Itsemurha

[Jerry100]

@Byvajet näinhän se on. Kun luovuttaa niin sen jälkeen tavallaan on vapaa tekemään ja olemaan mitä vain ilman paineita onnistumisesta.
Itse "selvisin" samanlaisella mekanismilla. Eli hälläväliä oikeastaan kaikesta.

Se etten välittänyt olenko normaali vai en se auttoi. Se on jonkinlainen suojamekanismi. Se mitä muut ajattelee minusta on mulle nykyisin oikeastaan aika yhdentekevää. Tärkeät asiat on mulle sen sijaan helvetin tärkeitä ja ne ei ole yhdentekeviä.
Tärkeä tuki on ollut ja on mulle esimerkiksi Keinusaaren keisari @Vuokralainen jonka olen tuntenut pian 15 vuotta.

Tähän tilanteeseen pääseminen on mulle ollut sanoisin ainakin 10 vuoden opintomatka.

Nämä kaikki asiat on pitkiä. Vuosia kestäviä asioita ja muutos on todella kivulias mutta palkinto siitä on todella hyvä. Nyt tiedän ettei mikään kaada minua enää. Ei mikään. Ja kaikesta, ihan kaikesta mitä minulle tapahtuu on vastuu minulla selvitä.

Marraskuussa 2002 mä selvisin yrityksestä. En tiedä kuinka mutta oveni läpi tultiin ja Hatanpään sairaalasta heräsin. Haluankin pitää tämän mysteerinä miten en onnistunut. Olin silloin 21 vuotias.

Tähän neuvojen antaminen, tsemppi jaksamisia sekä "hae apua" jutuilla ei ole mitään merkitystä henkilölle joka on jo tuossa tilassa.
Ne on mahtavia, aitoja ja kertoo ihmisten aidosta avusta ja välittämisestä mutta eteenpäin ne ei ikävä kyllä vie.

Itse sain apua ja pääsin aikanaan erittäin syvällisen ymmärryksen ja keskustelun ja kuuntelun kautta hitusen enemmän ja enemmän kiinni elämään. Se on hauras. Tosi hauras. Terapeutin kaikenlainen tuomiseminen ja kertominen miten sun pitää nyt tehdä jotta selviät ja muu tsemppi henkinen roska ei vie mitenkään eteenpäin.

Tunnen @Punamusta tänne Hämeeseen asti sun toivottumuuden. Samaistun vahvasti sun mielenmaisemaan. Edelleen. Sinun on tarkoitus selvitä tästä.

 

[peksa]

Rankkoja tekstejä jengiltä. Hyvä että puratte tuntojanne.

Itsellä olis monta syytä ollu tehdä lopullinen ratkaisu 46v aikana mitä täällä oon viettäny aikaa.

Sinänsä päin persettä on menny asiat viimeiset 15v että ihme sinänsä että olen elossa. Kyllä miettiny että onko tässä touhussa järkee.

Mut yhdestä asiasta olen kokolailla varma. Jos omat asiat menee yhtään huonommaksi nykyisestä niin kyllä silloin vedetään lopullinen ratkaisu. Eikä kukaan jäis kaipaamaan kuin ehkä velkojat.

Tsemppiä Punis, Breeze, Jomppa ym palstatovereille.

 

[Gostisbehere]

Huh Huh rankkoja juttuja tullut ketjuun viimeisen 24h aikana.
Toivon mukaan mahdollisimman moni lukisi noita läpi. Moni on osannut hakea apua joka on mahtava homma. Toivon mukaan tämä rohkaisee muita joilla on ollut vaikeaa ja synkkiä ajatuksia hakemaan apua. Tämä ketju kumminkin pursuaa noita tsemppaajia. Päivä kerrallaan kohti parempaa huomista kohden YHDESSÄ.
Itselleni oli se avun pyytäminen oli se vaikein kohta. Mies vain ajattelee että kun pyytää apua niin se on heikkouden merkki. Siitä ajatuksesta pitää päästää heti irti. Ei ole tässä maailmassa sellaista ihmistä joka olisi selvinnyt koko elämänsä niin ettei olisi pyytänyt kertaakaan apua.

 

[Lert]

Täällä voidaan puhua masennuksen luonteesta niin paljon kuin huvittaa. Silti teko on mielestäni raukkamaisin mitä ihminen voi tehdä. Apua täytyy hakea jos päästä heittää.

Jos henkilö päätyy itsemurhaan, teko on aika kaukana raukkamaisuudesta. Tällaista tekstiä heittää yleensä ne, joilla ei ole aavistustakaan mitä mieleltään sairastunut tuntee.

Täälläkin näyttää olevan paljon ihmisiä, jotka eivät voi hyvin. Tästä yhteiskunnasta puuttuu inhimillisen elämän ymmärrys. Jokainen ihminen on erilainen.

Ei ole mitenkään poikkeuksellista jos voit pahoin. Ei ole myöskään mitenkään poikkeuksellista, että sinä ja sinun mielesi tervehtyy. Etsi muutamia hyviä asioita elämässäsi. Takerru niihin. Kaksin käsin. Älä ajattele mikä on oikein, mikä väärin. Sinua ajatellaan lempeästi.

Muutamia käytännön vinkkejä, joiden on todettu toimiviksi kohti parempaa huomista:

-puhu kaikista murheistasi. Me ihmiset olemme täällä toisiamme varten. Puhu ammattiauttajalle. Etsi yksi luotettava ystävä, jolle jaat kaiken.

-Syö terveellisesti. Jätä alkoholi pois tai vähennä sen käyttöä. Vähennä sokerin käyttöä

-harrasta hikiliikuntaa vähintään kolme kertaa viikossa tunnin ajan. Liikunta työ hyvää oloa, kohentaa itsetuntoa jne.

-Vaikka tunnet vaeltavasti nyt synkissä vesissä. Muista että sen sinun mielesi, joka vain tekee kepposia. Siitä on mahdollista parantua. Näiden kokemuksien jälkeen sinä olet todella paljon.
henkisesti vahvempi kuin joku toinen.

--Ole armollinen itsellesi.

 

[SOF1969]

Itselleni oli se avun pyytäminen se vaikein kohta. Mies vain ajattelee että kun pyytää apua niin se on heikkouden merkki.

Tämä on niin absoluuttisen totta. Itsellä on takana vahvaa työuupumusta, jonka myöntämistä vältin itselleni pitkään. Lopulta viime vuoden keväällä menin työterveyslääkärimme pakeille, joka antoi minulle kaksi vaihtoehtoa, pitkän saikun tai työpsykologin. Valitsin jälkimmäisen.

Mutta mieleenpainuvin hetki käynnissä oli kun lopuksi lääkäri lausui minulle sanat: "Sinun täytyy olla armollinen itsellesi". Silloin aloin itkemään.

 

[Schwein]

Pidän hämmästyttävänä sitä, että mielenterveyden ongelmat näyttävät yhä olevan tabu monelle. Ja että mielenterveysongelmista kärsiviin voi edelleen olla vaikea suhtautua.

Parhaita esimerkkejä tästä on anoppini. Vaimoni sairastui muutama vuosi sitten työuupumukseen ja masennukseen. Parin kuukauden sairasloman aikana äitinsä kyllä soitteli useamman kerran, mutta kertaakaan hän ei esittänyt kysymystä "kuinka voit?". Sen sijaan hän jaaritteli mm. Donald Trumpin sanomisista ym. yhtä oleellisista asioista. (Trump-puheluista onkin muodostunut meille käsite.)

Tavallaan siis välittämistä joo, ja varmasti anoppi oli huolissaan. Mutta vaimoani loukkasi kyllä se, että hänen sairauttaan äitinsä vain kierteli ja väisteli.

Sairasloma ajoittui pimeään vuodenaikaan. Niinpä anoppi toimitti avuksi kirkasvalolampun. Kaunis ajatus toki.

Ymmärrän hyvin sen mitä, olikohan @Vuokralainen , joka totesi, että ehkä vaikeinta sairauden hyväksymisessä oli ympäristön asenteet. On vaikea olla armollinen itselleen, jos kukaan ympärillä ei sitä ole.

 

[Alba]

Itse en ole koskaan ajatellut itsemurhaa tosissaan tai ollut edes masentunut, mutta nähnyt kumpaakin ihan riittävästi tähän elämään. Vaimon masennus aiheutti itsemurhan yrityksen ja hänet pelasti pari vuotta psykoterapiaa. Silloin oli onneksi oikeat ihmiset lähellä. Nyt siitä on jo viisitoista vuotta ja masennus on pysynyt poissa. Hänen itsensä mukaan tässä on auttanut terapiassa saamansa "työkalut".

Kaveri itsemurhassa sitten onnistui ja erona näissä on se ettei tätä kaveria kukaan ottanut tosissaan. Näin jälkikäteen mietittynä tein itsekin virheitä, enkä ymmärtänyt selviä vihjeitä.

Työni puolesta olen kohdannut useita itsemurhaa yrittäneitä ja siinä onnistuneita. Aina se on jotenkin raskasta. Etenkin jos siinä onnistunut on nuori tai nuorehko henkilö. Tuntuu hirveältä haaskaukselta.

Sen olen oppinut, että syvästi masentunut ja itsemurhaa yrittävä ei pysty miettimään mikä on raukkamaista. Masentunut haluaa vaan, että paha olo menee pois. Jostain syystä ihmiset haluavat sanoa masentuneelle, että kyllä se siitä. Apua saa jos pystyy hakemaan. Tässä kohtaa on suureksi avuksi, jos lähellä on ihmisiä, jotka viitsivät nähdä vaivaa ja auttaa hoidon löytymisessä.

 

[Käärityt hihat]

En tunne sinua Punamusta enkä ole kanssasi viestitellyt tai keskustellut, koska olen tällä palstalla suurimman osan ajasta lähinnä hiljainen taustaseuraaja. Olen saanut sinusta käsityksen, että olet pohdiskeleva, empaattinen ja muut huomioon ottava nuori mies. Voi olla, että käsitykseni on aivan väärä, ei olisi ensimmäinen eikä viimeinen kerta elämässäni.

Olen itse introvertti ja herkkä luonteeltani, ja olen elämäni aikana saanut kokea sekä ala- että ylämäet. Oman kokemukseni perusteella minusta tuntuu, että meille herkille ihmisille elämä näyttää välillä raadollisen puolensa useammin kuin muille. Välillä on tuntunut hyvin rankalta, kun on pitänyt pärjätä, lunastaa omat ja läheisten odotukset, sekä ottaa muut ihmiset huomioon. Välillä on tuntunut jopa huomattavan epäreilulta, kun kusipäisesti käyttäytyneet ihmiset ovat tuntuneet pärjäävän paremmin.

En osaa antaa sinulle mitään ohjeita elämääsi varten, mutta toivotan vilpittömästi sinulle voimia ja jaksamista. On ollut ilahduttavaa lukea näistä aiemmista viesteistä kuinka tärkeä olet monelle tälläkin palstalla. Toivottavasti saat apua tilanteeseesi, vaikka se lohduttomalta varmasti tällä hetkellä tuntuukin. Mutta elämä on siitä ihmeellinen, että päivä kerrallaan synkistä ajoistakin pääsee valoon, jos vain uskaltaa nousta. Uskon, että sinulla on voimia siihen, mistä osoituksena ovat nuo aiemmat viestisikin, mitkä yhtäältä kertovat pahasta olostasi mutta toisaalta myös suunnattomasta rohkeudestasi. Ole valmis ottamaan vastaan tukea ja apua, sillä kukaan meistä ei jaksa yksin.

Vaikka Yö ei kuulu suosikkibändeihini (totuuden nimissä ei lähellekään), niin lainaan silti heidän kappaletta tähän loppuun.

Meistä kukaan ei ole niin vahva
Että yksin tämän polun taivaltaa

 

[Tinke-80]

Itse en kadu omassa sairaudessani kuin sitä etten hankkiutunut ajoissa hoitoon. Pari kertaa olin jo suunnittelemassa itsemurhaa, mutta jostain syystä en ikinä kokeillut toteuttaa ajatustani. Vaikka hoitoon hakeutuminen on iso kynnys niin siitä huolimatta suosittelen että jokainen joka hautoo tälläisia ajatuksia, kävisi puhumassa vaikka terveyskeskus lääkärin kanssa niistä. Se on yksi tie hakea apua.

 

[peksa]

Voimia @Punamusta

itse myös käynyt lähes samanlaisen tilanteen kuin sinäkin. Oli takana pahoja taloudellisia ongelmia jotka menivät aivan liian pitkälle. Ne myös vaikuttivat henkisesti todella paljon. Pinnaa ei löytynyt yhtään. Sitten kun kotona oli vielä vuoden ikäinen taapero joka piti huolen että yöllä ei ehtinyt nukkumaan. 22.10.19 päätin että kun lähden töihin niin sen jälkeen loppuu tämä matka. Reppuun kävin varastosta hakemassa tarvittavat välineet. Työpäivän jälkeen suuntasin oman kyläni rannalle istumaan jo odottamaan että pimeys vain laskeutuisi. Siinä tupakkaa polttaessa ja itkua vääntäessä päätin että soitan vielä 112. Hetken kuluttua sitten pääsin ambulanssin kyytiin ja suoraan sairaalaan. Lääkärille siellä ilmoitin että haluan suoraan osastolle lepäämään ja keräämään voimia. Jos tämä ei onnistu niin kiitos ja näkemiin. Sain heti huoneen osastolta. 2viikkoa siellä meni. Luojan kiitos puolisoni oli ymmärtäväinen ja on ollut tukenani. Ilman sitä tämä olisi jo loppunut. Nyt olen käynyt 6kk eräässä ryhmässä juttelemassa omista ongelmistani. Siitä ollut todella suuri apu. Itselläni ei ole elämässä yhtään muita ihmisiä jotka olisivat kiinnostuneita voinnistani taikka haluaisivat viettää vapaa-aikaa kanssani. Suoraan sanottuna elämäni on todella yksinäistä. Viimeiseen 6kk ei ole yksikään ihminen soittanut edes mun puhelimeen. Mutta siihen olen jo omalla tavallani tottunut. Soolona mennään onneksi vierelläni on todella hieno kumppani. Jos ikinä @Punamusta kaipaat juttukaveria niin sellainen löytyy aina täältä.

myös haluan kiittää koko jatkoaikaa. Tänne on helvetin mukava kirjoitella vähän sitä sun tätä. Mieltä lämmittää aina jos joku tykkää siitä mitä kirjoittaa. Se tarkoittaa että joku mahdollisesti myös näkee asiat kuin minäkin. Pitäkää huolta toisistanne

Olipahan teksti ja kiitos kun kerroit.

Itselläni on vähän sama mutta toisaalta omasta syystä. Haluan olla mahdollisimman paljon omissa oloissani ja sitten kun kaipais seuraa niin harvalta voi edes kysyä. Kukaan kaveri ei ole soittanut mulle aikoihin.

Sinänsä juttuseura aiheesta kun aiheesta on jees. Mut sitä en allekirjoita että jokaisella heterolla pitäs olla yks homokaveri minkä musta sais.

Mutta hyvä kun tulit toisiin aatoksiin illalla.

 

[Gostisbehere]

Olipahan teksti ja kiitos kun kerroit.

Itselläni on vähän sama mutta toisaalta omasta syystä. Haluan olla mahdollisimman paljon omissa oloissani ja sitten kun kaipais seuraa niin harvalta voi edes kysyä. Kukaan kaveri ei ole soittanut mulle aikoihin.

Sinänsä juttuseura aiheesta kun aiheesta on jees. Mut sitä en allekirjoita että jokaisella heterolla pitäs olla yks homokaveri minkä musta sais.

Mutta hyvä kun tulit toisiin aatoksiin illalla.

Hörpätäänkö bisset Hookissa siipien ääressä syksyllä?

 

[peksa]

Hörpätäänkö bisset Hookissa siipien ääressä syksyllä?

Kyl tuo passaa tosin siivissä ei ole juuri mitään syömistä mut ainakin saat naurut kun kattelet mun rääpimistä niiden kanssa

 

[Gostisbehere]

Mä laitan tämän kalenteriin ylös. Veikkaan että tuossa elokuun puolella tulee visiitti kohti Tamperetta. Laitan hyvissä ajoin viestiä lokeroon.

 

[Peluuri]

Juuri näin. Raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua.

Naurettavaa arvioida omassa terveessä mielessään itsemurhaa raukkamaiseksi tai itsekkääksi teoksi. Itsemurha ei liity millään lailla siihen, onko ihminen ollut itsekäs vai epäitsekäs. Itsemurha toki näyttäytyy itsekkäänä tekona ja ilman hyvää tunneälyä lienee vaikea nähdä tällaisia asioita syvällisemmin..En ole itse ollut koskaan lähellekään masentunut, en oikeastaan edes alakuloinen, mutta ei ole vaikeutta ymmärtää, että joskus ihminen toivottomassa mielessään ei koe mitään muuta mahdollisuutta päästä tuskastaan pois..Tiedän ex-masentuneita, jotka kertovat, että kyllähän hekin olisivat itsarin tehneet, mutta läheistensä takia jättivät tekemättä. Uskon heitä, mutta niin itsarin toteuttaneetkin ovat varmaan useastikin samasta syystä jättäneet tekemättä niin pitkään, kun suinkin ovat jaksaneet jostain ammentaa toivoa..Ja vastauksena kysymykseesi: EI YMMÄRRÄ

 

[Consumed]

Juuri näin. Raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua.

Ei, itsekästä ja raukkamaista olisi pyytää toista taistelemaan läpi päivien, viikkojen ja vuosien kun jokainen päivä on synkkyyttä täynnä, vain ettei sinulla itsellesi tulisi paha mieli. Sitä pidän kunnioitettavana päätöksenä jos perheellisenä ihmisenä jaksaa puurtaa niin kauan, että lapset ovat vähintään teinejä tai mielellään aikuisia, mutta keneltäkään ei voi vaatia, että kulkee läpi helvetin, vain ettei sisarukset ja vanhemmat pahoita mieltään. Sisältä se halu elää pitää taas löytää, jos on löytääkseen.

 

[Czescku]

Minulla tuli oikeasti kyyneleet silmiin tänään kun luin tätä ketjua. Niin paljon ihmiset voivat välittää toisesta nimimerkistä, jota eivät ole ikinä tavanneet.

En voi itse asiaan sanoa muuta kuin että nyt on kaikki ok.

 

[MegaForce]

Tsemppiä jokaiselle, joka taistelee masennuksen, ahdistuksen tai minkä tahansa mielen häiriön kanssa! Ei tässä kukaan ole yksin, toivottavasti. Aurinko nousee taas huomenna, ja uusi päivä koittaa.

 

[MacRef]

Vietän kolmatta päivää Harjavallan laitoksessa

Hienoa, että olet ammattimaisen avun piirissä. Toivon sinun saavan sieltä sen verran tukevia dominopalikoita, että ne tulevaisuudessa pysyvät pystyssä tai kaatuvat siihen suuntaan, että elosi menisi parempaan suuntaan.

 

[Morgoth]

Sisältä se halu elää pitää taas löytää, jos on löytääkseen.

Nähdäkseni niin kauan kuin joku sanoo ääneen, että haluaisi tappaa itsensä niin on vielä toivoa. Siinä vaiheessa ihminen on vielä haluaa apua, mutta mitä konkreettisemmiksi suunnitelmat käyvät niin sitä vähemmän asioista enää mitään puhuu ja se lopullinen teko tulee hieman yllättäen kaikille. Ajatus itsemurhasta voi olla jopa ihan lohduttavakin mikäli on vajonnut täysin jonnekin syyvyksiin kunhan se pysyy vain jonakin abstraktina ajatuksena.

 

[L. Paraske]

Kiitos @Punamusta että olet vielä a) siinä ja b) hakeutunut ammattiauttajien luokse. Itse en ole kokenut elämässäni mitään tuollaista, mutta uskon kuitenkin että se päivä on vielä lähellä edessä, jolloin kiität itseäsikin tuosta kohdasta b. Tsemppiä ja voimia!

 

[adolf]

@Punamusta

Mua harmitti ihan hitosti, että en pystynyt bannieni takia muutama päivä sitten vastaamaan sinulle. Meinasin, että pari sanaa voisin jakaa omasta menneisyydestäni.

Mulla tulee elokuussa 10 vuotta täyteen siitä, kun lopetin alkoholin käyttämisen kokonaan. Hain tuolloin apua itselleni ja samalla tiellä ollaan edelleen. Olin 22-vuotias silloin, eli aika tarkkaan sinun ikäisesi.

Multa löytyi sieltä taustalta koulukiusaamista ja isän alkoholismia, vaikka ei nuo mitään syitä sille olekaan, että mullekin huikka maistui liikaa. Niihin alkoholismin varsinaisiin syihin pureutuminen on ollut kivulias, mutta palkitseva matka, joka on edelleen kesken. Se mun elämäni oli aivan kamalaa sekasotkua silloin varsinkin vuosina 2009-2010, ja olen erittäin hyvilläni, että minun ei tarvitse enää elää niiden lamaavien pelkotilojen ja pohjattoman arvottomuuden kokemuksen kanssa.

En väitä ymmärtäväni tilaasi sen enempää ja on hyvä, että olet saanut ammattilaisten apua. Nämä lukuisat viestit edellä tahtoo kieliä kuitenkin siitä, että noissa mustissa aukoissa on vaeltanut muitakin, vaikka ei sitä siellä ollessa voikaan uskoa. Kaikkea hyvää ja katsotaan, jos ehkä jotain fiksumpaa vielä juolahtaa mieleeni.

 

[opelix]

No niin. Kuraa odotetusti tuli näkemyksilleni ja jos joku kokee että lööperiä puhun niin siitä vain. Sitä varten on keskustelupalstat.

Ja jos näin valtava tarve on puhua näinkin vaikeasta aiheesta niin onneksi yksi tabu on murtunut palstalla ja viestejä ryöppyää. Olen varma että jokainen ulos kirjoitettu tuskainenkin viesti on hyväksi. On myös hienoa että apua osataan ja uskalletaan hakea.

Tsemppiä kaikille jotka näin synkkien ajatusten kanssa painivat. Todellakin. Sydämetön en ole vaikka sellaiseksikin joku syytti. Pragmaatikko ehkä liiankin kanssa.

 

[SOF1969]

Ja jos näin valtava tarve on puhua näinkin vaikeasta aiheesta niin onneksi yksi tabu on murtunut palstalla ja viestejä ryöppyää.

Ei kai tämä mikään tabu ole palstalla ollut? Ketju on avattu vuonna 2004.

 

[Nick Neim]

Jos puhutaan totta, minä itse en ohjannut itseäni hoitoon, eikä äiti tai kukaan muukaan läheisistä. Ei suoraa kautta edes isäni. Joku teistä palstalaisista oli ottanut yhteyttä Porin poliisilaitokseen, jossa oma isänikin työskentelee poliisina, ja hänelle oltiin ilmoitettu asiasta sieltä. En viitsinyt kiemurrella vähääkään alusta vaan tunnustin asian todeksi heti jahka hän otti sen puheeksi. En tiedä kuka teistä paikallaolijoista soitti, muttei tarvitse ilmoittautua ellei halua.

Tämä on omalla tavallaan ihan pirun hieno juttu, että joku puuttuu ja välittää, kun kokee jonkun tarvitsevan apua. Ei ole mitenkään itsestäänselvyys näin vuonna 2020.

Kaikkea hyvää, toivottavasti saat apua.

 

[kamik]

Juuri näin. Raukkamaisin teko mitä voi tehdä. Surua lähimmille ja en tiedä ymmärtääkö tekijä edes sitä että ainutkertainen elämä on siinä eikä asiaa voi perua.

Itsemurha-ajatuksia hautovaa on turha syyllistää. Itsemurhayrityksen liian läheltä nähneenä totean vain, että tuo näkemys on terveen ihmisen näkökulma. Sairas ja itsetuhoisen mieli ei muiden fiiliksiä mieti tai kysele. Kujanjuoksu omassa päässä kohti ratkaisua lienee niin vahva, ettei mahdollisesti jälkeenjääville omaisille tai tutuille kykene uhraamaan ajatustakaan. Tsemppiä @Punamusta