Mainos

Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

  • 533 755
  • 4 000

RaikkA

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässässäsäsä
Joidenkin IDF sotilaiden on raportoitu tehneen jopa itsemurhia tuon Gazan verilöylyn takia ja monia muita on traumatisoitunut kokemuksistaan. Siis ei taistelutoveriensa kuolemista, vaan siitä mitä he itse ovat siellä joutuneet tekemään.
Kuulostaa aika uskomattomalta.

Että sotilaat olisivat tehneet itsemurhia, koska ovat joutuneet tappamaan vihollisia. Näin ei varmaan ole käynyt koskaan ennen. Traumatisoituminenkin kuulostaa itsessään jo ihan käsittämättömältä, näin
sodan kontekstissa.
 

jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mahdoitko lukea näitä kahta juttua lainkaan otsikkoa pidemmälle? Kumpikaan niistä ei nimittäin anna tukea oletuksillesi, oikeastaan päin vastoin. Jälkimmäisen jutun proffahan lausuu, että islamissa on jo se ajatus, että noudatetaan sen maan lakia, jossa ollaan.

Esimerkiksi juutalaisilla on omia, vastaavia uskonnollisia "tuomioistuimia" monessa maassa, kuten Kanadassa. Käsittääkseni Kanadan laki sallii ja kannustaa uskonnollisten riitatilanteiden, kuten juutalaisten avioerojen, selvittelyn siviilioikeuden sijaan näissä heidän omissa tribunaaleissaan. En oikein ymmärrä, miksi tämä ei olisi mahdollista myös islaminuskoisten kohdalla, kunhan järjestelmä toteutuu nimenomaan sen kyseessä olevan maan lainsäädännön puitteissa ja tämän toteutumista myös valvotaan ja säännellään. Ja painotan, ettei näissä tietenkään pitäisi ratkoa minkäänlaisia rikosasioita (kuten tuo Hesarin haastattelema professori myös painottaa), se kuuluu ehdottomasti oikeusjärjestelmälle.

Mutta joo, nyt ollaan jo melko kaukana ketjun aiheesta. Kai täällä joku islam-ketjukin oli?
Mikä on se lain sallima liikkumavara esim. avioerotilanteessa, missä juutalaisten tai muslimien omat tribunaalit voisivat liikkua? Mikä on se lisäarvo minkä nämä tuovat? Länsimaissa on laki mitä noudatetaan ja sitä tulkitaan oikeuslaitoksessa. Mikä rooli näillä sharia-tuomioistuimilla voisilla, jos ne noudattavat lakia?
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Israelilainen Haaretz lehti on pääkirjoituksessaan syyttänyt IDF:ää etnisestä puhdistuksesta Gazan pohjoisissa osissa. En nyt tiedä tarkemmin mikä Haaretzin historia on näiden asioiden suhteen mutta kyseessä tosiaan vuodesta 1918 toiminnassa ollut lehti jonka hepran ja englanninkielisiä versioita voi lukea netissä. Teksti on maksumuurin takana, mutta se on löydettävissä muualta.

Seuraanpa tuotakin. Kuten tiedät, Haaretz on israelilainen liberaali vasemmistomedia. Vasemmisto Israelissa kuten muuallakin on Netanjahun hallitusta vastaan. Haaretz on vastustanut pitkään - vuosikymmeniä - osaa Israelin siirtokuntapolitiikasta. Gazan pommituksia ja myös Israelin hyökkäystä 2023 Gazaan Haaretz on vastustanut eri näklkulmista. Yksi on se, että Israel houkuteltiin ansaan ja Hamas sai mitä halusikin.

Jos katsotaan laajemmin Israelin vasemmisto-oppositiota, se on hajonnut. Kenties tärkein syy hajoamiseen tapahtui jo vuosikymmeniä sitten kun 1990-luvulla kävi selväksi, että palestiinalaiset eivät halunneet rauhaa esitetyin ehdoin. Vasemmistolta putosi tavallaan pohja. Samoin kävi palestiinalaisille ja terrorijärjestö Hamas nousi pian valtaan.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Kuten tiedät, Haaretz on israelilainen liberaali vasemmistomedia. Vasemmisto Israelissa kuten muuallakin on Netanjahun hallitusta vastaan. Haaretz on vastustanut pitkään - vuosikymmeniä - osaa Israelin siirtokuntapolitiikasta. Gazan pommituksia ja myös Israelin hyökkäystä 2023 Gazaan Haaretz on vastustanut eri näklkulmista. Yksi on se, että Israel houkuteltiin ansaan ja Hamas sai mitä halusikin.
Itse asiassa en tarkemmin tiennyt taustoista kuin sen mitä nopeasti Wikipediasta tarkistin. Muistin että se on israelilainen media mutta poliittinen suuntautuminen jäi selvittämättä. Toki yhteistyö NYT:n kanssa viittaa liberaalimpaan suuntaukseen, mutta en vasemmistosta tiedä.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Itse asiassa en tarkemmin tiennyt taustoista kuin sen mitä nopeasti Wikipediasta tarkistin. Muistin että se on israelilainen media mutta poliittinen suuntautuminen jäi selvittämättä. Toki yhteistyö NYT:n kanssa viittaa liberaalimpaan suuntaukseen, mutta en vasemmistosta tiedä.

Vasemmistoa Haarez käsittelee useinkin, mutta ei ole mikään kusari tai demari. Raippaa tulee. Wikissä on muuten myös tuo liberaali vasemmistosuuntaus mainittu. Haaretz - Wikipedia Oma näkemykseni on sama eli kuten kirjoitin, kyseessä on liberaali vasemmistomedia erotuksena esimerkiksi liberaaleista oikeistomedioista.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Gazan pommituksia ja myös Israelin hyökkäystä 2023 Gazaan Haaretz on vastustanut eri näklkulmista. Yksi on se, että Israel houkuteltiin ansaan ja Hamas sai mitä halusikin.
Yleisellä tasolla kyse saattoi olla Hamasin suunnitelmasta houkutella Israel ansaan, mutta hyökkäyksen toteuttajilta lähti juutalaisten teurastus täysin lapasesta, eikä tarkoituksena ollut nähdyn kaltainen Israelin reaktio - joka sinänsä ei ole ollut yllätys 7/10 uhrien määrään nähden. Tosin kostotoimetkin ovat lähteneet Netanyahun lapasesta.
Tuskinpa kuitenkaan kukaan palestiinalaisten puolella halusi, että sekä Gaza, Hamas että Hizbollah jauhetaan palasiksi.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yleisellä tasolla kyse saattoi olla Hamasin suunnitelmasta houkutella Israel ansaan, mutta hyökkäyksen toteuttajilta lähti juutalaisten teurastus täysin lapasesta, eikä tarkoituksena ollut nähdyn kaltainen Israelin reaktio - joka sinänsä ei ole ollut yllätys 7/10 uhrien määrään nähden. Tosin kostotoimetkin ovat lähteneet Netanyahun lapasesta.
Tuskinpa kuitenkaan kukaan palestiinalaisten puolella halusi, että sekä Gaza, Hamas että Hizbollah jauhetaan palasiksi.

Jokunen Israelin ex-tiedustelujohtajista on nimellään todennut myös Israelin menneen ansaan ja Haarez näistäkin joskus kertoi. Hamas tuskin uskoi Israelin pystyvän nähtyyn tuhoon eikä siksi halunnut perääntyä missään vaiheessa. Lopputulos on nähtävissä.
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Amsterdamissa jalkapallohuliganismin kirkasotsaiset vastustajat vaan jaksavat vastustaa Maccabin törkeitä huligaaneja kuin Duracell-puput konsanaan.

Vai olisiko heillä motiivina sittenkin joku muu kuin öykkäreiden vastustus?

Ratikka tuleen, poliisiauto tuleen, antisemiittisiä slurreja huudettiin ja joku pyöräilevä (Maccabin kannattaja kenties) sai turpaansa...


 

Flyingbird

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO Hockey, Mestis, SJS
Amsterdamissa jalkapallohuliganismin kirkasotsaiset vastustajat vaan jaksavat vastustaa Maccabin törkeitä huligaaneja kuin Duracell-puput konsanaan.

Vai olisiko heillä motiivina sittenkin joku muu kuin öykkäreiden vastustus?

Ratikka tuleen, poliisiauto tuleen, antisemiittisiä slurreja huudettiin ja joku pyöräilevä (Maccabin kannattaja kenties) sai turpaansa...


Kusipäistä touhua pakko myöntää. Jätit kuitenkin lainaamatta myös tapahtumien kannalta jotain oleellista.

"Before the match, Maccabi fans also tore a Palestinian flag off a building in Amsterdam and chanted anti-Arab slogans on their way to the stadium. There were also reports of Maccabi fans starting fights."
 

ketjuruletti

Jäsen
Suosikkijoukkue
yks jengi Stadista
Kusipäistä touhua pakko myöntää. Jätit kuitenkin lainaamatta myös tapahtumien kannalta jotain oleellista.

"Before the match, Maccabi fans also tore a Palestinian flag off a building in Amsterdam and chanted anti-Arab slogans on their way to the stadium. There were also reports of Maccabi fans starting fights."
Matsi pelattiin viikko sitten 7.11.

Jutussa mainitut huliganismin vastustajat vastustivat huliganismia maanantaina 11.11.
 

Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Matsi pelattiin viikko sitten 7.11.

Jutussa mainitut huliganismin vastustajat vastustivat huliganismia maanantaina 11.11.

Ottavat tosissaan asiansa, ei sille kannata naureskella.

Tbh, kieltämättä hauska nähdä ryntääkö tänne nyt muutama nimimerkki samanlaisella paatoksella värittämään mustaa valkoiseksi kuin viikko sitten.

...

Saas nähdä, mitä tälle rivalrylle tapahtuu lähiviikkoina. Veikkaisin Lähi-Idän tilanteen olevan Trumpilla prioriteeteissa korkeammalla kuin Ukrainan sodan lopettaminen.
 

Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Pekka Haavisto päässee mission impossible -luokan tehtävään.

Tarkemmin Haavisto olisi saamassa YK:n Lähi-idän rauhanprosessin erikoiskoordinaattorin (United Nations Special Coordinator for the Middle East Peace Process) tehtävän. Nimike voi vielä muuttua prosessin edetessä tehtävänkuvaa mahdollisesti laajentamalla tai tarkentamalla.

Kyseisessä tehtävässä toimii tällä hetkellä 72-vuotias norjalainen diplomaatti Tor Wennesland. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres nimitti Wenneslandin tehtävään joulukuussa 2020.

Nykyinen Lähi-idän rauhanprosessiin keskittyvä koordinaattori edustaa YK:n pääsihteeriä ja johtaa YK:n järjestelmää rauhanprosessiin keskittyvissä asioissa. Lisäksi hän koordinoi YK:n virastojen ja ohjelmien humanitaarista ja kehitystyötä miehitetyllä Palestiinan alueella.

 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ottavat tosissaan asiansa, ei sille kannata naureskella.

Tbh, kieltämättä hauska nähdä ryntääkö tänne nyt muutama nimimerkki samanlaisella paatoksella värittämään mustaa valkoiseksi kuin viikko sitten.

...

Saas nähdä, mitä tälle rivalrylle tapahtuu lähiviikkoina. Veikkaisin Lähi-Idän tilanteen olevan Trumpilla prioriteeteissa korkeammalla kuin Ukrainan sodan lopettaminen.

Lähi-idän suhteen Trumpin prioriteettina on edistää Israelin nykyisen hallituksen linjaa. Tämä tulee selväksi sekä Israelin suurlähettilään (Mike Huckabee) että USA:n YK-suuslähettilään (Elise Stefanik) nimitysesityksistä. Uskollisia MAGA-sotureita molemmat.

Trumpin ja Israelin nykyjohdon näkökulmasta yksi tavoite on liittää siirtokuntia Israeliin. Miten tätä edistetään, se nähdään, mutta ei jää ainakaan nimityksistä kiinni.

Edellisellä kerralla vävypoika taiteili esityksen Israelin ja Palestiinan valtioista tai "valtioista". Israel oli paikallaan, mutta Palestiina sitten ripoteltu vähän eri paikkoihin. Tässä toki taustalla Länsiranta ja Gaza, jotka sijaitsevat erillään.

Jossain vaiheessa Trump tuonee esityksen tämän kriisin ratkaisemisesta. Jos asiaa katsoo historiallisesti ja nykytilanteen valossa, se on erittäin vaikeaa. Palestiinalaisia on luokkaa 10 miljoonaa siellä, täällä ja tuolla. Haaste on valtava, mutta Trump saattaa olla juuri se henkilö, joka lähtee sitä taklaamaan. En itse kyllä enää realistista tässä ja nyt tilanteessa ratkaisua keksinyt, niin kauaksi on menty 1990-luvulta, jolloin ratkaisu oli olemassa.

YK ja EU tuo omat näkemyksensä ja jos Pekka Haavisto on yksi niistä jotka yrittävät saada pysyvämpää rauhaa alueelle aikaan, hieno asia. Silti on hyvä huomata, että YK ja EU eivät ainakaan enää ole samassa kategoriassa ratkaisijoina kuin Israel ja USA.
 
Viimeksi muokattu:

kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ihan alkuun varmaan taas parasta pohjustaa uutislinkkiä, sillä muistutuksella, että tällä palstallahan eivät keskenään väittele Hamasin ja Israelin kannattajat. Lähinnä kai erimielisyyttä aiheuttaa se, ovatko Israelin kaikki toimet hyväksyttävissä, vai onko Netanjahu mennyt liian pitkälle. Hamasin varmaan jokainen katsoo menneen koko lailla liian pitkälle jo perustuskirjassaan.

Tältä pohjalla linkki uutiseen:


EDIT. @Pete Malmi näköjään ehti edelle uutisen kanssa
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Terroristivaltiolle näyttää täältä edelleen löytyvän ystäviä.

Ottamatta yllä olevaan kantaa, ihmettelen YK:n erityiskomitean - jonka lausunnon linkitit - kokoopanoa. Se koostuu kolmesta maasta. Malesiasta, Senegalista ja Sri Lankasta. Malesiassa islamiin uskovia noin 60 prosenttia, Senegalissa yli 90 prosenttia ja Sri Lankassa buddhalaisia yli 60 prosenttia. Erityisesti Sri Lankassa vainotaan kristittyjä viranomaisten toimesta (lähde Open Doors).

Nämä kehittyvät maat eivät ole demokratian ja korruption vastaisia varsinaisia kehtoja ja itse näkisin mielellään, että YK haluaisi koota hieman laajempipohjaisia erityiskomiteoita käsittelmään Israelinkin tekosia.
 

Quaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
O'Neill, KiVa
Israel ja Palestiina - aina sattuu ja tapahtuu. Todellakin, nyt 98 avustusrekkaa on ryöstetty.
Uutistoimisto Reutersille puhuneen avustustyöntekijän mukaan 16. marraskuuta tapahtuneen ryöstön seurauksena menetettiin 98 rekkaa, jotka kuljettivat UNRWA:n ja YK:n Maailman ruokaohjelman ruoka-apua.

Järjestön mukaan monet reitit Gazassa ovat tällä hetkellä kulkukelvottomia turvallisuusongelmien vuoksi.

Mistäköhän turvallisuusongelmat johtuvat? Ja ketkä mahtoi ryöstää rekat? Kuolleitakin tuli iso kasa.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Järjestön mukaan monet reitit Gazassa ovat tällä hetkellä kulkukelvottomia turvallisuusongelmien vuoksi.

Mistäköhän turvallisuusongelmat johtuvat? Ja ketkä mahtoi ryöstää rekat? Kuolleitakin tuli iso kasa.
Jos Hamas ei olisi tuon takana, niin olisiko tuossa ensimmäisiä kapinan merkkejä?
 

BigRedCat

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saksassa synkkiä äänenpainoja:


SAKSASSA Berliinin poliisipäällikkö Barbara Slowik on sanonut, etteivät juutalaiset ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvat ole turvassa kaikkialla Berliinissä. Slowik sanoi Berliner Zeitungin haastatelussa, että kyse on alueista, joissa on arabienemmistö, Zeit Online uutisoi.

– On alueita, ja meidän on oltava rehellisiä tästä, joissa kehottaisin ihmisiä, jotka käyttävät kipaa tai ovat avoimesti homoja tai lesboja, olemaan varovaisempia, Slowik sanoi.

SLOWIKIN mukaan Hamasin hyökkäyksen jälkeen poliisi on käynnistänyt yli 6 200 tutkintaa koskien antisemitismiä ja kiihottamista kansanryhmää vastaan, Bildkertoo.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös