Hemingway kirjoitti:
Voisi siis kai sanoa, että tämä on omalla tavallaan normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Masennusta tämä ei ole, koska masentunut ei pysty juurikaan analysoimaan tai suhteuttamaan omaa tilaansa.
Pidän kyllä haluasi kuolla täysin rationaalisena ajatuksena ja normaalina reaktiona, mutta masennuksesta sinä kyllä kärsit. Ei masennus väistämättä tee putkinäköiseksi tai harhaiseksi. Toiset erittäin vakavasti masentuneet kykenevät analysoimaan, suhteuttamaan ja myös ymmärtämään omaa tilaansa, tekevät sitä liiallisuuksiinkin saakka, esimerkiksi oma pikkuveljeni.
Sinulla käytännön hallinnan pulmat ja kokemus taisteluväsymyksestä viestivät masennuksesta. Lisäksi taitaa käytännössä olla niin, että jatkuvat itsemurha-ajatukset riittävät jo masennusdiagnoosiin. Ei sinussa mitään erikoisemmin vialla ole, mitä nyt hermostosi lienee jo oppinut olemaan pukkaamatta endorfiinia.
Masennuksenkierteeseen johtaneet syyt ovat varmasti näissä listaamissasi asioissa tai tavalla ja toisella niihin johdettavissa, mutta siihen, että elämän saa maistumaan, ei vaadita kaikkien näiden täysremonttia, mikä ei toki olisi mahdollistakaan.
Korostan, että minä pidän itsemurha-ajatuksia hyvin rationaalisina ja ymmärrettävinä huolimatta siitä, että niiden syntyminen taitaa käytännössä edellyttää tilaa, joka nykyään määritellään sairaudeksi. Tämä ei tarkoita sitä, että suosittelisin itsemurhaa kenellekään. En kuitenkaan halua tulla katsotuksi alta kulmien silloin, kun itselläni on vaikeaa. Ei ole mitenkään järjetöntä, että ihminen kokee väsyneensä taisteluun, jonka palkinnoksi ymmärtää onnellisen elämän, mutta jota ei koe voittavansa.
Taustoiltani olen monin tavoin kaltaisesi, kärsinytkin paljon. Juuri nyt voin paremmin. Vinkkaan, että psykoterapiasta on suurella todennäköisyydellä ollut apua ainakin minulle.