Itsemurha

[Rike.K]

Minä taas luulen, että itsemurhaan taipuvaiset kykenevät näkemään elämäksi kutsutun valheellisen näytelmän läpi. Kun ihminen pystyy luopumaan minäkeskeisyydestään, hänen elämältään katoaa arvo. Elämän arvo on juuri minäkeskeisyydessä.

Itsekkäät ihmiset eivät itseään tapa. Sen sijaan koko paskan sattumanvaraisuuden, epäoikeudenmukaisuuden ja näytelmällisyyden sisäistäneet ovat lähellä lähtöä. Elämän kaikki arvo on uskossa. Usko taas on inhimillisistä ilmentymistä itsekkäin. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin henkilökohtaisesti luotuun tyydytyskuvitelmaan.

Ihmiset ovat aina luonnostaan jollain tavalla itsekkäitä ja minäkeskeisiä, tästä ei pääse eroon, mutta sen painoarvoa voi vähentää. Jos ihminen näkee että hänen elämän arvonsa on pelkästään minäkeskeisyydessä, niin hän on erittäin altis masentumisille ja muille asioille jotka mahdollisesti uhkaavat hänen egoaan.

Itsekkäät ihmiset nimenomaan ovat alttiimpia itsemurhille. Kaikista vähiten itsemurhia esiintyy sellaisissa ihmisryhmissä, joille yhteisöllisyys on keskeistä. Sitten on esimerkiksi sellaisia vapaaehtoisia työntekijöitä, jotka ovat omistautuneet kokonaan muiden auttamiseen todella huonoissakin oloissa. Nämä ihmiset tietävät että elämä on sitä “paskaa”, mutta siitä huolimatta he pyyteettömästi jatkavat sitä oma tietään ja heillä on erittäin pieni taipumus itsemurhaan. Näillä ihmisillä ei edes “usko” ole välttämättä se motiivi, koska he monesti tietävät oman työnsä mahdottomuuden.

 

[Aatos]

Itsekkäät ihmiset eivät itseään tapa. Sen sijaan koko paskan sattumanvaraisuuden, epäoikeudenmukaisuuden ja näytelmällisyyden sisäistäneet ovat lähellä lähtöä. Elämän kaikki arvo on uskossa. Usko taas on inhimillisistä ilmentymistä itsekkäin. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin henkilökohtaisesti luotuun tyydytyskuvitelmaan.

Sosiologi iski jälleen..Ja tutun sekavasti.

Huumeita/päihteitä käyttävät ihmiset ovat monesti todella itsekkäitä. Ja samasta porukasta löytyy suicidaalisia ihmisiä.

Itsemurha on itsekäs teko, mutta syyllistäminen ei tässäkään tapauksessa auta. Itsemurhaan päätyvän ihmisen tuska on kasvanut niin suureksi ettei kipua enää kestä. Ei kai se tämän monimutkaisempaa ole.

 

[ms.qvist]

Syyllistät lääkärit ja muun hoitohenkilöstön siitä, että ystäväsi on jo aikoja sitten päättänyt lopettaa itsensä? Mitä se käytävä paikka olisi voinut auttaa.

Ei ole syöpää hoitavan lääkärin vika jos syöpä uusiutuu.

Missä oli ystävät ja perhe kun hän olisi heitä tarvinnut. Miksi et syyllistä heitä, he kuitenkin ovat ilmeisesti olleet arjessa läsnä.

On väärin ymmärretty jos ymmärretään, että suoranaisesti syyllistän lääkäreitä/hoitohenkilökuntaa. Minusta he eivät tuona kyseisenä hetkenä tehneet kaikkea parhaalla mahdollisella tavalla sysätessään suicidaalisen ihmisen lisälääkkeiden kera kadulle ja kotiin. Tällainen toiminta sotii sitä vastaan mitä meille on opetettu - mutta todellisuushan ei tietty vastaa teoriaa, kuten on nähty.

Siitä ei voida syyttää lääkäriä jos sairaus uusiutuu, mutta siitä voidaan (välillisesti) jos hän jättää hoitamatta uusiutuneen sairauden. Jos syöpä uusiutuu ja lääkäri nakkaa syöpäsairaan takaisin kadulle, hän syyllistyy hoitovirheeseen mutta jos hän kaikesta huolimatta aloittaa hoidot, mikäli potilas niin haluaa, hän toimii ammattietiikan mukaisesti oikein. Ymmärtänet mitä ajan takaa.

Käsitykseni mukaan perhe tuki häntä ja toivoi ja vaati häntä hakeutumaan hoitoon. Ajattelin ties kuinka monta kertaa, että mitä olisin voinut tehdä toisin, jotta olisin voinut edes siirtää hetkellä hänen päätöstä mutta kerta kerran jälkeen olen tullut siihen lopputulokseen, että olisinpa tehnyt mitä tahansa en olisi kyennyt estämään häntä jos hän olisi kaikesta huolimatta halunnut tehdä itsemurhan. Olen syyttänyt itseäni ties kuinka monasti - syyttänyt, koska en osannut lukea kaikkia hänen viestejä oikein, osannut jollain konkreettisella tavalla auttaa häntä mutta loppujen hän teki mitä teki ja syyllistäminen on turhaa.

Edelleen perään kuitenkin hoitohenkilökunnalta vastuullista toimintaa. Pelkän pilleripurkin sysääminen suicidaalisen henkilön käteen ei ole oikea tapa hoitaa asia. Eikä tämä kaverini ole ainoa tapaus laatujaan. Olen jutellut ja kirjoitellut todella paljon mt-kuntoutujien kanssa ja ikävä kyllä tiedän arjen mikä osastoilla ja psyk.polilla vallitsee - tiedän tämän myös itse sairastaessani kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja yrittäessäni tehdä itsemurhaa. Kiire, stressi, liian pienet tilat, henkilökunnan puute, jopa ammattitaidottomuus tms. syyt saavat aikaan sen, että hoidettaviin ei läheskään aina kyetä paneutumaan oikealla tavalla, heitä ei osata tai kyetä hoitamaan erinäisten syiden tähden. Toki syy ei läheskään aina ole mainitsemissani asioissa vaan asenteissa, mt-ongelmaiset leimataan edelleen ja kun vielä huomioidaan se, että priorisoinnissa mt-ongelmaiset eivät ole se nro. yksi vaan kaukana jonon hännillä. Ei siis ole ihme, että moni elää yksin ja kuolee yksin.

vlad.

 

[Hemingway]

Kaikista vähiten itsemurhia esiintyy sellaisissa ihmisryhmissä, joille yhteisöllisyys on keskeistä.

Tietenkin näin, koska nämä ihmiset itsekkyydessään kuvittelevat, että heillä on jonkinlainen todellinen asema ja arvo yhteisössään. Ihmisyhteisöjen perusta on tarjota tila sosiaaliseen ja psykologiseen kaupankäyntiin, jossa jokainen antaa ja saa. Perimmäinen päämäärä on yhteistyön avulla maksimoida oma mielihyvä ja tarkoitus.

Epäitsekäs ihminen ymmärtää, ettei hänessä ole mitään tärkeää ja että toisenlaisessa sattumassa hänet olisi voinut korvata kuka tahansa toinen ihminen. Ainoastaan oman napansa ympärillä pyörivä ihminen pystyy kokemaan elämänsä arvokkaaksi ja tärkeäksi. Tällaiselta ihimiseltä puuttuu realismin taju ja riittävän objektiivinen biologinen maailmankatsomus. Vain luontoa tarkkailemalla pääsee selville ihmisen asemasta kokonaisuudessa. Emme me ole paskaisesti purevia paarmoja kummoisempia, kun tarpeeksi kaukaa katsotaan. Koemme itsemme tärkeiksi vain siksi, että koemme itsemme tärkeiksi. Koko arvomme on omahyväisyydessämme.

 

[Kulkija]

Arka on aihe, mutta mielestäni tästä pitäisi puhua enemmän osalla tapaa siis. Omia kokemuksia ei näin tuttavapiirissä ole, mutta ainahan niitä tarinoita kuullut miten kaveri kipittänyt lääkekaapille ja mahdollisemman paljon vain kurkusta alas. Jotenkin koen itsemurhan tekevät ainakin hieman itsekkäiksi. Mielestäni ajattelevat ettei kukaan muka heitä jäisi kaipaamaan etc etc.

Myönnän, että itsellänikin on elämässäni pari hyvin jyrkkää alamäkeä ollut. Toinen pari vuotta sitten, kun näytti ettei mikään tule onnistumaan ja ongelmia vain kasaantui. Siitä selvittiin olemalla hiljaa, mutta vaivoin. Muistan miten silloin jo miettisin sitä varminta tapaa päättää päivänsä, mutta nekin jäi silloin mietintävaiheelle. Toinen alamäkini oli viime syksyllä, kun suhde päättyi ja koulun tuoma stressi kasaantui entisestään. Silloin kerroin suoraan exälle, että minun on pakko päästä jonnekkin puhumaan ja pääsinkin koulun kautta. Pari kertaa kävin juttelemassa koulupsykologin kanssa ja hyviä neuvoja sain ja pikkuhiljaa kapusin itseni taas pinnalle.

 

[Jättikukko]

En tiedä, onko "Hemingway" lukenut Linkolaa, Nietzscheä vai molempia. Joka tapauksessa hänen kirjoituksensa ovat kovin näköalattomia. Mielestäni on aivan sama, minkä illuusion varassa tai voimasta me elämme. Pääasia on se, että voimme silloin tällöin kokea itsemme onnellisiksi ja tärkeiksi. Huvittavaa, että joku nostaa itsensä muiden yläpuolelle "kyetessään" näkemään oman pienuuteensa. Mihin sellaista ns. taitoa tarvitaan?

Mielestäni ihmiselämän suurin taito tuoda hyviä asioita siihen yhteisöön ja elämänpiiriin, mihin kuuluu. Minä ainakin pyrin viihtymään jokaisena päivänäni. En muiden kustannuksella, vaan kanssa. Tai vaikka yksin.

Itsemurhaa on todella hankalaa kaltaiseni ihmisen ymmärtää. Tiedän, että elämän suuntaa voi muuttaa joka päivä. Uskon ihmisen lähes rajattomiin vaikutusmahdollisuuksiin oman onnensa suhteen. Nimimerkki Vilperi voisi miettiä, miltä hänen tulevasta vaimostaan ja vielä syntymättömistä lapsistaan tuntuisi, jos heille kerrottaisiin, että heitä ei koskaan olisi.

 

[ms.qvist]

Nimimerkki Vilperi voisi miettiä, miltä hänen tulevasta vaimostaan ja vielä syntymättömistä lapsistaan tuntuisi, jos heille kerrottaisiin, että heitä ei koskaan olisi.

Rehellisesti todeten, tällaisessa ajattelumallissa ei ole mitään järkeä. Mitä hyötyä on kuvitella olemattomilla asioilla, jotka eivät kenties konkretisoituisi vaikka vilperi ei edes tekisi kyseistä itsemurhaa? Sama jos pohdittaisi miltä minusta tuntuisi, jos vanhempani eivät olisi kohdanneet laisinkaan. Vastaus: Ei miltään, koska minua ei olisi olemassa - ei ainakaan tässä persoonassa.

Hyödyttömiä kuvitelmia, hyödyttömiä ajatusrakennelmia. Jos haluaa estää tai siirtää jonkun aikeita tehdä itsemurha, on asioiden oltava konkreettisempia kuin pohtiminen totaalisen olemattomilla seikoilla. En usko, en väitä että näin olisi, että juuri kukaan itsemurhaa aikova jaksaisi pohtia sitä, miltä tuntuisi "jos tappaisin itseni ja sen tähden tuleva vaimoni ei tapaisi minua...". Jotain konkreettisempaa, jotain aidompaa, jos jotain vaaditaan.

Ihmiset käyttävät ehkäisyä, eivätkä he silloinkaan pohdi, että nyt kenties tuleva lapseni jää syntymättä, miksi itsemurhaa aikova jaksaisi uhrata ajatuksia sellaiseen...

vlad.

 

[Andrew]

Tämän palstan lukeminen vetää kyllä mielen surulliseksi.

Olen itse pohtinut usein miksi Suomi on aina itsemurhatilastojen kärjessä, kun katsotaan paljonko itsemurhia tehdään asukaslukua kohden mutta esimerkiksi Ruotsi ja Tanska ovat kaukana kärjestä.

En oikein keksi mitään muuta kuin että vielä vuonna 2011 me suomalaiset olemme aika ehdoton ja välinpitämätön kansa. Se missä meidän Länsi-naapurit ovat tuollaista rennompaa kansaa ja siellä selkeästi välitetään toisesta ihmisestä enemmän niin me suomalaiset olemme vieläkin vähän semmoisia, että kuolkoot pois jos ei kestä täällä... Jo pienillä asioilla saadaan muutosta aikaan, esim. työpaikalla voi kysyä kollegalta onko kaikki hyvin, jos näkee, että tämä voi huonosti? Tämmöinen asia on pieni ele mutta se saa toisen ihmisen tuntemaan itsensä tärkeäksi ja voi olla todella ratkaiseva tekijä toisen ihmisen jaksamisessa.

Meillä kaikilla on niitä aikoja jolloin elämä ei tunnu mielekkäältä ja tuntuu ettei saa mitään haaveitaan toteutettua. On siinä kuuluisassa oravanpyörässä, eikä ole mahdollisuutta hypätä pois. Me kaikki reagoimme ongelmiin eri tavalla. Osa meistä on vahvempia, osa heikompia mutta jos me vaan yritettäisiin oikeasti olla toisillemme ystävällisempiä ja pienellä henkisellä tukemisella saa usein oikeasti ihmeitä aikaan.

Kaikkiin asioihin ei elämässä voi vaikuttaa, jotkut haaveet ovat realistisia ja jotkut epärealistisia mutta ne mitkä ovat realistisia, niitä pitäisi yrittää jahdata... jos ei ole haaveita, ei ole elämääkään.

Tsemppiä kaikille tänne kirjoittaneille ja toivottavasti kukaan ei päädy omaan ratkaisuun elämässä.

 

[Jättikukko]

Hyödyttömiä kuvitelmia, hyödyttömiä ajatusrakennelmia. Jos haluaa estää tai siirtää jonkun aikeita tehdä itsemurha, on asioiden oltava konkreettisempia kuin pohtiminen totaalisen olemattomilla seikoilla. En usko, en väitä että näin olisi, että juuri kukaan itsemurhaa aikova jaksaisi pohtia sitä, miltä tuntuisi "jos tappaisin itseni ja sen tähden tuleva vaimoni ei tapaisi minua...". Jotain konkreettisempaa, jotain aidompaa, jos jotain vaaditaan.

Vilperin tapauksessahan hänen äitinsä kuolema aiheuttaa moisia ajatuksia. Halusin tuollaisella retoriikalla korostaa sitä, että vaikka äiti on mennyt, niin hän tulee varmasti kokemaan tulevassa elämässään monenlaista, vielä vahvempaa, rakkautta.

Tosin sinä hieman spoilasit sitä kyynisellä ja kaikkitietävällä viestilläsi, vlad.

 

[Hemingway]

En tiedä, onko "Hemingway" lukenut Linkolaa, Nietzscheä vai molempia. Joka tapauksessa hänen kirjoituksensa ovat kovin näköalattomia. Mielestäni on aivan sama, minkä illuusion varassa tai voimasta me elämme.

Olen samaa mieltä, mutta minusta olisi rehellistä myöntää illuusio illuusioksi eikä liittää siihen ehdottomia moraalisia arvostelmia. Laupias hyväntekijä on koulusurmaajaa arvokkaampi ihminen ainoastaan tietyn uskomusjärjestelmän piirissä. Mitään absoluuttista mittaa, jonka perusteella laupias voitaisiin nostaa kouluampujan yläpuolelle, ei ole. Ja Suomessahan etenkin miessukupuolelle opetetaankin valtion koulussa myös toisenlainen moraalimalli. Sodassa tappaja on sankari. Sodassa potentiaaliset rikolliset voivat menestyä erinomaisesti.

Arvoihin sopii uskoa, mutta samalla pitäisi pystyä myöntämään, että arvousko on uskoa ihan samalla tavalla kuin usko Jumalaan. Arvouskovaisen ja Jumaluskovaisen usko on samanlaista. Vain kohde on eri (osittain samakin).

Usko on ihmiselle herkkä aihe. Niin Jumaluskoinen kuin vahvasti arvouskoinenkin saattavat loukkaantua, jos heidän uskonsa kyseenalaistetaan. Usko vaatii jatkuvaa vahvistamista. Sitä ei saa liikaa kyseenalaistaa. Kun itsemurha nimetään itsekkääksi teoksi, kysymys on oman arvouskon vahvistamisesta ja vieraiden vaikutteiden torjumisesta. Objektiivista perustaahan itsemurhan itsekkääksi nimeämiselle ei ole.

 

[Vanha Len]

Kun itsemurha nimetään itsekkääksi teoksi, kysymys on oman arvouskon vahvistamisesta ja vieraiden vaikutteiden torjumisesta. Objektiivista perustaahan itsemurhan itsekkääksi nimeämiselle ei ole.

Luonnon vastaus tähän mielestäni on, että elämää pitää varjella ja jatkaa. Miksi siis yleensä synnymme...riistääksemme henkemme? Tuli vaan mieleen kun mainitsit tuolla aijemmin luonnon tarkkailun tärkeydestä.

 

[El Lude]

T-paidan ostaminen = usko Jumalaan?

Luvalla sanoen - vaikutat lievästi sanottuna nihilistiltä oliolta.
Koskeeko tuo arvoteoriasi itseisarvoja vai välinearvoja? Vai mahdollisesti molempia? Agnostikko tai ateistiosaton henkilön pitäessä terveyttä/vapautta arvokkaana asiana hän on siis samanlainen uskovainen kuin esim. Allahin palvojat? Jos ostan agnostikkona/ateistina hyvät lenkkikengät tai lätkämailan (välinearvo), niin olen edelleen ns. uskovainen kuten jumalien palvojat? Uskonko siis illuusioiden harhassa, että nämä kengät ovat hyvät jalassa? Entä jos empiirinen havainto (kengät tuntuvat hyvältä jalassa) vakuuttaa minut siitä, että nämä kengät ovat hyvät? Onko kyseessä yhä ilkeän demonin luoma illuusio/uskonnolliseen kokemukseen rinnastettava "usko/uskomus"? Tarvitseeko tätä arkikokemusta epäillä loputtomiin tai asettaa se uskomus nelikenttään?

Arvouskovaisen ja Jumaluskovaisen usko on samanlaista. Vain kohde on eri (osittain samakin).
- clip -
Objektiivista perustaahan itsemurhan itsekkääksi nimeämiselle ei ole.

Niin. Mikä tässä kokemusmailmassamme olisi muuta kuin subjektiivista? Onko kosminen todellisuuskaan objektiivista vai subjektiivista?
Subjektiivisena mielipiteenä sanon, että jos perheellinen henkilö tekee itsemurhan, niin onhan se itsekäs teko. Jättää muu perhee pulaan/tuottaa läheisille ihmisille/oliolle tuskaa/surua/murhetta...

 

[cottonmouth]

Tällaiselta ihimiseltä puuttuu realismin taju ja riittävän objektiivinen biologinen maailmankatsomus. Vain luontoa tarkkailemalla pääsee selville ihmisen asemasta kokonaisuudessa.

Tiedä sitten mikä termi tuollaisella maailmankatsomukselle sopii, mutta biologinen särähti silmään. Sitähän tuo ei missään tapauksessa ole. Tavallaan ymmärrän pointtisi ja onhan nykyihminen outo ja kokonaisuudessaan melko merkityksetön eliö maailmankaikkeudessa, mutta en silti missään tapauksessa näe tällaista validiksi itsemurhan syyksi tai edes viitekehykseksi. Jokaisella elävällä olennolla on sisäsyntyinen tarve elää tai ainakin edesauttaa ko. eliön yhteisön eteenpäinmenoa (lue: lisääntymällä, nykyihmisen kohdalla toki myös muin keinoin). Evolutiivinen tosiasia on, että geneettisesti elämän on tarkoitus jatkua. Kaikki tästä poikkeava on ainakin solu/molekyylitasolla jonkinlainen virhe.

 

[Hemingway]

Luvalla sanoen - vaikutat lievästi sanottuna nihilistiltä oliolta.

Tiedä siitä nihilismistä, mutta totta on, että nivellän ihmisen sujuvasti osaksi muuta luontoa. Ja sen verran olen luonnossa liikkunut ja luonnosta lukenut, etten osaa nähdä luonnossa merkitystä tai tarkoitusta.

Evoluutio on sattumanvarainen mekanismi, joka tuottaa erilaisia sopeumia. Yhteistä näille on pyrkimys jatkaa lajiaan. Ihminen eroaa muista lajeista siten, että hän pystyy luomaan merkityksiä ja uskoja merkityksiin, mutta se ei tarkoita, että ihmisellä olisi kokonaisjärjestelmässä paarmaa suurempi arvo.

Epäitsekäs ihminen pystyy näkemään itsensä evoluution ja maailmankaikkeuden tuottamana arvottomana sattumana. Itsekäs ihminen tahtoo enemmän. Hän tahtoo kokea, että hänellä on merkitys.

Valtaoja - Se Esko - tuumasi joskus, että ihminen saattaa olla bakteeri jugurttipurkissa. Siinäpä on minunkin maailmankatsomukseni ydin.

 

[Vanha Len]

Valtaoja - Se Esko - tuumasi joskus, että ihminen saattaa olla bakteeri jugurttipurkissa. Siinäpä on minunkin maailmankatsomukseni ydin.

Jos tuolla lainilla ei saa muijia niin ei sitten millään. Totaalista parhautta baaritiskipuheissa. Äijä on todellakin seesteisen taivaan ritari ja hermeettisen aamunkoiton veljeskunnan vanhin jäsen.

Koskaan syö enää jugurttia.

 

[Hemingway]

Jokaisella elävällä olennolla on sisäsyntyinen tarve elää

Mitä kehittyneempi on laji, sitä enemmän sen käytöksessä ilmenee sisäistä vaihtelua. Esimerkiksi homoseksuaalisuus ja muut poikkeavat seksuaalisuuden muodot (myös pedofilia) kuuluvat ihmislajiin siinä kuin perinteinen peiton alla heteroseksuaalisuuskin.

Miksi ei itsemurhakin mahtuisi tällaisen poikkeavan käytöksen piiriin? Joka vuosi maailmassa miljoona ihmistä (todennäköisesti selvästi useampi) tappaa itsensä. Itsemurha ihmislajille kuuluvana käyttäytymispiirteenä on siis selvästi olemassa. Se ei ole tyypillistä, mutta se on ilmiönä selvästi havaittava.

 

[Rike.K]

Tiedä siitä nihilismistä, mutta totta on, että nivellän ihmisen sujuvasti osaksi muuta luontoa. Ja sen verran olen luonnossa liikkunut ja luonnosta lukenut, etten osaa nähdä luonnossa merkitystä tai tarkoitusta.

Evoluutio on sattumanvarainen mekanismi, joka tuottaa erilaisia sopeumia. Yhteistä näille on pyrkimys jatkaa lajiaan. Ihminen eroaa muista lajeista siten, että hän pystyy luomaan merkityksiä ja uskoja merkityksiin, mutta se ei tarkoita, että ihmisellä olisi kokonaisjärjestelmässä paarmaa suurempi arvo.

Epäitsekäs ihminen pystyy näkemään itsensä evoluution ja maailmankaikkeuden tuottamana arvottomana sattumana. Itsekäs ihminen tahtoo enemmän. Hän tahtoo kokea, että hänellä on merkitys.

Valtaoja - Se Esko - tuumasi joskus, että ihminen saattaa olla bakteeri jugurttipurkissa. Siinäpä on minunkin maailmankatsomukseni ydin.

Koko ajatusrakenteesi on epälooginen, kritisoit ihmisten uskomuksia ja arvoja, käyttäen pohjana oma arvomaailmaasi, joka perustuu sille ettei millään ole arvoa. Sinä näet maailman ja etenkin ihmiselämän kaaoksena ja sattumanvaraisena toimintana, tässä voi perää tai sitten ei. Tavallaan oletat omasta arvomaailmastasi käsin, että jos ihminen olisi täydellisen epäitsekäs, niin hän näkisi maailman masentavana ja merkityksettömänä paikkana elää, ja ainoa oikea ratkaisu silloin olisi ilmeisesti itsemurha?

Totuus kuitenkin on että jokaisella elollisella olennolla on luonnostaan halu elää, tämä on pohjimmainen syy mikä pitää evoluution käynnissä. Mitä kehittyneempi eliömuoto on, niin sitä monimutkaisempia ovat syy hänen olemassaololleen ja tarkoitukselle.

Kun sanoit että liikut luonnossa, niin mene joskus vaikka muurahaispesän luo. Noinkin yksinkertaisella eläimellä kuin muurahaisella on tarkoitus oman kekonsa ja yhteisön kannalta. Jos jotain eliöitä voidaan pitää epäitsekkäänä niin muurahaiset ovat malliesimerkki, niiden toiminta on erittäin järjestäytynyttä ja siinä on tarkoitusta. Mitäs mieltä olet, kokevatko muurahaiset että heillä on merkitystä vai mikä niitä ajaa eteenpäin?

 

[cottonmouth]

Miksi ei itsemurhakin mahtuisi tällaisen poikkeavan käytöksen piiriin?

Itsemurha ihmislajille kuuluvana käyttäytymispiirteenä on siis selvästi olemassa. Se ei ole tyypillistä, mutta se on ilmiönä selvästi havaittava.

Tottakai itsemurha on ilmiönä olemassa, tosin tarkoittaen eliön olemassaolon täydellistä päättymistä, ei jonkin seksuaalisen tarpeen hetkellistä tyydytystä, kuten hetoro/homo/pedoseksissä. Nuo muuthan menevät kuitenkin osaksi ihmisen normaalia seksuaaliviettiä, vaikka sen ilmenemismuodot hieman toisistaan poikkeavia olisivatkin. Sen sijaan "normaalia" geneettistä käyttäytymismallia ei edusta se, että ihminen riistää itseltään hengen.

Loppupeleissä ihminen on välittäjäaineidensa summa. Silti biologisessa mielessä, joka oli siis tämän keskustelun lähtökohta, itsensä tappava ihminen on häiriötapaus, ei normaali tai edes normaaliin vaihteluun mahtuva.

 

[Imagined]

Tuodaampa yksi näkemys lissää tähän nevöending väittelyyn.

Minun mielestä Hemingway on osin oikeassa. Mistään ´itsemurhavietin´ periytymisestä ynnämuusta geenihommista en osaa sanoa mitään, yhteiskunnallinen masennus, mikä oli ajaa minutkin itsariin, johtuu siitä ettei ihmisellä ole kosketuspintaa siihen biologiseen alkuperäänsä, vaan kaikki koetaan tämän meidän luoman maailman kautta. Sitä en kylläkään ymmärrä, miksi se ajaisi itsemurhaan, jos tämän ymmärtää.

Ei ihmisetkään ole aina olleet masentuneita. Siitäkin on arvuutteluja millonka ihminen on ensimmäisen kerran alkanut edes ajattelemaan ja analysoimaan asioita. Joka tapauksessa mekin ollaan eletty joskus ilman jatkuvia psykologisia "vaatimuksia", mitä minun tulisi olla ja mitä ei. "En ole onnellinen ellen saavuta jotakin." Ja näitä pitkiä teitä kohti onnellisuutta unohtuu se, että ei ole kuin tämä nykyinen hetki millä on mitään arvoa.

Ihmisen mieli egoiluineen näyttää aika hassulta, kun siihen saa perspektiiviä ´etäämmältä´, mutta en sano tätä mitenkään nousemalla muiden yläpuolelle, sillä tiedän, että se on osa minuakin. Mutta ei syntyminen tänne egoilemaan ja kärsimään ole elämän tarkoitus.

Uuden syvyyden elämääni löysin aihetta koskevasta kirjallisuudesta. (Tolle, DeMello, Adyashanti, Mooji, Helsten, Malinen) Suosittelen.

 

[mjr]

Hmm, eiköhän meidän ole joka tapauksessa tietyllä tapaa konstruoitava tapa olla maailmassa. Mikään pakkohan ei ole olla täällä: pakko ei ole kuin köyhän kuolla. Minusta on rationaalista ajatella, että olemassaolo on pitkälle, useimmissa tapauksissa, enemmän ja mielenkiintoisempaa kuin olemattomuus. Se mikä asema meillä on maailmankaikkeudessa, on minusta tavallaan aika irrelevantti asia. Joskin on kyllä aika hyvä saavutus lajiltamme, että kun silmänräpäys sitten keräsimme juuria savannilla niin olemme jo hyvin pitkälle luonnontieteen kautta päässeet ymmärtämään sitä äärimmäisen hämmästyttävää kosmosta, minkä osa olemme.

Maailma ja kokemus ovat minusta äärettömän kiinnostavia asioita, haluan nähdä enemmän ja ymmärtää enemmän, olen myös elämässäni ollut siinä suhteessa onnekas, että olen antanut panttivankeja kohtalolle, niin kuin tuolla toisella kotimaisella osuvasti sanotaan. Vaikka mitään turvaverkkoja ei todellakaan ole ja kaikki lopulta päättyy menettämiseen ja maisema on välillä hyytävän kylmä niin minusta se on myös kaunis, huikaiseva. En tiedä, onko tämä mitenkään objektiivisesti sen kummempi näkökanta kuin Hemingwaynkään, mutta en ymmärtääkseni sulje tässä silmiäni sen enemmiltä reaalisilta tosiseikoilta kuin hänkään.

 

[Hemingway]

Koko ajatusrakenteesi on epälooginen, kritisoit ihmisten uskomuksia ja arvoja, käyttäen pohjana oma arvomaailmaasi, joka perustuu sille ettei millään ole arvoa.

Onhan asioilla arvonsa. Ne arvot, jotka yksilöt ja yhteisöt asioille antavat. Tahdon vain tähdentää, että tällainen arvorakennelma perustuu samalle logiikalle kuin Jumalusko. Arvot elävät uskon varassa. Ne eivät ole ihmisistä riippumatta, vaan ne luodaan subjektiivisessa kokemuksessa. Kukin perimä, persoonallisuus, aikakausi ja kulttuuri luovat omat arvonsa.

Arvoagnostikko tai -ateisti pystyy suhtautumaan neutraalisti kouluampujien ja hyväntekijöiden tekoihin. Arvouskova sen sijaan nimeää hyvän ja pahan ja on näin ollen oman oppirakennelmansa vanki. Hän kuvittelee, että hänen kokemansa oikea ja väärä ovat totta.

Pidän arvoihin uskovia aivan yhtä höyrähtäneinä kuin Jumalaan uskoviakin. Jumalan niin kuin arvojenkin mahdollisuudella voi leikitellä, mutta kun Jumala tai arvot aletaan esittää tosiasioina, ollaan pahasti irrationaalisuuden suossa. Jos väittää jonkin olevan olemassa ihmisestä riippumatta, se pitäisi pystyä todistamaan. Jumalan todistamista on yritetty monet vuosisadat, eikä homma ole edennyt mihinkään. Arvojen kanssa käy aivan samoin.

 

[El Lude]

Piirrän paperille - olen siis uskovainen?!

Arvoagnostikko tai -ateisti pystyy suhtautumaan neutraalisti kouluampujien ja hyväntekijöiden tekoihin. Arvouskova sen sijaan nimeää hyvän ja pahan ja on näin ollen oman oppirakennelmansa vanki.

Kysyn sinulta edelleen: koskeeko tuo nihilistinen väittämäsi myös välinearvoa? Jos otan lyijykynän (välinearvo1) käteeni ja piirrän paperille (välinearvo2) vitun, niin oliko tekoni hyvä vai paha? Olenko siis tässäkin tapauksessa uskovainen, joka suoritti uskonnollissubjektiivisen teon?

Jokainen omistamamme/käyttämämme asia/esine/materia tekee siis meistä kaikista höyrähtäneitä arvouskovia? Niinkö?

Itse väitän, että kukaan meistä elävistä olioista ei kykene sulkeistamaan itseään kaiken itseisarvojen/välinearvojen ulkopuolelle. Ei kukaan ole niin objektiivinen. Fenomenologia.

 

[Morgoth]

Depressio on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus. Se voi viedä ennestään perusterveen ihmisen hautaan jopa muutamassa kuukaudessa. Olen tämän asian kerran nähnyt liian läheltä.

Valitettavasti resursseja ei ole mt-sairauksien hoitoon tarpeeksi ja kaikesta huolimatta suhtauminen niihin on erilaista kuin muihin sairauksiin. Vladin viestissä oli hyvin, että onko osaaminenkaan kaikkialla tarpeeksi hyvää. Toki eihän se päivistyksen psykiatrillakaan ole helppoa tulkita, että miten konkreettinen potilaan itsemurha vaara on, että pitääkö hänet ottaa sisään, jos vaikka vapaita paikkoja on jäljellä enää yksi suljetulla osastolla. Todella isolla osalla itsemurhan tehneistä on taustalla kuitenkin jonkinlaisia mt-ongelmia.

Ei itsemurha mikään urhea ja glorifioitava teko ole, mutta en sitä oikein osaa tuomitakaan. Omaan näkymykseeni on tietysti vaikuttanut että hyvä lapsuuden ystäväni sairastui hieman yli kaksikymppisenä skitsofreniaan ja melko monta vuotta siinä meni kunnes teki itsemurhan. Täyttä helvettiä hänen elämänsä sairauden kanssa oli ja se lopulta hänet tuhosi. Tekikö lopulta tekonsa psykoosissa tai rationaallisemman harkinnan jälkeen, en tiedä. Ei se läheisille ollut helppoa sairauden aikana, mutta ei sen jälkeenkään, koska melko vaikeaa kenenkään oli häntä auttaa, koska hän eli omassa harhaisessa maalimassaan. Jollakin tavalla hänen kuolemansa tuntui helpotukselle hänelle itselleen.

 

[mjr]

Arvoagnostikko tai -ateisti pystyy suhtautumaan neutraalisti kouluampujien ja hyväntekijöiden tekoihin. Arvouskova sen sijaan nimeää hyvän ja pahan ja on näin ollen oman oppirakennelmansa vanki. Hän kuvittelee, että hänen kokemansa oikea ja väärä ovat totta.

Voimme kuitenkin objektiivisesti tarkastella itse tapahtumia - eksyneen pikkulapsen sadistinen kidutusmurha tai eksyneen pikkulapsen hoitaminen turvaan vanhemmilleen pystytään määrittämään tekoina ihan riittävän tarkasti, se mitä niihin sisältyy, mitä luottamuksen pettämistä ja mitä ei-pettämistä. Usko näiden tekojen arvo-neutraaliuteen on myös uskoa, jopa kovinkin itsepäistä sellaista. Sitä en kiistä, etteikö ratkaisun pohjalla olisi subjektiivinen näkemys, mutta näin se on kaikkien ratkaisujen pohjalla. Mitattakoon puu hedelmistään. Ja näissä etelän puissa tuppaa kovasti kasvamaan outoja lajikkeita.

 

[ms.qvist]

Vilperin tapauksessahan hänen äitinsä kuolema aiheuttaa moisia ajatuksia. Halusin tuollaisella retoriikalla korostaa sitä, että vaikka äiti on mennyt, niin hän tulee varmasti kokemaan tulevassa elämässään monenlaista, vielä vahvempaa, rakkautta.

Kyseessä on vain olettamus sille, että hän voi kokea kenties vieläkin vahvempaa rakkautta, mutta yhtälailla hän voi olla kokemattakin. Joten siinä mielessä en pidä ajatustasi aivan parhaana mahdollisena tai parhaiten muotoilluna.

vilperin rakkaus äitiään kohtaa voi olla niin rajua, että se ajaa hänet hulluuden partaalle mutta toisaalta se voi olla niin voimakasta, että se auttaa häntä näkemään elämässään merkityksen ja tarkoituksen - ken tietää. Voi siis olla että retoriikallasi osut (välillisesti) oikeaan.

vlad.