Aleksanteri II:n aikaa on toden totta romantisoitiin ymmärtääkseni sortokausien aikana ja jossain mittakaavassa itsenäisen Suomen aikanakin, mistä kertoo sekin, että koko valtakunnan ykköspaikalla seisoo edelleen Venäjän tsaarin patsas. Itse olen nykyään aika skeptinen, että Aleksanteri Suomesta juurikaan välitti, mutta taitavana poliitikkona tarjosi Suomelle porkkanaa, kun tuskin halusi Pietarin lähelle toista Venäjän valtaa kapinoivaa aluetta. (Vrt. Puola.)Suomessa ihailtiin ja romantisoitiin Venäjän tsaareja jopa sortokausien aikana. Hyvä keisari vst. huonot virkamiehet ajattelu romahti vasta toisen sortokauden aikana. 1800 luku oli Suomen onnen aikaa, kun suurruhtinaskunta sai elää itsenäistä elämää Venäjän rajanaapurina.
Olen historian harrastaja ja vuodet 1809-1917 ovat minulle hyvin ristiriitainen vaihe. On selvää, että Suomi otti kehityksessään isoja harppauksia eteenpäin ja tuona aikana tapahtui maamme kansallinen herääminen yleiseurooppalaisen trendin mukaan. Silti olimme yli sata vuotta "väärällä puolen historiaa", osana ikiaikaista vihollistamme. Tiedän totta kai, että aika vähän tuohon aikaan mitään "hyviksiä" valtioiden joukossa oli muutenkaan, mutta en kyllä voi sanoa ollemme mitenkään onnekkaita, että jouduimme Venäjän tsaarien alamaisiksi. Sentään ennen sortokausia emme joutuneet mitenkään merkittävien venäläistämistoimien kohteeksi.