Itsemurha

[Jääkoneenkuljettaja]

.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Hypätkää koskeen/huolehtikaa homma niin, ettei kaverien tarvitse huolehtia mätänevistä ruumiistanne ja oksentaa kun paskat ovat paenneet maallisesta majastanne. Jos on ihan pakko, niin laittakaa ohjeet mihin paskanne voi kuskata. Mielummin ilman kustannuksia, jos olette persaukisia.

Entä jos ei kavereita tai virassaan toimivia kalmo enää jaksanut miettiä? Käy nyt kertomaan, kuinka hirveää se veren, aivojen ja paskan sekoitus on haistella ja katsella. Tiedänpähän tähdätä sivummalle, ettei muille tule huonot fiilikset.

Itsemurhaa olen kahdesti koettanut, joista ensimmäinen oli teinivuosien typerehtimisiä. Jälkimmäisellä kerralla petti lääkkeiden kanssa, mutta kolmas kerta toden sanoo.

En todellakaan ymmärrä sitä, kuinka se filmin katkaisu olisi itsekäs teko. Eikö se teidän armaiden välittävien huolistakin ole pois? Harva näkemäni on yllättäen ratkaisuunsa ajautunut, ja lähes kaikissa näissä on välittäneillä ollut rikkansa rokassa, turhaan. Tervemenoa siihen päähän, josta valo katkesi.

Itsemurha on todella vaikea aihe lähestyä. Olit sitten sitä vain pohtimassa itsenään, pohtimassa toisen puolesta, tai pohtimassa. En tarjoa kenellekään apua, enkä hyväksytä sanoillani kenenkään tekoa.

Se vain menee niin, että suurin osa päätökseen ajautuneista teki oikein.

 

[Isle of Man]

En todellakaan ymmärrä sitä, kuinka se filmin katkaisu olisi itsekäs teko. Eikö se teidän armaiden välittävien huolistakin ole pois?

Arvaa nyt ihan herjalla kuinka paljon mieluummin joisin systerin kanssa vaikka nyt kahvia ja terapoisin sen miljoonannen kerran niitä samoja ongelmia, uudestaan ja uudestaan tai kävisin taas hakemassa hänet ryyppyputken jälkeen talteen ja edes koettaisin nostaa jaloilleen.

Sitä olisi jaksanut helvetin paljon paremmin kuin rypeä paskan omantunnon kanssa, miettien mitä olisi voinut tahdä toisin tai enemmän. Sitten kun yksi huoli on pois niin löytyy tuota perhettä jota yrittää kannatella, kun oma tytär on itsensä tappanut. Sehän ei ole rankka paikka eikä aiheuta maksimaalista epäonnistumisen tunnetta vanhemmille. Siinä sivussa yrität pitää itsestäsi sen verran huolta ettei elämä ihan ranttaliksi muutu.

Ei sillä etteikö systerin tapauksessa olisi kaikki apu ollut saatavilla tai annettu niin ammatilaisten kuin läheisten toimesta, mutta kyllä se itsesyytöksen määrä vaan on aika kova tällaisissa tapauksissa. Minkäs se ihminen mielelleen voi.

Onko itsemurha nyt sitten itsekäs teko, paha sanoa, mutta ei se huolia ainakaan vähennä.

 

[mjr]

Siitä tuskin on kiistaa, että itsemurha on harvoin rationaalinen teko. Silmitön tuska ja umpikujan tunne käy niin voimakkaaksi, ettei henkilö kykene sitä enää torjumaan. En kauheasti syyllistäisi ketään tälläisestä teosta - there but for the grace of god jne. - mutta en kauheasti myöskään näkisi itsemurhassa mitään puolustettavaa. Varmasti on poikkeuksia mutta luulenpa että ylivoimaisesti suurin osa itsemurhista tehdään irrationaalisessa mielentilassa, jossa ei vain hetkellisessä syvässä epätoivossa enää pystytä näkemään reaalista toivoa paremmasta. Kysymys on siis yleensä surullisesta tuhlauksesta.

 

[Morgoth]

Ei tässä elämässä aina hauskaa ole, mutta onhan se vitun itsekästä tehdä frendeilla tuollaisia temppuja. Muut ihmiset yrittävät selvitä elämässä eteenpäin ja sitten pitäisi vielä huolehtia haisevista ruumista ja vanhempien/kaverien pitää hoitaa ruumis arkkuun. Hyi helvetti.

En ihmettele, että päätyi itsemurhaan, jos ystävät ovat tuollaisia.

Lieneekö nuo tapaukset ihan niinkään, että yhtäkkiä vain elämä on vaikeaa niin kädet ylös ja nauru kaulaan. Kaikki läheiset ovat kuin enkeleitä joissa ei ole mitään vikaa jne. Helppoa yksinkertaistaa ja jäädä juttelemaan vain pinallisesti itsekkyydetä.

 

[Patajokeri]

Onko Pekka-Eric sankarisi ja edelläkävijä?

Mahtaako nyt ihan olla vitsin/vittuilun paikka? Kuka tahansa voi sairastua mieleltään tai muuten vaan ajautua umpikujaan, missä itsemurha tuntuu ainoalta vaihtoehdolta. Toivottavasti Käyttäjänimetön ei tule kuulumaan tähän joukkoon.

 

[Patajokeri]

En oikein ymmärrä, miten ymmärsit noin väärin.

Jos toinen kirjoittaa että on harkinnut itsemurhaa ja se vedät Auvis-kortin, niin voiko sitä ymmärtää muuta kuin huonoks vitsiks tai vittuiluks? Ja jos et tarkoittanut sitä kummaksikaan, ni ensi kerralla kannattais miettiä että siellä on toisessa päässä oikea ihminen, ei pelkkä nimimerkki.

Juu, en ole suunnittelemassa itsemurhaa eikä murhaa, ...

Hyvä juttu. Hienoa, että sulla menee paremmin ku mun edesmenneellä kaverilla(, joka ei tosin murhannut ketään muuta kuin itsensä).

 

[Patajokeri]

Jos et sattunut huomaamaan, niin nimimerkki Jääkoneenkuljettaja on sanonut, että: "suunnittelen murhia". ...

Minä kyllä tunnen kyseisen henkilön jo pitkän ajan takaa, kylässäkin kävin tuossa pääsiäisenä ja vedimme kännit keskenämme. En haluaisi jatkaa tällaista täysin idiomaattista keskustelua nimimerkin Patajokerin kanssa, joka ei selvästikään lue mitä tekstejä lainasin.

Huomasin sen murha-osion myös, mutta se vaan vahvens mun mielipidettä, että nyt ei ehkä ole rimaa hipovien kommenttien paikka. Hyvä että oot käyny kylässä ja todennäköisesti tsempannu sun muuta. Ymmärrän mielipitees, että et halua jatkaa keskusteluja, tota syytä en tosin usko.

 

[Jääkoneenkuljettaja]

Täällä olevien tekstiensä perusteella kysymys on mielestäni aiheellinen.

Niin, huono läppä on huono läppä. Aito on tämä sinun huolesi kanssaeläjien kohtaloista. Jep jep.

 

[Rike.K]

Kyllä itsemurha on itsekäs teko, tai se lähtee itsekeskeisestä ajattelutavasta. Nyky-yhteiskuntaa voi paljon syyttää tästä, täällä kannustetaan ihmisiä kilpailemaan ja suorittamaan joka elämänalueella. Oma kehitys ja “uraputki” on kaikki kaikessa, pitää olla kaunis puoliso, asuntolaina, pelit ja vehkeet ennen kuin voi olla täysvaltainen yhteiskunnan jäsen. Kun tulee vaikeuksia, niistä vaietaan, ja jos tippuu vaikka työttömäs, niin tällaisia katsotaan epäonnistuneiksi luusereiksi tai vielä pahempaa loiseläjiksi, jotka syövät ns. menestyneiden tuloja.

Ei siis ihme, että tällaisessa kilpailevassa markkinayhteiskunnassa esiintyy paljon mielenterveysongelmia ja itsemurhia. Ihmiset eivät enää ole niin yhteisöllisiä, joten he kokevat ongelmansa enemmän itsensä kuin yhteisön kautta. Kun ihminen jää yksin, niin ongelmat tuntuvat erittäin isoilta ja tavallaan häpeällisiltä. Ihminen kokee että hän on epäonnistunut omassa elämässään, kun ei vaikka tienaa tarpeeksi tai ei ole löytynyt sopivaa elämänkumppania. Ihminen ei tällöin näe elämällänsä mitään tarkoitusta tai enemminkin kokee häpeää ettei ole täyttänyt “yhteiskunnan normeja ja tavoitteita”.

Ihmiseen on luontaisesti rakennut tarve toimia yhteisön tai jonkun suuremman kokonaisuuden hyväksi. Itsemurhaa pohtivan olisi hyvä miettiä että löytyykö jotain projektia, yhteisöä tai ihan vain ihmisiä joidenka hyväksi haluaisi tai kiinnostaisi tehdä jotain. Idea olisi saada omat ajatukset pois itsensä syövereistä ja keskittyä sellaiseen jota tykkää vain tehdä.

 

[Ralph]

Serkkuni on omat päivänsä päättänyt itse vuonna 2008. Tarkasti oli suunnitellut ja toteuttanut, päivämääräksikin sopivasti karkauspäivä 29.2. Oli ilmeisesti yrittänyt aikaisemmin, mutta setäni oli löytänyt ja estänyt. Ammattiapua tarjottiin mutta ei ottanut apua vastaan ja lääkärit totesivat ettei tarvitse pakottaa, mutta ilmeisesti olisi tarvinnut. Lopulta siis karkauspäivänä hirttäytynyt yksin kotona ollessaan ja kun hänen äitinsä tuli kotiin, oli hieman liian myöhäistä pelastaa ja ilmeisesti viimeisen henkäyksen päästi äitinsä silmissä. Varmasti kauhea tilanne.

 

[M10]

En ymmärrä miksi ihminen valitsee kuolintavakseen hirttäytymisen. Paljon saa tästäkin ketjusta lukea tarinoita köyden jatkeeksi päättyneistä. Kauhean vaivalloinen, melko hidas ja varmaan kivuliaskin tapa päättää päivänsä. Pitää piruvie se solmun tekeminenkin opetella. Ja jos hoitaa homman vähän vasemmalla kädellä, niin hirttäytymisyritys menee helposti vituiksi.

Luulisi, että perus junan alle hyppääminen olisi ylivoimaisesti suosituin tapa heittää veivinsä (tai mistä minä tiedän vaikka olisikin). Siinä ei kerkeä kissaa sanoa, kipua tuntea, eikä kropastakaan juuri jää mitään jäljelle. Hämeenlinnassa tuo junan alle hyppääminen on ollut kautta rantain melko suosittua - tässä kun rata kulkee läpi kaupungin. Itse asuin lapsuuteni n. 150m raiteista ja pari lapsuudenystävää siihen käveli junan alle parin vuoden välein. Niin pahoissa huume-ongelmissa olivat, että ei tainnut olla paljon vaihtoehtoja. Ainakaan omasta mielestä. Rauha heidän sielulleen.

Ja ihan vihoviimeinen tapa päättää päivänsä on tuo rekan alle ajaminen. Se vasta itsekäs tapa on päättää päivänsä, kun vaarantaa muun liikenteen ja ihmishenget samalla.

Kerran ajellessani Helsingistä Hämeenlinnaan näin motarilla yhden auton täysin rutussa sillan paksussa tukipilarissa, joka siis sijaitsee autobaanojen välissä. Ajojäljet viittasivat siihen, että kaistalta oli nätisti poikettu ruohokentälle ja suoraan, pahemmin jarruttelematta, täräytetty betonipilariin. Ei ollut montaa minuuttia ennen ohiajoani siihen rusauttanut. Haiskahti pahasti itsemurhalle.

 

[cottonmouth]

En ymmärrä miksi ihminen valitsee kuolintavakseen hirttäytymisen. Paljon saa tästäkin ketjusta lukea tarinoita köyden jatkeeksi päättyneistä. Kauhean vaivalloinen, melko hidas ja varmaan kivuliaskin tapa päättää päivänsä.

Eikös tuo homma "oikein hoidettuna" riittävällä pudotuksella vetäise niskanikamat paikoiltaan ja samalla aivoihin kulkevat hermot menevät off-asentoon? Ja vaikka eivät menisikään ns. kerrasta poikki, niin melko nopeasti aivoilta happi loppuu joka tapauksessa.

 

[Morgoth]

Ei siis ihme, että tällaisessa kilpailevassa markkinayhteiskunnassa esiintyy paljon mielenterveysongelmia ja itsemurhia.

Vakavissa mt-ongelmissa (skitsofrenia, bipolaarihäiriö, vaikeat personallisuushäiriöt) itsemurhat ovat yleisiä (10-20 % potilasta?) ja niiden ehkäisemiksi on hankalampi tehdä mitään ennen kuin hoitomenetelmät parantuvat entisestään. Masennus on nykyään hyväksytty ja masennuspotilaita pystytään melko hyvin hoitamaan. Myös vakavat fyysiset sairaudet saattavat saada ihmisen tappamaan itsensä, omatoiminen eutanasia?

Oma osansa on myös huumeilla ja alkohoilla, josta varsinkin jälkimmäisen aiheuttamisesta ongelmista puhuminen on tabu tässä maassa. Itsemurhien määrän ja alkoholinkulutuksen välillä on myös ilmeisesti ainakin jonkinlainen yhteys. Jonkinlaiseksi itsemurhaksi laskisin myös vuosikymmeniä jatkuvan juopottelun, vaikka se harvemmin päätyy mihinkään dramaattisen hirttäytymiseen eikä niitä tilastoida itsemurhiksi.

Mielenkiintoista on myös että 1990-luvulla alussa, nousukauden loppussa Suomessa tehtiin eniten itsemurhia, mutta koko 1990-luvulla taas itsemurhien määrä vähentyi, lamasta huolimatta.

 

[Eino_Mies]

Mielenkiintoista on myös että 1990-luvulla alussa, nousukauden loppussa Suomessa tehtiin eniten itsemurhia, mutta koko 1990-luvulla taas itsemurhien määrä vähentyi, lamasta huolimatta.

Tähän liittyen kannattaa käydä lukemassa YLEn teksti-tv:n sivulta 828 juttu Onnelliset kansat itsemurhakärkeä.

Tutkimukset osoittavat tässä sen, että niissä maissa joissa ihmiset kertovat olevansa onnellisia, on asialla myös synkempi kääntöpuolensa. Näin on varsinkin silloin kun taloudessa on nousukausi ja tuloerot ja eriarvoisuus kasvavat.

Laman aikana työttömyys koetaan enemmän yhteiskunnalliseksi ongelmaksi, eikä niinkään yksilön epäonnistumiseksi. Eli kun naapurilla meneen huonosti, ei omakaan kurjuus tunnu niin pahalta.

Ja vastaavasti kun taloudessa menee lujaa ja kilpailu on kovaa, niin heikoimmat putoavat kelkasta. Tilannetta pahentaa vielä se, jos näkee ympärillään onnellisia ja menestyviä ihmisiä. Näissä oloissa se toinen ääripää eli henkinen kurjuus korostuu enitsestään.

Depressio on pahimmillaan hengenvaarallinen sairaus. Se voi viedä ennestään perusterveen ihmisen hautaan jopa muutamassa kuukaudessa. Olen tämän asian kerran nähnyt liian läheltä.

Joten kannattaa todellakin hakea apua ennen kuin on liian myöhäistä.

 

[ms.qvist]

Joopa joo. Kannataa miettiä niitä ihmisiä kuka löytää sen haisevan ruumin naru kaulassa. Pari kertaa olen ollut tuollaista corpsea alas pudottamassa ja aina tulee mieleen, että MIKÄ VITTU saa ihmisen tappamaan itsensä? Hieman itsekästä.

Ei tässä elämässä aina hauskaa ole, mutta onhan se vitun itsekästä tehdä frendeilla tuollaisia temppuja. Muut ihmiset yrittävät selvitä elämässä eteenpäin ja sitten pitäisi vielä huolehtia haisevista ruumista ja vanhempien/kaverien pitää hoitaa ruumis arkkuun. Hyi helvetti.

Hypätkää koskeen/huolehtikaa homma niin, ettei kaverien tarvitse huolehtia mätänevistä ruumiistanne ja oksentaa kun paskat ovat paenneet maallisesta majastanne. Jos on ihan pakko, niin laittakaa ohjeet mihin paskanne voi kuskata. Mielummin ilman kustannuksia, jos olette persaukisia.

Viestisi perusteella voin ainakin päätellä sen, että jos olisit kaverini, en jäisi ajattelemaan sitä miltä sinusta mahtaisi tuntua jos tappaisin itseni - niin itsekästä tekstiä juuri kirjoitit tälle palstalle.

Ulkopuolisen on todella helppoa sanoa itsemurhaa itsekkääksi teoksi jos/kun hän ei teidä kaikkia tekoon liittyviä vaikuttimia tai vaikka tietäisikin, niin kukaan ei tällä hetkellä pysty astumaan esim. minun päähäni ja tuntemaan sitä miltä minusta tuntuu ja millaisena koen omat mahdollisuuteni tässä maailmassa juuri nyt - juuri nyt klo. 19:43... tiistaina 19.7.2011. Hetkenä jolloin huomaan kuinka elämäni palikat alkavat jälleen ropisten romahdella alas kohden syvyyksiä. Ahdistaa ja vituttaa mutta niin vaan tuntuu käyvän, se mikä tuntui hyvältä vielä keväällä näyttää nyt surkealta, sysimustalta ja totaalisen toivottomalta yritykseltä ja kaikki sen ympärilläkin näyttää epätoivoisen harmaalta ja päähän alkavat kasaantua epätoivoiset ajatukset mutta silti, toistaiseksi, olen kyennyt pitämään pääni kasassa vaikka mahdollisuuksia huonompiinkin vaihtoehtoihin on olemassa. Olen kenties itsekäs, varmasti, mutta yhtälailla ihminen joka haluaa väkisin pitää minut täällä on itsekäs omista lähtökohdistaan ajateltuna.

Kuuluuko vain itsemurhaa aikovan ajatella toisten tuntemuksia ja asemaa, mikseivät ne muut voi ajatella tämän itsemurhaa hautovan (kenties siitä puhuneenkin) ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia ja antaa hänelle "luvan" mennä jos hän niin haluaa. Se voi olla myös helpotus hänelle, huomata, että häntä ei teossaan tuomita. Kenties moni itsemurhan tekevä tekee tekonsa piilossa, koska tietää sen tuomittavuuden ja siihen liittyvän häpeä ja kenties katkeruudenkin.

vlad.

 

[Mielikuvitushahmo]

Kuuluuko vain itsemurhaa aikovan ajatella toisten tuntemuksia ja asemaa, mikseivät ne muut voi ajatella tämän itsemurhaa hautovan (kenties siitä puhuneenkin) ihmisen ajatuksia ja tuntemuksia ja antaa hänelle "luvan" mennä jos hän niin haluaa. Se voi olla myös helpotus hänelle, huomata, että häntä ei teossaan tuomita. Kenties moni itsemurhan tekevä tekee tekonsa piilossa, koska tietää sen tuomittavuuden ja siihen liittyvän häpeä ja kenties katkeruudenkin.

vlad.

Luullakseni itsemurhaa aikova miettii toisten ihmisten tunteita aivan liian usein ja tuntee voimakasta pettymystä myös sitä kautta, koska ne muut ympäröivät ihmiset eivät ole siihen mennessä osanneet/tajunneet tulkita niitä merkkejä mitä kyseisellä ihmisellä on ilmennyt. Lisänä se jatkuva aliarviointi ja sellanen "huomiota hakee vaan" asenne muiden taholta.

 

[ms.qvist]

Luullakseni itsemurhaa aikova miettii toisten ihmisten tunteita aivan liian usein ja tuntee voimakasta pettymystä myös sitä kautta, koska ne muut ympäröivät ihmiset eivät ole siihen mennessä osanneet/tajunneet tulkita niitä merkkejä mitä kyseisellä ihmisellä on ilmennyt. Lisänä se jatkuva aliarviointi ja sellanen "huomiota hakee vaan" asenne muiden taholta.

Tavallaan voin vain puhua (kirjoittaa) omasta puolestani ja muutamien tavalla tai toisella läheisten ihmisten puolesta ja ainakin minä koin sellaisen tunteen vääräksi, että "minut halutaan pitää täällä, koska olen rakas muille" tjsp. Tästä kumpuaa ajatus sille, että minusta myös niiden ystävien ja läheisten on itsekästä ajatella siten, että haluavat pitää sen läheisen elävienkirjoissa jos/kun tämä täältä haluaa pois lähteä.

Tosin en kiistä sitä etteikö sinunkin ajatuksessa (siinä voi jopa olla ripaus käytännön kokemusta) ole pointtinsa sikäli ja varmasti on itsemurhaa hautovia, jotka ovat pettyneitä läheistensä rooliin. Pettyneitä, että heidän merkkeihin tai hätähuutoihin ei olla osattu vastata oikealla tavalla.

Omakohtaisesti toivon kuitenkin sitä, että lopulta ystäväni antaisivat minun mennä jos niin haluan - yksin rauhassa, tarvitsematta pelätä heidän sisäistä vihaa, katkeruutta tms. Vaikka, tosiasiassa, sinä viimeisenä hetkenä en enää näitä tuntemuksia ajattelisi, en ajatellut ennenkään. Ajatukset muiden tuntemuksista kohdistuivat omalla kohdallani kuitenkin selkeästi varhaisempaan aikaan, kun pohdin ajatusta ja sen nostattamia reaktioita mutta kun olin sinut aikeeni kanssa muulla ei ollut enää merkitystä.

vlad.

 

[floikkari]

Eikös tuo homma "oikein hoidettuna" riittävällä pudotuksella vetäise niskanikamat paikoiltaan ja samalla aivoihin kulkevat hermot menevät off-asentoon? Ja vaikka eivät menisikään ns. kerrasta poikki, niin melko nopeasti aivoilta happi loppuu joka tapauksessa.

Ihan ensi alkuun on sanottava, että aihe on arka, enkä missään nimessä halua kehoittaa ketään itsemurhaan. Olen kuitenkin sen verran kyyninen, että tietyllä tapaa näen, että itsemurhista olisi ihan järkevää olla tietoa ihmisillä, sillä muuten päädytään sellaisiin ratkaisuihin, joita ei hyvän tiedon kanssa tehtäisi. Nämä eivät kuitenkaan mitään salatiedettä ole ja jokainen jatkoajan lukija löytää halutessaan tarkempaa tietoa googlesta parissa minuutissa.

Hirttäytyminen kuulostaa tietyllä tapaa hirveältä tavalta päättää päivänsä. Ainakin jos muita keinoja on käytettävissä. Ensimmäinen ongelma lienee se se, että ne niskat eivät menekään poikki (jossa on omana "riskinään" myös se, että koko pää irtoaa mauttomasti) ja sitten jäädään pyristelemään muutamaksi minuutiksi köyden päähän. Toinen riski voisi olla, että aliarvioidaan joko köyden voimakkuus tai kiinnityskohdan lujuus ja yritys jää puolitiehen. Ja jos ne niskat eivät mene poikki kerrasta, ja jäädään killuen odottelemaan viikatemiestä, alkaa heti kasvaa riski siitä, että joku saapuukin "pelastamaan" itsensämurhaajan. Ammattihirttäjätkin tekevät virheitä ja yli tai aliarvioivat esimerkiksi pudotuskorkeuden. Aivovauriot ja erilaiset halvaukset tulevat ensimmäisenä mieleen epäonnistuneesta hirttäytymisestä.

Samoin esimerkiksi parvekkeelta heittäytyvä itsensä murhaaja saattaa hyvinkin kokea mielenkiintoisen yllätyksen heräämällä sairaalan neliraajahalvausosastolta vaikka korkeutta olisikin mukamas pitänyt olla tarpeeksi. Muistan lukeneeni, että kuudennesta kerroksesta loikkaavalla on 10% mahdollisuus säilyttää henkensä. Ja todennäköisyys sille, että siinä asfaltin pinnassa kidutaan vielä minuutti tai pari lienee vielä kohtalaisesti suurempi. No, tietysti jos hyppää pää edellä.

Junan alle kävelykin lienee aika satavarma noin periaatteessa, mutta taas voi jälkikäteen ex-itsensämurhaajaa hieman harmittaa, jos hetkeä ennen osumaa vaistot vievätkin voiton ja väistöliikkeestä huolimatta juna kolhaisee sen aivovaurion ja neliraajahalvauksen verran.

Tulipaloillakin saattaa saada aika ilkeää jälkeä aikaan itselleen. Siihen ei tarvita kuin yksi sankaria leikkivä naapuri.

Ranteiden avaaminen lienee melkoinen klassikko mitä tulee epäonnistuneisiin yrityksiin.

Edes itsensä ampuminen päähän ei välttämättä tuota toivottua lopputulosta. Maailma on täynnä itseään päähän ampuneita ja siitä kertomaan jääneitä ihmisiä. Varsin kuuluisa tapaus, jossa kahden itsemurhan tehneen nuoren perheet syyttivät Judas Priest yhtyettä poikiensa kuolemasta itseasiassa alkoi siitä, että toinen näistä pojista ei kuollutkaan heti, vaan kirjoitti sairaalassa ennen kuolemaansa musiikin olleen yksi innoittajista. Kaverit ampuivat itseään vaatimattomasti haulikolla päähän, joten edes haulikko lähietäisyydeltä ei ole varma keino. Kevyemmistä aseista nyt puhumattakaan.

Itse olen päätynyt siihen, että jonkinlainen myrkky (siis oikeasti kunnon myrkky, ei mitään buranayliannostusta) voisi olla hyvä keino päättää päivänsä. Niiden ollessa kuitenkin hankalasti saatavilla lienee järkevin, helpoin ja kivuttomin vaihtoehto hommata typpikaasua ja sopiva maski.

Täälläkin on mietitty itsemurhaa sen verran, että on esimerkiksi tutustuttu noihin vaihtoehtoisiin tapoihin. Toivon, että kaikilla soivat herätyskellot viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan oikeasti laittaa tikkua ristiin teon suorittamiseksi. Mielellään toki jo paljon aikaisemmin. Silloin ehdottomasti soitto terveyskeskukseen tai vastaavaan, koska on hyvin todennäköistä, että kaikki palat siellä pääkopassa eivät ole kunnossa ja asiaa kannattaisi joka tapauksessa vielä miettä toiseen otteeseen.

 

[-Niks-]

Vakava aihe.

Itse olen paria itsemurha tapausta todistanut aika läheltä, eräs kaveri oli tyypillisesti aivan loppuun palanut, kavereita ei juuri ollut, erittäin erakkomainen mutta kuitenkin pohjimmiltaan helvetin hieno mies joka ei halunnut kellekkään pahaa. Lisäksi hän olisi saanut paljon kavereita jos vain olisi halunnut. Minä tutustuin häneen koulussa aikanaan. Päätti sitten päivänsä aika karulla tavalla, lääkkeitä hirveä määrä naamariin ja pitkään kesti ennen kuin hänet löydettiin. Onneksi en ollut löytäjä, mutta se estäjä olisin halunnut olla. Tästä on aikaa kuutisen vuotta.

Toinen tapaus oli taas vähän yllättävä, aistin kaverissa pidemmän aikaa kuitenkin sellaista tietynlaista uupumusta elämää kohtaan ja monesti kännispäissään heitti että miksi täällä maailmassa enään pitäisi olla. Yleensä tuolle vain naurettiin, ei olisi kannattanut. Miehellä oli asiat hyvin näin niiku ulkokuoresta päätellen, oli ulkonäköä, hyvä työ ynnämuuta liirumlaarumia mutta se oli vain silmänlumetta. Henkisellä tasolla taisi olla todella rikki jo pidemmän aikaa ja hieman askarruttaa ne todelliset syyt tälle kaikelle. Päättyi hirttämään itsensä perheensä yhteisellä mökillä 2002 vuonna viikkoa ennen juhannusta. En muista milloin olisi ollut niin kamala juhannus.

Tästä oppineena olen pyrkinyt kuuntelemaan enemmän ystäviäni sekä oikeasti kiinnittämään pieniinkiin tälläisiin "masennuksen" tyylisiin oireisiin, monet kaverini on erittäin iloisia veikkosia ja naikkosia mutta ei näistä oikeasti tiedä. Kenen tahansa sisällä voi kiehua ja ahdistaa.

Läheisen tuki on monesti se tie onneen, mutta aina sekään ei riitä.

 

[ms.qvist]

Täälläkin on mietitty itsemurhaa sen verran, että on esimerkiksi tutustuttu noihin vaihtoehtoisiin tapoihin. Toivon, että kaikilla soivat herätyskellot viimeistään siinä vaiheessa kun aletaan oikeasti laittaa tikkua ristiin teon suorittamiseksi. Mielellään toki jo paljon aikaisemmin. Silloin ehdottomasti soitto terveyskeskukseen tai vastaavaan, koska on hyvin todennäköistä, että kaikki palat siellä pääkopassa eivät ole kunnossa ja asiaa kannattaisi joka tapauksessa vielä miettä toiseen otteeseen.

Eikä se terveyskeskuskaan tai psyk.poliklinikalle soitto tai jopa meneminen mikään tae ole "pelastumisesta" - edes hetkellisesti. Eräs kaverini marssi itse eräässä kiekkokaupungissa sairaalan ensiapuun ja pyysi päästä edes pieneksi hetkeksi lepäämään, koska ei yksinkertaisesti näe mitään mahdollisuutta jatkaa elämäänsä - hän näki käytännössä kaikkialla epätoivoa ja mahdottomia ratkaisuja. Ja eikö mitä, sairaalassa psyk.polin päivystävä erikoislääkäri haastatteli tätä henkilöä muutaman minuutin ajan ja sanoi etteivät he voi auttaa koska ei ole tilaa. Tämä kaverini sanoi, etteivätkö he edes voi ottaa häntä "käytäväpaikalle". Tietty psyk.osasto ei ole verrattavissa muihin osastoihin mutta silti, vähintäänkin tällaisen pyynnön luulisi herättävän osaston päivystävän lääkärin tekemään jotain muuta kuin passittavat kaverini kotiin - lisälääkkeiden kera. No seuraavana viikonloppuna vanhemmat löysivät tyttärensä kuolleena asunnostaan. Syy: lääkkeiden yliannostus.

Ja huomautuksena: tämä kaverini oli ollut aiemminkin osastolla hoidossa vakavien psyyk.ongelmien tähden. Hänellä oli ollut jo aiemminkin voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia ja hän oli tuolloin - kun tämä tapahtui - hyvin epätoivoisessa tilanteessa ja todellakin näki tulevaisuuden täysin mustana. En kuitenkaan syyllistä häntä, kuullessani hänen kuolemasta tuntui epätodelliselta ja hiukan avuttomalta mutta samalla - tai hiukan myöhemmin - osasin kuitenkin ajatella, että päätös oli hänen, ja hänen tai kenenkään läheisen syyllistäminen kuoleman jälkeen on täysin turhaa.

vlad.

 

[JiVe]

Vakava aihe, mutta otetaan nyt yksi pieni pätkä, jota kommentoin.

Edes itsensä ampuminen päähän ei välttämättä tuota toivottua lopputulosta. Maailma on täynnä itseään päähän ampuneita ja siitä kertomaan jääneitä ihmisiä.
....
Kaverit ampuivat itseään vaatimattomasti haulikolla päähän, joten edes haulikko lähietäisyydeltä ei ole varma keino. Kevyemmistä aseista nyt puhumattakaan.

Emäntä on tuolla päävammapuolella hommissa ja siellä on kuulemma aika normaalia, että siinä liipaisimen painamisen hetkellä ei enää pokka pidäkään ja se pää ehtii vähän kääntyä pois alta ja osumasta tuleekin vain sivuosuma. Kivuliastahan sekin on toki, mutta ei tuota haluttua lopputulosta.

 

[Rike.K]

Omakohtaisesti toivon kuitenkin sitä, että lopulta ystäväni antaisivat minun mennä jos niin haluan - yksin rauhassa, tarvitsematta pelätä heidän sisäistä vihaa, katkeruutta tms. Vaikka, tosiasiassa, sinä viimeisenä hetkenä en enää näitä tuntemuksia ajattelisi, en ajatellut ennenkään. Ajatukset muiden tuntemuksista kohdistuivat omalla kohdallani kuitenkin selkeästi varhaisempaan aikaan, kun pohdin ajatusta ja sen nostattamia reaktioita mutta kun olin sinut aikeeni kanssa muulla ei ollut enää merkitystä.

Kyllähän aina kuolema koskettaa, ei maailmassa varmaan ikinä ole sellaista tilannetta että ystävät ja läheiset kevyin mielin hyväksyisivät jonkun läheisen itsemurhan. Joku vanhus ja todella vaikeasta sairaudesta kärsivä henkilö voi olla poikkeus, mutta vielä elämänvoimissa olevan ihmisen itsemurha on aina tragedia ympäristölle ja läheisille, se on vain fakta.

---

Mua säälittää etenkin nuoret ihmiset, jotka päätyvät itsemurharatkaisuun. Jotenkin täällä “hyvinvointivaltioissa” opetetaan jo pienestä pitäen että jokaisella on mahdollisuus päästä unelma-ammattiin, harrastaa kaikkea kivaa ja vielä saada mukava puolisokin. Monet tuon saavuttavakin, ei siinä mitään, mutta varjopuoli on että jotkut putoavat auttamatta tuosta kyydistä. Tämä on sitten on joillekin liikaa ja he näkevät ettei heillä ole enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin riistää oma henki. He siis arvottavat oman ihmisarvonsa tuon “illuusion” kautta ja kun tajuavat etteivät voi saada sitä, niin ratkaisu on sit täydellinen luovuttaminen eli itsemurha.

 

[velli-naama]

Hänellä oli ollut jo aiemminkin voimakkaita itsetuhoisia ajatuksia ja hän oli tuolloin - kun tämä tapahtui - hyvin epätoivoisessa tilanteessa ja todellakin näki tulevaisuuden täysin mustana. En kuitenkaan syyllistä häntä, kuullessani hänen kuolemasta tuntui epätodelliselta ja hiukan avuttomalta mutta samalla - tai hiukan myöhemmin - osasin kuitenkin ajatella, että päätös oli hänen, ja hänen tai kenenkään läheisen syyllistäminen kuoleman jälkeen on täysin turhaa

Syyllistät lääkärit ja muun hoitohenkilöstön siitä, että ystäväsi on jo aikoja sitten päättänyt lopettaa itsensä? Mitä se käytävä paikka olisi voinut auttaa.

Ei ole syöpää hoitavan lääkärin vika jos syöpä uusiutuu.

Missä oli ystävät ja perhe kun hän olisi heitä tarvinnut. Miksi et syyllistä heitä, he kuitenkin ovat ilmeisesti olleet arjessa läsnä.

 

[Hemingway]

Tosin itse olen nykyään kallistunut ajatukseen että monet itsemurhaa hautovat ajattelevat ylipäätäänsäkin elämää liikaa minäkeskeisesti.

Minä taas luulen, että itsemurhaan taipuvaiset kykenevät näkemään elämäksi kutsutun valheellisen näytelmän läpi. Kun ihminen pystyy luopumaan minäkeskeisyydestään, hänen elämältään katoaa arvo. Elämän arvo on juuri minäkeskeisyydessä.

Itsekkäät ihmiset eivät itseään tapa. Sen sijaan koko paskan sattumanvaraisuuden, epäoikeudenmukaisuuden ja näytelmällisyyden sisäistäneet ovat lähellä lähtöä. Elämän kaikki arvo on uskossa. Usko taas on inhimillisistä ilmentymistä itsekkäin. Se ei perustu mihinkään muuhun kuin henkilökohtaisesti luotuun tyydytyskuvitelmaan.