Sisältää jonkinasteista spoilausta.
Leffamaratonin aikaansaannosta:
Henri-George Clouzot'n Pirulliset aloitti tämän "minimaratonin". Elokuva on saavuttanut kulttimaineen monien vannoutuneiden trillereiden ystävissä ja edelleen siinä on purevuutta vaikka leffan tekemisestä on aikaa vierähtänyt vuosikymmen jos toinenkin. Elokuvan ohjausoikeuksista kamppaili Clouzot'n ohella Alfred Hitchcock, häviten sen kuitenkin ensimainitulle, niinpä Hitchcock "tyytyi" ohjaamaan samojen kirjailijoiden toiseen novelliin pohjautuvan elokuvan, yhtälailla arvostusta saaneen Vertigo - punainen kyynel. Pirulliset on piinaavaa kuvausta, intohimoa ja toisen alistamista ja aliarvoimista ja väheksyntää sisällään pitävä elokuva. Elokuva, jossa tunteeton tyrannimainen perheenpää haluaa sanoa se viimeisen sanan. Vaimo sekä rakastajatar saavat yhdessä kokea päähänpistot ja julmuuden, haluten lopulta maksaa kaiken korkojen kera takaisin, mutta lopulta kaikki ei olekaan sitä miltä kaikki näyttää. Lopun juonikäänteet olivat paikoin ehkäpä hiukan teennäisiä mutta eivät ne juuri kokonaisuutta heikentäneet. Aikansa eräs parhaimpia trillereitä.
Michael Haneke'in aiempien elokuvien, erityisesti Funny Games'in myötä, osasin odottaa jotain poikkeuksellista katsoessani Valkoinen nauha - saksalainen lastentarina. Hienoa kuvauksessa oli se, että elokuva oli mustavalkoinen - laisinkaan korostuksia värikuvin ei oltu tehty (vrt. Spielberg ja Shindlerin lista) vaan kaikki asetetiin esille voimallisin mustavalkoisin asetelmin. Elokluvan teemaan, lasten ja kokonaisen kylän elämään ennen ensimmäisen maailmansodan tuulahduksia opettajan silmin katsoen en puutu nyt tarkemmin. Sen tyydyn toteamaan, että elokuva itsessään herätti paljon kysymyksiä ja antoi myös osaan vastauksia mutta perimmäiseen kysymykseen se ei vastannut - kuka oli vastuussa kaikista oudoista tapahtumista? Katsojalle varmasti muodostui oma mielikuva siitä, niin minullekin, mutta en spekuloi sillä nyt, koska se voi viedä nautinnon leffan mahdollisilta katsojilta.
Gabe Ibánez'in elokuva Hierro salaisuuksien saari toi esille sitten hiukan toisenlaisen maailman mutta tässäkin kuvauksellisuudella oli oma merkityksellinen roolinsa. Paikoin kontrastit olivat voimakkaat, tietoisesti hankitut ja ihminen vaikutti kovin pieneltä kaiken keskellä. Tarinaa kerittiin hiljalleen auki ja katsojalle alkoi paljastua yhtä sun toista, kaikki ei ollutkaan sitä mitä oli odotettavissa - jokainen kysymykseen annettu vastaus ei ollut aivan valmiiksi pureskeltu. Leffa paini mysteerien ympärillä ollen samalla trilleri mutta minusta merkityksellisimmäksi seikaksi jäi surumielisyys. Ja kyllähän Elena Anayan suoritus oli varsin vakuuttava.
Leffamaraton päättyi Cyrus Nowrasteh'in hienoon Naisen kivitykseen, täsmennetään siinä naisen kivityksessähän ei ollut mitään hienoa mutta elokuva itsessään oli todella vaikuttava ja vakuuttava. Elokuva perustuu Iranissa 1986 maaseudulla tapahtuneeseen kivitystuomioon, jossa miehet - uskonnon, alistamisen ja perinteihin nojaamisen ja itsensä myymisen tähden päättyivät kivittämään naisen, joka oli poikkiteloin heidän, tai erään heistä , suunnitelman kanssa. Elokuvassa, jossa kenties hiukan draaman keinoin korostettiin tunnelmaa, koko elämän karuus Iranin maaseudulla lyötiin vasten kasvoja ja surulliseksi asian tekee se, että tämä on todellisuutta hyvin monessa maassa kautta islamilaisen maailman - vaikka sitä ei avoimesti julki tuodakaan. Maailma on siellä miesten, riittää, että on kaksi todistajaa niin mies voi tuomita "naisensa" vaikka kuolemaan ja tällaisessa tilanteessa naisen on liki mahdotonta toivoa ihmettä - jos ei suostu myymään itseään ja kunniaansa ja elämäänsä, ja josko sekään riittäisi. Kivitys - en voi kuin kuvitella millainen tapa se on kuolla. Ehkäpä tuskallisin mahdollinen...
vlad.
Leffamaratonin aikaansaannosta:
Henri-George Clouzot'n Pirulliset aloitti tämän "minimaratonin". Elokuva on saavuttanut kulttimaineen monien vannoutuneiden trillereiden ystävissä ja edelleen siinä on purevuutta vaikka leffan tekemisestä on aikaa vierähtänyt vuosikymmen jos toinenkin. Elokuvan ohjausoikeuksista kamppaili Clouzot'n ohella Alfred Hitchcock, häviten sen kuitenkin ensimainitulle, niinpä Hitchcock "tyytyi" ohjaamaan samojen kirjailijoiden toiseen novelliin pohjautuvan elokuvan, yhtälailla arvostusta saaneen Vertigo - punainen kyynel. Pirulliset on piinaavaa kuvausta, intohimoa ja toisen alistamista ja aliarvoimista ja väheksyntää sisällään pitävä elokuva. Elokuva, jossa tunteeton tyrannimainen perheenpää haluaa sanoa se viimeisen sanan. Vaimo sekä rakastajatar saavat yhdessä kokea päähänpistot ja julmuuden, haluten lopulta maksaa kaiken korkojen kera takaisin, mutta lopulta kaikki ei olekaan sitä miltä kaikki näyttää. Lopun juonikäänteet olivat paikoin ehkäpä hiukan teennäisiä mutta eivät ne juuri kokonaisuutta heikentäneet. Aikansa eräs parhaimpia trillereitä.
Michael Haneke'in aiempien elokuvien, erityisesti Funny Games'in myötä, osasin odottaa jotain poikkeuksellista katsoessani Valkoinen nauha - saksalainen lastentarina. Hienoa kuvauksessa oli se, että elokuva oli mustavalkoinen - laisinkaan korostuksia värikuvin ei oltu tehty (vrt. Spielberg ja Shindlerin lista) vaan kaikki asetetiin esille voimallisin mustavalkoisin asetelmin. Elokluvan teemaan, lasten ja kokonaisen kylän elämään ennen ensimmäisen maailmansodan tuulahduksia opettajan silmin katsoen en puutu nyt tarkemmin. Sen tyydyn toteamaan, että elokuva itsessään herätti paljon kysymyksiä ja antoi myös osaan vastauksia mutta perimmäiseen kysymykseen se ei vastannut - kuka oli vastuussa kaikista oudoista tapahtumista? Katsojalle varmasti muodostui oma mielikuva siitä, niin minullekin, mutta en spekuloi sillä nyt, koska se voi viedä nautinnon leffan mahdollisilta katsojilta.
Gabe Ibánez'in elokuva Hierro salaisuuksien saari toi esille sitten hiukan toisenlaisen maailman mutta tässäkin kuvauksellisuudella oli oma merkityksellinen roolinsa. Paikoin kontrastit olivat voimakkaat, tietoisesti hankitut ja ihminen vaikutti kovin pieneltä kaiken keskellä. Tarinaa kerittiin hiljalleen auki ja katsojalle alkoi paljastua yhtä sun toista, kaikki ei ollutkaan sitä mitä oli odotettavissa - jokainen kysymykseen annettu vastaus ei ollut aivan valmiiksi pureskeltu. Leffa paini mysteerien ympärillä ollen samalla trilleri mutta minusta merkityksellisimmäksi seikaksi jäi surumielisyys. Ja kyllähän Elena Anayan suoritus oli varsin vakuuttava.
Leffamaraton päättyi Cyrus Nowrasteh'in hienoon Naisen kivitykseen, täsmennetään siinä naisen kivityksessähän ei ollut mitään hienoa mutta elokuva itsessään oli todella vaikuttava ja vakuuttava. Elokuva perustuu Iranissa 1986 maaseudulla tapahtuneeseen kivitystuomioon, jossa miehet - uskonnon, alistamisen ja perinteihin nojaamisen ja itsensä myymisen tähden päättyivät kivittämään naisen, joka oli poikkiteloin heidän, tai erään heistä , suunnitelman kanssa. Elokuvassa, jossa kenties hiukan draaman keinoin korostettiin tunnelmaa, koko elämän karuus Iranin maaseudulla lyötiin vasten kasvoja ja surulliseksi asian tekee se, että tämä on todellisuutta hyvin monessa maassa kautta islamilaisen maailman - vaikka sitä ei avoimesti julki tuodakaan. Maailma on siellä miesten, riittää, että on kaksi todistajaa niin mies voi tuomita "naisensa" vaikka kuolemaan ja tällaisessa tilanteessa naisen on liki mahdotonta toivoa ihmettä - jos ei suostu myymään itseään ja kunniaansa ja elämäänsä, ja josko sekään riittäisi. Kivitys - en voi kuin kuvitella millainen tapa se on kuolla. Ehkäpä tuskallisin mahdollinen...
vlad.