On tämä käynyt omassakin mielessä, mutta ekaks varmaan pitäisi päästä eroon omista ajatuksista itsemurhaan. Ei anna kauheen vakuuttavaa kuvaa puhua paremmasta elämästä ja luoda uskoa kun samaan aikaan itsellä on tosi sekavat fiilikset koko elämän jatkamisesta.Tuota sinun tekstiäsi lukiessa minulle tuli mieleen sellainen ajatus, että kun kerran sinulla on omakohtaista kokemusta pohjalla käymisestä ja sieltä noususta, niin sinähän voisit ryhtyä kokemusasiantuntijaksi vaikkapa Mieli ry:lle tahi jollekin muulle taholle, jossa muut samanlaisen elämän läpikäyneet tai sitä vielä elävät voisivat hyvinkin saada itseään niskasta kiinni, kun kuuntelisivat sinua. Kukaties tuollainen pyyteetön auttaminen voisi jopa saada omaan elämääsi uutta ja mielekästä sisältöä, kun pääsisit jeesaamaan kanssaihmisiä pääsemään takaisin yhteiskuntaan.
Sehän se onkin kun se hyvä on tullut jo vastaan ja kaikki on paremmin kuin ikinä, mutta samaan aikaan elämisen halu on taas kääntynyt laskusuuntaan tietyllä tapaa. Kiitos tsempeistä!Vaikka paskaa on ollut, ja tulisi olemaan, ei kannata kuitenkaan antaa periksi. Koskaan ei tiedä mitä hyvää voi tulla vastaan. Tsemppiä, nothing is over!
Olen siis päässyt jo eroon alkoholista kokonaan.Alkoholin käyttöä voi aina alkaa hiljalleen vähentämään, sillä se jos mikä aiheuttaa ongelmia ihmiselle.
Tätä on tullut mietittyä ja käytyä paljon terapiassa asiaa läpi. Nuorena mieleen juurrettuja ajatuksia ja selviytymiskeinoja on näköjään aika vaikea muuttaa.Lisäksi voisit miettiä ihan perusteellisesti, onko itsemurha sittenkään se ainoa tie ulos tästä tilanteesta.
Mulla on elämän pahimmat mentaaliset aallonpohjat olleet silloin kun elämässä on taphtunut jotain suuria positiivisia muutoksia ulkoisissa puitteissa. Kun näyttää että elämässä alkaa pyyhkimään hyvin niin silloin usein on iskenyt syvä ahdistus ja masennus. Tämä on saanut tavoittelemaan mahdollisimman tasaista elämää ja välttelemään suuria muutoksia. Vuosien varrella tuosta on kuitenkin jotenkin onnistunut pääsemään eroon ja oppinut vähitellen iloitsemaan kun on aihetta. Aiemmin ne sen on tiennyt heti siinä vaiheessa kun on vähänkin hyvä ja onnellinen fiilis että kohta mennään alas ja lujaa.Sehän se onkin kun se hyvä on tullut jo vastaan ja kaikki on paremmin kuin ikinä, mutta samaan aikaan elämisen halu on taas kääntynyt laskusuuntaan tietyllä tapaa. Kiitos tsempeistä!
MIkä juttu siinä muuten on, että jos haluaa päättää oman elämänsä, niin tekee tai suunnittelee tekevänsä sen niin, että vähintäänkin vaarantaa ulkopuolisten hengen? Onko siinä jokin (viimeinkin) huomatuksi tulemisen ajatus? Ymmärrän jollain tapaa sen, ettei näe ulospääsyä omasta tilanteestaan mutta eikö se yhtään säväytä, että vie mahdollisesti muitakin mukanaan? Täysin ulkopuolisia ihmisiä. Oikeuttaako sen itselleen jotenkin, esim. ajatuksella, että "vitun onnelliset, kohta näette, miten pahalta minusta tuntuu"-tyyliin?Minä tiedän miltä tuntuu ajaa 100km putkeen, ja ajatella jokaisen vastaantulijan kohdalla, että vetäisenpä tuota päin. Siinä vaan ei osaa/pysty/kykene muuta miettimään.
MIkä juttu siinä muuten on, että jos haluaa päättää oman elämänsä, niin tekee tai suunnittelee tekevänsä sen niin, että vähintäänkin vaarantaa ulkopuolisten hengen? Onko siinä jokin (viimeinkin) huomatuksi tulemisen ajatus? Ymmärrän jollain tapaa sen, ettei näe ulospääsyä omasta tilanteestaan mutta eikö se yhtään säväytä, että vie mahdollisesti muitakin mukanaan? Täysin ulkopuolisia ihmisiä. Oikeuttaako sen itselleen jotenkin, esim. ajatuksella, että "vitun onnelliset, kohta näette, miten pahalta minusta tuntuu"-tyyliin?
Kiitos, vastauksesi antoi uutta näkökulmaa ja ymmärrystäkin tähän. Vaikea itse ymmärtää, kun ei ole kokenut noin syvää "sumua" ja sitä miettii asiaa vain niiden ulkopuolisten uhrien näkökulmasta. Kaikkien osapuolten näkökulmasta surullista, myös sen itsemurhan tekijän, kun ei näe enää muuta tietä kuin kuoleman.Kiitän viestistäsi. Vastaan mielelläni omalta kohdaltani, eli en voi kaikissa kohdissa puhua muiden puolesta.
Itsemurha on äärimmäisen itsekäs teko, jos siinä hankaloitetaan muiden elämää. Siitä lähdetään liikenteeseen. Se pitää heti ymmärtää ja sisäistää. Tekijä ei välttämättä kuitenkaan ajattele muita laisinkaan, koska on sellainen olo, ettei tarvitsekaan. Miksi pitäisi? Jopa tämä mitä nyt kirjoitan, on jo ihan liian monimutkaista itsemurhaa tekevän mielelle. Se mieli on niin sairas, ettei äly välttämättä kulje. Ei leikkaa niin sanotusti.
Itsemurha ei ole kuitenkaan tunnekylmä tapa, vaikka tekijä saattaa teon hetkellä osata ulkoistaa tunteensa täysin, jolloin jäljelle jää tietty valittu tapa ratkaista asia. Minä itse aikanaan olin ihan hymyssä suin eräässä yrityksessäni. Päätöksen kun oli tehnyt, niin se vapautti. Vapaudessa voi tuntua hyvältä ajaa juuri rekkaa päin. Se on vaan valikoitunut tavaksi. Se on ehkä tuntunut helpoimmalta valinnalta.
Ratkaisuhetkellä paljon riippuu siitä onko tekijä mahdottoman sankassa sumussa vai niin sanotusti kirkkain mielin, että päättääkö hän ajaa rekan alle. Minua itseänikin kiinnostaa tämä, että mitä sillä hetkellä ajatellaan. Mikä on se prosessi. Sinällään itse autoitsemurha ei ole romanttinen tapa, eikä mitenkään hieno tapa. Sama juttu junan alle menemisissä. Autoa päin ajamisessa sen tehokkuus saattaa viehättää, sillä kyseessä on juurikin "varma" teko.
Pakkoajatukset ovat sitten aina ihan eri asia kuin suunnitelmat, eli vaikka ajattelisi raakojakin tekoja, niin ne eivät realisoidu tekoina suurimmassa osassa tapauksia. Sanoisin siis, että jos joku ajaa rekan alle, niin hän on ollut jo pidemmän aikaa menetetty tapaus. Eli lyhyt vastaus kysymykseesi olisi varmaankin, että hyvin kujalla on suurin osa jengistä, eivätkä he kauhean fiksusti osaa ajatella sen äärettömän tuskan keskellä. Itse tiedän, että siitä tuskasta voi selvitä, mutta kyllä minä vieläkin mietin kiikkuun menemistä. En kuitenkaan aja rekan alle - koskaan.
Ei ole pitkään aikaan sattunut biisi näin pahasti kuin tämä:
Metallican Fade to Back ja Megadethin A Tout le Monde on ollut aina, millä on päässyt vatuksesta ohi, mutta...
En tiedä mitä yritän sanoa, mutta hyvä musiikki auttaa monen paskan asian ohi...
Kuunnelkaa musiikkia mistä tulee hyvä mieli tai muistoja...
Musiikilla on valtava voima...
Ja olkaa ihmisille ihmisiä, miksi tuhlata se aika vihaan? Yrittäkää ennemmin ymmärtää toisen puoli kuin vain vihata tai haukkua sitä... Silmä silmästä jättää vain kaikki sokeaksi...
Sanokaa huomenna vaikka vastaakulkijalle moi, se saattaa olla sille ihmiselle hieno asia, että joku sanoo edes moi... Se ihminen on voinut ajatella, että vattu kun pääsen himaan, niin vedän ranteet auki, mutta kun tuo yksi ihminen sanoi moi, niin ehkä tämä elämä on onkin elämisen arvoista...
Muistan kun olin aika syvällä ja istuin yksin baaritiskillä, ja yksi täysin tuntematon nainen tuli ja kysyi: "Etsitkö enkeliä?" ja yllättäen halas mua... Ensiksi olin, että mitä vattua? mutta kun katsoin hänen silmiin, niin näin vain ihmisen kuka halusi piristää minun oloa...
En tiedä, olkaa mukavia toisille... Maailma on täynnä vihaa... Pienillä teoilla se vihaa häviää..
En ole mielenterveyspalvelujen asiakas, niin kysyn ihan silkasta mielenkiinnosta että kuinka tuo lainattu näkyy mielenterveystyössä?Mielenterveystyöhön on sisällytetty vaatimus hyväksyä, että vahvemmilla on oikeus alistaa heikompiaan ja että nykyihmisillä on oikeus murentaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia ja samalla kyseenalaistaa luonnon itseisarvo.
Ei se nyt ihan näinkään mene. Se psykiatrinen hoitaja ei pysty poistamaan esim. luonnon tuhoutumista tai kulutuskulttuuria. Tarkoitus on saada ihminen toimintakykyiseksi ja mahdollisimman hyvinvoivaksi vallitsevissa olosuhteissa. Siksi ne hoitajat pyrkivät vaikuttamaan asioihin joihin pystyvät.Ihme kyllä ei ole tyrkytetty lääkkeitä tai masennusdiagnoosia. Sen sijaan piilo-opetussuunnitelmaa on tyrkytetty.
En pääse eroon tunteesta, että mielenterveystyö vaatii minua hyväksymään globaalin epätasa-arvon ja luonnon tuhoutumisen. Mielenterveystyöhön on sisällytetty vaatimus hyväksyä, että vahvemmilla on oikeus alistaa heikompiaan ja että nykyihmisillä on oikeus murentaa tulevien sukupolvien elinmahdollisuuksia ja samalla kyseenalaistaa luonnon itseisarvo.
Tästä seuraa yksinäisyys, joka vie minua kohti itsemurhaa. Yksinäisyyteni helpottuisi, jos pystyisin oikeuttamaan itselleni ajattelutavan, jossa hylkäisin inhimillisen vastuuni. En kuitenkaan pysty. Omatuntoni kolkuttaa.
Kelakin perustaa tukipäätöksensä oletuksiin siitä, pääseekö ihminen takaisin osaksi tuottavaa eli tuhoavaa yhteiskuntaa. Kelan tavoite on luoda lisää kulutuskulttuuria tukevia veronmaksajia eikä vaalia (globaalia) oikeudenmukaisuutta.
Eli sulla on asiat kuitenkin mintissä. Kykenet loogisesti kuitenkin ajattelemaan tätä synkkää asiaa, hyvä. Tässä voisi olla myös sun vahvuus, oikealla hoidolla ja tuella jos nämä haluat ottaa vastaan. Oma itsemurhani epäonnistui vuonna 2011 ja en voisi tänään olla kiitollisempi tästä. Helvetin jäätävää nämä ajatuksesi, enkä tykkää yhtään. Haluaisin auttaa.Itte olen valmis, kunhan lähisukulaiset ensin menee luonnollista reittiä pitkin. En tohdi ennen sitä. Enää parista hassusta vuodesta puhutaan. Taktiikkani on vetää kaikki jäljellejääneet pillerit pohjiksi ja lähtee uimaan marokkoon. Neitimäinen, mutta kun magnumiakaan ei ole.
Aina välillä sitä kaipaisi pientä lomaa omasta korvienvälistä. Tiedän kokemuksesta, että itsemurhaa voi lähteä suorittamaan sillä ajatuksella, että tuska tai muu vastaava vaan loppuisi. Ei siinä välttämättä varsinaisesti kuolla ja kadota halua. Eli kävisi vaan lomalla hetken, ja tulisi sitten takaisin. En pilaile.
Välttämättä tällainen "lomailija" ei kuitenkaan kuvittele, että kuoleman jälkeen on jotain omituista liikehdintää edestakaisin, vaan se on sitten kerrasta poikki ja kuoleman jälkeen jäädään sinne lomalle. Se mitä kuoleman jälkeen luotetaan olevan tai olemattoman, voi olla tällöin aika erikoista ja sekavaa luonteeltaan. Mutta itsemurhaa tekevällä se on yleensä varmemman tuntuisesti ajateltua kuin sellaisella, joka pelkää kuolemaa, eikä ajattele varsinkaan tekevänsä itselleen jotain.
Itsellä nykyinen, ja aina välillä iättömältä tuntuva, tuska on muuttanut muotoaan ja kohdettaan, sillä tuli tässä taas liikaa omaa elämäänsä ajatellessa suru puseroon. Tajusin, että ehkä tässä on jo elämästä nähty ne kaikista kirkkaimmat ajat ja enää tekohengitellään asioita. Katsellaan vaihtelevasti ympärilleen ja rakennellaan merkityksiä asioiden välille keinotekoisestikin. Mitään ei sinällään puutu, mutta ehkä sellainen nuoruuden viattomuuden katoaminen on raskas paikka.
Muistelin nimittäin vanhoja "hyviä aikoja" ja olisihan sitä voinut paljon paremmin nämä sosiaalisemmatkin kuviot aikanaan hoitaa, vaikka varmaan sitä siltikin tuntisi sellaista henkistä yksinäisyyttä. On hurjaa törmätä ihmisiin jossain 20 vuoden tauon jälkeen ja sitten miettiä, että minkälaista elämä silloin oli ja kuinka hyviä ystäviä olimme. Tulee aika musertavan haikeita tunteita esiin, kun kaikki tuo on hävinnyt ja elämä edetessään vaan tuhoaa itse itseään ja kaikkea. Vanhuksethan kärsivät monesti pahasta yksinäisyydestä, mikä on täysin vastakkainen tilanne lapsuuteen ja nuoruuteen verrattuna. He myöskin tekevät paljon itsemurhia.
No, en minä itselleni mitään ole tekemässä, mutta hätätilanteessa saatan ajatella, että itsepähän minä sen sitten joskus päätän kauanko vielä tätä palloa tallaan, oli tilanne mikä hyvänsä. Tämä voi kuulostaa rumalta ja sen sellaiselta, mutta se voi olla kaltaiselleni ikuiselle itsemurhakandidaatille toivoa ja lohtua tuova ajatus.
Eikä minulla ole testien mukaan edes masennusta tätä kirjoittaessani. Kiitos silti, että sain kirjoittaa.
Hyvä @godspeed Talven pimeys ja kylmyys ajaa synkkyyteen.