Mainos

Israel vs. Palestiina – aina sattuu ja tapahtuu

  • 534 499
  • 4 000
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Nyt se meni oikein. Ero on oleellinen.

Tähän vielä sellainen täydennys, että antisemitismi tarkoittaa nimenomaan juutalaisvastaisuutta. Nykyaikana Israelin kutsuminen juutalaisvaltioksi on harhaanjohtavaa siinä missä olisi kutsua Suomea kristityksi valtioksi. Jos katsoo Wikipedia-artikkelista tilastoja Israelin uskonnollisuudesta, vuoden 2015 gallupissa 65% väestöstä ilmaisi, että he eivät ole uskonnollisia tai että he ovat ateisteja, ja 30% sanoi olevansa uskonnollisia. Siinä mielessä Israel on maallistunut monella tapaa länsimaiden tavoin. Uskonnollisen väestön keskuudessa juutalaisuus on edelleen enemmistössä (osuus 73,6%), mutta sekään ei vielä tee Israelista juutalaista valtiota. Siionistien osuus on vuoden 2022 kyselyn mukaan korkeintaan 12% väestöstä.

Valtion toimien kritisointi ei siis ole automaattisesti juutalaisvastaisuutta eikä edes Israel-vastaisuutta, kuten myöskään Hamasin toimien vastustaminen ei ole automaattisesti palestiinalaisvastaisuutta.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tähän vielä sellainen täydennys, että antisemitismi tarkoittaa nimenomaan juutalaisvastaisuutta. Nykyaikana Israelin kutsuminen juutalaisvaltioksi on harhaanjohtavaa siinä missä olisi kutsua Suomea kristityksi valtioksi. Jos katsoo Wikipedia-artikkelista tilastoja Israelin uskonnollisuudesta, vuoden 2015 gallupissa 65% väestöstä ilmaisi, että he eivät ole uskonnollisia tai että he ovat ateisteja, ja 30% sanoi olevansa uskonnollisia.

Israel on juutalaisenemmistöinen valtio. Noin 75 prosenttia kansasta on juutalaisia.
 

asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ja tämä on juuri sitä mentaalivoimistelua jolla peitellään omaa antisemitismiä
On kyllä erikoinen juttu, miten tämä antisemitismi on meikäläisestäkin ihan yhtäkkiä ottanut otteen. Viiden vuoden sisällä on käyty läpi Berliinin juutalaismuseo ja holokaustin muistomerkki sekä Dachaun keskitysleiri, joista jälkimmäisessä tuli oikein itku kun teki niin pahaa. Mutta jostain se juutalaisviha vaan on hiipinyt puseroon.

Koska juutalaisvihaahan se on jos ei oikein tykkää, kun Netanjahu pommittaa palestiinalaislapsilta päitä irti.
 

otus

Jäsen
Suosikkijoukkue
لօҟҽɾìէ
Siinä vaiheessa kuin Israelin kostotoimien puolusteluksi ei ole muuta sanottavaa kuin aNtiSeMiTiSMi:n huutelu jokainen tietää, että huutelija on hävinnyt pelin. Se jää sitten länsimaiden vastuulle katsotaanko sitä niin kauan sormien läpi, että kansanmurha on viety maaliin. Juutalaisten kohdalla sitä onneksi ei katsottu loppuun asti, mutta ovatko palestiinalaiset yhtä onnekkaita, epäilen etteivät ole.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Israel on juutalaisenemmistöinen valtio. Noin 75 prosenttia kansasta on juutalaisia.
Juutalaisuus on arkea muutenkin. Vaikkapa viikon lepopäivä, Sabath, on perjantain auringon laskusta lauantain auringon laskuun. Viikonpäivä ei vaihdu keskiyöllä, vaan auringonlaskusta. Ainoa maa missä pyhäpäivät ovat juutalaisen perinteen mukaisia ja Kosher säännöt vaikuttavat useimmissa paikoissa, minkä voi todeta vaikkapa menemällä paikalliseen versioon MacDonaldsista. Juustoa ja lihaa ei oletuksena saa samaan pakettiin, joten menu on varsin erilainen kuin länsimaissa. Toisin sanoen maa on juutalaisten maa, vaikka siellä asuu myös kristittyjä, bahaita, muslimeja ja merkittävä määrä druuseja.

Maa ei myöskään ole kovin homogeeninen juutalaisten osalta, on täysin maallisia ja ultra uskovia. Taustoiltaan vaikkapa Pohjois-Afrikasta tai Euroopasta tulleet eroavat niistä suvuista, jotka eivät diasporaa kokoneet. Ja sitten on muita jakoja, kuten vasemmisto oikeisto jne.

Kyllä Israelin toimia voi kritisoida olematta antisemitisti. Mutta on syytä ymmärtää, että etenkin Suomen ulkopuolella vaikuttaa juutalaisvihamielisiä tahoja, joista ainakin Iran ja Hamas ovat saaneet viestinsä läpi. Olen melko varma, että moni suomalainen vapaata Palestiinaan huutava ei edes ymmärrä iskulauseen tarkoittavan (alunperin) Israelin tuhoa. Tavallaan Suomesta käsin voisi olla mahdollista pitää pää kylmänä, kun tiedostaa että sotilaallisen kamppailun lisäksi kamppaillaan mm. siitä kenen tarina voittaa.
 

Rike.K

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kissapedot
Ei voi muuta sanoa kuin että Aatu hymyilee helvetissä nähdessään tämän kaiken juutalaisvihan länsimaissa...
Ehkä hymyilee ihan muusta syystä. Yksi rotu saa hallita alueella totaalisesti, jossa ovat selvästi vähemmistö ja vihatuin, samalla saavat liitolaisiltaan rajattomat resurssit jatkaa yli valtaansa.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Kierre jatkuu.

Hamasin poliittinen johtaja salamurhattu
Mielenkiintoista nähdä, kostaako Iran iskun jollakin tavalla. Eihän tässä nyt toki suoraan Irania vastaan hyökätty, mutta ei näytä Iranin kannalta hyvältä että liittolaisen johtaja surmataan omassa pääkaupungissa.
 

BaronFIN

Jäsen
Kierre jatkuu.

Hamasin poliittinen johtaja salamurhattu
Pakko ihmetellä: oliko sen arvoista, että kokonaisuudessa meni oman elämän lisäksi kolmen pojan sekä neljän lapsenlapsen elämä. Itse kokisin epäonnistuneeni.

No sitä voi pohtia paratiisissa Allahin kanssa. Varmasti lämmittää.

Tämäkään ei valitettavasti auta mitään kun Hydralle kasvaa uusia päitä edellisten tilalle.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
Mielenkiintoista nähdä, kostaako Iran iskun jollakin tavalla. Eihän tässä nyt toki suoraan Irania vastaan hyökätty, mutta ei näytä Iranin kannalta hyvältä että liittolaisen johtaja surmataan omassa pääkaupungissa.
Sinällään iipoilta looginen askel Hamasin tuhoamiseksi.
Mielenkiintoista nähdä mitä tästä seuraa.

Välillä olen pohtinut, että isompi esklaatio voisi itseasiassa olla juuri se ainoa mahdollisuus saada pysyvämpi rauha. Tokko tuommoista uskaltaa kuitenkaan toivoa. Suurvallat ehkä yrittävät esklaatiota estää. Venäjä toki voisi haluta mahdollisimman isoa hässäkkää, jotta Ukrainan tuki hiipuisi.
Saas nähdä.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Jaaha no kohta taidetaan mennä isommin.
Muistanko väärin, vai oliko tekivätkö nuo maat jotain ohjusiskuja toisiaan vastaan joskus keväällä? Jäivät silloin aika lailla yksittäisiksi. Suuremman konfliktin syttymistä hidastaa se, että maat eivät ole rajanapureita. Mitä sitten tekee esimerkiksi Hizbollah, Iranin tukemana, on toinen juttu...
 

Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Muistanko väärin, vai oliko tekivätkö nuo maat jotain ohjusiskuja toisiaan vastaan joskus keväällä? Jäivät silloin aika lailla yksittäisiksi. Suuremman konfliktin syttymistä hidastaa se, että maat eivät ole rajanapureita. Mitä sitten tekee esimerkiksi Hizbollah, Iranin tukemana, on toinen juttu...
Iran hyökkäsi Israeliin huhtikuussa yli 200 droonilla ja ohjuksella, mutta käytännössä kaikki torjuttiin ja Israel kärsi pelkästään aineellisia vahinkoja.

Voisin kuvitella, että jotain vastaavaa on tiedossa nytkin. Iran ei todellakaan ole valmis suoraan sotaan Israelia vastaan, mutta jonkinlainen voimannäyttö tarvitaan.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Iran hyökkäsi Israeliin huhtikuussa yli 200 droonilla ja ohjuksella, mutta käytännössä kaikki torjuttiin ja Israel kärsi pelkästään aineellisia vahinkoja.

Voisin kuvitella, että jotain vastaavaa on tiedossa nytkin. Iran ei todellakaan ole valmis suoraan sotaan Israelia vastaan, mutta jonkinlainen voimannäyttö tarvitaan.

No näinhän se meni, kun tarkemmin muistelee. Näin se on, että Iran tarvitsee tuon voimannäytön ihan jo sisäpoliittisistakin syistä. Jotenkin veikkaan, että se tulee myös jäämään siihen. Jos jotain muuta sotatoimea tulee, jossa maajoukkojen välillä käytäisiin yhteydenottoja, niin se taitaisi käytännössä olla Hizbollahin toimesta suoritettu operaatio, Iranin tukemana tietysti. Tämän todennäköisyyttä en osaa arvioida.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
WTF HIFK - FC Liverpool
Erittäin mielenkiintoinen juttu, mitä sota Gazassa on tehnyt Israelin kansainväliselle maineelle.

Mutta ei Suomessa. Suomi on kaiken hyväksyvä mitä Israelin toimintaan tulee. Siviilien pommituksetkin on muiden aiheuttamaa. Ja kostaminen on ainoa tapa toimia ja siksi täysin hyväksyttävää kaikissa olosuhteissa. Tämä ei koske vastapuolta tietenkään.
Nyt myös Ranska kehottaa kansalaisiaan poistumaan kiireellisesti Libanonista. Suomi vielä odottelee ja ilmeisesti uskoo ettei Israel nyt sentään syyttömiä pommita.
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mutta ei Suomessa. Suomi on kaiken hyväksyvä mitä Israelin toimintaan tulee. Siviilien pommituksetkin on muiden aiheuttamaa. Ja kostaminen on ainoa tapa toimia ja siksi täysin hyväksyttävää kaikissa olosuhteissa. Tämä ei koske vastapuolta tietenkään.
Nyt myös Ranska kehottaa kansalaisiaan poistumaan kiireellisesti Libanonista. Suomi vielä odottelee ja ilmeisesti uskoo ettei Israel nyt sentään syyttömiä pommita.
Ei kai Suomi nyt sentään hyväksy Israelin toimia, vaan maan toimia on kritisoitu ulkoministeri Elina Valtosenkin toimesta. Suomen kansalaisten turvallisuus on luonnollisesti ykkösprioriteetti ja tällä hetkellä (Kävin juuri katsomassa.) ulkoministeriö suosittelee välttämään kaikkea matkustamista Israeliin ja Libanoniin.

Mitä tulee Lähi-idän kriisiin, Suomi on mielestäni toiminut vuosien ajan varsin johdonmukaisesti tyydyttävästi / hyvin. Olisiko enempi proaktiivisuus ja selkeämmin Palestiinan puolelle asettuminen ollut Suomen etu ollenkaan? Suomella ei ole hauista olla merkittävämpi tekijä alueella, joten voi olla järkevintä pidättäytyä osana länsiliittolaistemme yhteisrintamaa.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Mihin perustuu länsimaiden pelko sodan eskaloitumisesta nimenomaan Libanoniin?
Onko viitteitä siitä, että Israel kohdistaa samat toimet Hizbollahiin kuin Hamasiin?
 

Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mihin perustuu länsimaiden pelko sodan eskaloitumisesta nimenomaan Libanoniin?
Onko viitteitä siitä, että Israel kohdistaa samat toimet Hizbollahiin kuin Hamasiin?
Liitoksistaan natiseva ruutitynnyrihän koko Libanon on jo pitkään ollut muutenkin. Perinteisten väestöryhmien väliset suhteet kaikkea muuta kuin harmoniset ja niiden lisäksi maassa on edelleen suuri 2011 alkaen muuttanut syyrialaisväestö. Tiedä sitten toisaalta, onko Israelin pitkän ajan tavoitteena saada maahan viileät, mutta toimivat välit, kuten Egyptin ja Jordanian kanssa, vai sopiiko nykyisen ajoittain kuohahtavan tilanteen jatkuminen myös pohjoisen naapurinsa kanssa heille paremmin. Kaiketi kuitenkin arkkivihollisensa Iranin vaikutusvallan minimointi on prioriteettilistan kärjessä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös