On jokseenkin erikoista, jos Suomen nykyisen perustuslain puolustajat leimataan automaattisesti häröilijöiksi ja epäisänmaallisiksi
Suurin osa heistä on idealisteja. Tietenkin herättää kummastusta, että vasemmistossa on ihmisiä, jotka aikoinaan kannattivat järjestelmää, jossa ihmisoikeuksia ei lainkaan tunnustettu. Nyt taas ihmisoikeudet ovat niin pyhiä, että niiden puolustamisessa kansallinen turvallisuuskin joutuu väistymään.
Mutta idealistinen näkemys on sellainen, että maailman täytyy olla sellainen kuin sen pitäisi olla. Ihmisoikeuksia kunnioitetaan kaikkialla maailmassa ja valtiot noudattavat sopimuksia tunnontarkasti: toki 99,9% meistä haluaisi elää sellaisessa maailmassa. Vaan sellaista ei ole tarjolla.
Suomi joutuu varautumaan tilanteeseen, jossa tulijoita ei olekaan kymmeniä päivässä, vaan satoja. Ja niitä tulee ovista ja ikkunoista. Venäjä kutsuu: kaikkien maiden pakolaiset liittykää yhteen ja eikun Suomeen! Ja sieltä sitten muualle Eurooppaan. Pitkän, meille hintavan käsittelyprosessin kautta tietenkin.
Idealisteja ei kiinnosta edes se, että ihmisiä pyrkii laittomasti maahan, ei virallisten ylityspaikkojen kautta ja että myös laiton ylitys palkitaan turvapaikkaprosessilla. Tällaiseen hallitus joutuu reagoimaan. Totta kai reagoinnissa ei tunneta hyvesignalointia: Suomikin operaatiossa tahraantuu. Meillä ei ole varaa enää hyvyyden maksimointiin.
Tämä varmasti närästää monia. Suomi saa aivan varmasti kuulla joltakin euroedustajalta, miten ollaan loukattu syvästi ihmisoikeuksia, jopa omaa perustuslakiakin. Toisaalta, tämä on pientä: Ukrainakin loukkaa päivittäin venäläisten sotilaiden oikeutta elämään. Näitä loukkauksia on varmaan jo 350 K. Ja lisää tulee.
Poliitikot ovat valittu myös tällaisia tehtäviä varten, eivät oikeusoppineet. Juristit katsovat vain, mitä laki sanoo. Ja kansainväliset sopimukset. Voimme helposti olla yhtä mieltä Koskenniemen kanssa: hallitus loukkaa ihmisoikeussopimuksia. Tulemme saamaan siitä jonkin verran palautetta. Mutta tämä palaute loukkaa vain kaikkein herkkänahkaisempia.
(Sivumennen sanoen, kun tarkemmin kuuntelee Koskenniemeä, huomaa, että hän on terävöittänyt ajatteluaan tai viestintäänsä. Itse en ole lainkaan eri mieltä hänen laintulkinnastaan. Hänessä on sopiva määrä macchiavellismiä, joka piileskelee siloitetun kuoren alla: arvostan professoreja, joilla on ajatuskykyä. Vaatii rohkeutta myöntää kaaoksen oleilevan myös kalustetuissa huoneissa.)
Useimmat ihmiset, myös Euroopassa, ymmärtävät Suomen tilanteen. 1300 km itärajaa on vaikea haaste silloin, kun naapuri haluaa häiritä meidän elämänmenoamme. Ja saattaa meidät tilanteeseen, jossa loukkaamme ihmisoikeuksia. Suomi kuitenkin huolehtii omien kansalaistensa turvallisuudesta ensin.
Tämä ei itse asiassa ole kovin harvinaista maailmassa. USA on loukannut tai jättänyt allekirjoittamatta monia hyviä kv. sopimuksia vuosien varrella. Ja muut maat samoin. Jos putoamme jostakin hyviksien kerhosta keskimääräiseen porukkaan, tämä on aika pieni hinta siitä, että sallisimme yhteiskuntamme joutuvan entistäkin syvempien ristiriitojen keskelle.
Toinen asia on, miten tämän asian teknisesti hoidamme. Siihen idealisteilla ei ole mitään sanottavaa. Ei mitään järkeviä keinoja. Realisteilla on. Nekään eivät aina ole kovin hyviä. Joudumme valitsemaan tilanteen, jossa rajavartijoilla on suurin vastuu. He ovat eturintamamme hybridisodassa. Heille kuitenkin pitää antaa riittävät keinot käskeä "pakolaisia" takaisin Venäjälle.
Jos Venäjä reagoi tähän, tilanne eskaloituu entisestään. Silloin pitää varautua siihen, että joudumme kuskaamaan ihmisiä runsain mitoin lähtömaihinsa. Periksi ei kuitenkaan kannata antaa.