Jarmo Muukkosesta SM-liigan kurinpitopäällikkö

  • 599 747
  • 4 394

IlarI

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki muut paitsi Tappara tai JYP
Lainaus: "Välittömästi ottelun jälkeen on otteluvalvojan raporttiin kirjattu päätöksen ottelurangaistuksen antamisesta Miettiselle perustuneen Miettisen ivalliseen katseeseen suhteessa linjatuomariin."

Sisälukutaitoani epäili nimim. Pärde, mutta kyllähän tuon lauseen mukaan peruste taitaa olla nimenomaan se ivallinen katse, siis ottelurangaistuksen suhteen.

Siinä Muukkosen käsittelyssä on sitten kyse siitä koskemattomuudesta.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Aivan törkeä päätös ja Muukkonen ihan kassalla. Kasvoihin osuneesta potkusta ei millään voi selvitä kahden ottelun pelikiellolla, pelikiellon pitäisi olla lähempänä kahta vuotta. En voi käsittää.
Siis huh, huh. Ensin annetaan kaksi matsia potkusta päähän ja nyt yksi matsi tuomarin hakkaamisesta mailalla. Kyllä on törkeää toimintaa kurinpidolta. Haisee todella pitkälle kun kyseessä molemmilla kerroilla sama joukkue ja Muukkosen kytkökset ko. seuraan. Eroa Muukkonen!
 
Arnold

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM2013
Hyvin Jarmo vetää. Kespoo-lisä (tai tässä tapauksessa miinus) näkyy näissä kahdessa tuomiossa. Potkia saa pelaajia ja koukkia tuomareita. Ainakin Kespoossa.

Kolmas kerta toden sanoo?
 
Kapo

Jäsen
Ihan hyvin ja ovelasti sikailevat nämä Bluesin junnuosaston kaverit kun kukaan ei koskaan näe mitään eikä videollekaan tartu mitään.

Ihmettelen tuon päätöksen kritisoijia. Jos ei voida tietää kuka on syyllinen niin ei oikein voida rangaistakaan.
 
Kyylä

Jäsen
Tuon päätöksen pointti ei näytä vähääkään olevan ivallinen katse. Pointti on tuomareiden täydellinen fyysinen loukkaamattomuus ja se, että ei anneta lisäpenaltia, koska kukaan ei ole nähnyt mitään. Mitä muuta tuossa muka olisi pitänyt päättää? Arpoa jollekin sata vuotta sähkötuolia?

Ei tarvitse ryhtyä opettamaan kiekon sääntöjä. Tiedän kyllä mitä koskemattomuus tarkoittaa. Oikeustajuuni ei mahdu kuitenknaa sellainen ajattelu, että tuomioita aletaan jakaa siksi että linjurista on tuntunut joltakin. Pitäisikö poliisinkin ryhtyä jakamaan sakkoja sen perusteella, kuka katselee ivallisesti? Tilanteessa tuomarit, videot tai valvoja eivät voi näyttää toteen yhtään mitään. Silloin ei myöskään ketään voi tuomita. Ei tuomari nyt sentään ihan koskematon ole - tilanteeseen pitää aina liittyä tahallisuus ja sen toteennäyttäminen tässä on aika hataralla pohjalla. Tapauksen pointti tässä on nimenomaan tuo ivallinen katse, josta päätellään että joku on varmaan tehnyt jotakin tahallaan.
 
Lauri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues & Devils
Muukkonen ja tuomarit vihaavat Bluesia. Kukaan ei koskaan näe mitään, mutta kieltoja napsuu. On se kummaa.
 
Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tilanteessa tuomarit, videot tai valvoja eivät voi näyttää toteen yhtään mitään. Silloin ei myöskään ketään voi tuomita.
Väärin. Mailalla lyöntihän on todennetttu. Jos ei voida näyttää toteen että se oli nimenomaan tämä Isä-Camilo joka siellä aitiossa mailan kanssa hillui, olisi todellakin ollut kohtuullista jättää hänet rankomatta ja antaa ns. kollektiivinen rangaistus, koska on ilmiselvää että joku Blues-aitiosta tuomaria mailalla löi. Esim. seuran sulkeminen sarjasta, kotiottelujen siirtäminen vieraspaikkakunnalle tai mojovat 25.000 euron sakot olisi ehkä ollut parempi rangaistus. Mutta joka tapauksessa tuomarin lyöminen mailalla, josta tällainen nobody saa päivän vempan, ei ole missään tapauksessa suhteessa aiempaan kurinpitomenettelyyn. Tässä voidaan esimerkiksi ottaa vertailuna tapaus, jossa puolustajaa luistelee kiekon kanssa takaperin, törmää tuomariin koska ei näe tätä takanaan ja saa 10 ottelun pelikiellon. Tai kun keskushyökkääjä aloituksessa kiekkoa lyödessään hipaisee tuomarin säärisuojusta ja saa 5 ottelun pelikiellon. Näin SM-liigassa aiemmin, siis.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vähän kyllä ihmettelen, että miksi Muukkonen ei jäävää itseään Bluesia koskevissa tapauksissa. Enkä niin vähääkään.
 
Kyylä

Jäsen
Mailalla lyöntihän on todennetttu. Jos ei voida näyttää toteen että se oli nimenomaan tämä Isä-Camilo joka siellä aitiossa mailan kanssa hillui, olisi todellakin ollut kohtuullista jättää hänet rankomatta ja antaa ns. kollektiivinen rangaistus, koska on ilmiselvää että joku Blues-aitiosta tuomaria mailalla löi.

Kukaan ei ole nähnyt yhtään mitään - linjurihan itsekin oli selin. Siksi pidän aika yliampuvana väitettäsi, että löynti oli todettu. Ja kukaan ei ole mielestäni edes väittänyt, että linjuria olisi lyöty. Lähinnähän kyse on ollut siitä, että linjurille syntyi kokemus että häneen osui maila. Ei tässä nyt mistään lyömisestä olla puhuttu.

Tuosta kollektiivisesta rangaistuksesta olen kanssasi samaa mieltä.
 
Kapo

Jäsen
No kyllähän se linjuri sen tietää ja mielestäni yhden ottelun pelikielto vahvistaa näin tapahtuneen.

Minun mielestäni yhden ottelun pelikielto vahvistaa sen, että ottelurangaistuksesta pelikielto on automaattinen eikä Muukkonen voi sitä poistaa.

Typeryksille siis tiedoksi: Muukkonen ei antanut Camille pelikieltoa vaan yhden pelin kielto tuli OR:stä.

Edit. Kannattaisi muuten Gags lukea se Muukkosen päätös ennen kuin tekee itsestään noin täydellistä urpoa.
 
Kannattaisi ennemminkin ajatella mitä kirjoittaa ja lukea mitä muut kirjoittavat. Haluatko sinä nyt väittää tässä kaiken kansan nähden että mitään ei tilanteessa tapahtunut ja OR oli perusteeton?
 
flogi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
No kyllähän se linjuri sen tietää ja mielestäni yhden ottelun pelikielto vahvistaa näin tapahtuneen.

Kirjoitin seuraavan pätkän SaiPa-Blues ketjuun, jossa keskusteltiin Lajusen "potkusta":

"Se, että penalttia tuli ainoastaan kahden ottelun verran, osoittaa mielestäni sen että kukaan (paitsi Lajunen itse) ei tiedä varmuudella mitä tapahtui. Linjuri uskoo nähneensä jotain, mutta nauhalta ei löydy todisteita. Linjurin kertomuksen perusteella Muukkonen mätkäisee kahden ottelun kiellon, enemmän olisi tullut mikäli kyseessä olisi ollut "selvä" tapaus."

Eli Gagsille rautalangasta: Miettiselle olisi tullut isompi rangaistus jos Muukkonen olisi pystynyt toteamaan lyönnin tai tahallisen kosketuksen.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Jääväämällä Muukkonen Bluesin peleistä tarvittaisiin kuitenkin kaksi henkilöä lisää, koska todennäköisesti sijainenkin olisi jäävi jotain joukkuetta kohtaan ja näin tarvittaisiin kolmas henkilö mahdollisia tapauksia Bluesin ja tämän toisen henkilön joukkueen keskinäisissä peleissä.
 
Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Kissa pitäisi nostaa pöydälle, että pitäisikö tuomareiden valtaa poistaa?
Päätuomarin maksimirangaistus voisi olla pelirangaistus ja linjatuomareiden valta kokonaan pois.

Nyt jo lyhyen ajan sisään ovat paikalliset linjatuomarit arponeet Bluesille kaksi ottelurangaistusta, teoista joita kukaan ei ole nähnyt. Paitsi linjatuomari.

Itse en jaksa mitenkään uskoa että parikymppinen linjatuomari pystyy objektiivisesti tuollaisia tuomioita jakamaan, varsinkin kun linjatuomarit ovat aina(?) näitä paikallisia entisiä juniorikiekkoilijoita jotka ovat olleet hallissa kannustamassa kotijoukkuetta viisi vuotta sitten.
 
Tapauksen pointti tässä on nimenomaan tuo ivallinen katse, josta päätellään että joku on varmaan tehnyt jotakin tahallaan.

Et ymmärtänyt alkuunkaan. Sinä siis laitat viitteeksi Muukkosen päätöksen ja ihmettelet, että ivalliset katseet ovat kiellettyjä. Itse kritisoin suuresti tuota. Muukkonen jätti antamatta lisärangaistusta sen takia, että kajoamiselle ei löytynyt varmuudella syyllistä. Hän toimi juuri kuten pitikin. Ei ole Muukkosen asia lähteä perumaan ottelurangaistuksia.

Tuo ivallinen katse liittyy pelin aikana tehtyihin tuomariratkaisuihin. Ei Muukkonen mitään lisäpenaltia ole siitä antanut.
 
Kissa pitäisi nostaa pöydälle, että pitäisikö tuomareiden valtaa poistaa?
Päätuomarin maksimirangaistus voisi olla pelirangaistus ja linjatuomareiden valta kokonaan pois.

Pitäisi poistaa. Monet tilanteet ovat todella nopeita ja toisia ei kukaan edes näe kunnolla.

Nyt jo lyhyen ajan sisään ovat paikalliset linjatuomarit arponeet Bluesille kaksi ottelurangaistusta, teoista joita kukaan ei ole nähnyt. Paitsi linjatuomari.
Kyllä linjatuomarin sanaan tulee luottaa samalla tavalla kuin päätuomarinkin. Ei se siitä ole kiinni. Tuomarit pyrkivät toiminnallaan pitämään kaikille samat säännöt, vaikka se kuinka epäoikeuden mukaiselta tuntuukin.

Itse en jaksa mitenkään uskoa että parikymppinen linjatuomari pystyy objektiivisesti tuollaisia tuomioita jakamaan, varsinkin kun linjatuomarit ovat aina(?) näitä paikallisia entisiä juniorikiekkoilijoita jotka ovat olleet hallissa kannustamassa kotijoukkuetta viisi vuotta sitten.
Jos linjureiden toimintaa ei tarkkailla mitenkään niin vika on systeemissä. Tuomareiden tulee aina olla mahdollisimman puolueettomia, positiosta huolimatta. Jos joukkueiden entiset pelaajat tuomitsevat otteluita niin silloinhan systeemissä on vika, ei niissä linjureissa.
 
d00b

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kirjoitin seuraavan pätkän SaiPa-Blues ketjuun, jossa keskusteltiin Lajusen "potkusta":

"Se, että penalttia tuli ainoastaan kahden ottelun verran, osoittaa mielestäni sen että kukaan (paitsi Lajunen itse) ei tiedä varmuudella mitä tapahtui. Linjuri uskoo nähneensä jotain, mutta nauhalta ei löydy todisteita. Linjurin kertomuksen perusteella Muukkonen mätkäisee kahden ottelun kiellon, enemmän olisi tullut mikäli kyseessä olisi ollut "selvä" tapaus."

Eli Gagsille rautalangasta: Miettiselle olisi tullut isompi rangaistus jos Muukkonen olisi pystynyt toteamaan lyönnin tai tahallisen kosketuksen.

Ihan tämän tapauksen takia tänne rekisteröidyin ja pitää kertoa, että Lajunen todellakin potkaisi Holmaa päähän. Itse olin 7 metrin päässä seisomakatsomassa ja näin tapauksen selvästi. Brännare oli tilanteessa aivan vieressä eli tuo tapaus meni kyllä täysin oikein.

Jos tuosta ei olisi lisärangaistusta tullut niin olisi oikeusmurha tapahtunut..
 
yki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tuliko sinulle Muukkonen tuon Helenius Ustrnul tappelun jälkeen faksia tai sähköpostia kansanedustajilta, jossa vaadittiin Heleniukselle kahden ottelun pelikieltoa, että mahdollista uusintaa ei nähtäisi perjantaina?

Hienoa työtä! Ei tarvitse ainakaan otteluun (perjantain) lähteä. SM-liiga: draamaa ja rytinää....
 
Kopari

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Jokipojat, Mikkelin Kittaajat
"Kurinpitopäätös KalPa:n Tapio Laakson asiassa"

"SM-Liigan kurinpitopäällikkö Jarmo Muukkonen on antanut tänään päätöksensä KalPa:n Tapio Laakson asiassa. Laaksolle oli tuomittu 5 min + PRK ottelussa KalPa - Kärpät 24.1.2008. Oulun Kärpät oli tehnyt käsittelypyynnön Laakson tapauksesta kurinpitopäällikkö Muukkoselle. Kurinpitopäällikkö Muukkonen antoi Laaksolle rangaistukseksi yhden ottelun pelikieltoa."

Aivan munatonta touhua. Jos teko olisi tapahtunut toisinpäin, eli iso ja rikas olisi kampittanut pientä ja köyhää, niin kukaan ei olisi itkenyt jälkeenpäin mitään. On tuo Kärpiltäkin melko neitimäistä lähetellä videoita Muukkoselle jälkeenpäin. Parempi olisi ollut kuitata tapahtuma miesten tyyliin itse pelissä tai vaikka seuraavassa kohtaamisessa.
 
Eiköhän toisin päinkin olisi penaltia tullut. Kysy vaikka Aarnion Antilta. Melko neitimäistä itkeä aivan sääntöjen mukaisesta tuomiosta. Muukkonen perustelee sääntöjen perusteella pelikiellon. Muukkosen päätöksessä ei edelleenkään ole mitään vikaa, kuten aika harvassa päätöksessä muutenkaan on ollut. Näyttäisi aina kohdalle sattuminen vituttamaan eniten.

Mitä tulee sitten videoitten lähettelyyn (ei ole tässä tapauksessa taidettu lähettää, koska rike näkyi ihan telkkaristakin ja on edelleen nelosen sivuilla) niin voisiko kyseessä olla tuomareille kuittaaminen siitä, että goonilinjalle pitäisi heidän mukaan jokaisen jengin ryhtyä. Sitä vastaan ei itselläni ole kyllä mitään, mutta joillakin joukkueilla näyttää olevan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös