Itsemurha

[godspeed]

Päivityksen poikanen... isoin vaara ohi. Olo on kuin uudestisyntyneellä. Varmaan se, että käsitteli asiat melkein heti mm. tämän foorumin kautta alkoi auttaa. Ei minulla koskaan hätää ole, kunhan huutelen paholaista irtautumaan ruumiistani :D

Kiitos.

 

[maken veivi jr.]

Päivityksen poikanen... isoin vaara ohi. Olo on kuin uudestisyntyneellä. Varmaan se, että käsitteli asiat melkein heti mm. tämän foorumin kautta alkoi auttaa. Ei minulla koskaan hätää ole, kunhan huutelen paholaista irtautumaan ruumiistani :D

Kiitos.

Hyvä kun huutelet, itse ainakin saan siitä inspiraatiota kun seuraa miten joku painii merkittävästi vaikeampien mt-ongelmien kanssa kuin itse ja silti löytyy kuitenkin aina toivoa ja uskoa tulevaan. Aallonpohjat kuuluu asiaan.

 

[Andji]

Jos et halua hakeutua avun piiriin tai ylipäänsä puhua asiasta kenellekään mitään, kuuntele Julma-Henrin albumi Psykoterapia: Psykoterapia (albumi) – Wikipedia. Ihan sama mitä mieltä olet suomiräpistä, artistista tai edes siitä, onko tämä albumi musiikillisesti siedettävää (ei se oikein ole).

Olen hakeutunut avun piiriin, mutta siitä ei tunnu toistaiseksi olevan apua. Kun olen parin tietyn kaverin seurassa, en ajattele synkkiä asioita niin selvästi. Arki ja yksinolo iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan, on pahinta.

Kuuntelin tuon suosittelemasi teoksen. Alkuun ajattelin, että mitäs ihmeen M.A. Numminen räppää -shittiä tämä on, mutta kannatti kuunnella pidemmälle. Oli paljon samoja ajatuksia ja teemoja kuin itselläni. Pääasiallisena ajatuksena, että vaikka toiset eivät voikaan sitä pahaa oloa ymmärtää, niin monella on samaistumispintaa kipuun yleisesti.

Kiitos @Hippi Hiiri.

 

[ultrar]

Kun olen parin tietyn kaverin seurassa, en ajattele synkkiä asioita niin selvästi. Arki ja yksinolo iltaisin, kun lapset ovat menneet nukkumaan, on pahinta.

Kiitos @Hippi Hiiri.

Itselläni lapset ovat jo jonkin aikaa asuneet omillaan ja siitä se alamäki alkoi. Pahinta ei ole ehkä se arki, kun töissä sentään näkee ihmisiä. Pahinta ovat kaikki illat ja etenkin viikonloput. Kun on aikaa liikaa, olla vain yksin, jolloin ajatukset pyörivät negatiiviseen suuntaan. Sitä odottaa, että edes yksi ihminen soittaisi tai laittaisi viestin. Näinhän ei tietysti tapahdu.

 

[peksa]

Itselläni lapset ovat jo jonkin aikaa asuneet omillaan ja siitä se alamäki alkoi. Pahinta ei ole ehkä se arki, kun töissä sentään näkee ihmisiä. Pahinta ovat kaikki illat ja etenkin viikonloput. Kun on aikaa liikaa, olla vain yksin, jolloin ajatukset pyörivät negatiiviseen suuntaan. Sitä odottaa, että edes yksi ihminen soittaisi tai laittaisi viestin. Näinhän ei tietysti tapahdu.

Mulla oli alamäki lähellä alkuviikosta kun Jannen kuolema otti sen verran koville. Nyt jo hieman parempi mut ei kyllä vieläkään parhaassa iskussa.

 

[Saipamies]

Erittäin vaikea viikko menossa. Läheinen ihminen päätyi lopulliseen ratkaisuun maanantaina. Tuli aivan puskista tieto kuten varmasti monesti nämä tulevat. Päivä kerrallaan tässä yritetään mennä surussa eteenpäin.

 

[Patarouva]

Erittäin vaikea viikko menossa. Läheinen ihminen päätyi lopulliseen ratkaisuun maanantaina. Tuli aivan puskista tieto kuten varmasti monesti nämä tulevat. Päivä kerrallaan tässä yritetään mennä surussa eteenpäin.

Otan osaa suruusi.

 

[Tincat]

Erittäin vaikea viikko menossa. Läheinen ihminen päätyi lopulliseen ratkaisuun maanantaina. Tuli aivan puskista tieto kuten varmasti monesti nämä tulevat. Päivä kerrallaan tässä yritetään mennä surussa eteenpäin.

Kovasti voimia suruun. Toivottavasti sinulla on tukea asian käsittelemiseen.
Itse menetin ystävän alkuvuodesta kun hän ei jaksanut enää taistella ja lähti omasta halusta. Se on kova paikka läheisille. Vaikka moni tiesi ongelmista, niin se lopullinen ratkaisu tulee silti jotenkin yllättäen. Ei vain haluaisi uskoa että se menisi siihen. Mutta en ole ollu hetkeekään vihainen hänelle. Tiedän itsekin mitä se on kun haluaa vain pois. Ikävä vain on kova. Ja tuntuu että ekan vuoden aikana tulee paljon asioita "eka tämä asia ilman häntä". Viimeksi tänään on ollu surullinen olo kun hän ei enää kuule lempibändinsä uutta musiikkia.

 

[Andji]

Masennuslääkitystäni lisättiin tällä viikolla, ehkä siitä, tai puhumisesta parille lähisukulaisille, johtuen tänään koin pitkästä aikaa ensimmäistä kertaa, että jokin maistui hyvälle. Lidlin hedelmämehusta tuli sellainen tunne, että tämähän on aidosti hyvää.

Tuo oli toki vain hyvin pieni ja erikoinen hyvä tunne elämässä. Toinen juttu on se, etten enää niin aktiivisesti harkitse itsemurhaa, mutta toisaalta elämä on edelleen niin tasaisen harmaata paskaa, ettei haittaisi vaikka jotain pahaa tapahtuisi.

Tuota Julma-Henrin levyä olen kuunnellut moneen kertaan, mutta joka kerta lopettanut Toipuminen-kappaleeseen. Olen jotenkin jumissa, tuntuu, että aivoni eivät halua, että toipuisin.

Olen jatkuvasti aivan helvetin väsynyt ja haluaisin vain nukkua kaiket päivät. Nytkin istun takapihan terassilla seuraamassa lasteni leikkiä ja odottelen vain koska pääsisi taas nukkumaan. Tuntuu paskalta, kun lapsistakaan ei ole iloa kuin loogisella tasolla. Tunnetasolla kaikki on harmaata massaa.

 

[mikko600]

päivät. Nytkin istun takapihan terassilla seuraamassa lasteni leikkiä ja odottelen vain koska pääsisi taas nukkumaan. Tuntuu paskalta, kun lapsistakaan ei ole iloa kuin loogisella tasolla. Tunnetasolla kaikki on harmaata massaa.

Tämähän se ja siihen turtuu. Oman lapsen syntymä ja vauva-aika mulla ihan harmaata massaa, vaikka ”tiedän” että se on sitä hienointa aikaa. Muumiona vaan menin eteenpäin. Mutta muista puhua ja muista että sulla on läheisiä jotka välittävät myös susta.

 

[godspeed]

Viimeisimmästä itsemurhayrityksestäni alkaa olla jo aikaa varmaankin 12 vuotta. Silti se pyörii joskus mielessä, mutta enemmänkin jonkinlaisena teennäisenä ajatuksellisena pakokeinona tai hairahduksena kuin suoraan vakavasti otettavana vaarana. Paljon on siis aikaa siitä, kun tuollainen erityinen vaara oli olemassa, mikä kertoo siitä, että itsemurhaa tai varsinkaan sen yritystä ei tarvitse kelata päässään loputtomiin.

Jokin minut kampesi tuolloin vuosia sitten suosta ylös ja siitä lähtien on eletty enemmän tai vähemmän hyvin, lähinnä jotenkin selviytyen. Ehkä on väärin sanottu, että kaikki omalla kohdallani olisi ollut harmaata kun kaksisuuntaisena elämässä on ollut melkoinen ruljanssi päällä joinain vuosina. Huonoja oloja on toki ollut ja tulee aina olemaankin, mutta aina mennään eteenpäin.

Näen @Andji sinun tämänhetkisissä ajatuksissasi jonkinlaista positiivisuutta mihin haluan ehdottomasti tarttua. Olet ymmärtänyt pienten asioiden tärkeyden jokapäiväisessä elämässäsi ja juuri niitä pitää myöskin mielestäni vaalia. Mitä muutakaan meillä on kuin ne pienet hetket? Mitä muuta pitäisi olla?

Viestisi lähteekin liikkeelle hyvällä meiningillä ja minä ainakin aloin heti ajatella, että nyt ollaan matkalla kohti parempaa, mutta kuin varkain viestisi luiskahtaakin vauhdilla alamäkeen. Kaikki onkin lopulta pelkästään negatiivista. Se on kylläkin masentuneelle (ellei jotain muuta ole takana) sellainen toistuva kuvio ja hyvin tavallista. Aloitetaan ajattelemalla positiivisesti ja pystytään jopa pysymään siinä toisinaan aika kauan, kunnes sitten kuitenkin ikään kuin ihan itse torpataan se oma mielihyvä ja oma olo. Ei anneta itselle lupaa elää ja kokea. Reaktiossa ikään kuin suojellaan itseä.

Itsemurhan 10 vuotta sitten tehnyt kaverini aina hoki, että miksi täällä pitäisi pyristellä. En osannut vastata. No, nämä ovat vähän sellaisia asioita, joihin on aina vaikea sanoa mitään järkevää ja varmaan tämä minunkin viestini voi mennä metsään, sillä monesti se on hyvin yksilöllistä mikä toimii kellekin. Ehkä minä kirjoitan puutaheinää, mutta nyt tuntui tältä. Mitään ei ole menetetty, sillä se kun ollaan alamaissa tarkoittaa vain, että sieltä ainoa suunta on ylöspäin. Kaikki on toisella tavalla ajateltuna myös pikemminkin edessä, ei takana.

En ole tosiaan minäkään enää ollut vuosiin itsemurhaa yksinäni nurkassa hautova tyyppi, vaan on pärjätty ja koetettu pala kerrallaan laittaa asioita kuntoon. Elämä ei ollut, eikä ehkä koskaan tule olemaankaan terveen ihmisen elämää, mutta on se kuitenkin ihan sen itsensä arvoista, kun muistaa kehitellä elämäänsä merkityksellisiä asioita tai ainakin pyrkiä siihen voimiensa rajoissa. Sitten kun sen merkityksen havaitsee, niin se kyllä tuntuu myös hyvältä. Toivon, että ihmiset havaitsevat mahdollisimman paljon, eivätkä turru... :)

 

[Skruf]

Se musta todellisuus taas päällä. Vaikea hyväksyä tätä, kun ite ryssiny asiat.

 

[godspeed]

Se musta todellisuus taas päällä. Vaikea hyväksyä tätä, kun ite ryssiny asiat.

Mitäs päivään tänään kuuluu?

Kun tilanne on päällä, niin se on päällä. Paljoa ei voi leikkiä asian kanssa. Asioita voi tapahtua nopeastikin. Mutta kaikenlaisia selviytymiskeinoja on olemassa, ja yksi niistä on musiikki. Pidän suuresti yhtye Mana Manan lyhyestä mutta sitäkin vimmaisemmasta tuotannosta. Eräs kaverini piti myös ja meillä olikin mielenkiintoisia hetkiä kuunnellessamme yhdessä bändiä. Suosittelen tutustumaan, jos masennus uhkaa iskeä tai on jo iskenyt. Biisi on niinkin yksinkertaisesti suoraan asiaan menevä kuin Tie vie, ja niinhän se vähän tahtoo viedä sairauksissa, mutta aina voi jollain tasolla päättää mitä sen viemisen kanssa tekee. Elämä on vähän tällaista, että se ei anna koskaan periksi vaan hyökkää päälle joka aamu :)

Tie vie, virta imee sisäänsä
Tie vie, risti horisontissa
Tie vie, sateenkaaren väreissä
Tie vie, kuinka loputon on kuolema

Ja sä sanoit jaksa edes syksyyn
Ja sä sanoit jaksa edes talvi
Ja sä sanoit koita edes kevääseen
Alta lumen voit löytää uuden rakkauden

Tie vie, seinä taipuilee tahdissa
Tie vie, loppuu käytävä hapen
Tie vie, en näe silmiäni peilistä
Tie vie, kuinka loputon on kuolema

Ja sä sanoit jaksa edes syksyyn
Ja sä sanoit jaksa edes talvi
Ja sä sanoit koita edes kevääseen
Alta lumen voit löytää uuden rakkauden

Ja sä sanoit odota edes talvee
Voi tuskan jälkeen löytyä elämä
Ei mulla ole oikeutta hakee loppua
Siitä päättää vain viimeinen suudelma
Siitä päättää vain viimeinen suudelma

 

[Skruf]

Mitäs päivään tänään kuuluu?

Kun tilanne on päällä, niin se on päällä. Paljoa ei voi leikkiä asian kanssa. Asioita voi tapahtua nopeastikin. Mutta kaikenlaisia selviytymiskeinoja on olemassa, ja yksi niistä on musiikki. Pidän suuresti yhtye Mana Manan lyhyestä mutta sitäkin vimmaisemmasta tuotannosta. Eräs kaverini piti myös ja meillä olikin mielenkiintoisia hetkiä kuunnellessamme yhdessä bändiä. Suosittelen tutustumaan, jos masennus uhkaa iskeä tai on jo iskenyt. Biisi on niinkin yksinkertaisesti suoraan asiaan menevä kuin Tie vie, ja niinhän se vähän tahtoo viedä sairauksissa, mutta aina voi jollain tasolla päättää mitä sen viemisen kanssa tekee. Elämä on vähän tällaista, että se ei anna koskaan periksi vaan hyökkää päälle joka aamu :)

Tie vie, virta imee sisäänsä
Tie vie, risti horisontissa
Tie vie, sateenkaaren väreissä
Tie vie, kuinka loputon on kuolema

Ja sä sanoit jaksa edes syksyyn
Ja sä sanoit jaksa edes talvi
Ja sä sanoit koita edes kevääseen
Alta lumen voit löytää uuden rakkauden

Tie vie, seinä taipuilee tahdissa
Tie vie, loppuu käytävä hapen
Tie vie, en näe silmiäni peilistä
Tie vie, kuinka loputon on kuolema

Ja sä sanoit jaksa edes syksyyn
Ja sä sanoit jaksa edes talvi
Ja sä sanoit koita edes kevääseen
Alta lumen voit löytää uuden rakkauden

Ja sä sanoit odota edes talvee
Voi tuskan jälkeen löytyä elämä
Ei mulla ole oikeutta hakee loppua
Siitä päättää vain viimeinen suudelma
Siitä päättää vain viimeinen suudelma

Harmaatahan se oli, mikään oikein tuntunu miltään.

 

[godspeed]

Harmaatahan se oli, mikään oikein tuntunu miltään.

Tietty harmaus on hyväksi mielelle, ettei se lähde liiaksi kierroksille. Jos mustuus valtaa kokonaan, niin siitä olisin kyllä varmasti huolissani. Mustuuskaan nyt ei tietystikään välttämättä tarkoita, että maailma olisi kirjaimellisesti ihan musta ja pimeä kuin yö, vaan kirkkaassa päivänpaisteessakin saattaa tuntua siltä, että kaikki on pielessä ja mikään ei auta mihinkään. Ihminen saattaa elää normaalia arkea ja elämää, mutta mielessä on tyhjyyttä ja olo tuntuu tuskalliselta.

Päätöksiä ja tekoja siis saatetaan tehdä ns hyvissä hengen ja ruumiin voimissa, kun on viimeistä piirua myöten ajateltu siten, että maallinen vaellus päättyy pian. Siltä minustakin joskus tuntui, kun menin ensin aamulla iloisena ja vapautuneena töihin ja kotiin tullessa tinttasin naaman täyteen kaljaa ja huuhdoin sillä nappeja monen kuukauden edestä alas. Eihän siitä sitten tullut mitään ja siitä olen ikuisesti onnellinen. Jossain kohtaa ketjua selostin tätä tapahtumaa tarkemminkin. Älkää ottako lääkeövereitä, se ei auta, vaan pahimmassa tapauksessa vammauttaa.

Olen lukenut joskus, että masennus on mielen pakokeino asioista, joita ei osaa tai kykene käsitellä. Masennus, varsinkin tuollainen harmaa, suojelee siis kokijaansa jollain tasolla. Itsemurhauhassa masennus siis ei välttämättä enää toimi tarkoituksenmukasesti. Itse koen, että minua masentuneena koetut olot, teot ja ajatukset suojelevat itsemurhayrityksiltä. Kaikenlaisesta paskasta on selvitty, enkä oikein jaksaisikaan miettiä miten ottaisi hengen itseltään. Toivon, että asia pysyy korvien välissä niin. Monista asioista, joista ihmiset kärsivät, voi selvitä ja elämä voi jatkua hyvänä. Se on ihan totisinta totta.

Tässä aiheessa ei ole mitään hävettävää.

 

[Skruf]

Näkemiin, ei enää kiinnosta. Merikosken sillat kvikkoineen kiinostaa enemmän.

 

[Alba]

Näkemiin, ei enää kiinnosta. Merikosken sillat kvikkoineen kiinostaa enemmän.

Ei käy, nukut nyt ensin yön yli. Itsellä puoliso yritti aikanaan, mutta ei onnistunut, sai apua ja nyt parikymmentä vuotta myöhemmin menee ihan hyvin. Upeita kokemuksia tullut myös sinä aikana, jotka olisi voinut jäädä kokematta.

 

[Skruf]

Näkemiin, ei enää kiinnosta. Merikosken sillat kvikkoineen kiinostaa enemmän.

Huomenna 30 täyteen, einää jaksa.

 

[Breeze Harbour]

Huomenna 30 täyteen, einää jaksa.

Masennus ei kestä ikuisesti, sen sijaan oman elämän päättämisestä ei ole paluuta.

Toivon todella koko sydämestäni että hakeudut avun piiriin, sillä sullakin ihan varmasti on vielä paljon annettavaa tälle maailmalle.

18-vuotiaana ja lääkepäissäni olin niin sekaisin ja täynnä synkkiä ajatuksia, että olin jo päättänyt hyppääväni Malminkartanon aseman sillalta junan alle.

Onneksi tulin matkalla sinne järkiini ja tuumin, että nyt tuntuu paskalta mutta vielä mulla on toivoa.

Ja niin on sullakin. Älä päästä siitä irti.

Aika monet eri psykologit ja psykiatrit on tullut käytyä aikoinani läpi mutta apu, tuli se sitten miltä taholta tahansa, ei ole koskaan turhaa. Sillä voidaan pelastaa elämiä.

Toivon sulle paranemista.

 

[Murskaaja]

Huomenna 30 täyteen, einää jaksa.

Soita tänne 09 2525 0111 (mieli ry 24h). Se on olemassa juuri siksi, että sinä voit soittaa. Et ole ensimmäinen, etkä ole yksin ajatuksinesi.

 

[Alba]

Huomenna 30 täyteen, einää jaksa.

30 on niin naurettavan vähän, että kyllä jaksat. Parhaat vuodet alkaa kolmestakymmenestä. Hetki happea, yöunet ja uus yri aamusta. Paikalliseen päivystykseen tai soittoa 112 mikäli aamulla tekee vielä mieli päättää päiväsi.

 

[korkki]

Huomenna 30 täyteen, einää jaksa.

Elämäsi ei ole edes vielä alkanut. Olisi aika järjetöntä päättää se ennen sitä.

Soita tuonne kriisipuhelimeen minkä numero tässä lopussa on.

 

[iibor]

Elämäsi ei ole edes vielä alkanut. Olisi aika järjetöntä päättää se ennen sitä.

Soita tuonne kriisipuhelimeen minkä numero tässä lopussa on.

Tää on just näin. Itselläni ei ole lainkaan kokemusta masennuksesta tai itsetuhoisista ajatuksista, mutta pohjalla olemisesta on. 30-vuotiaana mulla ei ollut luottotietoja, kun olin ne nuoruudessa pilannut. 31-vuotiaana sain ne takaisin ja sain jälleen itseni velkakierteeseen ja luottotiedot yms pois. Menin naimisiin 32-vuotiaana ja lapsia sain tuosta parin vuoden päästä. Pidin kulissia hyvästä elämästä yllä vuoteen 2023 asti, eli kun olin 37-vuotias. Tuolloin saavutin pohjakosketuksen, kun mun velkojen yms. takia perheeni oli menettää kotinsa. Päätin, että "not on my watch". Päätin pyytää apua ja alkaa puhumaan asiasta. Ensin vaimolle, sitten vanhemmille, sitten ainoalle elossa olevalle isovanhemmalle, sitten ammattilaisille ja sen jälkeen vielä pariterapeutille. Ensimmäinen kuukausi oli yhtä helvettiä, kun painin häpeän ja itseni vihaamisen kanssa. Kuukauden jälkeen hommat rupesi selkeytymään, koti pelastui, lainat järjesteltiin uusiksi, luottotiedot palautui, mutta kaikkein tärkeintä oli se, että omilta harteiltani poistui 2000kg painoinen taakka eikä mun tarvinnut enää salailla tai häpeillä mitään, ennen kaikkea vaimolta.

Nyt 38-vuotiaana tuntuu, että tämä aikuisuus on vasta todella alkanut ja olen onnellisempi kuin koskaan.

Vaikka en pysty @Skruf sun tilanteeseen ja ajatuksiin samaistumaan kunnolla, pystyn omien kokemuksieni pohjalta antamaan mielestäni sen parhaan vinkin:

Puhu ja pyydä apua. Eli soita tuohon numeroon.

 

[godspeed]

Tuossa on toverit yllä @korkki @Alba ja @iibor hyvin kirjoittaneet minusta, että paljon on vielä edessä. Se pitää paikkansa myös omien kokemusten pohjalta. Aikanaan kirjoitin johonkin silloiseen päiväkirjaani, etten elä 25-vuotiaaksi, mutta onpahan sitä tullut sitten kuitenkin elettyä ja nähtyä sitä aikuisuuttakin.

Ja nyt tuntuu, että se sellainen kypsymätön parikymppinen kaveri ei itsetuhoisissa aikeissaan nähnyt metsää puilta, kun oli niin kiire elää koko elämä sillä hetkellä ja loppuun asti ja aivan niin täysillä kuin vain voi. Mutta kyllä meillä ihmisillä se elämä nykyään kestää vähän pidempään kun pari ensimmäistä vuosikymmentä ja asian kanssa voi ottaa vähän rauhallisemminkin. Aikaa on elää ja minusta sen ajan voi ihan hyvin kuluttaa miten se vastaan tuleekaan myös kaikkine palkintoineen.

 

[Ronikki73]

Minulla on kuva, jossa on tusina jätkiä kokoontuneena kaverin auton ympärille, kaikki ilman paitaa reteästi kaljat kädessä. Nyt tuosta kuvasta on elossa enää minä. Vain kolme heistä kuoli luonnollisesti, kaikki muut meni oman käden kautta, alle 25-vuotiaana.

Kaukana ei ollut että minäkin olisin ollut poissa alle 25-vuotiaana. Vedin ranteen auki kännissä kaverin luona, kun en jaksanut enää kuunnella heidän veetuilua ja viisastelua, se oli se viimeinen pisara plus tietysti oli myös juuri ero tyttöystävästä. Ilman heitä tietysti olisin kuollut, kaverin kämpän koko keittiön lattia lainehtia verestäni, he toimittivat minut sairaalaan kaverin autolla, jonka takapenkki myös meni pilalle vereni takia. Ikuinen muistutus siitä jäi, puolet vasemman käden hermoista jaskana, pari sormea ei toimi kunnolla, ja tietysti arvet, mitä pidän vielä tänä päivänäkin piilossa, koska en halua sitä huomiota, mitä ne aiheuttavat. Hyvät ystävät tietysti tietävät niiden tarinan.

Tuon jälkeen siskoni väkisin raahasi minut Etelä-Suomeen, mikä todennäköisesti pelasti henkeni. Olen siitä siskolleni ikuisesti kiitollinen, ja kerron sen hänelle kyllä aika usein. Moni hieno asia olisi jäänyt todennäköisesti kokematta ilman häntä. 30-vuotta kuitenkin on tullut lisää sen typerän tempun jälkeen elettyä.
Pienet paikkakunnat on vaikeita erilaisille nuorille, se yksinäisyys ja erilaisuus voi olla todella ahdistavaa, ja on se vieläkin, mutta sen kanssa osaa jo elää nykyisin.

En tiedä miksi tämän nyt tänne kirjoitin, ehkä joku siitä jotain irti saa.
Pyytäkää sitä apua, tiedän, että se voi olla joskus vatun vaikeaa, mutta tehkää se. Elämä voi muuttua joskus ihan yllättäen myös sinne positiivisempaan suuntaan, ei aina vain sinne huonoon suuntaan.
Kuunnelkaa musiikkia jota rakastatte, katsokaa elokuvia/sarjoja jotka saavat hyvällä mielelle.
Kissaihmisenä kissavideot saavat meikälle aina hymyn huulille, vaikka olisi miten maissa.

Yrittäkää jaksaa, se hyvä päivä ja elämän muuttuminen parempaan voi olla milloin vain edessä, vaikka ei se siltä joskus tunnu, tiedän kyllä sen tunteen, mutta yrittäkää jaksaa taistella sitä vastaan.

Voimia kaikille, ketkä näiden asioiden kanssa taistelevat, on se elämä taistelemisen arvoista, vaikka se aina siltä tunnu.