Aktiivisempana tällä rintamalla.
David Lynch'in Inland Empire jätti kieltämättä hyvin kaksijakoiset fiilikset. Leffa vaati todella aktiivista seuraamista, pienikin otteen lipeäminen kostautui vääjäämättä ja hetkessä tilanne saattoi olla ohi ja mielenmaisema tai mikä se sillä hetkellä olikaan saattoi muuttua toiseksi. Jos jo Mulholland Drive oli outo ja vaati hoksottimimia niin minusta Inland Empire oli vieläkin oudompi elokuvaksi. En kyllä ole ihan vähään aikaan näin outoa leffaa katsonut, sisällöltään ja kuvaukseltaan outoja - muulla tapaa outoja kylläkin. Voisin kuvitella ettei leffa todellakaan aukea kaikille. Mielenkiintoinen kokonaisuus kaikessa outoudessaan kuitenkin, ja lopussa narut tietyllä tapaa ainakin symbolisesti nivoutuivat yhteen - vai kuvittelinko tämänkin. Vetikö David minua "höplästä"?
Ari Folmanin elokuva Waltz with Bashir on mielenkiintoinen animaatiokuvaus, jossa haetaan puuttuvia palasia menneisyydestä haastattelemalla taistelutovereita Libanonin sotaretken aikana 80-luvun alussa. Kokonaisuus yhdistyy lopulta yhdeksi voimakkaaksi kannanotoksi sotaa vastaa. Se kuvaa Shatilan ja Sabran verilöylyä kylmällä tavalla, sitä kuinka israelilaiset sotilaat seurasivat pitään sivusta kuinka falangistit teurastivat leirillä palestiinalaisia - niin miehiä, naisia kuin myös lapsia. Mutta elokuva on muutakin kuin verilöyly. Se on kuvaus siitä kuinka heikkoja sotilaat saattoivat olla, kuinka nuoria ja viattomia he olivat joutuessaan ensimmäistä kertaa taistelutantereelle - sankaruudesta elokuva ei kerro, ei missään nimessä. animaatiojälki on mielenkiintoista, monasti ihmiset ovat voimakkaan tummanpuhuvia verrattuna taustaan, ilmeet ovat yksiselitteisiä ja tylyjä, tausta on monasti moniulotteinen ja tarkka ja siihen on animoitu/piirretty tummarajaisia voimakkaita ihmishahmoja. Mielenkiintoinen elokuva!
Jotenkin petyin katsottuani Ice Age - jäätikön sankarit. Olihan sitä kehuttu hauskaksi ja taidokkaasti tehdyksi. Taidokasta jälki olikin, ei siinä mitään mutta täytyy tunnustaa, että minä en naurahtanut kovinkaan montaa kertaa koko elokuvan aikana. Olenko tosikko? Itseasiassa olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen jos sapelihammastiikeri Diego olisi pistänyt poskeensa sen hölösuisen Sid-laiskiaisen. Tiedänpä ettei jatko-osiin kannata tuhlata missään nimessä aikaa.
Toinenkin "lievähkö" pettymys oli James Watkinsin ohjaama Eden Lake. Leffa oli joidenkin arvostelujen mukaan saanut ihan kiitettävät arvosanat, sitä oli nimitetty "julman jännittäväksi", "raaka, karkea ja kiihkeä", "paras kauhuelokuva moneen vuoteen". Ikävä kyllä minusta varsinaista kauhua siinä oli kovin vähän tai jos oli niin se oli sellaista kauhua mikä ei minua juurikaan hätkähdyttänyt. Kertomuksessa oli matkassa perusteemat, niistä tämän enempää - toteutus keskinkertainen mutta se lopullinen jippo jäi puuttumaan. Niin ja eikä se minusta edes ollut mikään todella raaka. Kyllähän siinä lyötiin, potkittiin, pistettiin puukolla, poltettiin mutta se todellinen raakuus tuntui puuttuvan.
vlad.
David Lynch'in Inland Empire jätti kieltämättä hyvin kaksijakoiset fiilikset. Leffa vaati todella aktiivista seuraamista, pienikin otteen lipeäminen kostautui vääjäämättä ja hetkessä tilanne saattoi olla ohi ja mielenmaisema tai mikä se sillä hetkellä olikaan saattoi muuttua toiseksi. Jos jo Mulholland Drive oli outo ja vaati hoksottimimia niin minusta Inland Empire oli vieläkin oudompi elokuvaksi. En kyllä ole ihan vähään aikaan näin outoa leffaa katsonut, sisällöltään ja kuvaukseltaan outoja - muulla tapaa outoja kylläkin. Voisin kuvitella ettei leffa todellakaan aukea kaikille. Mielenkiintoinen kokonaisuus kaikessa outoudessaan kuitenkin, ja lopussa narut tietyllä tapaa ainakin symbolisesti nivoutuivat yhteen - vai kuvittelinko tämänkin. Vetikö David minua "höplästä"?
Ari Folmanin elokuva Waltz with Bashir on mielenkiintoinen animaatiokuvaus, jossa haetaan puuttuvia palasia menneisyydestä haastattelemalla taistelutovereita Libanonin sotaretken aikana 80-luvun alussa. Kokonaisuus yhdistyy lopulta yhdeksi voimakkaaksi kannanotoksi sotaa vastaa. Se kuvaa Shatilan ja Sabran verilöylyä kylmällä tavalla, sitä kuinka israelilaiset sotilaat seurasivat pitään sivusta kuinka falangistit teurastivat leirillä palestiinalaisia - niin miehiä, naisia kuin myös lapsia. Mutta elokuva on muutakin kuin verilöyly. Se on kuvaus siitä kuinka heikkoja sotilaat saattoivat olla, kuinka nuoria ja viattomia he olivat joutuessaan ensimmäistä kertaa taistelutantereelle - sankaruudesta elokuva ei kerro, ei missään nimessä. animaatiojälki on mielenkiintoista, monasti ihmiset ovat voimakkaan tummanpuhuvia verrattuna taustaan, ilmeet ovat yksiselitteisiä ja tylyjä, tausta on monasti moniulotteinen ja tarkka ja siihen on animoitu/piirretty tummarajaisia voimakkaita ihmishahmoja. Mielenkiintoinen elokuva!
Jotenkin petyin katsottuani Ice Age - jäätikön sankarit. Olihan sitä kehuttu hauskaksi ja taidokkaasti tehdyksi. Taidokasta jälki olikin, ei siinä mitään mutta täytyy tunnustaa, että minä en naurahtanut kovinkaan montaa kertaa koko elokuvan aikana. Olenko tosikko? Itseasiassa olisin ollut enemmän kuin tyytyväinen jos sapelihammastiikeri Diego olisi pistänyt poskeensa sen hölösuisen Sid-laiskiaisen. Tiedänpä ettei jatko-osiin kannata tuhlata missään nimessä aikaa.
Toinenkin "lievähkö" pettymys oli James Watkinsin ohjaama Eden Lake. Leffa oli joidenkin arvostelujen mukaan saanut ihan kiitettävät arvosanat, sitä oli nimitetty "julman jännittäväksi", "raaka, karkea ja kiihkeä", "paras kauhuelokuva moneen vuoteen". Ikävä kyllä minusta varsinaista kauhua siinä oli kovin vähän tai jos oli niin se oli sellaista kauhua mikä ei minua juurikaan hätkähdyttänyt. Kertomuksessa oli matkassa perusteemat, niistä tämän enempää - toteutus keskinkertainen mutta se lopullinen jippo jäi puuttumaan. Niin ja eikä se minusta edes ollut mikään todella raaka. Kyllähän siinä lyötiin, potkittiin, pistettiin puukolla, poltettiin mutta se todellinen raakuus tuntui puuttuvan.
vlad.