Mainos

Itärajan sulkeminen Ukrainan sodan myötä

  • 520 789
  • 5 207

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Suomessa ihailtiin ja romantisoitiin Venäjän tsaareja jopa sortokausien aikana. Hyvä keisari vst. huonot virkamiehet ajattelu romahti vasta toisen sortokauden aikana. 1800 luku oli Suomen onnen aikaa, kun suurruhtinaskunta sai elää itsenäistä elämää Venäjän rajanaapurina.
Aleksanteri II:n aikaa on toden totta romantisoitiin ymmärtääkseni sortokausien aikana ja jossain mittakaavassa itsenäisen Suomen aikanakin, mistä kertoo sekin, että koko valtakunnan ykköspaikalla seisoo edelleen Venäjän tsaarin patsas. Itse olen nykyään aika skeptinen, että Aleksanteri Suomesta juurikaan välitti, mutta taitavana poliitikkona tarjosi Suomelle porkkanaa, kun tuskin halusi Pietarin lähelle toista Venäjän valtaa kapinoivaa aluetta. (Vrt. Puola.)

Olen historian harrastaja ja vuodet 1809-1917 ovat minulle hyvin ristiriitainen vaihe. On selvää, että Suomi otti kehityksessään isoja harppauksia eteenpäin ja tuona aikana tapahtui maamme kansallinen herääminen yleiseurooppalaisen trendin mukaan. Silti olimme yli sata vuotta "väärällä puolen historiaa", osana ikiaikaista vihollistamme. Tiedän totta kai, että aika vähän tuohon aikaan mitään "hyviksiä" valtioiden joukossa oli muutenkaan, mutta en kyllä voi sanoa ollemme mitenkään onnekkaita, että jouduimme Venäjän tsaarien alamaisiksi. Sentään ennen sortokausia emme joutuneet mitenkään merkittävien venäläistämistoimien kohteeksi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Venäläisten naimakaupat ulkomaalaisten kanssa ovat olleet usein tai oikeastaan pääsääntöisesti "täsmähakuja", tarkoituksena päästä asumaan ulkomailla, nauttimaan tavarapaljoudesta ja toimivasta yhteiskunnasta. Mieleen tulee esimerkiksi Pietariin hotellia rakentaneet 150 ruotsalaista raksamiestä, joista jokainen naimaton palasi Ruotsiin venäläisen vaimon kanssa.
Sekaan tietenkin mahtuu myös aitoa rakkautta.
En pelkästään mutulla näin väitä, vaan työni takia olen tähän johtopäätökseen kymmenien vuosien seurannalla tullut.
Venäjällähän on lisäksi ymmärtäneeksi edelleen varsin merkittävä epäsuhta sukupuolijakaumassa naisten eduksi, eli jos venäläinen nuorehko nainen haluaa löytää itselleen töissäkäyvän ja päihdeongelmattoman aviomiehen, voivat ulkomaat näyttäytyä houkuttelevana vaihtoehtona, vaikka se kansallisylpeuden kannalta vaikea paikka olisikin.

Lisäksi kuten jo viittasit, kyllähän sen keskiverroista keskiverroimman elämän voi sanoa Ruotsissa / Suomessa olevan merkittävästi Venäjää mukavamman, etteikö sillä "tsuhnalla" (En tiedä onko venäläisillä erillistä haukkumanimeä ruotsalaisille.) voisi olla jotain tsäänssejä, vaikka varmasti ensisijaisesti kansallismieliset venäläiset haluavat venäläisen puolison, kenen kanssa hankkia venäläisiä lapsia.

Ongelma nousee esille ennen kaikkea poliittisista syistä. Siinä missä vaikka suomalaisen ja ruotsalaisen välillä ei ole ehkä jotain leikkimielistä urheiluvääntöä kummempaa vastakkainasettelua, on tilanne länsimaiden ja Venäjän välillä muuttunut oleellisesti. Varmasti länsimaissa asuu venäläistaustaisia, ketkä ovat jättäneet Venäjän a.k.a. pahan valtakunnan lopullisesti taakseen, mutta kyllähän itärajan sulkemisesta aiheutunut kalabaliikki on osoittanut, että moni länteen asettunut halajaa edelleen Vladimir Putinin hallitsemalle Venäjälle.

En sitten tiedä, miten asian näkevät ihmiset, keitä se koskettaa omakohtaisesti. Liikenne länsimaiden ja Venäjän välillä on joka tapauksessa Venäjän etu.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mielenkiintoinen juttu, mitä käännytyslaki tarkoittaa juuri nyt käytännössä.

Toivottavasti Suomi pitää nyt päänsä kylmänä, myös poliittisen syksyn kohta alkaessa, eikä rajan avaamista lähdetä edes harkitsemaan. Venäjälle haluavat kun ovat haukkoina silloin paikalla.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ei liene juuri kukaan yllättynyt, että pahan valtakuntaan matkalla olevien kapsäkeistä on löytynyt vaikka mitä. Kysymys kuulukin, miksi tarkastukset aloitettiin vasta nyt?

Yhtä lailla pysäyttävää nähdä, millaiset ruuhkat rajalla näyttää olevan.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta tavallista venäläistä ei saa syyttää. Vaikka tekevät kaikkensa Äiti-Venäjän puolesta.
Huolestuttavaahan tässä on se, että nyt Virosta tai Viron kautta Venäjälle menijät ovat näitä länsimaissa jo asuneita ja vaikutteita saaneita ihmisiä. Ovat olleet länsimaisen vapaan median ja kulttuurin vaikutuksen alaisena, mutta silti jokin heitä vetää Putinin onnelaan.

E. Hesarin hiljattainen Moskovan kirjeenvaihtajan kirjoitus, missä nämä Viron kautta Venäjälle pyrkivät kuvattiin melkeinpä syyttöminä uhreina ja vihjailtiin, että kyllä Suomenkin tulisi avata rajaansa näyttäytyy nyt todella kummallisessa valossa.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Huolestuttavaahan tässä on se, että nyt Virosta tai Viron kautta Venäjälle menijät ovat näitä länsimaissa jo asuneita ja vaikutteita saaneita ihmisiä. Ovat olleet länsimaisen vapaan median ja kulttuurin vaikutuksen alaisena, mutta silti jokin heitä vetää Putinin onnelaan.

Salakuljetus on ollut aina tuottoisa bisnes. Nyt kun rajoitteita on enemmän, niin myös voitot onnistuneesta salakuljetuksesta kasvaa.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ei liene juuri kukaan yllättynyt, että pahan valtakuntaan matkalla olevien kapsäkeistä on löytynyt vaikka mitä. Kysymys kuulukin, miksi tarkastukset aloitettiin vasta nyt?

Virolaiset poliitikot eivät halunneet aloittaa aiemmin rajan sulkemisesta puhumattakaan. Turvallisuustahot ovat tuottaneet Viroonkin yhteistä tietoa Suomen tapaan, mutta sitä ei ole haluttu huomioida.

Todettakoon nyt sekin, että Ruotsi saattaa luovuttaa koko ajoneuvorekisterinsä Kremlille. DN: Ruotsin koko ajoneuvorekisteri on joutumassa Venäjän haltuun – joukossa suuri määrä Suomessa olevia tuontiautoja

Suomi on hoitanut erinomaisesti asiansa vuodesta 2022 alkaen. Sitä ennen suomettuneisuus painoi mm. Venäjän ydinvoimalan ja NS2 osalta. Jos Suomen ja Viron toimia vertaa - kuten @Ann Arbor olet muistaakseni tehnyt - Suomi on todellisuudessa hoitanut kaikki raja-asiat ja Venäjälle suuntautuvan sotatarvikkeiden kuljetuksen vaikeuttamisen tiukemmin.

Rajalaki lisäksi opposition suurten ryhmien ja hallituksen yhteistoimintana läpi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Virolaiset poliitikot eivät halunneet aloittaa aiemmin rajan sulkemisesta puhumattakaan. Turvallisuustahot ovat tuottaneet Viroonkin yhteistä tietoa Suomen tapaan, mutta sitä ei ole haluttu huomioida.

Todettakoon nyt sekin, että Ruotsi saattaa luovuttaa koko ajoneuvorekisterinsä Kremlille. DN: Ruotsin koko ajoneuvorekisteri on joutumassa Venäjän haltuun – joukossa suuri määrä Suomessa olevia tuontiautoja

Suomi on hoitanut erinomaisesti asiansa vuodesta 2022 alkaen. Sitä ennen suomettuneisuus painoi mm. Venäjän ydinvoimalan ja NS2 osalta.
Huomioiden miten Viro on koko itsenäisyytensä ajan tunnettu rohkeasta Venäjä-politiikastaan ja länsimielisyydestään, siinä missä täällä häpeällinen suomettuneisuus jatkui aina helmikuuhun 2022 saakka, todella mieleniintoista kyllä tämä nyanssi. Tietenkään Viron hallitus ei halua agitoida liikaa maan laajaa venäläistaustaista väestöä, joista monella on edelleen vahvat siteet pahan valtakuntaan, mutta olisi mielestäni myös meidän etu, mikäli Virolla olisi rohkeutta tehdä "Suomet" ja sulkea itärajansa kokonaan. Ei se jatkuva Venäjällä ramppaaminen ainakaan nopeuta vironvenäläisten integraatiota.
 

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Mä voin antaa ilmaisen vinkin Orpolle. Ei ikinä, koskaan, missään tilanteessa pidä uskoa itänaapurin sanomisia eli raja pysyköön kiinni jatkossakin ilman, että edes harkitaan sen avaamista. Ulkoministeri ja valtiovarainministerikin lausuivat juuri äskettäin, ettei tilanteessa ole odotettavissa mitään muutosta eli unohdetaan kaikki asiaan liittyvät pohdiskelutkin.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Raja-aidan pilotoinnista sekä lähinnä Puolan vastaavasta aidasta (Valko-Venäjän osalta) saadut kokemukset tuottivat ainakin kaksi muutosta:

1. Jatkossa aita on lähes rajalinjalla. Ei jätetä tyhjää tilaan rajan ja aidan väliin, jotta siinä olevat henkilöt eivät ole Suomessa.

2. Silmäkoko uudistetaan. Puolassa rajavartija tapettiin puukottamalla aidan läpi ja toinen rajavartija yritettiin keihästää.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Silkkaa kaalisoppaa, vai lienevetköhän oikeasti pyrkineet suomeen.

Tuoretta tai lämmitettyä kaalisoppaa. Sanotaan näin. Venäjän disinformaation mukaista on syöttää Suomeen uutisia, "joissa viisumittomilla ja luvattomilla liikkujilla ei olisi pitänyt siten olla mitään asiaa rajavyöhykkeelle varsinkaan nyt, kun Suomen raja on kiinni".

Viesti on itse asiassa useampikerroksinen. Venäjä hoitaa rajavelvollisuutensa, Suomi voi luottaa Venäjään, Venäjä toimii päättäväisesti, Venäjä kunnioittaa Suomen päätöstä rajasulusta, Suomi voisi avata rajansa jne.

Kyllä tähänkin Suomessa haksahdetaan ja unohdetaan, miksi rajasulku toteutettiin. Venäjä pyrkii paineistamaan rajan avaamista. Silloin Venäjä voi halutessaan hieman helpommin järjestää hybridioperaatioita Suomen rajalle.
 

heketsu88

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dallas Stars Kärpät Joensuun Kiekkopojat ManU

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Silkkaa kaalisoppaa, vai lienevetköhän oikeasti pyrkineet Suomeen.
Kelit ovat aivan liian hyvät talvipyöräilylle tällä hetkellä KEKW! Olen eri mieltä @Cobol in kanssa. Tunkio ei ole missään kohtaa näyttänyt, että se haluaisi itärajan auki ja itse asiassa aivan päin vastoin. Omia sotaa pakenevia nuoria miehiä se ei halua päästää turvaan Suomeen...
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kelit ovat aivan liian hyvät talvipyöräilylle tällä hetkellä KEKW! Olen eri mieltä @Cobol in kanssa. Tunkio ei ole missään kohtaa näyttänyt, että se haluaisi itärajan auki ja itse asiassa aivan päin vastoin. Omia sotaa pakenevia nuoria miehiä se ei halua päästää turvaan Suomeen...

Kuulostaa järkevältä. Lisäksi Venäjä voi syyttää rajasulusta Suomea ja toivoa lisäävänsä tyytymättömyyttä Suomessa mm. venäjänkielisten joukossa.

Oma näkemys perustuu Venäjän mahdolliseen haluun luoda väkivaltainen kriisi Suomen rajalle, mutta ehkäpä Venäjä tyytyy uunatsien toimiin lähellä Suomen rajaa. Rusitšin joukkojen sijoittamiselle on joku syy ja nyt se pitää rajan osaltaan kiinni. Venäjä voi siis haluta pitää rajan kiinni, kuten kirjoitit.
 

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Kuulostaa järkevältä. Lisäksi Venäjä voi syyttää rajasulusta Suomea ja toivoa lisäävänsä tyytymättömyyttä Suomessa mm. venäjänkielisten joukossa.

Oma näkemys perustuu Venäjän mahdolliseen haluun luoda väkivaltainen kriisi Suomen rajalle, mutta ehkäpä Venäjä tyytyy uunatsien toimiin lähellä Suomen rajaa. Rusitšin joukkojen sijoittamiselle on joku syy ja nyt se pitää rajan osaltaan kiinni. Venäjä voi siis haluta pitää rajan kiinni, kuten kirjoitit.
Täysin juuri näin! Tunkio lähetti ainoastaan tarvittavan määrän ihmisohjuksia talvipyöräilemään raja-asemille niin, että saivat itärajan kiinni. Nyt kun Suomi on väläytellyt keinoista selvittää, että voitaisiinko itärajaa yrittää avata niin lähettivät uusnatsit paikalle, että raja-asemia ei varmasti voida avata. Ei Venäjä oikeasti perseile tuon itärajan kanssa tässä tilanteessa...

edit: Suomen valtionjohto on valitettavan pihalla asiassa jos se edes miettii yritystä avata itäraja...
 
Viimeksi muokattu:

tres11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Spåra ja K-Espoo
Lisäksi Venäjä voi syyttää rajasulusta Suomea ja toivoa lisäävänsä tyytymättömyyttä Suomessa mm. venäjänkielisten joukossa.
Jep ehdottomasti tämä myös. Siksi halusivat, että se on juurikin Suomi joka sulkee rajan...
 

Vaakuna

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuulostaa järkevältä. Lisäksi Venäjä voi syyttää rajasulusta Suomea ja toivoa lisäävänsä tyytymättömyyttä Suomessa mm. venäjänkielisten joukossa.

Oma näkemys perustuu Venäjän mahdolliseen haluun luoda väkivaltainen kriisi Suomen rajalle, mutta ehkäpä Venäjä tyytyy uunatsien toimiin lähellä Suomen rajaa. Rusitšin joukkojen sijoittamiselle on joku syy ja nyt se pitää rajan osaltaan kiinni. Venäjä voi siis haluta pitää rajan kiinni, kuten kirjoitit.

Aina toki pitää muistaa, että tällaiselle toiminnalle voi olla joku toinen syy. Kuten harhautus. Nyt Suomen mielenkiinto (lehtien mukaan) on tässä ryssän käpykaartilaisten joukossa. Hirveä haloo pienestä porukasta.

Veikkaisin harhautuksen lisäksi puhtaasti ryssän omaa propagandaa palvelevaa toimintaa. Joka tapauksessa, tiedän, että Suomen Puolustusvoimat ja tiedustelu toimii jatkuvasti Suomen parhaaksi, joten nukun itse yöni rauhassa.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Itärajan sulkemisen vuosipäivä lähestyy vääjäämättä. Ylen sinänsä ansiokkaassa jutussa vähän hassu kysymyksen asettelu, sillä itse näen suljetun itärajan lähtökohtaisesti Suomelle hyvänä asiana.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itärajan sulkemisen vuosipäivä lähestyy vääjäämättä. Ylen sinänsä ansiokkaassa jutussa vähän hassu kysymyksen asettelu, sillä itse näen suljetun itärajan lähtökohtaisesti Suomelle hyvänä asiana.

Samaa mieltä siitä, että rajasulku on Suomelle lähtökohtaisesti hyvä asia. Kysymyksenasettelu ei kuitenkaan ole hassu, sillä se pohjaa rajasulun päätösperusteisiin. Tiiviisti, uhka Venäjän hybridivaikuttamisen jatkumisesta uudelleen tulee olla todennäköinen.

Meillä on myös vasemmisto, josta osa kampanjoi tänäkin vuonna sen puolesta, että kansainväliset sopimukset muodostavat Suomen paljon mainostaman sääntöperustaisen maailmanjärjestyksen ytimen. Noita sopimuksia Suomi ei nyt noudata pitämällä rajaa kiinni. Itäraja pysyy kiinni – oikeistohallitus on ajanut itsensä nurkkaan, josta on vaikea päästä ulos

On hyvinkin asiallista pohtia, onko rajasulku nykyään sellainen, että sen perusteet kestävät. Minusta ne kestävät kirkkaasti ja raja tulee pitää kiinni, mutta vieroksun tilannetta, jossa tätä ei käsitellä avoimesti ja kuulla erilaisia näkökantoja. Niitä löytyy eduskunnasta useamman kansanedustajan voimin.

Venäjä muodostaa pysyvän uhan Suomelle ja Venäjä käy sotaa Suomea vastaan muilla keinoilla kuin suoraan aseilla. Venäjä on korostanut hybridisodankäynnin olevan osa Venäjän sodankäytiin liittyviä strategioita ja doktriineja ja lännen olevan kohde.

Jo tämä riittää rajan pysymiseen kiinni. Siksi mm. vasemmalta tuleva kritiikki on käsiteltävä, jotta Venäjä ei pääse sitä hyödyntämään samalla tavalla kuin voi jo hyödyntää eurooppalaisen vasemmistoryhmän selkärangattomuutta ja venäjämielisyyttä EU:ssa.

Sekin uhka - vaikka ei suuri olekaan - tulee ymmärtää, että Venäjä saa vedettyä EU:n vasemmistoryhmän ja monien Saksan, Italian tai muiden maiden kansalaisten lisäksi myös kasvava osa suomalaisia tukemaan vähintäänkin epäsuorasti Venäjän tavoitteita.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Viron kautta Venäjälle matkustavat ovat alkunärkästyksen jälkeen olleet melko vaitonaisia rajan sulkemisesta.
Argumentit ovat osoittautuneet aika ohkaisiksi eikä haluta leimautua venettä keikuttaviksi.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Viron kautta Venäjälle matkustavat ovat alkunärkästyksen jälkeen olleet melko vaitonaisia rajan sulkemisesta.
Argumentit ovat osoittautuneet aika ohkaisiksi eikä haluta leimautua venettä keikuttaviksi.
Todellakin. Varmastihan monet priorisoineet Venäjällä käyntejään, kun vielä vuosi sitten saimme lukea ihmisistä (Jotka eivät kaikki olleet suomenvenäläisiä.), ketkä ovat itärajan takana käyneet tankkaamassa ja ostoksilla tyyliin harvasen viikko. Kaiketi he ovat vain nielleet pettymyksensä.

Sikäli mielenkiintoista nähdä, miten Aleksanterinliitto tulee toimimaan vastaisuudessa. Kun liitto perustettiin, näyttivät olevan puhtia täynnä, mutta juuri nyt näyttää siltä, että suomenvenäläisten ylivoimainen enemmistö ei ole liiton toimintaan liittynyt.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@Cobol Aika vähäiseksi näyttää kansainvälinen mainehaitta Suomelle jäänyt, mitä vielä kesällä oppositiosta varmaan pelättiin käännytyslain aiheuttavan.

Varmaan moni vasemmistoliberaali professori lienee paheksunut eduskunnan päätöstä, mutta eiköhän isossa kuvassa Suomi edelleen nähdä 100% oikeusvaltiona, yhtenä koko maailman vankimmista sellaisista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös