siihen mistä ne alkoivatkin. Muutenkin taustalla on jatkuvasti jotain, joka avautuu todennäköisesti vasta uudella lukukerralla. Näiden huomaaminen ei sinällään ole tarpeellista tarinan seuraamisen kannalta, mutta hienosti sekä teksti että kuvitus yltävät tasolle, joka on enemmän kuin osiensa summa.
Elokuvasta sen verran, että siitähän on sekä teatteriversio (joka on minusta oikein hyvä ja tarinan ideoita kunnioittava versio) että ohjaajan versio, johon on lisätty lähes puolisen tuntia kohtauksia ja otoksia, jotka ovat sarjakuvaa lukiessa tärkeitä, mutta elokuvaa katsoessa lähinnä syventäviä. Kumpikin versio puolustaa paikkaansa ja ohjaajan versiokin kannattaa katsoa.
Elokuvan lisä/taustamateriaalina myydään erikseenkin animaatiomerirosvoelokuvaa Tales Of The Black Freighter, joka on sarjakuvassa upotettuna itse varsinaiseen tarinaan ja toimii metatason narratiivina, mutta jota olisi ollut vaikea, ellei mahdoton ympätä sellaisenaan elokuvaformaattiin. Tästä syystä tämä tarina tehtiin lyhytanimaatioksi. Tales-dvd:n kylkiäisenä tulee myös pseudodokumentti, joka sekin perustuu sarjakuvan lisämateriaalien ja oleellisten taustatapahtumien yksityiskohtiin. Sarjakuvassa eräs päähenkilöistä on julkaissut aikoinaan omaelämäkerran, jossa hän paljastaa asioita edellisen supersankarisukupolven taustoista ja salaisuuksista. Elokuvan tuottajat käänsivät melkoisen nerokkaasti tämän elämänkerran 70-lukulaiseksi pseudodokkariksi, jossa kyseistä kirjan kirjoittajaa (elokuvan näyttelijä) haastatellaan tv:n talk show'ssa kirjastaan samalla kun luodaan katsaus supersankari-ilmiöön, kysellään kadunmiesten mielipiteitä ja pohditaan vapaana olevien supersankarien aiheuttamaa mahdollista vaaraa. Dokkarissa vilahtavat useat elokuvan näyttelijät elokuvarooleissaan.
Minusta tämä tapa tehdä sekä "ekstramateriaalia" että muuntaa sarjakuvan sisällä viitattu kirja elokuvan kylkiäisenä tulevaksi tv-pseudodokkariksi oli nerokas ja samalla myös osoitus siitä, että alkuperäisteoksen henkeä haluttiin kunnioittaa.
