J.Rautakorpi, pelin tappaja Jumalan armosta!

  • 35 999
  • 353

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Viestin lähetti korkki
Pari kommenttia:

Psychodad, kun perustelet sitä että lukko ei kahvannut Porissa sanomalla että Jatkoajan raportissa ei lukenut kahvauksesta niin onko sinulle tullut mieleen että tuo raporttikin on vain yhden Jatkoajan kirjoittajan tekemä ja aivan samanlainen mielipide kuin kaikki muutkin joskin hiukan kattavampi. Mielestäni valmentaja Heikkilän sana painaa enemmän kuin yhdenkään Jatkoajan Ässäkirjoittajan, koska hän näkee varmasti enemmän pelejä livenä ja hän näki viime vuoden Tapparan monta kertaa tositoimissa. Muistaakseni et nähnyt Porin peliä. Tuntuu kuin täällä olisi jatkuvasti sellaiset ihmiset kitisemässä jotka eivät peliä nähneet. Minä ja Hörkkö näimme.

Eilisessä pelissä tuomarit olivat hereillä ja tuo kärkikarvaajan blokkaaminen tuli ainakin kerran puhallettua (katsoin vaan kaksi ekaa erää). Toivottavasti ei ollut viimeinen kerta.

Minä en perustele sitä että lukko ei kahvannut porissa. En nähnyt ottelua, kuten muistit, enkä siis myöskään voi tietää kahvattiinko vai ei. Tuntuu vaan ässäfaneissakin olevan erilaista koulukuntaa kun toisten mielestä jääkiekko raiskattiin ja toisten mielestä parempi vei voiton ihan asiallisella pelillä. Siitä oli kyse tuon ottelun tiimoilta.

Valmentaja Heikkilän sana ei paina yhtään. Näin itse ottelun, ja siinä ei kahvattu läheskään yhtä paljon kuin eräissä muissa HN otteluissa. Sakari Palsolan mietteetkin painavat minun vaakakupissani enemmän, hän oli sentään jäällä. Omat havainnot tosin merkitsevät eniten. Palsola sanoi että lukko pisti vielä yhden vaihteen lisää, ja kärpät putosi kyydistä. Kahvasta ei halaistua sanaa. Sinä ja Hörkkö menitte katsomaan Isomäkeen kahvaa, ja sitä myös näitte. Vaikka lukko ei olisi edes jäälle ilmestynyt, tai jos siellä olisi pelannut punakone lukon paidassa, olisitte huutaneet sitä kahvaanne. Itse pelin tapahtumilla ei näihin arvioihin ole merkitystä.....te ette ole puolueettomia, kuten en minäkään.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Rautakorven pelityyli

Aluksi, eilisessä pelissä Lukko pelasi hienoa peliä viimeisen erän, Kärpät oli hyvä kahdessa ensimmäisessä. Kaksi erää Lukko peruutteli, mutta sen jälkeen Kärpiltä loppui polttoaine ja Lukko meni menojaan.

Lukon kannattajille on tullut kauhea tarve puolustella jokaisen pelin jälkeen oman joukkueen puhdasta peliä, miksi?

Jokainen joka SM liigaa seuraa tietää että siellä heikommat joukkueet roikkuvat, koukkivat, plokkaavat jne., paremman ei tarvitse. Rautakorven total hockey ei ole kaunista katsottavaa kun joukkue on se heikompi. Itse en ole missään vaiheessa ollut sitä mieltä että Rautakorpi olisi jääkiekon tappaja vaan olen väittänyt että Lukon peli muuttuu passiivisemmaksi.
Olen nähnyt Rautakorven Lukon kolmessa pelissä ( HPK, Ässät ja nyt Kärpät ) ja olen edelleen samaa mieltä. Yhdeksästä erästä Lukko on ollut kahdeksan erää varovainen ja varsin passiivinen joukkue, eilen Kärpiltä loppui polttoaine kolmannessa ja Lukko hallitsi suvereenisti.
Tähän passiivisuuteen kuuluu selvä mies vartiointi, joka tarkoittaa iholla olemista. Purkuja omista, kärkikarvaajan plokkausta jne. Näitä elementtejä on enemmän nykyään Lukon pelissä.
Itse en kaipaa Lehkosta tai hänen tyyliään vaan teen vain huomioita pelistä.
Lukko kannattajat ovat perustelleet Rautakorven hyvyyttä maalimäärällä, muistakaa nyt kuitenkin että vastassa ovat olleet kaksi alamäessä olevaa joukkuetta ja Kärppien kiertue tuntui hyydyttävän joukkueen viimeisessä erässä. Ässät saivat pisteitä samoin aikaisemmin syksyllä kun pata sai levätä ja vastustaja tuli väsyneenä Poriin.
 

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Liekö taas aika toistaa se, mitä aiemmin kirjoitin: kyse on pelisysteemistä, strategiasta. Tätä nykyä jopa NHL:ssä pelataan puolustuslähtöisesti - miettikääpä kaksi kertaa, mitä se tarkoittaa. Tarkoittaako se sitä, että joukkueet pelaavat hyökkäysvoittoisesti, kuten Ikan Lukko vai pistetäänkö siniviivalle muuri, jonka läpi ei haluta päästää kärkikarvaajia. Kallistun väistämättä siihen ajatukseen, että peli on muuttunut siitä iloisesta ja amatöörimäisestä kiekosta, jota 80-luvun alkupuolella vielä pelattiin hieman totisempaan ja tuloshakuisempaan. Se, minun on itseni myönnettävä, nähtyäni Lukon peliä, että niin pelaajien kasvoista kuin pelistä itsestään huokui iloisuus. Hetkittäin tuli mieleen erään Vaclav Sykoran aikainen Lukko, jota ei koskaan syytetty kahvakiekosta. Olen siis joko täysi puusilmä ja kiekosta mitään ymmärtämätön tai muutoin koko puhe kahvakiekosta ei ole ainoastaan turhaa, mutta myös paskapuhetta.

Ristiriitaisia kommentteja tulee varmasti niin nyt kuin tulevaisuudessa. Mielenkiintoista on huomata, että käytännössä kaikki hävinneen joukkueen kannattajat pyrkivät leimaamaan voittanutta joukkuetta. Jos oma joukkue voittaisi, voitto tulee aina hienolla pelillä. Tätä asiaa myös jokainen jääkiekkoa seuraava, kuten myös valmentaja voisi miettiä hetken tykönään. Voitot ovat toki hieno asia, mutta kuinka arvossa todella on se tapa, jolla se voitto tulee. Eilen näkemäni voitto Lukosta oli hieno, niin tuloksellisesti kuin pelillisesti. Enkä ole oletetun 'kahvakiekon' ystävä. Kahvakiekkoa pelaava joukkue käsittääkseni pyrkii, ei ainoastaan minimoimaan virheitä, mutta myös niin päästettyjä maaleja kuin lähes suorana seurauksena myös tehtyjä maaleja. Tällaista Lukon peli oli Ikan aikana - ihme kyllä.

TosiFani,
"Lukon kannattajille on tullut kauhea tarve puolustella jokaisen pelin jälkeen oman joukkueen puhdasta peliä, miksi?"

En ole henkeen ja vereen Lukon kannattaja, katson tasapuolisesti kaikki TV-matsit, mitä tulee. Siitä huolimatta valitettavan usein fanien kuin valmentajien keskuudessa toistuu sama teema. Voitto on voitto, tavasta ei välitetä (sitä puolustellaan?) - tappio maistuu aina keinotekoiselle suolalle. Montako peliä tällä kaudella TPS, Ässät, Jokerit, Tappara tai Kärpät on ottanut puhtaalla, hienolla pelillä? Kuinka monta peliä nämä joukkueet ovat ottaneet puolustamatta - koska puolustustyöskentely (taklaukset, kiekonriistäminen, estäminen) näyttää aina pirun kamalalta? Toisinkuin iloinen hyökkäyspeli, jossa maaleja tulee joka vaihdossa.
 
Viimeksi muokattu:

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Tumpula
Kallistun väistämättä siihen ajatukseen, että peli on muuttunut siitä iloisesta ja amatöörimäisestä kiekosta, jota 80-luvun alkupuolella vielä pelattiin hieman totisempaan ja tuloshakuisempaan.

Ja kun tuloshakuisuus tästä vielä lisääntyy, katoaa siltä itse peli, ja sitä myöten katsojat. Jo nyt SM-liigan katsojamäärät ovat laskussa, ja tämä johtuu pitkälle pelien intensiteetin katoamisesta (kahvaus, taklausten kieltäminen, puolustusvoittoinen ja virheitä viimeiseen karttava pelityyli). Ettei vain nyt kävisi niin, että juuri lyhytjännitteinen tuloshakuisuus johtaa ennen pitkää SM-liigan ensin pelilliseen ja sen seurauksena taloudelliseen nuivettumiseen, kun tuote on pumpattu pikavoittojen toivossa verettömäksi?
 

jakebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
He he he ..ho hoh hooh

"Lukon kannattajille on tullut kauhea tarve puolustella jokaisen pelin jälkeen oman joukkueen puhdasta peliä, miksi? "


Näyttää siltä että naapurinpoikain päässä ei oikein kilahtele???
Tämänkin Rautakorven ketjun avaajana porilainen!!!
Syyttely kyllä alkoi heti kun ensimmäistäkään peliä oli pelattu.
Kauheasta tarpeesta puolustella ???? he he.
Kauheaa porilaista itkua ja hammasten kiristelyä , olkaa onnellisia että Lukko osti Tähtisen , saitte velkojanne tilkittyä ja sarjapaikka säilyi


Vedä lippa silmille , tikka tulee!!!!!
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
jakebox:

Ketjun avaaminen on ollut tyhmää, mutta tämä on jo aika päiviä sitten muuttunut Lukko kannattajien puolustusfoorumiksi. Jokaisen voitetun pelin jälkeen raumalaiset saapuu tänne kirjoittamaan siitä miten hienoa peliä Lukko pelasi, Saipa pelin jälkeen oli hiljaisempaa. Jos provosoidaan ei saa provosoitua.

Syyllinen puolustelee tekojaan, viattoman ei tarvitse...
 

RaLu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti TosiFani
jakebox:

Ketjun avaaminen on ollut tyhmää, mutta tämä on jo aika päiviä sitten muuttunut Lukko kannattajien puolustusfoorumiksi. Jokaisen voitetun pelin jälkeen raumalaiset saapuu tänne kirjoittamaan siitä miten hienoa peliä Lukko pelasi, Saipa pelin jälkeen oli hiljaisempaa. Jos provosoidaan ei saa provosoitua.

Syyllinen puolustelee tekojaan, viattoman ei tarvitse...

Vihjailetko, että myös myös muiden joukkueiden fanit ovat syyllisiä, jotka puolustelevat Lukon nykyistä pelityyliä? Provosointiin vastaaminen provosoinnilla ei ole oikea tapa, mutta aiheettomiin syytöksiin on silti hyvä vastata.
Mitä Saipa-peliin tulee, niin ei se tainnut niin rumaa peliä olla, mutta Saipa oli terävämpi ja teki vähemmän virheitä.
Mitä kahva-keskusteluun tulee, niin voiko joku kiekko-ihminen oikeasti käsi sydämmellä väittää, että uuden pelityylin voi ajaa sisään 3-4 jääharjoituksen aikana?
 

Gee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Puikkarit, LeKi
Viestin lähetti TosiFani
jakebox:

Syyllinen puolustelee tekojaan, viattoman ei tarvitse...

Tosi ku vesi
Itsekin saavuin paikalle tv-matsin jälkeen koska oli suuri halu hiukan näpäyttää täällä niin monia syyttelijöitä. Typerää.

Parit perusfaktat loppuun.

1. Kaikki joukkueet pelaa passiivisesti "kahvaa" vieraissa.
2. Lukko ei kahvaa yhtään enempää kuin muutkaan. Peli on itseasiassa edelleen keskim viihdyttävämpää.
3. Tämä ketju ja aihe on tullut tiensä päähän...toivottavasti keksitään jotain rakentavampaa.
4. Mistä tällainen mollaamisen tarve oikein kumpuaa? Pelkoa?, Kateutta?
5. Ylläolevat kysymykset ovat retorisia, ne eivät kaipaa vastauksia.

Henk koht en enää jaksa tätä vatvoa enkä edes lukea. Tää on förbii mun osalta ja toivon muiden tekevän samoin. Kohti uusia aiheita. Moroo.
 

oukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikko Kaukokari
Viestin lähetti Gee

4. Mistä tällainen mollaamisen tarve oikein kumpuaa? Pelkoa?, Kateutta?
5. Ylläolevat kysymykset ovat retorisia, ne eivät kaipaa vastauksia.


5. Vastaan silti.
4. Mollaamisen tarve kumpuaa yhteisön syvästä huolesta kotoisen sm-liigamme viihdearvon ja kannattavuuden puolesta. Jos kahvakiekko vielä tästä laajemmalle leviää ei liigaa pelasta enää mikään.
 

jakebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Näin porilaiset

"Jokaisen voitetun pelin jälkeen raumalaiset saapuu tänne kirjoittamaan siitä miten hienoa peliä Lukko pelasi, Saipa pelin jälkeen oli hiljaisempaa."
?????????
eihän Lukko kait voittanut Saipaa?????
Vain porilainen kääntää 0-5 tappion omaksi voitoksi!!!! he he
 

Holkkipolvi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Aika paksua juttua oli K. Heikkilä kertonut, iso miinus ja hame päälle.
Sinänsä mielenkiintoista: Heikkilä näkee Lukon niin suurena uhkana, että pitää aloittaa taskukoiramainen räksytys.

Porilaisten käyttäytyminen on myös outoa:
Joukkue on pärjännyt yli odotusten, mutta muutaman tappion jälkeen keskitytään naapurin arvosteluun ym. paskaan.
Ässäfanit ovat jo selvästi alistuneet siihen, että Lukko painaa satakunnan lippulaivan ohi.


Uskokaa omiinne, älkää nyt taas jättäkö isomäkeä ja vaipuko synkkyyteen.

PS. 5 peliä / 21 maalia, eikä tuomarit puutu asiaan!
 

Tumpula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko. Vaan ei ne huonoja ole muutkaan...
Viestin lähetti Maple Leaf
Ja kun tuloshakuisuus tästä vielä lisääntyy, katoaa siltä itse peli, ja sitä myöten katsojat. Jo nyt SM-liigan katsojamäärät ovat laskussa, ja tämä johtuu pitkälle pelien intensiteetin katoamisesta (kahvaus, taklausten kieltäminen, puolustusvoittoinen ja virheitä viimeiseen karttava pelityyli). Ettei vain nyt kävisi niin, että juuri lyhytjännitteinen tuloshakuisuus johtaa ennen pitkää SM-liigan ensin pelilliseen ja sen seurauksena taloudelliseen nuivettumiseen, kun tuote on pumpattu pikavoittojen toivossa verettömäksi?

Sen takia oikeastaan sanoisin, että tämä Jukka Rautakorpi-keskustelu on aikalailla turhaa. Kyse on yleisestä trendistä, joka jääkiekkoa on vaivannut ja alkaa varmasti tulevaisuudessa vaivaamaan aina enemmän. Jos pelataan rahasta ja se on ainoa motiivi, millä mennään eteenpäin, harva joukkue lähtee enää siitä asetelmasta, että hyökätään. On itseasiassa kunnioitettavaa, miten Ika yritti tätä ajatustapaa Lukkoon kasvattaa, mutta lopulta Lukon pelin on myös lähdettävä puolustuksesta. Ja ne muutamat ottelut, mitä Ikan aikana näin olivat aikalailla kauheaa katseltavaa raumalaisena.

Mutta, jotta tästä keskustelusta olisi ylipäätään kenellekään iloa (ei puolusteltavaa tai hyökättävää, ei pelkkää kaunista sanailua tai ivalauseiden viskelyä), pitäisi keskustella varmasti siitä asiasta, josta pitäisi keskustella aina SM-liigan johtoporrasta myöten ja, josta on varmasti jo keskusteltu eli jääkiekon tulevaisuudesta. Mihin ammattilaisuus ja isot, rahalliset panokset tätä lajia ovat viemässä?
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Nythän on niin, että Rautakorven tulon myötä Lukko tulee ylittämään kirkkaasti yleisötavoitteensa. Yleisö tulee näkemään Äijänsuolla paljon kotivoittoja ja jos ne tulevat Hockey Nightissa nähdyllä tavalla, jokainen voitto vetää halliin lisää katsojia.

Minun käsittääkseni yleisö ratkaisee rahapusseillaan ja jaloillaan minkälaista jääkiekkoa he haluavat. Jos Lukon yleisömäärät kasvavat roimasti, miten voidaan puhua pelin tappamisesta?

Vai onko otsikon kysymykseen asetettu kauaskantoinen olettamus, että mestari on selvillä, kiinnostus on tapettu? Ei nyt sentään, kyllä muidenkin kannattaa yrittää.

Huvittavinta tässä keskustelussa on se, että Lukko on kolmanneksi viimeisenä, play-off-viivan alapuolella ja parku on silti kova. Kyse lienee suomalaiseen perimään pesiytyneen kateellisuuskromosomin vaikutuksesta. Kun ennakko-olettamus on se, että Lukko tulee menestymään Rautakorven johdolla, on parempi aloittaa mustamaalaus heti.

Hävinneet selittävät. Ja ne, jotka odottavat vuoroaan.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Hearsay
Minun käsittääkseni yleisö ratkaisee rahapusseillaan ja jaloillaan minkälaista jääkiekkoa he haluavat. Jos Lukon yleisömäärät kasvavat roimasti, miten voidaan puhua pelin tappamisesta?

Varmasti raumalaiset nauttivat jonkin aikaa voitoista, tulivat ne millaisella pelillä hyvänsä. Kyse onkin siitä, mitä liigassa kokonaisuutena on tapahtumassa, ja mitä Raumallakin tullee tapahtumaan, jos voittopelit useamman kauden kuluttua ovat nuhjauskiekolla saavutettuja. Ymmärrän oikein hyvin, että ei-niin-hyvin-menestyneen joukkueen fanit ovat hetken aikaa tyytyväisiä voittoihin, tulivat ne miten vain (ja tämä ei ole kannanotto Lukon pelityylistä suuntaan tai toiseen). Erämaahan eksyneelle kelpaa juotavaksi pitkään seissyt, ummehtunut vesi, mutta ensi janon sammuttamisen jälkeen ihminen asettaa juomalleen myös laatuvaatimuksia.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Hih hei! Ensimmäinen viestini tähän ketjuun.

Hifkiä vastaan tosiaan pelataan pian ja siellä F-nurkassa taas kiikareilla tiiraillaan kentälle. Paskat paikat mutta ilmaiset..

Enemmän kuin Rautakorven tyylistä olisin, hyvä Maple Leaf, huolissani SM-liigan brändin Hifk:n pelityylistä joka on näkemäni kolmen ottelun (kaksi vieraissa, yksi kotona) noudattanut peruutus-roiskimistaktiikkaa mikä ainakin näin puolueettoman katsojan silmissä on pistänyt vituttamaan. Vielä ennen Alpoa näkemäni IFK järjesti AINA tapahtuman jokaisesta pelistä. Nyt se on pelkkää vitun tylsää pakkopullaa.. ..ja tärkeät 2 pistettä.

Mitä tulee Lukkoon niin kahdessa viimeisestä viidestä pelistä Lukko on pelannut parempaa ja hienompaa kiekkoa kuin aikoihin. Minulle on aivan sama kuka puutukka siellä pikkutakissaan seisoskelee. Sinikeltaiset lasit tai ei, mutta itse päätän mistä näkemässäni pidän.

Kahvakiekosta puhutaan, mutta mistä lähtien SM-liigan valmentajat ovat järjestäneet näitä porukonsertteja tyyliin Jalonen ja Heikkilä sekä Lukon Tiho joskus.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
"No, te voitte uskoa mihin haluatte, mutta tiedän Rautakorven ja väitän että Lukko muuttuu selvästi puolustavaksi ja riskittömäksi joukkueeksi. Katsotaan missä ollaan ensi keväänä, onko Lukko fanit niitä, jotka joutuvat puolustamaan ettei Lukko kahvaa jne. Lukon materiaalista saa paljon enemmän irti mitä tällä hetkellä otetaan, yksi iso laitahyökkääjä kun tulee niin tapahtuu..
Itse uskon että Tähtinen nousee Lukon ykkössentteriksi eli Pirneksen inkarnaatioksi. Miksi Rautakorpi muuttaisi hyväksi todetun pelisysteemin??"

Löysin tälläisen tuolta historiasta ja tuntuu ajan kohtaiselta edelleen. Tuntuu etteivät Lukkofanit pysty lainkaan nauttimaan oman joukkueensa loistavasta pelistä, kun täytyy jokaisessa ketjussa käydä keskustelua kahvaamisesta, hellitäkää jo.
 

Maple Leaf

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, Pat Quinn -lahko
Viestin lähetti Pronger
Enemmän kuin Rautakorven tyylistä olisin, hyvä Maple Leaf, huolissani SM-liigan brändin Hifk:n pelityylistä joka on näkemäni kolmen ottelun (kaksi vieraissa, yksi kotona) noudattanut peruutus-roiskimistaktiikkaa mikä ainakin näin puolueettoman katsojan silmissä on pistänyt vituttamaan.

Pronger hyvä,
missä olen kirjoittanut olevani huolissani juuri Rautakorven tyylistä? Käsittääkseni olen pohtinut asiaa yhtä, kahta, kolmea tai useampaa valmentajaa/joukkuetta yleisemmällä tasolla.
 

Hearsay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Maple Leaf
Erämaahan eksyneelle kelpaa juotavaksi pitkään seissyt, ummehtunut vesi, mutta ensi janon sammuttamisen jälkeen ihminen asettaa juomalleen myös laatuvaatimuksia.

Niinpä oli aika kutsua apuun Kari (lue Jukka) Grandi, kaikkien janoisten sankari. Mies, joka kolmesti peräkkäin on johdattanut seuraajansa himoitulle keitaalle ja viimeksi suoraan lähteelle.
 

Pronger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viestin lähetti Maple Leaf
Varmasti raumalaiset nauttivat jonkin aikaa voitoista, tulivat ne millaisella pelillä hyvänsä.
Ymmärsin siis tämän väärin, koska luulin sinun tarkoittaneen lukon nykyista pelityylia ja valmentajaa.
 

Metsästäjä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT
Heh

Katselin samaa tässä, kun sain linkin. Ensin hämmästyin ja sitten en voinut kuin alkaa kuvittelemaan mahdollisia tulevia aiheita noilla sivuilla heh! Yleensä vain tuollaiset aiheuttavat eräissä vastavetoja ja ei ainakaan lisää yhteistyötä.

Muistuttaa 60- luvun touhua, kun kohtauspaikkana oli Luvia ja josta oikeastaan tämä hieno Porin ja Rauman kansallinen viha rakkaus suhde sai maineensa...

On ainakin mielenkiintoiset sivut! Jännityksellä odotan jatkoa! Milloin mainostetaan Antiässätclubia jossain?
 

jakebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Vain joku FasistiToni Suippolandiasta

Alentuu noin SÄÄLITTÄVÄÄN.....he he , se on kivaa kun Lukko pyyhältää ohi liigassa ja suipot rassaa tommosia pöpimäisyyksiä...
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Pyydän omasta puolestani ja kaikkien todellisten Ässäfanien puolesta anteeksi että meistä joku on vajonnut säälittävien raumalaisten kanssa samalle tasolle. Vai onko tämä joku raumalaisten oma propagandatemppu. Jospa takana onkin sama lukkofanien tekijäryhmä kuin tässä

EDIT: Kuten em. sivun pelaajalistasta huomaa niin on pikkuisen vanhempaa tekoa tuo antamani linkki...
 
Viestin lähetti korkki
Pyydän omasta puolestani ja kaikkien todellisten Ässäfanien puolesta anteeksi että meistä joku on vajonnut säälittävien raumalaisten kanssa samalle tasolle. Vai onko tämä joku raumalaisten oma propagandatemppu. Jospa takana onkin sama lukkofanien tekijäryhmä kuin tässä

Joo, ikävä kyllä, kuten tuo korkin antama linkki näyttää, niin kyllä se aloite on tullut täältä leiristä, sivun tekijöitä en tunne, mutta luultavasti, tuosta vessahuumorista päätellen asialla ovat 10-13 muksut.
Kyllä ymmärrän tämän Rauman ja Porin vihanpidon, mutta nuo kuittailut olisi kuitenkin mielestäni heitettävä/otettava vastaan pilke silmäkulmassa, niinkuin useimmat meistä tekevätkin, tuollaiset anti-sivut olisi voinut jättää kyllä tekemättä.

Mutta taitaa ekat anti-sivut kuitenkin olla tuolta helsingin suunnalta, jokeri tai HIFK aiheiset?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös