Avatar nähty ja koettu, eikä tuottanut pettymystä jossei nyt varsinaisesti sykähdyttänytkään. Karkkiviihdettähän tämä on, mutta siitä huolimatta leffa kuuluu jo pelkästään ilmiönä kategoriaan must-see. Nyt ollaan kuitenkin uudenlaisen elokuva-ajan kynnyksellä, jossa Avatar jää historiaan suunnannäyttäjänä.
Tapahtumat sijoittuvat ajallisesti jonnekin tulevaisuuteen, parinkymmenen vuoden päähän. Näyttämönä toimii mystinen viidakkoplaneetta Pandora, jonka massiivisuus jättää mielikuvitukselle rajattomasti tilaa. Miljöö onkin näyttävyydessään ja eeppisyydessään elokuvan voimakkain elementti. Paremmin kirjoitetuilla henkilöhahmoilla ja tarinalla, Avatarissa olisi ainekset 2000-luvun Star Warsiksi.
Juonessa on paljon suoria yhtäläisyyksiä
Pocahontas-legendan kanssa. Lieneekö sitten sattumaa, että Disneyn animaatiotulkinta
Pocahontaksesta valmistui 1995 - samoihin aikoihin kun Cameron alkoi hahmotella Avatarin käsikirjoitusta. Tiedä häntä. Juonenkaari itsessään on yhtä yllätyksetöntä putkea alusta loppuun. Mikään nero ei tarvitse olla, että lopputuleman pystyy näkemään jo puolessa välissä elokuvaa. Siinä on Avatarin suurin heikkous, mutta tätäkin osasi tietyllä tapaa odottaa.
Visuaalisuudesta ja erikoistehosteista ei tarvinne enää todeta mitään. Ne ovat upeat; parhaat mitä koskaan on tehty. 3D-tekniikka ei räjäytä tajuntaa, mutta toimii mukavana lisämausteena valkokankaalle ryntäävälle CGI-räiskeelle. Avatar on ehdottomasti nähtävä elokuvateatterissa, jossa 3D toimii parhaiten lähellä kangasta ja keskellä riviä.
***