Itsemurha

[Solomon]

Vaikkapa siksi, että toinen ihminen katsoo, että maailmalla on vielä paljon annettavaa itsemurhaa harkitsevalle. Jotkut ihmiset voivat saada iloa siitä, että toinen on iloinen.

Varmasti näinkin. Toisaalta useimmat ihmiset kyllä ihan itsekkäistä syistä, yhtä itsekkäistä kuin lusikkaansa nurkkaan tähtäilevä, haluavat lähimpiensä pysyvän hengissä. Ensisijaisesti tietenkin siksi, että lähimmät ovat äärettömän tärkeitä ja rakkaita, ja heidän poismenonsa tuottaisi suurta tuskaa. Mutta toissijaisesti pinnan alla monissa tapauksissa myös siksi, että lähimmän poismeno juuri oman käden kautta tuottaisi valtavia syyllisyydentunteita.

 

[BitterX]

Yleensä tällaisessa tilanteessa on kyseessä vaikea mielisairaus tai masennus ja niistä toipuminen vaatii enemmän kuin toisen ihmisen halun.

Mutta toinen ihminen katsoo, että on olemassa toivoa ja haluaa auttaa. Toinen saa iloa siitä, että näkeen toisen iloisena. Ihminen tavoittelee omaa etuaan, mutta on sitä kautta myös empaattinen.

 

[Andy]

Unelmat ovat yksi, mitä pitää olla täällä elääkseen. Jokaisellahan niitä varmasti on.

Jokaisella? Noh, jatkanpa omieni etsimistä. Kyllä se kuitenkin edelleen pääkatkaisijasta kääntämisen voittaa.

 

[TosiFani]

Ei pahalla mutta sinunkaltaiset työntekijät pitäisi heittää helvettiin nuorisotyöstä. "Itsepähän päätät, tapa itsesi tai sitten älä, mutta älä vinise siinä". Enemmän pitäisi puuttua MIKSI JOKU HALUAA TEHDÄ NIIN RADIKAALIN TEON kuin itsemurhan, siinä on se kysymys. Keskustella siitä syystä ja koittaa löytää ratkaisua siihen.

Niin ja ei se pelkästään oma asia ole, kyllä siinä läheiset kärsii.

Aika voimakkaita mielipiteitä heität. Missä olen sanonut lainaamasi kirjoituksen?? Et tunne minua, et tiedä mitä työtä teen, et tiedä mitä kohtaan päivittäin ja sinulla on pokkaa tuomita minut... Aika tietäjä olet.

 

[BitterX]

Varmasti näinkin. Toisaalta monet ihmiset kyllä ihan itsekkäistä syistä, yhtä itsekkäistä kuin lusikkaansa nurkkaan tähtäilevä, haluavat lähimpiensä pysyvän hengissä. Pääsääntöisesti tietenkin siksi, että nämä ovat äärettömän tärkeitä ja rakkaita. Toissijaisesti pinnan alla monissa tapauksissa myös siksi, että näiden mahdollinen poismeno oman käden kautta tuottaisi valtavia syyllisyydentunteita.

Itseasiassa ajattelen osittain samoin. Sosiaalitieteissä käytetään usein "homo oeconomicus" -mallia: ihminen toimii rationaalisesti, jos hän tavoittelee omaa etuaan. Ihminen pyrkii maksimoimaan oman hyödyn. Kuulostaa itsekkäältä. Toisaalta, ihminen arvioi oman hyötynsä itse: joku voi lahjoittaa 6 miljoonaa euroa hyväntekeväisyyteen ja silti toimia homo oeconomicus -mallin mukaisesti rationaalisesti: hän katsoo, että hän saa enemmän hyötyä lahjoittamisen tuottamasta ilosta, kuin pitämällä itse nuo 6 miljoonaa. Ihminen on mallin mukaan oman edun tavoittelija, mutta juuri siksi usein empaattinen.

Annoin eilen kerjäläiselle yhden euron ja minulle tuli siitä hyvä mieli. Minulle tuo hyvä mieli tuotti enemmän hyötyä, kuin että olisin pitänyt tuon euron. Toimin siis homo oeconomicus -mallin mukaisesti rationaalisesti, maksimoin oman hyötyni.

Mutta olinko itsekäs?

 

[Snaipperi #16]

Aika voimakkaita mielipiteitä heität. Missä olen sanonut lainaamasi kirjoituksen?? Et tunne minua, et tiedä mitä työtä teen, et tiedä mitä kohtaan päivittäin ja sinulla on pokkaa tuomita minut... Aika tietäjä olet.

No tuossa ylempänä kirjoitat juuri niin suunnilleen, että itsemurhaa suunnitelevaa on turha sääliä hän tekee itse omat ratkaisunsa jne. Kyllä se tuolla sivun ylimmäisenä lukee.

Niin sen verran on pokkaa sanoa, että se pääpointti on miettiä sitä syytä miksi joku vittu haluaa tappaa itsensä, mikä on niin musertava tuska.

 

[TosiFani]

No tuossa ylempänä kirjoitat juuri niin suunnilleen, että itsemurhaa suunnitelevaa on turha sääliä hän tekee itse omat ratkaisunsa jne. Kyllä se tuolla sivun ylimmäisenä lukee.

Niin sen verran on pokkaa sanoa, että se pääpointti on miettiä sitä syytä miksi joku vittu haluaa tappaa itsensä, mikä on niin musertava tuska.

Kuulen päivittäin kommentin "Mä tapan itseni" ja yleensä se ei tarkoita mitään, sillä yleensä ne ketkä itsemurhan tekevät, eivät siitä puhu. Miksi pitäisi sääliä AIKUISTA, joka päättää paeta ongelmiaan?? Sitähän itsemurha on.

 

[Koljat Candlelight]

Mutta itsemurhaa suunnittelevaa on turha sääliä, hän tekee itse valintansa. Puhuminen on ainoa keino ja sitä teen joka arkipäivä.

Jos aikuinen ihminen haluaa tappaa itsensä, miksi se pitäisi estää?? Se on raukkamaista, mutta mitä sitten??

Alku meni vielä oikein, masennuksen kourissa riutuva ei todellakaan sääliä kaipaa. Tai, en voi täysin kollektiivisesti puhua, mutta uskoisin olevani oikeassa.

Toiseen lausahdukseesi, masennus on sairaus, sairautta voi hoitaa = estää itsemurhan. Pitäisikö kaikki sairaat jättää hoitamatta?

 

[Snaipperi #16]

Kuulen päivittäin kommentin "Mä tapan itseni" ja yleensä se ei tarkoita mitään, sillä yleensä ne ketkä itsemurhan tekevät, eivät siitä puhu. Miksi pitäisi sääliä AIKUISTA, joka päättää paeta ongelmiaan?? Sitähän itsemurha on.

No tuo on tietysti tottakin, mutta jos puhutaan nyt oikeista vakavista tapauksista, eikä mistään heitoista.

Ehkä sä olet väärällä alalla, jos et halua olla sellainen lohduttaja ja tsemppaaja, ei se minusta ole säälimistä. Minusta vaan on erittäin sääli, jos parikymppinen jätkä tappaa itsensä, paljon jää kokematta. Minusta itsemurha on todella äärimmäinen teko, ei se ole enää pelkästään asioidan pakenemista.

Joo mutta ei minulla enää lisättävää.

 

[TosiFani]

Alku meni vielä oikein, masennuksen kourissa riutuva ei todellakaan sääliä kaipaa. Tai, en voi täysin kollektiivisesti puhua, mutta uskoisin olevani oikeassa.

Toiseen lausahdukseesi, masennus on sairaus, sairautta voi hoitaa = estää itsemurhan. Pitäisikö kaikki sairaat jättää hoitamatta?

Itsemurha on äärimmäinen keino, sen toteuttaminen vaatii poikkeuksellisen tilanteen. Tästä syystä viimeinen lauseesi on tyhmä.

Masentunutta pitää pyrkiä auttamaan, mutta edelleen itsemurha on pako ja äärettömän itsekäs teko.

 

[Solomon]

Mutta olinko itsekäs?

Olit tai et, empaattisuudestasi oli kohteelle kohteen mielestä hyötyä. Mutta toisen suostuttelua olemaan tappamatta itseään ei oikein voi rinnastaa avunantoon, motiivi toki voi molemmissa olla yhtä itsekäs.

Takuulla siinä itse välttää suuret tuskat, kun toinen pysyy hengissä, mutta samalla jatkaa riutumista omassaan. Voi olla, että päivä paistaa risukasaan joskus, toinen tulee toisiin aatoksiin ja kiittelee jälkeenpäin.

Voi myös olla, että ei.

 

[TosiFani]

No tuo on tietysti tottakin, mutta jos puhutaan nyt oikeista vakavista tapauksista, eikä mistään heitoista.

Ehkä sä olet väärällä alalla, jos et halua olla sellainen lohduttaja ja tsemppaaja, ei se minusta ole säälimistä. Minusta vaan on erittäin sääli, jos parikymppinen jätkä tappaa itsensä, paljon jää kokematta. Minusta itsemurha on todella äärimmäinen teko, ei se ole enää pelkästään asioidan pakenemista.

Joo mutta ei minulla enää lisättävää.

Mistä sinä voit päätellä, etten ole lohduttaja ja tsemppaaja?? Tuomitset aika kevyilla perusteilla.

 

[Salama44]

Itsemurha on väärin ja sairasta. Ihminen, joka moista miettii on raukka ja itsekäs.

Tästä voi olla kyllä myös eri mieltä. Itsemurhaa miettiviä on moninkertainen määrä itsemurhan tekeviin verrattuna. Samoin lievät mielenterveyden ongelmat ovat melko yleisiä. Kolmasosalla ihmisistä on ollut joskus lieviä mielenterveysongelmia. Kuinkahan moni tällaista henkilöä raukkana ja itsekkäänä pitävä luo itse muille suorituspaineita siitä millainen normaali-ihmisen tulee olla? Jos vain sallittaisiin jokaisen itse luoda itselleen ne haaveet niin ei tarvitse olla niistä vastuussa kuin itselleen. Sosiaaliset paineet on yksi suurimpia syitä mikä ajaa ihmisen umpikujaan. Jokaisen ihmisen pitäisi riittää ihan sellaisena kuin on riippumatta siitä tuleeko elämässä onnistumisia vai epäonnistumisia.

Itsemurha on aina henkilökohtainen tragedia ja suurin menetys itsemurhan tehneelle itselleen. Ne jotka pitävät itsemurhan tehnyttä raukkana ajattelevat asiaa lähinnä omalta kannaltaan. Heille olisi parempi, jos he eivät joutuisi moista häpeää kokemaan. Heidän on mahdotonta asettua itsemurhan tehneen asemaan ja ajatella asiaa hänen kannaltaan.

 

[TosiFani]

Tästä voi olla kyllä myös eri mieltä. Itsemurhaa miettiviä on moninkertainen määrä itsemurhan tekeviin verrattuna. Samoin lievät mielenterveyden ongelmat ovat melko yleisiä. Kolmasosalla ihmisistä on ollut joskus lieviä mielenterveysongelmia. Kuinkahan moni tällaista henkilöä raukkana ja itsekkäänä pitävä luo itse muille suorituspaineita siitä millainen normaali-ihmisen tulee olla? Jos vain sallittaisiin jokaisen itse luoda itselleen ne haaveet niin ei tarvitse olla niistä vastuussa kuin itselleen. Sosiaaliset paineet on yksi suurimpia syitä mikä ajaa ihmisen umpikujaan. Jokaisen ihmisen pitäisi riittää ihan sellaisena kuin on riippumatta siitä tuleeko elämässä onnistumisia vai epäonnistumisia.

Itsemurhan miettiminen ja sen tekeminen on aivan eriasia.

 

[Cube]

Olen hakenut ammattiapua eikä minussa pitäisi olla mitään henkisesti vialla. Kuulun kai siihen itsemurhaajatyyppiin, jolle ratkaisu on suurelta osin rationaalinen.

On kovin vaikea uskoa, että kukaan ammattiauttaja olisi antanut sinun ymmärtää tuollaisten ajatusten olevan "rationaalisia". Mahdatko pohjimmiltaan uskoa tuohon itsekään? Ihan näin amatööripohjalta sanoisin, että halu kuolla on aika selvä indikaattori siitä, että jotain on henkisesti vialla. Mistä itse luulet tuollaisten ajatusten johtuvan?

Kovin vaikeahan tällaiseen on mitään kommentoida, kun en taustojasi tiedä sen tarkemmin kuin kukaan muukaan tänne kirjoittava. Kyseles nyt kuitenkin itseltäsi muutamia rehellisiä kysymyksiä näiden fatalistisempien ajatusten lomassa. Naisasioista olet tainnut Jatkoaikaan enemmänkin kirjoitella, joten itselleni mieleen tulee ainakin sellainen kysymys, että luuletko, että ajatuksesi olisivat erilaisia, jos esimerkiksi joku niistä mainitsemistasi uskistytöistä olisi edelleen mukana matkassa? Kokisitko silloin ehkä niitä itsekkäitäkin syitä elämän jatkumiselle taas? Tämä esimerkki ei suinkaan ole yritys kääntää puukkoa haavassa, vaan tarkoitus olisi muistuttaa siitä, ettei kuolemanhalusi ainakaan mitenkään yleisen rationaalinen ole. Nykyiseen elämääsi olet kenties lopullisen kyllästynyt, mutta et elämään yleensä. Itse en ainakaan usko niin.

 

[Koljat Candlelight]

Itsemurha on äärimmäinen keino, sen toteuttaminen vaatii poikkeuksellisen tilanteen. Tästä syystä viimeinen lauseesi on tyhmä.

Vaikea masennustila on poikkeuksellinen tilanne. Eli en näe viimeistä lausettani tyhmänä. Sanotaanko kärjistetysti, että itsemurha kuuluu taudinkulkuun masennuksen yhteydessä, siinä missä syöpä(muu vakava sairaus)- kuolema.
Molempiin on olemassa lääkkeitä ja hoitoa, mutta jotkut ihmiset pysyvät immuuneina kaikesta huolimatta.

Masentunutta pitää pyrkiä auttamaan, mutta edelleen itsemurha on pako ja äärettömän itsekäs teko.

Asiaa voi ajatella näin, kyllä. Mutta on vaikea astua vaikeasti masentuneen kenkiin, siinä on hieman hankala ajatella kenenkään muun tunteita, kun omatkin ajatukset ovat yhtä helvettiä. Kuten sanotaan, pitää kunnioitta itseään, voidakseen kunnioittaa muita.
Mutta myös minä pidän itsemurhaa pakona, sekä itsemurhana. Korostaisin sanaa pako. Se on vain yhtä tyhjän kanssa miten ulkopuolinen ajattelee asian, sairaaseen mieleen on tosi vaikea kurkistaa sisään. Pitää vain antaa tarvittavaa tukea, ja lääkitystä ja toivoa parasta.

 

[Krimi]

Ehdottaisin uutta harrastusta. Joku asia mihin huomaisi kokevansa jollain tavalla intohimoa.
.
.
Koen jotenkin niin, että elämän tarkoitus on tehdä tästä maailmasta kehittyneempi.

Olen ollut näiden asioiden suhteen samoilla linjoilla, kun joskus on tullut mietittyä keinoja millä pitää mieli virkeänä.

Itselläni on nyt melkolailla tiedossa asiat, joihin tiedän voivani suhtautua intohimoisesti. Ne on asetettu mielessäni järjestykseen, jonka mukaan tiedän missä järjestyksessä näihin perehdyn sikäli kun listassa edeltäviltä asioilta ehdin. Tämä lista toimii eräänlaisena hätäuloskäyntinä: jos mielenkiinto loppuu johonkin asiaan, olen melkolailla selvillä mihin kohdistan huomion seuraavaksi. Sama juttu, jos nyt vaikka kävisi niin, että työkyky menisi esim fyysisistä syistä, jolloin tietäisin mihin suuntautua ja aikani käyttää. Aina pitää olla varasuunnitelma.

Mitä siihen oman listan sisältöön tulee, niin tällä hetkellä saan suurta tyydytystä uusista töistä, ihmissuhteesta ja urheiluharrastuksesta. Mutta silti mielessä jo kuumottaa lista uusista jutuista. Pääasiassa ne on oppimisasioita, kun uusien asioiden selvittäminen itselle on jotenkin niin mieluista puuhaa. Tietysti myös mahdollisuus soveltaa näitä tietoja on tärkeää. Vastaavasti kyllä erinäisten pelien opiskelu ja pelailu kiinnostaisi, mutta mihin en nyt viitsi perehtyä kun kaikki muu kärsisi. Samaten on matkustusta ja ties mitä urheilujuttuja mielessä, mutta kaikki ajallaan.

Nykyaikana mentaliteetti tuntuu olevan vähän se, että kaikki pitäisi saada heti. Olisi ehkä parempi kuitenkin tiedostaa, että tässä elämässä on jonkin verran aikaa tehdä asioita. Joten kannattaa miettiä mitkä ovat näitä asioita ja milloin mitäkin kannattaa tehdä. Syvällistä settiä.

 

[Hemingway]

On kovin vaikea uskoa, että kukaan ammattiauttaja olisi antanut sinun ymmärtää tuollaisten ajatusten olevan "rationaalisia". Mahdatko pohjimmiltaan uskoa tuohon itsekään? Ihan näin amatööripohjalta sanoisin, että halu kuolla on aika selvä indikaattori siitä, että jotain on henkisesti vialla. Mistä itse luulet tuollaisten ajatusten johtuvan?

Taustalla vaikuttanevat ne tutut syyt:
-Vaikea lapsuus ja siitä seuranneet heikko itsetunto ja heikko perusluottamus, jotka vaikuttavat kaikessa toiminnassa. Näille on aikuisiässä enää vaikea tehdä mitään mullistavaa. Niiden kanssa on vain opittava elämään.
-Viimeisten viiden vuoden aikana poikkeuksellisen suuri määrä menetyksiä ja pettymyksiä. Stressipistemääräni taulukoiden mukaan lienee melkoinen.
-Henkinen yksinäisyys. Seuraa kyllä on, mutta ei tärkeitä ihmisiä.
-Lisäksi olen kovin herkkä, mikä lienee perinnöllistä, koska se näyttää kulkevan suvussa. Ei se päällepäin mitenkään erityisesti näy, mutta tunteeni - sekä negatiiviset että positiiviset - kärjistyvät helposti.

Voisi siis kai sanoa, että tämä on omalla tavallaan normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Masennusta tämä ei ole, koska masentunut ei pysty juurikaan analysoimaan tai suhteuttamaan omaa tilaansa. Enemmän tämä on pitkän ajan kuluessa syntynyttä taisteluväsymystä ja maailmankatsomuksellinen kriisi.

Ja kiitoksia vain vinkeistä. Uusia harrastuksia olenkin hankkinut ja muutenkin olen yrittänyt pitää itseni aktiivisena. Hankalinta on käytännön hallinta. Niin kauan kuin pystyin pyörittämään käytäntöä, pysyi mielenikin jotenkuten kasassa, mutta nyt käytännön pyörittäminen on alkanut takuta, mikä vaikuttaa kaikkeen muuhunkin. Idea aloittaa ikään kuin alusta on hyvä, mutta sen toteuttamiseksi pitäisi saada jostain uskoa ja voimia. Olen kuitenkin erilaisia vaihtoehtoja yrittänyt kehitellä. Itseään ei voi paeta, mutta ulkoiseen paskaan voi yrittää ottaa etäisyyttä.

Kiitos mielipiteistä ja tuesta.

 

[Kulttimörkö]

Taustalla vaikuttanevat ne tutut syyt:
-Vaikea lapsuus ja siitä seuranneet heikko itsetunto ja heikko perusluottamus, jotka vaikuttavat kaikessa toiminnassa. Näille on aikuisiässä enää vaikea tehdä mitään mullistavaa. Niiden kanssa on vain opittava elämään.
-Viimeisten viiden vuoden aikana poikkeuksellisen suuri määrä menetyksiä ja pettymyksiä. Stressipistemääräni taulukoiden mukaan lienee melkoinen.
-Henkinen yksinäisyys. Seuraa kyllä on, mutta ei tärkeitä ihmisiä.
-Lisäksi olen kovin herkkä, mikä lienee perinnöllistä, koska se näyttää kulkevan suvussa. Ei se päällepäin mitenkään erityisesti näy, mutta tunteeni - sekä negatiiviset että positiiviset - kärjistyvät helposti.

Samassa veneessä ollaan oltu ja tavallaan ollaan edelleenkin. Nuo mainitsemasi asiat ovat hyvinkin tuttuja, joskin esimerkiksi itselläni on muutama itselleni tärkeä ihminen elämässäni. Aina niin ei kuitenkaan ole ollut. Itse olen jo pitkään ajatellut elämän antavan lopulta kuitenkin enemmän iloja kuin suruja. Ehkä siksi välillä ylikorostan niitä hyviä asioita. Täytyy kuitenkin jotenkin yrittää jaksaa vaikka välillä elämä potkii huolella kupoliin. Yritä nyt miettiä jotain positiivista mistä suuresti nautit. Minulle se on urheilun seuraaminen ja nauru. Eli penkkiurheilua ja jotain huvittavaa (stand up ja komediat yleensäkin) on ne lääkkeet mulle. Sulle ne voi olla jotain muuta, mutta varmasti sellaisia löytyy. Keep your head up.

 

[Cube]

Voisi siis kai sanoa, että tämä on omalla tavallaan normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Masennusta tämä ei ole, koska masentunut ei pysty juurikaan analysoimaan tai suhteuttamaan omaa tilaansa. Enemmän tämä on pitkän ajan kuluessa syntynyttä taisteluväsymystä ja maailmankatsomuksellinen kriisi.

Miksi ei voisi olla masennusta silti? Masennuksen oireet:

1. Masentunut mieliala
2. Mielihyvän menetys
3. Uupumus
4. Itseluottamuksen tai itsearvostuksen menetys
5. Kohtuuton itsekritikki tai perusteeton syyllisyydentunne
6. Toistuvat kuolemaan tai itsetuhoon liittyvät ajatukset tai itsetuhoinen käytös
7. Päättämättömyyden tai keskittymiskyvyttömyyden tunne
8. Psykomotorinen hidastuminen tai kiihtyneisyys
9. Unihäiriö
10. Ruokahalun tai painon muutos

Lievästä masennuksesta voidaan alkaa puhumaan jo siinä vaiheessa, jos neljä näistä "kriteereistä" täyttyy. Mielestäni sinun kannattaisi jatkossakin olla yhteydessä ammattiauttajiin ja kääntyä heidän puoleensä. Vaikka joku olisi aikaisemmin antanut sinun ymmärtää, ettet ole masentunut ja ongelmat johtuvat jostain muusta, ei se välttämättä pidä paikkansa. Ammattiauttajiakin on moneen junaan ja monet heistä saattavat olla jopa ihan paskoja työssään.

Kyky analysoida omaa tilaansa ei mielestäni sulje pois masennuksen mahdollisuutta, mutta on vähintäänkin todella hyvä voimavara sitä vastaan taistellessa.

 

[Solomon]

Voisi siis kai sanoa, että tämä on omalla tavallaan normaali reaktio epänormaaliin tilanteeseen. Masennusta tämä ei ole, koska masentunut ei pysty juurikaan analysoimaan tai suhteuttamaan omaa tilaansa.

Pidän kyllä haluasi kuolla täysin rationaalisena ajatuksena ja normaalina reaktiona, mutta masennuksesta sinä kyllä kärsit. Ei masennus väistämättä tee putkinäköiseksi tai harhaiseksi. Toiset erittäin vakavasti masentuneet kykenevät analysoimaan, suhteuttamaan ja myös ymmärtämään omaa tilaansa, tekevät sitä liiallisuuksiinkin saakka, esimerkiksi oma pikkuveljeni.

Sinulla käytännön hallinnan pulmat ja kokemus taisteluväsymyksestä viestivät masennuksesta. Lisäksi taitaa käytännössä olla niin, että jatkuvat itsemurha-ajatukset riittävät jo masennusdiagnoosiin. Ei sinussa mitään erikoisemmin vialla ole, mitä nyt hermostosi lienee jo oppinut olemaan pukkaamatta endorfiinia.

Masennuksenkierteeseen johtaneet syyt ovat varmasti näissä listaamissasi asioissa tai tavalla ja toisella niihin johdettavissa, mutta siihen, että elämän saa maistumaan, ei vaadita kaikkien näiden täysremonttia, mikä ei toki olisi mahdollistakaan.

Korostan, että minä pidän itsemurha-ajatuksia hyvin rationaalisina ja ymmärrettävinä huolimatta siitä, että niiden syntyminen taitaa käytännössä edellyttää tilaa, joka nykyään määritellään sairaudeksi. Tämä ei tarkoita sitä, että suosittelisin itsemurhaa kenellekään. En kuitenkaan halua tulla katsotuksi alta kulmien silloin, kun itselläni on vaikeaa. Ei ole mitenkään järjetöntä, että ihminen kokee väsyneensä taisteluun, jonka palkinnoksi ymmärtää onnellisen elämän, mutta jota ei koe voittavansa.

Taustoiltani olen monin tavoin kaltaisesi, kärsinytkin paljon. Juuri nyt voin paremmin. Vinkkaan, että psykoterapiasta on suurella todennäköisyydellä ollut apua ainakin minulle.

 

[tinkezione]

Parin viimeisen sivun aikana on ollut aivan käsittämätön määrä vääntämistä. Yksi pohdiskelee itsemurhaa ja täällä lähdetään jeesustelu- ja provolinjoille. Hävetkää nyt, aikuiset ihmiset. En olisi koskaan uskonut, että tämä tulee kirjoitettua, mutta näin se elämä on vain ihmeitä täynnä: tämän ketjun ylivoimaisesti paras kirjoitus on nimimerkin scholl käsialaa. Allekirjoitan tuon näkemyksen n. 1200%:sesti.

Hemingwaylle puolestani haluan toivotella jaksamisia, vaikka en henkilöä tunnekaan. Raadollisesti voisin todeta, että yleensä jokin elämässä kiinni pitävä asia löytyy eikä muiden tarvitse lukea lehdestä uutisia. Itselläni on pari kertaa ollut läheltä piti -tilanne, mutta jotenkin sitä on aina kuitenkin onnistuttu sätkimään tällä puolen rajaa.

 

[jester]

Mä en ainakaan henkilökohtaisesti enää tässä iässä usko siihen, että ketään kiinnostaa ihminen ihmisenä ja kun nyt ei nyt mikään tunnu tuntuvan enää miltään ja shoppailustakaan ei tule mitään niin jos ja kun sairasloma päättyy niin minun pitää keksiä jotain uusia asioita, joihin voisin kiinnostua ja niin pitäisi Hemingwaynkin tehdä.

Sanon tämän nyt toivottavasti tarpeeksi uskottavasti ilman sarvia ja hampaita, mutta kovin materialistiselta elämänkatsomukselta vaikuttaa.

Ennenkuin ennakkoluulosi valtaa uteliaisuudeltasi mielesi, suosittelin tutustumista buddhalaiseen filosofiaan. Siinä nimenomaan onnellisuuden peruskivenä on se että, kärsimyksen elämäämme tuo yletön materiaalisen hyvinvoinnin tavoittelu ihmisen luontaisten tarpeiden kustannuksella, joiden tulisi ehdottomasti olla ensisijaisia - useinhan ihmiset asettavat omistamansa esineet itsensä edelle.

Buddhalaisuus on ikivanha filosofia eikä uskonto, ja en ole sitä puhelinmyyjän tavoin sinulle tässä tyrkyttämässäkään. Silti jos aineellinen universumi ei tunnu nautintoa enää antavan, suosittelisin henkiseen puoleen tutustumista muillakin tavoin kuin maksamalla kirkollisveroa.

Tuo kummasti perspektiiviä ja elämäniloa tähän touhuun.

 

[Morgoth]

Itsestä pitää kantaa vastuu mitä tulee henkiseen tasapainoon ja jos siinä ei onnistu niin edessä on tietysti väistämättä game over, vaikkei sellaista kohtaloa kellekään toivoisikaan.

Hyvin pitkälle näin. Se masennuksessa on oikeasti kamalinta läheisille, että jos sillä ihmisellä itsessään ei ole voimia päästä eroon masennuksesta, niin ei siihen kukaan ulkopuolinenkaan pysty tai pysty sitä tekemään toisen puolesta. Samalla pitää olla tarpeeksi ymmärtäväinen, mutta toisaalta samalla myös saada sitä ihmistä itse ottamaan itseään niskasta kiinni.

Lisäksi jos olet liian lähellä, niin käy vielä niinkin että sairastut itsekin.

 

[Wäinö#16]

Aiheeseen liittyvä mielenkiintoinen kirja on Michel Houellebecqin Mahdollinen saari. Romaanin teemoina mm. tylsyys, itsemurha, ikuinen elämä ja seksi. Minusta se oli erinomainen ja syvällinen romaani ja sisälsi hauskoja toivon pilkahduksia melko äärimmilleen viedystä elämän raadollisuudesta huolimatta. Suosittelen!